Parisuhde

Rakastu kumppaniisi uudelleen

Varaa arjessa aikaa parisuhteellesi ja huomaat, miten se palkitsee.

Yllätä kumppanisi arjessa varaamalla yhteinen illallinen ravintolasta tai järjestämällä illallinen kotiisi. Jos et ole innostunut ruuanlaitosta, lasi kuohuvaa ja mansikat voivat esimerkiksi ajaa saman asian. Tärkeintä on tehdä ja varata aikaa jollekin arjesta poikkeavalle. Se virkistää paitsi omaa mieltä myös parisuhdetta.

Asioiden jakaminen lähentää ja tiivistää tutkitusti parisuhdetta. Ei kannata pelätä puhua myöskään niistä omaa mieltä painavista asioista, sillä usein juuri piilotetut tunteet ja ajatukset kasvattavat etäisyyden parin välille. Vaikka alkuun vaikeiden asioiden nostaminen pintaan voi aiheuttaa myös negatiivisia tuntemuksia, niiden alta löytyy kuitenkin usein juuri se arjessa piiloon painunut rakkaus.

Matkalla takaisin lähelle voi kokeilla vaikkapa seuraavia kysymyksiä.

Kysymyksiä rakkaalle

Kerro kolme asiaa, mistä pidät kumppanissasi.
Mihin ihastuit aikoinaan puolisossasi?
Kerro, jonkin onnellinen yhteinen muisto.
Mikä yhteinen lomamatka on jäänyt mieleen?
Miltä arki perheessänne tuntuu tällä hetkellä?
Mitä kaipaisit enemmän kumppanilta?
Jos saisit lisätunnin vuorokauteesi, mihin käyttäisit sen?
Mitä arvostat kumppanissasi äitinä/isänä?
Millainen olet isänä/äitinä? Entä miehenä/vaimona?
Missä haluaisit vielä kehittyä?
Millaisena koet työsi?
Mikä askarruttaa mieltäsi tällä hetkellä?
Minne haluaisitte matkustaa yhdessä?
Mistä unelmoit?
Mistä olet itsessäsi ylpeä? Entä kumppanissasi?
Mitä hyvää kumppanisi on tuonut elämääsi?
Mistä haluat kiittää puolisoasi?

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *