Voiko petetyksi tulon tuskasta toipua?
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 13 vuotta, joista 10 vuotta kihloissa ja naimisissa vasta 6 kuukautta. Meillä on neljävuotias lapsi. Olemme molemmat alle kolmikymppisiä eli tämä suhde on teinirakkaus. Olemme alusta asti sopineet parisuhteen pelisäännöt, että muita saa katsoa, muttei koskea.
Noin kolme kuukautta sitten mies tunnusti pettäneensä mua jonkun tuntemattoman naisen kanssa juovuksissa eräillä festareilla vain vajaa kuukausi naimisiinmenomme jälkeen. Hän oli tavannut naisen jossain baarissa ja ajattelematta mitään mennyt tämän kanssa johonkin pusikkoon, jossa asia oli edennyt suuseksin tasolle. Miehen kertomuksen mukaan tätä ei kestänyt kauaakaan, kun hänen ”päänsä alkoi toimia” ja tajusi, mitä oli tekemässä ja häipyi paikalta. Eli varsinaista yhdyntää ei tapahtunut, mutta mulle se on ihan sama, kysymys oli kuitenkin täydellisestä pettämisestä.
Tunnustus murskasi koko elämäni, minuuteni ja uskoni parisuhteeseen
Tämä tunnustus murskasi koko elämäni, minuuteni ja uskoni parisuhteeseen. Olen aina omannut huonon itsetunnon ja ollut hiukan mustasukkainen ja epävarma ja tietenkin pahin pelkoni on ollut se, että tulen petetyksi. En olisi ikinä voinut uskoa miehestäni mitään tälläistä teinitouhua ja meillä meni parisuhteessakin sillä hetkellä ihan hyvin. Oli hellyyttä ja seksiä. Kun mies tunnusti romahdin täysin. En pystynyt viikkoon syömään kunnolla ja sain hengitys- ja univaikeuksia. Jouduin hakemaan töistäkin sairaslomaa, koska pääni oli ihan sekaisin ja lähinnä vain itkin.
Ulkopuolinen tietysti ajattelee, että olenko varma, että tämä oli ainoa pettäminen näitten 13 vuoden aikana. En tietenkään voi olla asiasta 100 % varma, mutta olen tentannut miestä tästä asiasta nyt viimeiset 3 kuukautta tosi paljon ja muita tunnustuksia ei ole tullut. Kuulemma vain tämä yksi erittäin paha virhe.
Muhun sattuu tosi paljon, kun mies ei osaa kertoa käytökseensä mitään syytä. Hänenkin mielestään meillä meni hyvin ja seksielämä oli tyydyttävää. Miksi silloin piti kuitenkin mennä vieraisiin? Olen aina suhtautunut pettämiseen hyvin kielteisesti ja ajatellut, ettei sellaista voi antaa anteeksi ja että se on kerrasta poikki. Nyt kun se osui omalle kohdalle, niin en enää olekaan varma, voinko olla niin ehdoton. En kyllä käsitä, miten voin ikinä säilyttää itsekunnioitukseni, jos tälläisen annan anteeksi. Ja tuskin pääsen koskaan tästä yli tai voin unohtaa sitä tekoa.
Mies lupasi silloin, kun tunnusti, että tekisi kaikkensa, että antaisin anteeksi ja antaisin hänelle toisen mahdollisuuden. Hän lupasi ymmärtää tuskaani ja vihaani ja puhua asiasta niin kauan kuin se on mulle tarpeellista. Hän lupasi tulla parisuhdeterapiaan, jos sitä haluan. Hän sanoi, että on tuntenut teosta suurta syyllisyyttä ja se on vaivannut hänen mieltään koko ajan. Häntä kuulemma hävettää ja kaduttaa tapahtunut todella paljon eikä tällä naisella ollut mitään merkitystä hänelle. Silti epäilen, miten voi muka rakastaa minua, jos lankeaa vieraisiin. Jos rakastaa toista, niin eihän silloin muut kiinnosta. Hän on sanonut ja vannonut mulle nyt monen monta kertaa, ettei ikinä enää pystyisi tekemään mitään sellaista ja että oppi kuulemma tästä läksynsä. Tuntuu kuin mua revittäisiin kahtia. Toisaalta rakastan miestäni ja haluaisin olla hänen kanssaan, mutta toisaalta aina palaa mieleen hänen tekonsa, jota en millään lailla voi hyväksyä.
