Olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta, ja meillä on 2,5-vuotias tytär. Vaikeuksia ollut kauan, mutta pikku hiljaa ne ovat pahentuneet minun syystäni. Seksi on ongelmista pahin: en halua miestäni enää ollenkaan. Hän ei viehätä minua seksuaalisesti. Koen hänet jopa vastenmieliseksi. Tätä on kestänyt vuoden.

Emme ole varsinaisesti eronneet, mutta mies hankki tammikuussa oman asunnon. Täällä minun ja tyttäremme asunnolla hän on noin 2-4 kertaa viikossa. Tämä ei ole muuttanut tilannetta. Minun on kuitenkin vaikea erota, koska pelkään ykinäisyyttä ja turvattomuuden tunteita, mitä ero lisäisi. Lisäksi olen kärsinyt jo vuosia masennuksesta, sosiaalistentilanteiden peloista ja ahdistuksesta. Viime syksynä oikeuteni terapiaan loppui, koska olin käynyt terapiassa jo vuodesta -94.

Pelkään masennusta, jonka ero aiheuttaisi ja sitä, miten se vaikuttaisi tyttäreeni. Lääkäri ei sitä ole todennut, mutta omasta mielestäni minullla on jonkinlainen läheisriippuvuus, kun irtipäästäminen on niin vaikeaa, vaikka itse haluaisin erota. Entisistä suhteistakin sen takia tuli juu-ei-suhteita: eli välillä oltiin yhdessäja välillä erottiin. Nyt niin ei saa käydä tyttäremme takia ja eihän se muutenkaan kivaa kenellekään ole. Mitä minä teen?

Toivoton -76

Psykologi Kari Kiianmaa vastaa

Kertomasi perusteella olet jo tosiasiallisesti eronnut miehestäsi. Sinua pitää kiinni vain yksinolemisen pelko.

Sinun on hyvä tietää, että kukaan ei eroa yksin. Tarvitset tukea eroamiseesi, jotta voit käydä läpi eroon liittyvät tunteet, kuten pelot, surun ja vihan sekä syyllisyyden. Hyvin työstetyn erokriisin ansiosta ihmiset oppivat, lisäävät itsetuntemustaan ja itsetuntoaan, mikä antaa mahdollisuuden uudenlaiseen elämään eron jälkeen.

Sinun on hyvä tietää, että kukaan ei eroa yksin

Yksinäisyyden pelostakin voi tulla nautintoa yksin olemisesta. Et kuitenkaan voi välttää eron tuskaa. Ero on prosessi, josta voi selvitä muutamassa vuodessa, jos toimii oikein. Paras ja tehokkain tapa erota on käydä Fisherin 10 viikon eroseminaarissa, jossa on tarjolla välineitä ja vertaistukea. Muiden samassa tilanteessa olevien tuki on parasta, mitä eroava voi saada. Sen on kuitenkin oltava ammatillisesti ohjattua.

On hyvä tietää, ettei ero ja vapautuminen jostain ihmisestä sinänsä paranna elämää. Tärkein asia on nimenomaan oma muuttuminen ja kasvu ihmisenä. Muista, että myös lapset eroavat. He eivät ole sivusta katsojia.