Tutustu yhdeksään merkkiin, jotka kielivät perheessä kytevistä ongelmista.

Parasta, mitä vanhempi voi lapselleen antaa, on hyvin yhteen pelaava vanhemmuus. Äidin ja isän tulisi olla toistensa tukena ja puolella, niin että he voivat tarjota lapselle tasapainoisen koti-ilmapiirin.

Aina näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Toki jokaisessa perheessä on aina jonkinasteisia ongelmia ja ristiriitoja, mutta milloin ne ylittävät normaalin rajan? Tutustu yhdeksään merkkiin, jotka antavat viitteitä perheeseen kasautuneesta ongelmatilanteesta.

Perhedynamiikka ei ole kunnoossa, jos:

• Kaikki huutavat jatkuvasti toisilleen.
• Et muista, milloin olisit tuntenut itsesi viimeksi onnelliseksi.
• Yksi tai useampi perheenjäsen vetäytyy muista ja häneen on vaikea saada puheyhteyttä.
• Perheen yhteinen aika on tylsää tai rauhatonta.
• Nukutte kumpikin parivuoteen eri laidoilla mahdollisimman kaukana toisistanne.
• Et ole viettänyt vuosiin yhteistä lomaa puolisosi kanssa ilman lapsia.
• Ette puhu enää mistään muusta kuin työasioista ja arjen pyörittämisestä.
• Teillä ei ole enää omia eikä yhteisiä ystäviä.
• Suhteen alkuvuosien riidat ja pettymykset painavat yhä mieltä.

Aiheesta lisää: Mervi Juusola. Äidin voimakirja. Otava, 2009.

Tutustu neljään syyhyn, miksi lapselle kannattaa tarjota riskejä.

Nykyvanhemmat pyrkivät karsimaan kaikki riskitekijät lastensa elämästä ja ylisuojelemaaa heitä.

Tatu Hirvonen esittelee kirjassaan englantilaisen tietokirjailijan Tim Gillin neljän kohdan listan syistä, miksi riskinotto on lapsen kehityksen kannalta tärkeää.

Lapsi tarvitsee riskejä

• Lapsi ei opi hallitsemaan elämässään vastaan tulevia riskitekijöitä, ellei saa ensin opetella niiden kohtaamista ohjatusti, kuten esimerkiksi uimakoulussa tai opetellessaan pyöräilemään.
• Useimmat lapset hakevat riskikokemuksia. Jos heiltä kielletään nämä kokemukset, he ajautuvat riskitilanteisiin joka tapauksessa myöhemmin ja mahdollisesti vielä suuremmissa vaaratilanteissa.
• Monet aktiiviset ulkoleikit sisältävät riskejä, mutta ovat tärkeitä lapsen fyysisen kehityksen kannalta.
• Riskien kohtaaminen kehittää luonnetta ja tätä taitoa tarvitaan elämässä. Riskien kokeminen voi synnyttää esimerkiksi yritteliäisyyttä, seikkailunhalua, sitkeyttä ja itseluottamusta.

Lähde: Tatu Hirvonen (2011). Varo, varo, varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta. Minerva. Tilaa kirja!

Kuinka voi virittyä jouluun stressittömästi ja mukavasti perheen kesken?

1. Leipomishetki.

Leipokaa yhdessä pipareita.

2. Askartelua yhdessä.

Askarrelkaa yhdessä lasten kanssa joulukortit.

3. Joulutunnelmaa.

Laittakaa television sijaan radiosta illalla soimaan joululauluja ja sytyttäkää kynttilöitä.

4. Iltakävely hautausmaalle.

Käykää perheenä kävelyllä hautausmaalla ihailemassa kynttilöitä.

5. Metsäretki.

Kerätkää metsästä puolukanvarpuja ja tehkää niistä lasten kanssa ovikranssi.

6. Kauneimmat joululaulut.

Menkää perheenä kuuntelemaan kauneimpia joululauluja.

7. Pullien paistoa.

Leipokaa pullaa. Älkää unohtako pullapoikia rusinoiden kera!

8. Muisteluhetki.

Löhötkää perheenä sohvalla ja muistelkaa mukavia joulumuistoja.

9. Yllätyspuhelu.

Soittakaa mummille, kaverille tai kummille ja kertokaa perheen kuulumisia.

10. Tehtävälista jouluvalmisteluihin.

Laatikaa perheenä lista jouluvalmisteluista ja jakakaa kullekin omat vastuualueet. Muistakaa keksiä loppuun perheelle yhteinen palkinto (esim. sauna ja pannukakkua).

