Narsismi

Kuka joutuu luonnehäiriöisen uhriksi?

Imartelulle altis ja alistumaan taipuvainen on narsistille helppo uhri.

Luonnehäiriöinen ei saa uhrikseen keitä tahansa ihmisiä. Narsisti saattaa tunnistaa itsekin jollain käsittämättömällä tavalla ne, joita hän ei kykene hallitsemaan.

Luonnehäiriöinen vaistoaa, ettei pysty alistamaan sisäisesti vahvoja ihmisiä ja pysyy siksi heistä etäällä. Narsisti torjuu heidät tai alkaa jopa vihata heitä. Tällaiset ihmiset ovat luonnehäiriöistä itseään voimakkaampia – joko terveitsetuntoisia ihmisiä tai vielä röyhkeämpiä narsisteja.

Kuulunko riskiryhmään?

Tietynlaiset ihmiset kuuluvat luonnehäiriöisen uhrien riskiryhmään. Alla piirteitä, joita narsistien uhreille usein kuuluu:

  • kasvatuksella alistumaan opetetut
  • kiltit, kohteliaat ja sivistyneesti käyttäytyvät
  • identiteetistään epävarmat
  • riippuvuuteen taipuvaiset
  • sisäisesti puolustuskyvyttömät (henkilöt, joilla on sisäinen tarve alistumiseen ja syyllistymiseen)
  • ulkonaisesti puolustuskyvyttömät (esim. työyhteisössä alaiset, taloudellisesti riippuvaiset, aviopuolisot ja lapset)

Olenko helppo saalis?

Luonnehäiriöisen uhrin olisi hyvä pohtia, löytyykö itsestä sellaisia tarpeita, joiden tyydyttämistä hän tiedostamattaan etsii luonnehäiriöiseltä. Alistetun kannattaa kysyä itseltään:

  1. Olenko altis imartelulle?
    – Imartelulle altis, tunnustusta ja rakkautta janoava ihminen, joka ei ole niitä ehkä koskaan saanut, on luonnehäiriöiselle helppo saalis.
  2. Onko minulla tarve alistua?
    – Mieti, miksi haluan, että joku alistaa minut. Miksi ihannoin vahvaa hallintaa ja auktoriteettia?
  3. Onko minulla tarve ihailla itseäni rakastavaa ihmistä?
    – Miksi ihastun itseäni ihaileviin ihmisiin? Mitä tarvetta se tyydyttää minussa?

Jos ei olisi olemassa imartelulle alttiita, alistumista tarvitsevia ja narsisteja ihailevia ihmisiä, ei luonnehäiriöisillä olisi markkinoita. Alistuja ylläpitää luonnehäiriöisen vääränlaista käyttäytymistä ja siksi hänen kannattaa pyrkiä tästä eroon. Muutos omassa ajattelussa tuo muutoksen myös omaan käytökseen.

Lähde: Raimo Mäkelä (2007), Naamiona terve mieli. Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen? Kariston kirjapaino. Tilaa kirja!

Kuva: Flickr/Helga Weber

30 Comments

  1. Erika
    01.11.2008 at 10:18

    Mielestäni listasta puuttuu eräs ryhmä, mitä myös löytyy paljon narsistin ”uhri-listalta” eli ADHD- ihmiset. Itse kuulun tähän kyseiseen joukkoon.
    Mikä teki minusta minusta helpon uhrin?
    En kyennyt keskittymään ja olemaan tarkkaavainen jokaisessa tilanteessa ja niin ollen näkemään kokonaisuutta suhteessa. Niitä asioita mitkä olisivat saaneet jo muiden ”hälytyskellot soimaan” , minä sivuutin paljon asioita ”no hänellä on paha päivä tänään” -tyyliin.
    Useimmilla ADHD- ihmisillä on huono itsetunto, joka tekee meistä vielä paremman kohteen.
    Meillä on myös loistava kyky kestää vaikeuksia ehkä ennemmän kuin muiden, sekä hyvässä, että pahassa. Tällä tarkoitan että vaikka kestin yli 10vuotta tälläisessä suhteessa, olen myös selvinnyt hyvin eronkin jälkeen.

  2. elisa
    10.11.2008 at 08:49

    Kuka vain! Jos rakastuu, niin rakastuu, ja kun huomaa että laiva lähti jo, on myöhäistä rypistää. Sen jälkeen on etsittävä toinen pakotie.

    Minä luulin olevani varovainen, olen kasvanut alkkisperheessä, kokenut edellisissä suhteissa pettämisen ja pahoinpitelyn. Olin ihan varma että tämä kerta onnistuisi, sillä mies oli liiankin hyvä ollakseen totta —- tässäpä se hetki missä olisi pitänyt hällärien soida, vaan ei soinut. Todellinen minä hänessä paljastui kun tulin raskaaksi, eli olin lapsen kautta ”sidottu” häneen, muuten olisin lähtenytkin mutta ajattelin että lapsella kuuluu olla isä, uskoin harhaan, isää hän ei koskaan saanut, sillä pääosan elämästään lapsi on viettänyt kanssani, isällä ei ole ikinä aikaa.
    Paitsi nyt, kun olen eron ottamassa ja paperit jo pyörivät byrokratian rattaissa, ja ero on hälle ” mennyt kaaliin”. Nyt on aikaa lapsille. Hermo kestää ja lahjoja satelee, liekö viimeinen yritys jolla koittaa että peruisin?
    Kyllä narsistin uhriksi voi joutua vahvakin ihminen. Minä olen vahva, mutta olen ollut häneen tutustumishetkellä pahassa kriisissä, ja siihen hän iski, kun olin heikoimmillani.

  3. aliisa
    11.11.2008 at 22:58

    vitsit…onneksi tajusin tänään että olen joutunut narsistin uhriksi… itkeskelin kun luin jälleen kerran haukkuja, jotka sain tältä… ja nyt voin vihdoin uskoa, että asiat ei ole mun vikoja…ja se ei oo ikinä ollu mun ystävä vaan se on hakenu multa hyväksyntää, huomiota , uskojaa… ja aina silloin kun oon ajatellu että miksi mä tämän ihmisen seurassa olen? on hän aina kehunut tai tehnyt muuta, joka on saanut pysymään rinnalla… ja mä oon ollut kiltti ja uskonut ettei ketään saa jättää heitteille…

  4. Diiva
    16.01.2009 at 18:03

    Otan osaa aliisa!
    Siitä se alkaa sitten kun sen tajuaa. Tulet vielä kieltämään asian ehkä monestikin ja pitämään ajatuksiasi aivan pöhköinä, mutta eivät ne ole, se on juuri sitä. Huuh, muistan itse mikä shokki oli tajuta ko. asia! Mieheni on narsisti! Nyt olemme jo eronneet ja nin jälkeenpäin näkee monen monituista asiaa niin selvästi, että aivan naurattaa se oma sokeuttensa.
    Se, mikä minua pelottaa on, että otsikon ” Olenko helppo saalis?” kohdat taitavat päteä minuun yhä.

  5. jan
    17.05.2009 at 19:57

    kuka sitten voi elää narsistin kanssa? Toinen narsisti? Vai millainen sekasotku siitä suhteesta tulisi?

  6. Merju
    23.05.2009 at 00:42

    Minä elin täydellisesti narsisen kanssa 29 vuotta, enkä sano tätä siis ylpeydellä. Pikemminkin kestin häntä lasteni kanssa niin kauan, kunnes hän teki itsemurhan. Teko oli kaikella tavalla traaginen, ja jätti syvät jäljet kaikkiin läheisiin,sukululaisiin ja myös hänen hänen työyhteisöön. Vasta nyttemmin olen tajunnut, kuinka paljon peitin ja kannoin häntä, koska en ehkä voinut muuta. Minun olisi pitänyt paljon aiemmin lähteä, mutta hän osasi taitavasti muuttaa käyttäytymistään huomatessaan tilanteen käyvän hänelle epäedulliseksi. Hän oli äärimmäisen taitava manipuloija ja myös hyvä käytökisnen (muiden silmissä). Lisäksi hän oli fanaattinen oma ruummiinsa palvoja (kuntosalit, steroidit yms.kymmeniä vuosia.. jne) Hänelle eivät merkineet mitään omat lapet, heidän ajankäyttönsä ja hänen menonsa rytmittivät elämäämme. On todellakaan tiedä olenko nyt onnellinen vai onneton, muutta narsisti hän oli. En halua enää lähelleni saman kaltaista. Teen kaikkeni, etten törmää enää samanlaiseen ”lapsuuden traumaatikkoon”. Oma minäni on ollut aina vahva, kantava… katselin liian pitkään, en voi tajuta itsekkään??? Huh, lähde pois jos tajuat tästä mitään!!!

  7. Rapunainen_27
    30.06.2009 at 01:13

    Olen aina ollut kiltti ja helposti uskova ihminen kun tapasin ns. entiseni niin kaikki tuo tuollainen kiltteys on alkanut hiipua varsinkin entistä kohtaan.Olen alkanut olemaan aika kylmä miehille jollain tapaa mutta pakko koska haluan suojella itseäni. Jouduin elämään epätietoisuudessa kolme vuotta kunnes kuulin että hän on pettänyt minua. En oikein tiedä olimmeko yhdessä vai emme.Välillä hän oli minulle että ajattelee minua ystävänä mutta sitten välillä sitä suudeltiin ja oltiin niin kuin ei ystävät. Hän kielsi kauheasti asioita. Jokin sisälläni huomasi koko ajan että tämä ihminen on jotenkin outo kaikki ei ole kunnossa. Olin tulisesti ihastunut häneen, en ikinä rakastunut. Hän ei ikinä päässyt manipuloimaan mieltäni koska käytin omaa päätäni että ei tässä ole mitään järkeä kun se vaihtaa mielipidettään joka sekunti, Eihän oikein tiennyt mikä oli hänen oikea mielipide, kun se vaihtui joka sekunti. Ja minä kilttinä ihmisenä menin sekaisin välillä mitä? MItä se nyt tolla tarkoitti?

    Uskoin jollain tapaa mitä hän puhui, mutta jokin sisälläni sanoi tässä ei ole mitään järkeä.

    En luota miehiin kauhean helposti enää. Toivon että törmään joku päivä ihmiseen joka tietää mitä hänellä on kun hänellä on.

    En uskalla aloittaa uutta suhdetta, Pelkään että joudun elämään epätietoisuudessa. Tapasin yli pari viikkoa sitten yhden miehen taas, mutta hän ei suostunut vastamaan minulle viestiin, joten nyt en tiedä uskallanko ikinä olla kenenkään miehen kanssa yhteyksissä kun joutuu elämään epätietoisuudessa….

  8. Anneli
    01.07.2009 at 11:21

    Minä jouduin anopin uhriksi. Olen kiltti, opetettu kunnioittamaan ja kuuntelemaan toista ihmistä, se koitui kohtaloksi. Kaikkea pitää kehua, ylistää, jotta asiat menevät perille, niin puhuminen kuin lapselle auttaa. Järkyttävää, kun joudut asumaan ihmisen kanssa. Jakamaan arjen ja saamaan syyllisyyden niskaan. Valehtelua ja selkään puukottamista. Keskustelut asioista ovat aivan mahdottomia, tai niitä ei pysty käymään, koska hänellä ei ole omaa mielipidettä tai se muuttui aina muiden mukana. Ei minkäänlaista empatian tajua tai tunneälyä, itsekeskeisesti vain hän on kaikkein tärkein. Helpottaa suunnattomasti, kun tietää miksi hän on sellainen, mutta miksi juuri minä jouduin uhriksi, vaikka olen vahva? Itseinhoni on niin suunnaton ja syyllistän itseäni jatkuvasti siitä, mistä hän minua syyttää. Uskon hänen puheitaan. Toivottavasti en enää. Hän myrkyttää kaiken ympärillään ja tuhoaa kaiken kauniin. Mutta miten pitäisi elää narsistin kanssa? Miten voin kovettaa itseni niin, että ne puheet ei satuta tai syytökset ei ota valtaa?

  9. Valo
    01.08.2009 at 13:58

    Anoppini on narsisti ja sen kanssa elää mies joka on mukava, hassutteleva, hyväsydäminen, kärsivällinen..
    Suhde ON hänelle raskasta ja koko perheelle, mutta heillä on uskonnollinen vakaumus eikä ero tule kuuloonkaan.
    On vain kestettävä.

  10. Paha mieli
    05.01.2010 at 17:12

    Äitini ei välitä kenestäkään läheisistä, eikä ole koskaan välittänytkään.
    Aina vaan on ollut hän ja paskat muista. Jos joku saman talon naisista sanoi hänelle jotain, mistä hän ei pitänyt, sen jälkeen hän ei mitänyt mitään yhteyttä. Lopuksi hänellä ei ollut enää ketään kaveria.
    Nyt hän on dementikoiden palvelutalossa täyshoidossa, jossa kaikki muut ovat hänen mukaansa hulluja, Loppujen lopuksi hän tappelee itse kaikkien kanssa ja kaikki ärsyttävät häntä.
    Nyt yksi sisko on ottanut ns. vastuun äidistä. Vaikka äiti on palvelutalossa, hänen pitää käydä joka ilta laittamassa äiti yöpuulle.
    Yritin ehdottaa, että käytäisiin vuoroiltoina, kun meistä kaksi asuu samalla paikkakunnalla. Hoitajat ovat pyytäneet, ettei käytäisi joka päivä, kun äiti ei sopeudu talossa asumiseen, kun joka päivä joku käy.
    Itse kävin kaksi kertaa viikossa, sisko muina päivinä. Sitten alkoi joku ihmeellinen vihamielisyys äidin taholta minua ja minun perhettäni kohtaan. Mikään ei ollut hyvin, joka asiasta tuli sanomista; minun rahan käyttö, harrastaminen, kotimme laitto, auton vaihtaminen sekä toisen tyttäremme perhe.
    Hoitajat ovat pitäneet palavereja siskostani ja hänen käytöksestään, mutta mikään ei auta. Omasta mielestään hän on ainoa järkevä ja vain hän tietää miten äitiä pitää hoitaa. Hoitajat ovat, joku itkenyt joku ollut muuten pahoillaan, kun siskoni käy antamassa heille hoito-ohjeita tyyliin: Joka päivä pitää antaa negatiivista palautetta.
    Erityisesti mieheni on ollut siskoni hampaissa, kun hän ei suostunut olemaan siskoni kanssa samaa mieltä.
    Toinen lapsemme on tämän siskon kanssa tekemisissä, hänelle on haukuttu minua jatkuvasti, esim että äitisi on alkoholisti, aiheettomasti.
    Olen miettinyt paljon tätä tilannetta, ja huomannut, että kaikki narsisitin piirteet sopivat tähän lapsettomaan siskoon voimakkaasti sekä ehkä myös äitiin.
    Nyt tilanne on ihan solmussa, kumpikaan ei ole enää puheväleissä kanssani, kun olen niin ilkeä. Äitini kehoitti minua laittaamaan narun kaulaan.

  11. joulutähti
    03.02.2010 at 20:50

    Erityisesti ulkomaalaisen kanssa seurustellessa tai naimisissa ollessa kestää kauan, ennen kuin tajuaa tämän todelliset vaikuttimet.

    Kun toinen puhuu, luulee että puheen ’epäluonnollisuus’ johtuu vain siitä, että on ulkomaalainen.

    Kiltit suomalaiset naiset joutuvat todella pahoihin tilanteisiin. Meidät on kasvatettu ottamaan toinen huomioon. Meille ei kukaan ole neuvonut itsesuojelua!