Olemme puhuneet asiasta niin paljon, että tuntuu, ettei enää ole mitään
sanottavaa tai ainakaan uutta lisättävää. Saman asian jankuttamista. Silti
oloni ei ole helpottunut, vaan tapahtuma on mielessäni mustana möykkynä ja
tuskana. Olen ajatellut, että tähän olotilaan ainoa helpotus olisi kuolema.
Se olisi kuitenkin todella itsekästä lasta kohtaan enkä kuitenkaan edes
uskaltaisi kuolla tai tappaa itseäni. Olen myös ajatellut kostoa, että
minäkin kävisin vieraissa ja sitten olisimme tasoissa, mutta tällä hetkellä
ajatus jostain vieraasta miehestä lähinnä oksettaa eikä oikein väkisin
viitsisi yrittää mitään.
Tuntuu, että jos jatkamme suhdetta, hän pääsee liian helpolla ja alkaa ehkä kuvitella, että mulle voi tehdä mitä vaan, kun kuitenkin annan anteeksi. Itsetuntoni on tästä asiasta ihan pohjalukemissa. Tunnen olevani ruma, epäseksikäs ja tyhmä. Tuollainen toiminta olisi paljon helpompi ymmärtää, jos olisin pihdannut seksiä tai meillä olisi mennyt muuten huonosti. Kaikki oli kuitenkin hyvin.
On pelottavaa, että tilaisuus tekee varkaan. Pelkään koko ajan, että se tapahtuu uudestaan. Kyselen kokoajan, miksi tässä kävi näin. Miten toiselle voi tehdä näin pahasti? Miksi minä en riittänyt? Olen myös miettinyt, miksi näin kävi melkein heti naimisiinmenon jälkeen. Tällä hetkellä tuntuu, että koko avioliitto oli virhe enkä kestä katsoa edes hääkuviamme, koska olen siinä niin onnellinen enkä vielä tiedä, mitä on tulossa. Koko naimisiinmeno tuntuu jotenkin valheelliselta ja mitättömältä.
Tuntuu, että vastassa on vain synkkää ja pimeää yksinäisyyttä
Olen ihan hukassa, miten pystyisin selviytymään tästä ilman, että masennun pahasti ja pysyvästi ja joudun ehkä johonkin laitokseen. Luultavasti tästä tulee mulle pysyvä trauma. Mulla oli ehkä liian kovat odotukset meidän parisuhteesta. Totta kai takaraivossa on joskus takonut ajatus, ettei ne teinirakkaudet kestä, mutta kun on tuntunut, että olemme täydelliset toisillemme ja hitsautuneet niin yhteen näiden vuosien aikana.
Elämä on julmaa ja mun mies on tehnyt äärimmäisen julmasti. Kaikki
tulevaisuuden näkymät on pirstaleina ja tuntuu, että vastassa on vain jotain
synkkää ja pimeää yksinäisyyttä. Yksinäisyyskin tosiaan pelottaa, kun on
elänyt toisen kanssa näinkin kauan. Mutta en toista kertaa enää ikinä
pettämistä kestäisi. En tiedä sitten, olisiko vaan parempi olla loppuelämänsä
yksin. Ei ainakaan tulisi sydänsuruja eikä kukaan enää pettäisi. Tuo mieheni
teko lapsellisesti sanottuna särki sydämeni ja luottamusta on todella vaikea
saada takaisin, ellei jopa mahdotonta. Olisi aika raskasta elää niin, että
koko ajan epäilee jotain.