Uusperheen haastavuus voi yllättää ensikertalaisen.

Vaikka moni uuden parisuhteen solminut aikuinen hehkuttaakin aluksi uuden perheensä onnea ja kokonaisuuden toimivuutta, uusperhe ajautuu monesti hyvin pian kriisiin. Haave uudesta ja auvoisen onnellisesta perhe-elämästä osoittautuu pakoksi sietää yhteiselämään totutteluun kuuluvaa vaivaa.

Uudessa parisuhteessa vaikuttaa jatkuvasti menneiden suhteiden jälki. Lisäksi äiti- tai isäpuolen on kestettävä uusperheessä lapsen vanhempien ykkösasemaa, mikä tuo oman haasteensa uuteen liittoon. Uusperheessä yhteiselon opettelu voikin viedä perheenjäseniltä jopa useita vuosia.

Uusperheestä ei saa ydinperhettä

Uusperheessä elävien aikuisten eivät aina haluaisi luopua ydinperheen unelmasta. Uusperhe ei voi kuitenkaan koskaan olla ydinperheen kaltainen. Ensimmäinen este tälle ovat aikuiset itse: useissa tutkimuksissa on todettu, että uusilla kumppaneilla ei ole halua ryhtyä puolison lasten isiksi ja äideiksi. Perheen toisen aikuisen rooli tuntuu heistä paremmalta. Uusperheessä uusi parisuhde koetaan perheen ytimeksi eikä siihen kaivata mukaan vanhoja parisuhteita.

Uusilla kumppaneilla ei ole halua ryhtyä puolison lasten isiksi ja äideiksi

Monia pettymyksiä

Tutkimusten mukaan usein ainakin joku uusperhekuvion osapuolista kokee muuttuneen tilanteen vaikeaksi. Äitipuoli voi kokea, että lapsen biologinen äiti yrittää kaikin tavoin estää suhteen muodostamista kumppanin lapseen. Isäpuoli voi puolestaan torjutuksi tulleena jättäytyä etäämmäksi kuin alun perin toivoi. Lapset taas voivat pettyä uusperhe-elämään odottaessaan isä- tai äitipuolelta biologisen vanhemman itsestään selvää kiintymystä, jota uusi kumppani ei voikaan heille antaa.

Uusperheen muodostuminen on määritelty seitsemään eri vaiheeseen. Tutustu niihin seuraavan artikkelin kautta: Uusperheen kehitysvaiheet

Lähde: Kaisa Raittila & Päivi Sutinen (2008). Huonetta vai sukua. Elämää uusperheessä. Kirjapaja. Tilaa kirja!

Sanotaan, että vanhempien parisuhde on lapsen koti. Millaisessa perheilmapiirissä sinun lapsesi elävät?

Perhe tarjoaa lapselle ja nuorelle hänen merkittävimmän ihmissuhdeympäristönsä. Hyvin toimivassa perheessä aviopuolisoiden välinen parisuhde on toiminnallisesti ja hierarkisesti ensisijainen. Kun vanhempien on hyvä olla keskenään yhdessä, se takaa myös lapsille turvallisen ja tasapainoisen kasvuympäristön.

Hyvän perheen määritelmä

Professori Yrjö Alanen on luokitellut terveen perheen tunnusmerkit.

• Puolisoiden välinen parisuhde on muodostunut ensisijaiseksi kumppanuudeksi ja tukeutumiskohteeksi ja säilynyt silti liian omistavaksi kehittymättä.
• Puolisoiden keskinäinen suhde tyydyttää heidän seksuaalisia ja emotionaalisia tarpeitaan.
• Lapsia kohtaan osoitetaan riittävää lämpöä ja ymmärtämystä, ja heillä on mahdollisuus ilmaista tunteitaan ilman liiallisia rajoituksia.
• Lapsista kyetään iloitsemaan ja heitä arvostetaan itsenäisiksi kehittyvinä persoonallisuuksina.
• Psykologinen sukupolviraja vanhempien ja lasten välillä ei ole vinoutunut.
• Perheen suhteet ympäröivään yhteisöön ja sopeutuminen siihen ovat tyydyttävät ja antavat myös lasten kodin ulkopuolelle suuntautuville suhteille hyvän perustan.
• Sekä yksilöillä että perheellä kokonaisuutena on kyky kasvaa ja oppia.
• Perheen sisäiset ristiriidat myönnetään useammin kuin kielletään, ja niistä voidaan keskustella.
• Irrottautuminen perheestä on lapselle hänen varttuessaan aikuiseksi mahdollista ilman syyllisyydentunteita tai perheen muissa jäsenissä kehittyvää ahdistusta tai katkeruutta.

