Lapset ja perhe

5 neuvoa myönteiseen kasvatukseen

Lapsen kasvatuksessa kannattaa ottaa huomioon viisi seikkaa, joiden avulla luot lapselle hyvän itsetunnon.

Kukapa ei haluaisi antaa lapselleen tervettä itsetuntoa ja positiivista minäkäsitystä. Ne kun ovat tunnetusti avaimia onnelliseen ja hyvään elämään.

John Gray antaa kirjassaan Mars ja Venus Vanhempina (WSOY, 2001) viisi käytännönläheistä neuvoa, joilla lapsen kasvua voi tukea kohti myönteisempää suuntaa.

5 vinkkiä lapsen itsetunnon tukemiseen

  • Anna lapselle lupa olla erilainen. Näin hän löytää omat yksilölliset vahvuutensa ja mahdollisuutensa ja oppii arvostamaan ja kehittämään niitä.
  • Salli virheiden tekemisen mahdollisuus. Rohkaise lasta oppimaan virheistä ja oikaisemaan käyttäytymistään.
  • Ota vastaan lapsen kielteiset tunteet. Se auttaa lasta hallitsemaan tunteitaan ja tietoisuuttaan, jonka myötä hänestä kasvaa myös itsevarmempi, myötätuntoisempi ja yhteistyökykyisempi.
  • Rohkaise lasta tavoittelemaan uusia päämääriä. Lapsen on lupa haluta enemmän, mutta on hyvä muistuttaa myös kyvystä olla tyytyväinen siihen, mitä jo on. Uusia tavoitteita asetettaessa opetellaan myös lykkäämään tyydytyksen saamista.
  • Osaa sanoa lapselle ei. Se antaa hänelle mahdollisuuden kokeilla rajojaan ja hahmottaa omaa tahtoaan ja minäkuvaansa. Myöhemmin tämä auttaa lasta kehittämään ajatteluaan ja tahtoaan tietoisemmaksi omista haluista, tunteista ja ajatuksistaan.

Lähde: John Gray (2001). Mars ja Venus Vanhempina. Käytännön lastenkasvatusta. WSOY.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.