Kolumni

Ikävä

Ikävä

[Kirjoittanut: Pohdiskelija]

Yllätyin, miten suuri ikävä voi tulla omaa puolisoa kohtaan ihan lyhyessä ajassa. Olin muutaman päivän työreissulla ja jo ensimmäisenä päivänä huomasin palaavani ajatuksissani usein mieheni luo. Mietin, että se johtui varmaan osittain siitä, että olimme tottuneet matkustamaan aina yhdessä. Nyt en voinut jakaa kokemuksiani puolisoni kanssa. Elämykset tuntuivat laimeammilta ventovieraiden joukossa.

Puolivälissä matkaa työkaverini alkoivat puhua illallisella yllättäen ikävöinnistä. Kenelläkään matkatoveristani ei ollut ikävä kumppaniaan. Yksi oikein ihmetteli ääneen, miksei hänellä ole edes pikkuruisen ikävä puolisoaan. Muut nyökyttelivät. Huomasin olevani keskustelussa hiljaa ja vaivautunut. En viitsinyt alkaa avautua, kuinka suuresti ikävöin miestäni ja miten paljon kaipasin hänen luokseen. Tunsin itseni lapselliseksi ja läheisriippuvaiseksi hölmöksi. Mietin, miksen ole yhtä määrätietoinen ja itsenäinen kuin matkakumppanini?

Jos ei ole intohimoa, toista ei ole ikävä

Sitten yksi työkavereistani sanoi lauseen, joka muutti keskustelun kulun toisenlaiseksi: "Jos ei ole intohimoa, toista ei ole ikävä". Seurueemme meni hiljaiseksi, kunnes ihmiset alkoivat kertoa suhteistaan. Yhdellä oli meneillään avioero – matka oli hänelle helpotus ja henkireikä pois kamalasta arjesta. Toinen harkitsi poikaystävänsä jättämistä, suhteesta puuttui "se jokin". Kolmas mietti, miten monta mahdollisuutta miehelle pitää antaa ennen kuin laittaa hanskat tiskiin. Huomasin olevani jälleen hiljaa. Jänishousuuteni alkoi muuttua mielessäni hiljaiseksi onneksi. Tajusin, ettei ikäväni ollutkaan automaattisesti merkki heikkoudesta ja liiasta riippuvaisuudesta. Ehkä se kertoikin vain siitä, että minulla on olemassa joku, joka on minulle tärkeä.

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle on kulunut sanonta, mutta ainakin omalla kohdallani tosi. Tuhansien kilometrien päässä muistin taas ihan eri tavalla, miten rakas, tärkeä ja korvaamaton oma puolisoni minulle on. Arjen keskellä toista pitää helposti itsestäänselvyytenä. Kun toinen pötköttää vieressä joka aamu ja ilta, ei hänen läsnäoloaan osaa monesti arvostaa ja valitettavan usein toisesta löytää vain vikoja ja ärsytyksen aiheita. Kun toisen läsnäolon menettää hetkeksi, sen arvon tajuaa vasta oikeasti.

Tuhansien kilometrien päässä haaveilin hetkestä, kun näen taas mieheni. Mietin, millainen katse hänellä on silmissään ja miten lämmin ailahdus virtaa päästä varpaisiin. Kaipasin ja ikävöin. Kaipasin myös sen hetken muuttumista arkiseksi.

2 Comments

  1. kimmo
    12.05.2013 at 14:47

    Kiitos tästä! Helpotti omaan ikävään lukea tuo teksti!

  2. 25.10.2013 at 08:10

    Oli oikein hyvä ja ajattelemaan pistävä artikkeli. Mulla on kova ikävä mun miesystävää.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.