Lähde: Jorma Piha (2000), Perhe ja ympäristö. Teoksessa: Javanainen, M. (toim.). Lasten- ja nuorisopsykiatria. Vol. I Lapsen ja nuoren psyykkinen kehitys. (s. 66-76). Gummerus Kirjapaino Oy.

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii 10-20 prosenttia naisista. Kahden lapsen äiti kertoo omasta toipumisestaan.

Vauvantuoksua horjuvan mielen talossa

“Olimme yrittäneet lasta vuosia. Vihdoin hedelmöityshoitojen tuloksena syntyi poika vuonna 2004. Odotusaikana olin ehtinyt lukea odotus- ja vauvakirjallisuutta niin rutkasti, että tietyt asiat olivat jo ajatuksissa valmiina. Olin päättänyt, että imetän pitkään, kantelen kantoliinassa, elän elämäni onnellisinta aikaa rakkaan mieheni sekä vauvamme kanssa. Synnytyksen olin päättänyt hoitaa luonnollisesti: ilman liikoja kipulääkkeitä Vangeliksen tuodessa rauhoittavaa merellistä tunnelmaa. Minulla oli kokemusta koliikkivauvojen hoidosta, kun olin kummityttöni kanssa tätä läpikäynyt hänen ollessa vauva. Uskoin, että hoidan äitiyden upeasti, varmasti sekä tietysti keskittyen varhaisen vuorovaikutuksen täydelliseen onnistumiseen.

Itkua, epävarmuutta ja ahdistusta

Vauvamme ollessa kuukauden ikäinen menin neuvolaan täydellisesti laittautuneena: vauva vaatetettuna sävysävyyn ja minä meikattuna. Olin taistellut imetykseni kanssa sekä jatkuvasti huutavan vauvani kanssa. Olin kaikkea muuta kuin pirteä. Terveydenhoitajan kertoessa vauvan vähäisestä painonnoususta sain paniikin. Olenko pitänyt lastani nälässä? Hän ehdotti korvikelisän antamista, jonka koin hyvin loukkaavana tajuten kuitenkin, että vauvan on saatava ravintoa. Kotona itkin ja koetin pumppailla maitoa ties missä asennossa miehen katsoessa ihmeissään. Kantoliina osoittautui turhaksi, koska sen sisällä nyytti ei rauhoittunut. Imetys alkoi tuntua ahdistavalta ja vauvan läsnäolo sai
aikaan valtavan kuuman aallon, joka oksetti. Ihmettelin olotilaa, mutta sitkäesti koitin antaa rintaa – tiesinhän pilaavani lapseni terveyden, altistavan hänet allergioille sekä pilaavan varhaisen vuorovaikutuksen, jos en täysimetä.

Vauvan läsnäolo sai aikaan kuuman aallon, joka oksetti

Kastajaisten oltua vihdoin ohi huomasin, etten ole oma itseni. Olin ärtyinen miehelleni, joka yritti tehdä kaikkensa, että meillä olisi hyvä olla. Tunsin omantunnon tuskaa kaikista kielteisistä tunteistani ja oletin, että jos vauva näkee minussa vakavan tai surullisen ilmeen, hänen psyykkinen kehityksensä häiriintyy. Asiat alkoivat saada ylisuuria ja jopa sairaalloisia merkityksiä, mutta en ajatellut niiden olevan epänormaaleja. Syyllistin itseäni kaikesta: vauvan itkusta, imetyksen epäonnistumisesta, väsymyksen tunteesta ja pahasta olosta. Tunsin olevani huono äiti ja näin kaikissa muissa sitä äitiyttä, mitä itse en onnistunut kovista yrityksistäni huolimatta lapsellemme tarjoamaan. Aloin vältellä muiden äitien tapaamisia, koska häpesin korvikevauvaani – olinhan eri tutkimusten mukaan pilannut lapseni tekomaidolla.

Tule kotiin, en voi hoitaa vauvaa

Sitten aika nopeasti se iski. Paniikkioire, ahdistus ja pelko. Olin varma, etten osannut hoitaa lastani oikein. Hänhän itki, joten selvästi olin epäkelpo äitinä. Tunsin ahdistusta vauvan lähellä. En voinut käydä edes vessassa ilman, että laulelin vauvalleni. Olihan minulla itselläni ollut täydellinen äiti, joka lauloi, leikki ja hoiti kodin sekä muut.

Mies opiskeli tuolloin ja tiesin, että hän oli puhelimen päässä. Eräänä päivänä vain soitin ja sanoin, että tule kotiin. En voi hoitaa vauvaa. Sille voi tapahtua jotain pahaa. Sitä ennen olin piilottanut kaikki terävät esineet, koska pelkäsin, että ne voivat lentää vauvan päälle. Olin siivonnut, pessyt, silittänyt, pumpannut vähäistä maitoani sekä viihdyttänyt vauvaani. Olin kirjoittanut vauvakirjaan, lähettänyt sähköpostikuulumisia perheestämme sukulaisille, kertonut äidilleni kuinka hyvin meillä menee….

Näin kaikissa muissa äitiyttä, mitä en itse onnistunut lapsellemme tarjoamaan

Mies pelästyi. Muistan hänen epävarmuutensa ja ihmetyksensä, mikä vauvassa on vikana. Hän ei nähnyt minun masennustani, vaan uskoi vauvan olevan liian raskashoitoinen, jopa sairas. Vaikka todellisuudessa minun mieleni oli liian raskas. Vauva oli loppujen lopuksi helppohoitoinen. Ja lisäksi täysin terve sen ikäinen vauva.

Neuvolan kautta sain pian apua tilanteeseen, jossa en yksinkertaisesti enää voinut olla. Tiesin että turvallisuussyistä meidän on kerrottava tilanne. Olin aivan vakuuttunut siitä, että tulen sekoamaan hetkenä minä hyvänsä ja aiheuttamaan jotain vakavaa vauvallemme. Turvasin kaikin keinoin hänen elämänsä. Enkä tajunnut, että minä olin sairastunut.

Mies vastuussa ja minä särkynyt

Mies tajusi pian tilanteen: olin hukannut itseni. En muista tarkalleen, miten hän asiaan reagoi. Muistan kuitenkin antaneeni vauvan usein hänelle, koska en voinut pitää sitä sylissä, kun se ahdisti liikaa. Lääkkeiden avulla sain ensiapua ja pian aloitin pitkäkestoisen terapian, jossa minulle diagnosoitiin keskivaikea synnytyksen jälkeinen masennus. Tosin muistan ihmetelleeni diagnoosia, kun en tuntenut varsinaista masennusta. Psykiatri tiesi heti, miten asia tulee hoitaa. Hänen lauseensa rauhoitti minut: “Et ole tulossa hulluksi.”

Mies jäi opinnoistaan pois vähän väliä ja hoiteli vauvan perustarpeet, kun minun piti terapeutin määräyksestä levätä, antaa itselleni luvan mennä vaikka kävelylle ja vain olla ilman suorittamista. Siivous kiellettiin, samoin niiden ihmisten tapaaminen, jotka aiheuttivat päänvaivaa, kuten anoppini. Vaihtoehtona kun oli toipua osastolla, mutta onneksi mies otti vastuun, niin sain olla kotona – tosin osastolla olisin saanut oikeasti levättyä.

Toipumisen tiellä ja perheeseemme tutustuen

Äidin ja isän roolit eivät siis saaneet mitenkään normaalia mahdollisuutta sairastumisestani johtuen. Miehelle lankesi kohtuuttoman suuri vastuu kodistamme sekä vauvastamme. Minulle tuli valtavan iso työmäärä oman mielenterveyteni kanssa. Äitiyskäsitys mullistui alle kuukaudessa ja kaikki täydellisyysasiat haudattiin terapiassa. Lähdin rakentamaan minääni äitinä toisenlaisesta lähtökohdasta: inhimillisestä ihmisestä, jolla on lupa vihata, ärsyyntyä ja olla väsynyt. Lause “Riittää, että olet riittävän hyvä äiti” oli tärkein, joka tuki minua toipumisen tiellä.

Kun lähipiirimme onnelliset vauvaperheet iloitsivat perheestään, kävivät kantoliinatapaamisissa, kahvittelivat toistensa luona imettäen luonnollisesti ja olivat kasvamassa yhdessä perheenä, me elimme erilaista perhe-elämää. Keskityimme lepoon, perusasioiden hoitoon, vaatimattomiin iltoihin sekä pieniin nautintoihin. Kotona opettelimme yhdessä tuntemaan toisemme. Teräaseet palasivat hiljalleen takaisin paikoilleen ja aloin nauttia ruuan tekemisestä. Uskalsin keskittyä lehden lukemiseen, vaikka vauva oli lattialla. Tiesin, ettei se hajoa leikkiessään yksin lelujensa kanssa. Opettelin myös aitoa läsnäoloa. Juuri sitä varhaista vuorovaikutusta, jota tekemällä yritin tehdä.

Parisuhteen ongelmia

Parisuhde-elämäämme masennus vaikutti hyvin laaja-alaisesti. Seksuaaliset halut katosivat masennukseni keskellä ja pelko uudesta raskaudesta varjosti elämäämme. Keskityimme vain olemaan isä ja äiti unohtaen, että olemme myös mies ja nainen. Elimme voimakkaasti vauvamme kautta, vuorotellen jaksamisemme kanssa. Kun vihdoin itse aloin voida paremmin, mies alkoi oireilla: voimakasta väsymystä, motivaation puutetta ja hermostuneisuutta. Kun minä olisin ollut valmis läheisyyteen ja rakkauteen, mies ei halunnut. Minun oli ymmärrettävä hänen loppunpalamisensa ja annettava aikaa. Mies sanoi usein, ettei hän ole koskaan saanut keneltäkään tukea ja ymmärrystä toisin kuin minä. Synnytyksen jälkeinen masennukseni oli monilta salassa. Halusimme suojella itseämme emmekä kokeneet tarpeelliseksi jakaa vaikeaa vaihetta jokaisen kanssa. Pariterapiassa kävimme muutaman kerran, joka osoittautui hyödylliseksi. Oli kuitenkin tehtävä työtä, että mies saisi kirittyä opintonsa, jotta valmistuisi joskus. Se vaati joskus äärirajoille menemistä ja minun oli pyydettävä vihdoin apua omalta äidiltä, kun perheeseen alettiin odottaa toista lasta.

Kun aloin itse voida paremmin, mies alkoi oireilla

Tärkein tuki terapian ja mieheni ohella oli kuitenkin vertaistuki. Aluksi en uskaltanut edes mennä Äimä ry:n nettisivuille, koska uskoin että joku näkee minut monitorin kautta. Hiljalleen tutustuin, ja lopuksi liityin. Se oli helpotus. Sain ensimmäisen kerran ympärilleni tukijoukon, joka ymmärsi täysin ajatukseni. Sain olla kasvoton sähköpostilistalla, mutta silti tunsin ensimmäistä kertaa kuuluvani oikeaan paikkaan: joukkoon saman kokeneita äitejä, jotka kaikki rakastivat lastaan alusta alkaen. Jotka kaikki kärsivät sairaudesta, joka olisi voinut hoitamattomana lamaannuttaa.

Vertaistuen avulla perheemme muuttui niin sanotusti normaaliksi. Ymmärsin mieheni tarpeen olla yksin. Olihan hän kantanut valtavan suuren vastuun valittamatta. Edelleen kuulun vertaistukiryhmään, nyt tosin senioreihin. Ne ihmiset eivät ikinä tule poistumaan elämästä, sillä toinen toisiamme tukien olemme voittaneet suurimman asian: mahdollisuuden eheytyä, kasvaa äitiyteen ja ymmärtää itseämme.

Tänä päivänä tuo vauva on 3-vuotias poika, joka osoittaa lempeästi rakkautensa meihin sekä pikkuiseen siskoonsa, joka syntyi kesken toipumisen. Korvikelapsemme on rakastettu ja hoidettu. Vähän aikaa sitten poikani nauroi suihkussa tissejäni ja kysyi, miksi äidillä on sellaiset. Sanoin, että niistä hän sai vauvana maitoa. Eikä se kirpaissut yhtään. Sillä saihan hän. Sen aikaa kun sai.

Teksti: nimim. Äitinä ehjä

Faktaa

Synntyksen jälkeinen masennus on kohtalaisen yleinen sairaus. Siihen sairastuu noin 10-22 prosenttia äideistä. Se koskettaa Suomessa joka vuosi arviolta noin 6000–10 000 äitiä ja perhettä. Synnytyksen jälkeinen masennus vaikuttaa laajalti sekä äidin itsensä että koko perheen elämään.

