Kun puoliso haluaa etäisyyttä
Onko etäisyyden ottaminen parisuhteessa aina huono merkki?
Laadukkaan parisuhteen tunnusmerkkejä ovat välittäminen, rakastaminen ja läheisyys. Hyvässä suhteessa puolisot haluavat ja voivat jakaa keskenään aikansa, tunteensa ja ajatuksensa. Etäisyys puolisoiden välillä on siten huolestuttava merkki toimimattomasta parisuhteesta. Vai onko sittenkään?
Etäisyys pelottaa
Läheisyyttä ja etäisyyttä parisuhteessa pidetään usein saman jatkumon ääripäinä. Läheisyys nähdään parisuhteen kannalta tavoiteltavana tilana, kun taas etäisyys on pelottava ja ahdistava merkki epäonnistumisesta. Pureutumalla syvemmälle etäisyyden merkityksiin tämä näkemys voidaan kuitenkin kyseenalaistaa.
Etäisyyden hakemiseen voi motivoida halu päästä lähemmäs itseä
Matkalle lähdetään päästäkseen pois jostakin tai jotakin kohti. Samoin etäisyyden hakemiseen voi motivoida halu päästä kauemmas puolisosta tai lähemmäs omaa itseään. Puolison kaipuu itsenäisyyteen ja omaan rauhaan voi tuntua pelottavalta, mikäli sen tulkitsee haluksi ottaa välimatkaa kumppanista. Sen sijaan, jos etäisyyden näkee haluna päästä käsiksi omiin ajatuksiin ja toteuttaa itseään, on puolison etäisyyden tarve helpompi hyväksyä.
Anna tilaa
Etäisyyteen liittyvien mahdollisuuksien näkeminen edellyttää myös taitoa erottaa fyysinen etäisyys ja henkinen etääntyminen. Oman ajan ottaminen ei suoraan tarkoita läheisyyden kokemuksen katoamista. Päinvastoin, henkilö joka kokee puolisonsa antavan hänelle tilaa ja aikaa itsekseen, voi kokea entistä suurempaa läheisyyttä ymmärtäväistä puolisoaan kohtaan. Tärkeä askel on tunnistaa ja hyväksyä itsessään mahdollisesti heräävä tarve omaan aikaan ilman, että sitä pitää huolestuttavana merkkinä. Yhdessäoloa helpottaa jos osaa myös huomata, milloin puoliso kaipaa tilaa itselleen ja pystyy tarjoamaan tätä mahdollisuutta, olipa keinona sitten rauhallinen hetki lehden lukemiseen tai viikonloppuloma ystävien kanssa. Puolison erillisyyden tarpeen ymmärtäminen vaati sen hyväksymistä, että puoliso on itsenäinen yksilö, jolla on myös omia haaveitaan ja tarpeitaan.
Yhteinen ymmärrys
Monet parisuhteen riidoista syntyvät, koska puolisoilla ei ole yhteistä ymmärrystä läheisyyden ja etäisyyden merkityksistä parisuhteessaan. Väärin ymmärretty puolison oman ajan tarve voi synnyttää hylätyksi tulemisen tunnetta ja pelkoa suhteen tulevaisuudesta. Puolison halu viettää kaikki vapaa-aika yhdessä ja hakea aina yksimielisyyttä asiassa kuin asiassa voi puolestaan tuntua tukahduttavalta riippuvuudelta. Puolisoilla voi olla erilaiset käsitykset siitä, mikä on lähellä oloa ja mikä erillisyyttä. Samoin he voivat kokea tarvitsevansa suhteessaan läheisyyttä ja etäisyyttä eri määrän.
Etäisyyteen liittyvän yhteisen ymmärryksen löytäminen voi itse asiassa heijastella läheisyyttä parisuhteessa. Muodostaakseen yhteisen käsityksen etäisyyden merkityksestä suhteessaan puolisoiden on täytynyt jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan toisilleen. Koska etäisyys myös monesti koetaan vaikeana asiana, on tämä jakaminen vaatinut luottamusta ja läheisyyttä suhteelta.
Yhteinen ymmärrys etäisyydestä parisuhteessa estää monien epämiellyttävien tilanteiden syntymistä ja vahvistaa parisuhdetta. Aito läheisyys vaatii kosketusta omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Parisuhteessa ei synny todellista läheisyyttä, jos tilaa yksilöllisyyteen ei ole.
