Menimme naimisiin kuukausi sitten reilun vuoden tutustumisjakson jälkeen. Molemmille avioliitto on toinen. Elimme eromme jälkeen useita vuosia sinkkuina,
sitoutumiskammoisinakin, kunnes kohtamisimme toisemme ja kaikki eteni
nopeasti. Nyt suhteemme on muuttunut koettelevammaksi. Riitelemme
viikottain turhista asioista mm. loukkaantumalla toisen entististä suhteista
ja pienistä ikävistä lausahduksista. En näe näissä asioissa mitään todellista ongelmaa,
mutta ongelmana on reagointimme.

Mieheni saa minut lähes raivon valtaan riitelytilanteessa hiljenemällä. Hän
alkaa nukkua kylmän viileästi jättäen minut yksin nalkuttamaan tai
puhumaan asioista. Se loukkaa minua. Koen hylätyksi tulemista.
Ehkä hän haluaakin sitä käyttäytymisellään? Olen huolestunut riitojemme
yleistymisestä ja siitä, että aikaa kuluu mököttämiseen. Pelkään, että jos
tämä jatkuu näin, edessä on ero. Olenkin tuonut riitojemme yhteydessä
esille, että en voi elää suhteessa, jossa ei keskustella asioista. Tämä
puolestaan haavoittaa joka kerta suhdettamme, jos vaihtoehdoksi
laitetaan eroaminen. En ole kommenteissani kuitenkaan koskaan ajatellut eroa vakavasti.
Pelko erosta tulee aiempien elämänkokemusteni myötä.

Pelkään myös omaa reagointiani riitatilanteissa. Olen joskus lähes hallitsemattomassa
tilassa. En haluaisi loukata miestäni rumilla sanoilla tai uhkauksilla,
mutta joskus tuntuu, ettei mikään herätä häntä ennen kuin esitän
uhkauksen. Uhkailu rakkaintaan kohtaan on taas aivan väärin!

Kun riidat on sovittu, elämme onnellisimpina kuin koskaan. Osaamme myös
unohtaa asioita. Mieheni osoittaa myös rakkautta ja hellyttä niin,
ettei se jätä minua koskaan kylmäksi. Tunne on valtava.

Olen peloissani ja surullinen. Sammuuko ihana rakkaus
kykenemättömyteen puhua ja ottaa osaa toisen tuskaan?
Vai onko minulla/miehelläni käsittelemättömä asioita, jotka vaikuttavat
reagointitapoihimme? Vai vaadinko liikaa mieheltäni?

nimim. Aviovaimo

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Kuvaat kirjeessäsi riitelytapaanne, jonka koet toimimattomaksi ja satuttavaksi. Kuvaamasi riitelytapa on tuttu ongelma monelle muullekin parille. Niinkin tuttu, että kirjallisuudesta löytyy nimitykset tässä toimintatavassa esiintyville rooleille: hyökkääjät ja vetäytyjät.

Hyökkääjän tavoitteena on selvittää tilanne, vetäytyjän rauhoittaa se

Kuvattu riitelytapa on itseään vahvistava kehä. Hyökkääjä hyökkää, koska kokee, ettei vähemmällä saa viestiään perille. Epäreilu uhkailu toimii keinona yrittäessä saada toinen reagoimaan edes jotenkin. Vetäytyjä puolestaan kokee hyökkäyksen niin ahdistavana, ettei halua käsitellä riitaa siinä hetkessä tai kykene siihen. Valinta vetäytyä voi olla hänen puoleltaan viisasta toimintaa, koska tunnelman tiivistyttyä liikaa asian rakentava selvittely on vaikeaa. Vetäytyminen saa kuitenkin hyökkääjän entistä vahvemmin kokemaan itsensä hylätyksi ja toisen välinpitämättömäksi. Hyökkääjän tavoitteena on selvittää tilanne, vetäytyjän päämääränä rauhoittaa se. Koska riitelijöiden tavoitteet poikkeavat niin suuresti toisistaan, ei yhteisymmärrystä pääse syntymään.

Yksi mahdollinen keino katkaista tämä kehä on ottaa aikalisä ja yhdessä sopien siirtää keskustelu riitaa aiheuttaneesta aiheesta myöhemmäksi. Tällöin kummallekin jää tilaa rauhoitella itseään ja vastuu erimielisyyden selvittelystä on yhteinen. Hyökkääjän tavoite asian selvittelystä ja kuulluksi tulemisesta voi toteutua ja vetäytyjä saa mahdollisuuden asian rauhalliseen käsittelyyn. Vetäytyjälle annetaan lupa puhaltaa riita poikki ja ilmoittaa tarpeesta aikalisälle. Hyökkääjä puolestaan voi luottaa siihen, että hän tulee kuulluksi, vaikkakin myöhemmin.

Riitelytapojen muuttamisessa kannattaa harrastaa ennaltaehkäisevää toimintaa. Itse riitatilanteessa osapuolet voivat olla niin kiihtyneessä mielentilassa, että uusien ratkaisutapojen keksiminen on mahdotonta. Tästä syystä onkin hyvä käydä riitelyyn liittyvät keskustelut silloin kun riita ei ole päällä. Ongelmakohtien tunnistaminen ja uudenlaisten toimintatapojen keksiminen on tällöin mahdollista. Harjoittelutilanteita näille uusille toimintatavoille varmasti löytyy suhteen edetessäkin, joten ei kannata lannistua, jos uudet tavat eivät heti muutu käytännöksi.

Suhteenne on vielä melko tuore, joten toimintatapanne hakevat vielä muotoaan. Tässä vaiheessa suhdettanne ette vielä ole ehtineet juurtua vahvasti tietynlaisiin malleihin, joten muutosten tekeminen on helpompaa. Voisiko olla, että riitannekin ovat tällaista uuden suhteen koettelua? Suhteen alussa, kun kumppanit ovat vielä vieraampia toisilleen, on vuorovaikutuskin varovaisempaa eikä hankalia asioita vielä uskalleta nostaa esiin. Kun toiseen totutaan tulevat puolisoiden arkiset piirteet esille – sekä hyvässä että pahassa. Jos on tottunut siihen, että kumppani on aina ystävällinen ja sopuisa, voivat pienetkin tympeät sanat ja mielenilmaukset tuntua suhteen epäonnistumisen ennusmerkeiltä.