Miehen toistuva uskottomuus ja kaksinaamaisuus
Olen seurustellut mieheni kanssa seitsemän vuotta ja olen itse 27-vuotias. Hän on hellä ja näyttää minulle, että rakastaa minua ja haluaa viettää koko loppu elämänsä kanssani. Ongelmani on aina ollut se, että kumppanini oli kiinnostunut katselemaan muita naisia niin kadulla kuin netissäkin.
Hän oli suhteemme alkuvaiheessa paljon pahenpi kuin nyt. Hän
flirttaili hyvännäköisille naisille, kun olimme bileissä, josta hän sai aina
kuulla jälkeen päin, koska minusta tuntui siltä, ettei hän arvosta minua.
Kolme vuotta sitten luin hänen sähköpostinsa ja sain hänet kiinni siitä, että
hän pyysi vanhaa työkaveriaan ”seksitreffeille”. En tiedä olivatko he tavanneet näissä
merkeissä, koska kumppanini oli valmis valehtelemaan niin paljon kuin
pystyi, ettei olisi menettänyt minua. Tästähän tietenkin seurasi se, että en
voi luottaa häneen, koska joka asiassa hän yritti päästä pälkähästä
valehtelemalla. Loukkaannuin niin tästä, että olin vuoden masentunut.
Puolitoista vuotta sitten muutin toiseen maahan, koska halusin koittaa jospa
voisin elää yksin ilman häntä, koska koko suhteemme oli ollut minulle yhtä
miettimistä siitä, haluanko olla hänen kanssaan vai en. Hän olisi murtunut täysin, jos olisin jättänyt hänet, ja koska rakastin häntä, en halunnut enkä voinut jättää häntä, joten jatkoimme suhdetta.
Nyt kun olemme taas yhdessä ja samassa maassa, kaikki tuntui
menevän todella hyvin. Seksiä harrastamme noin kerran tai kaksi viikossa,
jota kumppanini on aikasemmin valittanut liian vähäiseksi, mutta nyt ei ole
enää kommentoinut asiaa yhtään. Eilen näin netin sivuhistoriasta, että hän
oli etsinyt seuralaispalvelusta seuraa. Juuri kun luulin, että hän oli
muuttunut ja kaikki meni meillä hyvin.
En tiedä, mitä tehdä. Hän on sellainen ihminen, joka ei halua puhua vaikeista
asioista, vaan yrittää ”korjata” ne itse eli tässä tapauksessa, jos hän ei saa
tarpeeksi seksiä, hän yrittää saada sitä muualta. Olen yrittänyt puhumista
monta vuotta, mutta se ei onnistu. Olemme läheisiä, halaamme paljon
ja sanomme helliä sanoja. En ymmärrä, miten hän voi olla näin kaksinaamainen.
En ymmärrä, miksi hän ei halua olla sellaisen naisen kanssa, joka haluaa
harrastaa enemmän seksiä ja lopettaa meidän suhde. Suorastaan inhoan
valehtelua.
Auta minua, pitäisikö minun vihdoin jättää hänet? Haluaisin jo kohta alkaa
miettimään naimisiin menoa ja perheen perustamista, mutta olen epävarma
siitä, voinko luottaa kumppanissani siihen, että hän on uskollinen
vaikeinakin aikoina.
nimim. Avun tarpeessa
Psykologi Kaisa Malinen vastaa
Kirjeesi perusteella sinun ja kumppanisi käsitykset parisuhteessa elämisestä ovat varsin erilaiset. Sinulle uskollisuus suhteessa on tärkeää, kun taas kumppanisi ei pysty, halua tai näe tarvetta intiimiyden säilyttämiseen vain teidän kahden välillä. Kertomasi pohjalta voisi ymmärtää, että kumppanisi ei vaikuta katuvan pettämisiään tai olevan erityisen halukas muuttumaan. Päinvastoin, kerrot toisten naisten olevan kumppanillesi keino päästä yli suhdettanne koettelevista hankaluuksista. Miten näet, onko uskottomuus kumppanisi kohdalla vahinko ja virhe vaiko tapa tai jopa periaate?
Murrutko sinä, jos jatkatte tällaista suhdetta?
Tunnut kysyvän itseltäsi ”Miksi kumppanini haluaa olla kanssani?”. Voi olla, että päädyt ajatuksissasi siihen, että suhteessanne täytyy olla jotain erityistä, joka sitoo kumppaniasi vahvasti sinuun. Näin voi toki ollakin. Hän luultavasti saa suhteestanne jotain, mitä ei löydä muista suhteista. Mielestäni edellistä olennaisempi kysymys on kuitenkin se, haluatko sinä olla antamassa hänellä tätä jotain erityistä, mitä hän suhteestanne saa – olipa se sitten vaikka turvallisuutta, pysyvyyttä tai lämpöä – ja se, saatko sinä tästä suhteesta niitä asioita, joita parisuhteelta haluat? Hyvän parisuhteen tulisi täyttää molempien osapuolten tarpeita ja haluja. Murehdit sitä murtuisiko kumppanisi, jos eroaisitte. Entä sinä, murrutko sinä, jos jatkatte tällaista suhdetta?
Päätöksen suhteeseen jäämisestä tai siitä lähtemisestä voit tehdä vain sinä itse. Mielestäni ratkaisevaa on haluaako kumppanisi todella, aidosti muuttua ja jos ei, onko niin sanottu avoin suhde sellainen, johon sinä olet valmis sitoutumaan. Kuten varmasti tiedät tällaiset muutokset eivät tapahdu vahingossa, vaan vaativat aikaa ja työtä. Toivon sinulle voimia tulevaan!
3 Comments
Aika tuttu tilanne. Minulle myös paljastui kolmen vuoden jälkeen, että mies oli ainakin katsellut netin seuranhakupalstoja ja lisäksi hän oli pitänyt yhteyttä entisiin kumppaneihinsa tavalla, joka ei mielestäni kuulu parisuhteeseen. Tästä muodostui järjetön vyyhti, moni muukin asia alkoi valjeta ja tajusin, että mieheni eli keskellä valheiden verkkoja. Joskus tuntui ettei hän itse edes tajunnut valehtelevansa. Näiden asioiden paljastuminen oli kummallekin valtava shokki, ja minusta tuli täysin vainoharhainen. Pengoin kaikki paikat läpi etsien todisteita kaikesta mahdollisesta mitä on selkäni takana tehty. Mies kiisti ja kiistää edelleen että olisi koskaan fyysisesti pettänyt. Sitä en voi tietää, mutta kun mietitään surullisia uskottomuustilastoja, niin kuinka vakuuttavaa on että tällaisiin valheisiin sortunut mies puhuisi totta väittäessään ettei ole pettänyt? Olen ehkä liian mustavalkoinen, mutta jos paljastuu ettei ole täysin rehellinen elämässä, niin eikös se kynnys pettämisellekin ole silloin paljon matalempi…Lisäksi se piirre, että syyttää aina muita omista ongelmistaan ja pakenee vaikeita tilanteita..sitähän pettäminenkin on..pakenemista, lohdun tai jonkin extran hakemista. Kaiken huippuna siitä usein syytetään kumppania, ”sinä ajoit minut siihen!”. Tottakai asioilla on aina kaksi puolta, ja olenkin paljon harrastanut itsetutkiskelua tämän kriisin jälkeen. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että arvomme ja moraalimme taitavat olla pohjimmiltaan erit. Meilläkin paljon hellyyttä ja rakkauden sanoja, mutta merkityssisältö ei täsmää. Siitä on varmaan johtunut oma turvattomuuden tunteeni, ja se että olen liian usein esim. uhannut erolla ellei tietyt asiat muutu. Se onkin ollut vain sitä, etten ole luottanut mieheeni. Pelko saa käyttäytymään tuolla tavoin.
Muutin yhteisestä kodistamme pois ja olen aloittanut ”uuden elämän”, jota on helpompi elää. Kuitenkin minulla on edelleen ikävä hyviä asioita suhteessamme, ja olen kuin nuorallatanssija miettiessäni, onko mies aidosti oppinut virheistään ja voiko häneen vielä joskus luottaa. Näin hän ainakin kovasti vakuuttaa ja monessa suhteessa olen myös itse huomannut muutoksen hänessä ihmisenä. Kävimme myös pariterapiassa pariin otteeseen, mutta siitähän ei ole hyötyä ellei kumpikin sitoudu uuteen alkuun. Minä en sitä uskaltanut tehdä. Pelkään yhä liikaa. Sehän tässä onkin, luottamus olisi jatkossa minun korvieni välissä. Olisi vaan pakko uskaltaa luottaa, avata arpeutuneet haavat jälleen ja testata tositilanteessa onko minusta enää tämän ihmisen rinnalle. Sen näyttäisi vain aika ja sitoutuminen, mutta se tuntuu nyt liian suurelta riskiltä. Mekin puhuimme jo lapsista ennen näiden asioiden paljastumista, ja se tässä satuttaa paljon, kun kaikki yhteiset unelmat kariutuivat. Ei ole helppoa uudessa suhteessakaan, jokaisella on menneisyyden taakkaa kannettavanaan. Kuitenkin sinun on tehtäväsi rajat itsellesi selviksi, mitä olet valmis hyväksymään ja mitä et. On hyvin mahdollista, että mikäli jatkatte yhdessä, sinun on hyväksyttävä se että miehesi on altis valehtelemaan ja pettämään ehkä lopun elämää. Oletko valmis sen asian hyväksymään hyvät puolet vaakakupin toisella puolella? Vai repiikö pelko sinut rikki? Tämän asian kanssa itsekin painiskelen..ulkopuolisten on helppo sanoa että unohda koko tyyppi. Joskus heitäkin kuitenkin kannattaa kuunnella, kun oma sisin on mennyt pahemman kerran sekaisin.
Sama juttu täällä. Mun mies on tehnyt just tuota samaa. Pahintahan siinä on se, että toisen rehellisyyteen ei voi luottaa. Ehkä jossain arkisissa asioissa kuten -kävitkö kaupassa?, -kävin keskusteluissa voi luottaa että toinen on rehellinen. Siltikin kun tarpeeksi epäilyä on ja vainoharhaisuutta, alat miettiä että no minkäs se jätti kertomatta (että kaupassa olikin samaan aikaan se joku, ja että käytiin samalla sitten kahvilla tai lounaalla).
Jos ihminen pystyy valehtelemaan noin sujuvasti, ilman huonoa omaatuntoa ja että valehteleminen on enemmän sääntö kuin poikkeus, niin ei sellaisen ihmisen kanssa yksinkertaisesti pysty elämään. Ei pysty. On nähty ja koettu.
Vaakakupissa painaa positiivisena hyvin monta asiaa, rakkautta on paljon, mutta jos toisen rehellisyyteen ei voi kaikissa asioissa luottaa, jos kysyttäessä esim. pettämisestä valehdellaan, jos selvien todisteiden esittäminenkään ei tuo toisesta totuutta ja sen myöntämistä, että on tehnyt väärin tai että on toiminut sovittujen sääntöjen vastaisesti, niin ei silloin kannata itseään enää enempää satuttaa pysymällä huonossa suhteessa.
Nähty on sekin, että kun kerran pälkähästä pääsee, niin valehtelu jatkuu ja samat kujeet alkaa. Jonkun aikaa voi olla hiljaista, mutta kyllä se alkaa uudestaan. Olisi itsensä pettämistä uskotella itselleen, että ihminen voisi muuttua. Joskus toisen epärehellisyyden taustalla voi olla tietysti joku sairaus, jossa ei ole omaatuntoa kai ollenkaan kuten narsismi?
Tuttua juttua.Nyt alkoi painaa mieltäni niin paljon,että on kirjoitettava. Aviossa tosi kauan ja lapsia. Mies jää kiinni valehtelusta vähän väliä. Olen ummistanut silmäni kauan kun kuvittelin rakentavani idyllistä perhettä.Nyt osa-aikaisella eläkkeellä on aikaa ajatella.Ja silmäni alkavat aueta. Mies syyttää minua mustasukkaiseksi,paranoidiksi. En tiedä kuinka jaksan. Pitäisi lähteä mutta en halua köyhyysloukkuun.vaikka köyhä olen jo nyt kun kärsin.