Eroherkät avioliitot
Kaikissa avioliitoissa on ristiriitoja. Oleellista suhteen kestävyyden kannalta on, miten ongelmiin suhtaudutaan.
Parhaimmillaan parisuhde on ihmiselle onnen, energian, terveyden ja seesteisyyden lähde, mutta pahimmillaan se kuluttaa ja kaventaa kaikkia hyvinvoinnin edellytyksiä.
Steve Duck on määritellyt neljä erilaista eroon päättyvää parisuhdetyyppiä.
1. Arvoiltaan ja persooniltaan liian erilaiset parit
Jos kumppaneiden arvot tai persoonallisuudet poikkeavat liikaa toisistaan, suhde on alusta saakka tuomittu epäonnistumaan. Usein tällaiset liitot on solmittu nuorena joko vanhempien painostuksesta tai mielenosoituksellisesti vanhempien tahtoa vastaan.
2. Parit, jotka eivät hoida suhdettaan
Avioliitto ei voi pysyä kasassa, jos sitä ei hoideta. Tällaisissa suhteissa keskinäinen vuorovaikutus ei yleensä toimi, suhteen tunneilmasto on kylmä ja suhde on epätasa-arvoinen. Tällaisessa suhteessa toinen osapuoli voi joutua esimerkiksi vastaamaan yksin työnsä lisäksi lapsista ja koko kodinhoidosta.
3. Parit, jotka muuttuvat ja kehittyvät eri suuntiin
Elämän eri tilanteet kasvattavat ihmisiä eri tavoin ja eri suuntiin. Jos toisen kehityksessä ja muutoksessa ei pysytä mukana, ajaudutaan suhteessa helposti etäälle. Jos keskinäinen kunnioitus ja arvostus puuttuvat suhteesta, ei toisen kehityksestä ja menestyksestä kyetä iloitsemaan. Tällaisissa suhteissa toinen puoliso voi kokea itsensä toteuttamisen uhatuksi. Jatkuva halveksunta, kritiikki ja mitätöinti altistavat parin todennäköisesti erolle.
4. Parit, joiden suhteessa toisesta paljastuu jotain, mitä ei voida hyväksyä
Suhde voi katketa hyvin äkillisestikin, jos kumppanista paljastuu yhtäkkiä jotakin sellaista, mitä ei voida hyväksyä. Esimerkiksi puolison uskottomuus tai rikos voivat olla tällaisia asioita.
Lopullinen eropäätös on aina yksilön oma ratkaisu ja jokainen parisuhde ja tilanne erilainen. Se, minkä verran ihminen on valmis kestämään ja yrittämään, vaihtelee ja riippuu tilanteesta ja yksilöstä. Yleispäteviä ohjeita avioerotilanteeseen ei ole.
Avioliiton voidaan todeta olevan epäonnistunut silloin, kun sitä on liian tuskallista jatkaa tai kun suhteen ylläpitoon kuluu niin paljon energiaa, että kaikki muut elämän osa-alueet kärsivät. Tällöin on vaikea olla oma itsensä, ajatella selkeästi, työskennellä tehokkaasti, innostua mistään, olla avulias, ystävällinen tai huolehtiva. Maailma, joka kerran rakennettiin yhteisen ilon, lämmön ja läheisyyden jakamista varten, onkin muuttunut pelon, mielivallan ja toisen satuttamisen näyttämöksi.
Ketkä onnistuvat?
Kasvatuspsykologian professorin Kaarina Määtän tutkimuksen mukaan onnellisissa ja kestävissä parisuhteissa on löydettävissä tiettyjä samankaltaisuuksia.
Todennäköisemmin avioliittonsa säilyttävät puolisot, jotka:
- hyväksyvät toisensa
- löytävät arjen aarremaan ja iloitsevat arjen pienistä asioista
- ilahduttavat toisiaan käyttäen omaa mielikuvitustaan ja panostaan
- pysyvät päätöksessään rakastaa
- arvostavat itseään ja kumppaniaan sekä tukevat omaa ja toisen kehitystä
- puhuvat toisilleen
- selvittävät ristiriidat
- vastaavat toistensa odotuksiin
Lähteet: Kaarina Määttä (2002). Avioeron tuska ja helpotus. Tammi.
Steve Duck (1991) Human relationships. The Guilford Press.
5 Comments
Olemme aviomieheni kanssa olleet yhdessä 39 vuotta josta aviossa 27 vuotta.Olen 53v ja mieheni 54 tänä vuonna.Avioliittomme perustui rakkaudelle ensimmäinen lapsemme syntyi -81 Jenni tyttö ja kaikki näytti hyvältä.Huomasin kuitenkin miehessäni aika voimakkaita mustasukkaisuuden tunteita jotka eivät olleet todellisia.Tuli huutoa ja riitelyä ja lyömistäkin.Kaikesta huolimatta rakastimme toisiamme.Toinen lapsemme poika syntyi -84 ja olimme onnellisia.Aloin huomata et minä en saanut viettää juurikaan minkäänlaista kanssakäymistä tyttökavverien kanssa varsinkaan ravintolakäymiset olivat hirveää tuskaa sen jälkeen ja kaikkinainen nalvailu alkoi ja aina riita jos aihetta sivuttiin.Tuli lyöntejä ja huutoja koskaan ei anteeksipyyntöä.Mieheni kävi kuitenkin kaikki mahdolliset saunaillat aina ja ravintolat sen päälle.Koskaan en näyttänyt mustasukkaisuuttani koska tiesin et siihen ei ollut syytä puolin eikä soisin.Elämä jatkui aina välillä vanhat asiat kaivettiin esille.
Päätimme kuitenkin hankkia vielä lisää lapsia ja -91 syntyi poikamme ja olimme tosi onnellisia silloin kun olimme.Kaikki oli päällisin puolin hyvin ja halusimme vielä yhden lapsen heti perään ja tyttömme syntyi -92.Olin aivan sidottu kotielämään kaikki sosiaalinen kanssakäyminen ystävättärien kanssa jäi vähiin ja silloin kun sitä oli kaikki oli väärin,Vanhemmasta tytöstä oli meille jo paljon apua ja hän oli muutenkin oppinut tekemään kotitöitä ja auttoi meitä tosi paljon.Miehen suvulla oli harrastuksena tehdä aina uusi omakotitalo mekin olimme jo toisessa ja hänen sisaruksensa jo komannessa eli aina pois kotoa auttamassa talkoissa ja minä lasten kanssa onneksi vanhemmat lapset auttoivat.Elämä kulki vanhin tyttö pääsi ylioppilaaksi oli seurustellut jo neljä vuotta saman pojan kanssa ja yhdessä muuttivat Lahteen opiskelemaan.Vanhin poika seurusteli myös saman tytön kanssa jo monettaq vuotta ja kaikki hyvin.Jenni tyttömme oli ahkera jo 15 vuotiaasta hän teki kolmea työtä hoiti vieraan lapsia, oli isossa autokeitaassa töissä keittiössä ja pari vuotta myöhemmin hänen poikaystävällään oli oma iso ravintola hän työskenteli myös siellä ja pyöritti isoa ruokaravintolaa myöskin.TÄMÄ KAIKKI OLI HÄNEN RAVINTOLALINJAN JA KAKSOISTUTKINNON AIKANA JA KÄVI KOLMESSA VUODESSA.Lahdesta hän valmistui ennätysajassa restonomiksi ja sai Cumuluksen ravintolapäällikön viran.Lopputyö oli jo koneella valmiina.Ostimme hänelle turkin matkan hänen toivomuksestaan tyttöystävänsä kanssa kahdeksi viikoksi.Poikaystävän opiskelut olivat vielä kesken hän ei voinut lähteä he rakastivat tosi paljon toisiansa.TAPAHTUI KARMEA ONNETTOMUUS TURKISSA JOSSA KUOLI 9 HLÖÄ JA JENNI OLI YKSI HEISTÄ JA HÄNEN TYTTÖKAVERINSA.Tästä alkoi meidän alamäki se oli hirveää sitä ei voi sanoin kuvata en pysty vieläkään olemaan joka päivä häntä muistaen.Emme pystyneet asumaan samassa talossa oli niin paljon muistoja.Jenni kuoli toukokuun 24pvä sa pisti minulle viimeisen viestin 23yönä kun oli minun syntymäiväni et nyt mamma paanalle isin kans ootte vielä nuoria.Nyt en jaksa kiroittaa enempää kaikki on päin helvettiä suru karmea ei mitään yhteistä aviomiehen kanssa muuta kuin matkailu.Pelkkää riitaa ja huutoa ja lyömistä mies syyllistää minua koska maksoin matkan yhteisestä sopimuksesta en jaksa nyt enempää HYVÄ ET USKALSIN KERTOA NYT JOTAKIN ANTAKAA KOMMENTTIA OON EPÄTOIVOINEN……..
Voi kuinka surullinen tarina. Toivon voimia ja jaksamista sulle hannele. Halauksin.
Suosittelen todella, että haet esim. keskusteluapua jostain. Itse olen kokenut terapian ja sielunhoitokeskustelut hyviksi. Älä suostu ottamaan vastaan syyttelyä tai lyömistä. Se on todella väärin!!! Miehesi tarvitsee myös apua, ja mielestäni mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus täytyy käsitellä ennen kuin voi miettiä parisuhteenne hoitamista.
Rukoilen teidän puolesta.
Luin tarinasi itkien, kaikki muu paitsi korvaamaton menetyksenne, tuntuu tutulta. Minä erosin, sillä jostain löytyi voimaa ja luottamusta, että elämäni tulee olemaan parempaa ja jopa onnellisempaa ilman sitä hirviötä.
Arvannettekin ettei hän niin vain jättänyt minua rauhaan, siinä tarvittiin muutamaan otteeseen poliisiakin, mutta se kannatti!!!!
Mikäli sinulla on vielä rakkauden rippeitä jäljellä, yritä saada kumppanisi johonkin perheasiainneuvottelukeskukseen, mikäli hän ei suostu ja muuta tapojaan, miksi Sinä eläisit ja kärsisit piinassa ja syyllisyydessä jota miehesi harrastaa?
Olet iltarukouksissani
toivottavasti asiat ovat jo vähän paremmin. vaikea kirjoittaa mitään muuta kuin että kaikella on oltava tarkoituksensa. taistelkaa nyt teiän avioliiton puolesta. työ voitte selvitä tästä kaikesta yhdessä perheenä.
kannattaisi varmaan käydä esim. psykoterapiassa puhumassa, miehen ja siun kummankin erikseen, ja sit yhdessä vielä terapiaan puhumaan asioista. psykoterapia on auttanut ainakin minua kun olen käynyt elämänmuutoksia ja kipeitä muistoja läpi. psykoterapiassa käydään läpi sitä omaa elämänhistoriaa ja puretaan asioita ja yritetään hyväksyä itsensä ja sitä kautta toinen. rankat asiat näkyy elämänhistoriassa kasvunpaikkoina joista ihminen aina ihmeenkaupalla selviää. tärkeintä on nyt vaan tilanteen hyväksyminen ja omien voimavarojen kerääminen. tapahtumista ei saa syyttää itseä eikä toista. onnea elämään. pikkuhiljaa.
otan osaa tyttären kuoleman johdosta. kauniit muistot säilyy.