ParisuhdeUutiset

Miehet puhuvat parisuhteesta netissä

mies_netti_200

Miehet avautuvat parisuhdeasioistaan mieluiten anonyymisti Internetissä.

Vaikka miehet eivät perinteisesti jaa parisuhdekokemuksiaan poikaporukassa tai lähde ammattiauttajan pakeille, Internetissä tilanne on toinen. Virtuaaliympäristössä mies uskaltaa näyttää haavoittuvuuteensa ja kysyä suoraan, mistä kiikastaa, kun parisuhde päättyy eroon tai suhde ei toimi.

Puolet kysymyksistä miehiltä

Parisuhde-sivusto Suhdesopan mukaan miehet ovat selvästi yhä kiinnostuneempia parisuhteensa hoidosta ja tilasta. Vaikka useimmiten tutkimuksissa on todettu, että naiset kantavat tyypillisesti vastuuta parisuhteesta ja yhteisestä ajasta, miesten lisääntynyt parisuhde-vastuuntunto näkyy selvästi parisuhdesivustolla.

– Miesten aktiivisuus parisuhdeasioissa tulee esiin paitsi vilkkaana osallistumisena parisuhdekeskusteluun sivuillamme, myös asiantuntijoillemme tulevissa kysymyksissä. Noin puolet kysymyksistä tulee miehiltä, mikä on suuri määrä, kun yleensä vertaa parisuhdeterapiaan ja –kursseille hakeutuviin, Suhdesopan ylläpitäjä Tellervo Uljas kertoo.

Huolena naisen miellyttäminen

Miesten huolena on usein naisen tyytymättömyys parisuhteessa. Moni kokee, että nainen vaatii yhä enemmän eikä mies kykene mitenkään riittämään. Intohimoa ja seksuaalista vireyttä korostetaan, mikä tuottaa miehille paineita. Moni mies on näiden kysymysten keskellä täysin neuvoton.

Miehistä löytyy ihan samalla tavalla haavoittuvuutta ja romanttisuuden sekä hellyyden kaipuuta kuin naisistakin

Suhdesopan ylläpitäjä arvelee, että miesten on helpompi lähestyä vaikeissa parisuhdekysymyksissä ammattiauttajaa ja muita keskustelijoita anonyymisti, minkä mahdollisuuden juuri netti tarjoaa.
– Kulttuurissamme on miehen malli, jossa mies ei kysele neuvoja muilta eikä näytä heikkouttaan. Turhaa tunteilua ja herkkyyttä ei pidetä miehelle sopivana.
– Kuitenkin nettisivustommekin osoittaa, että miehistä löytyy aivan yhtä herkkiä ja tunteellisia yksilöitä kuin naisistakin, jotka kantavat huolta parisuhteestaan ja perhe-elämästään. Mediassa esiin nostetaan helpommin perinteisesti miehisinä pidettyjä piirteitä, kuten menestystä ja itsevarmuutta, mutta kyllä miehistä löytyy ihan samalla tavalla haavoittuvuutta ja romanttisuuden sekä hellyyden kaipuuta kuin naisistakin, Tellervo Uljas toteaa.

Suhdesopan parisuhdekeskusteluun voi osallistua osoitteessa: www.suhdesoppa.fi/parisuhdekeskustelu

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.