suhdesoppa

Mustasukkaisuus ei ole rakkautta

Mustasukkaisuus

Parisuhteessa toisen tekemisten ja menemisten vahtaaminen ei pelasta suhdetta, vaan tappaa sen.

Ihmisen perustarve on olla rakastettu ja hyväksytty. Jos tarve jää täyttymättä, koetaan hylätyksi ja torjutuksi tulemisen tunteita. Kerran hylätty ja petetty ei halua kokea surua uudelleen ja ryhtyy siksi helposti takertumaan läheisiinsä tai välttelemään todellista intiimiä kontaktia. Mustasukkaisuus johtuu hylätyksi tulemisen pelosta.

Mustasukkaisuus kahlitsee

Mustasukkaisuus vaikuttaa moniin ihmissuhteisiin eikä kumpikaan sukupuoli ole siitä vapaa. Kuten usein virheellisesti luullaan, mustasukkaisuus ei liity pyyteettömään ja todelliseen rakkauteen. Oikea rakkaus sallii kumppanin olla oma itsensä. Suhteessa voi hengittää vapaasti.

Mustasukkaisuus sen sijaan kahlitsee ja vaatii. Parisuhteessa toisen tekemisten ja menemisten vahtaaminen ei pelasta suhdetta, vaan tappaa sen. Mustasukkainen osapuoli karkottaa kumppanin ahdistavalla käyttäytymisellä yhä kauemmas itsestään. Mustasukkaisuus kääntyy lopulta ihmistä itseään vastaan.

Juuret lapsuudessa

Pieni mustasukkaisuus on normaalia ja sitä kokee varmaan lähes jokainen ihminen joskus. Mustasukkaisuutta voidaan tuntea myös muista ihmissuhteista kuin puolisosta. Vanhemmat voivat kilpailla lastensa rakkaudesta, lapset vanhempiensa huomiosta ja mustasukkaisuutta voi tuntea myös ystäväporukassa, kun esimerkiksi läheinen ystävä löytää uuden tuttavuuden. Mustasukkaisuus voi näkyä myös työelämässä oman itsen vertailuna toisiin.

Mustasukkaisuuden juuret ovat syvällä ihmisen psyykessä. Taustalla on usein heikko itsetunto, joka johtuu lapsuudessa saaduista malleista ja kohtelusta. Mustasukkaisuudesta voi kuitenkin päästä eroon. Jo asian tiedostaminen on polku kohti uutta. Sairaalloisen mustasukkaisuuden kourissa kamppailevalle terapia voi olla keino vapautua elämää hallitsevasta mustasukkaisuuden tunteesta. Sairaalloinen mustasukkaisuus on vakava asia ja siihen tulee aina puuttua mahdollisimman nopeasti. Mustasukkainen menettää helposti sen, mitä kaikkein eniten kaipaa. Hän aiheuttaa käytöksellään paitsi surua ja ahdistusta itselleen myös läheisilleen. Epäterveessä ihmissuhteessa ei kukaan voi hyvin.

Lähde: Ben Malinen (2003). Häpeän monet kasvot. Kirjapaja. Tilaa kirja!


Lisää Facebookiin

Mitä pidit artikkelista?

(29 ääntä, keskiarvo: 4.24)
  1. tytteli80

    “Mustasukkaisuus ei ole rakkautta” tuo pitää täysin paikkansa. Monet ihmiset kuvittelee jopa itse olen luullut ja sortunut ajatukseen, että jos rakastaa toista on myös vähän mustasukkainen. Mustasukkaisuus kumpuaa siitä pelosta että menettää tuon rakkaan henkilön. Jokainen ihminen on jonkin verran mustasukkainen, koska kukaan meistä ei ole täysin ehjä persoona. Ihminen joka on saanut lapsuudessaan riittävästi kunnioitusta, rakkautta ja huomiota hyväksyntää jne, ei tule koskaan aikuisena mustasukkaiseksi. Koska hänellä ei ole tätä menetyksen ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Jos näet mustasukkaisen ihmisen voit olla varma siitä että hän on joutunut lapsuudessaan kärsimään hylkäämisestä ja vertailusta muihin. Olen elänyt itse aika pitkään mustasukkaisen ihmisen kanssa ja se todella tuhoaa suhteen, tappaa kaiken aidon. On hyvä oppia tunnistamaan itsessä se että on myös mustasukkanen niin sellanen ihminen syyttää sitä kumppaniaan paljon vähemmän. kun ottaa vastuun itsestään tuntemuksistaan eikä heitä niitä kaikkia toisen niskaan ja syyksi. parisuhde on kuin “matto” voi vaan tulla vastaan puoleen väliin ei enempää. Jos änkee maton toiseen päähän, toinen pakenee.

    Kommentoi aihetta “Mustasukkaisuus ei ole rakkautta”

    Suhdesopan Gallup

    Kadutko eroa?

    Näytä tulokset

    Aiemmat gallupit