Miksi en osaa olla kenenkään kanssa?
Minulla on todellinen ongelma itseni kanssa. Seurustelin ex-poikaystäväni kanssa 4,5 vuotta ja erosimme ensimmäisen kerran vuosi sitten. Jätin hänet, koska ihastuin toiseen mieheen ja olin hänen kanssaan onnellinen, kunnes hän taas jätti minut. Sen jälkeen halusin ex-mieheni takasin, koska rakastin häntä ja tein tyhmästi, että lähdin ihastuksen matkaan. No, olimme seurustelleet puoli vuotta ja se oli ainoastaan pelkkää tappelua ja huutamista. Mieheni sanoi, että kyllä me tästä selviämme ja minä uskoin häntä, mutta se vain jatkui ja minä en jaksanut enää ja erosimme jälleen.
Sitten tuli taas uusi ihminen, kehen ihastuin
Löysin uuden miehen itselleni ja olimme onnellisia kaksi kuukautta, mutta sitten tuli taas uusi ihminen, kehen ihastuin. Jätin poikaystäväni ja aloin olla uuden miehen kanssa. Meillä ei todellakaan synkannut yhtään. Olimme kuin yö ja päivä. Ja sitten taas palasin vanhaan kuvioon.
Olen nyt seurustellut puoli vuotta nykyisen mieheni kanssa ja olemme olleet onnellisia, mutta ainut ongelma on se, että saisin mieheltäni mitä vain ikinä haluaisin, ja saan tehdä, mitä haluan.
Nyt tämä ensimmäinen ihastukseni on tullut taas kuvioihin mukaan ja olen rakastunut häneen ja haluan olla hänen kanssaan. Hänkin rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Mutta en tiedä mitä nyt tehdä, uskoa häntä vai olla uskomatta, koska sitten taas petyn, jos hän jättää minut ja sitä en kestäisi.
Jos vain saatte mitään selvää kirjoituksestani, niin olisi mukava kuulla mielipiteenne asiasta. Kiitos!
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta vastaa
Suhteeseen sitoutuminen ja suhteessa pysyminen vaikuttavat sinulle todella vaikeilta. Rakastutko rakastumisen tilaan vai toiseen ihmiseen? Millaisen parisuhteen mallin olet vanhemmiltasi saanut? Minkälainen on lapsuuden kiinnittymismalli vanhempiisi? Myös monia muita kysymyksiä herää, kun luen kirjettäsi.
Rakastutko rakastumisen tilaan vai toiseen ihmiseen?
Parhaiten saattaisit saada avun seksuaaliterapeutin vastaanotolla, jossa voisitte yhdessä tutkia, mitä kaikkea käytöksesi kertoo ja mistä se juontaa juurensa. Tietoiseksi tuleminen omista toimintatavoistaan ja käyttäytymisensä merkityksistä auttaa usein muutoksen mahdollisuuteen.
1 Comment
Minusta on viimeaikoina alkanut tuntua samalta, etten osaa olla parisuhteessa. Nykyinen suhteeni on kestänyt 5 vuotta eikä se vieläkään tunnu oikealta suhteelta vaikka olemme asuneet yhdessä koko sen ajan. Juttumme ei tunnu todelliselta.
Ihastun todella helposti kaikenlaisiin miehiin ja mietin aina puolison vaihtamsita, mutta toistaiseksi olen pysytellyt aloillani. Lapsuudenkodissani ei rakkautta osoitettu ja isoäiti oli minulle enemmän äiti kuin omani. Isää ei ole koskaan ollut, isoisä ”hoiti” sen roolin.