Kysymykset

Onko lapseni narsisti?

Suhdesoppaan tuli kaksi kysymystä samasta aiheesta. Psykologi vastaa molempiin yhdistetysti.

1. Kysymys

En osaa ajatella enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin että 31-vuotias tyttäreni täytyy olla narsisti.
Häneltä ei saa empatiaa eikä myönteistä käyttäytymistä milloinkaan muulloin kuin, jos siitä on hänelle hyötyä.

En tiedä, mitä tekisin tyttäreni kanssa. Olen miettinyt, olenko minä syyllinen hänen narsistiseen luonteeseensa. Minulla oli tosi vaikea avioliitto hänen isänsä kanssa 25 v. Avioliitossa oli kaikki mahdolliset ongelmat: viina, vieraat naiset, sukupuolitaudit ja rahattomuus. Nyt tyttäreni on isänsä kanssa hyvää pataa ja minä kelpaan vain silloin kun on rahan tarvetta. Muulloin saan mitä kamalimmat haukkumiset kaikista mahdollisista asioista. Menen aina pitkäksi aikaa tolaltani saatuani nämä raivonpuuskat osakseni.

Olen kaikella tavallaan yrittänyt helpottaa tyttäreni elämää niin opiskelussa kuin kodin perustamisessa, sekä rahallisesti että muutenkin. Kysyisin nyt neuvoa, miten osaisin elää niin, että voisimme jotenkin olla väleissä eikä minua aina pelottaisi ja tuntuisi pahalta?

nimim. Lastaan ymmärtämätön äiti

2. Kysymys

Miten kannattaa suhtautua 27-vuotiaseen mielestäni narsistiseen henkilöön? Hän on työtön eikä missään nimessä halua mennä työhön. Hän on omasta mielestään johtaja ja ajattelee kuin johtaja. Hän ei halua duunariksi. Hän on suomenruotsalainen ja korostaa tulevaa asemaansa suvun vanhimpana.

Hän on äidilleen hyvin katkera. Haistattelee eikä maksa lainojaan, jotka äiti on taannut. Hän haukkuu kaiken mahdollisen ja on rasistinen. Hän käyttää todennäköisesti jonkin verran lieviä huumeita. Hän huolehtii ulkonäöstään ja on kasvissyöjä.

Kuinka tällaista on lähestyttävä, onko mitään mahdollisuuksia "parantaa" tällaista vai vain odotettava? Kyseessä on älykäs henkilö, joka lukee hyvin paljon.

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Kysymyksenne käsittelevät teemaa joka jostain syystä on noussut erityisesti pinnalle viime aikoina. Lehdissä ja keskustelupalstoilla käydään vilkaista keskustelua narsismista. Aiheesta on myös julkaistu useampi kirja. Aina kun mediassa esitellään jotakin teemaa näin laajasti, olipa kyseessä sitten esimerkiksi narsismi tai ADHD, herää monen mielessä kysymys, onko minulla tai läheiselläni tämä sairaus tai häiriö? Osalla nämä tulkinnat osuvat oikeaan, osalla eivät.

Narsisti horjuttaa läheisensä itsetuntoa mitätöimällä ja alistamalla häntä

Kun aihetta viimeksi käsiteltiin Suhdesopan kysymyspalstalla totesin, etten voi ottaa kantaa häiriön olemassa oloon yksittäisen ihmisen kohdalla. Samaa haluan muistuttaa nytkin. Virheellinen tulkinta toisen narsismista sysää helposti vastuun kaikista ihmissuhteen ongelmista narsistiksi leimatulle ("se kun vaan on niin vaikea"), kun taas toisaalta tunnistamaton narsismi voi saada aikaan läheisissä tarpeetonta tuskaa ja itsesyytöksiä. Pohdinkin tässä vastauksessa yleisemmin narsismia ilmiönä sekä sitä, millaista on elää narsistin läheisenä.

Puhekielessä narsismilla ei viitata sairauteen vaan itsensä (liialliseen) ihailemiseen. Tässä mielessä meistä jokaisessa on ainakin ajoittain narsismia. Diagnosoitavana sairautena narsismista voidaan puhua, kun henkilön narsistisuus aiheuttaa hänelle itselleen tai hänen läheisilleen kärsimystä ja haittaa. Narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivä ihminen ei kykene kokemaan empatiaa eikä ottamaan huomioon toisen tunteita ja tarpeita. Haastavaksi tilanteen narsismin kohdalla tekee se, että häiriön luonteeseen kuuluu, ettei henkilö itse yleensä koe olevansa sairas eikä näin ollen myöskään koe tarvetta muutokseen. Narsismin diagnosointi voi olla vaikeaa kokeneellekin ammattilaiselle, koska narsisti on yleensä älykäs henkilö, joka kykenee manipuloimaan ihmisiä ympärillään.

Tyypillisesti narsistiseen häiriöön hakee apua ja tukea joku narsistin läheinen eikä narsisti itse. Elämän narsisti kanssa on raskasta ja kuluttavaa. Narsisti onnistuu manipuloimalla usein kääntämään vastuun ihmissuhteen ongelmista suhteen toiselle osapuolelle ja synnyttämään tässä ihmisessä syyllisyyttä ja häpeää. Narsisti pyrkii siihen, että toinen osapuoli kokee pakottaneensa omalla toiminnallaan narsistin käyttäytymään tietyllä tavalla.

Omaisen tärkein tehtävä on pitää huolta omasta jaksamisestaan. Narsisti tarpeineen on pohjaton kaivo, jota läheinen ei auttamisellaan ja ymmärtämisellään pysty parantamaan. Läheisen on kyettävä vetämään rajoja ja kunnioitettava omaa yksilöllisyyttään, koska narsisti ei tätä hänen puolestaan tee. Omien puolien pitäminen vaatii henkistä lujuutta, jos narsisti kyseenalaistaa läheisen tekemät valinnat ja leimaa läheisen itsekkääksi. Läheisen on tunnettava itsensä ja kyettävä erottamaan omat tarpeensa narsistin tarpeista.

Häpeä ja epätoivo voivat estää läheistä hakemasta tukea itselleen. Mitätöimällä, syyllistämällä ja alistamalla narsisti horjuttaa läheisensä itsetuntoa ja sitoo läheistä yhä tiukemmin itseensä kiinni. Vertaistukea narsistien läheisille tarjoaa muun muassa Narsistien uhrien tuki ry. Kokemusten jakamisesta toisen vastaavassa tilanteessa eläneen kanssa voi saada tukea omalle jaksamiselleen. Mainituilta nettisivuilta löytyy myös muiden auttavien tahojen yhteystietoja.

4 Comments

  1. Narsistin äiti
    25.09.2010 at 20:39

    ”Onko tyttäreni narsisti” -kirjoittaja kysyy, onko hän syyllinen tyttärensä narsismiin. Olin naimisissa väkivaltaisen täysiverisen narsistin kanssa ja valitettavasti meillä on lapsi, joka hänkin on isänsä tavoin narsisti, vaikka ei ole hänen kanssaan koskaan asunut. Erosin mitä pikimmin, kun tajusin, että mieheni suvussa lähes kaikki miespuoliset olivat väkivaltaisia
    narsisteja, joiden kanssa elämä oli täyttä helvettiä. Tällainen luonnehäiriö on ilmiselvästi voimakkaasti geneettinen, koska tämän suvun jäsenistä monet olivat kasvaneet hyvin erilaisissa olosuhteissa, mutta kaikki muistuttavat identtisesti toisiaan. Sairaus alkaa näkyä voimakkaasti noin
    20 ikävuoden vaiheilla, joskin varhaisempiakin merkkejä voi havaita, jos osaa tunnistaa oireet. En syyllistä itseäni muusta kuin siitä, että valitsin lapselle väärän isän, äläkä sinäkään.

  2. onneton äiti
    06.01.2011 at 22:49

    Olipa lohdullista lukea kirjoitus”onko lapseni narsisti”.Olen paljon lukenut aiheesta ja yrittänyt etsiä selitystä. Olen syyllistänyt itseäni,itkenyt ja surrut. Tullut päätökseen, että olen narsistisen lapseni uhri.Perheeni on aivan tavallinen perhe, ei mitään kummempia ongelmia. Ei väkivaltaa eikä työttömyyttä ym. voi syyttää. Kyllä ne on geenit jotka vaikuttaa suurimmaksi osin taudin puhkeamiseen. Lapsuudesta asti tyttäreni on ollut ns. vaikea ja sisarkateellinen. Koti elämä oli hankalaa kun tyttäreni järjesti kamalia kohtauksia ja murjotti viikkokausia. Elikkä niin kauan, että minä pyysin anteeksi ja anelin sovintoa. Tyttäreni katkaisi välit meihin ja eli omaa elämää. Ja vaikka minä surin asiaa kovasti, niin elämä oli helpompaa. Nyt hän otti meihin yhteyttä ja vuosi meni kohtalaisen hyvin, kun hän tarvitsi meidän apua ja meistä oli hyötyä. Sitten onkin ollut taas yhtä helvettiä, kun aina vuoronperään on meistä vanhemmista toinen tehnyt jotain väärää hänen mielestään. Hänellä on kuulemma oikeus sanoa miltä tuntuu, muttei kestä jos toinen sanoo mielipiteensä hänestä. Nyt on minun (äidin) vuoro olla maalitauluna ja isä yritetään saada puolelleen. Soitellaan ja järjestetään tapaamisia.Teen niin tai näin niin aina hän saa riidan aikaan. Vaikka minulla olisi mustaa valkoisena todistaa jokin asia, niin hän valehtelee sen mieleisekseen. Olen ajatellut että hän uskoo itsekin omat kuvitelmansa. Hän haukkuu kaikki entiset työnantajansa ja ystävänsä. Aina on ollut syy muissa kun välit ovat menneet poikki.
    Olen vuosien ajan saanut tosi törkeitä tekstiviestejä ja puhelimessa törkeät haukkumiset monet kerrat.kun sitten sovinnon aikana kysyin miksi hän valehtelee aivan uskomattomia juttuja. Hän sanoo ettei tiedä. Ja vaikka hän kuinka pahasti sanoo ja haukku toisen ihmisen ei hänen tarvitse pyytää anteeksi. ne loukkaukset vain pyyhitään pois mielestä.Kaikkein surullisinta tässä on, että hän on minun lapseni ja etten pääse hänestä erilleen vaikka kuinka yritän.

  3. Jaana
    21.07.2019 at 19:55

    Minun aikuinen tyttäreni on narsisti. Viikko sitten tytär mm pyysi minua tappamaan itseni. Olen niin kauhea.
    On ollut pari vuotta ihan hiljaista muttei tyttö kestä kun tapaan hänen pikkupoikaansa eli minun tyttäreni poikaa silloin kun poika on isänsä luona. He ovat eronneet. Olen siis yhteydessä tytön poikaan 1-2 kertaa kuukaudessa.
    Surullista on ja on ollut raskas viikko.

  4. Nina
    16.01.2024 at 14:53

    Onpa raskasta luettavaa. Onko tyttärenne ollut kauan hankala? Minun aikuinen tytär ei tarvitse enään minua. Hän on muuttanut muualle ovet paukkuen. Käyttäytynyt nätisti, jos tarvinnut jotain, muutoin kohtelee vanhempiaan kuin roskaa. Ei osallistu perhejuhliin, haistattelee vain jos kysytään tuletko syömään.
    Uhkaili itsemurhilla, jos ei saanut haluamansa apua vanhemmilta. Koskaan tehnyt mitään itselleen. Juo ja muuttaa hetken mielijohteesta asuntoa ja paikkakuntaa. Tytär on vaikea, impulsiivinen ja vihainen. Häntä on voinut tavata tunnin, muutoin nostaa kovan riidan. Haukkuu päin naamaa hermostuessaan tosi vähästä ja helposti. Koulut on vaihtunut ja kestänyt pitkään.
    On helpottavaa vuosien jälkeen olla erossa ja tietäen ettei voi enään uhkailla ja lutistaa mielin määrin vanhenevia vanhempiaan. Tunteet ovat ristiriitaiset ja jokainen rakastaa lastaan kaikesta huolimatta.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.