63 Comments
Hei!
Omalla kohdallani kävi näin että tapasin tämän tytön marraskuun alussa, ja hän oli juuri jättänyt vanhan poikaystävänsä 3 vuoden suhteesta. Hän on nuori, vasta 17, ja minä olen 25, mutta hyvin nuorekas ikäisekseni joten ikäero ei ole ollut mielestäni ainakaan kaatava tekijä.
No kuitekin, alku sujui hyvin ja oltiin niin rakastuneita ja onnellisia, juteltiin vitsinä jopa naimisiinmenosta ja lapsistakin ym tulevaisuuteen liittyvää. Tiedän että se oli omalta kohdaltani ainakin vain sellaista harmitonta kuvittelua. Tiedän että en ole vielä valmis sellaiseen.
No nyt sitten kuitekin tyttö halusi ottaa taukoa. Huomasin hänen käytöksestään jo aikaisemmin että jonkin on pielessä mutta nyt otimme tosissaan puheeksi tämän ja sopisimme tauosta. Olemme siis olleet yhdessä vasta vähän yli kuukauden. Luulen että etenimme liian nopeasti ja hän ahdistui. Sanoin kuitenkin antavani hänelle aikaa ja ymmärtäväni häntä, enkä halua hoputtaa. Mutta pelkään kuitenkin että menetän hänet. Olemme molemmat nyt sinkkuja, mutta rehellisesti täytyy sanoa että minulla ei kovin sinkku olo ole. Joulun saan kuitenkin viettää hänen ja hänen perheensä kanssa mikä mieelstäni on hyvä merkki. Ja hän sanoi että ei tykkäisi jos alkaisin olemaan toisen naisen kanssa….haluan antaa hänelle aikaa, mutta haluaisin myös varmistua että yrittäisimme uudelleen…tosin tällä hetkellä mikään ei ole varmaa.
Mutta olen kuitekin toiveikas koska ylipäätänsä saimme sovittua tauosta ja että saan joulun viettää hänen kanssaan. Mutta pelkään tosiaan että hän sittenkin, vaikka sanoi että ei halua KETÄÄN miestä nyt elämäänsä, katselisi muita. Itselläni ei ole tarvettta, tiedän mitä haluan. Enkä uskalla kysyä tästä asiasta mitään. koska pelkään että työnnän häntä kauemmas.
ymmärrän häntä koska itse joskus loikkasin liian nopeasti uuteen suhteeseen ja ahdistuin totaalisesti liian kova vauhti päällä. Toivon todella että tämä johtuisi vaan siitä….
Hei!
Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa suunnilleen puolitoista vuotta. Mielestäni meillä tuntui menevän lähes kaikki hyvin. Yhtäkkiä hän ilmoittikin tarvitsevansa ”omaa aikaa”. Aluksi pelästyin ajatusta, koska se tuli niin yllättäen.
Tyttöystäväni sanoo rakastavansa minua ja hän on sanonut että hän on koettelllut rajojaansa.
Pelkään silti parisuhteemme puolesta. En kestä jos tämä jatkuu vielä pidempään. Tiedän että kaikki tilanteet ovat tapauskohtaisia, mutta voisiko joku kertoa kauanko ”oman ajan”- tarve tavallisesti kestää?
Haluan joka tapauksessa kunnioittaa ”omaa aikaa”. Mutta minulla on tunne ettei tyttöystäväni huomaa miltä se minusta tuntuu. Miten kerron sen hänelle?
Millaisia kokemuksia teillä on ollut? Onko parempi pitää toivoa yllä ja toivoa ettei sekoaisi vai pitää tauko vai erota kokonaan?
Moikka, kaipaisin vähän vinkkei/neuvoi ja apuakin tässä mun jutussa.
Ollaa seurusteltu kohta 2 kk mun tyttöystävän kanssa, ite oon 17 v ja tyttö 16 v ( täyttää kuukauden päästä itsekin 17). Mulla tuntuu vielä, että ”alkuhuuma” on edelleen käynnissä ja eiköhän se osittain mun mimmilläkin ole.
Kävi vain ilmi tuossa vähän aikaa sitten, että tyttöystävä kaipaa enemmän omaa aikaa ja tilaa. Itse olen aika takertuvaista tyyppiä ja näin suhteemme alussa olen suunnilleen joka päivä soitellut ja viestitellyt kaikenlaist mukavaa. Nyt vasta olen tajunnut (juteltuani tyttöystäväni kanssa) että oman ajan antaminen olisi tärkeää ettei suhteemme kriisintyisi. Olen vain aika huomionhakuinen ja mustasukkainen ollut yhdestä sällistä.. Haluaisin arkipäivisin jotain hellyyden osoituksia mutta tyttöystävä ei pidä esim viestejen kautta jakaa lämpöä tai mukavia sanoja kuten olet ihana ja kaipaan sua yms.
Voitteko jakaa mielipiteenne siitä miten nuorten suhteessa tulisi toimia ja kuinka tärkeää oma aika 16-17 vuotiaille tytöille on. Eikö se niin mene että tuos iässä tytöille ole todella tärkeitä frendit! Ja kuinka mun poikaystävänä tulisi sopeutua tilanteeseen? Tämä tyttö on tosi tärkee mulle!
Heips!
Me ollaan miesystävin kanssa oltu yhdessä 1½vuotta. Minä olin sitä ennen sinkkuna 7v hän 8kk. Molemmilla pitkät liito takana ja raskaat erot. Olemme vähän yli 40vuotiaita ja lapsuuden tuttuja. Nyt miesystäväni haluaa etäisyyttä ja sanoi että kaipaa omaa aikaa. Olemme olleet todella mtiiviisti yhdessä ja minä olisin jo halunnut muuttaa yhteen mutta nyt ymmärrän että miesystäväni ei ole vielä päässyt yli exliitosta minä taas olen elänyt yksin jo niin kauan että olen varma tunteistani. No nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa sitä aikaa. Välillä vaan tuntuu että roikun väkisin kumppanissa ja rakastaako hän minua samalla tavalla kuin minä häntä. Tähän on tyydyttävä jos haluaa jotain saavuttaa, mitä sitä ei tekisi ihmisen takia jota rakastaa. Voimia kaikille ja antakaa tilaa.
Moi!
Olen siis 20v täyttävä nuori mies ja seuraava tilanne päällä:
Seurustelin noin 2,5 vuotta aikaisemman tyttöystäväni kanssa ja muutimme nopeasti yhteen ja pois vanhempiemme nurkista. Alkuhuuma oli molemmilla valtava ja asiat tapahtuivat nopeasti eikä se häirinnyt kumpaakaan. Nyt kuitenkin kevään aikana ymmärsimme että tämä suhde ei anna kummallekkaan mitä haluamme ja romanttiset tunteet olivat aika pitkälti kuolleita ja päätimme lopettaa suhteen. Olin tavannut töissä erään mukavan tytön johon ihastuin ja hän ihastui minuun, tässä oli osasyy siihen että uskalsin erota pitempiaikaisesta parisuhteesta. Rupesin sitten ”säätämään” tämän nuoremman tytön kanssa. (Kyseessä oli siis itseäni vuoden nuorempi ja kokemattomampi tyttö). Hän ei ollut koskaan seurustellut ja mm. olin hänen ensimmäisensä myös makuuhuoneen suhteen. Noh, hyvin nopeasti ymmärsin että tämä uusi tuttavuus oli kaikkea mitä minä haluan ihmiseltä johon voisin rakastua. Kuitenkin mukaan astui jo alussa eräs toinen läheinen kaveri joka oli myös ihastunut tyttöön. Olimme jo tässä vaiheessa tapailleet noin kuukauden. Sitten vappuna sain viestin että ”hän on tehnyt jotain tyhmää joka tulee satuttamaan minua” noh, paljastui että tyttö oli pussaillut tämän kaverini kanssa jossain baarissa ja se tuntui todella pahalta. Tapasimme ja pakotin hänet valitsemaan minun tai kaverini välillä ja tyttö valitsi minut. Annoin anteeksi ja siirryin eteenpäin, hyvää aikaa kesti noin viikon tai kaksi kunnes paljastui että tyttö ei ollut vielä päässyt irti ihastuksestaan tähän toiseen ja päätimme että hän ottaa aikaa ja miettii asioita. Parin päivän kuluttua siitä kävimme kahvilla ja hän oli päättänyt tehdä ”diplomaattisen” ratkaisun. Käytännössä tarkoitti siis sitä ettei ole kummankaan kanssa.Sovimme olevamme vain ystäviä. Noh päätimme saman päivän aikana käydä kävelemässä ja minä sanoin hänelle että jos hän haluaa olla kanssani hänen täytyy se minulle osoittaa sillä minä olen jo todistanut oman kiinnostukseni. Saman päivän iltana suutelimme ja päätimme että olemmekin yhdessä.. tyttö sanoi ettei ollut päättänyt oikeasti mitään mutta yritti tehdä oikein meitä kohtaan ja siksi halusi aluksi tämän ”diplomaattisen” ratkaisun. Tästä alkoi varsinainen seurustelu jota kesti noin 2kk. Hän muutti tavaroitaan luokseni ja olimme todella läheisiä ja kaiken piti olla hyvin. Välillä tuli puheenaiheeksi että häntä ahdistaa asioiden kova vauhti ja minä yritin parhaani mukaan antaa aikaa. Noin kaksi viikkoa sitten hän lähti viettämään aikaa harrastuksensa parissa leirille ja minä jäin yksin. Sovimme että aika tulee tarpeeseen ja saamme miettiä asioita rauhassa ja keskittyä itseemme. Kaiken piti siis olla hyvin. Noh, tämän kaksi viikkoa olen ollut täysin hajalla ja totaalisen riippuvainen hänestä. Olen rakastunut ja minusta tuntuu että tämä on yksipuolista. Koko kahden viikon eron aikana hän on soittanut minulle tasan yhden kerran. Se tuntuu minusta hylkäämiseltä ja olen ollut täysin hajalla, mielikuvitus laukkaa eikä unta tule. Pelkään menettäväni tämän ”elämäni naisen”. Näen hänet kahden päivän kuluttua ja minua pelottaa millainen kohtaaminen tulee olemaan.Tämä roikkuminen ja epätietoisuus on raastavaa ja nöyryyttävää. Eilen kuitenkin tajusin jotain olennaista mikä on tämän pitkän tarinan pointti ja ohje kaikille:
Ahdistuin koska olin rakastunut, ahdistuin koska halusin omistaa toisen rakkauden ja huomion. Rakkautta ei voi pakottaa,toista ihmistä ei voi omistaa enkä minä voi vaikuttaa toisen ihmisen rakkauteen tai sen määrään. Tajusin myös miten tästä kaikesta pääsee yli. Koko ajan olen ajatellut kaikkia mahdollisia skenaarioita siitä mitä tulee tapahtumaan kun kohtaamme uudestaan. Eroammeko, Olemmeko lähentyneet? Toivo ei siis ole menetetty MUTTA MINÄ OLEN LAKANNUT VÄLITTÄMÄSTÄ LOPPUTULOKSESTA ja ensimmäistä kertaa tunnen olevani oma itseni ja ahdistus katosi kuin seinään. Tämä ei tarkoita etteikö minulla olisi ikävä tai ettenkö välittäisi tästä tytöstä, mutta olen päästänyt irti asiasta,lakannut roikkumasta ja minua ei enää ahdista. Ahdistus loppui kuin seinään päästettyäni asian käsistäni, se palaa jos et tee päätöstä uudestaan mutta jos teet, tunnet eläväsi ja asiat ei vaivaa enää. Lopuksi vielä: Minä todellakin rakastan tätä tyttöä ja haluan olla hänen kanssaan koko loppuelämäni, valitettavasti rakkaus vaatii aina kaksi onnistuakseen.
Minä olen minä ja saavutan onneni itseni kautta. Jos toinen haluaa olla osa elämääni se on hänen päätöksensä, EI MINUN.
Heips!
Samoja ongelmia näkyy kaikilla olevan, iästä, sukupuolesta ja suhteen kestoajasta riippumatta. Aina toinen osapuoli kuitenkin kärsii ja toisinaan molemmat.
Minun tarinani on tämä:
Olemme molemmat toisessa pitkäaikaisemmassa liitossa, minä todellakin toisessa ja miehelläni on avioeron jälkeen ollut useita kihlauksia ennen minua. Olemme olleet yhdessä 16 vuotta, joista 15 avioliitossa ja meillä on 14-vuotias poika. Kummallakin on edellisestä liitosta aikuinen lapsi ja heillä molemmilla kaksi lasta, joten olemme onnellisia isovanhempia myös.
Muuten elämäntilanteemme on se mitä suomalainen ihanne on: Talo, autot, työt yms. kaikki asiaan kuuluvat jutut.
Hieman yli kuusi vuotta sitten mieheni aloitti reissutyöt ja muutama kuukausi sen jälkeen paljastui suhde toiseen naiseen, aika klassista varmaankin. Siitä selvisimme hirveän tuskan ja monen riidan jälkeen jotenkuten, mutta kuitenkin minussa särkyi jotain tosi pahasti. Mieheni selitti ensin syyksi, että hän neuvoi vain naimisissa olevaa naisystäväänsä eroon liittyvissä asioissa. Kun tuo selitys ei mennyt minulle läpi, hän syytti minua, että rakkaus ja hellyys on loppunut meidän liitostamme. Minulle, joka kaipaan hellyyttä ja läheisyyttä ja joka aina työnnetään pois! Hänelle hellyys on pelkkää seksiä ja sitten äkkiä pesulle. Ikävä kyllä. Jos yritän halata, hänellä on muuta tekemistä.
Juttu vaan jatkuu… Jouduin ihan fyysisistä syistä pitkälle sairaslomalle neljä vuotta sitten, minä, joka olen aina ollut töissä ja ansainnut suhteellisen hyvin! Tulonihan romahtivat täysin ja sain kuulla koko sairaslomani ajan olevani pelkkä siivellä elävä h…! Enkä ole pettänyt miestäni koskaan. Se kyllä löi itsetuntoni niin pohjaan, kuin olla ja pystyy! Jo se pitkä sairasloma kaikkine hankaluuksineen veti itsetunnon alas ja ihminen, jonka olisi pitänyt tukea minua, sanoi noin. No, siitäkin päästiin yli. Olen nyt osasairauseläkkeellä ja jouduin vaihtamaan työpaikkaa lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen, pystyäkseni jatkamaan työelämässä.
Mutta, meillä ei edelleenkään mene hyvin. Viime viikonloppu oli tosi hyvä osoitus siitä. Mikään ei riitä!!!
Mieheni halusi keskustella kanssani vakavasti. Keskustelun aihe oli tämä: Hän haluaa meidän eroavan, ei virallisesti, vaan niin, että molemmat saavat oman vapautensa. Kukaan sukulaisista, ystävistä tai tuttavista ei saa sitä tietää ja minä en saa puhua siitä kenellekään. Hän käy kotona silloin, kun haluaa ja minä hoidan arkirutiinit, kuten ennenkin. Lupasi maksaa talon kuluista puolet ja pojan kuluista myös, kunhan minä huolehdin juoksevat asiat. Sitten kun hän käy kotona, minä hoidan pyykit yms. ”aviolliset” velvollisuuteni. Eikä kuulemma haittaa, jos minä löydän jonkun ihmisen rinnalleni, kunhan ei asu minun kanssani MEIDÄN talossamme. Ei kyllä tee edes mieli mitään uutta suhdetta!
Olen niin h……. hajalla taas! Minulle olisi riittänyt normaali perhe-elämä vastoinkäymisineen ja hellyydenosoituksineen kaikkineen. Olin jo oppinut luottamaan mieheeni uudestaan ja taas kaikki hajosi!
Siirsin vihkisormukseni oikean käden nimettömään, vaikka ei se tähän pahaan oloon auta.
Onneksi tämä on niin vanha viestiketju, ettei tätä varmaan kukaan enää lue. Ei tätä kilometrin mittaista vuodatusta edes jaksa lukea. Minua vaan helpottaa vähän, kun saa edes kirjoittaa oman tarinansa.
Vastakaa, jos joku tätä vielä lukee! Tarvitsisin edes jotain tukea!
Yx 50 v.
Voimia sinulle!! Nyt tuo tilanne näyttää ulkopuolisen silmiin sellaiselta, että miehesi ei arvosta sinua riittävästi. Tuohan on aivan hirvittävän loukkaavaa, että hän ehdottelee tuollaista ihmeellistä eroa. Hän siis haluaa mennä ja tulla ja tavata toisia mielensä mukaan, kunhan sinä hoidat kotia ja kulisseja sillä välin. Ei kuulosta hyvältä.
Itsekin pyörin parisuhdekriisissä, mieheni petti minua pitkään ja se selvisi hiljattain. Hän haluaa että jatkamme yhdessä, mutta en tiedä miten tästä etenisi.. Sormuksen otin kokonaan pois, en tiedä meneekö se nimettömään enää koskaan takaisin. Sinullakin on pettäjämies, ja siitä kriisistä olette päässeet yli – ainakin jotenkin. Pitkässä juoksussa tuo miehesi käytös ei ole parantunut, sillä on törkeää edes ehdotella tuollaista salaeroa.. Taustallahan siinä on se, että hän haluaa luvan kanssa pettää sinua.
Itse tietysti tiedät mitä tunnet ja miten haluat itseäsi kohdeltavan. Minun mielestäni miehesi käytös haukkumisineen ja muutenkin törkeine käytöstapoineen (haukkuminen ja lannistaminen sairastumisesi aikana) on kamalaa. En oikein näe että tuollaiseen ihmiseen kannattaa tuhlata enempää aikaa, kun ei hän pysty vaikeinakaan aikoina olemaan tukenasi.
Voimia sinulle ja valoisaa tulevaisuutta!
Hei,
Meillä tapahtui niin että mies halusi etäisyyttä ja omaa aikaa. Olimme olleet 20 vuotta yhdessä ja nuorin lapsista oli 5 vuotias. Annoin omaa aikaa. Mies alkoi käydä ravintoloissa joka viikonloppu ja ostelemaan uusia vaatteita entistä enemmän. Katsoin sivusta sitä ”omaa aikaa” ja annoin miehen mennä. Kaksi kuukautta sen asian sanomisesta mies ilmoitti lähtevänsä pois. Lopullisesti. Hän sanoi ettei asiaan liity kolmatta.
Puoli vuotta meni niin juorut kyliltä kantautui korviini. Miehellä oli ollut vajaan vuoden jo suhde toisen naisen kanssa. Eli näinkin voi käydä. Nyt on onneksi kaikki hyvin. Molemmat elää elämäänsä tahoillaan. Minä yksin lastemme kanssa ja hän uudessa parisuhteessaan.
Jotain olen aavistellut koko syksyn. Kaikki ei ole kunnossa. Keskusteluhteyttä ei ole, seksi loppunut vuosi sitten. Koska mies ei halua. Asumme samassa talossa, mutta silti olen yksin.
Sitten etelänmatka. Ensimmäisenä aamuna siellä ihanassa lämmössä kysyn, onko hänellä toinen ja vastaus on, että on. Helpotuksen tunne, nyt tiedän, mikä on. Aluksi katson tilannetta kuin ulkopuolelta. Hän kertoo minulle, kuinka homma etenee. Sanelee selvät sävelet. Hän muuttaisi pois kahden viikon päästä, minulla muutama kuukausi aikaa pakata tavarani ja lähteä yhteisestä kodista. En vastustele, kuuntelen vain. Olen turta. Ei kyyneleitä, ei mitään. Kuulostelen, miltä tuntuu, tuntuuko miltään? Pitkällä kävelyllä keskustelemme lisää ja minä katson lintuperspektiivistä, kun hän vastailee kysymyksiini toisesta naisesta. Siitä, miksi näin kävi. Ihmettelen, voiko yli 30 vuoden avioliiton näin nollata. Mikä on sen arvoista?
Hän on rakastunut toiseen naiseen, samanikäiseen, erilaiseen. Sanon, että ymmärrän, että tiedän, miltä tuntuu olla rakastunut. Olisin vain halunnut, että hän olisi rakastunut minuun. Hän sanoo miettineensä pitkään ja tehneensä ratkaisun, kun viimeinenkin lapsi syksyllä muutti pois. Hän haluaa elämältään jotain muuta.
