Kysymykset

Miten pääsen eroon toisen naisen roolista?

Olen ollut jo viisi vuotta toisena naisena. Suhde alkoi heti avioeroni jälkeen.
Olin aviossa 30 vuotta ja tuntuu, että en ole vieläkään päässyt yli ihan kokonaan.
Kuitenkaan en ole voinut lopettaa tätä elämääni kakkosnaisena enkä ole ottanut sitä enää edes vakavasti, sillä tiedän, että mies ei eroa koskaan.
Kysynkin, mitä tekisin?

Toisaalta haluaisin jatkaa mutta olen nyt kyllästynyt tähän silloin tällöin tapailuun.
Tunnen nyt myös empatiaa miehen vaimoa kohtaa enkä edes halua, että heille tulisi ero.
Miten saisin tämän poikki?

Parisuhde- ja seksuaaliterapeutii Teija-Liisa Ranta vastaa

Pian avioeron jälkeen alkaneen uuden suhteen merkitys voi tiedostamattomasti olla hyvinkin erilainen eri ihmisille. Kerrot, ettet ehkä ole vieläkään päässyt yli erostasi, joten sen asian pohtiminen, mitä uusi suhde sinulle on merkinnyt tai antanut, saattaa auttaa eteenpäin. Uuden suhteen merkitys voi naisena olla hyvinkin kannustavaa, koska usein itsetunto kärsii kovan kolauksen eron yhteydessä, erityisesti, jos kumppani on halunnut erota. Tärkeää saattaa olla myös se, että kunhan minulla on joku, ettei tarvitse olla yksin. Toisinaan kysymyksessä voi olla myös kostoa, jos on ennen eroa tullut petetyksi. Toisena naisena olossa on myös tietty "turvatekijä", ei voi eikä tarvitse sitoutua, jolloin ei ole mahdollista tulla uudelleen hylätyksi.

Toisena naisena olossa on tietty turvatekijä: ei voi eikä tarvitse sitoutua

Vaikka erosta on kulunut jo aikaa, saattaisit hyötyä esimerkiksi Fisherin eroseminaariin osallistumisesta tai keskusteluista pari- ja seksuaaliterapautin vastaanotolla. Jommasta kummasta vaihtoehdosta voisi olla myös hyötyä irrottautumisessa tästä suhteesta, jossa olosi ei enää tunnu hyvältä.

Todennäköisesti olet toipunut erostasi niin paljon, että olet valmis ajattelemaan enemmän omia tarpeitasi suhteessa. Onkin tärkeää, että tiedostat mitä sinä haluat elämältäsi ja ihmissuhteeltasi ja pyrit toimimaan rohkeasti sen mukaisesti itseäsi kuunnellen.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.