Miten voisin antaa pettämisen anteeksi?
Olemme seurustelleet mieheni kanssa 10 vuotta ja olleet kihloissa 2 vuotta. Olemme 25- ja 26-vuotiaita eli seurusteltu tosi nuoresta. Tähän saakka asiat ovat menneet hyvin lukuunottamatta pieniä riitoja. Kunnes…
Tulin raskaaksi, ja se oli ihan toivottu juttu. Raskausaika meni hyvin, mutta vauvan synnyttyä mies jatkoi kavereiden kanssa hengailua viikonloppuöisin niin kuin ennenkin. Siitä tuli riitaa. Mies olikin tavannut reissuilla jonkun 18-vuotiaan tytön. Ensimmäisellä kerralla tämä tyttö oli antanut vain kyydin kotiin, mutta ruvennut sitten soittelemaan kuulumisia. He ehtivät tapailla reilun kuukauden verran silloin tällöin viikonloppuisin ja pussailivat milloin missäkin parkkipaikalla. Pusut olivat pieniä, mutta sitten yhdellä kerralla he olivat menneet tämän tytön kotiin, kun tämä oli sitä pyytänyt. Tyttö halusi enemmän ja saikin. Mieheni ei kuulemma tehnyt koskaan aloitetta, mutta ei sillä ole väliä, kun ei estellytkään. Tämä tyttö on kuulemani mukaan onnistunut tekemään saman muillekin pareille ja moni on eronnutkin. Hän yritti vielä senkin jälkeen, kun mies laittoi viestin että rakastaa meitä ja pyysi tyttöä, ettei soittelisi enäähänelle.
Mies kertoi mulle itse tapahtuneesta, kun kyselin, mikä sillä on kun hän käyttäytyi niin kylmästi minua kohtaan. Hän sanoi, että olisi halunnut kertoa aikasemmin, mutta ei pystynyt. Hän tajusi liian myöhään, mitä tekee ja olisi lopettanut suhteen, vaikka olisimme eronneetkin. Hän on sanonut katuvansa elämänsä suurinta virhettä ja sanoo rakastavansa minua ja vauvaa. Hän haluaa olla meidän kanssa. On kuulemma valmis tekemään mitä vain, että antaisin anteeksi ja olisin onnellinen. Itse en tiedä, riittääkö se korvaamaan sen, kuinka pahasti hän satutti minua. Hän on kyllä muuttunut paljon siitä mitä oli ennen. Hän auttaa kotona kaikessa ja viettää aikaansa minun ja vauvan kanssa. Hän näkee kavereitaan vain päivisin tai silloin öisin, jos olen mukana. Toisaalta minun pitäisi olla nyt tyytyväinen, kun hän on nyt sellainen, mitä olen aina toivonut.
En enää rakasta enkä arvosta miestäni
Nyt tämä suhde on vain minusta kiinni. On vaikeaa, kun välillä ajattelen eroa, mutta sitten käytännön asiat mietityttävät. Meillä on asuntolaina ja kolme kuukautta vanha vauva, joka tarvitsee mielestäni molemmat vanhemmat. Aluksi, kun kuulin tapahtuneesta, olin vain surullinen ja kyselin syitä, miksi se tapahtui, mutta nyt olen välillä niin vihainen miehelle ja ajattelen, että en enää rakasta enkä arvosta häntä. Pelkään, etten tuntisi enää mitään häntä kohtaan. Olen jopa miettinyt, että kun hän nyt kokeili olla toisen naisen kanssa, niin minunkin täytyy saada kokeilla olla toisen miehen kanssa, kun olemme olleet vain toistemme kanssa. Olen ehkä kateellinen siitä. Nämä ajatukset tulevat vain silloin, kun muistan, mitä tapahtui eli oikeastaan päivittäin. Nyt kun olen vauvan kanssa vain kotona, niin on liikaa aikaa miettiä tapahtunutta.
Minulla on ollut aina tosi huono itsetunto. Tunnen itseni rumaksi ja läskiksi ja sen takia tuo olikin tosi kamalaa ja hirveään aikaan, kun olin juuri synnyttänyt ja mietin itseki,n mitenköhän seksi onnistuu.
Mies on kertonut mulle kaiken mitä olen pyytänyt, mutta ei ilmeisesti itsekään tiedä, kuinka antoi tuon tapahtua. Hän sanoo vain olleensa niin sekaisin kaikesta ja että se tyttö muistutti minua, kun olimme nuorempia. Ei kuulemma ollut edes ihastunut tähän tyttöön tai tuntenut muuta kuin että sen kanssa oli helppo puhua. Tämä tyttö osasi olla oikeaan aikaan kiltti miehelle, kun mies ei saanut minulta mitään huomiota. Minulla meni kaikki aika vauvan kanssa. Mies ei tullut mukaan hoitamaan, ei kuulemma uskaltanut. Tyttö oli vannonut olevansa parempi nainen miehelleni kuin minä ja pyytänyt miestä eroamaan.
