Parisuhteen neljä vaihetta
Rakastumisen alkuhuuma ei kestä koskaan loputtomiin. Parisuhde etenee tyypillisesti neljän vaiheen kautta.
Jokainen parisuhde on yksilöllinen ja etenee omalla tahdillaan. Siksi suhdetta ei voi verrata suoraan toisiin. Parisuhteen on kuitenkin havaittu etenevän yleisesti neljän vaiheen kautta. Missä parisuhteen kehitysvaiheessa olette menossa?
Parisuhteen 4 vaihetta
1. Rakastuminen
Rakastuminen on symbioottinen vaihe, jossa kumppanit sulautuvat toisiinsa näkemättä kummassakaan yhtään virhettä. Pari haluaa olla jatkuvasti yhdessä ja tästä johtuen koko muu elämä saattaa kärsiä. Rakkauden kohde täyttää kaikki ajatukset ja parin välillä vallitsee totaalinen ymmärrys ja yhteys.
2. Silmät avautuvat
Tässä vaiheessa kummankin todellinen luonne paljastuu. Vaihe ravistelee suhdetta ja aiheuttaa ristiriitoja. Eikö toinen ollutkaan sellainen kuin kuvittelin? Miten sovitamme erilaiset tunteemme, tarpeemme ja toiveemme yhteen? Tässä vaiheessa suhteen kestäessä rakastuminen alkaa muuttua rakastamiseksi.
3. Itsenäistymisvaihe
Parisuhteen kolmas vaihe on monelle parille raskain ja kohtalokkain. Tässä vaiheessa suhteessa päätetään, onko sillä elämänpituista kestävyyttä. Kumpikin pohtii mielessään toisen vahvuuksi ja puutteita ja saattaa tuntea ärtymystä juuri niistä piirteistä, joihin kerran rakastui. Tässä vaiheessa moni tarvitsee korostetusti omaa aikaa ja tilaa, omaa identiteettiä ja elämää arvioidaan uudesta näkökulmasta. Jotkut parit kokeilevat tässä vaiheessa jopa erillään asumista selvittääkseen omia ajatuksiaan ja tunteitaan.
Kolmosvaiheen onnistunut läpikäynti tuo parisuhteeseen rehellisyyttä ja aitoutta. Siinä itsenäisyys ja läheisyys löytävät tasapainon ja parin tiimihenki kasvaa.
4. Kumppanuus
Parisuhteen viimeinen vaihe on avoimuuden, rakastamisen ja yhdessä tekemisen aikaa. Enää puolison kanssa ei kilpailla, toinen hyväksytään sellaisenaan. Kumpikin huolehtii sekä omasta että toisen hyvinvoinnista eikä tarvetta valtapeliin enää ole. Suhde rakentuu uudenlaiselle ja syvemmälle arvostukselle ja toisen kunnioitukselle. Elämään tulee lisää huumoria ja leppoista kumppanuutta.
Lue myös: Lopeta parisuhteen valtataistelu
Lähde: Raisa Cacciatore, Sanna Heinonen, Essi Juvakka & Minna Oulasmaa (2006). Pysytään yhdessä. Väestöliitto. Otava.
2 Comments
PARAS PARISUHDENEUVO, JONKA OLEN KOSKAAN SAANUT, on erään viisaan vanhan naisen 40. avioliittovuoden kokemuksella antama ohje: ”Vaikka nyt tuntuisi kuinka ikävältä ja pahalta tahansa, niin odota kaksi vuotta ja päätä vasta sitten mitä asialle tulee tehdä – älä ryhdy hätiköityihin päätöksiin. Avioliitto on aikuiselle koti, siinä missä aikanaan omien vanhempiemme meille luoma kotikin oli ja kotona ihmisellä täytyy olla tilaa ja aikaa kasvaa. Kaikki kriisit mitä eteemme tulevat, eivät johdu siitä, että avioliitossamme olisi jotain vialla. Me olemme kumppanimme kanssa vain molemmat vielä kasvamassa. Ja kasvaminen toisinaan sattuu. Sen kivun hoitamiseen me tarvitsemme aikaa ja tilaa tullaksemme sellaisiksi joiksi tuo kasvu on meitä kuljettamassa. Miehen ja naisen tulisi tarjota tukeaan toisilleen silloin, kun tuo kasvaminen tuntuu kurjalta – ihan niin kuin aikanaan saimme vanhemmiltamme tukea, kun meihin sattui. Ei ihmisen tarpeet ole siitä mihinkään muuttuneet, vaikka emme enää lapsuudenkodissamme asukkaan. Avioliiton tarkoitus on luoda meille inhimillisyytemme äärelle sellainen turvapaikka, jonka huomassa lopulta jompi kumpi saa mahdollisuuden päästää elämästään irti pelkäämättä.”
Toinen ohje, mistä tämä samainen viisas nainen jaksaa minua aina muistuttaa on; ”Parisuhde alkaa huumassa, jossa mennään naimisiin ja perustetaan perhe. Sen jälkeen alkaa 20 vuotta kestävä vaihe, jossa nainen yrittää muuttaa miestä naiseksi ja mies yrittää muuttaa naista mieheksi. Lopulta 20 v. taistelunsa päätteeksi he ymmärtävät mahdottomat vaatimuksensa ja oppivat hyväksymään toisensa sellaisina kuin he ovat – ja siitä vasta onnellinen ja tasapainoinen avioliitto alkaa. Kun tämän tosiasian ymmärtää, ymmärtää antaa sille myös aikaa. Ihminen on kovapäinen otus, eikä siinä kovapäisyydessä voi kiirehtiä. Siedä, siedä, siedä. Kyllä se 20 vuotta lopulta menee ohi ja silloin tajuaa sen kaiken olleen tuon sietämisen arvoista. Eikä vaihtamalla ole kukaan päässyt tätä avioliiton pitkää taisteluvaihetta pakoon, joten miksi lähteä sellaista edes kokeilemaan? Pitäisi vaan alusta aloittaa se kaikki aika, jonka tuota tietä tähän saakka on jo tietään taistellut.” Pointti onkin siinä että kun suostuu sietämään, suostuu samalla antamaan myös aikaa ja rauhaa kasvamiselle ja jo siinä ratkeaa moni asia kuin itsestään. Itse jos muistan riidan keskellä tuon neuvon ja päätänkin olla tekemättä mitään ja odottaa, niin usein tarve riidellä loppuukin jo siihen. Kun päättää odottaa niin tarvinnut oikeasti ei tarvitsekaan odottaa. Ja mitä tuohon 20 vuoteen tulee, niin kyllä mä ainakin odotan sitä hetkeä kun olen kasvanut niin isoksi että ihan oikeasti myös arjen tasolla näkyy se ymmärrys hyväksyä toiset sellaisina kuin ne on. Näen myös sen että tie siihen ihanuuteen, jossa molemmat ihan oikeasti osaa antaa toistensa olla sellaisia kuin ne -vikoineen ja omituisuuksineen – ovat, on pitkä. Ja siinä kyllä lohduttaa se ajatus siitä kuinka mulla on jo 8 vuotta hommasta takanapäin ja enää 12 edessä. Samassa vahvistuu myös ajatus siitä että en varmana aloita tätä kyllä enää alusta, vaan taistelen nuo jäljellä olevat 12v just sen miehen kanssa jonka kanssa nyt olen. Hulluhan mä olisin, jos edes kuvittelisin niin tyhmiä, että vaihtamaan lähtisin.
Todella viisas neuvo.hienoa kiitos