Olemme avovaimoni kanssa tapailleet reilun vuoden, mutta seurusteltu vasta nelisen kuukautta. Olemme molemmat 21-vuotiaita. Päätimme suhteesta vasta vähän ennen kuin päätimme muuttaa yhteen. Tapailuamme väritti valehtelu ja uskottomuus, mutta jokin meitä kuitenkin veti toisissamme puoleensa.

Seurustelu on ollut varsin värikästä, aluksi luulin, että hän oli harrastamassa seksiä jokaisen miehen kanssa, jolle hän puhui vähänkin innokkaammin ja hymyillen, mutta sain kuitenkin uskoteltua itselleni, että näin ei tapahdu eikä tapahtunutkaan. Työn puitteissa avovaimoni kuitenkin tapasi naispuolisen asiakkaan, joka on kiinnostunut naisista. Myös avovaimoni on naisista kiinnostunut, mutta antoi kuitenkin ymmärtää, ettei halua tämän naisen kanssa muuta kuin ystävyyttä.

En kieltänyt suoraan seksin harrastamisen muiden naisten kanssa

En koskaan kieltänyt häneltä suoraan seksin harrastamisen muiden naisten kanssa. Sanoin, että minun olisi helpompi ymmärtää ja antaa anteeksi, jos hän olisi naisen kanssa kuin miehen. Tytöt tutustuivat paremmin ja pikkuhiljaa he alkoivat käydä ulkona ja lopulta avovaimoni lähti asiakkaan ja tämän miehen luokse syömään illallista, missä sitten pettäminen tapahtui. Avovaimo kertoi tästä heti, kun tuli kotiin, ja oli ilmeisesti odottanut, että kiihottuisin tästä, mutta minä kuitenkin loukkaannuin.

Päätin antaa anteeksi, mutta minun on silti vielä vaikea luottaa häneen. Hän ei tunne tapahtuneesta syyllisyyttä, koska en ollut kieltänyt häneltä seksin harrastamista naisten kanssa suoraan. Hänelle olisi kuulema ihan ok, jos olisin miesten kanssa, joka nyt on varsin laiha lohtu, kun en tosiaan halua muita kuin avovaimoani. Minusta kuitenkin tuntuu, että hän on pettänyt luottamukseni ja päästänyt toisen ihmisen lähelle. Ikään kuin meidän alueelle. Olemme riidelleet tästä paljon ja hän vertailee tätä luottamuspulaa siihen, kun hän jatkuvasti toistaa minulle tiskeistä, johon jää aina välillä minun huomaamatta tahroja, kun tiskaan. Hänestä olen myös takertuva, kun minusta tulee hiljainen, kun hän lähtee tapaamaan jotakin ystävää. Hän on luvannut olla harrastamatta seksiä muiden kanssa ja luotankin siihen. Mielessäni kyllä piipahtaa joskus ajatus, että hän saattaa olla pettämässä minua, jos hän on ulkona eikä tule ajoissa kotiin tai en saa häntä puhelimitse kiinni, mutta ei se yleensä jää painamaan mieltä, kun saan hänet kiinni tai hän tulee kotiin ja myöhästymiselle on joku järkevä selitys.

Kun olen puhunut tästä tutuilleni, on tullut vastaukseksi, että minun ei todellakaan pidä antaa hänen pettää minua ja joku onkin kehottanut minua jättämään hänet. Avovaimoni mielestä meidän pitäisi hankkia ammattiapua. Minä olen siihen myöntynyt, mutta minusta tuntuu oudolta mennä eräänlaisen väärinkäsityksen takia juttelemaan terapeutille. Minulle riittäisi, että hän katuisi tapahtunutta, mutta siihen hän ei taivu, koska ”ei tiennyt”, että naisen kanssa seksin harrastaminen satuttaisi minua. Tapahtuneesta on kulunut jo noin kuukausi, ja riitelemme tästä vieläkin ajoittain ja ajatus piipahtaa minun mielessä päivittäin.

Tätä lukuunottamatta meillä menee tosi hyvin, suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta ja rakastamme toisiamme. Harmittaa, että tällainen painaa mieltä ja nyt haluaisin tähän neuvoa. Onko minulla läheisriippuvaisuus vai onko minulla oikeus olla loukkaantunut? Olisiko pitänyt kieltää vielä erikseen naisten kanssa seksin harrastamisen vai eikö pettäminen ole aina pettämistä?

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Suhteenne alku ei ole ollut helppo. Varsinkin suhteessa, jossa kaksi ihmistä vasta
opettelee tuntemaan toisiaan, ei aina voi tietää mitä toinen toivoisi. Tämän olette joutuneet huomaamaan tavalla, joka on nostanut pintaan kipua suhteessanne.

Onko kaikki sellainen, mitä ei ole erikseen kielletty, sallittua?

Ihmissuhteet ovat sopimusten, ja sopimuksista riippumattoman välittämisen sekä toisen
huomioinnin yhteensovittamista. Ilman välittämistä suhde on kylmä, mutta suurinkaan
välittäminen ei voi aina riittää yhteisymmärryksen ja yhteisen hyvän löytämiseen.
Kuulostaa siltä, että suhteessanne tämä sopimusten ja välittämisen tasapainottelu on
herättänyt paljon kysymyksiä. Onko kaikki sellainen, mitä ei ole erikseen kielletty,
sallittua? Onko se vain toisen ongelma, jos hän loukkaantuu jostakin, mistä ei ole sovittu?
Voiko välittämistä mitata siinä, kuinka hyvin osaa ennakoida, mikä satuttaa toista? Nämä
ovat vaikeita kysymyksiä, joihin pidempäänkin kestäneessä parisuhteessa ratkaisuja
voidaan joutua neuvottelemaan. Hyvä lähtökohta suhteessa on halu tehdä toiselle ja
itselle hyvää. Ja tahto ymmärtää toista sekä pyytää ja antaa anteeksi.

Tapahtunut – ja tarkemmin sanottuna sen määrittely, mitä tapahtui ja mitä siitä seuraa
– on kertomasi perusteella noussut suhteessanne taisteluksi siitä, kumpi on oikeassa.
Jäin miettimään, onko tarpeen päättää, oliko tapahtunut pettämistä vai ei. Millä
tavalla ratkaisun löytäminen tähän erimielisyyteen veisi tilannettanne eteenpäin?
Olisiko ilmankin tätä yhteisymmärrystä mahdollista löytää yhteinen näkemys siitä,
miten jatkatte tästä eteenpäin sekä luoda suhdetta, joka on teille molemmille hyvä?

Ulkopuolista apua parisuhteeseen voi hakea monenlaisista syistä. Selvästikin tapahtunut
on nostanut pintaan surua ja kipua suhteessanne. Vaikuttaa myös siltä, että teidän
on vaikea löytää yhteisesti hyvää tapaa jatkaa eteenpäin solmujen ratkaisussa.
Parisuhdeterapia tai -neuvonta voisi ohjata suhdettanne uusille urille ja antaa vielä melko
tuoreeseen ihmissuhteeseenne valmiuksia käsitellä haasteita jatkossakin.