Kaikki olisi oikeestaan hyvin, jos vain antaisin itseni unohtaa tapahtuneen. Kiusaan itseäni sillä ja en halua, että mies unohtaa, mitä teki ja otan asian puheeksi liian usein. Miten voisinkaan unohtaa tai edes olla ajattelematta asiaa, kun se tulee mieleeni niin monista asioista. Siitä on toisaalta kulunut niin vähän aikaa, kun sain tietää, että se on siksikin niin tuoreena muistissa. Pahinta on, että välillä ajattelen, että olisko tätä tapahtunut, jos emme olisi saaneet lasta.
Olisko tätä tapahtunut, jos emme olisi saaneet lasta?
Koko juttu tuntuu niin vaikealta käsitellä. Ajatukset pyörivät vain samoissa kysymyksissä, kuten ”Miksi?” ja ”Voinko koskaan enää luottaa?”. Epäilen tosi helposti miestäni ja olen mustasukkainen. Olen aina ollut. Kun kaikki nuo kerrat oliskin sattunut miehen ollessa humalassa, mutta hän on ollut joka kerralla lähes selvin päin.
En tiedä, kannattaako yrittää pelastaa tätä suhdetta. Mitä hyvää siinä on kummallekaan, kun en voi luottaa ja näen miehen ja sen toisen naisen mielessäni yhdessä? On meillä toki hyviäkin muistoja paljon, mutta ne tuntuvat tällä hetkellä olevan valhetta.
Onko mieheni koskaan rakastanut minua, kun pystyi noin tekemään?
Psykologi Kaisa Malinen vastaa
Kirjeessäsi esille tuomasi ajatukset ja tunteet kuvastavat monen petetyksi tulleen kokemuksia. Viha, katkeruus ja ahdistus sekä pelko siitä, ettei pettämisestä pääse koskaan yli, painavat mieltä. Koetun haluaisi jättää taakseen, mutta samat muistot ja ajatukset täyttävät mielen kerrasta toiseen.
Lapsen syntymässä suhde joutuu helposti myllerryksiin
Pettämisestä toipuminen ja luottamuksen uudelleen kasvaminen vievät aikaa. Pettämisen paljastuminen on suhteelle kriisi, eikä itseään kannata hoputtaa tekemään nopeasti isoja päätöksiä suhdetta koskien. Raskas elämäntilanne ja esimerkiksi pienen lapsen kanssa elämisen usein mukanaan tuoma väsymys voivat vaikeuttaa päätöksentekoa entisestään. Ensimmäisen lapsen syntymä haastaa parisuhdetta muutenkin, joten tässä elämänvaiheessa suhde joutuu helposti myllerryksiin.
Uskon, että voisitte kumppanisi kanssa hyötyä työskentelystä psykologin tai terapeutin kanssa. Suosittelenkin teille lämpimästi tätä vaihtoehtoa ennen ratkaisevien päätösten tekemistä. Kunnalliset perheneuvolat tarjoavat ilmaista keskustelutukea lapsiperheille. Voisit saada tukea myös kirjasta Revitty sydän, jossa pettämisen jälkiä käsitellään sekä petetyn että pettäjän näkökulmista. Vaikka epävarmuuden kestäminen onkin raskasta, toivon, että jaksat olla kiirehtimättä ja sietää elämän keskeneräisyyttä.
21 Comments
samaa olen miettinyt minäkin…se anteeksi antamisen kynnys on niin suuri,tuntuu niin ylitsepääsemättömältä,antaa anteeksi.
minuakin on petetty…ennen olin avoin,nauravainen ja elämän myönteinen ihminen…nyt olen huomannut että minusta on tullut ihmis vihaaja.
mikä tekee minut niin surulliseksi,kun huomaan että koko persoonani muuttui siihen yhteen pettämiseen,minkä mieheni teki..
joskus halauaisin vain kuolla pois.
ainut mikä minut pitää hengissä on lapset,jos ei olis lapsia,niin en varmaankaan kirjoittaisi tässä nyt.
koska en osaa enää nauttia elämästä.
eli siinäpä vasta kysymys,miten antaa anteeksi???
Tässä juuri itse painiskelen saman ongelman kanssa miten antaa anteeksi?
Tiedän olevani osasyyllinen parisuhteessamme oleviin ongelmiin, mutta ei minulle ole tullut mieleeni pettää niinkuin mieheni teki.
Annamme ajan kulua ja olemme puhuneet, puhuneet ensikertaa koko suhteemme aikana kaikista aroistakin asioista. Jos aika ei paranna lupasimme toisillemme että päätämme yhdessäolon koska ei ole kenenkään etu olla eitoimivassa suhteessa.
Ole itsellesi armollinen, tunteet joita käyt läpi tarkoittavat vain sitä, että välität..jos et pysty puhumaan miehesi kanssa, etsi joku jolle voit puhua kaikki avoimesti…..
