Kysymykset

Naisen koira pilaa suhteen

Olen seurustellut itseäni 12 vuotta nuoremman naisen kanssa yli 3 kk ja ongelmia alkaa jo näkyä. Naisellani ei ole koskaan ollut yli vuoden mittaista suhdetta. Yleensä juttu on kuulemma purkaantunut 2-3 kk:n aikana ja ymmärrän miksi.

Eli naisellani on suuri koira, joka on erittäin huomionkipeä ja vie aikaa todella paljon kaikessa. Asumme eri puolilla kaupunkia ja nukun viikolla naiseni luona, mutta seksi ei tule kysymykseenkään (koira läsnä ja mulla fiilikset pois). Itselläni on 2 koiraa ja pidän hänenkin koirastaan, mutta rajansa kaikella. Hän ei halua keskustella ongelmistamme ja tuntemuksista vaan elää suhdettamme ikään kuin koiran kanssa. Sanoin hänelle, että ihmissuhdetta ei voi elää samalla kaavalla, vaan se tarvitsee enemmän ja itse kaipaan syvällisiä keskusteluja hänen kanssaan.

Hän on alkanaut sanomaan minulle, että ”saarnaan”, vaikka en todellakaan saarnaa, vaan tuon oman vahvan mielipiteeni asioista esille ja perustelen ne myös. Hän kääntää usein muutenkin selkänsä minulle ja on aika poissaolevan oloinen. Joskus hän suutelee minua, mutta se käy nopeasti ja ilman tunteita. Olen yrittänyt kaikin tavoin huomioida, tehdä asioita ja rakastaa häntä. Nyt olen alkanut ääneen toivoa, että hän oppisi ymmärtämään minua, mutta hän haluaa mieluummin olla vaiti. Olen huomannut, etten halua enää keskustella niin paljon, koska koen saarnaavani, vaikka teen sen oikeasti erittäin hienotunteisesti.

Miten saan naiseni ymmärtämään itseäni ja sitä, miten hän saa minulle hyvää mieltä ja oppii ajattelemaan minun tarpeitani ja ajatuksiani koirasta ja hellyydestä ja sen osoittamisesta, myös minulle? Itse annan hänelle hellyyttä erittäin paljon ja hän nauttii siitä. Hän on enimmäkseen ”ottaja” suhteessamme ja minä antaja: seksissä, rahassa, tunteissa… Olen huolestunut, jos hommaan ei löydy ratkaisua, koska suhde ei pysy lähellekkään tasapainossa ja sitä suhteessa odotan. Vinkkiä kaivataan pikaisesti.

Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija Liisa Ranta vastaa

Yksi tärkeimmistä oivalluksista parisuhteen parantamiseksi lienee oivallus siitä, ettei toista voi muuttaa. Itseään ja omaa käytöstään voi, jos niin riittävästi haluaa. Paras lähtökohta parisuhteen parantamiselle on se, että yhdessä halutaan ja aletaan tehdä tilanteelle jotain. Toisinaan toki saattaa riittää, että vain toinen muuttaa omaa käytöstään (omasta halustaan ei toisen vaatimuksesta).

Tärkeä oivallus parisuhteessa on, ettei toista voi muuttaa"

Koira ei liene syypää suhteen vaikeuksiin vaan vaikuttaa siltä, etteivät suhteessanne oikein toimi vastavuoroisuus eikä kommunikointi. Tasapainoisessa suhteessa ollaan sekä antajia että saajia ja kyetään tunnistamaan, ilmaisemaan ja kohtaamaan kaikki mahdolliset tunteet. Selityksiä sille miksei naisystäväsi osaa tai kykene näyttämään helliä tunteita sinua kohtaan tai miksi oma ahdistuksesi, kun et saa haluamaasi, kasvaa niin suureksi, löytynee teidän kummankin historiasta. Kyky tunnistaa, ilmaista ja vastaanottaa tunteita opitaan jo lapsena. Samoin tarvitsevuuttamme täytetään eri tavoin lapsuudessa, riittävästi tai liian vähän. Usein käsittelemättömät asiat historiassa saavat etsimään ratkaisuja parisuhteessa tai parisuhteesta. Omasta onnellisuudestaan jokainen aikuinen on kuitenkin aina viime kädessä vastuussa itse.

Kuvaamassasi tilanteessa olette ajautuneet vaatijan ja väistäjän rooleihin parisuhteessanne. Näistä rooleista pois pääseminen auttaisi muutokseen. Sen selvittäminen mistä teidän kummankin käyttäytymismalli juontaa juurensa auttaa teitä kumpaakin tiedostamaan omaa osuuttanne tilanteen syntyyn.

Kiinnostavia kysymyksiä ovat: mihin ihastuitte alun perin toinen toisissanne? Mikä tekee naisystävällesi vaikeaksi osoittaa helliä tunteita sinua kohtaan tai väistämään läheisyyttä? Miten sinä voisit käsitellä omaa ahdistustasi, kun et saa riittävästi haluamaasi? Mikä teitä pitää yhdessä? Mitkä ovat suhteenne hyvät puolet ja voimavarat? Oletteko kaksi aikuista yhdessä vai onko toinen teistä lapsi- ja toinen vanhempityyppi? Mitä odotatte suhteeltanne?

Mikäli tilanteenne on niin pahoin jumissa, ettette pysty keskustelemaan rakentavasti ja kuitenkin haluatte jatkaa suhdettanne, suosittelen hakeutumista pariterapeutin vastaanotolle. Hän voi auttaa teitä molempia näkemään ja tulemaan tietoisiksi suhteenne ongelmakohdista. Silloin niitä on myös mahdollista käsitellä ja ratkoa.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.