Uusperheen kehitysvaiheet
Tunnista uusperheen seitsemän vaihetta.
Uusperheen muotoutuminen vie yleensä 4-7 vuotta ja vaatii sen osapuolilta runsaasti sopeutumiskykyä ja joustamista. Tutkimuksen mukaan uusperheessä eletään läpi seitsemän erilaista vaihetta.
Aina uusperheessä ei kuitenkaan edetä vaihe vaiheelta eteenpäin, vaan joskus kriisi voi saada uusperheen taantumaan aiempaan kehitysvaiheiseen. Niistä eteneminen on toisella kertaa kuitenkin nopeampaa.
Uusperheen 7 vaihetta
1. Haavevaihe
- Aikuiset uskovat vilpittömästi, että kaikki tulevat onnellisiksi ja sopeutuvat ja rakastavat toisiaan
- Vallalla on halu korvata rikkoutunut perhe ja hyvittää lapsille erosta aiheutunut tuska
- Lapsipuolet otetaan rakastaen vastaan ja lapset yrittävät olla välittämättä uudesta äiti- tai isäpuolesta toivoessaan vanhempien palaavan vielä yhteen
2. Yhdenmukaistamisvaihe
- Aikuiset pyrkivät perheen yhdenmukaistamiseen ja yhteishengen luomiseen
- Isä- tai äitipuoli hakee lapsipuolilta hyväksyntää, mutta tulee usein torjutuksi
- Torjutuksi tulo nostaa pintaan vaikeita tunteita, joita lasten biologisen vanhemman on joskus vaikea ymmärtää. Hän saattaa tulkita uuden puolison tunteet haluttomuudeksi sitoutua hänen lapsiinsa, mikä nostaa esiin epäonnistumisen pelon
3. Ristiriitavaihe
”Isä- tai äitipuoli hakee lapsilta hyväksyntää, mutta tulee usein torjutuksi.”
- Kielteiset tunteet valtaavat alaa ja äiti- tai isäpuoli pettyy ja alkaa voida huonosti
- Lasten biologinen vanhempi on vaikeassa ristiriidassa uuden kumppaninsa ja lastensa tarpeiden välissä
- Lapset osaavat hyödyntää vanhemmille aihetuneen ristiriitatilanteen
- Eteenpäin pääsy vaatii ulkopuolista sysäystä, ystävien tukea, tietoa uusperheen kehityksestä tai pari- ja perheterapiaa
- Tunteiden jakaminen rehellisesti ja luottamuksella on tärkeää, ettei uusperhe juutu tähän vaiheeseen, joka johtaa lopulta puolisoiden vieraantumiseen toisistaan
4. Selvittelyvaihe
- Ristiiriitoja aletaan aktiivisesti selvittää
- Tunteita, tarpeita ja odotuksia ilmaistaan avoimesti
- Riitaisuus laittaa puolustuskannalle, jolloin biologinen pohja voimistuu ja uusi kumppani jää ilman tukea
- Tilannetta rauhoittavat yhteiset pelisäännöt: aikaa on löydettävä paitsi kaikille lapsille myös parisuhteelle
5. Toimintavaihe
- Ratkaisuja aletaan toteuttaa käytännössä, vaikka lapset vastustaisivat alussa
- Poterovaiheen vahvistamat biologiset rajat ylitetään ja perherakenne muuttuu
- Merkki edistymisestä on, ettei biologista vanhempaa tarvita aina lasten ja uuden kumppanin välien selvittelyyn
- Perhe luo omat uudet rituaalinsa ja tapansa toimia
6. Vahvistumisvaihe
- Meidän lauma -aika, jossa uusperheen aikuisten suhde toimii ja isä- tai äitipuolen ja lapsipuolten välit ovat parantuneet
- Isä- tai äitipuolen rooli vakautunut
- Perusta on niin vahva, että ulkoiset vaikeudet voidaan kohdata yhdessä
7. Helpotuksenvaihe
- Perheelle on syntynyt oma identiteetti eikä sen tarvitse kysyä enää oikeutusta olemassa ololleen
- Perhe-elämä koetaan riittävän hyväksi
- Läheisyys kasvaa ja suhteet tulevat avoimemmiksi
- Menneille vaikeuksille voidaan jo nauraa yhdessä
Lähde: Kaisa Raittila & Päivi Sutinen (2008). Huonetta vai sukua. Elämää uusperheessä. Kirjapaja.
9 Comments
musta tuntuu vaan et ollaaj jääty ristiriita- ja selviytymisvaiheeseen eikä päästä pois. ja mua syyllistetään kokoajan pelkästään.
meillä sama homma, haluaisin kovasti apua tilanteeseen..en tiedä mistä apua hakea, olis kiva jutella kohtalotovereiden kanssa. Miestä ei enää jaksa kiinnostaa perheemme, itse olen sitä mieltä että kehitysvaiheet on vielä kesken ja vasta harjoittelemme..
Äitipuolena olen yrittänyt tehdä parhaani, kasvattaa ja ymmärtää mieheni tytärtä. Viisi raskasta vuotta on takana, tuntuu etten jaksa enää. Tytär on tottunut passailuun ja on laiska ja tyly minua kohtaan, ei halua auttaa ison talon töissä, kerjää vain lisää muotivaatteita ja elektroniikka. Hänen tarpeet tulevat ensimmäiseksi, minä uusi vaimo olen toisella sijalla. Tyttö on nyt 17 ja odotan että hän muuttaa pois kun on täysiikäinen. Tulen hulluksi:(
NIIN SANOTTUNA ÄITIPUOLENA OLEN JOUTUNNUT KOKEMAAN MIEHEN PUOLEN VANHEMPIEN NÖYRYYTYSTÄ IHAN MUIDENKIN PUOLESTA.OLEN JOUTUNUT LUOPUMAAN OMIEN BIOLOGISTEN LASTEN PEHMEÄSTÄ ÄIDISTÄ.PERHENEUVOLA KÄYNNIT MIEHENI 9V.TYTTÄREN TAKIA ALKAA VAIKUTTAMAAN PARISUHTEESEEN!MONESTI MIETIN MINKÄ TAKIA ENÄÄ JATKAA.JAKSANKO HAASKATA AIKAA ENEMPÄÄ KOKO PERHEESEEN KUN TUNTUU ,ETTÄ OLEN JOUTUNUT LUOPUMAAN KAIKESTA SIITÄ MIKÄ SAA MINUT ONNELLISEKSI.JA MYÖS OMAT BIOLOGISET LAPSENI KÄRSIVÄT TILANTEESTA.ON AIVAN TURHA VÄITTÄÄ,ETTÄ PITÄÄ PYSTYÄ RAKASTAMAAN SAMALLA LAILLA VIERAITA LAPSIA KUIN OMIAAN.EI SE MENE NIIN…
Olen isäpuoli. Vaikeaa, mutta hyvät päivät todella ihania ja palkitsevia. Suurimmaksi osaksi meillä on se raha mikä tekee ne vaikeat hetket. Olemme olleet yhdessä pitkään n.10v, erottu on useasti ja palattu yhteen. Nyt naimisissa ja asumme yhdessä. Lisäksi perheeseemme syntyi aivan ihana lapsi, itselleni ensimmäinen. Välitän vaimoni lapsesta ja meillä on ihana perhe, kun on se hyvä päivä.
Tiedän että en ole täydellinen, kukaan ei ole. Mutta pitääkö se ylimääräisen tunne tulla joka tilanteessa? Onko ne tilanteet, n.95% minussa vikaa?
Vaimoni lapsi, hän on yläasteelle menossa. Hänelle on kaikki kaikessa saada jatkuvasti, ja tarkoitan päivittäin, saada jotain tai mennä jonnekin.
Kalliita yleensä, mutta se, että koko ajan jotain. (olemme pienituloisia)
Suurin osa mitä sanon hän kyseenalaistaa sen ja kysyy jatkuvasti minkä takia. Jos pyydän tekemään jotain, hän ottaa sen vihamielisesti minulta häntä kohtaan. Yleensä vaimoni asettuu myös kyseenalaistamaan sen. Seuraksena tulee ulkopuolinen olo.
Ne tilanteet ovat yleensä seurausta siitä kun hän ei saa jotain.
Koulussa hän on hyvä, urheilee, on hyvä sisarpuoli pikkuisellemme ja muutenkin hyvä ihminen. Tulee tätä kirjoittaessa taas mieleen: minussako se vika sittenkin on?
Meillä oli noin kolme vuotta sitten vielä uusperhe. Uusperheemme eli yhdessä 4 vuotta. Olin lapsista toisiksi nuorin. Meitä lapsia oli yhteensä viisi; isoveljeni, minä, pikkuveljeni, isosisko- ja isoveli-puoleni.
Perheemme sopeutui alusta alkaen hyvin. Pikkuveljeni rakasti isäpuoltamme, isoveljeni ei sanonut mitään ja minä halusin vain että äiti on onnellinen. Itse pidin siitä että sain isosiskon jonka kanssa olimme ensin kuin parhaat kaverukset, hän kun oli vain vuoden minua vanhempi.
Ongelmamme alkoivat kun isäni sai kuulla että uusi isäpuolemme joi joka viikonloppu. Hän soitti sossuun ja isäpuoleni, joka oli ensin rakastanut pikkuveljeäni varmasti eniten meistä, alkoi syyttää häntä tapahtuneesta. Kännissä hän haukkui äitini ja kummatkin veljeni joka kerta. Vaikeutta teki myös se että vuonna 1991 syntynyt isovelipuoleni ei ottanut meihin sisaruspuoliinsa mitään yhteyttä. Hän oli myös patalaiska ja teki yleensä kaiken joko väärin tai hutiloiden, mutta ikinä mikään ei ollut hänen syynsä, näin sanoi isäpuolemme.
Vuosi ennenkuin muutimme pois, pikkuveljeni muutti isämme luokse, jossa hän asuu edelleen. Meillä riidat vain jatkuivat ja siihen jäi se perhe. Muutimme yhdessä päivässä pois yhteisestä kodista. Perheemme olisi kestänyt ellei isäpuolemme olisi alkanut pahasti sairastua alkoholismiin, jota hän ei itse myöntänyt. Me lapset kyllä hyväksyimme toisemme (melkein) ja muuten kaikki oli hyvin…
Vaikka rakastin uusperhettämme, olen onnellinen kun muutimme pois. Näin meidän on parempi.
Aina uusperheen vaikeudet eivät ole lasten vika…
Meillä juuri karahdettu ristiriitavaiheeseen, pääasiassa koska mies ja uusperheen lasten isä potee huonoa omaatuntoa edellisestä erostaan eikä ole – kaikesta väittämästään huolimatta -, koskaan itsenäistynyt ex-vaimostaan tai käynyt läpi omaa identiteettiään. Huumavaihe kesti aikansa, sen jälkeen painostus muuttaa hänen kanssaan saman katon alle. Sitä on harjoiteltu pari vuotta, välillä leppoisammin, välillä tiukemmin, lähtöruudussa lapset sanoivat tekevänsä elämästäni todella ankeaa. Niin pääsi osittain käymään. Hyppäsin tilanteeseen, jossa murrosikäiset lapset eivät osanneet mm. kiittää mistään tai tervehtiä ketään eivätkä edelleenkään osaa vaihtaa esim.lakanoita tai pestä vessaa jälkeensä..Näistä aloitettiin, ja nyt erotaan. Mies näkee lapset ykkösenä, meillä ei ole hänen ja minun välistä suhdetta, on ainoastaan mies-lapset. Mies ei suostu keskustelemaan, vaan on ”ollut ahdistunut jo niin pitkään” ja minun olisi pitänyt ymmärtää syksyllä esitetystä talonostoon liittyneestä kommentista, että kaikki ei ole hyvin. Ehdotin, että mitäpä jos sanoisi ihan selvällä suomenkielellä, ettei tarvitse arvailla. Muutama viikko sitten ehdotin itse, että jos muuttaisin toiseen asuntoon, ja mietitään ja jatketaan seurustelun merkeissä. Ei käynyt, mutta nyt lusikat menevät jakoon. No, ratkaisu kai se on sekin, jos ei ymmärrä juuri noita askelia, joita uusperheen muodostuksessa pitää läpikäydä. En varmasti ole itse virheetön, mutta virheet eivät ole sallittuja, aikuisen pitää kuulemma sopeutua lasten käytökseen, olipa se millaista hyvänsä. Ja olla lasten kaveri, kun itse nään, että pitää olla aikuinen ja vanhempi eikä kerjätä lasten suosiota.
Suurin pettymys on se, että mies ei halua keskustella, on kieltänyt minua ottamasta asioita puheeksi lasten kanssa, saatikka, että oltaisiin käyty edes kerran keskustelu yhdessä lasten kanssa siitä, millainen perhe ja koti tämä on. Ei, lapsia ei saa sekoittaa tällaisiin keskusteluihin, lapsiin pitää sopeutua.
Tervehdys, kai ne askeleet voisivat juuri noin mennä, mutta millä mekanismilla ne saisi menemään noin. Uusperheily tyssää jo alkuun, jos puolison lapsilla on kaikki valta. Parisuhdeterapeutti arvioi, että puolisoni on rakastunut lapsiinsa ja unohtanut varsinaisen aikuiseen kohdistuneen rakkauden…Pettymys.
itse olen äitipuoli ja lapsi siis asuu isänsä luona. Meillä ei mielestäni ole asiat menneet noin. En ole kokenut tulevani ainakaan vielä torjutuksi mutta meidän uusperhe onkin ollut vasta noin kolme vuotta kasassa. En ole kokenut että olisin tullut torjutuksi mutta olen ollut ottamassa uhmaa vastaan joka mielestäni on ollut kunnianosoitus koska olen saanut kokea jotain mikä normaalisti kuuluisi äidille. Miehen kanssa keskustelemme kaikesta ja etävanhemman kanssa yritetään pitää neutraalit välit. lapsi tietää että minä olen halunnut hänet elämääni juuri siksi koska hän ja hänen isänsä ovat niin ainutlaatuisia ,biologiset lapset ovat vain syntyneet meille.