Kysymykset

Läheisriippuvuuttako?

Suhde ystävättäreeni katkesi 22 vuoden ystävyyden jälkeen.

Olemme molemmat sairastaneet masennusta useaan otteeseen. Välillä suhteemme on ollut läheisempi, välillä soittelimme parin viikon tai kuukauden välein. Asumme 500 km päässä toisistamme, ja tapasimme kerran tai kaksi vuodessa. Viime vuosina olen huomannut, että olemme niin erilaisia kuin ihmiset voivat olla.

Minulla on ollut aina taloudellisia vaikeuksia, mutta hänellä on huomattava omaisuus. Erosin vuonna 1992 ja jäin kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Hän on valittanut parisuhteestaan aina eikä halua erota ”koska hän ei osaa korjata autoa ja huoltaa öljypoltinta ja asua vuokralla yksiössä (kuten minä)”. Mielestäni hän on epäitsenäinen, minä taas erittäin itsenäinen. Hän näyttäisi olevan hyvin sidottu normeihin, minä taidan rikkoa niitä aika paljon.

Pelkään, että olen tullut aivan mahdottomaksi ystäväksi kenellekään

Sairastimme molemmat taas masennusta. Toivuin siitä noin kaksi vuotta sitten, mutta hän taas ei, vaikka sai ja haki kaiken avun mielisairaalan 2 kk hoitoon asti. Hän sanoi useasti, että hänen mielialansa putosi taas pohjalukemiin, kun hänen miehensä oli sanonut hänelle jotain ikävää tai kieltäytynyt keskustelemasta.

Erimielisyytemme alkoivat siitä, kun hän soitti kännykkääni enkä vastannut. Tein töitä ja ajattelin, että haluan työn valmiiksi sinä päivänä. Ajattelin soittaa hänelle illalla. Seuraavaksi hän soitti lankapuhelimeen, jolloin en tiennyt, kuka soittaa ja vastasin, jos se olisi vaikka ollut asiakas. Hän suuttui ja sanoi tuntevansa itsensä tyhmäksi, kun hän oli soittanut monta kertaa enkä vastannut, vaikka olin puhelimen äärellä. Hän sanoi huolestuneensa ja soittaneensa siksi lankapuhelimeeni.

Kerroin, että vastaan silloin kun ehdin puhua ja toimin samoin kaikkien muidenkin ystävieni kanssa eivätkä he suutu siitä. Hän suuttui muiden ystävieni mainitsemisesta vielä enemmän. Huolestumista en uskonut, mutta en sanonut siitä mitään. En myöskään pyytänyt anteeksi, koska mielestäni hän on vastuussa itse omista tunteistaan. Hän oli toiminut tavalla, jonka seurauksena tunsi itsensä tyhmäksi. Minä taas pidin tärkeänä pitää kiinni rajoistani. En halua suostua olemaan toisten käytettävissä milloin tahansa, kuten aiemmassa elämässäni. Emme puhuneet asiasta hirveän paljon ja keskustelun aikana hän syytti minua siitä, etten kuule häntä. Tunsin, että ”kuuleminen” olisi tarkoittanut, että lupaan muuttaa käytöstäni. Kuitenkin puhuimme aiheesta niin paljon usean päivän aikana, että lopuksi tuntui, ettei enää ole mitään sanomista.

Aiemmin olin myös sanonut hänelle, että en halua ystävyyttä, jossa on pakko soitella tietyin välein. Hänen mielestään taas on kohteliasta tehdä niin.

Olemmeko kasvaneet omiksi itseiksemme ja sitä kautta erkaantuneet? Olemme niin erilaisia eikä elämäntilanteissamme enää ole samankaltaisuutta. Olemmeko 50-vuotiaita kalkkeutuneita naisia, jotka eivät pysty enää joustamaan omaksumistaan mielipiteistään? Olenko itsekäs ja vaikea, hirveä ihminen, kun vaadin häneltä (mielessäni) toimia eli avioeroa ja henkistä kasvua, jotta hän voisi paremmin?

Minulla on katkennut vuoden aikana myös kolme muuta ihmissuhdetta; yksi äitiini, toinen lapsuudenystävääni ja kolmas veljeeni. En tiedä, miten tämä liittyy minuun, mutta pakko sen on liittyä jollakin tapaa.

Olen arvellut, että onko kyse siitä, että pidän nykyään puoleni enkä suostu mihin tahansa kohteluun. Mietin asiaa jatkuvasti ja tunnen syyllisyytä. Pelkään, että olen tullut aivan mahdottomaksi ystäväksi kenellekään.

nimim. Onneton ja eksynyt

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Pohdit kirjeessäsi suhdetta ystävääsi ja muihin läheisiisi sekä oman muutoksesi roolia näissä ihmissuhteissa. Näen kirjeessäsi tasapainottelua itsestäsi ja muista välittämisen välillä sekä pyrkimystä omien ja toisten tarpeiden yhteensovittamiseen.

Kerrot viime aikoina oppineesi pitämään kiinni omista rajoistasi. Tämä kuulostaa hyvältä muutokselta. Omista rajoista kiinni pitäminen johtaa samalla väistämättä siihen, että joudut joskus toimimaan muiden sinuun kohdistamien toiveiden ja odotusten vastaisesti. Voidaksesi kunnioittaa omia tarpeitasi, joudut hetkittäin pistämään itsesi toisten edelle.

Voidaksesi kunnioittaa omia tarpeitasi, joudut hetkittäin pistämään itsesi toisten edelle

Ystäväsi ja muut läheisesi ovat vuosien saatossa luoneet mielikuvan sinusta ja toimintatavoistasi. Itsekunnioituksen ja terveen itsekkyyden omaksuminen osaksi omaa persoonaasi vaatiikin työtä – eikä pelkästään sinulta, vaan myös läheisiltäsi. Muutos sinussa voi hämmentää heitä, koska he luovat odotuksia toiminnallesi vanhojen mielikuviensa pohjalta. Voisitko ottaa läheisiäsi mukaan muutokseesi kertomalla heille avoimesti elämäsi uusista tuulista?

Kuten uuden asian opettelu yleensäkin, uudenlaisen minäkuvan omaksuminen vie aikaa. Ylilyöntejä voi tapahtua etsiessä kultaista keskitietä omien ja toisten tarpeiden välillä. Toki, niin kuin toteat, on hyvä ajoittain katsella ympärilleen ja pohtia, onko omia tarpeita tullut kuunneltua liikaakin. Ehkä etsiessäsi uutta tapaasi olla ja elää, olet joutunut turvautumaan tiukkoihin sanoihin. Tai kenties sinun on ollut vaikeaa säilyttää joustavaa ja neuvottelevaa toimintatyyliä, jota ihmissuhteissa usein tarvitaan.

Jäin myös pohtimaan, häiritsevätkö ystäväsi toimintatavat sinua siksi, että ne edustavat mielessäsi sellaista elämäntyyliä, jollaisesta itse olet pinnistellyt eroon? Voisiko olla, että tästä syystä toisen riippuvuus ja tarvitsevuus tuntuvat sinusta ahdistavilta? Toivon sinulle vahvuutta huolehtia itsestäsi ja samalla herkkyyttä kuulla toisia!

2 Comments

  1. puhuri
    04.01.2009 at 17:42

    Samoissa ongelmissa minakin pyoriskelen. Tuntuu, etta entiset ystavat ja jotkut sukulaisista ovat rasittavia ja vieraita. Tapaamiset alkavat ylikuumentua, kun minua ei einaa saada vanhaan muottiin ahdettua ei edes provosoimalla vanhaan kaytokseeni. Pahimmat alistajat ja selkaanpuukottajat, joita olen myotaillyt ja joille olen antanut hyvinvointini avaimet, ovat auttamattomasti jaaneet, eika meilla ole enaa yhteista kielta.

    Osaan nyt elaa myos yksin ja nautin siita, etta voin suunnitella tulevaisuutta eteenpain. Enaa ei tarvitse ajatella, etta joku asia on loppumetreille kiinni jostain toisesta henkilosta ja voi saada millaisen kaanteen vaan. Ja kun ottaa huomioon kuinka outoja olivat jotkut entisista ihmissuhteista ja kuinka riippuvainen niista olin, niin myos tapahtumat saivat usein aivan kasittamattomia kuvioita aikaan.

    Muutama uusista ystavistani on myos ollut ajamassa minua sellaiseen asemaan, jota en enaa tunnista itselleni sopivaksi, joten olen rohkesti vetanyt rajan kanssakaymiselle. Ystavyys on siis sailynyt, mutta kummankin ehdoilla ja sevasti rajattuna. Samalla omanarvontunto on noussut, kun on huomannut kykenevansa pitaa puoliaan senkin uhalla, etta valit katkeavat.

    Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja niita ei pida luovuttaa kellekkaan toiselle.

  2. Onneton ja eksynyt
    16.01.2009 at 13:02

    puhuri!

    Muutokset elämässäsi kuulostavat minusta todella hienoilta.
    Sanonta ettei ole enää yhteistä kieltä kuvaa hyvin muutosta myös mun ihmissuhteissa. Olen opetellut uuden kielen 🙂

    Ehkä joskus jopa taas pystyn parisuhteeseen, joka viime vuosina on ollut aivan mahdotonta. En halua sellaisia suhteita mitä mulla on aiemmin ollut enkä tunne vielä osaavani uudenlaista tapaa olla parisuhteessa.

    Edellä mainitsemani ystävättäreni lähetti minulle joulukortin. Ensin mietin että mun pitäisi vastata tähän eleeseen. Sit suutuin ja ajattelin et hän on pelkuri, kun lähettää joulukortin eikä muuten ota yhteyttä. Ja että siinäkin hän noudatti omia normejaan. Ajattelin kirjoittaa sähköpostia, hah haa, sillä hän ei yleensä käytä ollenkaan sähköpostia. Valtataistelu?

    Mulla on paljon vielä oppimista…

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.