Kysymykset

Mikä saa miehen muuttumaan?

Olen 18-vuotias nainen ja seurustelin poikaystäväni kanssa yli vuoden ajan. Kun rupesimme seurustelemaan mies oli kiltti, ihana ja huomaavainen. Hän oli sitä mieltä, että pettäminen on hirveintä, mitä voi toiselle tehdä ja uskoi pitkäaikaisiin suhteisiin. Mieheni oli ennen todella ujo, joten olin kannustanut häntä tutustumaan uusiin ihmiseen ja olemaan rohkea. Seurustelumme loppuaikoina aloimme kinastella enemmän aivan turhanpäiväisistä asioista. Silti minä ainakin koin, että minua rakastetaan ja pidin tätä ohimenevänä, koska olin stressaantunut.

Sitten mieheni rupesi rohkaistuneena tekstailemaan erään naispuoleisen uuden tuttavuutensa kanssa, jonka hän oli nähnyt kerran. Saatoin olla miehen seurassakin, kun hän teki niin, mutta hän vakuutti kaiken olevan kaveripohjalla. Rakastin häntä, joten uskoin. Yhteydenpito kuitenkin jatkui ja pian hän myönsikin olevansa ihastunut ja kertoneen sen myös ihastukselleen. Tekstailu jatkui.

Otimme etäisyyttä ja pian hän jo vakuutti minulle, että olen ainoa kenet hän haluaa. Tästä jatkoimme, emme virallisesti seurustellen, mutta käytännössä kuitenkin. Poikaystäväni myös laittoi tälle toiselle naiselle viestin, ettei halua olla enää yhteyksissä. Myöhemmin hän myös kertoi tyttöystävästä, jonka kanssa on mennyt huonosti, sillä aikaisemmin hän ei ollut minusta suostunut kertomaan. Ja tämän hän sai sanottua vasta viime metreillä.

Taas oli etäisyyden oton aika ja teimme sen siksi, että se olisi mahdollistanut suhteemme jatkuvuuden tulevaisuudessa. Molemmat saisimme selvittää omia ajatuksiamme. Tämän jälkeen kuitenkin tämä toinen nainen tuli muissa merkeissä samalle paikkakunnalle, missä me asuimme, tosin eri asunnoissa. Kyseisenä iltana olimme molemmat viettämässä iltaa eri paikoissa. Sain vihiä, että poikaystäväni olisi tämän naisen kanssa ja menin hänen asunnolleen, jossa he molemmat olivat. Seksiä he eivät olleet tietääkseni harrastaneet, mutta olivat suudelleet ja muutenkin olleet todella tiiviisti koko illan. Poikaystäväni oli aika humaltunut ja hoki vain, että rakastaa tätä toista naista ja että hänen kanssaan on hyvä olla. Tiesin, että hänen puheissaan oli perää, sillä olisihan hän voinut sanoa jo alkuillasta ei, jos olisi halunnut. Hän myös sanoi, että välitti minustakin, mutta rakastaa nyt toista. Tämä oli siis eka kerta, kun he kunnolla näkivät toisensa ja viettivät aikaa yhdessä.

Poikaystäväni oli kärsinyt masennuksesta jo jonkin aikaa, vaikka en ole aivan varma alkoiko masennus ennen tämän tytön löytymistä vai sen jälkeen. Mutta kysymykseni siis on, mikä sai miehen muuttumaan näin paljon ja suhteellisen lyhyessä ajassa? Hän heitti kaikki arvonsa romukoppaan ja teki juuri sen, mitä ei olisi ennen koskaan hyväksynyt. Hän myös salaili eikä kertonut kaikesta heidän yhteydenpidostaan. Hänestä tuli aivan eri ihminen, enkä ymmärrä hänen käytöstään. Kuitenkin haluaisin hänet tulevaisuudessa takaisin, kunnes hän on selvittänyt omat ajatuksensa ja masennus on helpottanut, sillä uskon, että hänen muutoksensa on vain ohimenevää ja että hän vielä muistaa vanhat arvonsa ja palaa ennalleen. Voiko näin käydä? Vaikka masennus ei selitä hänen tekojaan, se oli varmasti yksi tekijä hänen käyttäytimiseensä. Miten minun pitäisi tehdä jatkon kanssa? Hän ei kuitenkaan vielä ole kyvykäs puhumaan ja käsittelemään kyseistä asiaa.

Olin hänen ensimmäinen tyttöystävänsä eikä hän ollu silloin mitenkään suosittu, kun aloitimme seurustelun. Nyt kun joku nainen kiinnitti häneen huomiota, hän rupeaa käyttäytymään tällä tavalla, vaikka alussa hän ei edes halunnut jutella vieraiden naisten kanssa. Minun on vaikea uskoa, ettei hän välittäisi minusta enää ollenkaan, vaikka hänen tekonsa ovatkin olleet hirveitä.

Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta vastaa

Muuttumista ja kasvamista tapahtuu meissä jokaisessa läpi elämän ja se on toivottavaakin. Hyvä paikka kasvaa yleisesti ottaen lapsuudenkodin jälkeen, on parisuhde. Kuinka parit onnistuvat yhdessä kasvussaan ja tukevat toinen toistaan muuttuessaan onkin jo vaikeampi kysymys ja aiheuttaa usein kriisejä parisuhteissa. Hankalaksi asian tekee vielä se, ettei kasvu tapahdu samaan tahtiin.

Voisit pohtia kysymystä, olenko ansainnut parempaa?

Kirjeesi perusteella oletan, että miehesi on jotakuinkin samanikäinen kuin sinä, ja että hänen muutoksessaan on kyse oman identiteetin etsimisestä ja tietynlaisesta kapinasta sekä irrottautumisesta.

Murrosiän kasvutehtävä on nuorilla oman identiteetin etsintä, vanhemmista irrottautuminen sekä oman seksuaalisuuden haltuunotto. Miten tämä onnistuu, on yksilöllistä ja kunkin nuoren kohdalla riippuvaista myös heidän perheensä dynamiikasta ja vanhempien kyvystä tukea nuoria kasvussaan. Toisinaan tämä tärkeä vaihe ohittuu ikään kuin ”liian helposti” ja niin kapina ja itsensä etsintä saattaa putkahtaa esiin parisuhteissa.

Vaikuttaa siltä, että sinulla on ainakin ajoittain ollut hyvin äidillinen ja hoivaava tai ohjaava rooli suhteessa mieheesi, jolloin teidän välisenne suhde ei vaikuta kahden aikuisen suhteelta, vaan pikemminkin vanhempi-lapsi-suhteelta. Parisuhteessa voi ajoittain olla äidillinen tai isällinen kumppanilleen, mutta jatkuvana tällainen roolijako ei toimi. Usein siitä katoaa seksuaalisuus ja miehen ja naisen välinen kipinä. Parisuhde on parhaimmillaan, kun kaksi aikuista on ja toimii yhteistuumin suhteessa.

Tulevaisuutta ajatellen voisit pohtia kysymystä ”Olenko ansainnut parempaa?”. Kumppanin, joka ei loukkaa pitämällä yllä tavalla tai toisella jotain muuta suhdetta. Kumppanin, joka ottaa enemmän vastuuta tekemisistään ja omalta osaltaan parisuhteen kehittämisestä ja hyvinvoinnista. Kumppanin, joka antaa myös sinulle tilaa ja luvan olla heikko ja haavoittuva, jonka kanssa sinun ei tarvitse olla ylivastuullinen tai liian vahva? Ja kaikkia muita asioita ja arvoja, jotka ovat sinulle tärkeitä ja joita odotat parisuhteelta.

Elä rohkeasti eteenpäin juuttumatta odotukseen paluusta entiseen. Toista ihmistä ei pysty koskaan muuttamaan omien odotustensa kaltaiseksi. Kipeät tunteesi (suru, viha ja pettymys) sinun kannattaa elää läpi, antaa niiden tulla, jotta voit toipua eron aiheuttamasta tuskasta.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.