Haluaisin kysyä neuvoa, miten saisin itselleni rauhan uskon asioissa. Olen kasvanut pienenä herätysliiketaustaisessa kodissa ja ollut seurakunta-aktiivi. Nuoruudessa minulle tuli kyseenalaistusvaihe, jolloin kapinoin aika voimakkaastikin kaikkea oppimaani vastaan. Nyt kolmikymppisenä elän seesteisempää, mutta jotenkin sisäisesti tyhjää vaihetta. En halua palata enää herätysliiketaustani ahdasmieliseen maailmankuvaan ja oppiin, mutta haluaisin jollain tapaa uskoni takaisin. Vaikka olen viimeisimmät vuodet elänyt juuri ajattelematta näitä asioita, painaa mieltäni se, etten ole löytänyt uskon elämää koskeviin kysymyksiini vastausta. Haluaisin löytää rauhan ja tasapainon näissä asioissa. Osaatko antaa neuvoja, miten voisin päästä tilanteessani eteenpäin?

nimim. Eksyksissä

Pappi Johanna Siltala vastaa

Hyvä nimim. Eksyksissä, tilanteesi on varmasti tuttu monelle nuorelle aikuiselle. Lapsuudessa ja nuoruudessa monet ovat mukana seurakunnan toiminnassa esim. isosena, mutta opiskeluaikana kotoa muuttamisen ja itsenäistymisen myötä yhteys vanhaan seurakuntaan tai uskonyhteisöön katkeaa, eikä uutta helposti löydy. Moni ei välttämättä ymmärrä edes kaipaavansa mitään hengellistä, kun elämä helposti täyttyy kaikenlaisesta tärkeästä tekemisestä.

Minun on helppo samaistua tilanteeseesi, koska itsekin olen ollut nuorempana erään herätysliikkeen jäsen. Sain sieltä paljon rohkaisua uskooni ja elämääni, mutta joissakin asioissa koin ryhmän liian jäykäksi ja muita kohtaan jopa armottomaksi. On normaalia, että nuoruudessa tulee tarve kyseenalaistaa, uskokin muuttuu. Nuorena monesti uskon asioissa ollaan mustavalkoisia. Aikuisena huomaa, ettei asioita voikaan niin vain lokeroida. Hengelliset kysymykset ja usko ovat täynnä mahdollisuuksia. Mitä vanhemmaksi olen itse kasvanut, valmiit vastaukset ovat vähentyneet ja kysymykset lisääntyneet. Silti Jumala on ja vaikuttaa.

Kerroit, ettet tahdo takaisin ahdasmielistä maailmankuvaa. Omassa elämässäni usko ei ole ulkoisissa elämänohjeissa riippumista, vaan Jumalan tahdon kyselemistä. Se on sitä, että uskon elämässäni suurempaan tarkoitukseen ja arvostan jokaista lähimmäistä Jumalan luomana. Usko antaa elämään tarkoituksen.

Usko ei ole ulkoisissa elämänohjeissa riippumista

Jokaiselle tulee elämässä eteen vaiheita, jolloin Jumala kutsuu erityisesti. Joku tuntee elämänsä tyhjäksi, tai erilaisissa elämän kriiseissä huomaa, ettei itse pystykään kontrolloimaan elämäänsä. Ehkä sinulla on nyt juuri sellainen vaihe, että Jumala kutsuu Sinua lähelleen.
Itse löysin oman hengellisen kotini tavallisesta luterilaisesta seurakunnasta. Kehotan sinuakin etsimään omaa paikkaasi seurakunnasta. Monissa seurakunnissa on nuorten aikuisten iltoja, joissa keskustellaan asioista monesta näkökulmasta. Myös kaikenlaisissa tilaisuuksissa esim. naisten illoissa ja Raamatturyhmissä voi jakaa ajatuksiaan. Meidän luterilaisen kirkkomme yksi suuri vahvuus on se, että kirkossamme on tilaa erilaisuudelle.

Monen nuoren mielestä messut tuntuvat vierailta ja kankeilta. Itse olen kuitenkin oppinut rakastamaan messuja. Messussa on mahdollisuus laulaa ja rukoilla, kuulla Jumalan sanaa ja käydä ehtoollisella. Sinne voi mennä myös tutustumatta keneenkään. Myös erityismessut, kuten Tuomas-messut, ovat hyviä mahdollisuuksia kysellä omaa paikkaansa.
Yksi vaihtoehto ovat myös retriitit, joissa saa rauhassa kysellä oman elämänsä suuntaa, rukoilla ja rauhoittua. Myös ympäri Suomen järjestettävät Alpha-kurssit ovat hyvä paikka pohtia oman uskon perusteita yhdessä muiden kanssa. Myös hyvää hengellistä kirjallisuutta löytyy paljon. Uskon, että sielunhoidolliset keskustelut ja rukous jonkun toisen kristityn tai papin kanssa voisivat rohkaista sinua. Tarvitset vain rohkeutta lähteä liikkeelle kyselemään omaa paikkaasi.

Uskossamme olemme kaikki erilaisia. Toivottavasti löydät oman paikkasi. Matka on jo alkanut.