Tuntuu, että maailma on täynnä muita naisia ja paljon paremman näköisiä kuin minä ja mieheni ei ikinä pystyisi olemaan loppuelämää kanssani, koska olen vain tälläinen. En millään olisi valmis päästämään miehestäni irti, kun rakastan häntä niin paljon, vaikkei hän varmasti rakastakaan mua ainakaan samalla tavalla, koska pystyy pettämään. Olen varmasti heikko ihminen, jolla ei ole itsekunnioitusta ainakin näin ajattelin aina ennen vaimoista, jotka antoivat pettäjä-miehilleen anteeksi ja aina uuden mahdollisuuden. Kiukuttaa vaan, kun niin luuli tuntevansa toisen täydellisesti ja yhtäkkiä vedetäänkin matto jalkojen alta ja saa alkaa miettiä, kukahan tuo ihminen on, jonka kanssa olen ollut puolet elämästäni. Ajatukseni ovat todella sekaisin. Pelkään hysteerisesti pahinta ja haluaisin epätoivoisesti uskoa parasta.
Lähteä vai jäädä? Tiedän, ettei sitä kukaan voi mun puolesta päättää. Mutta
haluaisin vastauksia siihen, voiko tälläisestä tuskaisesta olosta ja
epävarmuudesta toipua? Voiko meidän parisuhteella vielä olla jokin pieni
onnistumisen mahdollisuus? Pystyykö luottamuksen saamaan takaisin? Miten
tässä tulisi toimia jos kumpikin vielä haluaisi yrittää?
nimim. Särkynyt vaimo
Psykologi Kaisa Malinen vastaa
Ihmiselle on ominaista jo tapahtuneen muistamisen ja tulkitsemisen lisäksi kirjoittaa mielessään itselleen tulevaisuutta. Tällaisen tulevaisuustarinan luominen ja kertominen jäsentää, selkeyttää ja tuo ennustettavuutta elämään. Epävarmuus ja ennakoimattomuus ovat raskasta. Tässäpä ehkä piileekin elämäntarinan kertomisen tarkoitus.
Iso merkitys pettämisestä toipumisessa on syiden löytäminen tapahtuneelle
Petetyksi tuleminen on murtanut aiemmissa pienemmissä koettelemuksissa ehjänä säilyneen parisuhteesi tarinan. Tämä tarina on joutunut nyt mielessäsi uudelleenkirjoitettavaksi pettämisen tapahduttua. Katsot mennyttä uudesta näkökulmasta, ja mietit, voitko sovittaa tapahtunutta yhteen tulevaisuuden toiveittesi kanssa. Aiemmin mielessäsi pettämisestä seurasi ehdottomasti eroaminen. Nyt olet joutunut kyseenalaistamaan tätä käsikirjoituksen osaa. Näet myös itsesi ja itsearvostuksesi eri valossa kuin aiemmin. Ei siis ihme, että koet elämäsi hajonneen käsiisi. Parisuhteella kuulostaa olevan keskeinen rooli elämässäsi, ja nyt tuohon elämänalueeseesi liittyen olet joutunut kokemaan suuria pettymyksiä. Kirjeestäsi kuultaa selväsi tapahtuneen sinussa herättämä tuska. Toivon, että löydät keinoja ja paikkoja saada tukea jaksamisellesi.
Iso merkitys pettämisestä toipumisessa on syiden löytäminen tapahtuneelle. Tämä voi olla haasteellinen prosessi myös pettäjälle, koska syyt eivät välttämättä ole selvästi nähtävissä hänellekään, ja tapahtuneen ja omien tekojen hyväksyminen voi olla vaikeaa ja kipeää. Harvoin pettämisen taustalla myöskään on mitään yhtä tiettyä, tarkkarajaista syytä.
