Kysymykset

Vaimona narsisti?

Olen hankalassa tilanteessa. En ymmärrä enää missä mennään, mikä vialla – minä, me vai hän, miksi elo tökkii niin? En haluaisi antaa periksi vaikka ei päästäkään eteenpäin. Olen uuvuksissa.

Parisuhteessamme on jotain vialla. Kaikki menee hyvin, jos minä olen aina valmis tekemään juuri niin kuin vaimo ehdottaa tai sanoo. Hän näkee oikeudekseen ilmoittaa asioita minulle, ei neuvottele. Ei ole sopiva aika, kun esitän jotain keskusteltavaksi. Pilaan keskusteluesityksilläni hänen mielensä ja loukkaan häntä, koska ne vaikuttaisivat hänen suunnitelmiinsa ja elämäänsä esim. parisuhde-, raha- ja ajankäyttöasioissa.

Hän syyttää minua kaikista ongelmista – rahaongelmaan tokaisee: tienaa enemmän. Toisaalta minun pitäisi pystyä olemaan kotona vielä enemmän, vaikka teen joustavaa päivätyötä alle 40 tuntia viikossa.

Kun tulee riita jostakin hän syyttää, että minulla on kaikenlaisia ongelmia ja
hänen pitää aina venyä, vaikka teen todellisuudessa kaikkeni hänen puolestaan kotona.
Koetan edesauttaa, että hän jaksaisi päivät lasten kanssa kotona.
Hän sanoo äitinsä olevan narsisti. Minusta on alkanut tuntua, että hän on itse myös.
Ajatus tuntuu pelottavalta ja todelta, mutta en halua uskoa sitä. Hän on lahjakas ja
menestyy työssään. Nyt hän on hoitovapaalla.

Vuosikymmenen ajan olen yrittänyt täysillä riittää kaikkeen. Enää en jaksa. Minulla on pari burnoutia takana, joiden syyt tuntuvat kääntyvän kotiin. Elämänhallinta katoaa, kun ei ole välineitä, talous sekaisin, talo sekaisin, rakentaminen venyy, en jaksa töissäkään.

En enää jaksa tuntea vaimoa kohtaan rakkautta

Toisaalta oma itsetuntoni on alentunut enkä tiedä, kuinka paljon se vaikuttaa tilanteeseen. Minulla on päällekkäin niin suuret haasteet.
Olen koettanut osoittaa arvostusta huomioimalla hänen tarpeitaan. En luule olevani mikään extra-hyvä mies, mutta hän on ollut minulle tärkeä.
Jossain väsymisen vaiheessa minulta on hävinnyt kyky luonnolliseen empatiaan ja ihailuun. Minusta tuntuu, että akut ovat tyhjentyneet eikä ne täyty parisuhteessamme. Mutta mistä tiedän, olenko oikeassa? Enhän itsekään jaksa enää kunnolla arvostaa ja olla empaattinen?

Minusta tuntuu, ettei tarpeillani ja toiveillani ole mitään virkaa. Tavoitteeni ovat
vaimosta vääriä ja itsekkäitä tai ns. huonosta ”rahvas”-taustastani johtuvia. Minulla on kuulemma kaikenlaisia ongelmia – mene hoitoon on ollut kommentti jo useammin. Kasvatan lapsiakin väärin. Hän puuttuu siihen aina, kun yritän saada lapsen uskomaan, mitä pyysin tai sanoin. Hän saa otteen lapsiin paremmin, kun on päivät kotona.

Elämääni on helpottanut vähän se, että olen alkanut kuuntelemaan rajojani. Toisaalta pelottaa, kun en enää jaksa tuntea vaimoa kohtaan sellaista rakkautta, jota olen
yrittänyt ylläpitää kaikesta huolimatta. En jaksa olla lähellä, vaikka tiedän hänen tarvitsevan sitä. Toisaalta hän on jonkin verran muuttunut, kun olen sanonut ajatuksiani ja
kertonut, että varasin lääkäriajan ja aion selvittää mikä mättää.

Mutta mistä pumppaan itseeni voimaa olla uudelleen empaattinen? Missä menee kohtuuden raja toisen palvelemisessa? Miten jaksan, kun parisuhde mitä ilmeisimmin tulee olemaan epätasapainossa?

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Pohdit kirjeessäsi puolisosi mahdollista narsistista persoonallisuushäiriötä ja jaksamistasi suhteessanne. Kuvaat laajasti ja avoimesti vaikeaa elämäntilannettanne ja kokemuksiasi. Kuitenkin, pelkän tekstin perusteella johtopäätösten tekeminen puolisosi mahdollisesta narsismista olisi spekulointia. Sen vuoksi tämä vastaus ei ole sopiva paikka keskittyä parisuhteessa elämiseen narsistin kanssa. Jos haluat lisätietoa narsismista, löydät sitä runsaasti esimerkiksi internetistä. Aiheesta on myös vastikään julkaistu kirja Naimisissa narsistin kanssa (Minerva, 2006) Tilaa kirja!, johon voit halutessasi tutustua.

Vastuu puolisosi onnellisuudesta ei ole sinulla, vaan hänellä itsellään

Toivottomuus ja väsymys sävyttävät kirjettäsi. Koet, että suhteenne vaatii sinua venymään liikaa ja jättämään omat tarpeesi huomioimatta. Sopivan ja liiallisen joustamisen välille on vaikea vetää viivaa. Kuten itsekin olet huomannut, kummankaan puolison loputon venyminen ei ole paras ratkaisu parisuhteenkaan kannalta. Oman jaksamisesi vuoksi terve itsekkyys on välttämätöntä. Onkin hienoa, että olet oppinut kuuntelemaan rajojasi. Ensisijainen vastuu puolisosi onnellisuudesta ei ole sinulla, vaan hänellä itsellään. Vaikka sinä olisit valmis tekemään ihan mitä vain puolisosi hyvinvoinnin vuoksi, et voi tehdä häntä elämäänsä tyytyväiseksi, jos tyytyväisyys ei lähde hänestä itsestään.

Oman jaksamisesi ja suhteenne tulevaisuuden kannalta tilanteenne käsittely ulkopuolisen henkilön tuella olisi varmasti hyödyllistä. Kysymyksesi kirjoitushetkellä olitkin jo varannut ajan lääkärille keskustelua varten. Toivottavasti tästä käynnistä oli sinulle apua. Ulkopuolisen ihminen voi auttaa löytämään uusia näkökulmia suhteenne ongelmiin ja luoda puolueetonta maaperää ongelmien käsittelyyn. Toivottavasti myös puolisosi on halukas hakemaan apua tilanteeseenne. Yhdessä terapeutin, lääkärin tai psykologin kanssa voisitte pohtia jatkatteko käyntejä pariskuntana vai erikseen.

39 Comments

  1. Tonttu
    25.03.2008 at 22:21

    Heh heh, tuttu tunne. Omassa tapauksessa ihan samat piirteet – tosin burnouttiin en ole vielä päässyt mutta potenut masennusta aika pitkään. Kävin jättämässä avioerohakemuksen sen takia etten jaksa enää sättimistä ja mitätöimistä. Nyt tuntuu paremmalta.

  2. puolisko
    27.05.2008 at 19:37

    Morot!
    Kuulostaa niiiiin tutulta… meillä takana yli 10 v samaa paskaa, kunnes en enää jaksanut. ”Keskustelujen” jälkeen tilanne aina normalisoitui muutaman viikon kuluessa. Lopulta sain pakotettua avioliittoneuvolaan, jossa erillisistunnoissa älysin lopulta tilanteeni. Sen jälkeen vaimo ”älysi” tilanteen ja muuttui kuin taikaiskusta. Tästä on nyt reilut vuosi, ja tilanne alkaa taas normalisoitumaan 🙁 …eli vähän kuten pelkäsinkin – yritti vain olla kiltisti lasipalatsin pystyssä pitämiseksi. Hetken jo luulin kaiken korjaantuneen – jota olen odottanut viimeiset 10 v… turhaan.

    Jos haluut, niin [email protected] toimii.. ainakin silloin tällöin.

  3. Tommi
    01.07.2008 at 00:00

    Uskomatonta, itse elän juuri samanlaisessa tilanteessa, vaimo kuin hirviö ja jatkuvaa sättimistä, arvostelua, vaatimista jne riittänyt koko vajaan neljä vuotisen taipaleemme. Omiin mielipiteisiin minulla ei ole oikeutta, asia on niinkuin hän sanoo ja piste, välillä kysyy mitä mieltä minä olen jostain asiasta mutta tästäkin seuraa hirveä puolustelu ja hänen mielipiteensä nostaminen ylivertaiseksi. Joka päivä hirveätä kiroamista kuinka kaikki menee reisille jne, heti kun minä teen pienenkin ”virheen”, riittää että syön aamupalan väärällä tavalla tai kun hän kysyy jotain enkä vastaa sillä sekunnilla vaan vaikka mietin hetken. Syntyi meille tuossa tytärkin, nykyään 2.5kk enkä tytön takia haluaisi eroa mutta tuntuu että se on ainut vaihtoehto, olen nykyään jo agressiivinen kaiken patoutuneen vihan ja tunteiden takia, kävin tänään väkivaltaisesti kiinni vaimooni kun hän alkoi taas ihan tyhjästä yhtäkkiä ennen nukkumaanmenoa rähjäämään ja sättimään, aion huomenna laittaa avioeron vireille mutta kuinka sen kestää? Rakastan häntä edelleen mutta en vaan jaksa, vaimo ei edes suostu käymään missään parisuhdeneuvonnassa, psykologilla, terapeutilla tai muilla, ei käy edes kavereidensa luona saati että puhuisi heille. Mitä helvettiä tässä enää voi tehdä, keskustelut on käyty lukemattomia kertoja, on kirjoitettu sopimuksia ja tehty sovintoja eikä mikään auta. Ero ainut vaihtoehto?

  4. Kata
    24.07.2008 at 18:47

    Hei!
    Miehenä oli narsisti josta erosin ja yhteinen lapsi on joten tekemisessä joutuu olemaan. Tuntuu etten ikinä pääse siitä eroon kunnolla, aiheuttaa vieläkin mielipahaa arvostelemisella ja syyllistämisellä. Ja edelleen menen siihen lankaan että minussa on vika, kyllä ne on niin taitavia siinä..

    Lapsen vuoksi yritän jaksaa olla tekemisessä ja mahdollisimman vähän. Eron jälkeen meni vuosi ennenkuin havahduin siitä unesta ja pahasta olosta ja miten hyvä elämä on nyt ollut. Miten mahtavalta uusi kumppani tuntuu kun hän ei ole narsistinen. Olin tietämättäni masentunut, ahdistunut ja itse jo hulluksi tulemisen partaalla ennenkuin erottiin.

    Eron jälkeen vasta tajusinkin että hänhän on narsistinen ja miten paljon valehtelee ja käyttää hyväksi muita ihmisiä. ei narsistin kanssa voi elää parisuhteessa, oma pää ei todellakaan kestä ja itsetunto oli ihan polettu maahan. Oman itsen vuoksi eroaminen on hyvä vaihtoehto, elämä maistuu näin paljon paremmalle:)

    Tsemppiä ja jaksamisia vaikeissa asioissa.

  5. masa
    02.09.2008 at 10:24

    Kyllä on uskomatonta, että toisetkin elävät samassa tilanteessa. Kun olen itse asiaa miettinyt, on tuntunut että kukaan ei voi uskoa jos asiasta kertoisin. Samaa paskaa on yli 10 v takana, ja ainoastaan lapset on pitäneet minut hengissä. Narsistiset piirteet johtavat myös lapsien vähättelyyn ja päivittäiseen ihmisarvon lyttäämiseen. En vaan voi jättää heitä, enkä ottaa sitä riskiä että huoltajuutta en isänä saa.

    Kirjoittakaa vapaasti kokemuksia sähköpostiin toivotaan että se auttaa jaksamaan.

  6. Mies
    27.09.2008 at 18:19

    Tepa,

    Juu, tuli tuollaisen kanssa oltua namisissa toistakymmentä vuotta ja kaksi lastakin. Ennen lapsia oli kaikki ”hyvin”. Lasten tultua kuvaan tilanne muuttui, rouva oli 7 vuotta kotona ja raadoin kuin eläin työssä, kotona ja kodin ulkopuolella että kaikki saatiin sujumaan. Tuntuu siltä että tuo narsismi on mahdollisesti rouvan suvussa oleva asia. Sättivä anoppi muutti naapuriin ja käynnistettyäni eroprosessin tuli kuvaan rouvan isäpuoli juristi. Mentiin prosessit vaikean kaavan mukaan: täysimittainen oikeusprosessi huoltajuuden suhteen, kun rouva haki yksinhuoltoa väkivaltaan, alkoholimiin, alistamiseen jne puutaheinää perustuen, voitin mielestäni saadessani yhteishuollon ja laajan tapaamisoikeuden, eikä tarvitse ihan sentään maksaa vaadittua €700/lapsi/kk. Ositus mentiin pitkän kaavan mukaan pesänjakajan toimitusosituksen kautta kestäen 11 kuukautta, ”voitin” sain pitää puolet ansaitsemastani omaisuudesta. Prosessit maksoivat minulle vaatimattomat €25000, kaikki lapsilta pois. Eron jälkeen prosessien aikana tehdyt älyttömät rikosilmoitukset minua vastaan noin kymmenkunta, ovat nyt puolitoista vuotta eron jälkeen tulleet syyttämättäjättämispäätöksinä. Tätä myöten sosiaalitädit alkoivat uskomaan minua.

    Paljon valhetta ja manipulointia sukulaisten, naapureiden ja ystävien kautta.

    Kiittämättömyys on maailman palkka sanonta on mahdollisesti narsistin ja mahdollisesti narsistisen suvun kanssa eläneelle totinen tosi.

    Tilanteen kohdalle tullessa, hyödyntäkää ulkopuolisia ammattilaisia, se voi tulla halvemmaksi kuin omin päin asioiden ratkominen ja päästäminen liian pitkälle. Terve itsekkyys on hyvästä.

    Tsemppiä miehet!

  7. Seppo
    03.10.2008 at 20:54

    Nuo tarinat alkavat olla minulle jo liiankin tuttuja. Jos aloittaisin oman tarinani, siitä voisin kirjoittaa kirjan. Aioin kertoa hieman taustaa, mutta tajusin, että olin jo kirjoittamassa sitä kirjaa… 🙂 Eli deletoin juuri monta riviä tekstiä. Kerron siis nykyhetkestä. Neljän vuoden taistelun ja kuuden käräjäoikeuden jälkeen, kyse oli vain tapaamisista ( ei, en saanut tavata kertaakaan tyttöjäni) sosiaalitoimisto vihdoin tuli väliin ja sijoitti tytöt MINULLE! Nyt kaksi tyttöäni ovat asuneet puolitoistavuotta luonani, onnellisina ja vapautuneina. 06.10.2008 menemme taas käräjille. Haen tyttöjen huoltajuutta, kaikki puoltavat sitä. Äiti on narsistien perikuva. Kun olen lukenut alan kirjallisuutta, tuntuu, että teokset on kirjoitettu hänestä. Tietoisuus hänen luonneviastaan on auttanut todella paljon. Usein olen osannut ennakoida hänen liikkeensä. Suurin yllätys oli, kun tytöt sijoitettiin minulle, ettei häntä kiinnostanut enää pätkääkään edes nähdä heitä, kun aikaisemmin hän teki kaikkensa, etteivät tytöt näkisi isäänsä. Hän ei voi mitään itselleen, joten hän tulee taas kerran ”nolaamaan” itsensä oikeudessa, hän ei vain sitä itse ymmärrä, koska hän on aina oikeassa, muut eivät vain ymmärrä häntä. On ikävää kuulla , että monet miehet ovat luovuttaneet narsistisen äidin edessä. En tiedä, ehkä minä vain rakastan lapsiani niin paljon, etten voinut luovuttaa? Tämäkin on mahdollista nykyisin Suomessa, isät saavat lapset itselleen. Kannattaa jaksaa.

  8. timppa
    05.10.2008 at 15:48

    timppa
    olen elänyt 34 vuotta tälläisen luonnehäiriöisen naisen kanssa joten kokemusta on.Olen luullut aikaisemmin että syy on pojalaisessa häjyssä luonteessa vaan ei.Vasta noin vuosi sitten pääsin asian ytimeen kiitos netin, minut on lyöty henkisesti niin maahan etten osanut muuta kuin syyttää itseäni kaikesta. Koska kaikki vika oli tietty minussa koska en ole huomioinnut hänen kaikkivoipaisuuttaan, kauneutaan, kodinhoitoaan,lastenkasvastustaan jne. Olen joutunut luopumaan ystävistäni, harastuksista, ja tämä kaikki siksi että saisi edes kerran vaikka viiteen vuotteen seksiä, vaan ei siitäkään mitään tulisi koska minut on haukuttu varmaan miljoonaan kertaan huonoksi sängyssä, ja impotentiksi, kuulemma tyhjää saa pyytämättäkin.Sitten viellä joutuu kuntelemaan kuinka hän nuorena sai oiken kunnolla.Kaiken lisäksi olen vaha ja helvetin ruma, hänen perään sentään viellä nuoret miehet viheltelee.Nuorenpana sanoinkin että parturi on ainoa nainen joka minua koskettelee, jos menin hänen vireen esim. sohvalle ei hän siinä varmaan viitäsekunttia kauvempaa ollut. Tottahan tähän kuuluu myös se että sukuni on varmaan paholaisesta syntyny ei heidän kanssaan voi olla missään tekemisissä
    Oma sukuhan on täydellinen. Raha-asiat olen hoitanut päin prinkkalaa
    mikä osittain kyllä pitää paikkanssakin, nuorenpana.Tietty olen hänen mielestään alkoholisti rikollinen ja väkivaltainen ym.Herättää varmaan ihmetystä miksi olen ollut näin kauvan hänen kanssaan, meille syntyi kaksi ihanaa lasta, tyttö ja poika jolloin päätin että tapahtui mitä tahansa koetan kestää ja saattaa lapseni aikuis-ikään ja he antoivat elämmälle sisällön jolla jaksoi vaimoni oikut. Nyt he ovat aikusia ja saaneet jo omia lapsia, joten ehkä nyt on se aika irrotautua tästä epänormaalista hirviöstä. Olen asunut kolmekuukautta yksin erossa hänestä, ei tämäkään kovin helppoa ole kuusikymppiselle äjälle mutta kaikki kokemani ja lukemani kertoo ettei paluu entiseen kannata.Nyt kun katson asiaa taaksepäin en veilläkään osaa sanoa teinkö oiken vai
    väärin elämmälleni roikkua näin sairaassa suhteessa, lasten takia kyllä.En ole kuitenkaan silleen katkeroitunut että vihaisin naisia, vaan kyllä sen verran arka minusta on tullut etten varmmaan osaa lähestyä naisa viellä jospa koskaan. Neuvoa en osaa mutta tseppiä kaikille.

  9. immu
    05.11.2008 at 19:47

    Onpa niin tuttua tekstiä. Itse tajusin tuon narsismin vasta eron jälkeen. Kaikki ne oikuttelut yhteisten vuosien aikana (reilut 20v). Tuntui kuin mikään ei olisi riittänyt hänelle. Aina vaatimassa jotain; tee tämä tai tuo, hanki sitä tai tätä jne. Kun en suostunut hänen toiveisiin niin aina sain kuulla että ”aina sulla on jokin selitys” ja sitten mökötettiin kunnes suostuin vaatimuksiin. Viimeisen vuoden aikana käytös muuttui siten että emme juuri seksiä harrastaneet. Aina löytyi joku syy. Hän oli jotenkin etäinen eikä päästänyt lähelleen. Sitten syykin selvisi; hänellä olikin toinen mies, ollut jo jonkin aikaa ja kun sain tuon selville tuli narsismi esiin aika voimakkaana. Kulissit hän halusi pitää pystyssä. Asiasta ei saanut ”huudella”, täytyi salata kaikilta. Kun sitten hain apua ystäviltä ja kerroin heille alkoi minun syyttely ja parjaaminen. Minun takia hän kuulemma toisen syliin oli ajautunut. Tästä suivaantuneena hain avioeroa vaikka meillä onkin kaksi lasta ja juuri heidän takiaan se oli aika vaikea päätös. Nyt kun aikaa on hieman kulunut päätös erosta on osoittautunut oikeaksi. Pesänjako on edelleen kesken, nuoremman lapsen huoltajuudesta kiistellään (käräjilläkin käyty) eikä tavaroitakaan ole saatu jaetuksi. Hän jarruttaa kaikkea mahdollista asioiden eteenpäin viemistä. Hän on katkaissut välit kaikkiin ihmisiin jotka eivät ole hänen puolellaan, myös omaan siskoonsa ja hänen perheeseensä. Nuoremman lapsen tapaamiset sentään onnistunut. Vanhempi lapsista on äitilleen vihainen tämän teosta ja siitä että äiti ei ole omien sanojensa mukaan ”tehnyt mitään väärää” eikä ole pyytänyt tekoaan anteeksi.

    Tästä tulisi vaikka romaani mutta jätetään se t.oiseen kertaan

  10. Heppu
    06.11.2008 at 22:31

    Hei!
    Onko jotain pykälää tai jotain, joka määrää narsistin lapset toiselle osapuolelle? Meillä käräjille meno edessä. Tajusin tänään, että lapsen äiti on narsisti. Hän vahingoittaa tällä hetkellä lapsen mielenterveyttä monin tavoin ja kääntää lapsen ajatukset minua ja uutta puolisoani vastaan. Aiomme vaatia mielenterveyden selvitystä. Voiko narsismin tullessa diagnosoiduksi saada lapset itselleen?

  11. Sepe
    16.11.2008 at 13:26

    Heips vaan!
    Itse menin naimisiin yli 30 vuotta sitten sellaisen naisen kanssa, joka näytti niin puhtaalta pulmuselta ja maalaisnaiselta, ettei mitään vikaa hänessä voisi ollakkaan. Meno oli täyttä ”sokeutta”.
    Onneksi otin eron tuosta painajaismaisesta noidasta.
    Kun pappi sanoi aamen, kesti n. 3 viikkoa kun helvetti pääsi alkuun.
    Nukuttiin öisin samassa sängyssä, niin kuin pariskunta haluaa yleensä nukkuakkin. Hänen piti seurata joka yö, missä asennossa olen ja missä kädet on ja mitä uneksin. Aamu kun valkeni tuli kauhea kuulustelu, mitä tämä kaikki tarkoittaa ja kenen kanssa taas olit unissaan.
    Järkytys oli aikamoinen. Soitin isälle ja kerroin, että otan heti eron tuollaisesta hullusta. Isä vain sanoi kylmän viileästi, että miksi menit naimisiin niin sinun tulee tuota henkilöä kestää elämäni loppuun asti.
    Ajattelin, että kun noin vaaditaan niin minähän kyllä kestän.
    Lapsia syntyi ja rouva vaati aina vain, että lisää pitää mukuloita tulla.

    Lapset pyysi minua aina leikkimään heidän kanssaan, mutta sitähän
    ei saanut tehdä, olinhan rouvan mielestä pedofiili ja homo jos leikkisin lasten kanssa. Sitä sain kuulla aina vähän väliä. Onneksi olin niin vahva että annoin mennä puheet oikeasta korvasta sisään ja vasemmasta ulos.
    Siivoukset, vaatteiden silittämiset, ruoan laitot ja työssäkäynnit piti mun tehdä. Hän oli vain kotona ja kerskui, että töihin hän ei mene.
    Osasi hän ruoka-aikana olla kotona ja syödä minun valmistamaa ruokaa se oli kuulemma niin hyvää.
    Kerrankin menin pankkiin maksamaan laskuja ja kas kummaa, pankkitilit oli rouva tyhjentänyt. Ei auttanut muu kuin laittaa esto hänen nostamisilleen.
    Suun soittoa oli jatkuvasti ja hän oli aina oikeassa.
    Varoituksia sateli hänen suustaan melkein joka päivä, että näitä asioita et kerro kenellekään. Ei lapsetkaan sitä tienneet, koska hän ajoitti alistamisen ja haukut sopivaan aikaan.
    Vieraita jos tuli käymään meillä kotona, niin kaikki oli hyvin. Hän esitti aina niin hienostunutta ja kaikki tietävää. Ihmiset pitivät häntä aina oikeassa olevana ja minua tyhmänä joka ei tiedä mitään.
    Autokin piti vaihtaa aina uuteen ja talokin aina vain parempaan, mikään ei riittänyt.
    Opiskelu oli minun osalta kielletty, koska hänen piti olla aina parempi kuin minä vaikka hänen ammatti olikin toimistotyöntekijä.
    Lopulta päätin lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja kas kummaa kirje tuli postiluukusta, jossa rouva kertoi tappavansa lapsensa kun olen lähtenyt opiskelemaan. Tämä oli yhtä helvettiä. Harmi vaan kun en tajunnut ilmoittaa poliisille tuosta kirjeestä, olin sen verran shokissa.
    Ero alkoi tulla jo mieleen eihän enää tuollainen rouva näyttänyt muulta kuin noita-akalta. Halut oli menneet täysin. Olin täysin uupunut, mutta jaksoin kuitenkin opiskella. Lapset olivat minulle tärkeitä, joten menin joka viikonloppu kotia siivoamaan ja lapsia katsomaan.
    Ihmettelen vieläkin että miksi en pettänyt tuollaista akkaa vaan alistuin sen alle. Olisihan minulla ollut tosi hyviä tapauksia, mutta aina sanoin että olen naimisissa joten en halua pettää toista osapuolta.
    Tapasin asuinpaikkakunnalla sitten erään tuttavan (naishenkilön) ja hän näki kuinka väsynyt olin. Hän kertoi, että ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin joko otan eron rouvasta tai menen hoitoon psykiatriseen sairaalaan.
    Päätin, että mä vielä jaksan ja haen eron tuosta hullusta.
    Vein eropaperit kotiin, hän ei uskonut todesta ja sanoi ettei allekirjoita paperia. Sanoin, että ei tarvikkaan kirjoittaa, ero tulee muutenkin voimaan. Ei uskonut tätäkään, olihan hän kaupungilla kerskunut kuinka minä en uskalla hakea hänestä eroa.
    Ostin oman osakkeen ja kävin keräämässä entisestä kodista kattilat ym. tavarat ja sanoin lapsille että voitte asua jomman kumman luona.
    Lapset olivat aivan hyvillään että heillä onkin nyt kaksi kotia.
    Rouva vain tuumasi että nytkö sinä lähdet. (Ei tajunnut mitä pahaa oli toiselle tehnyt).
    Sosiaalitoimistossa sovittiin, että lapset saavat itse päättää kumman luona milloinkin asuvat. En halunnut, että heitä määrätään ja pakotetaan jomman kumman luo.
    Eron jälkeen hän oli kertonut kaupungilla, kuinka hän vie minut väkisin papin eteen ja pakkovihittää uudelleen, koska eroa ei voi ottaa.
    Rouva myi talon ja muutti tosi isoon velka taloon. Hän oli kerskunut minun tutuilleen, että mä menen vielä sen taloon asumaan. Siinä erehtyi, en käynyt edes pihamaalla. Lopulla häheltä loppuivat rahat ja joutui muuttamaan vuokra-asuntoon.
    Jouduin muuttamaan monta kertaa asuntoa, koska jos rouva sai tietää missä asun, niin kyylääminen alkoi heti ja hän muutti naapuriin kerrostaloon tai muissa tapauksissa lähelle jotta saa seurata kuinka minulla käy naisia.
    Valitettavasti on mennyt luotto naisiin tuon tapauksen jälkeen ja haluan asua yksin.
    Olen joutunut laittamaan osoitteen ja puhelinnumeron täysin salaiseksi tuollaisen terroristin takia.
    Terrorisointia kesti avioliitossa 20 vuotta, mutta eron jälkeen olen saanut olla vapaana ja nauttia elämästä jo yli 10 vuotta. Olen tosi iloinen, onnellinen, nuorekas ja pirteä ihminen. Vau.
    Ero on paras vaihtoehto narsismin kahleista pääsemiseksi, muuten ei tule loppua.
    Tsemppiä teille ja rohkeutta, meillä on vain yksi elämä ja toinen ei voi sitä hallita ja pilata.