Synnytyksen jälkeinen masennus on hoidettavissa, mutta moni äiti jää ilman asianmukaista tukea sekä apua. Häpeä ja pelko vaikuttavat myös avunsaannin hakemiseen sekä sairauden myöntämiseen. Siksi vertaistuki on muiden hoitomuotojen (SSRI-lääkitys, hormonihoito, keskusteluterapia yms.) ohella yksi äitien tärkeimmistä tuista ja avuista.”

Mistä apua?

Äimä ry. on valtakunnallinen vertaistukea tarjoava Äidit irti synnytysmasennuksesta ry. Äimässä on mahdollisuus liittyä sähköpostilistaan ja saada Äimän postia sekä tutustua samaa kokeviin ihmisiin luottamuksella. Äimä ry:n sivut

Kirjallisuutta:

Antti Ahokas ja Marjatta Aito (2001). Synnytyksen jälkeinen masennus. Lue artikkeli

Piia Haarala (toim.) (2006). Vauvan varjo. Kokemuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Kirjapaja. Tilaa kirja!

Anna-Leena Härkönen (2001). Heikosti positiivinen. Otava. Tilaa kirja!

Opi tunnistamaan uusperheen seitsemän vaihetta.

Uusperheen muotoutuminen vie yleensä 4-7 vuotta ja vaatii sen osapuolilta runsaasti sopeutumiskykyä ja joustamista. Tutkimuksen mukaan uusperheessä eletään läpi seitsemän erilaista vaihetta.

Aina uusperheessä ei kuitenkaan edetä vaihe vaiheelta eteenpäin, vaan joskus kriisi voi saada uusperheen taantumaan aiempaan kehitysvaiheiseen. Niistä eteneminen on toisella kertaa kuitenkin nopeampaa.

Uusperheen 7 vaihetta

1. Haavevaihe

• Aikuiset uskovat vilpittömästi, että kaikki tulevat onnellisiksi ja sopeutuvat ja rakastavat toisiaan
Tilaa kirja:

Huonetta vai sukua. Elämää uusperheessä.

• Vallalla on halu korvata rikkoutunut perhe ja hyvittää lapsille erosta aiheutunut tuska
• Lapsipuolet otetaan rakastaen vastaan ja lapset yrittävät olla välittämättä uudesta äiti- tai isäpuolesta toivoessaan vanhempien palaavan vielä yhteen

2. Yhdenmukaistamisvaihe

• Aikuiset pyrkivät perheen yhdenmukaistamiseen ja yhteishengen luomiseen
• Isä- tai äitipuoli hakee lapsipuolilta hyväksyntää, mutta tulee usein torjutuksi
• Torjutuksi tulo nostaa pintaan vaikeita tunteita, joita lasten biologisen vanhemman on joskus vaikea ymmärtää. Hän saattaa tulkita uuden puolison tunteet haluttomuudeksi sitoutua hänen lapsiinsa, mikä nostaa esiin epäonnistumisen pelon

3. Ristiriitavaihe

Isä- tai äitipuoli hakee lapsilta hyväksyntää, mutta tulee usein torjutuksi

• Kielteiset tunteet valtaavat alaa ja äiti- tai isäpuoli pettyy ja alkaa voida huonosti
• Lasten biologinen vanhempi on vaikeassa ristiriidassa uuden kumppaninsa ja lastensa tarpeiden välissä
• Lapset osaavat hyödyntää vanhemmille aihetuneen ristiriitatilanteen
• Eteenpäin pääsy vaatii ulkopuolista sysäystä, ystävien tukea, tietoa uusperheen kehityksestä tai pari- ja perheterapiaa
• Tunteiden jakaminen rehellisesti ja luottamuksella on tärkeää, ettei uusperhe juutu tähän vaiheeseen, joka johtaa lopulta puolisoiden vieraantumiseen toisistaan

4. Selvittelyvaihe

• Ristiiriitoja aletaan aktiivisesti selvittää
• Tunteita, tarpeita ja odotuksia ilmaistaan avoimesti
• Riitaisuus laittaa puolustuskannalle, jolloin biologinen pohja voimistuu ja uusi kumppani jää ilman tukea
• Tilannetta rauhoittavat yhteiset pelisäännöt: aikaa on löydettävä paitsi kaikille lapsille myös parisuhteelle

5. Toimintavaihe

• Ratkaisuja aletaan toteuttaa käytännössä, vaikka lapset vastustaisivat alussa
• Poterovaiheen vahvistamat biologiset rajat ylitetään ja perherakenne muuttuu
• Merkki edistymisestä on, ettei biologista vanhempaa tarvita aina lasten ja uuden kumppanin välien selvittelyyn
• Perhe luo omat uudet rituaalinsa ja tapansa toimia

6. Vahvistumisvaihe

• Meidän lauma -aika, jossa uusperheen aikuisten suhde toimii ja isä- tai äitipuolen ja lapsipuolten välit ovat parantuneet
• Isä- tai äitipuolen rooli vakautunut
• Perusta on niin vahva, että ulkoiset vaikeudet voidaan kohdata yhdessä

7. Helpotuksenvaihe

• Perheelle on syntynyt oma identiteetti eikä sen tarvitse kysyä enää oikeutusta olemassa ololleen
• Perhe-elämä koetaan riittävän hyväksi
• Läheisyys kasvaa ja suhteet tulevat avoimemmiksi
• Menneille vaikeuksille voidaan jo nauraa yhdessä

Lähde: Kaisa Raittila & Päivi Sutinen (2008). Huonetta vai sukua. Elämää uusperheessä. Kirjapaja. Tilaa kirja!

Kuinka välttää turha joulustressi ja perheriidat? Miten luoda tilalle rauhallinen ja lämmin joulumieli?

Monelle perheelle joulun odotus on paitsi ihanaa, myös stressaavaa aikaa. Joululahjojen hankinta ja joulun valmistelu vievät paljon aikaa, rahaa ja energiaa.

Kun itse juhlapäivä viimein koittaaa, stressi saattaa purkautua turhana riitelynä ja kireänä tunnelmana itse jouluaattona.

Kuinka voi välttää joulustressin ja kiireen tuoman levottoman ilmapiirin?

Tutustu Suhdesopan kuuteen vinkkiin rauhallisen ja levollisen joulumielen rakentamiseksi.

Näin syntyy hyvä joulumieli

• Unohda täydellisyys
  Ei haittaa, vaikka kotia ei olisikaan puunattu viimeisen päälle ja kaikkia jouluruokia väsätty hartaudella itse. Kynttilän valossa kodin epäkohdat eivät erotu jouluyön hämärässä eikä kaupasta ostettu laatikko ole sen huonompi vaihtoehto perheen nauttiessa ennen kaikkea yhdessä olosta.
• Ole armollinen
  Älä vaadi itseltäsi liikaa äläkä aseta kohtuuttomia vaatimuksia toisillekaan. Joulusta voi tulla jopa lämpimämpi ja aidompi, kun ympärillä ei ole kaikkea hienoa koristekrääsää ja viimeisimmän muodin mukaista lahjavuorta.
• Levitä positiivisuutta
  Keskity luomaan joulumieltä sanomalla perheenjäsenillesi, työkavereillesi ja ystävillesi positiivisia asioita. Yksikin kaunis sana voi pelastaa jonkun päivän.
• Pysähdy hetkeksi
  Kun puuhaa joulun valmistelussa kuitenkin riittää, pysäytä kiireen tuntu ainakin hetkeksi joka päivä. Sytytä vaikkapa kynttilä, valmista glögiä ja hiljenny kuuntelemaan jouluista musiiikkia. Näin saat koottua ajatuksesi ja myös mielesi alkaa valmistautua jouluun.
• Suukota ja halaa
  Mikään ei tunnu rakkaista niin hyvältä kuin läheisyys ja sen tuoma hyvä olo. Viettäkää joku jouluaamu pitkään aamu sängyssä loikoillen ja kiireettömyydestä nauttien.
• Hanki valmista
  Suuri syy erityisesti perheen naisten joulustressiin on tavoite tehdä kaikki itse. Luovu turhasta suorittamisesta hankkimalla jouluruuat valmiina kaupasta. Näin jää aikaa nauttia joulusta myös ajatuksen tasolla pysähtyen ja hetkestä nauttien! Parempi hyvä mieli ja epätäydellinen koti kuin täydelliseksi puunattu koti huonolla mielellä.
]]> http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/luo-hyva-joulumieli/feed/ 1 http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/5-lapsiperheen-lomakohdetta/ http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/5-lapsiperheen-lomakohdetta/#comments Wed, 07 Jul 2010 19:42:21 +0000 Suhdesoppa http://www.suhdesoppa.fi/?p=3408

Tutustu Suhdesopan suosittelemiin lapsiperheen lomakohteisiin.

