Kysymykset

Miksi en enää halua seksiä?

Olen 23-vuotias nainen ja seurustellut noin kaksi vuotta avomieheni kanssa. Meille on tullut ongelma seksistä.
Noin puoli vuotta sitten aloin huomata, että seksi ei kiinnosta minua enää edes ajatuksissa.
Mieheni taas on erittäin aktiivinen, ja siksi meillä on kireät välit.

Olen miettinyt syytä tähän kaikkeen, mutta en keksi mitään järkevää selitystä, miksi seksi ei kiinnosta minua.
Mieheni yrittää aina lähestyä minua hellästija toivoen, että sattuisin kinnostumaan seksistä, mutta aina joudun kieltäytymään, ja se sattuu meitä molempia.
Joskus suostun seksiin, vaikka minua ei kiinnostaisi, koska elän toiveessa, että se tuntuisi ihanalta ja herättäisi haluni ”henkiin”. Mutta ei, niin ei!

Rakastan miestäni yli kaiken, ja meillä menee muuten erittäin hyvin. Joskus minua ahdistaa jopa niin paljon, kun mieheni tulee koskettelemaan minua, että tekisi mieli raivota ja itkeä paniikista. Aivan kuin hän muka yrittäisi raiskata. Minua ei ole koskaan raiskattu eikä edes yritetty, niin en ymmärrä mistä tuollanen paniikki johtuu.
Olen todella epätoivonen tämän asian kanssa ja haluaisin seksielämämme muuttuvan entiselleen eli sitä tapahtuisi joka päivä tai jopa useamman kerran päivässä. Toivoisin sen olevan myös taas nautinnollista. Mikä minussa on vikana?

Olen taas ruvennut syömään pillereitä. Olen joutunut vaihtamaan niissä merkkiä jo kolmesti, koska mitkään eivät ole sopineet minulle ja mieheni uskoo, että pillerit ovat syy tähän haluttomuuteen. Olen aikaisemminkin syönyt pillereitä eivätkä ne silloin ole haluja vieneet.

Joskus aivan yllättäin minulle saattaa tulla sellainen olo, että nyt haluaisin seksiä, mutta se tapahtuu aina silloin, kun mieheni ei ole paikalla. Se tulee aivan yllättän.
Tahdon asioiden muuttuvan ja pian, koska muuten se ajaa suhteemme karille.

nimim. Onneton enkeli

Seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta vastaa

Haluttomuus parisuhteessa on usein viisas oire, joka panee miettimään suhteen tilaa ja omaa itseä.

Rakastelu usein ja jopa monta kertaa päivässä liittyy usein romanttisen rakastumisen vaiheeseen suhteessa. Silloin toisessa ei vielä näe yhtään negatiivista asiaa ja itse on tyytyväinen ja rakastunut myös itseensä, koska ei kuule toiselta mitään moittivaa. Rakastumisen tilan sanotaan kestävän muutamasta kuukaudesta ehkä puoleentoista vuoteen ja sen sanotaan päättyvän siihen kun toisesta löytää ensimmäisen negatiivisen asian. Tällöin punnitaan suhteen jatkuvuus, joko suhde päättyy tai muuttuu rakastamiseksi.

Haluttomuuden taustalla on usein jotain tiedostamatonta, mitä ei halua elämäänsä

Suhteen vakiintuessa rakastelukerrat usein harvenevat ja kumpikin alkaa kuunnella enemmän omaa haluaan. Aina ei halua eikä tarvitse haluta. Kaikki muut tapahtumat elämässä vaikuttavat myös siihen miten seksuaalienergiaa riittää. Usein, kun elämässä on muutenkin energiaa ja hyvä olla riittää seksuaalienergiaakin enemmän. Jokainen ihminen on seksuaalisuudeltaan erilainen ja toisinaan jatkuvaan haluamiseen liittyy addiktiivisuus (=riippuvuus) seksiin. Eli seksiä käytetään lievittämään omaa ahdistusta sen tuomatta kuitenkaan tyytyväisyyttä.

Surullista on, jos muuten hyvä suhde päättyy haluttomuuteen. Haluttomuus on suhteessa yhteinen "ongelma" , haluton osapuoli ei ole "viallinen". Haluttomuuden taustalla on usein jotain tiedostamatonta – jotain mitä ei halua elämäänsä. Mitä muita asioita sinun elämäsi mahtaa pitää sisällään? Oletko tyytyväinen kaikkeen muuhun; itseesi, puolisoosi, suhteeseenne, suhteeseen vanhempiisi, työhösi, talouteesi ym? Millä muilla tasoilla kohtaatte avomiehesi kanssa kuin seksissä? Onko suhteenne tyydyttävä, läheinen ja lämmin ilman seksiäkin? Jääkö jotain sanomatta ja kertomatta? Mitä seksi sinulle ja puolisollesi merkitsee? Millä tavalla pystytte keskustelemaan asioista? Miten ilmaisette tunteita ja otatte vastaan toisen tunnetiloja?

Itseltäsi sinun kannattaa kysyä vaikeita kysymyksiä kuten esim. Onko tämä kumppani todella se, kenen kanssa haluan elämäni jakaa? Onko jotain mitä en tässä suhteessa halua tai myönnä itselleni? Kaipaanko vain sitä huumaavaa rakastumisen tilaan, joka oli suhteemme alussa vai tätä toista ihmistä? Millaista oma rakkauteni toista kohtaan on?