  12. Onneton
    27.02.2009 at 15:09

    Minun miehelläni on aivan uskomaton luonne. Alan tässä kuuden vuoden yhdessä olon jälkeen ymmärtämään, että kyseessä on täysi narsisti. Suhteen alussa minulta kiellettiin olemaan parhaan ystäväni kanssa tekemisissä.Miten olenkaan ollut niin hölmö, että olen lähtenyt tähän ”leikkiin” mukaan. Meillä on neljä vuotias tytär, jota ensimmäisen vuoden aikana syytettiin toisen miehen lapseksi. Koko suhteen ajan on ollut syytöksiä toisesta miehestä. Itse en ole päässyt koskaan kavereideni kanssa juhlimaan. Niin rankkoja riitoja, kun edes ajattelee lähtevänsä kotoa johonkin.Sitten sitä ei loppujen lopuksi ole enää voimia, tyytyy kotona kyyhöttämiseen. Tuntuu, että mieheni hallitsee minua kaikella mahdollisella tavalla. Ensimmäiset vuodet hän haukkui huoraksi. Useimmiten minut torjuttiin seksuaalisesti. Nyt kun olen jaksanut taistella oikeuksistani, voimat alkaa olla vaan yksinkertaisesti todella lopussa ja mietin koko ajan lähdenkö tästä lapseni kanssa. Mieheni on muuttunut todella paljon parempaan suuntaan, haluaisi seksiäkin. Minun mielessä pyörii vain ne lukuisat loukkaukset, joita hän on minulle ladellut. En osaa enää lähestyä häntä, vaikka osa minusta vielä tahtoisi. Itse hain apua ulkopuolisilta ammattiauttajilta vuosi sitten. Melkeimpä kehottivat eroamaan. Mieheni ei lähde keskustelemaan asioista. Suhteessa on myös alkoholiongelma. Mieheni ei osaa olla kahtakaan päivää ilman pullollista olutta. Tuntuu, ettei ystävänikään jaksa enää kuunnella minun onnetonta elämääni. Järkeni sanoo, että lähde vielä kun pystyn huolehtimaan lapsestani. Pelottaa ajatuskin, kuinka paljon mieheni minua vielä elämäni aikana loukkaa jos jään tähän, Vielä ehtisin ikäni puolesta perustamaan turvallisen ja OIKEAN perheen.

  13. pitkään kestin miehenä?
    27.09.2009 at 11:26

    nyt erosta aikaa jo yli kk eli ollut aikaa miettiä mennyttä 10 vuotta. alussa meilläkin meni hyvin. jopa niin hyvin etten uskonut sen olevan tottakaan? jossakin vaiheessa mukaan astui mustasukkaisuus, kalasta palattuani sain kuulla olleeni ties missä pillun päällä hyppimässä… sitten alkoi se yhteisten rahojen tuhlaus vaikka tiukkaa oli koska molemmat työttöminä.näin jälkiviisaana helppo todeta että tuolloin olisi pitänyt osata sanoa jo takaisin napakasti rahankäytöstä mutta minä onneton olin niin rakastunut häneen. jo tuolloin olin oppinut ”lukemaan” hänen mielialojaan joihin kuului tuo paljon puhuttu seksin käyttö tahdon läpiviemiseksi enkä usko että kukaan mies haluaa viikon mykkäkoulua tai olla ilman ”piparia”!näin tulin huomaamattani antaneeksi periksi…näin jatkui ja meille tuli kaksi lasta… vieläkin kuvittelin että elämämme suht onnellista vaikka tosiasiassa tuolloin minulla oli jo paha olla mutta tiedättehän ettei miehiä ole opetettu puhumaan tunteistaan! sen seurauksena rupesin välttelemään naista jonka vierellä olin ennen ollut onnellinen… eli kostin hänelle omaa pahaa oloani. olin harrastuksen parissa keväästä syksyyn ja talvet meni joten kuten toista mulkoillessa eli inho ja viha olivat jo astuneet mukaan kuvioihin vaikka tuossa viimeistään olisi ollut se kuuluisa ”kissa pöydälle” paikallaan!mutta ne miehen puhelahjat… vetäydyin vain enemmän kuoreeni ja tilanne paheni entisestään…päästiin molemmat töihin vieläpä samaan työpaikkaan… ja siitäkös alkoi alamäki, iltaisin joutu kuuntelemaan hänen kommenttejaan huonoista työkavereista, saamattomasta pomosta ja siitä kuinka häntä oli ylistetty ahkeraksi… tätä jatkui jonkin aikaa… sitten hän sai luottotiedot takaisin josta helvetti repesi…rupesi tulemaan uudempi auto… kalusteita… kamera… taulutv eli ulkoiset puitteet piti olla hyvät. kaikki nuo edellä mainitut jo oli mutta kun uutta piti saada. siitähän rupesi sitten kertymään jo mukavia summia noista osamaksuista eli ei päästy mihinkään missä ns. normaaliperheet käy eli huvipuistot, ravintolat, elokuvat… elämä oli tyhjää kotona oloa. kuvioissa oli ollut jo mukana tietokoneen saapuminen talouteen jonka kylläkin appiukko meille lahjoitti… siinä hän rupesi viettämään aikaansa… meillä syötiin paljon valmisruokaa koska pitihän koneelle päästä pian. alkuun hän oli messengerissä niinkuin minäkin ja pystyimme seuraamaan jos toinen kirjotteli jonkun kanssa. samaan aikaan huomasin ettei hän ollut enää kiinnostunut lähtemään minun ja lasten kanssa esim. makkaranpaistoon tai pulkkamäkeen kuin hyvin harvoin… jäi yleensä kotiin jollakin verukkeella että siivoo, tiskaa tai pyykkää…mutta yleensä kun saavuimme kotiin lasten kanssa oli nuo hommat tekemättä…oli siis istunut koneella! keväällä 09 sain myös kaksi kertaa kuulla viettäväni kaksoiselämää kun menin kalaan… niinpä rupesin ottamaan joskus jonkun lapsista mukaani ettei hän epäilisi mitään muuta siellä tapahtuvan kuin kalastusta!mutta sitten alkoi tapahtua… meillä tietokone oli makuuhuoneessa ja joskus kun vahingossa sinne eksyin hän sammutteli näyttöä tai kivahti että painu vitt… siitä!tätä jatkui nelisen kk kunnes eräänä sopivana hetkenä(kun hän oli helsingissä serkkujen luona juhlimassa)löysin salasanat hänen gmailiin josta löytyi vain ja ainoastaan hänen 15v. takainen seurustelukumppani! hänen tultua kotiin takaisin selitti hän että mies ollut siellä jo pitkään ja että mies oli löytänyt hänet facebookin kautta!samaan hengenvetoon hän sanoi että se on ihan normaalia…olin pihalla koska minun mielestäni se olisi ollut normaalia jos mies olisi jäänyt siihen facebookkiin ja asiasta olisi myös minulle sanottu koskapa tuo kys. mies oli myös minun nuoruuskaveri!eli salaa sättäili sen miehen kanssa siellä gmailissa…samoin kertoi keskustelleensa tuon miehen kanssa meidän kahden välisistä ongelmista… ei edes anteeksi pyytänyt koska kys. tilanne aivan normaali?muutin pois kotoa 3 päivän päästä koska tuohon naiseen oli minulta luotto loppunut… ero otti niin koville että join ja nappasin unilääkkeet naamaan… onneksi koska sairaalassa oli aikaa miettiä. olin koko 10 vuotta tukenut vain häneen, kavereita minulla ei juuri tuona aikana ollut muuta kuin ns. hyvän päivän tuttuja… sellaisia joitten kanssa kyllä jutellaan muttei juuri niitä syvällisempiä! tajuttuaan etten enää välittänyt hänestä millään tasolla hän aloitti lapsilla kiusaamisen… mm. puhuu heille minusta palturia, lupaa luokseni…seuraavana päivänä peruu… helpottanu kyllä kun sain cipralexia mielialan vaihteluihin ja käynyt psykologillakin jo pari kertaa… nyt vasta eron jälkeen olen oppinut puhumaan… sillä on aika vapauttava vaikutus muuten ihmisen psyykeeseen!jäi mainitsematta että kun nainen sieltä serkkutapaamisesta palasi ja oli selvää että muutan omilleni niin hän vielä yritti käyttää seksiä apuvälineenään… eli seksi oli rajua ja sitä harrastettiin siihen kunnes muutin pois! mutta paluuta entiseen ei ole… lapsia ikävä joka päivä ja eihän tää yksinolokaan herkkua ole mutta olen ruvennut laajentamaan kaveripiiriäni pikku hiljaa sekä tutustunut yhteen sympaattiseen naiseen mutta noin pitkän liiton jälkeen se on tuntunut tosi vaikealta… täytyy vain luottaa sokeasti tulevaisuuteen, olinhan sokea tuon kymmenenkin vuotta!voimia muille samaan tilanteeseen joutuneille!

  14. pitkään kestin miehenä?
    27.09.2009 at 11:34

    äskeisestä jäi vielä pois että kun tuo salarakas gmailista paljastui niin se olikin minun vika että ajanut hänet muitten syliin!eli vika aina muissa kun omassa itsessä!