    Ulkomaalaisen kanssa asioista ei pysty keskustelemaan senkään vertaa, kuin suomalaisen kanssa.

  12. tytteli80
    10.03.2010 at 13:02

    tytteli80 Luonnehäiriöisen ihmisen uhriksi joutuu ihminen joka ei tunne itseänsä, ei osaa rakastaa itseänsä. on yleensä perheestä jossa on ollut paljon rakkaudettomuutta, henkistä että fyysistä väkivaltaa. Kiltit muista hyvää ajattelevat ja tahtovat ihmiset ovat hyviä uhreja,- ja rakkauden nälkäiset ihmiset. Itse olen ollut muutaman vuoden tälläisen ihmisen uhri. Nyt voin niin huonosti että ei auta ku kerätä voimia ja koittaa päästä eroon tästä henkisestä helvetistä. Itse olen just siitä heikko ja kipeä ku olen jäänyt kaipaamaan häneltä rakkautta ja hyväksyntää ja kunnioittavaa kohtelua. Mutta olen saanut pettämistä, huorittelua ym. Opetus on se että jos ei rakasta itseään ni kukaan ei rakasta. Jos suostuu huonoon kohteluun niin se tulee jatkumaan. Se ei koskaan jää siihen yhteen kertaan vaan pahenee aina. Mutta täytyy muistaa että me uhrit olemme myös kipeitä henkisesti, kasvun paikka molemmilla osapuolilla.

  13. katthryn
    29.04.2010 at 23:06

    hei vaan kaikille.

    miten narsisti on vaikuttanut teidän elämään, kärsittekö psyykkisistä ongelmista?

    itse olen vakaasti sitä mieltä, että eräs läheiseni on narsisti ja hän on lähes tuhonnut elämäni omalla käytöksellään.

    minä kärsin erilaisista psyykkisistä ongelmista, jotka uskon johtuvan narsistin manipuloinnista, kiristyksistä ja uhkailuista.

    narsistit pitäisi tuomita pakkohoitoon, koska he tuhoavat lähimmäiset äärimmäisen tehokkaasti.

    olen ns. ” heikko” ihminen, koska en pysty lähtemään tilanteesta, vaan toivon ja uskon että toinen muuttuisi, toivon, että hän havahtuisi ajattelemaan omaa käytöstään ja mitä hänen tekonsa aiheuttavat.

    tilanteesta tekee vielä kummallisemman, koska tavallaan annan kaiken anteeksi, olen valmis unohtamaan kaiken, kunnes narsisti taas ottaa aseensa käyttöön ja murskaa minut yhä uudelleen..

    hulluinta tässä on, ettei narsisti koskaan pyydä anteeksi, vaan odottaa minun pyytävän anteeksi – koska hänen sanojensa mukaan, hänen käytöksensä johtuu minusta.

    hänen raivonpuuskat kun ovat alinomaan minun syytä ja minusta johtuvia.

    mistä löytäisin voimia, jotta voisin lähteä tilanteesta? minulla ei juurikaan ole ystäviä, koska narsisti on tuhonnut suurinpiirtein kaikki ihmissuhteeni.

    yksin on niin vaikea jatkaa eteenpäin mutta elämä on piinaavaa kun on tekemisissä narsistin kanssa.

    on hirveää, miten narsisti tekee toisen ihmisen niin riippuvaiseksi itsestään!

    mahtaako narsistilla olla minkäänlaisia tunteita edes muita ihmisiä kohtaan, koska narsistit pystyvät olemaan äärettömän ilkeitä. vai ovatko esim, tunteet puolisoa kohtaan hyvin pinnallisia?

    narsisti joka on minua piinannut koko elämäni on läheinen sukulainen. onko minulla muita vaihtoehtoja kuin laittaa välit poikki, jotta pääsisin irti narsistin otteesta?

    kaipaisin kipeästi neuvojanne ja apuanne.

  14. Toipuminen vie aikaa
    02.05.2010 at 14:09

    Hei, erityisesti sinä Katthryn!
    9 vuotta sitten aloin odottaa lasta silloisen aviomieheni kanssa. Mieheni oli mustasukkainen sisälläni kasvavasta sikiöstä. Olimme usein karikkoisessa suhteessamme haaveilleet lapsista. Mieheni halusi itseasiassa jo heti tavattuamme naimisiin ja hankkia lapsia. En ollut silloin vielä valmis. Halusin hankkia itselleni ammatin. Nyt kuitenkin mieheni olisi halunnut minun tekevän abortin, ja sitten taas ei, välillä hän yritti potkia vatsaani, että saisi sikiön kuolemaan. Välillä hän oli varma, että olin rakastellut jonkun muun miehen kanssa ja, että lapsi ei olisi hänen. Silloin vasta ymmärsin. Vasta toisen elämän suojeleminen sai minut irtautumaan.
    Nyt ihanan poikalapsen yksinhuoltajaäitinä ymmärrän, että olin suhteessa täysin halvautunut. Hänen vaikutuspiirissään olin se surkea tapaus; ruma, tyhmä, ilkeä, huono.
    Ystäväperheeni auttoi minut karkuun.
    Edelleen pelkään hänen kohtaamistaan ja hyökkäystään. Kielsin häntä pitämästä mitään yhteyttä. Hän ei halunnut tapaamisoikeutta lapselleen.
    Olin se kiltti tyttö, joka pyrki aina tottelemaan vanhempiaan. Körttitaustani esti minua eroamasta. RAkkaudettomuutta, kyllä, sitäkin koin lapsuudessani. Halusin kovasti tulla hyväksytyksi.
    En tiedä mitään muuta konstia päästä narsistista eroon kuin yhteyden katkaiseminen täysin tai asian tekeminen avoimeksi. Sitä en silloin osannut tehdä, häpesin itse. 5 vuotta seurustelun aloittamisesta aloin pelätä julkisia tilanteita ja epäonnistumista, käteni vapisivat vaikkapa ruokaillessani kodin ulkopuolella. Kaikki nämä psyykkiset tai psykofyysiset oireet ovat poistuneet eron jälkeen.
    Luulen, että tunteita narsistilla on vain itseään kohtaan.
    Pää pystyyn!

  15. Dracula
    02.05.2010 at 23:35

    Olen ilmeisesti narsisti, tai sen tyylinen. Olen vaan paras.
    Manipuloiminen on taito jolla pitää vihamiehet aisoissa.
    Tai siis kyky käyttää älyä selviytymiseen ja taistella alemmuuden tunteita vastaan.

    Ja pisteiden jako on palkintojen jako tilaisuus vain harvoille ja valituille.
    Niin ja jos kaveruus ei kiinnosta niin forgetaboutit,
    mihin muka tarviin sinua kun mulla on jo lähteitä vaikka muille jakaa?

    Moi x)

  16. Dawn Treader
    04.05.2010 at 22:05

    joulutähti: Puhuit niin asiaa ulkomaalaisesta. Toisesta kulttuurista tulevan kohdalla on helppo katsoa huonoa käytöstä ja törkeyttä läpi sormien ja ajatella sen menevät kulttuurierojen piikkiin. Toinen kun muuttui yhtäkkiä aivan eri ihmiseksi kuin se ihana persoona, joka oli alkuun yrittänyt kaikin voimin valloittaa minut.