Kun jostakin seksuaalisuuteen liittyvästä asiasta tulee ongelma, suorituspaineet myös lisääntyvät ja silloin ei pääse asiassa eteenpäin. Itsensä pakottaminen tai painostaminenkaan ei onnistu. Lempeyttä ja rentoutta tarvitaan kierteen katkaisemiseen myös itseltä. Anna itsellesi lupa olla sellainen kuin olet, halutonkin välillä.

Teidän kannattaisi hakeutua yhdessä pari- ja seksuaaliterapeutin vastaanotolle saamaan apua ja käsittelemään suhdettanne kokonaisuudessaan.

E-pillereillä on vaikutusta seksuaaliseen halukkuuteen, joten niidenkin osuutta kannattaa miettiä ja miettiä myös muita vaihtoehtoja ehkäisyyn, mikäli pillerit eivät sovi.

5 Comments

  1. vierailijan kommentti
    31.03.2008 at 18:23

    Olen vanhempi nainen 58v, erosin muutama vuosi sitten liitosta, jossa en ollenkaan halunnut seksiä, löysin nykyisen mieheni, ja alussa olin hyvinkin halukas seksiin, tavalla jota ei koskaan aikaisemmin ollut.
    Näin meni n. 2-3 vuotta, pikkuhiljaa seksi kiinnosti minua vähemmin ja vähemmin, nyt on ollut n.2 vuotta ettei seksi ole sujunut lainkaan, eli en tunne minkäänlaista seksihalua, ja se hiertää kovasti suhdetta, koska mieheni halut eivät ole kadonneet.
    Tosin meillä ei ole muutakaan hellyyden osoitusta, se on aina ollut vähästä, minä todella toivoisin paluuta entiseen, että halu palaisi,ja voisin nauttia seksistä.

  2. Aina Lempiväinen
    23.11.2008 at 19:59

    Olen viiskymppinen nainen, nuorena olin superhimokas, enkä tosiaankaan tarvinnut ”rakastumista” kokeakseni vetovoimaa miehiin. Olisin voinut fyysisten halujen perusteella rakastella useita kertoja pv.ssä. Ja rakastelinkin. Olin vähintäänkin yhtä aktiivinen kuin kulloinenkin miesystäväni.1. puolisoni oli valitettavasti melko passiivinen ja myönsi myös itse, ettei rakastelu ole hänelle kovin tärkeätä! Riuduin, uskollisena, puutteessa kymmenisen vuotta. Olen ollut uuden miesystävän, nykyisen mieheni kanssa 14v. Ihanaa kun mies on aktiivisempi, himoikkaampi, halukkaampi kuin minä! Valitettavasti minun aktiivisuuteni seksi suhteen on viimeisen kymmenen vuoden aikana jatkuvasti heikentynyt. Myös fyysisiä ongelmia ikääntymisen myötä alkoi tulla jo muutama vuosia sitten. Omasta kokemustani tiedän kuitenkin miten, hankalaa, tuhoisaa, riuduttavaa on olla puutteessa.Kun seksi loppuu, niin usein myös hellyys ja läheisyys loppuu, tulee kireyttä ja ristiriidat voimistuvat. Sopimuksemme mukaisesti 2. mieheni kunnioittaa minun ”haluttomuuttani”, eikä painosta minua mihinkään.Rakastelemme usein. Olemme sopineet, että minä saan olla kiihoittumatta, laukeamatta ja käytämme liukuvoiteita, aivan luonnollisena osana rakastelua. Aika ajoin yllätymme iloisesti, kun rakastelu ja läheisyys herättää ”nuoruuteni” ja silloin mieheni keskittyy minun nautintooni. Tärkeintä on olla aito ja luonnollinen, eikä yrittää teeskennellä seksuaalista halua.Antaminen on saamista. T. Onnellinen viriilin miehen vaimo

  3. Joe
    09.03.2009 at 22:45

    Se taitaa naisilla olla kyllä niinkin, että jos saa hellyyttä ja huomiota osakseen, seksihalut tulevat luonnostaan. Miehillä se on niin päin, että vasta tyydyttävä seksi sytyttää hellyyden ja kiintymyksen tunteet.

  4. Mindina
    10.04.2010 at 17:24

    Mulla oli seksihalut pois vuoden päivät. Suhde muuten oli täysin kunnossa ja muut asiat sujuivat hyvin. Sit kyllästyin tilanteeseen ja menin gynekologille asiaa kertomaan. Hän määräsi testosteronia mulle ja halut palas! Kannattaa kokeilla! Ja hyvää kevättä sinulle. 🙂

  5. eksynyt
    23.10.2010 at 20:40

    Olen avoliitossa oleva, kahden lapsen äiti. Viiden vuoden aikana olen mieheni kanssa ”harrastanut” seksiä 2 kertaa. Edellisestä aikaa tasan vuosi. Ei jaksa, ei halua, ei kiinnosta. Terapeutti on todennut, että seksi kuuluu parisuhteeseen ja ylläpitää parisuhdetta. Minä en vain jaksa. Mieheni on kaikin puolin ihana ja äärettömän kärsivällinen. Hän on hyvä isä ja kumppani. Minä en vain löydä tietä hänen luokseen… Mindina mikä oli tuo testosteroni jota sait????

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.