  15. pitkään kestin miehenä?
    28.09.2009 at 16:59

    jatkoa äskeiseen… tänään sain muualta kuulla että tämä ex-nainen muuttamassa lasten kanssa 200km päähän… taitaa olla narsistille aika yleinen tää toiminta… ainakin itse ajattelen että lapsilla olis hyvä olla lähellä isää mutta hän tietää pienet tuloni ja sen etten autoa omista joten lasten tapaaminen todella kaukaisuudessa… pahoin luulen että tempauksella ajatteli taas vaan itseään… ja suhteemme alkupuolella muuten en saanut pitää yhteyttä minäkään kouluajan kaveriin?… ihania nää narssut kyllä, järjestää elämään vipinää viel eron jälkeenkin! : )

  16. pitkään kestin miehenä
    13.10.2009 at 10:27

    entinen tuttumme soitti ja kysyi eron oikeaa syytä kun oli naiselta kuullut 4 eri syytä meidän eroon… että näin, valheita vaan edelleen…

  17. Väsynyt
    18.10.2009 at 17:56

    ”Parisuhteessamme on jotain vialla. Kaikki menee hyvin, jos minä olen aina valmis tekemään juuri niin kuin vaimo ehdottaa tai sanoo. Hän näkee oikeudekseen ilmoittaa asioita minulle, ei neuvottele. Ei ole sopiva aika, kun esitän jotain keskusteltavaksi. Pilaan keskusteluesityksilläni hänen mielensä ja loukkaan häntä, koska ne vaikuttaisivat hänen suunnitelmiinsa ja elämäänsä esim. parisuhde-, raha- ja ajankäyttöasioissa.”

    ”Kun tulee riita jostakin hän syyttää, että minulla on kaikenlaisia ongelmia ja hänen pitää aina venyä, vaikka teen todellisuudessa kaikkeni hänen puolestaan kotona.”

    ”Koetan edesauttaa, että hän jaksaisi päivät lasten kanssa kotona.”

    ”Vuosikymmenen ajan olen yrittänyt täysillä riittää kaikkeen. Enää en jaksa. Minulla on pari burnoutia takana, joiden syyt tuntuvat kääntyvän kotiin. Elämänhallinta katoaa, kun ei ole välineitä, talous sekaisin, talo sekaisin, rakentaminen venyy, en jaksa töissäkään.”

    ”Minusta tuntuu, ettei tarpeillani ja toiveillani ole mitään virkaa.”

    Aivan kuin omasta elämästäni. Siinä ihminen tukahtuu ja elämä käy lopulta mahdottomaksi, tulee hulluksi tai sairastuu fyysisesti. En usko että muutosta tulee, tavat ovat niin syvään juurtuneita. Minä olen pikkuhiljaa muuttamassa erilleen, lapseni takia täytyy asiat hoitaa joustavasti. On suorastaan ihmeellistä, kun on vihdoinkin aikaa itselleeni ja loputon venyminen on ohi. Lapsemme on pitänyt meitä viimeajat yhdessä.

    Avopuolisollani on ollut väkivaltaisia suhteita aikaisemmin. Ihmettelin niitä, en ihmettele enää. Monta kertaa on tehnyt mieli pamauttaa nyrkillä. Koskaan en ole niin tehnyt, osaan hillitä itseni. Enää ei keskustella ongelmista. Silloin kun vielä keskustelimme niistä, hän veti keskustelua, päätti milloin keskustelu aloitetaan ja lopetetaan. Jos tuli kiistaa hän hyökkäsi agressiivisesti, vaikka hän itse olisikin mokaillut, eikä koskaan myöntänyt olevansa väärässä vaan käänsi jutut päälaelleen. Ei ole mikään ihme jos sellaisissa tilanteissa on joskus saanut turpaansa.

    Avopuoliso pyörittelee ihmisiä ympärillään. Joko olet ystävä tai vihamies. Tämän ilmiön huomasin jo aikoja sitten, kun olimme kavereiden kanssa ravintolassa tai ulkomaan matkoilla. Avopuolisoni päättää koko porukan puolesta mitä tehdään, jos ei suostu saa mennä omia menojaan. Tästä ei tietenkään muutkaan tykänneet.

    Avopuolison äiti on täysin hänen käskyn alla. Avopuolisoni suunnitteli perheemme asiat äitinsä kanssa, minulle asiat tulivat ilmoitusasioina, esim, muutot ym. Tietenkin niistä aina syntyi kova vääntö, kun koskaan ei suunniteltu yhdessä etukäteen. Hänellä on epätavallinen suhde äitiinsä, hän käy kaikki ne keskustelut äitinsä kanssa, jotka pitäisi käydä kanssani. Kuitenkin hänen suhde äitiinsä on erikoinen, hän valehtelee äidilleen ja tekee kyseenalaisiakin asioita äidille jotta pääsee päämääräänsä. Niin myös hän toimi minun kanssani.

    Hän on kuin saippuaa, käänsi ne samat asiat minua vastaan, joita hänen kanssaan yritin käsitellä.

    Onneksi se loputtoman venymisen perhehelvetti alkaa olla ohi. Sitä väsyy, eikä enää jaksa hoitaa asioita. Ainoa valo perheessä on lapsemme.

    Toivon kaikille teille, että pääsette siitä perhehelvetistä ja pystytte rakentamaan lapsillenne kaksi kotia, omanne ja entisen puolisonne kodit.

  18. Väsynyt
    18.10.2009 at 18:10

    ”Juu, tuli tuollaisen kanssa oltua namisissa toistakymmentä vuotta ja kaksi lastakin. Ennen lapsia oli kaikki “hyvin”. Lasten tultua kuvaan tilanne muuttui…”

    Aivan kuten omasta elämästä tämäkin.

    Niille isille, jotka miettivät perheen pitämistä koossa lapsien takia haluan korostaa, että uhraatte todella paljon itsestänne ja elämästänne sen takia, kun joudutte elämään perhehelvetissä. Eikö parempi vaihtoehto olisi jos lapsillanne olisi kaksi kotia ja isä, joka jaksaa antaa lapsille paljon enemän kuin se perhehelvetissä elävä loputtomasta venymisestä ja turhautumisesta henkisesti väsynyt isä?

  19. pitkään kestin miehenä
    03.11.2009 at 19:23

    näin minä luulin tapahtuvan…mutta karu totuus paljastui eron tapahduttua eli äiti vei lapset kauas isästään…samoin tavarat joista osan olisin halunnut vain sen takia että tarvetta olisi ollut…nainen jätti seuraaville vuokralaisille josta kylillä saanut kuulla kuinka paljon tavaraa heille jätti!!!kuitenkin tavaroita hankittu yhdessä tuon 10 vuoden ajan… mutta nää näköjään osaa sen homman…ei voi kun ihmetellä narskun entisenä…

  20. surullin mies
    15.04.2010 at 10:32

    2 vuotta kesti tätä meidän seurustelua ja kihloissa oltiin 2-3 kertaa ja vielä yritettiin mennä naimisiin 2-3 kertaa ei tullut mitään kun vikoja oli vain minussa ja hänessä ei mitään!

  21. OPA
    08.05.2010 at 23:02

    Hei kaikille. Olemme hiljan eronneet, nämähän menee kuin naulan kantaan. Perhe elämä on mennyt niin kauan hyvin kun on tehnyt kaiken vaimon eteen. Mutta sitten kun ei jaksa enää lähtee se kattelemaan uusia miehiä, pari vuotta sitte. Tämäkin mun syytä oli kuulemma suhteessa tilaa tälläiselle… Nyt oon sitten niin pirun paha ihminen… olen kans ollu masennuksesta lääkekuurilla ja muuta. Nämä kuulemma johtuvat töistä.. Olen kuitenkin tämän koko ajan ollut töissä joka on tuntunut minusta pelastukselta. Meillä kolme lasta jne.

  22. Valiumized
    28.08.2010 at 01:06

    Hyvä Kaisa… Sähän oot tyypillinen esimerkki psykologista/terapeutista joka katsoo aina tuon naisen näkökulman!!! pidä linjasi ja yritä parantaa se oma maailmasi!!! Kaikki ei aina ole sitä mitä luulet sen olevasi!!!!

  23. Oiva
    03.11.2010 at 12:59

    Tässä nähdään, miten yleistä on narsisti vaimona, olen itse kokenut ihan saman kaavan, josta olen nyt, luojan kiitos päässyt eroon!

    Tilanne ei todennäköisesti muutu persoonallisuushäiriöisen kanssa koskaan, erilaiset syyllistykset saattavat saada ”uhrin” kestämään tilannetta, mutta sitä tulisi välttää, ainoa ja paras tapa on näyttää narskulle ovea, mitä pikimmin, sen parempi,, jos et halua elää helvetissä jo maan päällä, sitä ei ihminen tajuakaan, miten loistavaa elämä on ilman narskua, tuntuu taivaalta, voin kertoa.

    Lasten takia narskun kanssa pysytteleminen on myös tuhoon tuomittua, ei se ole lapsellekaan terve ilmapiiri kuunnella narskun mussutusta ja manipulointia, ja pitääksesi itsesi terveenä ja hyvinvoipana lastasi varten, anna narskulle kenkää.

    Erilläänolo on kuitenkin parempi ratkaisu, saat voimia ja iloa olla lasten kanssa, ja voimia opettaa myös lapsille objektiivista ajattelua, joka auttaa heitä narskun kanssa ollessaan, koska se nyt on kuitenkin väistämätöntä, että lapset joutuvat hänenkin kanssaa olemaan.

  24. Matti
    27.01.2011 at 11:09

    Teidän juttujen lukeminen tuntuu hassulta juuri siksi, että ne tuntuvat niin omilta. Voi ihme, en olekaan yksin. Minulla on riittänyt itsetuntoa kolmekymmentä vuotta ja olen kokenut jotakuinkin hallitsevani tilanteen tähän asti. Nyt taakkaan on lisätty Alzheimerin tauti ja kamelin selkä alkaa katketa.

    Ottaisin eron, mutta koen asian heitteelle jättönä, enkä voisi elää sen asian kanssa levollista tulevaisuutta.

    Tämä on nyt tätä elämää, eikä tämäkään jatku ikuisesti niin kuin ei mikään tähän astisistakaan.

