Parisuhde

Rakkauden viisi vihollista

Tutustu rakkauden viiteen viholliseen ja niiden vastavoimiin.

Terve parisuhde on nykyään harvinaisuus ja sairastunut parisuhde vaikuttaa olevan normaali olotila, sillä olemme hyväksymässä onnellisuuden puuttumisen elämään kuuluvana tosiasiana. Ihmisillä vaikuttaa olevan melko yhteneväinen käsitys hyvästä parisuhteesta. Usein ajatellaan, että jos suhteessa on rakkautta, kaikki terveen parisuhteen ilmiöt (luottamus, rehellisyys, toisen huomioon ottaminen, vastuullisuus, läheisyys, vastavuoroisuus, tasa-arvoisuus, kunnioitus ja avoimuus) ovat läsnä ja totta parisuhteessa. Jos näin olisi, maailmassa ei kaiketi olisi onnettomia rakkaussuhteita.

Mikä tahansa suhde voi sairastua monella tapaa. Rakkauden Viholliset ovat ilmiöitä, jotka ovat meille kaikille tuttuja: Valhe, Valta, Viha, Vangitseminen ja Vastuuttomuus voivat ratkaisemattomina sairastuttaa parisuhteen. Nämä Rakkauden Viholliset soluttautuvat suhteen kulttuuriksi vaivihkaa, useimmiten pitkän ajan kuluessa. Toisinaan ne ovat näkyvillä, toisinaan näkymättömissä.

Totuus – Valhe

Monet ihmiset ovat päättäneet salaa itseltään olla näkemättä totuutta itsessään. Joku saattaa hyvinkin toistaa samaa teemaa suhteesta toiseen, näkemättä kuviota koskaan. Elämä antaa mahdollisuuksia, jotka voi käyttää tai jättää käyttämättä. Joskus totuus voi olla liian iso pala sulateltavaksi, sillä se edellyttää aivan toisenlaisia valintoja ja erilaista suhdetta kaikkiin ja kaikkeen, jonka perustana on rehellisyys. Totuus on rehellisyyttä ja se vaatii elääkseen rehellisyyttä joka hetki.

Vaikuttaminen – Valta

”Antamalla anteeksi voit päästä irti vihasta.”

Joskus ihminen voi tuntea olevansa ilman vaikutusvaltaa oman elämänsä suhteen; ikään kuin valtaa pitäisi joku muu ja oma vapaa tila tuntuu katoavan kokonaan. Vallan ilmiön toisessa ääripäässä on alisteisuus, joka edellyttää nöyryyttä tosiasioiden edessä. Ihminen voi sitoa itsensä joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Menneiden murheiden kanssa elämisestä kumpuavia tunteita kutsutaan masennukseksi. Tämä päivä ei ole irrallaan huomisesta sillä tämä hetki luo edellytyksiä huomiselle. Tänään saavuttamasi rauhan tunne kantaa huomiseen asti. Sinulla on kaikki vaikutusvalta tänään, sillä voit rakentaa tulevaisuutta tämän hetken kohdalla, ja voit tehdä siitä juuri sellaisen kuin haluat.

Anteeksiantaminen – Viha

Viha on tunteena rakas ja moni maksaisi omaisuuksia päästäkseen eroon vihastaan. Kukaan meistä ei kuitenkaan voi täydellisesti päästä eroon vihasta. Meidän on vain pakko hyväksyä itsemme ihmisinä, jotka tuntevat vihaa. Antamalla anteeksi voit päästä irti vihasta. Anteeksiantaminen ei ole tunne, sen lähtökohta on päätös, johon ihminen sitoutuu.

Viha estää suremasta ja itkemästä. Anteeksiantaminen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi unohtaa. Äärimmäisen tärkeää on antaa anteeksi itselleen oman tyhmyytensä, julmuutensa ja sokeutensa, sillä silloin antaa itselleen anteeksi sen, ettei ole täydellinen. Anteeksipyytäminen edellyttää omien tekojensa todellisen luonteen katsomista. Saadessaan anteeksi ihminen vapautuu toisten vihasta ja omasta syyllisyydestään, jolloin voi ottaa käyttöön vaikutusvallan omaan elämäänsä.

Vapaus – Vangitseminen

Vapaus on valinnan vapautta. Ihminen voi tehdä omien tavoitteidensa suuntaisia valintoja. Ihminen voi vangita itsensä esimerkiksi häpeän, syyllisyyden tai katkeruuden tunteisiin, ellei hänellä ole mahdollisuutta työstää näitä tunteita eteenpäin.

Jokaisessa parisuhteessa on riippuvuutta, ja parisuhteessa täytyy toistuvasti määritellä riippuvuuden astetta perhetilanteiden muuttuessa. Parisuhteen haaste on löytää molempien kannalta läheisyyden ja etäisyyden tasapaino eri tilanteissa. Terveessä suhteessa osapuolet haluavat antaa toiselle sitä, mitä tämä kulloinkin tarvitsee.

Vastuu – Vastuuttomuus

”Parisuhteen haaste on löytää molempien kannalta läheisyyden ja etäisyyden tasapaino.”

Vastuu tarkoittaa velvollisuutta, joka tuo helposti mieleen taakan, mutta vastuut ja velvollisuudet voivat myös palkita. Perheen vastuut ovat työelämän vastuiden tavalla palkitsevia, mutta usein myös riitojen aiheita. Vastuu tarkoittaa sitoutumista. Vanhempien vastuu alkaa siitä, että he ovat puolisoina sitoutuneita rakkauteensa ja olemaan vastuussa omasta osuudestaan suhteen osapuolina. Voit olla vastuussa vain oman elämäsi laadusta ja onnesta, et kumppanisi elämästä.

Jokainen kantaa ihmissuhteisiinsa oman Valheensa, Valtansa, Vihansa, Vangitsemisensa ja Vastuuttomuutensa juuri sellaisina, kuin ne sillä hetkellä hänessä ovat. Suhteet ovat paikkoja, joissa yksilöllä on mahdollisuus kasvaa, mutta se edellyttää yhteistä ponnistelua kasvun ja eheyden hyväksi. Jokaisen tulee ratkaista oma suhteensa Rakkauden Viiteen Viholliseen.

Totuus, Vaikuttaminen, Anteeksiantaminen, Vapaus ja Vastuu ovat vastavoimia, jotka voivat vapauttaa minkä tahansa parisuhteen Viiden Vihollisen vaikutuksista.

Lähde: Tiia Arjanne ( 2007). Rakkauden Viisi Vihollista. Otava.

5 Comments

  1. Tarja
    27.09.2008 at 20:23

    Erittäin hyvä minä ainakin ajattelin asiaa niin . Tehtävä jotain itseni kanssa…anteeksi antaa….

  2. Vesa
    05.10.2008 at 21:06

    Hei,jämäkkää tekstiä josta on varmasti jokaiselle parisuhteessa elävälle apua, miettimesen aiheita tulee lisää…kiitos

  3. linda
    13.10.2008 at 14:51

    Faktaa. Niinhän asiat on. Kunhan saisin itsekin tehtyä päätöksiä mistä voisin paremmin.. Kunhan saisin mieheni näkemään asiat em. seikkojen kautta. Toivossa on hyvä elää.

  4. 22.01.2013 at 04:03

    PARAS PARISUHDENEUVO, JONKA OLEN KOSKAAN SAANUT, on erään viisaan vanhan naisen 40. avioliittovuoden kokemuksella antama ohje: ”Vaikka nyt tuntuisi kuinka ikävältä ja pahalta tahansa, niin odota kaksi vuotta ja päätä vasta sitten mitä asialle tulee tehdä – älä ryhdy hätiköityihin päätöksiin. Avioliitto on aikuiselle koti, siinä missä aikanaan omien vanhempiemme meille luoma kotikin oli ja kotona ihmisellä täytyy olla tilaa ja aikaa kasvaa. Kaikki kriisit mitä eteemme tulevat, eivät johdu siitä, että avioliitossamme olisi jotain vialla. Me olemme kumppanimme kanssa vain molemmat vielä kasvamassa. Ja kasvaminen toisinaan sattuu. Sen kivun hoitamiseen me tarvitsemme aikaa ja tilaa tullaksemme sellaisiksi joiksi tuo kasvu on meitä kuljettamassa. Miehen ja naisen tulisi tarjota tukeaan toisilleen silloin, kun tuo kasvaminen tuntuu kurjalta – ihan niin kuin aikanaan saimme vanhemmiltamme tukea, kun meihin sattui. Ei ihmisen tarpeet ole siitä mihinkään muuttuneet, vaikka emme enää lapsuudenkodissamme asukkaan. Avioliiton tarkoitus on luoda meille inhimillisyytemme äärelle sellainen turvapaikka, jonka huomassa lopulta jompi kumpi saa mahdollisuuden päästää elämästään irti pelkäämättä.”

    Toinen ohje, mistä tämä samainen viisas nainen jaksaa minua aina muistuttaa on; ”Parisuhde alkaa huumassa, jossa mennään naimisiin ja perustetaan perhe. Sen jälkeen alkaa 20 vuotta kestävä vaihe, jossa nainen yrittää muuttaa miestä naiseksi ja mies yrittää muuttaa naista mieheksi. Lopulta 20 v. taistelunsa päätteeksi he ymmärtävät mahdottomat vaatimuksensa ja oppivat hyväksymään toisensa sellaisina kuin he ovat – ja siitä vasta onnellinen ja tasapainoinen avioliitto alkaa. Kun tämän tosiasian ymmärtää, ymmärtää antaa sille myös aikaa. Ihminen on kovapäinen otus, eikä siinä kovapäisyydessä voi kiirehtiä. Siedä, siedä, siedä. Kyllä se 20 vuotta lopulta menee ohi ja silloin tajuaa sen kaiken olleen tuon sietämisen arvoista. Eikä vaihtamalla ole kukaan päässyt tätä avioliiton pitkää taisteluvaihetta pakoon, joten miksi lähteä sellaista edes kokeilemaan? Pitäisi vaan alusta aloittaa se kaikki aika, jonka tuota tietä tähän saakka on jo tietään taistellut.” Pointti onkin siinä että kun suostuu sietämään, suostuu samalla antamaan myös aikaa ja rauhaa kasvamiselle ja jo siinä ratkeaa moni asia kuin itsestään. Itse jos muistan riidan keskellä tuon neuvon ja päätänkin olla tekemättä mitään ja odottaa, niin usein tarve riidellä loppuukin jo siihen. Kun päättää odottaa niin tarvinnut oikeasti ei tarvitsekaan odottaa. Ja mitä tuohon 20 vuoteen tulee, niin kyllä mä ainakin odotan sitä hetkeä kun olen kasvanut niin isoksi että ihan oikeasti myös arjen tasolla näkyy se ymmärrys hyväksyä toiset sellaisina kuin ne on. Näen myös sen että tie siihen ihanuuteen, jossa molemmat ihan oikeasti osaa antaa toistensa olla sellaisia kuin ne -vikoineen ja omituisuuksineen – ovat, on pitkä. Ja siinä kyllä lohduttaa se ajatus siitä kuinka mulla on jo 8 vuotta hommasta takanapäin ja enää 12 edessä. Samassa vahvistuu myös ajatus siitä että en varmana aloita tätä kyllä enää alusta, vaan taistelen nuo jäljellä olevat 12v just sen miehen kanssa jonka kanssa nyt olen. Hulluhan mä olisin, jos edes kuvittelisin niin tyhmiä, että vaihtamaan lähtisin.

  5. Sotaveteraani
    03.10.2013 at 13:39

    Kyllä se kaksikymmentä sietämisen pitkän pitkää vuotta voi mennä aivan hevon hukkaankin. Mitään kasvamista ei tapahtunut, mitään uutta yhteyttä ei syntynyt, eikä mitään onnellista loppuelämää tullut. Ei edes häivähdystä sen suuntaisesta, päin vastoin. Paheni vain vuosi vuodelta. Ehkä joku tuohon taistoon pystyy, me emme. Annoimme periksi 21 vuoden jälkeen. Nyt tuntuu paremmalta kuin vuosikymmeneen. Paremmalta kuin ikinä. Ei ihmisellä ole kaksikymppisenä kapasiteettia tehdä elinikäisiä sitoumuksia ”viisaasti”. Jos sellaiset valinnat osoittautuvat ajan kuluessa oikeiksi, on sattumalla, onnella ja ympäristöllä iso osa onnistumisessa.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.