Lapset ja perhe

Haastava uusperhe

Uusperheen haastavuus voi yllättää ensikertalaisen.

Vaikka moni uuden parisuhteen solminut aikuinen hehkuttaakin aluksi uuden perheensä onnea ja kokonaisuuden toimivuutta, uusperhe ajautuu monesti hyvin pian kriisiin. Haave uudesta ja auvoisen onnellisesta perhe-elämästä osoittautuu pakoksi sietää yhteiselämään totutteluun kuuluvaa vaivaa.

Uudessa parisuhteessa vaikuttaa jatkuvasti menneiden suhteiden jälki. Lisäksi äiti- tai isäpuolen on kestettävä uusperheessä lapsen vanhempien ykkösasemaa, mikä tuo oman haasteensa uuteen liittoon. Uusperheessä yhteiselon opettelu voikin viedä perheenjäseniltä jopa useita vuosia.

Uusperheestä ei saa ydinperhettä

Uusperheessä elävien aikuisten eivät aina haluaisi luopua ydinperheen unelmasta. Uusperhe ei voi kuitenkaan koskaan olla ydinperheen kaltainen. Ensimmäinen este tälle ovat aikuiset itse: useissa tutkimuksissa on todettu, että uusilla kumppaneilla ei ole halua ryhtyä puolison lasten isiksi ja äideiksi. Perheen toisen aikuisen rooli tuntuu heistä paremmalta. Uusperheessä uusi parisuhde koetaan perheen ytimeksi eikä siihen kaivata mukaan vanhoja parisuhteita.

”Uusilla kumppaneilla ei ole halua ryhtyä puolison lasten isiksi ja äideiksi.”

Monia pettymyksiä

Tutkimusten mukaan usein ainakin joku uusperhekuvion osapuolista kokee muuttuneen tilanteen vaikeaksi. Äitipuoli voi kokea, että lapsen biologinen äiti yrittää kaikin tavoin estää suhteen muodostamista kumppanin lapseen. Isäpuoli voi puolestaan torjutuksi tulleena jättäytyä etäämmäksi kuin alun perin toivoi. Lapset taas voivat pettyä uusperhe-elämään odottaessaan isä- tai äitipuolelta biologisen vanhemman itsestään selvää kiintymystä, jota uusi kumppani ei voikaan heille antaa.

Uusperheen muodostuminen on määritelty seitsemään eri vaiheeseen. Tutustu niihin seuraavan artikkelin kautta: Uusperheen kehitysvaiheet

Lähde: Kaisa Raittila & Päivi Sutinen (2008). Huonetta vai sukua. Elämää uusperheessä. Kirjapaja.

2 Comments

  1. Koyote
    05.03.2012 at 11:00

    Tässäkin pitäisi nyt taas muistaa ettei saa yleistää. ”Uusilla kumppaneilla ei ole halua ryhtyä puolison lasten isiksi ja äideiksi” aina tilanne ei kuitenkaan ole näin. On olemassa myös ihmisiä jotka ottavat sen roolin omakseen ihan oma-alotteisesti alkumetreiltä saakka.

    Väite ”Uusperhe ei voi kuitenkaan koskaan olla ydinperheen kaltainen” ei myöskään pidä paikkaansa. Onko tätä kirjoitettaessa mietitty esim. sitä minkälainen tilanne on jos uusperheen muodostuessa lapset ovat aivan pieniä? Puhutaan paljon siitä miten lapset torjuvat uuden isän tai äidin, entä jos näin ei tapahdu? Entä jos lapset nuoren ikänsä ansiosta omaksuvat uuden ihmisen isiksi tai äidiksi ja muodostavat tunnesiteen niinkuin ovat muodostaneet biologiseen vanhempaan? Entä jos ex-puoliso myöntää epäonnistuneensa ja antaa tilaa uudelle vanhemmalle, jääden itse taka-alalle etävanhempana, suodakseen lapsille erosta huolimatta ehjän perhekokonaisuuden? Miksi sanotaan että uusperhe kohtaa aina vaikeuksia? Miksi luodaan sellainen kuva että eronneen on mahdotonta luoda ydinperhettä itselleen ja lapsilleen uuden puolison kanssa, vaikka todellisuudessa se on täysin mahdollista?

    Kysyn vaan..

  2. MöhMöh
    15.03.2012 at 16:44

    Olen seurustellut reilun vuoden miesystäväni kanssa, ja hänellä on 3,5-vuotias lapsi edellisestä suhteestaan – vanhemmilla on lapseen yhteishuoltajuus, lapsi on (toisiaan lähellä asuvien) vanhempiensa luona vuoroviikoin. Emme asu yhdessä. Muutama kommentti pitää tähän asiaan heittää, vaikkei ole tämän enempää kokemusta uusioperheestä.

    ”Uudessa parisuhteessa vaikuttaa jatkuvasti menneiden suhteiden jälki.”
    -> Kyllä. Kovasti toivon ettei jatkuvasti, vaan vain näin suhteen alkumetreillä. Aika paljon nakerti etenkin aluksi se, että miesystäväni lasta katsoessani muistui mieleeni hänen edellinen suhteensa – varsinkin kun lapsessa on selvästi äitinsä piirteitä. Pikkuhiljaa olen pääsemässä yli siitä katkeruudesta että miehelläni on edellisen kumppaninsa kanssa ainutlaatuisia ja ikimuistoisia, yhteisiä kokemuksia lapsen odotuksesta, synnytyksestä ja perheenä olemisesta. Minua nakertaa myös miehen edelleenkin jatkuva ”side” edelliseen kumppaniinsa lapsen kautta. Yritän vain ajatella että on välttämätöntä että lapsen eronneet vanhemmat ovat tekemisissä keskenään ja on hyvä, jos tulevat toimeen kuten mieheni tapauksessa. Kokemuksien suhteen koetan elää siinä toivossa, että meidän kahden (tai kolmen) välillä on joskus myös vähintään yhtä ikimuistoisia kokemuksia kuin lapsen syntymä, etenkään kun emme aio yhteisiä lapsia hankkia.

    Itselläni ei ole vielä hirveää hinkua ryhtyä lapsen ”varaäidiksi”. En ole aikaisemmin ollut lapsien kanssa hirveästi tekemisissä, mutta alun ujosteluiden ja varovaisen tutustumisen jälkeen sanoisin, että tulen lapsen kanssa ihan hyvin toimeen. Pikkuhiljaa olen ottanut aktiivisempaa roolia lapsen kasvatuksen suhteen, esimerkiksi kiellän häntä vaikka lapsen isäkin olisi tilanteessa läsnä. Lapsella on nyt uhmaikä, mikä hieman sai minut varpailleen hänen kanssaan – kiukuttelua, huutamista, riehumista ja itkua riittää. Uskon ja toivon, että pikkuhiljaa asemani lapsen elämässä myös hänen silmin vakiintuu. Olen tyytyväinen siihen, että lapsen äiti on hyvillä mielin päästänyt minut lapsensa elämään.

    Koyoten tekstiin sellainen kommentti, että varmasti ydinperhe-tunteen muodostuminen on uusperheessäkin täysin mahdollista – omalla kohdallani kyseistä tunnetta ei ole vielä oikein tullut, johtuen osittain siitä ettemme asu saman katon alla (ehkä joku päivä…) ja siitä, että lapsi asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona – jos lapsi asuisi kokonaan esim. isänsä luona, niin lapsi olisi tavallaan pysyvämpi osa perhettä ja arkea.

    Toivon, että pahimmat (oman pääni sisäiset) ongelmat tässä suhteessa ovat jo takanapäin…

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.