Kysymykset

Miten saisin itseni haluamaan vähemmän seksiä?

Olen kohta 22 vuotta täyttävä perheenisä ja olemme puolisoni kanssa olleet yhdessä kolme vuotta. Kysyisin sellaista asiaa, että onko olemassa jotain lääkehoitoa, joka vähentäisi seksin harrastamisen tarvetta?

Minun tekee mieli harrastaa seksiä melkein päivittäin ja puolisoni on melko rasittunut siitä, että jaksan koko ajan kysellä, harrastetaanko seksiä. Toisaalta minusta välillä tuntuu, että puolisoni ei huomioi minua tarpeeksi eikä osoita hellyyttä ja siksi kyselen, harrastetaanko seksiä, kun jotenkin minusta tuntuu, ettei hän edes halua suudella eikä olla vieressä katsomassa vaikka telkkaria. Kun meidän puolivuotias vauva nukkuu, niin aikaa olisi kyllä, mutta hän ei halua. Olen jo miettinyt, että haluan erota hänestä. Mitä tehdä?

Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta vastaa

teija_liisa_rantaHyvä, että lähdet tarkastelemaan hankalaa tilannettasi itsesi kautta. On olemassa myyttinen uskomus, että miehet aina haluavat seksiä. Se ei ole totta. Jokaisen miehen ja naisen on seksuaalinen halu on yksilöllinen ja välillä on syytä tarkastella, onko seksin tarve korostuneen suuri tai mitä tarkoittaa, jos halu on kokonaan kadoksissa.

Seksi ei ole harrastus,vaikka siitä niin puhutaan. Seksin ei tulisi olla suorittamista eikä itsekästä. Parhaimmillaan se on rakastelua, josta molemmat saavat nautintoa ja kohtaaminen tunnetasolla on mahdollista. Kehittyminen parisuhteessa ja suhteen seksissä vaatii aikaa ja jakamista, toisen huomioimista monin tavoin.

Ero seksin vähyyden vuoksi elämäntilanteessanne tuntuisi hankalasta tilanteesta pakenemiselta

Raskaus ja synnytys ovat suuri mullistus naisen elämässä ja myös miehen. Parisuhteessa ei olla enää kaksin ja uusi perheenjäsen tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa 24 tuntia vuorokaudessa. Äidin rooli on aluksi vahvasti korostunut. Useimmilla naisilla ei seksi ole mielessä lyhyinä vapaahetkinä. Tilanne muuttuu vauvan kasvaessa.

Kirjallisuudesta voisi olla sinulle apua, mikäli pidät lukemisesta. Esimerkiksi Kaija-Maria ja Lari Junkkarin kirja: Läsnä ja lähellä – seksuaalinen viisaus parisuhteessa on hyvää luettavaa. Siinä valotetaan monin tavoin kypsää ja tervettä seksuaalisuutta. Samoin kirjoittamani kirja Naisen Nautinto saattaisi auttaa ymmärtämään naisen seksuaalisuutta syvemmin.

Lääkehoitoa tilanteeseesi tuskin on tarjolla, vaikka monien lääkeaineiden sivuvaikutuksena on seksuaalisen halun heikkeneminen. Kysymys on ehkä enemmän siitä, miten pärjäät oman halusi kanssa ja miten siedät pettymystä tai turhautumista, jollei tahtosi saada seksiä toteudu. Lisätieto ja ymmärrys eri asioihin auttaisi sinua eteenpäin.

Itseltäsi sinun kannattaa kysyä esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä, joita halutessasi voit myös seksuaaliterapeutin vastaanotolla tutkia. Mitä seksi sinulle merkitsee? Mihin sitä tarvitset vai onko se halua jakaa fyysistä iloa rakastamasi kumppanin kanssa? Onko seksi sinulle pakkomielteistä, oletko jotenkin riippuvainen siitä? Mitä itsetyydytys sinulle merkitsee? Mistä kaikesta elämässäsi nautit? Millaista isyys sinulle on? Käyttäydytkö parisuhteessa kumppaniasi kohtaan niin, että olet rakastettava ja haluttava? Kuinka hyvin olet perillä äitiyden vaikutuksesta kumppanisi jaksamiseen ja haluun? Mitä isyys sinulle merkitsee? Minkälaista on rakkaus välillänne?

Parisuhde on paljon muutakin kuin seksin harrastamista ja suhdetta kannattaa kehittää niin, että molemmat voitte siinä hyvin. Hyvässä suhteessa seksielämäkin voi hyvin. Sinun ja/tai teidän kannattaa hakeutua keskustelemaan tilanteestanne yhdessä ammattiauttajan kanssa. Ero seksin vähyyden vuoksi elämäntilanteessanne tuntuisi hankalasta tilanteesta pakenemiselta. Enemmin kannattaa mennä vaikeita asioita kohti ja selvittää ne. Lähettämällä kysymyksesi lähdit tälle selvittämisen tielle, jatka rohkeasti!

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.