Parisuhde

Kestävän parisuhteen elementit

Mikä on pitkän ja onnellisen parisuhteen salaisuus? Tutustu kahdeksaan kestävän parisuhteen elementtiin.

1. Toisen muuttuminen ja erilaisuus on hyväksytty

Yleensä ihminen rakastuu henkilöön, jonka hän kokee samanlaiseksi itsensä kanssa. Samanlaisuus ei kuitenkaan takaa onnellisuutta automaattisesti, sillä yksilö muuttuu elämänsä aikana, ja pitkässä parisuhteessa samanlaisuus vaihtuu usein erilaisuuteen.

2. Ihana arki on löydetty

Kuvitelma kumppanin täydellisestä tuntemisesta saattaa johtaa siihen, että arki ja rutiinit latistavat rakkauden ja puolison näkeminen voi alkaa kyllästyttää. Jokaisen pariskunnan on rakennettava omat tavat sisältävä maailmansa, jossa asioita totutaan tekemään yhdessä. Silloin kumppaneista tulee terveellä tavalla riippuvaisia toisistaan ja yhdessä luomastaan maailmasta.

3. Kumppanin ilahduttamisen keinot on selvitetty

Rakkaus tulee tehdä näkyväksi. Huomaavaiset sanat ja teot sekä sanattomat viestit, kuten katsekontakti tai halaukset, lisäävät parisuhteen onnellisuutta.
Yhteinen tekeminen vahvistaa kumppaneiden yhteenkuuluvuutta vain silloin, kun se tuottaa kummallekin mielihyvää. Yhdessä tekemisen ja vapaa-ajan vieton tulee siis olla molemmille sisällöltään mieluisaa.

4. Päätös rakastaa on ja pysyy

Sitoutuminen merkitsee tietyn kynnyksen ylittämistä. Seurustelevien on päätettävä, ovatko he toisilleen ”ne oikeat”. Olennaista on kumppaneiden tahto olla yhdessä. Sitoutuessaan ihminen tekee kaksi päätöstä: hän valitsee, että haluaa rakastaa kumppaniaan, mutta samalla hän päättää myös, että haluaa säilyttää tuon rakkauden ja rakentaa tulevaisuutta juuri valitsemansa kumppanin kanssa.

5. Itsensä arvostamisen tärkeys on ymmärretty

Itsearvostuksella ja huumorintajulla saattaa olla tärkeä merkitys kestävän parisuhteen perustana. Tasapainossa itsensä kanssa oleva ihminen tietää, mitä hän tahtoo ja tuntee, ja itsearvostus auttaa häntä näkemään oman osuutensa ja vastuussa suhteessa, jossa hän elää.

”Parisuhteessa vaikeneminen ei ole kultaa vaan ruostetta.”

Yhdessä koettu ilonpito on monelle tärkeä avio-onnen lähde. Kumppaneiden keskinäinen huumori sisältää yhteistä hassuttelua, omia vitsejä ja sisäpiirijuttuja, jotka ovat suhteelle voimavaraksi.

6. Toimivan vuorovaikutuksen säännöt on sisäistetty

Parisuhteessa vaikeneminen ei ole kultaa vaan ruostetta. Kumppaneiden välisessä vuorovaikutuksessa saattaa esiintyä kuitenkin turhia väärinkäsityksiä, sillä ihmisten on usein vaikea puhua ymmärrettävästi ja saada viestinsä perille sellaisena kuin haluaisivat. Kumppaneiden täytyy opetella puhumaan keskenään. Oppiminen ei ole helppoa ja taito saavutetaan usein vasta monien vaikeuksien jälkeen.

7. Ristiriitojen rakentavan käsittelyn menetelmä on keksitty

Erimielisyyksien määrä ei ratkaise parisuhteen kestävyyttä, sillä enemmän parisuhteen tulevaisuutta ennustaa se, miten kumppanit kykenevät selvittämään keskinäiset ongelmansa. Vaikeudet kasvattavat, ja kun ne on saatu ratkaistuksi, kumppanit voivat kiintyä toisiinsa voimakkaammin.

8. Kumppanin odotuksiin vastaamisen keinot on selvitetty

Ihmiset haluavat elämältään ja parisuhteeltaan lähes kaiken mahdollisen, mutta useimmille niiden toteuttaminen on mahdotonta. Koska täydellistä kumppania on mahdotonta löytää, täytyy jokaisen tehdä itselleen selväksi, mitä hän parisuhteeltaan haluaa, niin että se olisi riittävän tyydyttävä.

Ensimmäiseksi täytyy hyväksyä se, ettei kukaan voi saada kaikkea haluamaansa. Seuraava askel on määritellä, mikä on parisuhteessa tärkeintä. Kun tunnette kumppanisi kanssa toisenne, eli tiedätte toistenne elämän toiveet ja tavoitteet sekä huolenaiheet, pystytte paremmin vastaamaan toistenne odotuksiin.

Lähde: Kaarina Määttä (2000). Kestävä parisuhde. WS Bookwell Oy.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *