Tunnista narsisti
Häpeilemättömyys, ylimielisyys, vaativuus ja kateus. Hyväksikäyttö, rajattomuus ja maaginen ajattelu. Näistä piirteistä tunnistat narsistin.
Narsisti on hyväksikäyttäjä. Hänelle kaikki ihmissuhteet ovat olemassa vain omien tarpeiden tyydytystä varten. Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle: hän ei ole kyennyt erillistymään äidistään ja näkee siksi toiset ihmiset itsensä jatkumona. Narsisti rikkoo toisten ihmisten rajoja, manipuloi heidät toteuttamaan omia päämääriään ja samalla mitätöi heitä. Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan.
Narsistia ei voi muuttaa rakkaudella
Narsisti ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa. Narsisti sivuuttaa kanssaihmistensä mielipiteet ja tarpeet. Alistumaan taipuvaiset ihmiset valjastetaan oman itsetunnon pönkittäjiksi, ei-alistuvat ihmiset synnyttävät narsistissa puolestaan häpeän tunnetta ja raivoa.
Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan. Mikäli ihminen tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, on tämä merkki siitä, että hän ei ole täysin narsistinen ihminen. Hänellä on mahdollisuus muutokseen, mutta se vaatii pitkällistä ja kärsivällistä pyrkimystä ja halua, sekä terapiaa.
Narsistista voi tulla riippuvaiseksi
Narsisti osaa tekeytyä viekkaudessaan myös haavoittuvaksi. Siten hän houkuttelee hyödynnettäviä luokseen. Älykäs manipulointi johtaa ihmisen helposti riippuvuussuhteeseen narsistin kanssa, erityisesti jos taustalla on aiempia kokemuksia narsistin kanssa elämisestä. Narsisti tekee kanssaihmisistä riippuvaisia itsestään vetoamalla heidän heikkouksiinsa ja häpeäpisteisiinsä. Narsistin erikoislaatuisuus voi tehdä vaikutuksen – maailma hänen silmillään näyttää hienolta ja jännittävältä. Saatamme haluta päästä osallisiksi siitä. Narsistin suureellisuus voi tarjota meille jotain, mitä omasta elämästämme puuttuu. Ylimielinen ja itsevarma käytös voivat tehdä meihin vaikutuksen etenkin, jos oma itsetuntomme on hatara.
Voimakkaan, karismaattisen ja ylimielisen ulkokuoren taa kätkeytyy hauras itsetunto ja arvottomuuden tunne. Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on niin vinoutunut. Narsistia ei voi muuttaa omalla ymmärryksellä, hyvyydellä ja rakkaudella. Sen sijaan narsisti muuttaa läheisensä – tuhoaa kanssaihmisensä minuuden jatkuvalla mitätöinnillä, tyytymättömyydellä ja toiseen projisoidulla vihalla. Paras suojautuminen narsistia vastaan on hakeutua irti tällaisesta ihmissuhteesta. Usein joudumme kuitenkin tekemisiin narsistin kanssa esimerkiksi työelämässä ja tuttavapiirissämme.
Neuvoja narsistin kohtaamiseen:
- Tunne itsesi. Tunnista omat tarpeesi, tunteesi ja ajatuksesi: irrota ne narsistin luomista ajatuksista ja mielikuvista. Mieti, miltä elämä narsistin kanssa todella tuntuu, miksi haluat elää hänen kanssaan sekä mitä ja ketä se palvelee ja mihin suhde johtaa.
- Tunnusta realiteetit. Tunnista narisistin epärealistiset kuvitelmat, äläkä tavoittele niitä. Mieti, mitkä ovat omia unelmiasi ja pyri niihin.
- Aseta rajoja. Tunnista omat rajasi. Narsisti kävelee kyllä ylitsesi, jos et pidä puoliasi. Vain sinä voit suojella itseäsi. ”lä suostu kynnysmatoksi.
- Vaali vastavuoroisia ihmissuhteita. Narsisisti ei vastaa myötätuntoon myötätunnolla. Vältä siksi läheistä kontaktia narsistin kanssa ja pyri rakentamaan ympärillesi terveitä ihmissuhteita.
Lähde: Sandy Hotchkiss (2005). Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä. Basam Books. Tilaa kirja!
139 Comments
OLEN JO AIVAN LAPSENA YMMÄRTÄNYT, ETTÄ ERÄS SISARISTANI KÄYTTÄYTYY OUDOSTI. JOS HÄN EI SAANUT TAHTOAAN LÄPI KAKSI VUOTIAANA, HÄN ALKOI HUUTAA SIREENIN LAILLA. ÄITIMME TULI KATSOMAAN JA SYYTTI JA JOSKUS LÖI MEITÄ TOISIA LAPSIA KYSELEMÄTTÄ HUUDON SYYTÄ. tÄLLÄ SISARELLA EI KOSKAAN OLLUT AIKAA AUTTAA KOTONA VAAN HÄN ALKOI JO HYVIN NUORENA TYÖSKENTELEMÄÄN KERHO-OHJAAJANA. SISARENI ”TULI USKOON” JA HÄN ON OLLUT AHKERA ISONEN RIPPILEIREILLÄ JA MISSÄ IKINÄ PÄÄSI ESIINTYMÄÄN. HÄNEN TYÖURANSA ON TAIDONNÄYTE SINÄNSÄ. HÄN ON OHJANNUT KIRKKO- JA MUITA NÄYTELMIÄ, KIRJOITTANUT MUUTAMAN KIRJAN JA TOIMII TOIMITTAJANA.
OLEN PYSYNYT LOITOLLA HÄNEN PERHEESTÄÄN, KOSKA HÄNEN KÄYTÖKSENSÄ ON AINA TAVALLA TAI TOISELLA EPÄAITOA NÄYTELMÄÄ.
SUURET ONGELMAT ALKOIVAT, KUN ISÄMME LOUKKAANTUI VAKAVASTI. SAMAN AIKAISESTI MINÄ, JOKA AUTOIN ISÄÄNI JOUDUIN KÄSILEIKKAUKSEEN JA OLIN TAVALLAAN KYVYTÖN ARKISEEN AUTTAMISEEN. USKALSIN KYSYÄ SISARELTANI APUA. HÄN SUUTTUI MINULLE KAUHEASTI JA KATKAISI VÄLIT LOPULLISESTI. MYÖHEMMIN HÄN ON KERTONUT JOUTUNEENSA TERAPIAAN ”HYÖKKÄYKSENI” JOHDOSTA. ISÄN KUOLEMAN JÄLKEEN ALKOI PESÄNJAKOSOPPA. TÄMÄ SISAR EI TAHTONUT ITSE SEKAANTUA MOKOMAAN PERINNÖNJAKOON VAAN LAITTOI MIEHENSÄ TYÖHÖN. MIES ON MIELESTÄMME TÄYSIN ALISTEINEN SISARMME TOIVEILLE JA TAHDOLLE. ITSE HÄN EI KYKENE EDES KIRJOITTAMAAN LUKIHÄIRIÖN TAKIA, MUTTA ALLEKIRJOITTAA (?) KILTISTI MITKÄ TAHANSA KIRJEET. SISAREMME SAI ISON OSAN PERINNÖSTÄ. ISÄ SANOI MINULLE MONTA KERTAA, ETTÄ SISKO ON SAIRAS JA VIELÄ SENKIN, ETTÄ SISAR TAHTOO KAIKEN. ISÄ EI MUUTTANUT KUITENKAAN TESTAMENTTIAAN, VAIKKA NÄKI, ETTEI SISAREMME KOSKAAN TULLUT AUTTAMAAN. PAITSI. JOS JOKU SUKULAINEN OLI LÄSNÄ JA NÄKI ESITYKSEN. SUKULAISET OVAT ALKANEET ARVOSTELLA MINUA KAIKESTA. JA , EIKÖS VAIN, SISARENI ÄÄNI KUULU SANOISTA. NYT OLEN MIETTINYT JOPA SITÄ, ONKO PAREMPI MUUTTAA OMASTA KODISTA POIS ENNEN KUIN SAIRASTUN LOPULLISESTI. SISAR MIEHINEEN ON UHKAILLUT JA HERJANNUT MINUA MONIN TAVOIN. ”TULEMME TEKEMÄÄN KAIKKEMME, ETTÄ JOUDUT LÄHTEMÄÄN?” MEISTÄHÄN TULI RAJANAAPURIT TESTAMENTIN TAKIA. OLEN OLLUT YHTEYDESSÄ POLIISIN KANSSA MONTA KERTAA JA OLEN SAANUT NEUVOJA, MITEN OLLA VÄLITTÄMÄTTÄ JA MITEN KÄYTTÄYTYÄ TILANTEISSA, MUTTA RASKASTA SE ON.
PUHUIN ISÄNI KANSSA MONTA KERTAA SISARESTANI. ISÄ EI KOSKAAN SANONUT HYVÄÄ SANAA HÄNESTÄ VAAN PELKÄSI JA SURI. SANOIN ISÄLLE, KUOLTUASI ALKAA KAUHEA AIKA – PERINNÖNJAKO. ISÄ SIIHEN, ETTEI KAI SISARUKSET TAPPELE. ISÄMME KAI LUULI TESTAMENTIN RAUHOITTAVAN TILANTEEN, HÄN EHKÄ HALUSI SUOJELLA MEITÄ. MUTTA VALITETTAVASTI SE OLI NIIN RÄIKEÄSTI ERIARVOISTAVA, ETTÄ TARVITTIIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PESÄNJAKAJA. MIELENKIINTOISTA ON SE, ETTÄ SUKULAISET NÄKEVÄT AHKERAN, HYVÄN PERHEEN ÄIDIN, AVIOPUOLISON VAILLA VERTAA, EIVÄTKÄ SITÄ TOISTA PUOLTA, JONKA ME SISARET PERHEINEMME NIIN HYVIN TUNNEMME. SE, ETTEI NARSISTI NÄE TILAANSA EIKÄ NÄIN OLLEN PARANE, EI PALJON LOHDUTA.
Kaverini sai luvan enoltaan ja äidiltään mennä kesäkuuksi 2009 yhteisomistuksessa olevalle sukumökille, 200 neliötä. Ensimmäisen viikon meitä häädettiin äitinsä puolesta pois: häirittiin soitoilla ja tekstiviesteillä. Kaveri pelkäsi niin paljon hulluksi leimaamista ettei uskaltanut naapuriin tapaamaan kaukaisempaa sukuaan. Heidät vedettiin soppaan mukaan valehtelemalla että olisimme olleet siellä kaksi viikkoa yli. Kaksi päivää ennen lähtöä pihaan tulee kys. nainen joka töykeästi vaatii tietää nimeni ja asiani hänen talossaan. Hän marssii sisään ja kuvaa paikat, ulostullessaan huutaa” Tuo akka pitäköön turpansa kii!” ja käy mutkan saunalla. Tullessaan ottaa kuvan minusta zoomilla ja valittaa tyttärelleen kuinka lihava tästä on tullut ja varsinkin vieraansa. Kys. kuvat on levitetty kaikkille tutuille ja väitetty että paikka olisi jäänyt siihen kuntoon. Sairas ihminen, mutta ilkeys on valinta. Tulee kurja ja yksinäinen vanhuus. Ei käy kateeksi.
olen työskennellyt narsistin kanssa viisitoista vuotta Hän ei ole puhunut mitään minulle kymmenee vuoteen eikä muillekaan. Kulkee vain ohi ivallinen hymy kasvoillaan, hymähtelee ja irvistelee. Haistelee ilmaa. Levittelee roskia pitkin huoneita.
Mikko
Hyviä minä saa tiedon mitä narsisti asiat on…….
Olin melkein 10v aikaan sitten minä huomioon kaveri on narsisti. SItten minä haluan vähemmän ero kaveri on narsisti….. Turhaan kaveri narsisti kanssaa ja parempia ero… Tosi minä tuskaan pahat ei jaskaan asiat…… Narsisti tyyppi on EI MUKAVAA kaveri kanssaa… Seuraavana viisas asiaa on ja tulevaisuus parempia elämä . Jos kukin narsisti tyyppi on. älä kannata kanssaa, STOP……. Kaverilla on narsisti tyyppi on sairaita, aina puhut seksi naiset kanssaa, juorut, syyllinen, mainosita alkoholi juomat, viestin lähelän häiriöksi….. Kiitos hyviä tiedote…..
Mulla olis tarinaa. Jos joku teistä ei tätä usko ei se oo mun syyni mutta puhun totta joka sanalla. Olen kohta 9 v suhteessa oleva (viimeiset n 4v naimisissa). Meillä on kaksi ihanaa lasta. Suhteemme alkoi samassa koulussa ja lähti aika nopeasti eteenpäin. Olimme seurustelleet alta 4kk kun hän alkoi sanelemaan sainko mennä harjoituksiin ( mulle tärkein asia josta sain voimaa) eli käytännössä en saanut mennä. Mulla ei saanut olla yhtään naispuolista kaveri tai ystävää. Mulla on itsellä vahva feminiininen puoli (en ole bi enkä homo) mut mun on aina ollut helpompi jutella asioista naisille. Saan jotenkin erilaista tukea naiselta kuin mieheltä. Pikku hiljaa jouduin lopettamaan kavereilla käynnit soittelut koska aina sain kuulla että mun kaverit vaan aina ryyppää ja hänen kavereiden luona voi käydä vain kahvilla. Joo oltiin nuoria ja opiskelijoita niin silloin tällöin ryypättiin (joskus vähän enemmänkin) Ikinä en pettäisi ketään tai ees pelaisi mitään peliä. Se alhaisinta mitä voi tehdä toiselle. No homma muuttui siis sellaiseksi että en saanut käydä yksin missään ulkona koskaan. Yhdessä käytiin ja silloin oli kaikki ihan hyvin. Harrastukseni jouduin lopettamaan täysin koska kävi sietämättömäksi aina pyytää viikon verran lupaa lähteä tunniksi pelaamaan. Hän haukkui mun ystävät ja läheisiä näkemättä heitä. Esim veljen vaimon. Itse hän on mielestäni hyvin sulkeutunut ja vaikeasti lähestyttävä ihminen. 4v meni ennenkuin hän suostui tapaamaan mulla tärkeimmät kaverit. Ollaan sen 6 hengen porukan kanssa oltu kuin paidat perseet eka luokasta asti. Joo hiukan sekavasti kerron mut kun ei enää ajatus pyöri kunnolla. Puoli vuotta seukkamisen aloittamisen jälkeen menimme kihloihin. Kun vuosi oli täynnä oli hän raskaana. Ekan lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui niinkuin kerroin vielä pahemmaksi. Ymmärrän jos nainen on masentunut tai jotain mut seuraavat 7 vuotta elämässämme oli seksiä noin 2-4 krt/VUOSI. Itse olen ihminen joka tarvitsee huolenpitoa=koskettamista, silittämistä, rakkauden tunnustusta(jos välittää) silti olen mielestäni karski kaveri joka vaan tuntee asiat sisällään aika rajusti. Yritin puhua hänelle monet kerrat sitä miten asiat on. Aina kun puhuimme olin joka asiassa väärässä ja joka asia jäi ”auki” koska kaikki tappelut loppuivat siihen että mun oli pakko pyytää anteeksi tai vaan lopettaa koska muuten mikään ei olisi loppunut. Faktatietoa hän ei ole mulla sanonut koskaan ilman etten ite ole sitä aiemmin hänelle sanonut, et RAKASTAN SUA. Hän ei ole koskaan pyytänyt multa mistään ANTEEKSI. Multa kiellettiin kaikista meidän asioista puhumisen kenelläkkään. En tiä miksi. Mulla ei ollut mun elämässä pitkään aikaan mitään eikä ketään muuta kun perhe ja vanhemmat. Uskon että hän oli yksinäinen joskus kun oli lasten kanssa pitkään kotona ja olin töissä jossa tehtiin paljon töitä. Mut kaikki vapaa- ajat olin heidän kanssa ja OIKEASTI en tehnyt mitään muuta. Meissä on kyllä samoja piirteitä paljon sillai et mäkin tykkään olla kotona, perhe on tärkein, mut kun ei ikinä saanut tehdä mitään. Koskaan mua ei ymmärretty. Kuullostaa varmaan tosi yksipuoliselta MUT sitä se oli. Noin puoltoista vuotta sitten aloin miettimään mitä mun elämä on. Työelämässä olen nykyään töissä paikassa jossa työt tunnit vaihtelee 5 ja 10 välillä. Mut kuitenkin niin että joka päivä voin sanoa olevani kotona viimeistään 15.00. Olen mielestäni ollut avoin ihminen ja pidän huolta alaisistani (silloin kun tuuraan pomoani). Tulen juttuun kaikkien kanssa ja haluan kuunnella jos jollain on ongelmia. Sit tuli hetki kun yks tuttu töistä erosi poikaystävästään. Hän kertoi siitä mulle ja tuntui et halusi avautua siitä. Kuuntelin ja huomasin itse kertovani suhteestani myös avoimesti hänelle. Juttelimme asioista usein töissä ja pari kertaa kävimme kahvilla ja olin hänen luonaan pari kertaa koska tuntui että oli pakko saada kertoa jossain rauhassa kun mä aloin samaan aikaan sairastella paljon. Tein siinä pirun väärin että kävin vaimoni tietämättä kahvil etc mut tuntui et oli pakko saada keskustella jonkun kanssa. Mä oon ollut poissa töistä enemmän nyt vuoden aikana kuin ensimmäisen 10 vuoden työurani aikana. Mulla on peukalonpää ollut auki koko vuoden. Oon ollut allergitesteissä ja vaikka millä lääkärillä ja saanut vaikka mitä lääkkeitä mutta kiinni se ei mene. Ja tarvitse juuri sitä sormea työssäni koko ajan. Migreenikohtauksia mulla on vähän väliä ja viimeks lähti taju. Ennen ei ole migreeniä ollut. Vähän väliä olen saikella kun oon vaan kipeä. Henkisellä puolella kävin psykan kanssa kesällä keskusteluja jotka hieman auttoivat pahimman yli. Yritin saada hänet sinne mukaan muttei suostunut koska olin käynyt jo siellä hänet haukkumassa????? Olen ihmisraunio tällä hetkellä. M’ä oon muuttunut ihmisenä todella paljon. Ennen juttelin kuin papupata nyt en jaksa jutella enää. Jotain muuttuikin kyllä kun tarpeeksi paasasin. Saan käydä pelejä katsomassa ja harjoituksissa ja joskus kavereiden kanssa ulkona. Niistä olen todella onnellinen. Mutta kaikki muut vanhat haavat on mussa auki. Niitä ei voi käydä läpi. Mut hän kyllä jaksaa huomauttaa siitä kuinka ”petin” hänet kun kävin kaverin luona. Myönnän tein väärin. Hän on myös sellainen ihminen joka pystyy kääntämään asiat aina niin että ne tukevat hänen ajatuksiaan ja niin ettei vaan hänen tarvitse pyytää anteeksi. Itse olen varmasti tehnyt virheitä mut olen pyytänyt niistä anteeksi. Ja mulle anteeksi pyyntö tarkoittaa sitä et huomaa itse virheensä eikä niin että joudun pyytämään sitä vaikka kuinka kauan. Alussa hän ei ymmärtänyt että olisin halunnut hänen kanssaan katsoa seksiä tai että pelasin joskus kolikkopelejä. Lopetin nekin jotten saanut huutoa. Kerran repesin pelaamaan ja pelasin hieman enemmän ja jäin kiinni ja kaduin syvästi. Seksiä kun ei saanut suomeksi ladoin lapaseen (joka myös multa kiellettiin) ja katsoin pornoo joskus. Ymmärtänette varmasti miksi. Yritin olla hänelle juuri sellainen kun haluaa ja aina omat asiat jätin. Nykyään pelkään häntä ja tappeluita. Kesällä yritin lähteä suhteesta mutten onnistunut koska tuli liian ikävä lapsia. Palasin ja nyt olen ihan raunio. SEURAAVA on TÄYTTÄ TOTTA. Harkitsin/sen itsemurhaa. Tein suunnitelman miten homma menee ja etenee. Veljeni sai mut järkiini ( ainakin hetkeksi ) mut taas se on mun mielessä. Pelkään vaan kaikkea. Ikävää(lapset), sit miten hän pystyy taas mut murtamaan kaikella siitä miten hän alkaa mua lapsilla uhkaileen. Mä oon niin väsynyt ja en jaksa enää hoitaa itteeni. Oon lihonnut vaikka miten. Salikortti käyttämättä. Nujerrun helposti tiedän sen. Oon vaan sellanen ihminen joka haluaa et kaikilla olis hyvä olla.
Nim. Ei jaks enä
Lisätäkseni äskeiseen vielä. Pakoilen asioita ja todellisuutta. Viime keväänä tein kahta työtä niin että mun viikko tunnit oli harvoi alta 70 tuntia yhteensä. Sit tuli uni häiriöt nukuin välillä tunnin joskus kaks joskus en yhtään. Söin lääkkeitä ja niistä tuli paha olo joten lopetin. Tein vaan töitä. Nyt yritän mahdollisimman paljon käydä matseissa etc jotten joutuisi olemaan ”kotona”. Sitä kait tää sit on.
Joo mulla meni sellaseks että töihin menin kovalla kiireellä aamulla, mutta kotiinpäin tulin hitaasti 🙂 että sellaista. On oikeastaan hauskaa ajatella tuota näin jälkeenpäin, kun en silloin tajunnut mitä siinä oikein tein. En jäänyt mihinkään kaupungille viettämään aikaa, mutta se autolla ajaminen oli kovin rauhallisen tuntuista kotiinpäin mennessä 🙂 ja se oli se hetki päivästä kun oli hyvä mieli kesällä kun sai katsella ihmisten hyörinää siinä kaduilla. Hyvä mieli oli usein aamullakin kyllä kun menin puistokatua pitkin ja näin iloisia ihmisiä ja sain siitä itsekin iloa. Mutta kyllä se sitä taisi olla että se tien päällä oleminen voitti kotiolot. Aika surullista. Mutta silti pystyn tuolle nyt hymyilemään 🙂
Hän oli hurmaava, avulias ja oli hauska käydä mökillä, sienessä, konserteissa jne. Hän huomioi naisen toisten nähden. Se oli aluksi imartelevaa. Suudelmia poskelle, tansseissa suudellen sormenpäitä, silitellen. Mutta sitten… tansseissa puhuin ystävättäreni kaverille, kerroin arpajaisvoitostani. Illalla se sitten alkoi. Ensin minut haukuttiin kunnolla kuinka huono nainen olen.Sitten jalkojeni liikuttelu sängyssä, häiritsin.
Menin lattialle peittoinen etten häiritsisi. Radio suurelle ja tullessa tarttui hiuksiini, kaatoi pariin otteeseen vettä päälleni, vieressä olleesta vichy pullosta olin aivan märkä…Toisen kerran retkellä ollessamme vieressäni istuvan naisen miehelle, hän kehui lipstikkaa ja yhdyin ylistykseen. Hyvä mauste… En olisi saanut puhua. – Tarjosin hänelle ja tyttärelleen ruoan illalla ja koetin olla hiljaa. Osalistuin kuitenkin hieman heidän keskusteluun. Loppuloma menikin minua haukkuessa, ei tyttäreni Sinun takia ole tänne tullut, olisit hiljaa minua ei sinun juttusi kiinnosta. Kaikki mitä tein ärsytti. En saanut katsoa TV:tä olisin kielen takia katsonut, radio kiinni silloin jos minä sitä suurensin hieman, hänen cd:n pistin päälle ei sekin häiritsi. Kaiken huippu, unohdin maksaa ravintolasta lähdettyämme hänen maksaman veden.
Niin saitaa ihmistä ei vielä tielleni ole sattunut. Ilkeä,ilkeä ja vielä olisi
halunnut, että jatkamme. Minulle riitti.
Olen viimeiset 2 viikkoa taistellut itseni kanssa päästäkseni eroon kolmen vuoden suhteesta narsistin kanssa. Ja olen ihan loppu ja rikki. Pelottaa etten pysy päätöksessäni, sillä olen jo 3 kertaa antanut anteeksi ja uskonut parempaan. Kunnes taas kaikki toistuu. Mies on aivan todellakin ihana ja täydellinen kaikein puolin, mutta valehtelee ja pettää minkä ehtii. Pettämiset on mun vika kun olen käyttäytynyt väärin ja kun häntä on niin paljon satutettu. Hän seurusteli mun lisäkseni kolmen muun naisen kanssa, puhelin aina visusti piilossa ja suljettuna.
