Olen kaksikymppinen nainen ja ollut suhteessani kohta vuoden. Olen
tällä hetkellä niin sanotusti selkä seinää vasten, enkä tiedä, miten alan purkaa tätä
tilannetta. Ongelmana on pakkomielteeni kontrolloida
kumppaniani sekä järjetön mustasukkaisuus.

Riitelemme usein. Aloitan yleensä riidat kaivamalla esiin jotain vanhaa kinaa, jonka jälkeen suorastaan verbaalisesti pahoinpitelen kumppaniani. Tämän riitelymallin olen saanut kotoani, jossa äitini käyttäytyi identtisesti. Perheemme kärsi häanen masennuksestaan vuosia. Riitelyn piirteinä on mykkäkoulu, marttyyrisyys, kiristys, alistaminen ja haukkuminen. Äiti käytti tätä myös minuun. Se alkoi kun olin 13 vuotias, äiti saattoi syyttää ja haukkua minua tuntitolkulla. Tämä käytösmalli satuttaa minua kamalasti, silläa en halua käyttäytyä näin ja silti aiheutan rakkaalleni pahaa oloa. En tiedä enää mitä tehdä.

Olen todella mustasukkainen kumppanini menneisyydestä. Hän on ensimmäinen poikaystäväni. Hänellä on takana pitkä
suhde (kuten minullakin), mutta en pääse tästä ajatuksesta yli. Näen mielessäni poikaystäaväni täamän exän kanssa, tulen mustasukkaiseksi ja vainoharhaiseksi ja riitelynkierre on valmis. En voi elää näin. Rakastan poikaystavääni ja hän minua, mutta en tiedäa enää kuinka kauan.

Olen opiskelija, joten käyn juttelemassa näistä mielialavaihteluista
koulukuraattorin kanssa, mutta se ei tunnu auttavan. Kotini aggressiivinen
tunnelma on jättänyt minuun pysyvät jäljet, ja kaikki tämä madaltaa
itsetuntoani hetki hetkeltä. Olen jo viiden vuoden ajan viillellyt ja lyönyt
itseäni mustelmille. Miten lopetan? Miten tästä kierteestä pääsee eroon?
Olen henkisesti niin väsynyt, että pohdin,että olisi lähipiirini kannalta
parempi, jos luovuttaisin.

nimim. En jaksa enää

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Hyvä nimimerkki ”En jaksa enää”, kiitos rohkeasta ja avoimesta kysymyksestäsi. On hyvä, että löysit voimia sen kirjoittamiseen.

Kirjeessäsi kuvaat mustasukkaisuuttasi järjettömäksi. Olet itse ollut kuvailemasi käyttäytymisen kohteena, joten osaat kuvitella, miltä kumppanistasi tuntuu. Läheisen ihmisen satuttaminen satuttaa sinuakin ja koet tilanteen raskaana ja jopa ylitsepääsemättömänä. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Kerrot käyttäytyväsi puolisoasi kohtaan samalla tavoin kuin äitisi toimi ollessasi nuori. Yhteisten negatiivisten piirteiden huomaaminen itsessä ja vanhemmissaan voi olla ahdistavaa. Vaikka joiltakin osin muistuttaisimmekin vanhempiamme, ei meidän kuitenkaan tarvitse tehdä elämässämme heidän valintojaan. Lapsuudenkodin vaikutuksista ja yhteisestä geeniperimästä huolimatta elämäntilanteemme ja persoonamme ovat niin erilaisia, ettei sinunkaan tarvitse pelätä, että voisit nähdä oman tulevaisuutesi suoraan äitisi elämästä.

Viha, inho, riittämättömyys ja pelko ovat hyväksyttäviä tunteita

Onko sinulla toimivia tapoja ilmaista pahaa oloa parisuhteessasi ja elämässäsi muuten? Osaatko pukea vaikeita tunteita sanoiksi, ajatuksiksi tai teoiksi? Viha, suuttumus, inho, riittämättömyys ja pelko ovat hyväksyttäviä tunteita ja osa ihmisen elämää. On kuitenkin eri asia kokea näitä tunteita kuin purkaa ne toiseen – tai itseensä – epäreilulla tavalla. Auttaisikohan sinua jos löytäisit parempia käsittelykeinoja äitisi sinuun siirtämälle pahalle ololle ja muille vaikeille tunteille?

Kehottaisin sinua keskustelemaan koulukuraattorin kanssa siitä, ettet koe tapaamisianne hyödyllisiksi. Hänen kanssaan yhdessä voisitte miettiä, onko tämän kontaktin jatkaminen hyödyllistä, vai löytyisikö sinulle parempi paikka keskustella näistä asioista esimerkiksi psykoterapeutin tai psykologin luota. Vaikka tällä hetkellä et kokisikaan hyötyväsi näistä tapaamisista, kannustaisin sinua silti pitämään yllä jotain vastaavaa kontaktia.