  25. Juntti
    28.01.2011 at 06:03

    Kiva lukea tuttuja juttuja. Kukaan ei meinaa uskoa, kun selittää. Vaan ei kai se ole ihme, kun joutuu puolitutuille puhumaan. Vaimon 10 vuoden vieroitustyö on tuottanut tuloksen, ei ole enää hyviä omia ystäviä jäljellä. Miten tyhmäksi itseni tunnen.

    Netistä vasta vuosi sitten tajusin mikä vaimoni on. Ja samalla olen huomannut, että on muitakin samanlaisia pöljiä kuin minä. Se sentään lohduttaa, etten ole ainut.

    Päätin jokin aika sitten ottaa eron. En ole vielä uskaltanut sitä kotona sanoa, mutta luulisin, että se huokailustani on arvattavissa 🙂 Mutta lasten takia pelottaa. Mitä jos hän ei annakaan heitä vapaaehtoisesti yhteishuoltajuuteen? Oma äitinikin pitää vaimosta. Voi hyvin käydä niin, että äiti uskoo pikemmin vaimoa kuin minua. Järkyttävä ajatus.

    Heh, olis kai parasta kysyä vaimolta neuvoa. Hän tietäisi varmasti mitä kannattaa tehdä 😉

    Pakko on tehdä jotakin. En meinaa enää jaksaa. Hermoni ovat olleet vuoden sen verran riekaleina, että riitelemme koko ajan. Lapset kärsivät sunnattomasti. ”Iskällä on taas tuollaiset päivät…”

    Pitäkää minulle peukkuja!

  26. Minako
    09.02.2011 at 14:29

    Naisen näkökulma – mieheni ex vaimo on narsisti

    Kaikki kertomukset ovat kuin suoraan mieheni ensimmäisestä avioliitosta. Hän lähti 12 avioliittovuoden jälkeen kestettyään jatkuvaa haukkumista, polkemista, lyöntejä ja huutoa lasten edessä. Mieheni on ranskalainen ja tuli maahamme vaimon toiveesta kun alkoivat suunnittelemaan perhettä, hänellä on hyvä työpaikka ja tulot, mutta mikään ei ollut koskaan tarpeeksi – uhkasi aina soittaa poliisit kun”tietäähän sen mitä ne tekee ulkomaalaiselle” – ja avioerolla vähintään kerran viikossa – mieheni on katolinen ja ero olisi ollut häpeä hänen perheelleen.

    Lopulta mieheni sai tarpeekseen ja allekirjoitti jälleen kerran tarjotut avioeropaperit ja muutti pois. Mutta ongelmat eivät loppuneet eroon vaikka ex-rouva sai tahtonsa läpi raha-asioissa, ruhtinaalliset elatusmaksut ja sovittiin yhteishuoltajuudessa. Me aloimme seurustelemaan 2 kuukautta sen jälkeen kun mieheni oli muuttanut pois entisestä kodistaan. Kun ex-vaimo sai tietää seurustelustamme (mieheni oli entisessä kodissaan lastenvahtina että ex sai lainata autoa ja käydä asioilla kun löysi mieheni kännykän autosta ja luki kaikki viestimme) hän jätti avioerohakemuksen omissa nimissään – eli hän ei ollut laittanut 4 kuukautta aiemmin yhdessä allekirjoitettuja papereita oikeuteen.

    Sen jälkeen ihminen jota en ole koskaan tavannut on haukkunut minut huoraksi, kouluttamattomaksi bimboksi, olen kuulema juntti koska äidilläni on sydänvika, lapseni pärjäävät huonosti koulussa eikä heillä ole kavereita, kotimme on likainen eikä siellä ole yksityisyyttä. Asumme suuressa talossa jossa on kaikille 5 lapselle omat huoneet, lapseni ovat älykkäitä ja suosittuja, minä missin mitoissa ja käyn töissä sekä vedän omaa yritystä. Tuntuu välillä todella pahalta ja voimattomalta, kun ihminen joka ei minua tai perhettämme tunne tekee tällaista, itse en halua lähteä ”leikkiin” mukaan koska se varmaan vain pahentaisi asioita.

    Hän on myös muutamaan otteeseen ollut muuttamassa pois kaupungista (luonnollisesti lapset ovat tästä vain ilmoittaneet, yhteyttähän nämä yhteishuoltajat pitävät ex-vaimon pyynnöstä ainoastaan sähköpostilla ja tekstiviesteillä), minä olen kuulema väkisin leikannut toisen lapsen tukan isän pidellessä kiinni ja tukistanut toista, mieheni on huono isä vaikka tapaa lapsiaan, kuskaa harrastuksiin ja soittelee kun se sallitaan vaikka joka päivä.

    Pahinta on kuitenkin se, että hän puhuu näistä asioista myös lapsille, yrittää väittää että isä on alkoholisti, isällä on nyt toinen perhe jota rakastaa enemmän ja ettei lasten tarvitse tykätä minusta tai lapsistani. Minun sydämeeni koskee kun näen lasten tullessa meille halveksivat katseet – onneksi se menee ohi yleensä seuraavaan aamuun mennessä kun he muistavat miten mukavaa meillä on aina yhdessä ja lauantai aamuna syödään kaikki 7 lettuja aamupalaksi. Mutta vaikuttaahan tällainen äidin käytös väistämättä lapsiin, he alisuoriutuvat koulussa, toista kiusataan ja toisen ylipaino vaan lisääntyy kun mieheni uskaltautui kerran mainitsemaan asiasta exälleen. Heillä ei ole ystäviä vaan he ”vihaavat” kaikkia, pelaavat vain kotona pelejä, ovat paljon kotona yksin ja äiti ottaa puhelimet pois kun on kotona ettei mieheni saa heihin yhteyttä – todellista sosiaalista eristämistä ja vielä äidin taholta.

    Näitä kaikenlaisia temppuja on viimeisen 4 vuoden aikana ollut lukemattomia ja me aletaan olla jo aika loppupäässä narua jaksamisen kanssa. Meitä tämä on onneksi mieheni kanssa lähentänyt eikä se ole vaikuttanut parisuhteeseen kuin sen verran että olemme päättäneet mennä naimisiin tänä keväänä. Olemme myös menossa sosiaaliviranomaisten juttusille ensi kuussa sillä olemme todella huolissamme pojista ja siitä kuinka tämä kaikki vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa. Toivottavasti sattuu ihminen joka kuuntelee ja ottaa meidät todesta – se on pahin pelkomme ettei kukaan usko meitä, sen tiedämme että exän kaltainen narsisti osaa valehdella ja kietoa kenet tahansa sormensä ympärille mutta me olemme siihen varautuneet. Pääasia, että lasten tilasta ja tulevaisuudesta saataisiin jotain selkoa.

    Pahoittelen, jos tekstini on sekavaa, tämä asia on niin tunteita ja paniikkia herättävä (kuten varmaan tiedätte), että ajatukset ja muistot vain vilisevät päässä. Mutta halusin antaa myös varoittavan esimerkin ettei kaikki välttämättä lopu eroon vaan tilanne voi pahentua ja siihen vedetään muitakin mukaan. Mieheni sanoin – oli kuitenkin parempi erota kuin kestää samaa kohtelua ja vähättelyä päivittäin omassa kodissaan, nyt saa edes välillä rauhan – vaikkak lapsista aina huoli onkin.

    Pitäkää peukkuja operaatiollemme ”nujerra narsisti”!

  27. Marrcuss
    10.11.2011 at 23:50

    Voi veljet!

    Tuo kaikki kuullostaa niin tutulta, mutta asia tuli vasta kaksi vuotta eron jälkeen esille. Aikaisemmin en narsismia käsittänyt edes persoonallisuus häiriöksi. Vaimo halusi erota ja väitti sitten, että eroon tarvitaan aina kahta. Mulla itsellä oli taas tarkoitus elää niin myötä- kuin vastamäessä. Olimme lähes 14 vuotta naimisissa. Kävimme kolme kertaa parisuhde kursseilla, mutta niiden jälkeen arki palasi nopeasti. Kursseilla kehuttiin, että olimme esimerkki pari selvittämään ongelmat. Itse olen rauhallinen, mutta vaimon kiukun purkaukset olivat välillä hirveitä. Aivan mitättömistä asioita hän saattoi suuttua.
    Vaimolla kului esim. matkalaukkujen pakkaamiseen 3-4 tuntia. Hän sanoi, että kun hänen täytyy pakata lasten ja omat vaatteet mukaan ja minä en tee mitään. Hoidin sinä aikana lapsia, kävin aamulla kaupassa, siivosin, pakkasin oman laukun ja laitoin auton matka kuntoon.
    Seksiä ei meinannut saada viimeisinä vuosina. Olimme hänen mielestään kuin sisko ja veli. Niin hoidin kotityöt ja lapset töiden jälkeen, jolloin en saanut edes levätä, kun olisi pitänyt olla hempeilemässä. Vaimo itse meni töiden jälkeen sänkyyn makaamaan ja lukemaan lehtiä. Niitä lehtiä oli uskomaton määrä lattialla.
    Joka juhlan aikaan hän vain yritti kerätä kehuja, kuinka hän oli tehnyt leivonnaisia. Kaikki tietysti kehuivat. Mulla ei ollut osuutta koko asiaan, koska olin vain siivonnut ja ollut lasten kanssa sillä välin, kun hän leipoi.
    Eron hän halusi siinä vaiheessa, kun yritin herätellä häntä katsomaan minuakin. Kirjoitin kirjeitä aamuksi, jotta hän tietäisi minun tuntemukset, koska hän ei halunnut keskustella parisuhteesta. Ne asiat hän käänsi minua vastaan ja otti ne mukaan psykiatrille, jolla hän kävi masennusta hoidattamassa, joka nyt jälkeenpäin olikin tekosyy narsismiin. Psykiatri oli ehdottanut avioeroa, joten olisi hyvä jos psykiatrit kuuntelisivat myös aviopuolisoa, jotta voitaisiin tehdä oikea diagnoosi. Enhän minä voi tietää, mitä hän on psykiatrille selittänyt, mutta kotona hän laittoi tekemättömyytensä masennuksen piikkiin, joka oli todettu ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen keskivaikeana. Ensimmäinen lapsi on nyt 10v eli 8v lapsen syntymän jälkeen hän vielä kävi psykiatrilla hakemassa hyväksyntää, koska uskalsin olla asioista erimieltä.
    Nyt vasta voin sanoa, että olin ollut väärässä, kun yritin keskittyä häneen masennuksen tiimoilta. Kyseessä ei voi olla masennus, kun konserttiin piti päästä, vaikka oli millainen päivä tahansa ollut töissä. Menoja piti olla silloin tällöin, mutta kodin siivoukseen ei aikaa riittänyt. Itse en päässyt kavereiden luo kuin kerran tai kaksi vuodessa. Vaikka mun sukulaiset asui samassa kaupungissa ja hänen sukulaiset toisessa, niin hänen sukulaisten luona käytiin useammin. Isästään hän ei pitänyt, koska hän oli joistain asioista erimieltä, mutta rahaa hän oli kyllä isältään pyytämässä, vaikka ei voinut häntä sietää.
    Nyt eron jälkeen meillä on yhteishuoltajuus, mutta edelleen nousee asiat pintaan, mikäli hän haluaisi vaihtaa viikonloppua. Jos en suostu, niin sitten vedotaan siihen, että kai mun on helppoa viedä lapset hoitoon omille sukulaisille, kun he asuvat täällä. Tähän vastasin, et en vie lapsia sukulaisille, en varsinkaan sairaalle äidilleni. Haluan olla heidän kanssa silloin, kun saan olla heidän kanssa. Viikonloppujen vaihdot eivät onnistu toisinpäin. Siksi ilmoitinkin suoraan, että vain tiettyjen asioiden pohjalta voidaan sopia vaihdosta, mutta jos on omia menoja, niin ne pitää sovittaa omalle viikonlopulle.
    Vaimolle jäi asunto ja auto. Lisäksi hän saa elatusmaksut, lapsilisät ja saa asumistukea. Minä jouduin muuttamaan heti eroilmoituksen jälkeen pois ja ottamaan lainan, jotta voisin maksaa vuokran tulevasta kämpästä ja ostaa huonekaluja itselle sekä lapsille. Olin siihen asti maksanut aina laskut ja ostanut ruokaa perheelle, joten lompakossa ei ollut kuin muutama sata euroa. Asumistukea en saanut, joten mulle jäi elatusmaksut ja pankista ottamani lainan maksu. EX oli pyytänyt muutaman tonnin isältään ja vielä on puolet maksatta osituksesta, jota hän vetkuttaa, eikä päästä mua elämään omaa elämääni.
    Kaikki nämä kirjoitukset ovat olleet todella hyviä ja tuoneet varmuutta asiaan, jonka vasta hetki sitten oivalisin kaverin avustuksella.

  28. Johannes
    13.01.2012 at 19:33

    Uskomatonta lukea tämmöistä. Moni asia oli kuin suoraan omasta elämästäni. En olekaan yksin.

  29. kj
    12.09.2012 at 13:37

    Artikkelissa kehotettiin hakemaan apua yhdessä.
    Meillä toinen ei koe tarvitsevansa apua. Aiheesta puhuminenkin johtaa raivoamiseen. Mikä avuksi?

  30. Jouni
    29.01.2013 at 00:08

    Moi,

    Onneksi en olekaan yksin. viat ovat aina minun. rahaa saa kayttaa, kunhan asiasta on hanelle hyotya. jos ostan jotain itselleni, han on naama vaarinpain etsimassa halvempaa vaihtoehtoa. hauskinta asiassa on, etta mina kayn toissa, hoidan talon, talolainan, automaksut, kaiken. Han makaa kotona ja litkii viinia. kun neljas lasi on mennyt alkaa haukkuminen ja itsekehu. tata on ollut nyt 2 vuotta putkeen ja alkaa oma nuppi haljeta. 8 selvaa paivaa 2 vuodessa. kylla on kaikki tunteet karisseet hanta kohtaan, katkeruus on jaljella ja han ihmettelee miksen halua hanta sangyssa.

    onneksi on avioehto ja saan omani pois. tiedan, etta jos tama jatkuu viela kauan, olen psykiatrisella osastolla.

    Jouni

  31. Mies 43
    17.04.2013 at 13:09

    Niin tuttua. 10 vuotta olen kestänyt, toistaiseksi. Masennusta ja sairaalareissukin on käyty ja ainoastaan vaimon takia. Terveys on siinä määrin koetuksella että vaihtoehtoja on vain kaksi. Mutta voimat ovat vähissä. Lisäksi pienet lapset säälittää, kuinka heidän käy. Liikaa kysymyksiä vähän vastauksia.

  32. tytär
    25.05.2013 at 23:14

    Äitini on narsisti, joka on sortanut isääni koko heidän 25-vuotisen liittonsa ajan. Hän nälvii isääni päivittäin, etenkin lasten kuullen. Positiivisia kommentteja kovasta työstään lastensa ja vaimonsa eteen isäni ei ole saanut koskaan. Isälle on aiheutunut ahdistuksesta erinäisiä sairauksia, joita narsistin uhrien kuvauksen mukaan syntyy siitä, että uhri joutuu aina vahtimaan sanomisiaan narsistin vihanpuuskien pelossa. Isäni ei ole koskaan saanut kokea tasavertaista liittoa lämpimän tai edes normaalisti ystävällisen naisen kanssa.

    Näin lapsen asemassa tuskailen sen asian kanssa, ettei isäni halua nähdä tätä ongelmaa. Hän on alistunut tilanteeseen täysin, eikä uskalla ottaa äidistä eroa. Hänen loppuelämänsä on kuitenkin kurjuuteen ja mitätöintiin tuomittu tämän rakastamiseen kykenemättömän naisen kahleissa. Äitini ei nimittäin tahdo muuttua: hän pysynee vihaisena, arvostelevana nitistäjänä elämänsä loppuun saakka.

    Miten kertoa asiasta sille, joka ei sitä halua kuulla?

  33. tytär
    25.05.2013 at 23:14

    Äitini on narsisti, joka on sortanut isääni koko heidän 25-vuotisen liittonsa ajan. Hän nälvii isääni päivittäin, etenkin lasten kuullen. Positiivisia kommentteja kovasta työstään lastensa ja vaimonsa eteen isäni ei ole saanut koskaan. Isälle on aiheutunut ahdistuksesta erinäisiä sairauksia, joita narsistin uhrien kuvauksen mukaan syntyy siitä, että uhri joutuu aina vahtimaan sanomisiaan narsistin vihanpuuskien pelossa. Isäni ei ole koskaan saanut kokea tasavertaista liittoa lämpimän tai edes normaalisti ystävällisen naisen kanssa.

    Näin lapsen asemassa tuskailen sen asian kanssa, ettei isäni halua nähdä tätä ongelmaa. Hän on alistunut tilanteeseen täysin, eikä uskalla ottaa äidistä eroa. Hänen loppuelämänsä on kuitenkin kurjuuteen ja mitätöintiin tuomittu tämän rakastamiseen kykenemättömän naisen kahleissa. Äitini ei nimittäin tahdo muuttua: hän pysynee vihaisena, arvostelevana nitistäjänä elämänsä loppuun saakka.

    Miten kertoa asiasta sille, joka ei sitä halua kuulla?

  34. Jyrgen
    21.09.2013 at 20:32

    Hello Brothers,

    On ollut mielenkiintoista lukea kertomuksianne kun löysin tämän saitin.
    Itse ei aina pystyisi kaikkea kokemaani sanoiksi pukea mutta täällä niin monet asiat tullut mainittua jo toisten toimesta mitä itse joutunut kokemaan elämässään.

    Loppupäätelmänä näistä tarinoista nousee että ero on aina ollut ainut järkevä ratkaisu vaikka olisi mennyt jo terveys, omaisuus tai lapset, voin uskoa sen todeksi.

    Itse ollut lähes 4v narsisti vaimon kansa naimisissa. Ennen naimisiinmenoa koko narsisti sana oli minulle tuntematon. tiesin vaimoni ongelmallisesta menneisyydestä mutta uskoin että kun rakastan ja venyn asiat korjaantuu.

    1,5 vuotta ihmettelin mikä vaimoani vaivaa en ollut moista tapausta ennen tavannut minkään ei tuntunut auttavan häneen vaikka kuinka ymmärsin, venyin ja tein mikään ei parantunut. Hän ei käynyt töissäkään.

    Aluksi häpesin asiaa enkä jutellut asiasta muille vaan päinvastoin häntä piti kehua ja hänellä oli hyvä julkisuuskuva. 1.5 vuoden jälkeen avauduin siskolleni avioliittoni ongelmista kuinka käsittämättömiä ne oli. hän kysyi kaksi kysymystä; onko vaimosi koskaan ollut mielestäsi aidosti pahoillaan riitojen jälkeen : Ei. Onko vaimollasi mielestäni myötätuntoa sinua kohtaan: Ei todellakaan. Hän sanoi vaimosi on varmaan persoonallisuus häiriöinen narsisiti. Sit aloin googlettelemaan asiaan ja pelko alkasi vallata minua kuinka kaikki mainitut asiat natsasi häneen ja kaikenlisäksi hänen Äidillä näyttäisi olevan sama ongelma.