Kyllä, pettämisestä on mahdollista myös toipua. Toipumisella en tarkoita tapahtuneen unohtamista, vaan sen käsittelyä, siitä oppimista ja anteeksiantoa. Toipuminen kysyy sitoutumista ja vie aikaa ja asiat, jotka nyt tuntuvat mahdottomilta, voivat tulla todellisemmiksi myöhemmin. On siis ymmärrettävää, että tässä vaiheessa anteeksiantaminen voi tuntua kaukaiselta ja jopa mahdottomalta. Ensin voit tarvita tilaa surulle ja pettymykselle ja tapahtuneen ymmärtämiselle. Myöhemmin toipuminen voi tulla mahdolliseksi niin, että olette kumpikin valmiit antamaan anteeksi pettämisen. Myös pettäjä itselleen. Pariterapia voisi olla teille hyvä paikka käsitellä suhdettanne varsinkin, kun kerrot kokevasi keskustelunne jumiutuneen paikalleen. Suuria ratkaisuja suhteessa pettämisen jälkeisessä tunnemyrskyssä ei kannata pikaisesti tehdä. Tässäkin mielessä terapiatyöskentelyyn sitoutuminen olisi hyväksi.
12 Comments
Miehet ja Naiset ovat toki erillaisia ja jokainen vielä oma yksilönsä.
Mutta kun FAKTA on että joka 4 nessä parisuteessa jonku kumpi
jossain vaiheessa pettää niin ”nykymaailman” mallin mukaan voisi
todeta että on kysessa jokin ei niin kamalan ihmeellinen asia.
Niin sanottu häviävä osapuoli vajoaa pohdintoihin ja mieli valuu helposti
synkkyyteen.
Se mikä ei tapa se vahvistaa.
Kuukaan ei ole elänyt elämäänsä taysin nuhteestomasti
tehden mitään pientäkään virhettä.
Minä ja jokainen tutuistani joita on paljon ovat astelleen sivupolkuja
jossain vaihessa elämäänsä.
Niistä joko selviää tai ei.
Vaimoni jäin 4 päivää sitten kiinni pettämisestä ja kuten luonnollista
maailmani ”romahti” 4 päivässä nukuimme yhteensä noin 10 tuntia
ja istuimme ja puhuimme niin kauan että asia oli kokonaan läpi käyty,
itkut itketty ja molemmat päätääneet mitä jatkossa tehdään.
Nyt on asia anteeksi anettu ja kohti tulevaisuutta yhdessä jatkamme,
jokaisella aisalla on syynsä.
lueppa muut kirjoitukseni kohdasta ”loppuuko avioliitto pettämiseen”
ja lisää tämä sen perään.
Vastaan siihen: ei lopu jos kerran tapahtuu ja keskustelu yhteys toimii.
mieheni petti minua, ”ystäväni” kanssa ja romahdin kun sain kuulla sen. hän halusi kuitenkin jatkaa kanssani ja minä myös hänen kanssaan.
kaikki on ollut täydellistä sen jälkeen, mutta epäröin kuitenkin vielä päätöstäni. en haluaisi enään pettyä. olen sitä mieltä että voi toipua, jos molemmat vain panostavat siihen.
Ei valitettavasti! Unohda ja anna ystäviesi auttaa sinua.
Jos suuttumus, kateus tai jokin muu ikävä tunne valtaavat tänään mielesi, on helppo syyttää siitä muita ihmisiä. Valitettavasti totuus on kuitenkin se, että tunteet kasvavat itsestäsi. Samalla tavoin nousevat esiin myös positiiviset tunteet, kuten rauha, ilo ja levollisuus. Valitset itse pidätkö kiinni katkerista tunteista, vai päästätkö niistä irti ja säilytät mukavammat tunnetilat.
Yritä keskittyä niihin hyviin asioihin jotka ovat pitäneet teidät yhdessä.
Iloita elämästä, keskustella asiasta ja tapahtuneesta. Joskus sille ei vain ole mitään syytä joka johtaa siihen. Niin vain käy vaikka rakastaa toista eikä ajattele muita. Tiedän sen tunteen mikä on kun herää aamulla ja toteaa tapahtuneen. Ja tiedän myös sen tunteen kun toinen kertoo että mitä on tapahtunut. Mutta elämä jatkuu, pidä siitä kiinni.
Sillä sinä et ole syyllinen siihen mitä on tapahtunut. Miehesi muistaa kyllä sen aina eikä se koskaan unohdu häneltä, valitettavasti ei myöskään sinulta. Sinä voit kuitenkin säädellä sitä tuskaasi, jos jäät vain vellomaan siihen se vie mennessään. Pidä päivässä yksi hetki jolloin annat kaiken sen vihan, tuskan, kivun tulla. Sitten muina aikoina yritä ajatella että nyt ei ole se hetki. Pikkuhiljaa sitä osaa ajatella enemmmän niitä hyviä asioita kuin sitä pahaa. Se on tapahtunut sitä ei saa poispyyhityksi vaikka kuinka haluaisi. Sinä päätät miten haluat siitä eroon. Aloita uusi harrastus, liikuntaa, tee sellaisia asioita mistä pidät. Nauti elämästä ei se ole ohi vielä. Joskus tulee pahoja asioita mutta ne kuuluvat myös valitettavasti tähän eläämään. Jos ei olisi pahoja päiviä ei olisi myöskään hyviä. Jaksamisia ja muista että aurinko nousee aina huomenna.
Osa tekstistä tuntui kuin olisin itse sen kirjoittanut. Käyn läpi samoja asioita kuin sinä. Sain eilen tietää meiheni pettäneen minua raskausaikanani melkein 2 vuotta sitten. En tiedä mitä pitäisi ajatella tai tehdä. kaikki tuntuu niin sekavalta. Tieto mieheni pettämisestä musersi minut täysin,tuntui kuin olisin vajonnut jonnekkin kauas ja se ei vaan tuntunut todelliselta. miks just mulle kävi näin? mikä sai mieheni tekemään mulle sellaista? tähän asti elin onnellisen tietämättömänä koko asiasta ja rakensin tulevaisuutta pienelle tyttärellemme joka on vasta alle vuoden ikäinen ja yhtäkkiä joku asia voi muuttaa kaiken. osa minusta haluaisi antaa anteeksi ja osa ei. tiedän etten ikinä pysty unohtamaan sitä asiaa ja en tiedä pystynkö enää elämään mieheni kanssa.
halusin tällä kertoa että et ole ainoa jolle on näin käynyt, ties kuinka moni nainen suree tälläkin hetkellä petetyksi tulemista.. tää elämä on niin epäoikeudenmukaista.
Mun poikaystävä petti mua mun parhaan ystävän kanssa. Ne oli ainoat ihmiset kelle mä pystyn puhumaan.
Silloin kun mun poikaystävä kertoi mulle asiasta musta tuntu että mun maailmaromahti ja sydän olisi revitty rinnasta. Mä olen yhä mun poikaystävän kanssa yhdessä ja ystävän kanssa ystävä.. mutta välillä musta tuntuu että oli liian kiltti ja etten kestä enään kaikkea epäilyjä mitä mulla kohdistuu heihin kun he ovat kahestaan jossain… Tulin tänne sivuille etsimään neuvoja ja sain niitä hieman… mä olen vasta nuori mutta tahtoisin saada mun elämän halun takas ja jatkaa elämää..
Menimme kihloihin nykyisen vaimoni kanssa vuonna 2002tammikuussa. Vähän sen jälkeen hän tuli raskaaksi ja menimme naimisiin Lokakuussa 2002. Lapsi syntyi 03 maaliskuussa. Kaikki vaikutti hyvältä vaikka olimme molemmat hyvin väsyneitä. Opiskelimme molemmat, kun vauva syntyi ja tein opinnäytetyötä öisin ja hoidin samalla vauvaa. Nukuin ensimmäisen kolmen kuukauden aikana noin 2-4 tuntia vuorokaudessa. Jaksoimme kuitenkin, koska uskoimme tulevaan. Ainakin minä uskoin. Suhteessamme loppui seksi lähes täysin siinä vaiheessa, kun vaimo tuli raskaaksi. Seksiä ei ole vieläkään, mutta olen yrittänyt jaksaa ja tukea vaimoani kaiken tämän ajan, sillä rakastan häntä kovasti. Vähitellen kuitenkin suhteemme alkoi hiipua ja lopulta päädyimme tilanteeseen, jossa ei enää puhuta. Ollaan vain. Olen kaikki nämä vuodet yrittänyt keskustella vaimoni, kanssa, mutta hän ei ole kiinnostunut, häntä väsyttää tai telkkarista tulee niin hyvä ohjelma ettei voi puhua. Ostimme puolitoista vuotta sitten asunnon, jonka remontoin kokonaan. Ajatuksena oli, että siitä tulee meille koti, Nyt kun remontti on valmis lukuunottamatta parioa lattialistaa, niin vaimo tunnusti pettäneensä minua 49 vuotiaan miehen kanssa! Vaimoni on 34 ja minä 32. Järkytyin kovasti, enkä järkytykseltä saanut sanottua mitään. Itkin vain. Jonkun ajan kuluttua halusin selvittää tpahtunutta ja selvisi, että vaimollani ja sillä vanhemmalla miehellä on ollut seksisuhde jo puolentoista vuoden ajan. Eli heillä oli suhde jo, kun haimme pankkilainaa ja ostimme yhteistä asuntoa. Nyt on helvetin hyväksikäytetty ja tyhjä olo. Vaimoni selitti minulle ettei meidän välillämme ole kipinää ja sen vuoksi seksielämämme on ollut olematonta. Mutta tämä vanhempi mies oliollut niin hyvä että he olivat jatkaneet suhdetta näin kauan. Olemme päättäneet erota ja asunto menee myyntiin tammikuussa. Se on ehtoni, sillä haluan että lapseni -joka on minulle aina ollut ja tulee olemaan- tärkein ja rakkain asia maailmassa. Saisi vielä yhden joulun yhteisessä kodissa. Olen hyvin surullinen tyttäreni puolesta, koska hän joutuu muuttamaan jäklleen kerran uuteen paikkaan asumaan ja hänen leikkikaverinsa vaihtuvat jälleen. Ehdotin vaimolleni ns yhteishuoltajuutta, jolloin lapsi olisi viikon minun luona ja viikon äidillään. Aluksi hän oli siihen suostuvainen, mutta eilen hän sanoi pitävänsä lapsen viikot itsellään ja minusta tulisi vain viikonloppuisä. Nyt tuntuu kuin menettäisin kaiken mitä olen pitänyt tärkeänä ja tulen saamaan kaupanpäälle todennäköisesti vielä elatusmaksuvelvollisuudenkin.
Muserruin täysin kuullessani vaimoni suhteesta, sillä minä olen halunnut keskustella, ja harrastaa seksiä vaimoni kanssa, mutta hän ei. Oletin ettei hän halua seksiä yleensäkään, nutta olin jo hyväksynyt asian ja, kun rutiinit tuntuivat pyörivän hyvin, niin halusin jatkaa avioliittoamme vaikka joutuisinkin luopumaan seksistä. Minulla olisi ollut myös mahdollisuuksia vastaavanlaisiin suhteisiin, mutta olen pitänyt korkeaa moraalia, koska mielestäni luottamus ja toisen arvostus ovat avioliiton peruspilareita. Mutta nyt kaikki on mennyttä. Enää en halua jatkaa suhdetta
raivostuttavaa et sie teet kaikkes teiän tulevan elämän eteen ja toinen vaan pettää. oon niin surullinen siun puolesta. puolisosi ei ollut siulle riittävän hyvä.
tässä tulee vastaan taas miesten ja naisten välinen epätasa-arvo. miksi äiti saa päättää aina näistä huoltajuusasioista. olen itse nainen ja sanoin miehelleni (ku puhuttiin tästä siun kirjotuksesta) et jos saadaan joskus lapsi ja mie säheltäsin jotain et meidän suhde ja perhe hajois nii ois kohtuullista antaa mieheni valita miten lapsen kans edetään. kunnioitusta isejä kohtaan.
miulla on itelläni hirmu hyvä suhde isääni. leikin pienenä pihalla kesät talvet isin kans ku äiti oli töissä. äiti-suhde synty jotenkin hirmu luonnostaan sellasesta läheisyydestä ja huolehtimisesta mut kyllä isi oli se joka lähti aina leikkimään meiän lapsien kans. mie oon niin onnellinen että isi oli miun lapsuudessa niin paljo läsnä.
monet tutkimuksetki on osottanu et ne ihmiset jotka on viettäny lapsuudessaan paljo aikaa molempien vanhempien kans, nii niistä lapsista kasvaa tasapainosempia ihmisiä ku vaan melkein kokonaan toisen vanhemman kavattamana.
kaikki järjestyy aikanaan. tsemit!
Täällä myös yksi saman kokenut. Olisin voinut itse kirjoittaa tuon Särkyneen vaimon tekstin. Jokainen sana on kuin omasta elämästäni. Muutamia vuosia sitten kävin läpi tämän tilanteen ensimmäistä kertaa, tuolloin heti häiden jälkeen. Mies vakuutti muuttuvansa, oppivansa virheistään, katuvansa.. Hiljalleen rakensin rakkautta ja luottamusta uudelleen pala palalta ja kas- samassa tilanteessa ollaan taas. Kaiken lisäksi olen nyt raskaana. En todellakaan tiedä, miten selvitä tästä ja mitä tehdä. Toivon vaan, että lakkaisin kokonaan olemasta olemassa.
Itsellänikin on tälläinen petetyksi tulemisen kokemus (ehkä).. Mies ei ole vielä tunnustanut mutta kaulalla olleiden jälkien takia ja käyttäytymisen vuoksi olen aika varma tapahtuneesta. Olemme aloittaneet nuorena seurustelemaan ja saimme myös nuorena lapsemme. Suhde kariutui lasten syntyessä kun nuoresta iästä johtuen mies ei ollutkaan valmis sitoutumaan. olin lasten kanssa 3 vuotta yksin mutta koko sen ajan toivoin ja rukoilin että saisin perheemme taas ehjäksi. Ja niin siinä sitten kävikin, mies kyllästyi juoksuihin ja halusi perheen takasin(niin ainakin uskoin kun hän sitä vuodatti minulle) menimme naimisiin ja ensimmäinen vuosi oli todella ihana. Rakkautemme syveni ja ajattelin että kaikki on paremmin kuin koskaan(rakensimme uuden talonkin) kunnes.. aloin löytämään alkoholia liinavaatteiden seasta ja varastosta ym. mieheni oli tietämättäni sairastunut alkoholismiin.. Hän kyllä otti olutta iltaisin minun nähden enkä sitä pitänyt pahana mutta viina oli jotenkin liikaa.. haimme apua moneen otteeseen ja mieheni alkoholismi vain syveni ja kuilu valillämme alkoi taas kasvamaan. luulin että etäinen olemus, puhumattomuus, ilkeys ja väsymys oli alkoholismista tulevaa , mutta kun tänä kesänä 3 avioliitto vuoden jälkeen näin jäljen mieheni kaulalla, Romahdin täysin.. Vaikka mies on nyt pysynyt kuivilla 3kk niin vihamielisyys,etäisyys, puhumattomuus ym. minua kohtaan on vain lisääntynyt ja ihan ilman syytä.. Olen antanut kaikkeni että suhde olisi toiminut mutta epäilen että kaiken takana on uskottomuus ja sen takia kaikki tämä käyttäytyminen.. ,meillä on hyvin niukasti mitään seksiin liittyvää ja hän on nyt siirtynyt omasta halustaan vierashuoneeseen nukkumaan..haluaa tilaa..??! Eroa olen miettinyt mutta voinko minä sen tehdä lapsillemme taas uudestaan?? Mistä on oikeasti kyse?? Kertokaa miten saan selville, onko miehellä toinen..Haluasin vastauksia kun itse en tiedä mitä teen..
En osaa vielä sanoa voiko, 6 kk nyt asiaa käsitelty ja asia hyvin arka edelleen. Sovittiin että katsotaan nyt pari vuotta yhdessä lastenkin takia ja koska kaikki on muuten periaatteessa hyvin. Tuska on hellittänyt jo paljon alusta, mutta tulee aaltoina takaisin, ja silloin tuntuu ettei mikään ole muuttunut. Sormus on lähtenyt lopullisesti sormesta, uusi ostetaan jos anteeksi pystyn antamaan.
Mikäli joku haluaa keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa (siis niiden joita on petetty, ja jotka yrittävät siitä huolimatta jatkaa yhdessä) niin liittykää keskusteluun: http://petetytparisuhteessa.multiply.com/
Uskoisin, että ihmisen psyyke on rakennettu heinosäätöisesti etenkin tunnetasolla. Se näkyy parhaimmillaan silloin, kun on rakastunut aidosti sydänjuuriaan myöten. Rakkauden aitouden tuntee antautumisena sen vietäviin kokonaan – aivan kokonaan. Kokonaisvaltainen rakastuminen ja rakkaus näkyy uskaltautumisena ja rohkeutena antautua sen vietäviin ilman minkäänlaisia esteitä kumppaniaan kohtaan. Rakastumisen tunteille on syntynyt tila, se alkaa toimia täysillä yhteisen elämän rakentamiseksi. Siinä kumpikin laittaa likoon itsensä täysillä. Yhteinen elämä tuntuu todellakin arvokkaalta. Tätä tilaa tulee myöskin ruokkia. Rakkaus on ainoa ruoka joka ei lopu rakastamalla vaan se lisääntyy koko ajan. Mutta sitten mikäli tästä yhteisestä tilasta – omalta reviirilta jompikumpi poikkeaa pettämällä toista, eli tekemällä jotain sellaista, joka loukkaa puolisoa ja särkee rikki sitä yhteistä tunnetta, jolla on rakennettu yhteistä elämää. Pettymyksen tunne puolisoa kohtaan on surulliseksi tekevä tunne, koska koetaan, ettei tuo rakastettava umppanini eikö se ollutkaan sen rakkauden ja luottamuksen arvoinen, jolleka luulin rakentavani hänen kanssaan tätä meidän yhteistä elämää. Siinä herää myöskin epäilyksiä siitä eikö hän laittanutkaan itseään likoon sen rakkauden voimalla, johonka antauduttiin. Silloin, kun rakkauden-tunnetta loukataan, ihminen kuin halvaantuu. Se on niin kokonaisvaltainen olotila. Ei kuitenkaan pysyvä. Onneksi………… Pettymyksen tunteesta selviytyminen vaatii aikaa ja ajatuksille tilaa. Pettymyksen tunne myrkyttää mieltä, vaikka se on ihmisiä kohtaava tunne. Se on kuitenkin negatiivinen tunnetila. Se saa aikaan myöskin vihan tunteita – toisia negatiivisia tunteita. Hyvä kun ajan kanssa opettelee tunnistamaan näitä tunteita ja negatiivisille tunteille on hyvä tehdä aina jotain, jottei ne myrkyttäisi ihmismieltä. Ne ovat vahvoja tunteita.
Petetyksi tulleella ihmisellä pettymyksen tunteesta selviytyminen siis vaatii aikaa ja tilaa. Sille tunteelle täytyy tehdä jotain, jottei se jäsi myrkyttämään mieltä. Keinoja on monenlaisia. Jokaisella ihmisellä on omat selviytymistiensä. Esim. kokemuksen kautta voin kertoa, että yksi parhaimmista selviytymismahdollisuuksista on uskaltautua puhumaan asiasta kasvonsakin menettämisen uhalla. Ensitilassa kumppanisi kanssa. Se ei aina onnistu.Voit puhua asiasta ystävällesi – uskotulle. Parisuhdeterabeutti on hyvä kumppani ja seurakunnan perheneuvola. Voit kirjoittaa tai vaikka piirtää. Osta vesivärit ja piirrä paperille tuntojasi, voit nähdä ne omin silmin, miltä sinusta tuntuu.