Kesälomat kuluvat parhaillaan suurimmalla osalla suomalaisista. Kurkista Suhdesopan viisi suosikkikohdetta lapsiperheille.

5 lapsiperheen suosikkikohdetta

• Muumimaailma
  Kukapa taapero ei olisi Muumi-fani? Ja mikä sen hauskempaa, kun päästä paikan päälle tapaamaan Muumilaakson väkeä?

  Päiväretkeen kannattaa yhdistää myös Naantalin vanhassa kaupungissa vierailu.
  www.muumimaailma.fi

• Ti-Ti Nallen elämysten talo
  Rakastetun Ti-Ti Nallen vieraaksi pääsee Ikaalisten kylpylän alueella sijaitsevaan elämysten taloon. Paikalla aina Ti-Ti Nalle ja Riitta Kyrösjärven rannalla.

  www.titinalle.fi

• Korkeasaari
  Kaikkien jännitystä kaipaavien eläinystävien suosikkikohde. Kuka näkee eniten eläimiä? Entä kuka pelkää tiikeriä?
  www.korkeasaari.fi

• Hiekkalinna
  Suomen suurinta hiekkalinnaa voi ihailla jo 7. kertaa Lappeenrannassa. Tällä kertaa teemana ovat näyttävät dinosaurukset.

  Lappeenrannan torilta täytyy samalla reissulla käydä ehdottomasti maistamassa myös vetyjä ja atomeja eli kuuluisia lihapiirakoita.
  http://hiekkalinna.lappeenranta.fi/hiekkalinna

• Linnanmäki & Sea Life
  Ikuinen kestosuosikki ei kulu vuosien saatossa. Jo 60 vuotta pyörineen huvipuiston hieno lisä on vedenalainen maailma, josta löytää jos jonkinmoisia nilviäisiä, äyriäisiä ja kaloja katseltavaksi.

  www.linnanmaki.fi

]]> http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/5-lapsiperheen-lomakohdetta/feed/ 0 http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/5-neuvoa-myonteiseen-kasvatukseen/ http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/5-neuvoa-myonteiseen-kasvatukseen/#comments Mon, 14 Jun 2010 18:40:57 +0000 Suhdesoppa http://www.suhdesoppa.fi/?p=3393

Lapsen kasvatuksessa kannattaa ottaa huomioon viisi seikkaa, joiden avulla luot lapselle hyvän itsetunnon.

Kukapa ei haluaisi antaa lapselleen tervettä itsetuntoa ja positiivista minäkäsitystä. Ne kun ovat tunnetusti avaimia onnelliseen ja hyvään elämään.

John Gray antaa kirjassaan Mars ja Venus Vanhempina (WSOY, 2001) viisi käytännönläheistä neuvoa, joilla lapsen kasvua voi tukea kohti myönteisempää suuntaa.

5 vinkkiä lapsen itsetunnon tukemiseen

• Anna lapselle lupa olla erilainen. Näin hän löytää omat yksilölliset vahvuutensa ja mahdollisuutensa ja oppii arvostamaan ja kehittämään niitä.
• Salli virheiden tekemisen mahdollisuus. Rohkaise lasta oppimaan virheistä ja oikaisemaan käyttäytymistään.
• Ota vastaan lapsen kielteiset tunteet. Se auttaa lasta hallitsemaan tunteitaan ja tietoisuuttaan, jonka myötä hänestä kasvaa myös itsevarmempi, myötätuntoisempi ja yhteistyökykyisempi.
• Rohkaise lasta tavoittelemaan uusia päämääriä. Lapsen on lupa haluta enemmän, mutta on hyvä muistuttaa myös kyvystä olla tyytyväinen siihen, mitä jo on. Uusia tavoitteita asetettaessa opetellaan myös lykkäämään tyydytyksen saamista.
• Osaa sanoa lapselle ei. Se antaa hänelle mahdollisuuden kokeilla rajojaan ja hahmottaa omaa tahtoaan ja minäkuvaansa. Myöhemmin tämä auttaa lasta kehittämään ajatteluaan ja tahtoaan tietoisemmaksi omista haluista, tunteista ja ajatuksistaan.

Lähde: John Gray (2001). Mars ja Venus Vanhempina. Käytännön lastenkasvatusta. WSOY.

]]> http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/5-neuvoa-myonteiseen-kasvatukseen/feed/ 0