Hän esittää toiveen, ettei kerrottaisi kellekään, ei ainakaan ennen joulua. Että hän tulee vielä viettämään joulun perheen kanssa. Sanoo, että onhan tämä sinullekin uusi mahdollisuus. Sanon, etten halua muita, että pidän oven auki, jos hän haluaa palata.
Keskustelemme aamulla vierekkäin saman lakanan alla. Hän alkaa herätellä minua seksiin eikä siihen tarvita kuin hipaisu. Saa minut mukaan, edellisestä kerrasta on niin kauan. Tietää, mistä tykkään. Ja seksi on kuin joskus ennen, se toimii. Kuin silloin, kun kaikki oli hyvin.
Emme ole lomalla kaksin, vaan isommalla porukalla. Sovimme, että yritämme viettää hyvän loman, ja sellainen siitä tulee. Hän on iloinen ja hyväntuulinen, jaksaa juhlia aamuun. On se sama poika, johon kerran rakastuin. Ollaan kuin ei oltaisikaan. Kuin kaikki olisi hyvin, vaikka välillä vaikeista asioista keskustellaankin. Seksiä on taas joka päivä. Kun suoraan kysyn, sanoo kuitenkin joka päivä soittaneensa uudelle naisystävälleen. Mietin itsekseni milloin, ennen vai jäkeen seksin. Vai siinä välissä.
Viimeisinä lomapäivinä alkaa hiipivä paniikki nostaa päätään. Sanon, että miettisi vielä asiaa. Etten tahdo, että hän lähtee.
Hän on päätöksensä tehnyt. Loman jälkeen hän suoraan lentokentältä lähtee naisensa luo. Minä ajan kotiin.
Nyt vain sattuu, vatsanpohjassa painava möykky.
Meillä on puolison kanssa yhteinen perheyritys.
Vaimolle iski muutama vuosi sitten 40-kriisi, ensinnä kouluun, sitten uusi harrastus jossa piti matkustella paljon (hotelli seminaareja yms.ympäri Suomea), yhtenä aamuna hän sitten ilmoitti että oli saanut uuden työpaikan noin 100 km päästä jonne hän joutui muuttamaan (kävi viikonloppuisin kotona jos ehti seminaareiltaan välillä meni kuukausi että ei käynyt kotona ollenkaan). Yritys, lapset koti (pyykit, siivous,ruoka), mökki, lainat, sähkö-, vesi- yms. jäivät minun hoidettavaksi, en pääsyt käymään kahteen vuoteen missään. Annoin vaimon mennä ja aloin opiskelemaan itsekkin, ajoin yrityksen hallitusti alas, lapset lähit muualle opiskelemaan. Nyt minulla on uusi työpaikka jossa aloitan huhtikuussa. Elämä alkaa olla järjestyksessä ja olen pääsyt käymään viikonloppuisein nyt myös omilla menoilla..Nyt vaimo haluaakin panostaa parisuhteeseemme. Olen katkera ja haluaisin kostaa vaimolle takaisin.
Exäni lähdöstä on nyt kulunut vuosi.. Lähtö käynnisti lumipalloefektin ja paljon on ympärilläni tapahtunut vuoden aika, sekä hyvää että pahaa. Olen tehnyt paljon töitä, mutta välillä myös hellinyt itseäni, kampaajalla, päähieronnalla, joogakurssilla Elämäni on nyt parempaa kuin ennen. Olen vapaa tekemään, mitä tahdon. Uutta parisuhdetta ei vielä ole, mutta kun en huonoa huoli eikä pakko ole tähän ketään ottaa, niin annan ajan kulua ja katselen ympärilleni, josko joku hyvä mies rinnallani kulkemaan jostain tulla tupsahtaa.
Minulla on tälläinen tilanne, että ollaan tyttöystävän kanssa oltu yhdessä 4kk. Aluksi meillä oli kaukosuhde, mutta nopeasti tulin tytön paikkakunnalle hänen luokseen ”asumaan”. Olin joka päivä yötä hänen luona ja kun hän lähti aamulla kouluun itse menin joko kavereille siksi aikaa tai vanhempieni luokse (asuvat samalla paikkakunnalla). Ensimmäisen kuukauden aikana tyttöystävä muutaman kerran sanoi minulle, että haluaa olla hetken aivan yksin. Olisihan Se minun pitänyt ymmärtää, että kaikki tarvitsevat välillä aikaa vain itselleen, mutta en sitä silloin tajunnut ja säikähdin pahasti, että hän olisi jotenkin kyllästynyt/ pettynyt minuun. Noin 2kk seurustelun jälkeen hän ehdotti, että meidän pitäisi olla varmaan pari päivää erossa. Tästäkin minä säikähdin, että hän haluaa varmaan eron, mutta ei asia sitten ollutkaan niin hän halusi vain olla kavereiden kanssa ihan yksin ilman, että minä olen mukana. Olen sen huomannut näistä ”tauoista”, että Se jotenkin ihmeellisesti parantaa suhdetta, kun on hetken erossa ja ikävöi toista ja siintä nauttii taas niin paljon, kun näkee toisen. Tyttöystävälle ja minulle tuli vähän aikaan sitten iso riita ja hän sanoi taas, että voisimme pitää tauon eikä tiedä tällä kertaa, että kuinka kauan Se kestäisi. Kuvittelin, että ero on nyt lähellä jne, mutta kumminkin hän joka päivä kysyy, että voisinko olla hänen kanssaan vaikka itse hän ehdotti taukoa, joten olen aika sekaisin nykyisestä tilanteesta. Ehkä me etenimne tässä suhteessa vähän turhan nopeasti, koska olemme melkein koko 4kk aikana ollut joka päivä yhdessä, mutta on tästä hyviäkin puolia olemme todella läheisiä hän on minun paras ystäväni, voin olla oma itseni hänen seurassa ja hän minun.
hei kaikki kanssakumppanit.Olemme olleet naiseni kanssa kohta 11 vuotta yhdessä välillä menee hyvin ja välillä taas erittäin huonosti.kaksi poikaa on kerennyt jo tulemaan meille.olen itse todella rakastunut naiseeni mutta tuntuu että se on yksipuolista tunnetta ollaan koko ajan yhdessä siis koko ajan.ja nyt naista alkanut kiinnostaa uusi työkaveri kenen kanssa on parhaita ystäviä minä en voi sietää tätä ihmistä aina kun tapahtuu isommat riidat ne johtuu tästä ystävästä tai niitten yhteisistä dokaus reissuista.esimerkki meillä oli pe riitaa ja muija lähti sinne juhlii ja kun sit yritin tiedustella et mikä meijän tilanne on ku suuttu riidasta paljon niin kuin aina ja loppujen lopuksi pääty tämän työtoverin kaverille yöksi (mies) ja nukkui samassa sängyssä mutta väittää että mitään ei tapahtunut.sitten kun kyayn hänen kaverilta mihin muija on mennyt yöksi sanoi että ei tiiä vaikka kertoo kaiken toisilleen ja kun sanon etten tykkää hänen ystävästään koska aina tapahtuu jotain kun olet hänen kanssaan.sano että painu vittuu n mun elämästä sinä et minun ystävistä päätä.ei tiedä mitä tehdä.ei nää enään muita ystäviä vaan aina tätä samaa.minä rakastan naista täysillä.minä hoidan melkein kaikki koti työt lapset koirat kun hän on töissä ja mistään ei saa kiitosta.tiedän että ollaan liikaa yhdessä.minua ei kiinnosta nähdä ystäviä kun haluan vaan olla perheen kanssa mutta muija haluaa koko ajan vaan enemmän omaa aikaa on todella ahdistunut kun koko ajan yhdessä.nyt pari päivää erossa ja eka tuntu et mun sydän pakahtuu jos joutuu olee erossa mut nyt tajunnut et tarvii omaa aikaa ja paljon siis molemmat.mut olen ite tunteikas ihminen tunnustan rakkauta vähän väliä kehun aina naista mut mikään ei riitä.sexsiä ei pitkään aikaan vaikka minulle sexsi on tärkee asia suhteessa.tuntuu et ite haluat antaa kaikkesi tousen takia ja toista ei paljoo hetkauta toisen mielipiteet.lähteäkkö vai ei.paras ystävä sanoinut et lähe pois ja ajattele itseäsi koska tota vauhtia pilaat oman elämäsi mut tuntuu ettei pysty elää ilman tätä naista.neuvokaa