Sama ongelma täälläkin. Tuntuu, että suhteeni poikaystäväni kanssa olisi melkein täydellinen ellei taustalla pelottelisi koko ajan se, että hän petti. Pystynkö joskus antamaan anteeksi ja unohtamaan tapahtuneen niin, että voisin kuitenkin nauttia tästä suhteesta ja elämästä niinkuin nautin ennen pettämistä? Minustakin tuntuu, että olen muuttunut entisestä iloisesta ja innostuvasta, itseensä luottavasta ihmisestä joksikin toiseksi. Ja haluan tuon vanhan minäni takaisin! En vain tiedä, miten. Saanko sen takaisin pysymällä tässä suhteessa ja käymällä tapahtuneen perinpohjaisesti läpi vai olisiko parempi jättää nykyinen poikaystävä ja unohtaa menneet siten?
Lisäksi tuntuu hieman ironiselta, että suhteemme ei luultavasti olisi tällä hetkellä niin hyvä kuin se on, ellei poikaystäväni olisi pettänyt. Sen jälkeen alkoi nimittäin puhuminen, puhuminen ja puhuminen. Siinä käytiin läpi kaikki menneet, nykyiset ja mahdollisesti tulevat tunnekiemurat. Aikaa pettämisestä on nyt noin puoli vuotta ja suhteemme on tietyiltä osin vahvempi kuin koskaan. Tuntuu pahalta myöntää, että se toi mukanaan paljon hyvääkin, sillä se vei myös niin paljon. Muun muassa sen, että epäilen, voinko elää tämän ihmisen, joka loukkasi minua niin syvästi, kanssa mahdollisesti loppuelämäni… Miten voisin antaa anteeksi?
Minun kohdallani sama juttu. Pettämisen jälkeen olemme puhuneet ja puhuneet. Suhteemme loikkasi kertaheitolla monta askelta läheisemmäksi. Mieheni oli pettynyt edellisessä suhteessa, ja oli hyvin varovainen minun kohdalla ettei pettyisi taas. Sitten hänelle tapahtuikin ulkomailla pieni vahinko.. hän heräsi paikallisen huoran vierestä eikä muistanut edellisillan tapahtumista mitään. Näin kyllä että mieheni oli todella pahoillaan ja murtunut tapahtuneesta. Mukanaan hän toi myös pari seksitautia ja odottelime yhdessä HIV tulosta. Vasta puoli vuotta jälkeenpäin aloin itse herätä tapahtuneesta, kun mieheni oli jo päässyt asian yli mietittyään kuukausia tekosiaan. Nyt olen masentunut ja ainoa turvani on minua pahoin loukannut ihminen. Tuntuu pahalta kun oman puolison kosketuskin saa minut ajoittain etomaan. Hetkittäin taas ajattelen että hän on minulle juuri sopiva ihminen. Hän ei osaa minua juuri auttaa, sillä en itsekään tiedä mikä olisi parasta. Sisälläni mylvii viha ja olen monet kerrat purkautunut hänelle tunteistani. Silti iltaisin nukahdan yleensä omiin kyyneliini joita kovasti yritän peitellä. Viime aikoina myös itsetuhoiset ajatukset ovat olleet mielessä. Olen vuosia sitten käynyt erittäin pohjalla ja jo yrittänytkin itsemurhaa. Enää en jaksa juosta terapeuteilla tai halua joutua pakkohoitoon.
Haluttaisi vain työntää koko paskan oloni mieheni päälle ja laittaa hänet kärsimään itseni puolesta. En tiedä ymmärtääkö hän kuinka paha minun on olla. Pettämisen laatu oli kuitenkin siitä ”lievimmästä” päästä.. hän on sanonut ettei enää koskaan halua itselleen niin pahaa oloa niin kuin silloin oli. Ja vielä kun hän satutti minua niin paljon. Kumpa itsekin tietäisin mikä minua nyt auttaisi. Mieheni olisi valmis auttamaan jos osaisin sanoa hänelle konkreettisen keinon, mutta sitä en tunnu keksivän.
Olen 39v, 20-vuotta naimisissa, 3 lasta. 2-vuotta sitten sain tietää mieheni pettäneen 3-vuoden ajan. Mieheni selityksiä; – riisuttiin ja mentiin sänkyyn, mutta en minä tehny mitään (just joo ja lehmätki lentää), olit koko ajan mielessä kun kun olin hänen kanssaan sängyssä (aivan, kaikkien puolisoiden unelma, olen mieheni mielessä hänen hässiessään toista), -menin sänkyyn kun minä niin säälin häntä (hmm…. niinpä niin säälistähän sitä vieraita naisia sänkyyn kaadetaan ). Olemme vielä yhdessä, mutta kuinka kauan, sitä ei tiedä. Olen sanonut miehelleni että hän on koeajalla. Pettämisestä pääsee helpommin yli, mutta vuosien salailu ja valehteleminen, siitä en pääse koskaan. Luottamus on mennyt 200% miinukselle. Eikä asiaa helpottanut yhtään se kuinka tämä ”toinen nainen” lähetteli viestejä minulle siitä kuinka toivoo että lapseni kuolisivat yms. Sanoin miehelleni että miten hän on voinut olla noin sairaan ihmisen kanssa. Asiaa ei helpota kyllä sekään että 2kk sen jälkeen kun sain selville asian huomasin mieheni etsineen seksiseuraa netistä. Hän muka huvikseen katseli millaiset ihmiset hakevat seuraa (just joo ja minusta tuli roope ankka!!!!!!!!)