    Onneksi nyt en siedä enää arveluttavaa käytöstä kenenkään taholta. Jos huomaan hälyttäviä merkkejä, laitan varoitusvaihteen päälle. Parempi olla varovainen kuin mennä ansaan ja ihastua taas päätäpahkaa… niin, se on koettu sekä suomalaisen että ulkomaalaisen narsistin kohdalla.
    Eräs omainen on myös ilmiselvä narsisti, joka on valmis vahingoittamaan jokaista, joka ei leiki hänen pillinsä mukaan ja ole osa hänen hoviaan. Ulkoisesti tämä ihminen on kuin suuri ihmiskunnan hyväntekijä… 🙂 Osana hänkin liittyy episodiin edellämainitun ulkomaalaisen kanssa. Hyvä keino lyödä minua oli liittoutua narsistin puolelle minua vastaan.
    Meille suomalaisille ei tosiaan ole liikoja opetettu varovaisuutta, olemme liian sinisilmäisiä ulkomaalaisten suhteen ja kuvittelemme kiltteydessämme niden reppanoiden tarvitsevan meiltä hoivaa … 🙂

    Onneksi iän mukana on tullut jo viisautta. Nyt osaan tunnistaa pahantahtoisen ihmisen toivottavasti jo alussa ja välttää hänen valtapiiriinsä joutumisen.
    Voimia kaikille tilanteessa painiville – myrkytetyt tunteet ovat rajuja, mutta niiden jälkeen on tilaa uusille, terveille ja aidoille tunteille.

  17. katthryn
    05.05.2010 at 19:22

    sinulle, toipuminen vie aikaa..

    olen huomannut saman asian, että olen paljon energisempi, enkä ole niin alakuloinen, enkä enään jännitä sosiaalisia tilanteita niin paljoa, kun en ole ollut tekemisissä narsistin kanssa kahteen kuukauteen!

    vaikka tunnen olevani tällä hetkellä yksinäinen, hirveä ahdistus sisältäni on kadonnut.

    uskomatonta, kuinka paljon pahaa narsisti voi lähimmilleen aiheuttaa!

    silti mietin ratkaisuani, teenkö kuitenkaan oikein, etten ole enään tekemisissä hänen kanssaan, koska hän on kuitenkin lähisukulainen.

    miten voikaan olla mahdollista, että psyykkiset ongelmat helpottuvat, kun ei ole enään narsistin kanssa tekemisissä.. onko narsistilla todellakin näin tuhoava vaikutus toisen mielenterveyteen?

  18. Aleksis Kojootti
    06.07.2010 at 03:29

    Joo, kyllä se niin on että kiltit ja kohteliaat ovat riskiryhmässä.

    Minulla on ollut vaikeuksia ”käyttäytyä ilkeästi” niin kauan kuin muistan. Eli, jos minua on kohdeltu jotenkin epäreilusti, olen liian usein vain ollut hiljaa, kun taas monet muut ihmiset nostavat metelin samanlaisessa tilanteessa.

    Minä kun en perusluonteeltani nosta meteliä yleensä, niin sellainen ihminen, kuten narsisti, voi tällaisen ottaa ”uhrikseen”, kun minulla on paljon vaikeampaa se ilkeästi puhuminen.

    Ehkä minulla on joku ”naiivi” odotus, että ihmiset olisivat fiksumpia, eivätkä käyttäytyisi niin huonosti, mutta kun ei se mene niin. Olen moneen kertaan joutunut pettymään, kun kuvittelin joskus lapsena, että sitten kun pääsen johonkin ikään ja ”aikuisempaan” porukkaan, niin ihmisten käytös olisi parempaa. Se on kuitenkin mennyt niin, että on aivan sama minne menee niin aina tulee niitä ”törkyilijöitä” vastaan. Ei sille vain mitään voi, niin se on. Minulle sopii paljon paremmin kohtelias ja hillitty käytös, ja minulla ei ole mitään ongelmia toimia ryhmässä jos ryhmän jäsenet käyttäytyvät kohteliaasti toisiaan kohtaan. Ongelmia esiintyy vain, jos joku ryhmässä alkaa ”öykkäröimään”, silloin minä saatan vetäytyä turvaan, joko vain verbaalisesti tai myös fyysisesti paikkaa vaihtamalla.

    Kyllä tällaisen ihmisen narsisti saa uhrikseen kun ensin kohtelee oikein hyvin, jotta saa minut kuvittelemaan, että hän on yhtä kohtelias kuin minä, ja sitä jatkaa muutaman vuoden, ja sitten se pudotus onkin raju kun se totuus paljastuu, että sehän onkin ihan kahjo ja tosi röyhkeä ja epäkohtelias ja kateellinen tyyppi. Minulla se pudotus tyttöystävän kanssa oli kyllä raju, ja on ihme (ei hyvä sellainen), että vieläkin olemme yhdessä.

  19. Anni
    07.07.2010 at 16:36

    Olen kasvanut kovan luokan narsistisen yksinhuoltajaäidin vanhempana tyttärenä. Äitini laittoi minut tekemään kaikki kotityöt ja ottamaan vanhemnan vastuun pikkusiskostani kaikki ne vuodet jotka asuimme kolmestaan perheenä. Eli kaikki alkoi kun olin 8 vuotta. Siskoni pitää minua äitinään, koska minä olen se, joka hänestä on pitänyt huolta. Äitini manipuloi, alisti, kuritti henkisesti ja fyysisesti ja syytti kaikesta minua. Opin alistuvaksi kiltiksi tytöksi. Olin lahjakas koulussa ja kaikissa harrastuksissa mutta narsistiäiti haukkui ja parjasi minua ja sanoi etten ole mitään. Myös isäni, hieman miedompi narsisti oli aina sitä mieltä, ettei minusta tule mitään.

    Luulin pääseväni pakoon kun löysin hurmaavan ja hallitsevan poikaystävän 17-vuotiaana, myös narsistin. Häntä ei kiinnostanut minun elämäni tai mielipiteeni, vaan hän haluisi menestystä ja mainetta itselleen ja minusta koristeenomaisen näyttelyvaimon. Erosin suhteesta sen piinallisuuden vuoksi ennen kuin muutin pois kotoa.

    Sitten tapasin aivan hurmaavan nuoren miehen. joka oli rohkea, älykäs ja hallitseva. Toivoin saavani häneltä turvaa ja arvostusta. Elin tämän narsistin kanssa suhteessa 9 vuotta, kunnes olin henkisesti aivan lopussa. Lapsellinen syyttelevä käytös ja huumeidenkäyttö vihdoinkin herättivät minut ja älysin erota, kun tapasin toisen miehen johon rakastuin. Exäni yritti tappaa itsensä ja puhui minusta pahaa kaikille ystvilleni ja hän uhkasi tappaa myös minut ja tämän uuden miehen.

    Kaikkien näiden narsistien jälkeen olen kuitenkin hyvin varuillani ja minun on vaikeaa luottaa ihmisiin ja siihen mitä he todella minusta haluavat. Koska äitini kasvatti minusta liian kiltin, olen ollut helppo alistuja näissä kaikissa ihmissuhteissa.

    Kun muutin sinkkuasuntooni mieheni luota, isäni nappasi minua kurkusta kiinni ja sanoi että olen epäonnistuja elämässäni, että minusta ei koskaan ole tullut mitään eikä tule tulemaan. Rakkaat opettajani yrittivät patistaa minua oikikseen ja okl:ään aikoinaan, mutta paska itsetuntoni esti tällaisten asioiden toteutumisen.

    En pidä yhteyttä perheestäni muihin kuin siskooni, isältä ja äidiltä tulee ns. paskaa niskaan, joten mitä suotta. Eniten minua huolestuttaa näiden tarinoiden yleisyys tässä suomen maassa. Kuinka paljon täällä on diagnosoimattomia mielisairauksia ja kuinka usein tällainen käytös kuitataan ”normaalina” yleisyytensä vuoksi!

  20. miia
    23.08.2010 at 11:08

    myös minun äitini käyttäytyi samalla tavalla, olin hänelle pelkkä nolla.
    koulumenestys ei ollut hänen mielestään tarpeeksi hyvää.

    ihmissuhteeni hän on tuhonnut, kukaan poikaystävistäni ei ollut tarpeeksi hyvä, jatkuvaa vakuuttelua, ettei tuonlaisen ihmisen kanssa voi olla..

    nyt olen yksin, ammattihaaveeni kariutuivat aikoinaan siihen, että uskoin äidin vakuuttelut siitä, etten ole tarpeeksi hyvä. en hakenut jatkokoulutukseen vaan päädyin työelämään.

    työelämään siirryttyäni alkoi vakuuttelu, etten pärjää töissä.

    äitini soittaa öisin hirveässä jurrissa haukkukaseen tai sitten hän uhkaa tappavansa itsensä. tätä on jatkunut jo useita vuosia.

    äidilläni on myös tapana kääntää kaikki ystävänsä minua vastaan; jos erehdyn sanomaan hänelle takaisin, hän ilmoittaa ystävilleen kertoen, mitä vastasin hänen ilkeyteensä.

    hänen ystävänsä luottavat sokeasti äitini kertomuksiin, jonka jälkeen saan lokaa niskaan hänen ystäviltäänkin.

    kun yritän kertoa, miten asiat todellisuudessa ovat, he väittävät minun valehtelevan. tässä näkyy juuri narsistin kyky manipuloida muita.

    nyt, kun en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä, hän kertoo ystävilleen, että syy on minussa. totuutta hän ei kerro, miksi olen laittanut välit poikki.

    myös se ihmetyttää, että hän voivottelee ja esittää huolehtivaa äitiä, joka miettii iltaisin, miten mahdan pärjätä..

    olen yhdelle ystävälleni kertonut, millaista elämäni on ollut; hänen mielestään kaikki on näyttänyt ulospäin normaalilta. äitini osaa esittää sen pienen hetken hyvää ja rakastavaa äitiä, kun vieraita on paikalla. kun vieraat lähtivät, helvetti oli jälleen valloillaan.

    itse uskon vakaasti siihen, että isäni lähti juuri äitini narsismin takia; nyt isäni on jo kuollut. en ehtinyt keskustelemaan tästä aiheesta isäni kanssa.

    isäni hän eristi sukulaisistaan, äitini hyväksyi ainoastaan omat sukulaisensa; isän puoleinen suku on minulle täysin vieras.

    sama tilanne äidin uudessa suhteessaan; miesystävä ei saa olla missään tekemisissä oman sukunsa kanssa.

    uskon, että vapaudun äitini narsistisesta otteesta vasta hänen kuoltuaan.

    olen myös ihmetellyt, miksi narsismiin ei puututa tehokkaammin; narsisti tuhoaa lähimpien sielut, josta paraneminen vie useita vuosia, ainakin niissä tapauksissa joissa narsismi on jatkunut useita kymmeniä vuosia.

  21. sydänjuuret
    05.09.2010 at 09:06

    Hei Miia…..
    Aivan kuin olisin omasta elämästäni kertonut, olen yli 30 vuotta ja paininut näiden asioiden kanssa, enkä tiedä kuinka koskaan pääsen eroon äidistäni…hän on tuhonnut isäni, joka ei jaksanut ja joi itsensä hengiltä, kaikki isäni sukulaiset pelkäsivät häntä…nyt suurinosa jo kuollut, enkä tiedä tulenko koskaan kuulemaan kaikkia totuuksia lapsuudestani, mutta vaistoni on kyllä vahva, en tiedä kuinka olen jaksanut näin kauan….Tervettä parisuhdetta en ole koskaan vielä löytänyt….vaan lisää näitä sairaita. Kauheaa tajuta, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nyt olen äitini niskanpäällä ollut 3 vuotta, kiristämällä. Äitini miesystävä saa nyt siis minunkin osuuden kaikesta pahasta ja on masentunut ja alkoholisoitunut….Kukapa narsistia kestäisi selvinpäin….mutta niin alistettu on, ettei uskalla lähteä, saatikka koskaan uskaltanut olla minun puolellani, äitiäni vastaan…hän tietää, mutta koskaan siitä ei puhuta….karmeat kulissit…ja minä se kaiken pahan alku ja juuri…..

  22. Tarinani
    08.09.2010 at 02:26

    Elämää ”narsistin” kanssa.

    Minulla on todella syvät epäilyt että elän narsistisen ihmisen kanssa. Olemme olleet yhdessä 8-vuotta ja meillä on kolme yhteistä lasta ja puolisoni hallitsee aivan kaikkea. Saan näennäisesti joskus muka jotain hallintaa itselleni vaikka todellisuudessa hän antaa siihen luvan jos se hänelle sopii. Olemme yhdessä rakentaneet unelma elämän ja unelma perheen jota suurin osa kadehtii ja kaikki hehkuttaa sitä kuinka hienosti meillä menee ja miten ihana perhe meillä on.

    Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Ne harvat ihmiset joiden kanssa olen puhunut todellisesta tilanteesta ovat olleet kauhuissaan ja sitä mieltä että lähteä pitäisi. Mutta miten sen pystyy tekemään kun narsisti on saanut sinut täysin otteeseensa ja saanut mielesi täydelliseen hallintaan tuon 8-vuoden aikana niin ettet ole itsekkään varma kuka olet ja mitä haluat tai haluatko yleensä yhtään mitään.

    Hän hallitsee aivan kaikkea välillä tuntuu ettei saa hengittää edes niin kun haluaa. Välillä on toki helpompaa yleensä silloin kun pysyy hiirenhiljaa omassa pikkuruisessa lasihäkissä ja elää kiltisti ja nöyränä tämä on monesti vaan niin mahdotonta. Mutta auta armias jos vähänkään yrität kurkata ulos niin kohtelu on aivan kamalaa jopa monta viikkoa. Todella pahaa henkistä väkivaltaa ja hallintaa. Ja tämän parin viikon ahdistamisen jälkeen heittäytyy hän uhriksi tavalla ja toisella ja minä olen tietenkin sen aiheuttanut ja minä olen se jonka pitää lohduttaa ja tukea häntä siis sen jälkeen kun hän on ensin kaksi viikkoa nujertanut minua henkisesti.

    Elämä on todella vaikeaa ja samalla niin ”täydellistä” ettei tätä voi todellakaan ymmärtää. On samaa aikaa niin paha ja hyvä olla, siis täydellistä henkistä hallintaa. Mutta kuten todettu pako mahdollisuutta ei ole en pysty siihen mitenkään en enää. Miten joku voikin hallita toisen pää koppaa näin. On varmaan vaan lakattava elämästä kokonaan ei siis ruumiillisesti vaan henkisesti alistua täydelliseen aivokuolemaan kun ei muuhun pysty. Yritän silti sinnitellä vastaan.

    On niin paljon mitä haluaisin elämässä kokea. Nyt koen vaan sen mitä hän haluaa että koen siis sen mitä hän haluaa kokea. Jos haluan todella todella kovasti mennä jonnekin ja päätän mennä. Odotan tätä tapahtumaa todella innolla. Sitten kun tapahtuma on, en lainkaan pysty nauttimaan siitä. Sillä minulla on niin HIRVITTÄVÄN paha omatunto asiasta että haluankin vaan kotiin.

    Ja jos minulla on jostain syystä ollut hauskaa jossain missä hän ei ole esim. työpaikan aamuraportilla työkaverit on kertoneet hauskoja juttuja. En voi kertoa siitä kotona tai näyttää hyvää oloani ulospäin koska minulle tulisi siitä niin huono omatunto ihan kun se olisi hirvittävän väärin.

    Sain juuri yhden uuden työkaverin jonka kanssa olen jutellut paljon parin viime viikon aikana ja hän sanoi näin: ”on niin ihana kuunnella miten kauniisti puhut puolisostasi noinkin monen vuoden jälkeen, että se on suorastaan outoa” tästä tuli itselleni sellainen olo ai puhuin vai. Minut valtasi iso hyvänolon tunne. Tunne siitä että rakastan häntä valtavasti ja niinhän minä rakastankin ja palvon ja jumaloin mutta sekään ei vaan riitä ei kerta kaikkiaan riitä. Silti hän tekee elämästäni täyttä helvettiä. Paitsi silloin jos olen hänen täydellisessä hallinnassaan.

    En tiedä saako tästä kukaan mitään tolkkua. On vaan ollut taas koko yön niin tolkuttoman huono olo ahdistaa ja sattuu. Välillä on sellainenkin tunne, ettei tunne mitään ihan kun olisi täysin tunteeton. Tai harhaluuloinen, että oikeasti minulla onkin maailman ihanin puoliso. En vaan osaa arvostaa sitä ja tunnen syyllisyyttä siitä että ajattelen hänestä pahaa.

    Haaveilemme monesti lotto voitosta niin kun varmaan kaikki. Minäkin aina haaveilen itsekseni mitä kaikkea MINÄ sitten tekisin, mutta todellisuudessa en tekisi niistä yhtään mitään vaan sen mitä hän haluaa. Tämä on juuri se pelottava ajatus mikä on saanut minut tajuamaan tilanteeni entistä paremmin. Nyt hän voi aina vedota siihen. Ettei ole aikaa ja se on kaikki pois lapsilta ja parisuhteelta (vaikka kyseessä olisi yksi tunti viikossa). Tai ettei mihinkään ole rahaa (siis vaikka olisi). Mutta lottovoiton jälkeen olisi rahaa ja aikaa miten paljon. En tiedä mitä tekosyitä hän sitten keksisi. Mihin valheen viittaan hän hallintansa minusta sitten pukisi, koska fakta on ettei minulla silloinkaan olisi mahdollisuutta toteuttaa itseäni millään osa alueella jos hän niin tahtoisi.

    Kaikki tämä on kestänyt ensimmäisestä viikosta lähtien, mutta aluksi sitä on niin sokea ( ja helppo uhri olen äärimmäisen kiltti ja hyvä sydämien ja kaipasin todella paljon rakkautta ja hellyyttä edes yhdeltä ihmiseltä) ja sitten toivoo toisen muuttuvan. Mitään ei ole tapahtunut 8-vuoteen. Mikään ei tule koskaan muuttumaan. Silti sitä aina haaveilee tulevaisuudesta yhdessä. Aina sinne vanhainkodin keinutuoliin asti ja samalla siitä kunpa voisi lähteä jo heti huomenna.

    Tuntuu niin pahalta kun kaikkensa on yrittänyt. Kaiken tämän lisäksi. Hän on onnistunut luomaan minulle kuvitelman siitä, ettei hän kestäisi eroa. Ja pelkään aivan aikuisten oikeasti että hän tappaa itsensä jos eroamme en tiedä onko se todellisuutta vai hänen luomaa henkistä harhaa minua vastaan mutta pelko asiasta minulle on ihan todellista. Toinen asiasta mistä olenkin aivan täysin varma jos erottaisiin. Toivuttuaan itsemurha yrityksistään (jotka tekisi vain sen takia että saisi sillä kaikki läheisensä hoivaamaan itseään eron jälkeen ja saadakseen minut takaisin). Hän tekisi edelleen elämästäni täydellistä helvettiä. Lasten avulla hän edelleen pystyisi hallitsemaan minua. Ei niin täydellisesti mutta kuitenkin.

    Joskus toivon että hän tekisi kerrankin jotain fyysistä väkivaltaa että muutkin voisivat nähdä ”kivun” mutta niin ei tule koskaan tapahtumaan ei hänen ikinä tarvitsisi turvautua siihen koska henkinen hallinta riittää mainiosti.

    Hänellä on myös lievä sydänvika vaikka onkin nuori tätäkin hän käyttää taitavasti minua vastaan riita tilanteissa hän kiihdyttää itsensä tahallisesti sellaiseen tilaan että alkaa sydämestä ottamaan ja sitten minun on pakko alkaa hoivaamaan ja hoitamaan ja lohduttamaan häntä sillä en halua että hänelle käy jotain. Juuri tässä vähän aikaa sitten hän säikäytti minut todella todella pahasti. Minulla oli paha mieli jostakin. Yritin kyllä peittää sen mutta kyyneleet tulivat väkisin sitten hän tuli kysymään ja lohduttamaan että mikä on ja kerroin. Ja kas kummaa yhtäkkiä hän olikin taas uhri vaikka hän siis oli pahoittanut minun mieleni. En reagoinut hänen ”kiukutteluun” koska minusta asia meni nyt vähän väärin päin joten en kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hän katosikin siitä sitten saunaan itkemään mikä oli minusta aivan kamalaa mutta en reagoinut siihenkään koska tiesin kyseen olevan vain siitä että hän saisi taas hallinnan. Sitten hän saunoi ihan liian kauan ja ihan liian kovaa. Kävin sanomassa siitä hänelle, ja pyysin tulemaan pois saunasta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaikka olinkin jo tullut vähän vastaan mutta ei. Ei hän halusi täydellisen hallinnan joten jatkoi vain ja poistuin paikalta. Meni jonkun aikaa ja kuulin saunasta kamalan kolahduksen. Jouksin kylpyhuoneeseen. Hän oli, tuupertunut saunan lattialle pelästyin niin kamalasti. Se oli aivan hirveää. En saanut häntä heräämään heti ja hän oli todella huonossa kunnossa. Minun olisi pitänyt kantaa hänet sänkyyn mutta koska en jaksa sain talutettua hänet sinne. Hän oli loukannut itseään ja sydän veti tuhatta ja sataa. Itkin aivan hullun lailla, oli ihan paniikissa ja pyytelin anteeksi ja kerroin kuinka hirvittävästi häntä rakastan ja kuinka minun olisi pitänyt huolehtia hänestä paremmin. Eli otin kaiken omaan niskaani taas kerran. Jumaloin ja hoidin häntä koko yön. Puhelin oli 5 minuutin torkulla koko yön, etten nukahtaisi että voin vahtia häntä. Oli hänellä varmasti itselläänkin todella paha olla sitä en kiellä ja kyllä hän kiitteli minua huolen pidosta jne. Tämä esimerkki oli tähän mennessä tapahtuneista se kaikista kamalin. En tiedä mitä kaikkea hän on valmis tekemään että täydellinen hallinta säilyy. Tämä kaikki lähti siis liikkeelle jostain todella pienestä jutusta mistä minulle sattui tulemaan paha mieli.

    Onko eroaminen ihan todella ainoa vaihtoehto jos haluan itsekin elää?

    Haluaisin niin kovasti elää hänen kanssaan kaikki olisi niin täydellistä.

    Mietin aina miksi?

    Miksi hänen pitää olla tuollainen, miksei hän pysty muuttumaan?

    Minä käyn terapiassa (ei hän, koska hänessä ei ole mitään vikaa) koska ei ole haluja mistähän johtuu? (terapeutti sanoi ekan tapaamisen jälkeen kun kerroin suhteestamme että ihmetteletkö vielä miksi ei ole haluja ei en todellakaan ihmettele mutta puolisoni ihmettelee).

    Minulla ei ole haluja koska niitä hän ei pysty hallitsemaan koska se ei ole minunkaan hallinnassani. Mutta kyllä hän silti pystyy hallitsemaan myös sitä puolta ja tarpeensa tyydytettyä avullani vaikka en itse haluaisikaan. Kyllä hänellä on henkiset keinonsa siihenkin. Silti hän ei ole koskaan tyytyväinen siihenkään mitä saa. En voinut käydä terapeutin luona kuin kaksi kertaa koska sitten ei ollut enää ”varaa”. Terapeutti ehti kuitenkin ottaa puheeksi narsismin. Sanoi ettei puolisoni sitä välttämättä ole mutta piirteitä siitä ainakin on.

    Tiedän että kaikilla jotka lukevat tämän on vaan yksi neuvo jätä se. Mutta kun se on mahdotonta. Sama kun sanoisi ihmiselle joka yhtäkkiä herää maattuaan 8 vuotta koomassa sairaalassa että nouses ylös ja lähde kävelemään. Ei hän pystyisi enkä pysty minäkään. Henkinen yli ote on niin vahva ja rakkaus. Kun uskoo toisissaan että rakastaa toista todella paljon ja uskoo että toinenkin rakastaa. Sitten kun vielä uskoo että rakkaus voittaa kaiken onkin noidankehä valmis eikä ulos pääsyä ole.

    Toivon aina että jostain tulisi niin vahva ihminen joka pysyisi ”pelastamaan” minut joka olisi valmis tekemään kaikkensa että pääsen pois pahasta, mutta nykymaailmassa ihmiset menevät omia menojaan eikä kellään ole aikaa ja haluja auttaa toista. En tarkoita nyt rakkaus suhdetta vaan niin voimakasta henkistä suhdetta ja ystävyyttä ja voimaa, mikä voisi murtaa puolisoni henkisen vallan minusta. Tai sitten että hän rakastuu toiseen päättää vaihtaa kun on imenyt minusta jo kaiken mitä irti lähtee, tämä olisi parempi vaihtoehto koska silloin sekin päätös lähtisi hänestä. Toisaalta en tietenkään toivo kenenkään muun joutuvan tilanteeseeni. Aivan kamala ajatus on sekin että pitäisikö hänen sitten elää ihan yksin jos narsistin kanssa ei voi elää. Varsinkaan kun hän itse ei suostu/pysty ymmärtämään tilannetta.

    ELÄMÄ ON NIIN VAIKEAA

  23. Hämmästynyt
    20.12.2010 at 23:30

    Tänään se tuli esille että olen joutunut narsistin uhriksi jo 3 vuodenajan, seurustelimme aluksi 2 vuotta, jonka aikana olin muummoassa töissä ja kaikki tuntui hyvältä, tuntui hyvältä kun puolisoni halusi uusia kenkiä,vaatteita ja kaikkea muuta kivaa niin minulla oli siihen rahaa. Joten sain miellytettyä häntä. Mutta näin jälkeenpäin tajusin että kun työniloppuivat niin sain itselleni ostettua pelkästään 90e navigaattorin ja tulot eivät olleet pienet!!!! kaikki muut rahat olivat menneet häneen ja hänen tarpeisiin.

    Ja toinen asia mikä oli outoa ettäse kun minulla oli vaikeaa asiasta niin siitä pystyi puhumaan vain hetken, ja sen jälkeen siitä ei jaksettu jauhaa, no muttakun puolisollani oli vaikeaa tai jotain mistä hän suuttui sai hän käännettyä asian toisin päin ja näin minä sain itselleni olon, ei V***u että olen huono ihminen miten oikein kohtelen häntä, Joka ikine riita taiselu, sain itseni tuntemaan syylliseksi, vaikka sitä en ollut.

    Elämämme oli menossa ”todella hyvään suuntaan” olimme kihloissa, Oli suunnitteilla häät, lapsia, talo, kaikke mitä sitä ihminen kaipaa, mutta jouduin lopettamaan työpaikassani, ja sen jälkeen sain lähteä kävelemään, syynä oli kuulemma se, että kaikki tulevaisuus ahdistaa häntä, häät ym ym. ja olin kuulemma omistushaluinen, mustasukkainen,vainoharhainen, itsekäs, mutta hän jättää minut koska rakastaa minua. mutta ei mennyt kuin erosta 2 päivää niin hän oli jo toisen miehen luona.

    Olimme 2 vuotta ja erosimme, noh meni puolivuotta ja hän tunnusti minulle rakkautensaa uudelleen, aloimme taas puhaltamaan yhteen hiileen, mutta samaan aikaan hän petti minua muiden miesten kanssa kun oli töissä, iltavuorot ja yövuorot olivatkin loistavia hetkiä pettää. minulla oli pieniä epäilyksiä asiasta, mutta kun näistä sanoin hän sanoi,,
    ”miten sä edes kehtaat ajatella noin! sä oot ihan sairas´´ mutta muutamien viikojen jälkeen en ollutkaan epäillyt turhaa, hän itki itki ja selitti ja pyyteli anteeksi, Sanoin hänelle että nyt joko minä tai hän! ja hän valitsi minut. No ei mennyt kuin 2 viikkoa ja sain kuulla että sama tarina jatkunut jälleen ja nyt hän on rakastunut häneen, Huom! ovat tunteneet kuukauden.

    Sain myös kuulla että hän oli rakastunut 3kk aika jo kahteen erimieheen silläaikana kun seurustelimme, joten juttu olikin jo sitten paketissa.

    Makoisn hänen laskut autoin raha asioissa, eron tultua hän lupasi auttaa minua rahallisesti laskujeni takia, mutta vastaus tuli, ”No mulla on noita omiakin menoja että jään taas yksin ja ei ole hirveästi rahaa”

    Onnellisuus saattaa tuntua alussa, mutta kun todellisuus herää, narsismista kärsivä ihminen muuttuu julmaksi ja osaa kyllä käyttää hyväksi rahallisesti ja kaikin tavoin ja sen uhri tulee kärsimään ja pitkään.

    Kyllähän näitä tarinoita ja tapahtumia riittää, mutta en jaksa näpytellä enempää, toivottavasti näistäkin pienistä asioista on jollekkin hyötyä, ja tiedän että seuraava suhteeni kärsii kaikesta tästä. Toivottavasti jollekin oli tästä edes vähän apua. =)

  24. Narsistin tytär
    08.05.2011 at 16:59

    ELÄMÄ ON NIIN VAIKEAA-nimimerkki vaikuttaa itse narsistilta. Tuollainen suhde pitäisi lopettaa. Järkyttävää luettavaa, ihan kipeätä käytöstä molemmin puolin.

  25. Elina
    20.06.2011 at 01:08

    Mä henkilökohtaisesti inhoan sitä että narsismin uhrien sanotaan olevan heikkoja. Mä en ole koskaan ollut heikko luonteeltani, en ennen narsisti-exääni enkä sen jälkeenkään. Ehkä lapsuudessa koettu yksinäisyys oli se tekijä, miksi menin hairahtamaan ja jaksoin puoli vuotta niitä syytöksiä. Ja syytin itseäni etten muka ollut tarpeeksi hyvä ja suhteen jälkeen syytin itseäni siitä että olin alistunut mokomaan. Mutta vahvuus on sitä että repii itsensä vaikka sitten väkisin irti narsistista. Arvethan siitä jää, mutta itselläni eteenpäin vie se tahto selvitä.

  26. Anne
    22.06.2011 at 15:17

    Anoppini on narsisti. Kestin hänen itsekeskeistä käytöstään liki 25 vuotta. Kun keksin diagnoosin, oli kuin joku olisi sytyttänyt valon. Tästä siis kaikki johtui! Löysin selityksen vuosien varrella tapahtuneille asioille yksi toisensa jälkeen. Esimerkiksi, miksi vain sellaiset lahjani kelpasivat, jotka korostivat hänen osaamistaan ja nostivat hänen itsetuntoaan. Muita lahjojani hän avoimesti halveksi. Miksi hän oli läheisilleen niin ilkeä samaan aikaan kun monet hänet vähemmän tuntevat lähettivät hänelle, hienolle, hauskalle ja laajasti tunnetulle, aikaansaaneelle ihmiselle, kauttani sydämellisiä terveisiä? Tai sellainen ihmeellinen kaksoisviestintä, josta ei pystynyt päättelemään muuta kuin sen, että tein asiat miten hyvänsä, aina löytyi piikiteltävää. Tai miksi anopin ilkeydet piti ymmärtää huumorina. Tai miksi näytti siltä, että hän, valkoisen ruusun ritarikunnan mitalilla palkittu vaikuttaja, kadehti jopa omien lapsenlapsiensa koulutodistuksia? Tai miksi hän vaati erikoiskohtelua joka paikassa, jonne hän meni, lääkärissä, ravintolassa, kotonamme. Tai miksi hän nuoleskeli toisia ja toisia mitätöi avoimesti. Tai miksi hänen kiitetyssä auttamisen halussaan olikin joku outo sivuvivahde, se ei ollutkaan vilpitöntä vaan pikemminkin yritystä asettua niiden yläpuolelle, joita hän auttoi. Tai miksi hän sai raivokohtauksia, kun asiat eivät menneet perhepiirissä niin kuin hän oli ne suunnitellut.Tai miksi mieheni oli oppinut kotoaan mallin, että vaikeista asioista ei voi, ei kannata puhua, koska siitä ei ole mitään hyötyä.

    Eikä se ollutkaan sitä tyypillistä ”anopin ja miniän välit ovat aina huonot” -juttua. Kuulun tuohon kategoriaan ”kiltit ja kohteliaat” eli en koskaan riidellyt anoppini kanssa. Nielin vain kaiken mutta koko ajan oli tunne, että minussa oli jotain vikaa, en kelvannut, enkä tiennyt miksi. Itse asiassa, mitä enemmän yritin ja näytin, että osaan, pärjään, kykenen ja selviän, sen myrtyneemmäksi anoppi muuttui. Nyt tämä naurattaa – juuri sitähän hän halusi, että olisin näyttänyt paljon vaatimattomammalta hänen rinnallaan.

    Hyvät uhrit, luopukaa narsistista. Tässä pelissä ei voi voittaa muutoin. Narsistille paras ja oikein kohtelu on se, että hänet jättää kokonaan huomiotta. Ei keskusteluja, ei vierailuja, ei soittoja, vain välttämättömät, kohteliaat kohtaamiset. Lopetin kaiken yhteydenpidon paitsi lasten juhliin kutsumisen. Olen silti ilmaissut selvästi, että autan anoppia hänen niin pyytäessään, koska hän on jo iäkäs, mutta epäilen, että pyyntöä ei koskaan tule.

    Näin olen tehnyt neljä vuotta, enkä ole menettänyt mitään tärkeää. Päin vastoin.

  27. jervertti
    19.04.2012 at 19:32

    yli 10 vuotta meni suhteessa . Alku oli ihanaa . Kerrankin nainen joka on valmis sitoutumaan ja rakentamaan perhettä . Sitten pikkuhiljaa kaikki meni päin mäntyä .

    Mikään ei koskaan ollut hyvin kuin hetken . Ei tarpeeksi tai liian vähän . Kaikkea piti hallita . Kaikki rahat hänelle ja minun menoja ei sitten ollutkaan . Jos alkoi keskustelu se päättyi yleensä lopussa että aina sinä käännät kaiken hänen viaksi . Vaikka vaan yritin puhua asioista . Jos oli riitoja seurasi uhkaus pois lähdöstä ja lapsien jättämisestä minulle . No se sitten toteutui . Tosin suhteen alussa rukoilin hänet aina takaisin . Puolivälissä kyyneleet loppuivat . Lopussa sanoin että tee miten haluat minä en jaksa .

    Eniten kuitenkin loukkasivat sanat ja niitä oli paljon . Tiedän että en ollut täydellinen aviomies . Mutta silti . Rakastin . Pariviikkoa eron jälkeen uusi mies .

    Nyt yritän kasata itseäni ja jatkaa elämääni . Jossakin joku odottaa minua . Mutta toivottavasti uskallan tarttua tilaisuuteen :/

    älkää hyvät ihmiset antako koskaan kenenkään alistaa itseänne . Nyt kun saisi vielä itsensä pitämään sen .

  28. Narsisti-75
    20.01.2013 at 12:09

    ’Hei, olen Narsisti.’ Näillä sanoilla aloitin elämäni ensimmäisen päivän jolloin tiedostan olevani narsisti.
    Tuo kyseinen päivä on juuri tänään, sillä eilen rakas ystäväni latoi minulle faktoja sekä vaivoja säästämättä oli referoinut tekstin tunnetun narsismitutkijan kirjoituksista. Myönnetään tähän samaan syssyyn myös se että olen huippuunsa viritetty manipuloinnin mestari.

    Noin, nyt kun olen saanut tämän sanottua niin lienee aika kertoa itsestäni. Olen 37-vuotias perheellinen mies jonka elämä on ollut yhtä vuoristorataa ja joiden syyt olen vasta ymmärtänyt viimeisen 14 tunnin aikana. Useita tuhottuja parisuhteita takana, lukematon määrä manipuloituja ihmisiä, huikea määrä erilaisia rajojen haku temppuja sekä tuntematon määrä taakse jätettyjä hyväksikäyttämiäni ihmisiä.

    Se tunne mikä valtasi minut kun ymmärsin mikä olen, oli jotain kauhun ja epäuskon välimaastoa, sillä olenhan aina halveksinut ihmisiä jotka käyttävät muita hyväkseen. Oman kaikkivoipaisuuteni sisällä en kyennyt näkemään että olen itse juuri sellainen. Karmea tunne, mutta samalla ainut tapa herätä.
    Nyt kyseenalaistan kaiken oman tekemiseni ja niiden motiivit, myös tämän tekstin kirjoittamisen. Kirjoitanko tätä jotta saan perusteltua itselleni olevani hyvä ihminen? Yritänkö vain saada muut ihmiset näkemään etten minä mikään narsisti ole koska kirjoitan avoimesti ja rehellisesti? Kun hymyilen kaupankassalle ja kiitän kohteliaasti, yritänkö vain manipuloida jotta hän muistaisi minut paremmin?
    En luota yhteenkään omaan tekooni tällä hetkellä. Tälläkin hetkellä pääni on kuin karuselli, toisaalta haluan aidosti parantua ja sitten on se vielä vahvempi Minä joka sanoo että ’juuri noin, kirjoita pois ja kaikki on taas hyvin’. Kumpi on se oikea Minä? Sitä en osaa sanoa.
    Motiivini aloittaa tämä kirjoittelu oli se etten halua unohtaa mikä minä olen koska joudun kohtaamaan tämän asian joka päivä kirjoitukseni muodossa, niin asia ei pääse unohtumaan eikä mieleni saa työnnettyä sitä taka-alalle.
    Tiedän että tästä alkaa todella pitkäkestoinen hoito ja toivon että jaksan käydä sen polun loppuun koska en halua enää olla se joka jättää jälkeensä vain tuhoa.
    Toivonkin että ihmiset kommentoisivat tätä ja kertoisivat omista kokemuksistaan ja sitä kautta saisin kannustusta jatkaa tätä vaikkapa blogin muodossa jossa kirjoittaisin mahdollisimman usein siitä missä mennään. En pelkää myöskään kritiikkiä, päinvastoin se on tervetullutta koska katson sen olevan osa toipumistani.
    Tiedostan myös että on mahdollisuus etten koskaan pääse eroon tästä ’sairaudesta’, mutta aina voin toivoa olevani joskus parempi ihminen.

    Kiitos kun jaksoit lukea.

  29. krisuneiti
    27.02.2013 at 12:07

    Hei kaikki.. Onko kenelläkään teistä joilla on ”narsisti-vanhempia” kokemuksia siitä miten tämä kyseinen/kyseiset ihmiset yrittäisivät tuhota teidän parisuhteitanne? tai aiheuttaako riitoja kumppanin kanssa? miten ootta toimineet näissä tilanteissa? Itse olen sietämättömässä ristitulessa mieheni ja vanhempieni kanssa.. Jotta olisko jollain kokemuksia jaettavana niin kevenis omakii syrän?

  30. 20.09.2017 at 03:08

    Hello,I check your blogs named ”Narsismi – Kuka joutuu luonnehäiriöisen uhriksi?” daily.Your story-telling style is witty, keep it up! And you can look our website about fast proxy list.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *