Itsetuntemus

Löydä itsesi – Katso 3 vaihetta!

Itsensä rakastamisen polku etenee kolmivaiheisesti ihastuksesta pettymykseen ja lopulta todelliseen hyväksyntään.

Onnellisuuten johtava polku ei pääty koskaan. Jos olemme erehtyneet luulemaan olevamme perillä, tulemme huomaamaan, ettei näin kuitenkaan ole. Tärkeää on siksi unohtaa ajattelu, jonka mukaan voisimme välttyä tulevaisuudessa eteen tulevilta tuskan tunteilta. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja hedelmällisempi tie on kehittää ystävällisyyttä itseä kohtaan, niin että osaamme kohdata vaikeudet lempeinä ja armollisina itsellemme. Se on todellisuudessa onnellisuuttamme eniten tukeva ja edistävä tekijä. Kaiken ydin on kyky tulla ystäväksi sen ihmisen kanssa, joka olemme. Se voi muuttaa elämämme täysin.

3 porrasta itseen kohdistuvaan myötätuntoon

1. Ihastus
Riemastumme, kun opimme tuntemaan rakkautta ja hyväksyntää itseämme kohtaan. Kokemus voi olla niin voimallinen, että se peittää hetkeksi alleen kaiken muun.
2. Pettymys
Niin kuin kaikissa muissakin ihmissuhteissa, myös itsensä rakastamisessa eteen tulee pettymyksen hetki. Palaamme vanhoihin toimintatapoihin ja petymme, kun emme muuttuneetkaan toisenlaisiksi, niin kuin luulimme.
3. Todellinen hyväksyntä
Tässä vaiheessa hyväksyt niin hyvät kuin huonot puolet itsessäsi ja rakastat itseäsi kokonaisena, puutteistasi huolimatta. Sitoudut pitämän huolta itsestäsi ja tarjoamaan itsellesi rakkautta, kun sitä eniten tarvitset.

Lähde: Christopher K. Germer (2010). Myötätunnon tie. Vapaaksi itsetuhoisista ajatuksista ja tunteista. Basam Books. Tilaa kirja!

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.