    Vaimollani on menossa 3s avioliitto edellinen aviomies haukuttiin minulle täysin hänen mollaajanaan ja hän on nykyään hermoraunio ja sairasmies. Myös vaimoni äidin ensimmäinen mies ”kuihtui” pois käsittelyssä ja kuoli. Hänen nykyinen mieskin kärsii näen sen mutta on ilmeisemmin alistunut kohtaloonsa.

    En viitsi alkaa luettelemaan niitä lukemattomia monisäikeisiä ongelmia mitä meillä on ollut kotona ne on lueteltu täällä jo niin hyvin.

    Mutta siis elämäni lähes joka alalla on vaan alkanut mennä niin huonosti , kotona, naapuritkin luulee että minä kohtelen jotenkin huonosti vaimoani kun voimat vähissä töissäkin jaksaminen tiukoilla.

    Ensiviikolla muutan pois yhteistä talostamme se ei ole todellakaan helppoa välillä hän puhuu itsemurhasta välillä käyttäytyy kun mitään ei olisi tapahtumassa ja kaikki olisi normaalia. Tuntuu todellakin että jätän ”lapsen” heitteille kun lähden. Mutta nyt täytyy pelastaa oma pää ei narsistikaan sinua ajattele tai sääli.

    Koko tämän 4 vuoden ajan hän on ollut ”virtahepo” talossamme joka kontrolloi kaikkea sis minuakin alati, hän ei liiku talosta ulos juuri koskaan. Talossamme vaan on pahaaoloa jos asiat ei mene hänen mielen mukaan jos menee kaikki on hyvin. Kaikki keskusteluyritykset on minun kiusaamista häntä kohtaan. Jos joskus pyydän tekemään häntä jotain se on sitä että hänen pitäisi aina olla tekemässä jotain ja mikää ei riitä – siis kaikki loputonta riitaa ja hän on aivan tunne kylmä minua kohtaan vaikka olisin aivan finaalissa.

    Viime aikoina voimat ovatkin huvenneet niin kovin että muutan ensi viikolla talosta pois (ositusopimus on tehty valmiiksi ja talo myynnissä).

    Tämän 4v aikana en ole oikein pystynyt rentoutumaan ollenkaan – mutta uskon että eheytyminen alkaa kun saan häneen välimatkaa.

    Oman kokemukseni perusteella narsistin kanssa ei terve ihminen voi elää ja nauttia elämästään ainut keino on paeta ja yrittää olla kokematta syyllisyyttä.

    Kohden parempaa huomista:

  35. Jyrgen
    22.09.2013 at 11:49

    tytär :

    ”Miten kertoa asiasta sille, joka ei sitä halua kuulla?”

    Mitä jos pyydät isääsi lukemaan tämän forumin tarinoita jos hänen silmät auvautuu sitä kautta? Siinä tilanteessa ei ehkä itse näe kokonaisuuttaa – mutta vertais tarinat saattaa kummasti herättää näkemään tilanteen todellisen tilan.

  36. Tallottu
    31.10.2013 at 00:33

    Jaaha, melko tuttua tekstiä monella. Siis aikalailla samanlaista elämää itellä takana yli 10v. Kaikki vika on aina minun, ja kun tässä nyt viimeaikoina olen ymmärtänyt vaimoni ”sairauden” olenkin noussut häntä pikkuhiljaa vastaan riidoissamme… Hän sivuuttaa aina kaiken sen mitä hän on minua kohtaan tehnyt väärin, syyttää vain minua ja minun tekemisiäni tai tekemättä jättämisiä tai mitä olen tehnyt väärin. On ne perkele vaan taitavia manipuloimaan ihmisiä. Olen oikeesti miettinyt että mä olen aivan paska ihminen ja isä miten kukaan mun kanssa haluaisi elää.. Nojoo, en mä täydellinen ole mut en mä noin kylmä ja tunteeton ole kun vaimo. Aina kun riitelemme jostain, esim. mä olen pessyt vaikka pyykkiä, kuivannut ne, viikannut ne ja vienyt vaatekaappiin, jos lasten yksikin paita on väärässä paikassa niin jumalauta mikä huuto siitä tulee. Usein kun riitelemme ja siinä kohtaa kun vaimo on tarpeeksi ”häviöllä” hän uhkaa avioerolla. Ja lasten vuoksi en ole siihen valmis, joten se sattuu minua se ajatuskin että erotaan. Vaimo osaa olla myös ihana kunhan on oma itsensä, viimeaikoina hän ei vain ole sitä ollut. Mutta narsismia on, se on selvä….

  37. Tallottu
    31.10.2013 at 00:33

    Jaaha, melko tuttua tekstiä monella. Siis aikalailla samanlaista elämää itellä takana yli 10v. Kaikki vika on aina minun, ja kun tässä nyt viimeaikoina olen ymmärtänyt vaimoni ”sairauden” olenkin noussut häntä pikkuhiljaa vastaan riidoissamme… Hän sivuuttaa aina kaiken sen mitä hän on minua kohtaan tehnyt väärin, syyttää vain minua ja minun tekemisiäni tai tekemättä jättämisiä tai mitä olen tehnyt väärin. On ne perkele vaan taitavia manipuloimaan ihmisiä. Olen oikeesti miettinyt että mä olen aivan paska ihminen ja isä miten kukaan mun kanssa haluaisi elää.. Nojoo, en mä täydellinen ole mut en mä noin kylmä ja tunteeton ole kun vaimo. Aina kun riitelemme jostain, esim. mä olen pessyt vaikka pyykkiä, kuivannut ne, viikannut ne ja vienyt vaatekaappiin, jos lasten yksikin paita on väärässä paikassa niin jumalauta mikä huuto siitä tulee. Usein kun riitelemme ja siinä kohtaa kun vaimo on tarpeeksi ”häviöllä” hän uhkaa avioerolla. Ja lasten vuoksi en ole siihen valmis, joten se sattuu minua se ajatuskin että erotaan. Vaimo osaa olla myös ihana kunhan on oma itsensä, viimeaikoina hän ei vain ole sitä ollut. Mutta narsismia on, se on selvä….

  38. Tommi
    20.03.2014 at 23:19

    Terve ja huhhuh…

    Kiitos ensinnäkin kaikille jotka ovat tänne kirjoittaneet omia kokemuksianne narsistin kanssa elämisestä, sillä nyt vasta älyän itse että naisenihan on aivan täysin narsisti. Samoin hänen äitinsä. Nyt minun on pakko tarttua härkää sarvista ja lähdettävä elämään omaa elämääni!

    Tapasimme vähän yli kolme vuotta sitten kavereiden kautta ja ensimmäinen yhdessäolovuosi oli mitä parhain. Teimme kaikkea ja nautimme toisistamme. Hieman ehkä hämmennyin kun menin ensimmäistä kertaa katsomaan appivanhempiani, missä naiseni äiti sätti ja kiroili appiukkoani avoimesti kaikkien kuullen ja hän teki kaiken auton ajamisen tallista kotitöihin kiltisti ja korvat luimussa enkä ole tähänkään päivään mennessä saanut häneen juurikaan kontaktia. No sitten naiseni sai ylipuhuttua minut muuttamaan erikaupunkiin kaikista kavereistani ja ns. aloittamaan uuden elämän hänen kanssaan. (silloin kun tapasimme en elänyt elämäni parhaimpia hetkiä, tai ainakaan en sitä tuolloin tajunnut.) Noh nyt muuton jälkeen olemme kaksi vuotta riidelleet lähes joka päivä. Ainakin kerran viikossa. Nyt jos pyydän hieman omaa rauhaa niin hän kysyy mihin minä sitä tarvin ja omaa rauhaa en todellakaan saa. Hän on mustasukkainen joka tekstiviestistä minkä saan ja joo ne ovat kavereilta. Naispuolisia tuttuja minulla ei todellakaan ei saa olla. Jos haluan mennä kaverini kanssa johonkin esimerkiksi liikkumaan, niin hän joko suuttuu siitä, tai piikittelee niin kauan minulle siitä että perun sen tai menen hänen kanssaan. Kun riitelemme hän ei kuuntele minun mielipiteitäni millään taholla vaan jankkaa jotain mitä en edes ymmärrä. Kun sanon että tämä suhde loppuu pian jos tämä ahdistelu ja riitely ei lopu niin ilta on valmis eikä yöunia hetkeen tarvi miettiä. Hän ei käy ulkona, hänellä ei ole juurikaan ole ystäviä, koska muut ei kuulemma ole hänen tasoisiansa. Nykyään ihmettelen miten olen edes ihastunut häneen.

    Nyt vasta pari kuukautta sitten olen herännyt koomastani koska pelästyin, että olenko itse se narsistinen osapuoli, mutta lukemani perusteella minä voin ehkäpä olla huoletta. Ainakin toivottavasti. Tämä suhde nyt ainakin loppuu pian, oli se narsisti meistä kumpi tahansa ettei sen toisen osapuolen elämä mene pilalle.

  39. mika
    18.04.2014 at 01:51

    Kuulostaa niin tutulta, minä olin kaikkeen syypää ja jonkun ihmeen valtataistelupelin kohde jossa en haluasi todellakaan edes olla mukana. Minä olen syypää hänen pettämiseensäkin. Minäkin sain viime syksynä tarpeekseni ja hain eroa. Vaikka lapset ovatkin hänen ”panttivankejaan” ja kiristää nyt niillä ja yrittää sitä kautta käyttää valtaa minuun niin eikun rohkeasti vain eteenpäin. En usko enää häneen enkä rakasta ja ero pitää nyt viedä loppuun.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *