Narsismi

Tunnista narsisti

Häpeilemättömyys, ylimielisyys, vaativuus ja kateus. Hyväksikäyttö, rajattomuus ja maaginen ajattelu. Näistä piirteistä tunnistat narsistin.

Narsisti on hyväksikäyttäjä. Hänelle kaikki ihmissuhteet ovat olemassa vain omien tarpeiden tyydytystä varten. Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle: hän ei ole kyennyt erillistymään äidistään ja näkee siksi toiset ihmiset itsensä jatkumona. Narsisti rikkoo toisten ihmisten rajoja, manipuloi heidät toteuttamaan omia päämääriään ja samalla mitätöi heitä. Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan.

Narsistia ei voi muuttaa rakkaudella

Narsisti ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa. Narsisti sivuuttaa kanssaihmistensä mielipiteet ja tarpeet. Alistumaan taipuvaiset ihmiset valjastetaan oman itsetunnon pönkittäjiksi, ei-alistuvat ihmiset synnyttävät narsistissa puolestaan häpeän tunnetta ja raivoa.

Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan. Mikäli ihminen tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, on tämä merkki siitä, että hän ei ole täysin narsistinen ihminen. Hänellä on mahdollisuus muutokseen, mutta se vaatii pitkällistä ja kärsivällistä pyrkimystä ja halua, sekä terapiaa.

Narsistista voi tulla riippuvaiseksi

Narsisti osaa tekeytyä viekkaudessaan myös haavoittuvaksi. Siten hän houkuttelee hyödynnettäviä luokseen. Älykäs manipulointi johtaa ihmisen helposti riippuvuussuhteeseen narsistin kanssa, erityisesti jos taustalla on aiempia kokemuksia narsistin kanssa elämisestä. Narsisti tekee kanssaihmisistä riippuvaisia itsestään vetoamalla heidän heikkouksiinsa ja häpeäpisteisiinsä. Narsistin erikoislaatuisuus voi tehdä vaikutuksen – maailma hänen silmillään näyttää hienolta ja jännittävältä. Saatamme haluta päästä osallisiksi siitä. Narsistin suureellisuus voi tarjota meille jotain, mitä omasta elämästämme puuttuu. Ylimielinen ja itsevarma käytös voivat tehdä meihin vaikutuksen etenkin, jos oma itsetuntomme on hatara.

Voimakkaan, karismaattisen ja ylimielisen ulkokuoren taa kätkeytyy hauras itsetunto ja arvottomuuden tunne. Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on niin vinoutunut. Narsistia ei voi muuttaa omalla ymmärryksellä, hyvyydellä ja rakkaudella. Sen sijaan narsisti muuttaa läheisensä – tuhoaa kanssaihmisensä minuuden jatkuvalla mitätöinnillä, tyytymättömyydellä ja toiseen projisoidulla vihalla. Paras suojautuminen narsistia vastaan on hakeutua irti tällaisesta ihmissuhteesta. Usein joudumme kuitenkin tekemisiin narsistin kanssa esimerkiksi työelämässä ja tuttavapiirissämme.

Neuvoja narsistin kohtaamiseen:

  1. Tunne itsesi. Tunnista omat tarpeesi, tunteesi ja ajatuksesi: irrota ne narsistin luomista ajatuksista ja mielikuvista. Mieti, miltä elämä narsistin kanssa todella tuntuu, miksi haluat elää hänen kanssaan sekä mitä ja ketä se palvelee ja mihin suhde johtaa.

  2. Tunnusta realiteetit. Tunnista narisistin epärealistiset kuvitelmat, äläkä tavoittele niitä. Mieti, mitkä ovat omia unelmiasi ja pyri niihin.
  3. Aseta rajoja. Tunnista omat rajasi. Narsisti kävelee kyllä ylitsesi, jos et pidä puoliasi. Vain sinä voit suojella itseäsi. ”lä suostu kynnysmatoksi.

  4. Vaali vastavuoroisia ihmissuhteita. Narsisisti ei vastaa myötätuntoon myötätunnolla. Vältä siksi läheistä kontaktia narsistin kanssa ja pyri rakentamaan ympärillesi terveitä ihmissuhteita.

Lähde: Sandy Hotchkiss (2005). Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä. Basam Books. Tilaa kirja!

139 Comments

  1. 21.11.2011 at 23:08

    Ystäväni kertoi minulle tänään narsismista. Googletin sanan, luin Wikipedian kuvauksen ja erään tarinan jonka Google aika alkuun tarjoaa. Kaikki oli aivan kuin minun ja Vaimoni tarina. En tiedä voinko saada apua tähän helvettiin, mutta yritän käydä näitä asioita läpi.

    Samaistin itseni juuri kuvattuihin uhrin asemaan, irtipääsy on vaikeaa ja en edes tiedä haluanko sitä. Juuri näin ne asiat uhrin kannalta kuvataan.

    Sinä Vaimoni olet nyt Espanjassa, minä täällä kotona perehdyn aiheeseen. Jos tunnistat tästä itsesi ja olet lukenut tänne asti aihetta jonka varmasti otan puheeksi kun palaat kotiin, niin kaiken tämän perehtymisen teen Sinun auttamiseksi. Juuri niin kuin narsistin uhri uhrin asemassa kuvatuissa tilanteissa tekeekin. Ja kaikesta huolimatta rakastan Sinua…

  2. SV
    28.11.2011 at 18:58

    espe, luepas tämä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vainoharhaisuus

    Löytyykö tuosta mitään tuttua? Pystyttekö puhumaan ongelmasta poikanne kanssa. Elin aikoinaan tällaisen naisen kanssa joitain vuosia, kunnes tajusin jättää. Parantumaton tapaus kun oli, joutui myöhemmin mielisairaalaan moneen otteeseen.

    Joudun toisinaan tapaamaan työn puolesta puhdasverisen narsistinkin, sellainen on jopa vielä pahempi, kun naamiona hällä on terve mieli……… Puukottaa meitä hoviinsa kuulumattomia surutta selkään, ja nuo valaistumattomat narrinsa uskovat ihaillen kaiken, mitä tämä patologinen valehtelija suustaa ikinä päästää

  3. "lintu vai kala"
    07.12.2011 at 13:16

    On totta se,että jumalan asiohin laitetaan tai sijoitetaan ramatun totuuksia,jotka raamaattuun on kirjoitettu. On toinen asia,miten eri seurakunnat tai hengeliset yhteisöt toeuttavat näitä totuuksia.Uskonnollisisa jos missä nämä ”narsisti-ilmiöt” ovat arkipäivää,koska itse uskonto on ihmisten laatima oppi,Jumala-suhteella tarkoitin henkilökohtaista suhdetta,jonka jokaisen täytyy löytää,muuten asia on ulkokohtainen ja fariseushenkinen eli oikeaoppinen. Uskonnollinen ihminen ei ole suhteessa Luojaan.Uskonnollinen ihminen on tuomitseva,arvosteleva ja toisen vikoja korostava.Miksiköhän on vastenmielinen moni uskonnollinen ihminen,He kyräilevät ja tutkivat toisten elämää ja alentavat puheillaan,koska uskonnolliset kulissit ovat vahvat.”VARO HAPATUSTA” Kristus ei toimi siellä,missä elämää ei ole. Harha on valhe siis jokaisen vastuulla on erottaa totuus valheesta.Jumala on hyvä ja Jumala antaa turvantunteen.Löytyykö tämä Jumala mistä? Jumala on henki ja löytyy jokaisesta luodusta.Löydä oma totuus niin et pety. Itse Paavali totesi roskaksi kaiken kristuksen rinnalla tuntemisen. Täydellisyyden tavoittelu on narsistien päämäärä siis epäjumalien palvonta on vääryyttä ja vahingoittaa aina aitoa persoonaa.Kohtuullista on lopettaa näiden sielujen ruokinta,riippuvuus sairastuttaa ja siihen suohon ovat monet pudonneet.Valoisaa johdatusta ja hyvää joulun odotusaikaa!

  4. tosi pieni 16v
    24.01.2012 at 00:53

    Hei. Äitini ja isäni on ollut 25 vuotta naimisissa. Meillä on 13 lasta, isä on hakannut äitiä kuulemani mukaan koko avioajan. Itse en tietenkään ole nähnyt kaikkea, ikäni vuoksi. Tajusin vasta muutama vuosi sitten, että meidän elämä ei olekaan aivan normaalia. Voisi olla parempaakin. Isä ei ole terve. Kun aloin n.3 vuotta sitten menemään jokaiseen ”riitaan” väliin, (luulen ainakin, että) isäni alkoi raiskata äitiäni. Tästä en tiedä mitään, sillä minulle ei kerrota. Minulla on ollut hirveää. Olin aina kunnollinen koululainen. En sanonut vastaan kenellekään, kotonakaan. Säälin kaikkia. Olin hiljainen, en uskaltanut puhua. Tiesin, että kaikki ei ole kohdillaan, en vain tajunnut mikä. Isä alkoi varomaan minua ja haukkui mua päin naamaa, sekä lähetteli tekstiviestejä itsemurhasta jnejne. Halusi saada minut syyllistämään itseäni.. Äiti totteli kaikkea mitä isä käski hänen tehdä. Hän ei uskaltanut sanoo vastaan. Mä pelkäsin, koska isä on tosi bodari enkä millään voisi pärjätä hänelle. Vihdoin sukulaiset otti yhteyden sosiaaliviranomaisiin (?). Äiti ja isä alko käydä terapeuteilla..Äiti yritti kaikin tavoin auttaa isää, joka ei itse suostunut uskomaan että on sairas, narsisti. Terapiat ei auttaneet yhtään mitään. Vuosi siitä, eli syksy 2011 alkoi tapahtua… Isä on vankilassa. Siihen loppui naamaan sylkemiset, astioiden ja tavaroiden rikkomiset, äidin vaatteiden repimiset. Kukaan ei enää ikinä tule hakkaamaan äitiä. Äidin kännykkää ei koskaan enää heitetä seinään. Kukaan ei tukista äitiä. Äitiä ei enää raiskata. Minua ei haukuta. Yksikään ihminen, joka haluaa pysyä terveenä, ei tule haukkumaan minua. Vaikka minä en olekaan enää terve. Jos isi näet tämän, kiitos siitä. Sun ansiosta mä oon nyt paljon vahvempi. Vaikka monet kerrat seisoin naru kaulassa odottamassa jotain, tiedä sitten mitä.. Silti minä nyt olen tässä, vahvempana kuin koskaan. Minä seurustelen. Tätä suhdetta, isi, sinä et lopeta. Vaikka edelliselle niin teit. Nyt minä olen minä. Minä päätän omasta elämästäni. En enää harrasta joukkuepelejä. Enää kukaan ei kysy multa, että kenen puolella olen. Rakastan isääni ja äitiäni. Minä en ole kummankaan puolella. Olen yksin oma joukkueeni. Minua ei kukaan voita.

  5. tosi pieni 16v
    24.01.2012 at 01:04

    Hei ”pikkuinen”, tuo on tosi tuttua. Ei tiedä yhtään mitä tekisi, kaikki vaihtoehdot tuntuu vaikeilta ja vääriltä..Toivottavasti olette päässeet jotenkin ”eteenpäin”.. Voimia.Oon itsekin tyttö.Ja mun isä on narsisti, nykyinen vanki….

  6. Kukkiva aavikko
    01.03.2012 at 09:28

    Hei tosi pieni16v

    Ole ylpeä itsestäsi! Siteiden katkaiseminen narsistiin on mitalinarvoinen teko. Olen itse narsun tytär. Kirjoittamasi oli todella tutun kuuloista. Jatka rohkeasti omaan suuntaasi! Ja muista, että vaikka isäsi on pistänyt Äitisi paksuksi, se ei anna hänelle valmiuksia olla isä, taikka oikeuksia vaatia biologiselta tyttäreltään mitään. Minulla meni kauan, ennen kuin sain katkottua siteeni. Minun isä ei koskaan joutunut vankilaan..
    Sain aikuisiällä huomata yhden asian: kun kasvaa narsistin perheessä, oma minä kehittää suojamekanismit jotta pystyisi tuollaisen hullun lähellä selviytymään. Ns viidakon laki. Kun nyt olet omillasi, suosittelen kovasti, että hakeudu puhumaan tästä aiheesta. Kokemukset ovat lapsuudesta asti, jo siltä ajalta kun olet ollut avuton vauva. Tämä jättää sellaisia arpia, joita itse ei huomaa. Tässä ei ole kysymys ihmisen vahvuudesta taikka kyvykkyydesta. Nämä mallit syntyy aivan kaikille lapsille. Vahvuus ja kyvykkyys näkyy lähinnä siinä, missä iässä on valmis ne muistot ja tunteet kohtaamaan ja käymään läpi. THE SOONER THE BETTER.

    Itse narsistin tyttärenä, ja myös sellaisen ex-vaimona toivon, että olisin sinun ikäisenä aloittanut traumaterapian missä nyt käyn. Elämäni on lopultakin hyvin. Tyhjyyden tunne sisälläni on väistymässä. Selittämätön paha olo on sulamassa pois ja aavikkoni alkaa kukkia.
    Pikkuhiljaa en tarvitse edes nykyistä ihanaa kumppaniani kertomaan minulle että minä olen tarpeeksi, rakastamisen arvoinen ja ansaitsen kaiken hyvän. Pystyn tuntemaan sen itsekin.

    Narsisti vanhempi peilaa oman kipunsa ja haavoittuneisuutensa lapseensa, joka joutuu sitä mukanaan kantamaan, kunnes käy jonkun ulkopuolisen kanssa asian läpi. Tältä ei välty kukaan!!!!!!!

    Taistelin monta vuotta, ja poikani on saanut mahdolllisuuden selvitä oman isänsä aiheuttamista arvista (samanlaiset kuin minun jo 5vuotiaana) ennen murrosikää. 3krt/vko terapia. Nyt on alkanut näkyä tunteet, ja erittäin aikuismainen, mutta tunnetasapainoltaan häiriintynyt lapsi, alkaa olla ikäisensä oloinen. Luottamus ihmisiin on palaamassa, ja kaverisuhteet alkaa olla helpomia. Stressissä sileiksi narskutetut hampaat ovat onneksi maitohampaita, ja painajaiset helpottuneet. Toimintamallit ovat piiiiikkuhiljaa muuttumassa normaaliksi. Ns. epäonnistuminen (rutiinin unohdus, hieman huonompi arvosana, tavaran unohtaminen) ei enää merkitse henkisen itsetuhonapin painallusta, ja normaali rakentava ja positiivinen palaute hysteriaa, keskittymisen katoamista, vihantunteita ja masennusta.

    Meidän kenenkään ei pitäisi kärsiä tällaista lapsuutta. Kun itse on sellaisen elänyt, ei lapsillensa sitä halua. Fakta on että kyllä lapsi pärjää. Kunhan saa ruokaa, ja säilyy lämpimänä. Mutta lapsi tarvitsee aikuisen peilaamaan hänelle sen, että pärjää, osaa ja oppii. Muuten hän näkee pelkkää epäonnistu mista ja turvattomuutta. Lapset käyttää vanhempiaan itsensä peilaamiseen murrosikään asti. Jos peili on vääristynyt, Lapsi näkee sisällään sekä narsistisen vanhemman sairaan tunnekylmän tyhjyyden, että alistuneen vanhemman minuuden menetyksen. Sehän ei ole se, mitä siellä sisällä on, mutta lapsen on pakko uskoa peileihinsä tahtoo taikka ei. Siinä vaiheessa kun ymmärtää jonkin olevan pielessä, tulee viha, ja sisällä alkaa kamppailla vanhempien peilaama ”totuus” ja lapsen oma tietoisuus, että hän ei voi olla ihan niin paha ja huono kun mitä ympäristö määrittää. Tästä kamppailusta kukaan ei selviä yksin. Itseasiassa, mitä ns. Vahvempi olet, sitä enemmän menee aikaa, että haavat paranee. Lopullinen haavojen puhdistus alkaa silloin kun narsistin jälkeläinen uskaltautuu avuttomaksi turvallisen aikuisen (eli terapeutin, ei puolison taikka ystävän) seurassa, ja alkaa kohdata esiin kohoavat tunteet.
    Minulle se tuntui kuolemalta. Mutta minulle ei ollut enää muita vaihtoehtoja. Ja hullua kyllä, se kuolema alkoikin sykkiä pikkuhiljaa. Lamaannus alkoi väistyä, ja aavikko elää.
    Isäni oli väärässä. Tietämisen lisäksi, nyt myös tunnen niin.

    Voimia, lämpöä ja rakkautta meille kaikille. Tie on pitkä ja kivinen, mutta kun meillä on tämä yksi ja ainut elämä, niin todella jokaisen rakon arvoinen.

    Pidä huolta itsestäsi 16v!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sulla on siihen monen vuoden etumatka, jos aloitat nyt. Rohkea tyttö <3

  7. Tosi pieni nykyään 17v.
    04.03.2012 at 19:10

    Kukkiva aavikko, kiitos lohdutuksestasi. Luen sitä täällä vedet silmissä. Isä sai ehdollisen tuomion. Hän ei saanut asua kotona meidän muiden kanssa. Olen vanhin kotona enää asuvista lapsista. Isä alkoi heti vankilasta päästyään kierrellä kotimme ympärillä, vaikka kiellettiin. Lähestymiskielto ei salli sitä. Jos olisimme soittaneet poliisille, isä olisi heti haettu takaisin selliin, jonne vannotti olevansa menemättä enää ikinä. Isä muutti siskoni luo, ja selittelyillään sai siskoni uskomaan, että kaikki mitä oikeuteen on kerrottu, ja mistä häntä syytettiin, on valetta. Siskoni alkoi vihata äitiäni, joka pitkiäkin jaksoja syömättömänä toivoi pääsevänsä hengestään. Siskollani ei enää omien sanojensa mukaan ole äitiä.. Hänellä on vain isä, jota on koko ajan syytelty ja sorsittu, voivoi raukkaa mitä on joutunut kokemaan.. Olen hirveässä ristiriidassa, haluan tukea äitiäni joka turvaa minuun muun läheisen avun puuttuessa, siskoni vihaa äitiäni, mutta rakastan omaa siskoani joka on aina ollut paras ystäväni, hänen vanhin lapsensa, yksivuotias ihana poika on kummilapseni, jota rakastan..Isäni vihaa minua, mutta rakastan häntä silti..kai. Ainoa perheen ulkopuolelta oleva ystäväni rakastaa isääni, joten emme ole enää hyvissä väleissä..Muutimme hirveän paineen alta noin kuukausi sitten pois. Sadan kilometrin päähän kotoamme.. Joka toinen viikonloppu on isän kanssa tapaaminen meillä lapsilla. Anteeksi vain, isä, olet rakas minulle, mutta en voi tulla tapaamisiin. En vielä. Saattaa mennä montakin vuotta, että pystyn siihen.. Pienenä osasyyllisenä taitaa olla se, että minulla ei oikeastaan ole ollut isää. Sen olen nyt tajunnut. En kiellä sinua, mutta toivoisin, että tajuat asian. Onko oikean, rakastavan, turvallisen isän toimintaa vastata teinitytölle, joka uhkaa riistää itseltään hengen, ”No lähe siitä, ethän osaa muuta kuin sotkea toisten asioita”…?? Pyydän kaikesta, isä, anteeksi, mutta en voi mitään sille, että olen pettynyt sinuun. En voi aidosti tuntea rakkautta sinua kohtaan ennen kuin hyväksyt minut..
    Kiitos, kukkiva aavikko. Usko tai älä, sinun vuoksesi jaksan taas yhden päivän eteenpäin..
    Voimia kaikille, jotka kamppailevat tälläisten asioiden kanssa. Muistakaa, että narsisti ei muutu, vaan odottaa muiden muuttuvan – toisin sanoen hyväksyvän tekonsa ja alistuvan. Varokaa alistajaa.

  8. nainen(ko) 18v.
    05.03.2012 at 23:09

    Moi kaikki. Tämän palstan lukeminen avasi silmäni. En tiedä, käydäänkö näitä enää kovin aktiivisesti lukemassa päivämääristä päätellen, mutta pakko oli tulla kysymään pari kysymystä, jos joku osaisi vastailla. 🙂

    Ensinnäkin, olen teidän muiden dominoivan vanhemman omaavan lasten tavoin aina ollut se kiltti, täydellinen, lähes äitini palvelijana toimiva lapsi. Kamalinta asiassa on se juurikin, että vasta teini-ikään tullessani aloin tajuta asioiden olevan oudolla mallilla. Siihen asti kun olin täysin luottanut äitini antaneen minulle täydellisen roolimallin, kuten hän (narsisti?) itsestään antaa muiden heikkouksia korostamalla ymmärtää. Olin niin tottunut siihen, että hirvittävä huuto nousisi jos en toisi hänelle omenaa tai imuroisi jne, etten pitänyt sitä merkillisenä. Tottelin vain ja hoidin talossamme (200 neliötä) jo lapsena lähes kaikki kotityöt: äiti aina vakuutteli myös siivoavansa eli järjestelevänsä lehtipinoa samalla kun minä esim. lakaisin lattioita, vaikka todellisuudessa hän vain luki lehtiä tai katsoi televisiota ja passautti itseään isäni, siskoni ja minun kustannuksella. Äiti huusi isälle jatkuvasti, ja uuvutti meidät kaikki ilkeillä sanavalinnoillaan ja puuttuvalla empatiakyvyllään. Isäni ei osannut sanoa mitään, teki ja yhä edelleen tekee juuri niin kuin äitini sanoo ja hänellä tuskin on omaa elämää lainkaan.

    Kaikkein pahinta on tunne siitä, että läheiseni kärsivät syvästi, mutta minkäänlainen ratkaisu asialle ei tunnu sopivalta. Miten päästä ulos tilanteesta, jossa isäni ei suostu myöntämään itselleen että äitini on sairas. Isä sen sijaan matkustelee työnsä puolesta ja pääsee pakenemaan tilannetta, ja koska tämä raskaan työnsä vuoksi joutuu myös kestämään äitini oikkuja ja pilkkaa, luulen että isäni on pahasti palamassa loppuun. Tämä ei hymyile enää lähes koskaan, ja pussit silmien ympärillä ovat hirveät. Miksei hän tajua, että äitini jättäminen ja uuden elämän aloittaminen olisi kaikkein paras vaihtoehto?? Miten tilanteen voisi ratkaista? En kestä katsoa, kun isäni luhistuu silmissä. Äiti imee hänestä kaiken voiman itseensä, kuten meistä lapsistakin.

    Surullisinta on katsoa siskoni kamppailua elämästä ja kuolemasta. Hänellä on juuri todettu vaikea masennus, jota minä yritän kaikin tavoin helpottaa auttamalla häntä jaksamaan. Koska äitini on aina sanonut meitä molempia kauniita ja terveitä tyttölapsia lihaviksi ja rumiksi, molempien itsetunto on lähes olematon. Tästä syystä siskoni masennusta ei kauheasti auta äitini jatkuva valheiden toitottaminen liittyen siskoni ulkonäköön, kavereihin ja harrastuksiin. Välillä äiti käyttytyy kuin kateellinen pikkulapsi; kiukuttelee vain ja kieltää jotakin meistä lähtemästä johonkin tai tapaamasta jotakuta. Vähemmästäkin masentuu, kun ei saa elää edes omaa elämäänsä, eikö? 🙁 Meillä molemmilla on hyvin niukasti kavereita, sillä koska emme ole saaneet heitä tavata, eivät ystävyyssuhteet ole juurikaan pitäneet. Välillä olo on todella yksinäinen, luulen näin olevan meillä kaikilla. Jos joku ystävä olisikin, on outoa tavata heitä, sillä tuntuu että on vain niin alakuloinen ettei ole mitään annettavaa itsestään. Mieluummin jääkin jopa kotiin. Sosiaalinen elämäni on täysin kuihtunut. Perheemme on yksi iso sotku jota ei koskaan voi enää saada ehjäksi. Äitini on myös tukistanut ja raahannut lattiaa pitkin tukasta pitkiä matkoja, raapinut, kynsinyt, potkinut ja lyönyt meitä jopa ollessaan vain kateellinen.

    Äitiäni voisi suoraan verrata iilimatoon: hän imee meistä mehut niin perusteellisesti, että tiskikoneen tyhjennyskin saattaa tänään tuntua ylitsepääsemättömän rankalta. Joitakin tekstejä olen narsismista lukenut, ja epäilenkin nyt suuresti, että siinä piilisi vastaus miksi äitini käyttäytyy kuten käyttäytyy. Luuletteko, että olisin oikeassa? Tämä näyttelee muiden silmissä aina täydellistä ja muut huomioonottavaa, mutta kotiin tullessaan riisuu naamionsa ja me saamme sietää seuraukset. Jos asia otetaan puheeksi, hän ei koskaan myönnä tehneensä yhtäkään virhettä vaan alkaa usein itkeä ja syyttää meitä kiusaamisesta. Joskus taas vuorossa on esimerkiksi siskolleni valheiden kertominen, jotta tämä herkässä iässään (15-v.) siirtyisi äitini puolelle ja näin minä olinkin taas se kaiken pahan alku ja juuri.

    Mitä minun tulisi tehdä? Jos yritän keskustella asiasta perheeni kanssa, kaikki kääntyy vain pahemmaksi: isäni kieltää asian, siskoni ei vielä ymmärrä asiaa täysin ja on siksi helposti äitini valheille altis, ja lopulta minusta tehdään taas syntipukki. En jaksaisi enää, enkä tiedä mitä tehdä. En kestä katsoa läheisteni kärsivän enää yhtään kauempaa! Jos tästä tilanteesta päästäisiin eroon, mitä sitten tapahtuisi, luhistuisiko isäni vielä pahemmin ja mitä siskolleni tapahtuisi? Voimmeko koskaan enää elää onnellisina, OMIA elämiämme, vai täytyykö meidän aina olla äitini surullisenkuuliaisia kynnysmattoja? PLEASE HELP. 🙁

  9. Tupu
    07.03.2012 at 09:32

    Hei,
    Olipa kertomus kuin omasta lapsuudestani ja nuoruudestani.Kaiken lisäksi narsistiäitini ” järjesti ” minulle hyvin väkivaltaisen narsistipuolison vaikka hyviäkin ehdokkaita siis terveitä olisi ollut. Elin siis reilut 40 vuotta helvetissä yhteen menoon….Minulla on myös sisko, joka on ottanut roolimallin tästä narsistiäidistä, jota ihannoi. Jopa hänen kokemansa laspuuden vääryys onkin minun vikani, ja näitä syyttelyitä saa edelleen kuunnella. Äitini kuoli, miehestä erosin, siskosta pysyttelen etäällä. Pelasta itsesi nyt heti, älä suostu manipuloitavaksi, teet ainoan ja parhaan ratkaisun itsellesi, siskollesi ja isällesi. Muuta muualle, HANKI HETI psykologin apua. Sinulla on elämä edessäsi, mutta tee hyvä päätös elämän ja itsesi puolesta.
    Auttamalla itseäsi autat muita. Keskity omiin asioihisi: työ, opiskelu, harrastukset, ystävät ja aivan sama mitä äitisi sanoo tai tekee, uhkailut voivat olla tosi karmeita, tiedän kokemuksesta, hanki vaikka korvatulpat ettei hän pääse vaikuttamaan sinuun. Suurella lämmöllä hyvää jatkoa sinulle.

  10. joutsen
    10.03.2012 at 23:23

    pelottava sivu tämä. Täynnä angtia puolisoa kohtaan. Se ihminen johon olette rakastuneet on muka muuttunut kauheaksi? Itsessänne ei ole mitään vikaa? Eiköhän anneta lääkärien tehdä diagnooseja siitä kuka on narsisti tai psykopaatti? Jätetään me siis tuo analyysi lääkäreille. Tosiasia on että parisuhde muuttuu lasten myötä. Tulee väsymystä ja vastuuta jota ei aina jaksa kantaa. Suuri ongelma yhteiskunnassamme on haasteelliset appivanhemmat jotka matkan varrella myrkyttää ihan toimiviakin suhteita. Miehet tapaa perinteisesti olla kotiin vetäytyviä, kun eivät jaksa kaupungilla painia ahneita pakottajia vastaan. Naiset taas synnytyksen jälkeen kokevat jotain superhuomion tarvetta kun imettävät ja ovat niin tärkeitä. Huonosti nukutut yöt johtavat riitelyyn ja kiista kärjistyy helposti. Vedetään ääliömäiset anopit ja appiukot soppaan ja homma on taputeltu. Eropaperit vetämään ja hommat kääntyy paremmaksi. Höpö höpö. Ihminen selittää täällä sitä kuinka se toinen oli ihan paska ja itse ihan täydellinen. Katsokaa peiliin. Siellä näettte suurimman ongelmien aiheuttajan mutta jos se kerta helpottaa toista haukkua niin siitä vaan. Mutta se on vale. Tapaatte uuden tuttavuuden ja hetken huuma mutta teepä tämän kanssa lapsia? Samat ongelmat seuraa 90%. Ja valitatte vanhalle puolisolle kun uusi on niin paljon parempi. Se aina innostaa kun uutta aloittaa. Samat ongelmat seuraa sinua seuraavaankin suhteeseen ja jos sinulla on lapsia ne menee uusioperheessäsi ihan sekaisin. Teininä kohtaan ongelmat korkojen kera. Lapset koulupsykologin juttusille. Sitä hintaa yhteiskuntamme nyt maksaa. Nuoret syrjäytyvät kun biologiset vanhemmat ei heitä tue kun perheet on ensin rikottu. Ajatelkaa. Make love not war. Peace and understanding.

  11. tosi pieni 17v
    11.03.2012 at 18:59

    joutsen, taidat itse olla narsisti??? Muuten tuskin puolustelisit heitä. Voi kuinka toivon että joutuisit joskus elämään narsistin kanssa. Meni hermot. Älä tule tälläisille sivuille jos et kuitenkaan mitään tajua.. On olemassa oikeasti ihmisiä, jotka ovat hengenvaarassa narsistien vuoksi. Vaikea kai sinun on ymmärtää,, luulisin tekstisi perusteella olevasi pullamössöihmisiä. Kaikki tuodaan nenän eteen niin eihän siinä ole mitään vaikeutta elää. Pitäisikö narsistien alaisina elävien esittää ja yrittää olla yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin tuommoiset hyysätyt nössöt?? Minun äitini meinasi kuolla, isäni halusi sitä… Hiukan empatiakykyä nyt sieltä päin kaivattaisiin,, KIITOS. kaikkien narsistien uhrien puolesta; yksi miljoonista rikotuista ihmisistä.

  12. liian lyhyt miniä
    11.03.2012 at 20:13

    mieheni isä narsisti? olen lopen uupunut kuuntelemaan appiukkoni valittamista; ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen en ollut hyvä äiti, lapsi itki ollessamme appivanhempien luona ja tästäkö tuli meteli, että mitä olen lapselle tehnyt kun itkee öisin. aina vähättelyä ulkönäöstäni, pituudestani, laulunäänestä ja koulutuksestani, jopa aikuisiällä suoritettuani yo-tutkinnon appiukko ihmetteli ja onnitteli suoritustani lausumalla, etten olisi kyllä koskaan uskonut sinun saavan läpi yo-tutkintoa. appiukon vähättely lasteni asemasta ja heidän liitoistaan, kunnollisia nuoria jotka käyvät töissä ja opiskelevat, ei mitään ongelmia eikä pahoja tapoja, muttei appiukon mielestä kuitenkaan hyviä kun eivät toimi virkamiehinä kuten appiukkomme. jopa kutsuttuani appiukon syömään meille mieheni serkkujen kanssa oli väärin tämä koska erottelemme ihmisiä, tässä vikana se, ettemme kutsuneet mieheni veljeä syömään samaan aikaan…järjetöntä valittamista ja arvostelua koko ajan…

  13. juoppo iltätähti
    15.03.2012 at 08:26

    pakko kertoa että näitä kertomuksia luettuani uskon irtautumiseni synnyinkodistani olleen elämäni viisain ratkaisu. olen maatalosta lähtöisin ja kohta kuusi vuotta seurustellut maailman ihanimman naisen kanssa, suhteemme kompastukseksi meinasi viime syksynä tulla minun perheeni. kaikki alkoi jo teinivuosinani, kun huomasin että silloisia itsetunto-ongelmiani ruvettiin äitini ja veljeni toimesta hyödyntämään minun alaslyömisekseni. 10 vuotta vanhempi veljeni löi minua pienimmästäkin tekosyystä ja äitini katsoi läpi sormien, koska olin kuulemma ”isän poika” enkä näin ollen tarpeeksi äitini sukua. äitini piti isäänikin otteessaan mm. siten että isällä ei saanut olla omaa rahaa, työtä oli tehtävä aamusta iltaan, hän joutui myös lopettamaan metsästysharrastuksen. No ollessani 13-vuotias veljeni keksi seuraavan aseen pitää otteessaan. tein tässä vaiheessa isäni kanssa tilan töitä minkä koulultani ehdin.työstä olikin muodostunut minulle eräänlainen pakokeino todellisuudesta, jopa niin että kesälomalla tein 16-tuntisiakin päiviä.silloin veljeni toi minulle viinapullon ja sanoi että sen avulla jaksaa vähemmillä yöunilla(puhuttuani tästä jälkeenpäin perheeni on kiistänyt kaiken). tämä aiheutti ennenpitkää totaalisen koukuttumisen työhön ja viinaan.illalla alkoholia, aamulla äidin paheksunnan jälkeen ylipitkää päivää. jotenkin pärjäsin viime syksyyn asti, avovaimoni teki kotitillani karjanhoitotyötä ja minä kävin ulkopuolella töissä. asuimme kuitenkin kotipiirini vanhassa talossa ja sain usein kuulla kuinka vähän teen tilan eteen töitä(palkka oli melko nimellinen ja perustui äidtini tunti-ilmoituksiin) joten minun oli pakko urakoida yritykseni lainoihin pitkää päivää, kunnes… avovaimoni soitti työmaalleni ja sanoi itkien lohduttomasti että hänet oli haukuttu maanrakoon. äitini oli edellisenä iltana kuunnellut meidän kahdenkeskisiä keskusteluja ikkunan takana. päätin siitä paikasta että nyt on lähdettävä, enkä ole sitä katunut, vaikka ex-perheeni on kaikin keinoin minun ja vaimoni elämää koittanut hankaloittaa. haluankin sanoa että jokaisen vähänkään narsistisia oireita läheisissään epäilevän kannattaa nostaa kytkintä, sillä ennenpitkää se tuhoaa uhrinsa.

  14. Joopa.
    30.03.2012 at 14:13

    Ostin narsisseja parvekkeelle kun on pääsiäinen! 🙂

  15. Rikottu
    31.03.2012 at 10:49

    Jos joskus avaudun narsisti-isälleni viestillä, sanon että ”voisit käydä hoidoissa niin saataisiin tietää oletko oikeasti narsisti, jos loukkaannuit tuosta, lue; narsissi.” 😀

  16. Turhaan
    13.04.2012 at 12:16

    Olen 59-vuotias koulutettu , hyvässä ammatissa oleva viehättäväkin nai nen. Olen 14 vuotta roikkunut narsistisessa, ilkeyden ja väkivallan sävyttämässä suhteessa..Naisarmeija soittoineen ja viesteineen on koko aja ollut kuvioissa.Mies on yrittänyt säädellä menemisiäni ja haukkunut jopa naiskaverini kun olemme olleet kuntoutuksessa, tietenkin ilman mitään syytä. kukaan tutuistanin ei ole enää pitkään aikaan halunnut olla tekemisissä hänen kanssaan.hän ei ole koskaan ollut iloinen minua kohdanneista hyvistä asioista.ulkomaanmatkoilla hän on saanut aina mustasukkaisuuskohtauksia omien kuvitelmien pohjalta repien minua tai heitellen tavaroita.valkosipulin syömisen hän vertaa pettämiseen.Minä en ole minkään arvoine esim. hänen sukujuhlissaan, koska en kuulu sukuun. entinen vaimo on aina etusijalla. Mies oli miettinyt lapsineen, että lähetetäänkö minulle kutsukortti hänen 50-vuotisjuhlaan.asuimme silloin yhdessä. On vaikeaa löytää hyviä puolia hänestä. kuppi tuli täyteen pari kuukautta sitten . kirjoitin lappuun pöydälle: En enää tavitse .sinun sairasta rakkauttasi..narsistista lue hirviöstä eroaminen on minultavienyt liian paljon aikaa elämästäni. onneksi olen sitkeä sissi.kukaan ei pysty viemään hymyä eikä elämäniloani.olen katkerana kuitenkin sanonut hänelle, että paranet sitten kun pari metriä on multaa päälläsi. uskon että se on totta.olen myös sanonut, että voin ruveta narriksi hänen hoviinsa.

  17. Annika
    20.04.2012 at 13:46

    Ei vitsit, oikeesti. Lukekaapa sellanen kirja ku ”Valloittava salaisuus – Voiko naisen sielua ymmärtää?” John&Stasi Eldredge.
    Siinä on aika eheyttävää tekstiä, paljon liittyen lapsuudesta ja nuoruudesta saatuihin traumoihin, vanhempien sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan. Suosittelen sydämellä, voimia kaikille!

  18. Sussse
    25.04.2012 at 01:17

    Hei!

    Olen lukenut näitä juttuja, ja syy miksi sivuille hakeuduinkin on se, että epäilen eksäni, vuoden ikäisen poikani isän, olevan narsisti.. Toivoisin vaan että joku muukin sanoisi sen, sillä kukaa muu lähellämme ei näe, mikä hän todellisuudessa on… Epäilen jo omaa mielenterveyttäni, välillä uskon muistavani väärin tai kuvittelevani kaiken tai jopa olevani itse narsisti.. Entinen mieheni osaa kääntää kaiken minua vastaan. Olen ymmärtänyt, etten voi puhua hänen kanssaan mistään, mitään, sillä tuntuu että hän on käsikirjoittanut keskustelut etukäteen ja käyttää sitten sanomisiani minua vastaan tehden minusta hullun, kaksinaamaisen ja katkeran akan..

    Suhteemme alussa hän tuli elämääni vaikean eron jälkeen. En voinut uskoa kuinka ihana hän oli, rakastuin niin päätä pahkaa. Hän ei kuitenkaan halunnut seurustella, mutta vaati etten saa tapailla muita, hänkään ei. Noudatin käskyä, tottakai, mutta sain pian tietää hänen muista naisistaan. Riitelimme, panimme välit poikki, olin hajalla. Sitte ntuli viesti ”rakastan sinua” ja aloimme seurustelemaan. Jo suhteen alussa kaikenlaisia ihailijoita riitti, kummallisia viestejä, mutta sivuutin ne täysin, hän vakuutti ettei ole koskaan pettänyt, mutta kertoi eksistään jotka olivat hulluja, pettäjiä, väkivaltaisia, juoppoja, huonoja äitejä. Pian olin raskaana…

    Vauvavuoden aikana mies muuttui.. ei tehnyt kotona mitään, ei mennyt minnekään (on todella suosittu ja pidettu mies, bodaa ja käyttää hormooneja) ja kertoi kavereilleen etten päästä j aitse ravaan vaan baarissa ja hän hoitaa poikaa.. (!!!!) hän päätti mitä saan pukea, en saanut käydä ulkona koskaan eron uhalla… riitaa oli rahasta, kotitöistä, hän päätti kaikesta koska tienasi. Piikitteli minua kun väsyin koliikkivauvamme kanssa ja soittelin ja pyytelin häntä kotiin. Tunsin itseni hirviöksi kun valitin kun ei hoitanu raha – asioita, ”lyttäsin” hänet.. kaikki meni vaan enemmän solmuun ja syy oli aina minu.. uskoin ja odotin sen entisen hyvän ja ihanan ihmisen palaavan. Mutta ”hän oli muuttunut kusipääksi koska olin niin inhottava ja katala ämmä että olin tehnyt hänestä sellaisen”. Alkoi töniminen, kurkusta kiinni ottaminen jne.. saatoin itkeä ja yrittää puhua, mutta hän ei reagoinut mihinkään, sanonut mitää, edes katsonut.. välillä saattoi sanoa et pidä nyt vittu pääs kii en jaksa taas jauhaa tai lopeta se määkiminen jne..

    Omalla kohdallani heräsin todellisuuteen vasta kun tulin kipeäksi, minulla oli yöllä ollut 40 astetta kuumetta ja tuntui että kuolen, pyysin tuomaan lääkettä, vastaus oli ”en jaksa” ja alkoi vihjailla että esitän olevani kipeä ettei tarvi hoitaa poikaa, että hänelläkin on korva kipeä ja minä en viitsi hoitaa.. isäni vei minut lääkäriin, josta jouduin sairaalaan, tulehdusarvot 200 ja nousivat vielä 260 vaikka sain antibiootteja suoneen. Minulla oli keuhkokuume, leposyke 130 ja sain verta jne, 6 päivää olin sairaalassa, hän joutui tottakai hoitamaan poikaamme.. kun pääsin kotiin olin huonossa kunnossa ja minut oli määrätty lepoon, mutta ”esitin” aina vain… hän oli lähdössä salile ja jättämässä minut yksin pojan kanssa ja sanoin että miten sä voit, nii sen jälkee sai kauheet raivarit, ei mennyt, mutta kuulemma olin kauhea akka enkä päästänyt minnekkään et tää oli nyt tässä.. pakkas kamasa ja jätti mut viikko sen jälkee ku pääsin sairaalasta…

    Olin murtunut, anelin häntä takaisin mutta ei.. sain tietää että hänellä oli toinen jo. Jätin hänet rauhaan raivosta melkein sairaan ja murtuneena surusta. Sitten hän tuikin takaisin, soitteli, tekstaili, halusi tulla yöksi, kyseli missä mene jos poika oli hänellä, tuli kotiini ja luki viestini, fb keskusteluni ja sai tietää että myös minulla oli toinen ennen seurusteluamme kun luulin kaiken olevan ohi, sai kauheat raivarit ”vitun huora mä puukotan sut siihe paikkaa” sen jälkeen itki ettei kukaan ole niin pahasti satuttanut ja sai minut anelemaan anteeksi, vaikka tiesin että hänellä oli ollut tämä toinen nainen jo jonkun aikaa kun seurustelimme vielä.. kuulemma oli vain kaveri, minä olin tärkein ja tulisin aina olemaan.. meillä oli seksisuhde.. kunnes paljastui että on puhunut musta et oon hullu ja en anna hänen olla rauhassa soittelen ym vaikka itse teki niin ja ollut se nainen kokoajan, jäi valheeata rysänpäältä kiinni.Myös toinen nainen sai tietää kun kerroin yhteiselle kaverillemme.. ensin aneli anteeksi, itki, vetosi äitinsä kuolemaan jne, kun sanoin et ei enää, sä oksetat mua nii käänty kelkka, nyt mä olen se huono äiti, katlera, hullu, kaksnaamanen valehtelija ja vaikka mitä.. kaikki uskoo häntä… uhkailee kiristää haukkuu, ”ammu huora ittees naamaa”, varasti luotani tavaroita mitä sain (paljon) lahjaksi suhteen aikana.. vihjaili itsemurhalla ja ettei tapaa enää poikaansa, sai mut paniikkii ja soitin siskolleen nii joo ei hän ole sanonut niin, se hullu akka keksii taas juttujaan.. vaikka sanon päivää hän kääntää sen illaksi, kaikki laskut ym mun nimis, auto, jonka hän otti… en pysty edes selittää, mut hänel on valhe ja selitys valmiina kaikkeen.. välillä hän saa mut uskoo et muistan väärin, kuvittelen ym.. en pysty luottaa kehenkä, en edes itseeni.. hän on tunnettu ja pidetty ihminen, kaikki haluaa miellyttää häntä ja uskoa, osa pelkääkin, häbellä on väkivaltataustaa, mutta ei omasta syystään mielestään vaan oli oikeusmurhan uhri… toivoisin vaan että joku sanoisi etten kuvittele kaikkea.. hän puhuu minusta, oman lapsensa äidistä samoin kuin muistakin eksistään….

  19. kärsinyt
    06.05.2012 at 09:52

    Oma tarinani:

    Olin 18 -vuotias tavatessani miehen, joka rakastui minuun ensisilmäyksellä. Hän oli jonkin verran minua vanhempi ja kokeneempi, mutta alkoi hyvin pian puhua lapsista ja naimisiinmenosta. Vaikka minulla oli alusta saakka kummallinen, selittämätön olo, rakastuin mieheen koko ajan vahvemmin. Tuntui, etten millään voinut elää ilman häntä. Olin ensikertaa rakastunut ja se tunne oli upea, mutta sisälsi aina levottomuutta ja outoa ahdistusta.

    Jouduin hyvin äkkiä uhrautumaan miehen vuoksi ja tukemaan häntä mitä erilaisimmissa asioissa. Elämämme pyöri jatkuvasti hänen ongelmiensa ja pärjäämisensä ympärillä. Myös entiset tyttöystävät olivat hänellä yhä kuvioissa, lisäksi liehitteli pakonomaisesti muita naisia internetissä ja todellisuudessa. Hän hankki meille kalliit sormukset ja menimme kihloihin, mutta hän itse kuljeskeli yökerhoissa sormus taskussaan ja tuli sitten loppuyöksi viereeni nukkumaan kertomatta, missä oli ollut.

    Muut naiset olivat läsnä elämässämme jatkuvasti, he soittelivat ja lähettivät viestejä. Naiset olivat kuulemma ” vain kavereita ”, ja minä yritin estää mieheni ystävyyssuhteita. Olin raskaana ja mies kävi ulkomaanmatkoilla, oli paljon poissa, ja nauroi ja pilkkasi minua, kun podin raskauspahoinvointia ja jouduin jäämään pois töistä. Raskauden aikana riitelimme paljon ja minua uhkailtiin myös väkivallalla, mitä en tosin uskaltanut kertoa kenellekään. Sovimme myös aina yhtä tulisesti.

    Kun lapsi syntyi, mikään ei muuttunut, paheni vain. Mitä enemmän hyväksyin ja annoin anteeksi, sitä enemmän mies otti omaa tilaa ja sitä röyhkeämmäksi hän kävi. Hyviä hetkiäkin mahtui mukaan, ja välillä mies oli kuin malliesimerkki ihanasta ja rakastavasta perheenisästä. Useimmiten olin kuitenkin yksin lapsen kanssa, sillä mies teki hulluna töitä, raha ja maine olivat hänelle perhettä tärkeämpiä.

    Hyvät hetket kai saivat minut silti rakastamaan häntä. En halunnut nähdä totuutta, vaikka naiset itse kertoivat minulle mieheni pettävän. En halunnut hyväksyä suhteemme tilaa, vaikka olin joutunut läpikäymään mitä nöyryyttävimpiä asioita ja kuulemaan lukuisia loukkauksia. Näiden lisäksi ylimielinen käytös, vieraiden naisten puhelut, ja miehen katoamistemput olivat minulle tuttuja.

    Yhtenä päivänä aloin oireilla fyysisesti. Vuosien stressi purkautui pahoinvointina ja jatkuvana paniikkina. Nyt ero on vireillä ja mies ulkomaankomennuksella. Muuta keinoa ei ole kuin erota tai seota. En vielä tiedä, miten pääsen kaikesta yli, mutta toivon voivani olla joskus onnellinen.

  20. Vapaustaistelija
    22.05.2012 at 18:06

    Tässäpäs oli taas niin sielultaan loukatun tekstiä, että oksat pois.

    Narsismi ei ole noin laatikoitavissa oleva asia, ja tuota nimeä käytetään enemmän leimasimena kuin diagnoosina. Jos oikeasti haluamme miettiä narsismin syitä, on todella väärin käyttää lauseita, kuten ”jäänyt ikuisesti 2-vuotiaan tasolle..”, tai ”Ei vastaa myötätuntoon myötätunnolla”, jne. Loppuen lopuksi suurin osa tekstistä kertoi vain siitä, että alkuperäisellä kirjoittajalla on särkenyt sieluun todella pahasti. Onko narsismi leima, jota voi käyttää toisesta, kun on kokenut sydänsuruja? Toivon todella että ei.

    Jos haluamme oikeasti ymmärtää narsistisia persoonallisuuksia ja auttaa heitä, meidän tulisi etsiä syitä ja oppia tuntemaan heidän ongelmiaan lähemmin. Tämänkaltainen ”välttäkää keinolla millä hyvänsä” on täydellinen esimerkki siitä, miten me emme ainakaan auta näitä ongelmaisia ihmisiä. Persoonallisen vinoutuma tulisi nähdä nykypäivänä yhä enemmän sairautena, kuin pelkkänä kartettavana ominaisuutena. Laumahenki sanoo, että heikommista pidetään huolta.

    Narsisteja tulisi auttaa nykyistä enemmän psykiatrialla, eikä lietsoa pelkoa ja leimaavia argumentteja. En allekirjoita tekstiäsi.

  21. Työkaveri
    15.06.2012 at 11:29

    Esimies, pelasta alaisesi narsistilta! Nyt on hyvä aika irtisanoa narsisti, kun muutenkin vähennetään. Vaikka väki vähenee niin paranee siinä työkavereiden työteho. Ja, tärkeää olisi tunnistaa narsisti, että ei joudu väärä ihminen, narsistin kiusaama, kärsimään.
    Voimia kaikille uhreille!

  22. Kokemukset kasvattaa
    11.07.2012 at 14:37

    Näitä tarinoita luettuani en voi olla kommentoimatta, että onneksi usein sentään narsistien verkoista voi rimpuilla irti ja elämänsä voi rakentaa itse ja aivan omannäköiseksi. Nuorena jouduin hyvin itsekeskeisen miehen ”valloittamaksi”, enkä kilttinä ihmisenä ensin ymmärtänyt hänen pelailuaan, jossa oli hyvin paljon narsistimaisia piirteitä. Kokemattomana tyttönä hullaannuin täysin hänen hurmaavaan käytökseensä ja ulkonäköönsä; hän oli yksinkertaisen ihastuttava! Koska olin ihminen, joka mielellään luopui omista oikeuksistaan ja pyrki miellyttämään, olin ihanteellinen tapaus hänen egonsa pönkittämiselle ja hyväksikäytölleen. Kun sitten lopulta tajusin, että voin todella huonosti ja ettei hän kykene olemaan rehellinen eikä hän kohdannut tunnetasolla minua ollenkaan, onnistuin vähitellen olemaan vastaamatta yhteydenottoihin, joissa hän ehdotteli ”uutta alkua”. Tarkoitukseni on siis sanoa, että näistä pahoista kokemuksista voi tosiaan oppia. Olen tästä nuoruuden typeryydestäni käsittänyt sen, että elämä on liian lyhyt vietettäväksi seurassa, joka satuttaa ja sortaa. Voi olla, että toiset meistä ovat ikään kuin vallanhaluisempia ja mielellään pyörittävät kiltimpiä ja myötäileviä ihmisiä usein jopa omasta mielestään hyvää tarkoittaen (!), mutta kenenkään ei pidä kestää yli oman sietokykynsä ja tehdä omasta elämästään liikaa toisen mielen mukaista. Nyt olen oikeastaan oppinut näkemään ihmisten ”läpi” ja pystyn suhtautumaan myös näihin narsistimaisiin ihmisiin, joita valitettavasti kävelee vastaan työpaikoilla, sukujuhlissa ja muissa tilanteissa. Liiasta myötäilystä ja kiltteydestä voi olla paljon haittaa itselle. Eli vaikka en toivokaan että kiltit muuttuvat itsekkäiksi, älkää nyt hyvät narsistien vallan alla elävät uhratko itseänne, ja mahdollisesti myös lapsianne, näille sairaille yksilöille, joiden parantuminen on – onnetonta kyllä – usein aika epätodennäköistä. Rohkeutta ja voimia kaikille!

  23. Irem
    21.07.2012 at 08:02

    Minulla olisi kokemus eräästä naispuolisesta narsistista. Poikaystäväni ex-tyttöystävä on melko suurella todennäköisyydellä narsisti ja uskalsin vasta eilen tästä epäilystäni hänelle sanoa, yllätyksekseni poikaystäväni epäilee näin myös. Alunperin tätä on epäillyt useampikin poikaystäväni lähipiiriin kuuluva henkilö, jotka joutuivat kahden ja puolen vuoden ajan katsomaan sitä kaikkea…

    Olemme seurustelleet joulusta lähtien ja sitä ennen tapailleet kolme kuukautta, mutta kultani muutti pois siitä helvetistä vasta maaliskuun lopussa ja tämä hänen exänsä sai kuulla meistä kunnolla vasta pari viikkoa sitten. Syynä myöhäiselle muutolle oli jonkinlainen riippuvuussuhde, eli poikaystäväni oli (muka?) ainoa henkilö jolle tämä muija pystyi avautumaan kunnolla ja hän uhkaili tekevänsä itselleen jotakin jos hän jäisi yksin. Olin tämän tytön kaveri muutaman kuukauden silloin kun poikaystävälläni ja minulla oli jo juttua. Olen melko varma että hän oli huomannut kaiken jo alun alkaen ja veti minut siksi lähelleen. Hän vaikutti aina todella mielistelevältä ja näin jälkeenpäin ajateltuna hän vihjaili aika paljonkin meistä kahdesta. Hän huomioi minua aivan eri tavalla kuin muita uusia tuttavuuksiaan. Olin hänelle kaverina lähinnä koska silloin pystyin nähdä poikaystävääni enemmän ja hän oli kuulemma yksinäinen ja kaipasi lisää kavereita. Ajattelin moneen kertaan että minun ei pitäisi olla missään tekemisissä ko. henkilön kanssa, mutta niin vain päädyin heidän kämpälleen uudelleen ja uudelleen, salaillen melkein puoli vuotta suhdettamme. Korostan vielä tässä vaiheessa että poikaystäväni ja hänen exänsä eivät todellakaan olleet enää yhdessä. Poikaystäväni pelkäsi kertoa asiasta, sillä hänen exänsä olisi muka saattanut tehdä jotain itselleen. Yritimme odottaa sitä että hänen exänsä alkaisi viimein pääsemään hänestä yli ja elämään omaa elämäänsä. Sitä ei vain lopulta tapahtunut ennen kuin poikaystäväni muutti sieltä pois. Eikä ihan silloinkaan, koska olemme edelleen tässä sodassa. Joka ikinen yhteinen kaverimme tiesi tästä, mutta kukaan ei halunnut sekaantua asioihimme, sillä he tiesivät millainen pyöritys siitä syntyisi. Minulle annettiin paljon tukea, koska lähimmät kaverit olivat huomanneet niin massiivisen muutoksen parempaan poikaystävässäni sen jälkeen kun aloimme tapailla. Hänen lisäkseen yksi hänen paras ystävänsä on sanonut minulle että olen parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Jos näin on niin itse olen sitä mieltä että tämä hänen exänsä on pahinta mitä hänelle koskaan on tapahtunut, enkä varmasti ole muuten ainoa. Toin kuulemma valon takaisin hänen elämäänsä.
    Poikaystäväni on aivan äärimmäisen hyväsydäminen, uhrautuvainen ja suojelevainen ihminen, mikä tuossa suhteessa johti siihen että hän päätyi täysin tämän narsistin vallan ja manipulaation alle ja mm. masentui pahasti. Hän kiipesi vaikka perse edeltä puuhun jos hänen exänsä sitä pyysi. Se tyttö käyttäytyi todella julmasti ja törkeästi häntä kohtaan koko sen ajan mitä he olivat yhdessä. ”Oikeutuksena” teoilleen tyttö käytti ja käyttää edelleen masennusta ja vaikeaa lapsuutta. Jonkinlainen masennus hänellä saattaa olla, mutta useampi tuntemani masennusta sairastanut ihminen on sanonut ettei se todellakaan ole niin paha kuin mitä hän yrittää näyttää. Pakko tässä on olla jotain paljon synkempää, kuten narsistinen persoonallisuushäiriö.
    Eilen sain kuulla tämän exän lyöneen poikaystävääni voimiensa takaan monta kymmentä kertaa heidän suhteensa aikana. En jostain syystä mitenkään yllättynyt, mutta järkytyin silti. Poikaystäväni oli pari päivää sitten käskenyt ties kuinka monennetta kertaa exäänsä jättämään hänet rauhaan, jonka seurauksena tämä tyttö on alkanut nyt myös kiristää poikaystävääni raiskaussyytteellä. Tiedän asian oikean laidan ja voin luvata että tuo syyte on täysin aiheeton, enkä usko että hän asiaa viekään pidemmälle sillä siinä on tasan poikaystäväni sana hänen sanaansa vastaan. Poikaystäväni sen sijaan voisi aiheestakin nostaa pahoinpitely- tai kunnianloukkaussyytteen.

    Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon, mutten jostain syystä saa koottua ajatuksiani tämän paremmin. Paljon jäi kuvailematta siitä mitä kaikkea tämä ihminen on poikaystävälleni tehnyt ja aiheuttanut. Loputon säälinhaku on yksi tämän ko. henkilön ominaispiirteitä, kuin myös se että hän kertoo yhteisille kavereillemme aivan uskomattomia valheita niin exästään kuin nykyisin myös minustakin. Lähipiirimme kuitenkin tietää totuuden, eikä tämä tyttö ei ole aiemminkaan kuulemani perusteella ole ollut kovin luotettava tällaisissa asioissa. Näistä valheista mainittakoot vaikkapa se että hän edelleen selittää olevansa edelleen yhdessä poikaystäväni kanssa. Ainakin väitti vielä muutama viikko sitten. Ääni saattoi muuttua kellossa kun julkaisin facebookissa hyvin pitkän, vihaisen ja selittävän tekstin, jonka tietysti kaikki kaverit näkivät. Pääsyy tuon tekstin kirjoittamiseen oli se että niin monet kaverimme olivat ihmetelleet että missä mennään ja ketä loppujen lopuksi uskoa.

    En enää ikinä halua olla missään tekemisissä sen henkilön kanssa. Ikävää joo toisaalta, mutta ei kenenkään pidä tuollaista kestää keneltäkään.

  24. Elisabeth
    23.07.2012 at 23:22

    …niin karmivaa ja totta, vaikka mies ollut elämässäni hetken. En ymmärtänyt vaikka moni sanoi että mies on narsisti, kunnes tänään lähdin etsimään tietoa asiasta ja kaikka vaan loksahti paikoilleen.
    Olen kuitenkin jo elämää kokenut, mutta en ole koskaan vastaavaa joutunut kokemaan. Vaikka tiesin ihmisen entuudestaan, niin halusin vain häneen tutustua ihmisenä, erilaisuuteensa takia…mutta kuinka sitten kävikään. Olen ehtinyt pienen ajan sisällä kokemaan vahtimisen, kiellot, alistamisen, väkivallan, raiskaukset, uhkailut, kuinka sairas olen yms ja aina minä olen se syypää kun en ole häntä tarpeeksi huomioinut / totellut ja koulutus on vielä kesken. Olen vain nauranut mielessäni että huhheijaa mitä juttua toinen voi suustaan sylkeä, antanut anteeksi ja antanut mahdollisuuksia kun toinen on halunut vielä yrittää ja että molemmat ollaan parempia toisille…minä olen mukamas kuitenkin se ainoa oikea koskaan hänen elämässään ja plaplaaplaa, mutta suhteesta on vaikea lähteä pois kun toinen ei hyväksy ei sanaa eikä sitä että häntä jätetaan, sen jälkeen saa vain pelätä. Ei sitä voi ymmärtää ennen kuin tämä sattuu itselleen…ennen olin katsellut läheisteni puolesta ja ihmetellyt miksi eivät lähde…nyt ymmärrän…mutta minä yritän irtaantua kaikesta huolimatta ja luojan kiitos, emme asu saman katon alla vaikkakin samassa kaupungissa…

  25. iremille
    17.11.2012 at 05:40

    Irem:
    Taitaa olla niin että sinä olet se narsistin uhri. Miten saatat olla niin sokea että uskot miehen selityksiä eksästä ja aloitit vielä suhteenkin tytön silmien alla, se että mies kertoo mahdollisia valheita tyttöystävästään, ei oikeuta pettämiseen. Tulet luultavasti vielä putoamaan korkealta ja kovaa ja voi olla että miehesti valhetelee sinulle aivan kaikesta, toi kuulostaa nimittäin just niin narsistin toiminnalta ja etenkin tuo pelaaminen tytön silmien alla sun kanssa! Herää nainen todellisuuteen ja ota ne vaaleanpunaiset lasit silmiltä tai voit kokea saman kohtalon kuin se hirvittävä eks tyttöystävä, onko sitten kiva kun susta levitellään valheita?

  26. Tomi
    03.12.2012 at 00:52

    Itse seurustelen narsistinaisen kanssa. Alussa tavatessani hänet, hän oli ihana ja hurmaava. Noin 6 kk kuluttua huomasin hänessä outoja piirteitä kuten hän halusi olla omissa oloissaan synttäreilläni. En välittänyt niistä, mutta n. 8 kk kuluttua häneen ei yhtenä viikkona voinut koskea ollenkaan ja siitä alkoi riitely urakka joka on kestänyt pian 5 vuotta. En voi katsoa TV:tä, koska häntä pelottaa TV:ssä olevat naiset, hän vahtii silmiäni ja hän vahtii myös kavereideni silmiä ja jos jokin katsoo TV:ssä olevaa naista hän raivostuu pääasiallisesti minulle, ”Miksi olen sellaisten kaveri? tai ”Miksi katsoin naista TV:ssä”. Kerran tuli vesilasi naamalle moisesta. Soitella pitää parin tunnin välein, missä olen, missä menen. Kerran hän huitaisi minua kitarallani se meni palasiksi. Hän suuttui kun veljeni kutitti minua pienenä. Hän vihaa vanhempiani, sisaruksiani, kavereitani ja kaikkea läheisiäni. Hän vihaa koska he eivät anna hänelle huomiota ja kaikestä tästä hän syyttää minua. Hän myös yrittää kaikin keinoin saada minut vihaamaan kaikkia joita tunnen. Hän luulee ja kuvittelee, että hänen elämänsä on helvettiä ja kaikki pilkkaavat häntä ja minun pitäisi tukea häntä kaikissa asioissa. Hänen tapanaan on mennä vessaan mököttämään ja parhaimmillaan on ollut siellä kerran 7 tuntia putkeen. On tullut puukolla uhkaamaan ja on myös uhannut itseään. On käynyt päälle, huitonut ja potkinut. Hän odottaa saavansa kaikki kehut ja on kateellinen kaikille. Hänen tulisi olla kaikkein paras joka lajissa, eikä ketään muuta voi koskaan kehua. Olen jo monia kertoja yrittänyt jättää hänet, mutta hänellä on avain asuntooni ja aina hän saapuu paikalle ja jotenkin ihmeellisesti saa minut itselleen. Ehkä tunteeni luulevat, että hän voisi muuttua joskus, vaikka järkeni sanoo ettei ikinä…. Itseltä alkaa järki loppua ja jotenkin on niin vaikea päästää irti.

  27. 05.03.2013 at 10:17

    Surullista kaikkien tunnesiteissä elävien puolesta.Jos toisen ihmisen lähellä on edes hetkittäin paha olla,silloin asiat eivät ole oikein.Eihän kuulu normaaliin ihmissuhteeseen toisen tunteilla pelaaminen.Mitä enemmän aikaa kuluu sitä tiukemmassa oteessa on.Tyttäreni meni nopeasti avoliittoon,raskaaksi,naimisiin.Samantien katkaistiin yhteys ja välit tyttäreni kotiperheeseen, ystäviin,sukulaisiin.Kaikki yhteyden pitovälineet suljettiin.Syy on kuulemma meidän kun olemme haukkuneet.Tätä emme oikeasti ole tehneet.Olisimme halunneet pitää normaalin yhteyden lapseemme mutta sitä ei sallita.Emmekä ole saaneet nähdä lapsenlastamme.Yksi vuosi kun tämä kaikki tapahtui.Kaipaamme niin rakasta lastamme ja siskoa.

  28. Anci
    20.03.2013 at 10:25

    Toukokuussa tulee 2 vuotta siitä kun tapasin hänet, kahdessa vuodessa on menty valonnopeudella. Ensimmäiset neljä kuukautta hän kohteli minua kuin prinsessaa, mutta mikään mitä hän esitti ei ollutkaan todellista häntä. 4kk päästä odotin lasta, 5 kk päästä olimme kihloissa ja vuoden päästä meillä oli yhteinen talo. Kun tulin raskaaksi kaikki hellyys loppui, koskettelu, seksi ja ylipäätään kiinnostus minuun, hän ei enää soittanut tai laittanut viestejä, hän tuli kotiin iltaisin 9 aikaan eikä juuri puhunut menoistaan. Puolen vuoden yhdessä olon jälkeen yhtenä riitaisena iltana, hän lähti kymmenen aikaan mitättömästä kysymyksestä suuttuneena, menin ulos ja hän oli jo autossa ja lähdössä, kiersin auton edestä ja hän ajoi päälleni, roikuin konepellillä (raskaana), kun luisuin siitä pois, hän pysäytti auton, peruutti ja kiersi penkan kautta ja jätti minut siihen jäälle makaamaan.
    Lapsen synnyttyä hän ei hoitanut lastaan lainkaan, eikä ottanut lapseen mitään kontaktia, kun pyysin hoitamaan ja yritin puhua nämä asiat selväksi, alkoi mykkäkoulut, hän poistui paikalta useaksi tunniksi autolla kun yritin selvittää asioita puhumalla. Hän on monesti huutanut että meidän suhteemme ja lapsemme on virhe, hän on haukkunut minua järkyttävillä nimityksillä. Hän on humalapäissään seonnut ja kuristanut minua vanhemman lapseni (jolla on eri isä) nähden. Hän on sylkenyt minun päälleni. Tässä vain jotain kertoakseni, sen lisäksi hän on täysin tunteeton, jos itken hän lähtee kylmästi pois kotoa. Hänen elämänsä ja menonsa ovat aina salaiset, puhumattakaan raha-asioista, minun elämästäni hän tietää kaiken. Minulla ei ole enää mitään harrastuksia, koska olen aina kotona hoitamassa lapsia, hän tulee myöhään illalla enkä tiedä hänen menoistaan mitään, jos kysyn, se on utelua ja kyttäämistä. Nyt olemme eroamassa, aika lastenvalvojalle on varattu. Viimeviikonlopun hän seurasi minua autollaan joka paikkaan minne menin. Sitä edellisenä viikonloppuna minulla oli ystävä kylässä, hän lähti pois mutta viikonlopun jälkeen tuli esittelemään pientä sim-kortillista boxia jolla olisi salakuunnellut meitä.

    Olen ihan turta ja haluan elämäni takaisin. Viimesyksynä oli kaikki mahdolliset sairaudet, koska olin niin raiteiltani, etsin syytä itsestäni koska hän käänsi kaikki asiat minua vastaan. Kunnes tajusin mistä tässä on kyse, että hän ei ole päästään ihan terve. Minä itse olen luonteeltani aika itsepäinen ja sinnikäs, onneksi koska muuten olisin kai alistunut ja hylännyt minuuteni ja elämäni. Nyt haluan sen elämän takaisin, vaikka läpi harmaan kiven. Se vaan on hirveää että hulluuteen turtuu, kaikkeen mitä täällä on tapahtunut, turtuu. Hän ei ole ikinä pyytänyt tekojaan anteeksi, eikä nähnyt niissä mitään väärää.

    Ulospäin hänellä on hyvä maine ja ihmisten on lähes mahdotonta uskoa näitä asioita. Sukulaiset, jotka ovat puhuneet minulle, kuitenkin tuntevat sen toisen puolen. Nyt hän mustamaalaa minua heillekin ja koko kylälle, väittää että minulla on suhde vanhemman lapseni isään, se ei pidä paikkaansa. Olen vanhemman lapseni isän kanssa kyllä hyvissä väleissä, ollut aina mutta suhdetta meillä ei ole.

    Tällainen minun elämäni, toivottavasti voin tulevaisuudessa tulla tänne kirjoittamaan siitä miten olen saanut elämäni takaisin ja löytänyt uudestaan elämäniloni jonka hän on imenyt minusta.

  29. Joopa joo
    16.06.2013 at 15:28

    Nykyään niin helposti haukutaan narsisteiksi ihmisiä, jotka ovat jotenkin menestyneempiä kuin itse (kateus), tai eivät yksinkertaisesti ole kiinnostuneita omasta seurasta (läheisriippuvuus). Hankalaan ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi. Jotkut eivät vaan osaa älyä, että kannattaa pysyä erillään, jos toisen käytös saa raivon partaalle. Voi olla että toinen ajattelee samoin.

  30. ahdistunut
    24.07.2013 at 23:20

    Lueskellessani näitä juttuja, tulee väkisinkin itsellä mieleen että onkohan poikaystäväni narsisti. Monet kohdat eivät osu häneen, mutta epäilen silti. Tutustuin häneen jo 4 vuotta sitten, mutta suhteemme oli tuolloin vain teinihömpötystä ja oikeastaan vain biletimme yhdessä hänen kämpillään. Tuolloinkin riideltii jo paljon, vaikka näimme vain kerran viikossa ja hänellä oli myös paljon muita suhteita/ja petti silloista tyttöystäväänsä, jonka jätti tuolloin minun takiani. Kun ”erosimme” silloin tai välimme menivät poikki hän alkoi uhkailemaan että tekee minulle jotai jos näkee minut keskustassa ja haukkui minua myös kuinka ruma olen ja huono sängyssä. Sitten häiritseminen loppui kahdeksi vuodeksi…

    Olin jo unohtanut koko tyypin, silloin tällöin näin jossakin mutta todella harvoin. Näimme kuitenkin kerran samassa baarissa, jolloin hän käyttäytyi todella ylimielisesti minua kohtaan vaikka juttelin hänelle. Tulisena ihmisenä heitin hänen päälleen sitten juomat ja lopuksi hän heitti minua lasilla naamaan, josta tuli sitten poliisi juttu. Tämän jälkeen hän alkoi koko ajan soittelemaan minulle, epäilen että halusiko hän sopia sen takia että ei joudu hankaluuksiin kanssani. Päätimme nähdä ”vanhojen aikojen kunniaksi”, jolloin tein elämäni virheen. Menimme syömään missä hän puhui minulle maat ja taivaat, kun on rakastanut minua 4 vuotta ja ei halua muita kuin minut. Tietenkin itsekin rakastuin häneen taas nopeasti ja siitä aloin tapailemaan häntä, joka kerta hänen kämpillään. Hän ei ikinä näyttäytynyt kanssani keskustassa, paitsi harvoissa loukko kuppiloissa jossa hänen kaverinsa ei käy. Hän ei halunnut näyttää minua kavereilleen, sillä he eivät pidä minusta. Hän keksi aina selityksiä miksi ei menty keskustaan. Hänen kämpillään ei sitten tehtykään muuta kuin pantiin aamusta iltaan. Minulla saattoi olla aamu 8lta töitä mutta hän valvotti minua silti 5-6. Onko tämä narististia? Hän on myös kerran raiskannut minut perseeseen, mutta aloin itkemään ja sen jälkeen vakuutteli ettei tee enää ikinä niin, eikä ole tehnyt tähän asti. Riitoja tuli koko ajan, kun epäilin häntä kaikesta. Menoistani hän ei välittänyt mutta baarissa en saanut käydä tai olin huora. Hän myös on lukenut kännykkäni pariin kertaan väkisin mutta minä en edes saa koskea hänen kännykkäänsä. Hän on erojen aikana aina uhkailee minua tapolla tai ajaa päälleni ja on myös soitellut vanhemmilleni ja kytännyt kotini edessä. Hän on myös pitänyt minua vankinaan kun on tullut riitaa ja olen halunnut lähteä. Hän liikkuu joka yö aamuuun asti kavereiden kanssa ja päivällä nukkkuun noin 5. Ei tee yhtään mitään, mutta kun kysyn tulevaisuudesta niin väittää että katso sitten myöhemmin kuinka rikas hän on. Ei kuulemma halua tehdä töitä muille ja ei tarvitse mennä kouluun koska on niin viisas. Myös päivittäin puhuu omasta komeudestaa ja parhaudestaa, myös minun edessäni kehuu muita naisia.

    Tällä hetkellä tilanne on se että kuukausi sitten hän hakkasi ja potki minut maahan, joten jätin hänet lopullisesti. Hän tietenkin soittelee joka päivä miljoonia kertoja ja pyytää anteeksi ettei koskaa ole lyönyt naisia ja minä kuulemma tiedän ettei hän tee niin, mutta teki sen koska hän rakastaa minua niin paljon, eikä halua menettää. Olin saanut tietää opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta ja olin jo helpottunut että pääsen hänestä, mutta sain kuulla olevani raskaana ja nyt mies on muutttunut tai sanoo olevansa. Periaatteessa haluaisin vain lähteä yksin ja etsiä uuden kumppanin, sillä hän on satuttanut minua niin paljon. Mutta toisaalta rakastan häntä ja mietin myös tulevaisuuttani hänen kanssaan ja perheemme, sillä hän lupaa muuttua ja tehdä meille ihanan tulevaisuuden. Voisitteko auttaa minua ja kertoa mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Hän rakastaa lapsia, mutta pelkään että hän kääntäisi lapsetkin minua vastaan, eikä loppujen lopuksi jaksaisi kantaa vastuuta. Olen todella vaikeassa tilanteessa.

  31. syytetty
    29.07.2013 at 12:16

    ahdistunut, nyt kuule hanki abortti ja lähde niin lujaa kuin ikinä pääset äläkä vilkaisekaan tuohon mieheenpäin. Muutosta ei tule koskaan ja sinä olet se joka saattaa todellakin päästä hengestään sekä lapsesi joutuvat ennenpitkään sosiaalin hoitoon- koska olet ”huono äiti” miehen selityksellä. Älä pilaa elämääsi tyttä hyvä!!

    Minäkin luin tuossa tapauksia ja kun ex-mieskaveri syytti minua narsistiksi, aloin tutkimaan asioita ja voih! Löysin täältä niin paljon yhteensopivuuksia asioissa, että…myös sen kuinka olen vajaan 3v aikana häneen joutunut kiinni 🙁
    Minunkin olisi pitänyt poistua aikuisena ihmisenä heti, kun hän aloitti kertomaan elämästään ja kommentoi minuakin valehtelijaksi! Ensimmäisenä iltana tavattuamme fyysisesti. Tyhmä minä.
    Nyt hän mainostaa itseään narsistin uhriksi netissä treffipalstoilla, entiset ovat saaneet häneltä synninpäästön- koska minä olen vihankohde, minä narsisti.
    Jokaisella ihmisellä tuleekin olla jonkinlaista narsistista itserakkautta, koska jos ei arvosta itseään, voiko muutkaan arvostaa. Jokainen meistä jotenkin mainipuloi toisiamme, saadaksemme tavoitteemme kohdilleen. Se vaan ei ole sellaista kuin narsitilla, se ei koukuta eikä sido alistamiseen ja ihmisyyden polkemiseen kuitenkaan.

  32. tytön äippä
    30.07.2013 at 14:09

    Ahdistunut, Lapsen kanssa aina pärjää,mutta miehen kanssa ei.Ihminen joka satuttaa ei ole oikea ihminen hän on sairas etkä sinä voi häntä parhaalla tahdollasikaan parantaa.Ei kukaan voi! Karkuun ja kauas.Älä kuuntele hänen puheitaan,ole täysin välinpitämätön ja tunteeton häntä kohtaan.Niin hänkin on.Hän pelaa vain omaa peliään.Sanoudu siitä irti ja hakeudu luotettavien läheistesi ja ystäviesi seuraan.Tarvitset viisaita neuvoja ja tukea.Älä jää yksin.Oma lapseni kärsii,tiedän mitä on edessäsi siksi pakene sitä miestä!

  33. mummeli
    06.09.2013 at 00:14

    mummeli

    Olen huolestuneena seurannut erään läheiseni avioliittoa. Pelkään että siinä liitossa vaimolla on luonnehäiriö nimeltä narsismi – ainakin moni narsismia kuvaava luonteenpiirre ilmenee hänen käytöksessään. En haluaisi uskoa tätä todeksi, mutta niin se vain on. Narsismista puhutaan usein miesten vikana, mutta näyttää nuo narsismin piirteet istuvan meihin naisiinkin – vai onko meillä naisilla vain hysteriaa. Yhtä kaikki piirteet ovat tosi viheliäisiä lähimmille.
    Tutustumisen alkuaikoina luulin, että hänen työkaverinsa tosiaan ovat niin osaamattomia kuin hän heitä kuvaili, ja vaikka hän vaihtoi työpaikkaa niin eivät työkaverit olleet yhtään sen osaavampia sielläkään. Siis he eivät tee töitä sillä logiikalla kuin hän itse tekee ja silloin sitä hommaa ei ole osattu hoitaa ollenkaan. Tulipalo sammui, mutta se oli väärin sammutettu!
    Tässä kyseisessä avioliitossa mies ei kohta uskalla tehdä mitään ilman vaimon määräyksiä, ja sitten kun mies tekee kotitöitä, niin ne on tehty väärin ja mies saa kuulla olevansa kusipää. Olen ollut huomaavinani, että perheenisälle on pikkuhiljaa muodostumassa mielenlukkoja, jotka aiheuttavat pelkoa ja haluttomuutta tulla töistä kotiin. Hän onkin turvautunut musiikkiharrastukseen pariksi iltaa viikossa. Siitä hän on sitten saanut kuulla, että on liian vähän kotona ja lasten luona, joka sitten aiheuttaa huonoa omaatuntoa isälle. Tämä isä ei koskaan saa arvostusta vaimoltaan, vaikka mies tuo pääasiallisen toimeentulon perheelle (ja sehän se onkin kadehdittava asia). Mies ei ole lainkaan väkivaltainen (muuten sellaisen vuosia kestäneen suunsoiton jälkeen voisi vaimolla olla välillä violetit silmän ympärykset). Mies ei esiinny humalassa, ja perheessä käytetään alkoholia muutenkin vain ruokajuomana ja vain juhlatilanteissa. Isä on aina osallistunut kotitöihin ja lasten hoitoon ja lasten kuljettamiseen harrastuksissa. Ulkoiset puitteet ovat kunnossa. Kaunis koti, molemmilla yliopisto-pohjainen ammatti ja hyvä työpaikka. Mitään ei puutu – muuta kuin perheenisältä kohta mielenrauha ja se on paljon se. Jos vaimo tekee jonkin virheen, niin se ei johdu hänestä itsestään, vaan puolisosta!?
    Vaimo loukkaa usein miestään säälimättä, eikä kykene pyytämään anteeksi. Hänellä on oikeus päästellä suustaan mitä sattuu mieleen tulemaan – lasten kuullen vielä. Lapsethan automaattisesti luulevat että äidillä on siihen oikeus. Huutaahan hän välillä lapsillekin. Olen tosiaan huolissani, kun tämä mies kertoi, että hänellä alkaa ”loppua paukut”. Vaativa ja vastuullinen työ. Kotona haluaisi rentoutua ja olla rauhassa työpäivän jälkeen, mutta sitten alkaa toisen lainen henkinen rasitus, kun yrittää jaksaa olla välittämättä rakkaudettomuudesta ja haukuista. Illalla vaimo syyttää sitten miestä kun se ei pidä häntä hyvänä. Miksikähän? On se aika paljon mieheltä vaadittu, että sen pahan mielen vallassa vielä jaksaisi lempiä. Mies yritti saada vaimon perheneuvojalle, mutta vaimo ei kuulemma mielestään tarvitse sellaista. No, mies meni kuitenkin yksin hakemaan apua, ja neuvojapa olikin halunnut nähdä myös vaimon, ja lopulta vaimo kävi kait kaksi kertaa siellä – ensin yksin ja sitten miehen kanssa. Lopputulos oli se, että parilla on vain niin erilainen temperamentti neuvojan mielestä. Näin sivusta kauan seuranneena ei ole kysymys enää pelkästä temperamentin erilaisuudesta, vaan toisen alistamisesta ja hyväksikäytöstä. Muutoinhan se nainen olisi jo toki lähtenyt noin epätyydyttävästä suhteesta (niin kuin kuulemma välillä uhkaakin pakata laukkunsa), kun kerran mies on noin mitätön ja huono. Näyttääkin siltä, että vaimo on loppujen lopuksi kykenemätön tekemään päätöstä, koska oikeasti hänenkään mielestä mies ei ole niin mitätön kuin antaa verbaalisti muiden ja ennen kaikkea miehen itsensä ymmärtää. Mies tajuaa tämän ristiriidan, ja antaa vaimon kiemurrella, koska miehen mielestä vaimolla on oikeasti paha olla, mutta vaimo ei itse tajua sitä – tai ei myönnä sitä. Mies on voimaton. Tilanne on sama kuin alkoholistilla. Ei voi hakea apua kun ”ei ole ongelmaa ”. Kuitenkin miehen näkökulmasta on kysymys henkisestä väkivallasta. Jos ihmisellä on hyvä olla tai edes ”normaali” olo, niin ei kait hänen tarvitse alistaa ja väheksyä toisen ihmisen arvoa.
    Joskus huonompana hetkenä vaimo oikein puhisee kiukusta kirjaimellisesti, ja näyttää olevan jossakin ”tilassa”. Melkein pelottava.
    Vieras ei uskoisi mihin tämä vaimo pystyy loukkauksissaan. Hän on suorastaan herttainen ja rauhallinen vieraiden nähden. Jos nuo piirteet kuuluvat narsismiin, niin pakko on hyväksyä se tosi asia että hän on sitä.
    Mainittakoon että hänestä ei ole diagnoosia, mutta yli kymmenen vuoden pitkäaikainen seuranta kyllä on osoittanut käyttäytymisen piirteiden muistuttavan narsismin piirteitä. Aluksi kun olimme tutustumisvaiheessa, niin ihailin häntä, enkä yhtään ihmettele, että narsistinenkin henkilö saa puolison, on hän niin mukava. Sittemmin alkoi ilmetä outoa käyttäytymistä ja melkein syyttä ”räjähtelemisiä”.
    Pahalta tuntuu miehen puolesta ja pahalta tuntuu myös hänen itsensä puolesta jos hänellä tosiaan niin usein on paha olla, että täytyy purkaa kiukkua läheisimpiinsä päivittäin. Ikävä juttu.
    Tosiaan, onhan luonnevikaisia eläimiäkin, emmekä me ihmiset eroa (muista) eläimistä tässäkään asiassa. Onkohan tähän vikaan olemassa mitään lääkettä tai terapiaa, joka saisi vähän muuttumaan aivojen toimintaa. Jotain joka rauhoittaisi ja saisi ihmisen käytöksen ympäristöystävällisemmäksi. Tämä on tosi ikävää läheisille.
    Psykiatrialla ja lääketieteellä olisi paljon tehtävää tälläkin saralla.
    Vielä, olen pohdiskellut yleisesti, että onkohan narsistin henkinen kehitys osittain ikään kuin jäänyt jollekin lapsen asteelle. Narsisti kun pystyy sanomaan toiselle ilkeästi silmiä räpäyttämättä – niin kuin lapsi pystyy. Hän ei sääli, eikä ollenkaan suodata sanojaan. Ihan kuin hän ei ymmärtäisi, että sanat voivat haavoittaa toista. Hän voi katumatta tehdä virheitä ja väärin toista kohtaan, mutta anteeksi hän ei osaa pyytää. Edelleen, vaikka näistä narsistin piirteistä puhuisi itselle narsistille, niin ei hän sitä osaa projisoida itseensä, vaan hänestäkin jotkut henkilöt ovat niin kamalia. Tuo on aika – voisi sanoa surkuhupaisaa.

  34. Anki
    29.09.2013 at 13:06

    Viime keväänä kirjoitin tänne perhe-helvetistä josta olin ponnistelemassa irti. Kevät oli elämäni rankin aika, se tuntuu nyt epätodelliselta, jaksoin eteenpäin päiväkerrallaan. Ero, asunnon myynti, uuden löysin kuukaudessa (oli pakko) remontti, pienet lapset ja työ. Jotenkin vaan ihminen selviää.

    Nyt asun lasten kanssa mukavassa pikku-kodissamme, elämä on tasaista ja rauhallista, parantelen itseäni. Jäljellä menneestä on päällimmäisenä ainakin se, että jos tapaan uuden ihmisen (miehen) tulkisen häntä heti ja mielessäni epäilen häntäkin narsistiksi. Mietin milloin se loppuu, vuoden kahden vai kolmen päästä vai jääkö se ikuiseksi, olenko loppuelämäni ylivarovainen enkä uskalla enää luottaa, en tiedä. Siitäkin ehkä palaan kertomaan myöhemmin. Voimia kaikille, sen verran sanon että narsistista kannattaa pyristellä irti, keskittää kaikki tahdonvoima siihen. Kenenkään ei tule elää väkivaltaisessa suhteessa eikä pelossa!

  35. Kuuno
    15.10.2013 at 20:11

    Luettuani jutun ja osan kommenteista, niin en voi kuin ihmetellä tuota ristiinnaulitsemisen himoa narsisteja kohtaan. He ovat sosiaalisen ympäristönsä tuloksia, aivan syyttömiä sairauteensa. Tai lähinnä normalisuuteensa, josta kuvastuu ihmisen perusluonne. Tällaista suvaitsematonta syrjintää kukaan ei ole ansainnut.

  36. A.S
    29.01.2014 at 11:33

    Huhhu näistä teksteistä näkee kyllä ihan oma suhde.
    Me ollaan nyt ollut tyttöystäväni kansaa yhdessä noin puolvuotta ja ”muutettiin yhtee” täs kuukausi sitten ja nyt alkaa tää huutaminen ja se ei oo tyytyväinen mistä, pakko aina jankuta jostain..Tunnen ihan niin et mä tietäisin nytte et mitä mun pitäis tehdä kun olen lukennu tätä, mut en kummiskaan tiiä..olen oikeesti niin rakastunut häneen ( ainakin viellä ) vaik se kohtelee mua huonolla tavalla, huutaa vain mulle haukku mua, ja sit se on sanonnu mulle sama asia miten joku oli sanonnu jolle et ”mä lähen pane joku toinen jätkä” ni kaikki asiat hän sopii yhteen.
    Rupee kyll vituttaa ku luulet löytäväsi rakkaudesi ja loppujenlopuks se onkin narsisti. Mä oon oikeest ihanin mies tällä planeetalla ja kohtelen hänet kun prinsessa vaik hän kohtele mua iha niin et ois jotain roskaa, ostin kukkia myös hänelle mut siinäkin oli jotain väärin. tuntuu siltä et pitä aina löytää joku iha tarpeeton pieni juttu mistä kiukutella. Rakastan tätä naista kyllä yli kaiken mut vaik olen vahva mies (psyykkisesti) niin luulen etten kyll jaksaa tälläst kauan enää kuin paljon mä vaan haluisin.

  37. Japa
    23.02.2014 at 00:28

    A.S Kyllä sä nyt vaan olet löytänyt ihan tavallisen naisen. Tollaisia ne kaikki aina jotain märisemistä.

  38. jake
    14.03.2014 at 23:48

    OLENKO IHASTUNUT NARSISTIIN???
    1. Hän ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa. Hän ei välitä vaikka minulla olisi joku kipeänä yms.
    2. Hän sivuuttaa minun mielipiteeni ja tarpeet ja tuo esille omansa. Hän myös hyvin suoraan ja epäkohteliaasti sanoo mielipiteensä minun ”tyhmistä” mielipiteistäni.
    3. Hän ei kysele minun kuulumisiani eikä lähetä ihastuneen ihmisen normaaleja tekstiviestejä. Hänestä päivittäiset ihanat rakkausviestini ja kyselyni hänen kuulumisistani sekä tekemisistäni ovat lapsellisia ja turhia. Kesken työpäivän lähetetty ”Toivottavasti päiväsi on sujunut hyvin” tai ”Halusin vain kertoa, että tulit juuri mieleeni” ovat hänestä turhia. Yleensä hän vastaa vain lyhyesti tai ei lainkaan. Minun kuulumisiani hän ei kysele koskaan. Hän ei ymmärrä sydän-,hymy-,itku-yms. hymiöitä samalla tavalla kuin tavallinen ihastunut ihminen, eikä niitä myöskään käytä.
    4. Hän voi olla todella mustasukkainen jos tanssin toisen naisen kanssa tai muista harrastuksistani, mm. kuntosalilla käynnistäni.
    5. Hän osaa tekeytyä myös haavoittuvaksi. Hän saattaa yhtä-äkkiä alkaa tiukan paikan tullen itkemään ja voivottelemaan kuinka on saanut aikaisemmissa suhteissaan aina turpaan yms. Siten hän pyrkii saamaan empatiani puolelleen.
    6. Hän koko ajan nälvii minua aivan pienistä asioista vetoamalla minun heikkouksiini. Esim. joka kerta, jos olen jonkun asian joskus sanonut ja toistan sen, niin ivallisesti sanoo, olen kuullut jo tuon jne. Hän ei koskaan omaehtoisesti kehu minua, mutta jatkuvasti tarttuu minun pienimpiinkin lipsahduksiini ja virheisiini häikäilemättömästi.
    7. Hän ei kestä mitään arvostelua tai edes rakentavaa kritiikkiä vaan hyökkää välittömästi päälleni mitä ihmeellisimmillä syillä yrittäen kääntää syyn minun niskoilleni. Hän aina yrittää kääntää tilanteen niin, että minä en kestä kritiikkiä tai jollain lailla vika on minussa.
    8. Hän ei myöskään osaa arvostaa hänelle ostettuja lahjoja ja kukkia siten kuin normaalisti ihastunut ihminen. Hän ei osaa arvostaa hyviä tekoja mitä hänelle teen, leivon,siivoan yms.
    9. Hän haluaa seksiä ja nauttii siitä, mutta ei osaa tai halua antaa nautintoa minulle miehenä.

    Hän on kaunis, hieman syrjään vetäytyvä jopa ujo, aika yksinäinen, hyvin paljon kiinni äidissään vaikka ei ole kauheasti tekemisissä hänen kanssaan.
    Puolitoista vuotta tapailin häntä ja hän oli kuin enkeli. Sitten kun viimein opin luottamaan ja päästin hänet kuoreni lävitse, kaikki muuttui kuten yllä kerroin.
    Kaikesta huolimatta olen täysin varma että hän tykkää minusta ja aloite suhteeseen lähti häneltä. Hän ei yritä alistaa yms. minua, mutta aina kun tulee hankala tilanne, niin hän käyttää samaa pakotietä eli että voin lähteä mihin haluan, ei ole pakko olla hänen kanssa. Näen että hänen itsetuntonsa on kovan kuoren alla tosi huono ja hän kaipaa minua mutta ei voi mitään positiivisia tunteitaan tuoda julki. Näkee että on todella onnellinen kun näkee minut, mutta ulos ei kerro mitään.Hän haluaisi perheen kanssani.Jos yritän kysellä tai puhua hänestä niin ainoa mitä sanoo että hän on niin monesti saanut turpaan miessuhteissaan. Unelmistaan kertoo,mutta ei ajatuksistaan eikä ongelmistaan, jotka liittyy häneen.
    Hyvänä asiana on että hän tykkää keskustella eri aiheista mikäli ne eivät polje hänen mielipiteitään yms. Hän tykkää tanssia aivan loputtomiin kanssani, laittaa ruokaa kanssani… Tanssi onkin asia,jossa löydän jotain aivan ihanaa hänestä ja hänen kuorensa jopa murtuu välillä hellyydeksi,missä hän ei hae mitään itselleen.

    Itse olen todella avoin, sosiaalinen, helposti lähestyvä ja lähestyttävä ja hyvän itsetunnon omaava mies.

    Olen lääketieteellisen käynyt 40 mies ja naiseni on reilu 30 myös terveydenhuoltoalalla. Miten minun pitäisi lähestyä vai jätänkö sikseen?

  39. Narsistin Vaimo
    30.03.2014 at 18:43

    Jake, kuvailit mieheni melko tarkkaan, ja hän on narsisti. Kyllä sinun varmaan olisi parasta hänet unohtaa, koska hän ei sinua kunnioita nyt, ja suhteen jatkuessa se vain pahenee. Kun minä sitten tein selväksi ettei minua näin saa kohdella, hän lähti ja löysi uuden uhrin. On ollut kova paikka minulle, mutta sydämessäni tiedän että uusi, parempi elämä minua odottaa. Ystäväni minua kannustavatkin!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.