Meillä on vaimoni kanssa suloinen 2,5 v. tytär. Olemme olleet 4 vuotta yhdessä.. Lähdin kotonta itse koska en enää kestänyt vaimoni festari matkoja ja baari reissuja koska ne olivat niin säännöllisiä ja oli omat epäilyni koska meillä ei ollut seksiä lainkaan.. Nyt asiat saatiin sovittua ja hän on kokoajan väittänyt ettei ole pettänyt.. Ja uskon sen.. Palasin kotiin 3 kk jälkeen vaikka tiesin että hän on eron aikana käynyt treffeillä mutta kielsi olleensa sängyssä.. Nyt kun palasin niin kertoi että on se mies ollut meillä yötä ja ovat harrastaneet seksiä meidän kodissa.. Lähdin taas.. Onko oikein olla katkera ja vihainen ja petetty koska oltiin kuitenkin erossa ja ilman toivoa tulevasta…
Olen itse sitä mieltä että paras asia mitä voi tehdä kun on saanut tietää että kumppani on pettänyt niin pettää itse häntä ei tietenkään tarvitse kertoa hänelle koska se vain satuttaisi häntä eikä rakkaudessa ole kyse toisten satuttamisesta. Se vain parantaa huonoa oloa ja sitten itselläkin on oma likainen pieni salaisuus 😛
Pettamista ei kannata antaa anteeksi. Ihan turhaan elatte suhteessa ja masennutte, kun ei se pettaja siita muutu. Luottamusta ei saa palautettua ei ainakaan jos kyseessa on ollut kauan jatkunut valehtelu. Rakkauden ei ole tarkoitus satuttaa. Kun ei niin paljoa omaa puolisoa kunnioita, etta olisi uskollinen niin vaihtakaa, kylla niitakin on jotka kunnioittavat niin etteivat satuta..
Hei Pilkku ja Kaunis,
kirjoituksenne kuulostivat prikuulleen omilta mietteiltäni. Olin vaihto-opiskelijana ulkomailla, kun avomieheni kehitteli itselleen pienen sivusuhteen. Suhde ehti kestää noin kuukauden ennen kuin ex-poikaystäväni päätti sen. Minä sain tietää asiasta vasta paljon myöhemmin, ja silloin vasta lähtikin matto jalkojen alta! Mietin, että voiko siihen vihaan, katkeruuteen ja v*tutukseen kuolla. Ja surin sitä, miten tapahtunut muutti minua, luultavasti peruuttamattomasti.
Emme enää asu yhdessä. Hän koittaa kuitenkin edelleen saada minua takaisin ja katuu kovasti tekojaan. Minulla on edelleen paljon tunteita häntä kohtaan, mutta en vain tiedä voinko antaa anteeksi.
Kai se on vain otettava runsaasti aikaa, ja luotettava että asiat lutviutuu. Muutakaan konstia en tiedä. Isot voimahalit teille!
Moi,
Tässä oma tarinani, pari vuotta sitten minulla ja miehelläni oli ulkoisin puolin asiat hvyin: kolme lasta, hyvät työpaikat ja itse rakennettu omakotitalo. Niin vain kävi että mieheni rakastui silmittömästi työkaveriinsa ja aloitti suhteen, joka meni niin pitkälle että hain avioeron. Tai oikeastaan hän itse halusi aloittaa uuden elämän tämän naisen kanssa. Ei auttanut puhuminen eikä mikään, käytiin terapeutit sun muut, mutta hän oli näin päättänyt. Tällä naisella oli myös kaksi pientä lasta ja aviomies ja hän oli tekemässä miehelleen saman tempun. Pettämissuhde oli tässä vaiheessa kestänyt alle puoli vuotta..
Minä otin lapset, ostin oman kämpän ja muutin pois. Viha, suru, ahdistus, pelko jne. olivat aivan valtavat. Mutta niinpä vain miehelläni aukesivat silmät kun jäi itsekseen tämän haukan kanssa.
Ja niin kävi että ryömi takaisin ja minä otin. Ja sitten alkoi asioiden selvittely ja lopputulos oli että nyt ollaan kahden vuoden päästä tapahtuneesta yhdessä ja parisuhde suorastaan kukoistaa. Tiedän että kaikki ympärilläni ihmettelevät minä itse mukaan lukien että kuinka pystyin antamaan anteeksi, mutta niin vain kävi. Koen että olen pystynyt antamaan anteeksi ja suhteemme ikään kuin alkoi alusta. Tietysti kipeää tekee kun ajattelen asiaa, mutta kaiken puhumisen ja analysoinnin jälkeen olen ymmärtänyt miksi siihen pisteeseen päädyttiin ja luultavasti siksi anteeksianto on mahdollista. Lisäksi tunnen mieheni niin perin juurin että pystyn edelleen luottamaan häneen. Suosittelen myös kaikille tuota Revitty sydän -kirjaa, siitä sain paljon ymmärrystä ja voimia tähän koetukseen. Tsemppiä kohtalotovereille ja pettämisestä todella voi selvitä joko yhdessä tai yksin. Valtavan työn siinä joutuu tekemään mutta se kannattaa kävi miten kävi. Rohkeasti tulta päin ja kaikki tunteet on sallittuja, se toimi mulla..
en tiedä miten tästä selviän. Jo seurustelun alkuaikoina puolisoni toi kotiin sukupuolitaudin ja sillon vannoi, että oli viimenen kerta. Noin vuosi sitten mieheni kuitenkin kärysi salasuhteesta toiseen naiseen. Käryn myötä paljastui, että naisia oli ollut enemmänkin ja viimeset seitsemän vuotta oli armas puolisoni juossut jatkuvasti vieraissa.
Alkushokista toivuttuani päätin pelastaa parisuhteeni, sillä rakastin ja rakastan miestä niin paljon ja meillä on niin paljon hyvää tässä liitossamme, kolme lastakin. Kävimme terapiassa ja teimme paljon asioita yhdessä ja koin että lähennyimme ja suhteemme voi paremmin kuin koskaan. Olin niin onnellinen, että meidän avioliittomme on niin vahva ja rakkautemme niin voimakasta, että tällaiset kriisitkään eivät sitä kaada.
Pari päivää sitten tuli pommi. Sain tietää että mieheni ei ole missään vaiheessa lopettanut tätä suhdetta tähän viimeisimpään salarakkaaseen. Vaan on esittänyt minulle koko ajan mitä rakastavinta puolisoa ja puhunut kuinka helpottunut oli, että pääsi koko akasta eroon ja miten nyt on asiat kohdallaan ja tajuaa miten hirvittävän virheen on tehnyt pettäessään minua. Ja aina kun on silmä välttänyt on juossut panemaan tätä salarakasta ja vannonut tälle ikuista rakkautta.
Pistin miehen samantien pihalle ja nyt se sitten soittelee, tekstailee , roikkuu oven pielessä, itkee ja anelee etten jättäisi häntä. Että nyt pitää ajatella lapsia.
Järki sanoo, että minun pitäisi pistää erohakemus vetämään samantien , mutta voi kuinka tuota miestä rakastankaan. Syvällä sisimmässäni tiedän etten tahtoisi erota, vaan yrittää vielä kerran.
Onko kellään kokemusta vastaavasta? Vieläkö pystyn tämän perheen pelastamaan. Vai onko ero nyt ainoa vaihtoehto??
Itselläni sama tilanne kuin monella muullakin täällä olimme olleet eukon kanssa melkein 7v yhdessä kunnes minulle viikko sitten selvisi että hänellä on ollut suhde melkein vuoden ajan työ kaverinsa kanssa. Meillä on lapsi ja talo laina kuten hienoon julkisivuun aina kuuluukin, ensin ei akka millään meinannut myöntää mutta lapsemme kummitäti puuttui asiaan ja pisti muijan valehtelulle lopun jonka jälkeen vasta myönsi tapahtuneen. Nyt asian julkitultua olen kuullut kuinka hän on katunut yhteistä lastamme ja herjannut minua kaikille tutuillemme, nyt on akka niin katuva ja pyytelee anteeksi antoa ja tekisi mitä tahansa voidakseen kääntää kelloa taaksepäin että jäisi mokoma tekemättä ja olen hänen ainoa oikea rakkautensa ikinä.
Miten helvetissä tommosta sonnan puhujaa voi uskoa ensin olin niin vihainen molemmille että sain jo poliisit perääni kun kävin heidän työpaikallaan etsimässä tätä toista jäppistä mutta nyt en enää tiedä olisinko yhtään sen tyytyväisempi murjottuani toisen kasvot tunnistamattomaksi, olen niin pettynyt sillä lähes tulkoon sama tapahtui itselleni n 10v sitten ja silloin päätin että en anna moisen tapahtua ja etsin luotettavan vaimo aineksen. Eukko tiesi tapahtuneesta vallan hyvin kun olen hänelle avoimesti puhunut kaikista elämässäni tapahtuneista hyvistä ja pahoista asioista jotta hän ymmärtäisi miksi joskus hieman olen oudolla tuulella. Rakastan tätä petturia silti enemmän kuin happea keuhkoissani että olen tiedoton mitä tehdä, jos sama toistuisi olisi kaikkien tulevaisuus hyvin synkkä miten voisin edes luottaa tommoiseen sarja petturiin joka hyppää sänkyjen väliä ja mollaa minua joka pidän talouden pystyssä kaikille.
Tunteeni ja järkeni repivät minua erisuuntiin
olemme olleet kuin paita ja peppu yli kolmekymmentä vuotta ja olemme kasvattaneet neljä rehellistä lasta sekä olemme hyviä isovanhepia kolmelle lapsenlapsellemme
olen aina tehnyt niinsanottuja reissu töitä että saisimme lapset kouluttettua eikä heillä olisi ylimääräisiä ongelmia elämässä
nyt kun nuorimmainen on viimmeistä vuotta lukiossa ja emäntäkin on saanut hyvän viran vuosien varrella en voi olla ihmettelemättä että kuinka
hän sanoi yksi kaunis kerta että hän haluaa oman elämän johonka minä en kuulu
se todella murtaa itsetunnon ja minulta kaiken luottamuksen ihmisiin
”Hän on sanonut katuvansa elämänsä suurinta virhettä ja sanoo rakastavansa minua ja vauvaa. Hän haluaa olla meidän kanssa. On kuulemma valmis tekemään mitä vain, että antaisin anteeksi ja olisin onnellinen.”
Kyllä minunkin mieheni sanoi ja lupasi ja vaikka mitä, oli puheita siitä kuinka en koskaan enää itke hänen takiaan, ja kuinka hän tekee kaikkensa ja pitää minua omana prinsessanaan.. Nyt vuoden viisaampana ja odottaneena; mitään mainittavaa ei ole tapahtunut. Päinvastoin, pieniä luottamuksen rikkomisia, valheita normaaleista ja arkisista asioista. Ja hän jaksaa ihmetellä miksi olen ”niin vaativa” ettei minulle mikään riitä ja kuinka en luota.
Olen menossa alle kolmen viikon päästä naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa olemme saurustelleet kohta neljä vuotta. Toissapäivänä sain tietää, että hänellä on ollut alaiseensa helmikuusta lähtien (kolme kuukautta) suhde. Suhde ei ole edennyt fyysiselle tasolle, vaan on toiminut tekstiviest-i ja sähköpostitasolla. Töissä tavatessaan he ovat flirttailleet, mutta heillä ei ole siis ollut fyysistä kontaktia. Viestittely on ollut kuitenkin todella härskiä ja päivittäistä. Esimerkiksi mennessämme nukkumaan mieheni on mennyt toiseen huoneeseen lähettämään tälle toiselle naiselle hyvän yön viestejä. Mieheni on myös pyytänyt naiselta ”työmuistioita” joiden sisällöt ovat olleet täysin sopimattomia. Mieheni on tyydyttänyt itseään lukiessaan näitä. Hänellä on ollut samankaltainen tekstiviestisuhde vuosi tutustumisemme jälkeen, mutta silloin aneli anteeksi ja annoinkin hänelle anteeksi. Nyt tämä tapahtuu uudelleen ja kolme viikkoa ennen häitä. En tiedä mitä tehdä, kaikissa ihmissuhdeneuvoissa sanotaan, että ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä, mutta mitä muuta voin tehdä häiden kynnyksellä. Minulla on kolme viikkoa aikaa joko perua häät ja ilmoittaa 130 hengelle, ettei häitä tule, peruuttaa catering, morsiusneitojen puvut, minun puku, peruttaa bändi, pappi… ym. tai sitten päättää, että menen naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa meillä on ollut erinomainen suhde lukuunottamatta tätä. En vain ymmärrä miten hän voi olla näin petollinen minua kohtaan juuri ennen häitä ja luvattuaan, ettei ikinä loukkaa minua, (minua on myös aikaisemmissa suhteissa satutettu ja mieheni ollut näiden miesten teoista kauhuissaan) Minua myös pelottaa se, että olen saanut tietää näistä molemmista suhteista sattumalta, mieheni ei siis koskaan ole tunnustanut mitään ennen kuin on jäänyt kiinni, kuinka monta tällaista samanlaista tapausta on siis ollut, joista hän ei sitten ole jäänyt kiinni?! Mieheni väittää ettei yhtään. Olen todella surullinen, että elämäni täydellisin päivä meni pilalle ja hänen vuokseen, olen pettynyt, että hän pystyy valehtelmaan minulle ilman mitään tunnontuskia. Pystyn keskustelemaan hänen kanssaan rauhallisesti, mutta fyysinen läheisyys kuvottaa minua. Hän on todella katuvainen ja sanoo että on pahoillaan ja ettei ollut ihastunut tähän toiseen naiseen vaan halusi vaan seikkailua ja häntä imarteli tämän naisen kiinnostus. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tuntuu, että olen kahden seinän välissä. Olen niin vihainen ja niin loukkaantunut.
Hei surullinen
Tilanteesi on todella tukala, mutta älä mieti mitä muut ajattelevat tai tuntevat, ajattele vain itseäsi, kuuntele sydäntäsi.
Itse olen suhteessa jossa mies on jatkuvasti pettänyt minua ns. seksipuheluilla vieraiden naisten kanssa. Hän aina lupaa ja vannoo lopettavansa ko. touhut, mutta aina se vain jatkuu. Meidän suhde on ollut suhtkoht ok, pihtari en ole mutta nalkuttanut olen tästä pettämisasiasta. Luottamusta ei ole, epäilen kaikkea hänen tekemisiään. Suhteen pohja on murentunut ja en rakasta häntä enää, mutta en vihaakaan. Olemme ystäviä toisillemme, meillä on hauskaa yhdessä. Se on ainoa asia, minkä vuoksi olemme vielä yhdessä. Tiedän että haluan erota, mutta en ole siihen vielä valmis.
Mitä tässä enää pystyy uskomaan. Yhdessä olemme kulkeneet 34 vuotta. Nyt iski äijään 50 villitys ja haki 51 vuotiaan kotkan vierelleen. Sain asiasta kiinni, kun löysin ukkokultani työlaukusta yhteisen matkavarauksen näille rakastavaisille. Siitä sitten alkoi kyselyt ja huutaminen ja haukkuminen. Jossakin vaiheessa rakas puolisoni ihmetteli myös, että välitänkö minä hänestä tosiaan noin paljon, ”luuli”, että tämä pettäminen ja uuden elämän aloittaminen sujuu minulta olan kohautuksella. Huomasi kuulemma tuolloin, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan – no hei 24 v naimisissa ja 10 vuotta seurustelua sitä ennen.
Nyt sitten ovat tällä matkalla. Vielä lähtiessään taas vannotti, että rakastaa kuitenkin minua ja halusi tehdä kaikkensa, jotta taas alkaisin luottaa häneen – jo siinä vaiheessa puhui taas palturia. Jäi asiasta välittömästi kiinni, mutta enhän minä saanut häntä pihteihin ennenkuin hän itse suostui lopulta soittamaan – puhelin äänettömällä ja viestithän voi lukea koska haluaa. Ja niitähän lähti – vastauksia vaan ei kuulunut.
Onneksi on tämä palsta. Monta samanlaista kohtaloa olen lukenut ja monta vinkkiä täältä saanut. Moni minua kummeksuttanut asia on saanut selvityksen mm. miksi yhtäkkiä piti lähteä katselemaan sijoitusasuntoa ja miten se tehtiin erityisellä intensiivisyydellä: uudella rakkaalla on tulossa asuintaloonsa putkiremontti ja täytyihän hänelle mukavampi paikka hankkia! (Samanaikaisesti oma tytär joutui lähtemään vuokralle, kun muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan) Kaiken huipuksi, minä olin katsastamassa tätä huoneistoa. En tietystikään silloin ymmärtänyt mistä oli kyse. Näitä intensiivisiä ostoksia on myös muita. Reissusta jotakin tuliaisia, uusia kodinkoneita, joita ei otetakaan käyttöön yms. Voi että, sitä voi ihminen olla sinisilmäinen.
Nyt olen juuri saamassa vähän oman mieleni rauhoittumaan. Johtuuko sitten diampamista vai omien lasten antamasta tärkeästä tuesta. Avioeroa en ole laittanut vireille, saa äijä hoitaa sontakasansa lapioimisen itse.
Itkettää, v***ttaa, vihattaa, suututtaa, tyrmistyttää, olen ulalla ja erityisesti loukkaantunut vereslihalle.
Sain juuri tietää aviomieheni pettämisestä. Olen todella järkyttynyt ja tekee pahaa kuvitella hänet sen toisen naisen kanssa (olen tavannutkin tämän naisen, sillä he olivat ennen vain ystäviä). Tuntuu, että hyvä suhteemme on romuttunut, enkä voi enää luottaa mieheeni. En tiedä, miten voin jatkaa liitossa tämän jälkeen, sillä nyt tuntuu, että miten tällaisen asian voi antaa anteeksi ja elää sen kanssa. Pettämistä oli tapahtunut myös kotonamme, mikä kirpaisee entistä syvemmin. Mieheni katuu syvästi, mutta minun on vaikea ymmärtää, että hän on kyennyt pettämään useaan kertaan sen naisen kanssa, eikä morkkis ole ollut niin suuri, että se olisi saanut mieheni lopettamaan. Oloni on voimaton ja masentunut, illalla en saa mielenrauhaa ja nukahtaminen on vaikeaa, aamulla herään aikaisin kouraisevaan ahdistuksen tunteeseen. Tuntuu, että ylitseni olisi kävelty, varsinkin kun sitä on tapahtunut kotonamme. Pystynkö jatkamaan mieheni kanssa? Miten jaksan käydä töissä tässä tilanteessa?
Petin poikaystävääni. Ja olen pahoillani että sanon näin. Rakastan häntä,kadun ja anon anteeksiantoa. Vaikka osa meistä menee tekemään jotain niin kamalaa kuin pettämään oman puolisonsa toivon monesti että hän antaa minulle vielä anteeksi. Rakastan häntä. Tajusin kuinka paljon häntä kaipaan ja rakastan vasta nyt kun olen kuukausien ajan itkenyt ja kitunut asian takia. On oikein että kärsin mutta toivon että pystymme vielä rakentamaan tästä yhdessä vielä jotain kaunista. Minulla ei ole mitään muuta kuin mieheni. Elämäni on tyhjää ilman häntä.
Ja ei, en hyväksy pettämistä. On kamalaa kuinka satutamme toisiamme näin kamalalla tavalla.
Olemme olleet miesystäväni kanssa reilut seitsemän vuotta ja menimme naimisiin muutama vuosi takaperin. Viime vuosi oli suhteessamme hankalaa, en tiennyt itse mistä asia johtui, mutta mieheni lähti etääntymään minusta ja suhteestamme ja muuttui ihmisenä pessimistiseksi ja kylmäksi kaikkea kohtaan. Mies tuntui olevansa jotenkin hukassa elämänsä kansa. Yritin itse kaikin keinoin selvittää tilannetta, auttaa häntä ja parantaa suhteemme laatua, mutta turhaan. Ajoin hänet luultavasti vain kauemmas, koska se tuntui hänestä painostavalta.
Jossain vaiheessa hän kertoi olevansa ihastunut työtoveriinsa, mutta ei aikonut tehdä asian suhteen mitään ja pyrkiikin ottamaan etäisyyttä tähän. En oikeestaan loukkaantunut tästä sillä se selitti hänen käyttäytymisensä muutokset ja ajattelin että ihastumisia pitkissä suhteissa tulee varmasti. Mies väitti rakastavansa edelleen minua, mutta olevansa hieman hukassa omien ajatustensa kanssa. Olin helpottunut, sillä sain selityksen käyttäytymiselle ja ajattelin että nyt voisimme lähteä selvittämään tilannetta. Yritin olla ymmärtäväinen ja auttaa häntä miten osasin.
Mutta tilanne ne vaan jatkui entisellään, ja oikeastaan pahentuikin joltain osin. Ja tästä muutaman kuukauden kärvistelyn jälkeen mies humassa myönsi viettäneensä yön naisen kanssa. Ja oli pitänyt tätä sisällään jo noin kuukauden ajan, minkä kyllä aistinkin hänen käytöksestään, mutten vaan suostunut myöntämään itselleni, että hän olisi oikeasti pystynyt tekemään jotain sellaista minulle.
Erosimme mieheni kanssa. Ja nyt hän on tajunnut mitä menetti ja haluaa minut takaisin. On pahoillaan mitä teki, ja yrittää kaikin keinoin helpottaa oloani…
Tunnen itseni vaan niin loukatuksi ja nöyryytetyksi. Rakastan miestä paljon ja nään hänessä nyt sen miehen taas mihin rakastuin, mikä vaan katosi edellis vuonna. Sen takia haluaisinkin antaa anteeksi ja yrittää jatkaa, mutta onko se turhaa unelmointia, voinko antaa anteeksi ja tuleeko suhteemme tästä enää parantumaan? Onko mies anteeksiannon arvoinen, jos hän ylipäätään kykeni tekemään tämän minulle? Pystyykö tämänkaltaisesta tilanteesta pääsemään yli?
Tiedän ettei minulle kukaan voi antaa noihin vastauksia, mutta tuntuu vaan että tällä hetkellä kaipaisin niin paljon sitä, että joku sanoisi mitä minun kannattaa tehdä ja onko mikä todellisuudessa mahdollista?
Niinpä, miten. Oikeastaan olen antanut anteeksi aikoja sitten, mutta kun ei voi unohtaa ja saada paskaa pois mielestä. Siitä on jo kymmeniä vuosia, kun kihlattuni, nykyinen vaimoni oli opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja ihastui koulukaveriin. Suhde paljastui häneltä vahingossa. Seurustelu oli kuulemma kilttiä, ei seksiä. Tiedä häntä, mutta pirusti se loukkasi. Asiaa ei paljon puitu, ihmettelen nyt miksi se vain haudattiin, miten voin sen sulattaa, olisi pitänyt purkaa paha olo ja selvittää mistä jutussa oli kyse. Jatkettiin vaan hiljakseen ja asia jäi taka-alalle. Nyt eläkkeellä kai joutilaisuudesta tai mistä lie on vanha vamma alkanut vaivata. Vaimoni ei suostu siitä puhumaan, vaikka minä haluaisin. Toisaalta, miksipä se ikivanha juttu puhumalla tulisi. Kun joku osaisi neuvoa miten saisin sen pois mielestä? Harmittaa haaskata hyviä päiviä märehtimällä vanhaa paskaa. Muuten liitto on ollut ja on mitä parhain enkä epäile että hän olisi uusinut temppua.