Silmäni eivät auenneet edes siinä kohtaa kun sain tietää hänellä olleen lapinreissulla yksi näistä naisista mukana kun itse elin suurinta kriisiä poikani kuoleman takia.
Naiset soittaa ja viestittää ja kun ihmettelen asiaa, niin ne ovat vaan hulluja akkoja, jotka ovat jääneet roikkumaan. Tajusin kyllä senkin jo, että aina kun hän lähti luotani niin saman tien soitti toiselle ja kielsi olleensa mun kanssa.
Hän antoi koko ajan myös lasteni ymmärtää että välittää meistä, on ollut avokätinen ja ollaan matkusteltu ja on ollutkin hyvä olla. Kunnes taas löysin paikaltani toisen naisen. Selitys oli vaan että mulla ei ollut oikeutta tulla paikalle kun hänellä on seuraa ja kun olen tarpeeksi epäillyt ja syyllistänyt niin näin kävi. Ja kun tämä nainen oli sanonut olevansa kiinnostunut ja kiva keskustelija joka ymmärtää häntä ja ei syyllistä. Voi taivas! Tajusin senkin ettei tämä narsistimies välitä kuin ihailusta, voi jestas millainen naisparka sieltä löytyi.
Hän on paras, komein, vahvin ja rakastaa omaa peilikuvaansa. Kulkee mielellään alasti esitellen ihanaa itseään. Melkein itkee jos joku voittaa hänet jossain lajissa. Eli lapsen tasolla. Rapsuttaa ja silittää piti koko ajan, muuten hänestä ei muka tykätty.
Lapseni kiintyi häneen kovin, heidän oma isä on kuollut 5 vuotta sitten. Nyt tyttö murtui täysin ja joudun hakemaan hänelle ulkopuolista apua. Onneksi mulla on ihanat ystävät ja perhe jotka pitää pystyssä. Mutta pelkään omia tunteitani ja ajatuksia ihan sairaasti.
Narsismi vie Sinut perikatoon,
Voi hyvät ihmiset, erotkaa tai poistukaa äkkiä sellaisen ihmisen läheltä, joka osoittautuu varsinkin puolisoksi!!!! Te sairastutte siihen itsekin jollain lailla-alemmuudentuntoa tai muuta, niinkuin olette nyt vaikka näistä jutuista lukeneet.Ottakaa opiksenne hyvät ihmiset!
Olen nyt 42-vuotias nainen, minulla on tytär narsistin kanssa,josta erosin vuonna -91, menimme naimisiin vuonna 1988, kun tyttö teki tuloaan.
Kaikki muuttui helvetiksi jo juhannuksena hääpäivänä, jolloin itkin sydämeni pohjasta, en ilosta vaan puhtaasta surusta, kenen pitäisi itkeä hääpäivänään…
tajutakseni, että helvetti alkaa! Mutta mitään ei voi enää perua…
Tyttö syntyi marraskuussa,narsisti-isä oli jo sopinut työasiat, että voi olla synnytyksessä mukana, mutta sairaalan haju alkoi etoa. Great!
Tyttö syntyi hienosti, mutta oli väärin kun ei ollutkaan poika ja suku ei jatkunut.
Mentiin laitokselta appiukon luokse, mutta jätti meidät porraskäytävään, kun olikin tyttö, ajatus sama kuin pojalla. Hänen uusi vaimonsa haki meidät sisälle. Helvetti mikä tilanne!
Hullua elämää jatkui vuoteen -91 kunnes tajusin, ellen nyt ota tyttöä kainaloon ja lähde, niin valkotakkiset vie minut…
Niin tein ja lähdin, päivääkään en katunu,t vain helpotusta, isä ei kyennyt edes tapaamaan lastaan valvotusti kuin vähän aikaa ja tyttö jäi minulle.Minä tapasin uuden miehen jota hän pitää isänään.Josta kuitenkin olen nyt eronnut 15 vuoden jälkeen.
Nyt tyttäreni on jo nuori nainen 21-vuotias, hän on kihloissa ihanan tulevan vävyni kanssa, meillä on tulossa häät elokuussa.
Tytär voi hyvin, mutta saimme tiedon narsisisti isän kuolemasta kuukausi sitten ja saimme kutsun hautajaisiin, mutta tyttäreni ei halunnutkaan mennä sinne entisten sukulaisten tuijotettavaksi, kun isä ei pystynyt tapaamaan, niin sukulaisetkin jäivät. Hyväksyin tämän.
Hankimme komean kukkavihon mihin tytär halusi tekstin lepää rauhassa.
Näin mekin saimme sielullemme lopullisen rauhan…
Oliko kohtalon ivaa vai mitä, mutta mekin olemme miesystäväni kanssa kihlautumassa pääsiäisenä….
Ammi!
Pysy päätöksessäsi, seepra ei raidoistaan muutu, niin se vain on…
Parempaa tulevaisuutta!!!!
-Janina-
Kiitos Janina kannustuksesta!
Se sai melkein jo puhuttua ympäri taas, mutta onneksi olin varmistanut selustani. Ihan uskomatonta että pyysi uutta tilaisuutta vaikka edes puolen vuoden päähän. Mikä ihme tämä aikasykli on? Hän jäi kiinni naisistaan puolen vuoden välein todellakin!
Hän tapailee nyt ainakin kahta naista ja yhden illan juttuja hän ei itse varmaan laske mukaan. Mitä ihmettä senkin naisen (47v) päässä liikkuu, joka tulee pariksi tunniksi naitavaksi junalla 200km päästä ja lähtee takaisin? Ja on koko ajan ollut tietoinen minun olemassa olosta. Yök!
Narsistiinhan sattuu vain kun sen julkisivu saa kolauksen, no minä olen nyt lyönyt kunnolla ”vyön alle”, jolloin hän ilmoitti ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia häneen. Siis minähän hänet jätin! Nyt vaan mietin, että pitäisikö pelätä jotain kostoa vaikkei hän välttämättä väkivaltainen olekaan. Kerran kännissä löi…
Hienoa Janina, että olet löytänyt hyvän miehen rinnallesi. Toivon samaa itsellenikin, mutta kun tuntuu että kukaan ei enää puhu totta.
Ja niin minun velikin sanoi, että sisko muista, seepralla on aina raidat.
Olen monesti ajatellut läheiseni avioparin elämää,joka sattuu minuun
minkälaisessa paineessa nämä kaksi ihanaa tyttöä on.Kolmeen vuoteen
aviovaimolla ei ollut mitään asiaa miehellensä.Yksi kaunis päivä hän vain sanoi, lähden enkä palaa. Asuivat talvi pakkasella kesämökissä ja
uusi koti oli. Tätä jatkui 3kuukautta koittivat sovitella asiaa.
Vaimon päätöksenä sovitteluun oli, hän haluaa yksin tyttöjen kanssa asua omakotitalossa, ja isä sai lähteä asumaan synnyin kotiin.
Lapset ovat tässä avioliitossa millä pidetään asiat kurissa.
Vaari lapset eivät pääse katsomaan kun lapset tulevat isänsä luo.
Isä on aivan lopussa hän koittaa jaksaa lastensa tähden.
Kysynkin onko tämä narsismia ?
Olin narsistin poikaystävä vuoden. siihen liittyi viiltelyä, itsemurhayrityksiä sekä monta muuta vastaavaa kokemusta. Pala elämää katosi pois.
Hei Sivusta seuraava, kyllä on tuossa kyse aika pahastakin narsistista. Kaikki lähimmäiset ovat kärsijöinä ja nimenomaan lapset vallankäytön välineinä. Tuskin ehdotonta rakkautta kykenee tuntemaan lapsiaankaan kohtaan.
Slyer, pala elämää todellakin katoaa pois. Nyt kun olen jotenkin päässyt tolpilleni suhteeni jälkeen, alkoi tämä narsisti ex-miesystäväni taas silloin tällöin soittelemaan. Haluaa kuulemma saada synninpäästön valheistaan ja pettämisistään. Samalla vihjailee että voitaisiin kuitenkin harkita yhdessä oloa vaikka kaikki kuulemma ovat minua vastaan hänen ystäväpiirissään. Ja kaikki tietenkin riippuu miten hyvin osaan keskustella ja käyttäytyä. Menetän yöuneni, olen levoton, mies on taas vallannut ajatukseni, en pysty keskittymään työhöni enkä omaan elämääni. Jokin minussa on jäänyt odottamaan tätä hiivatin narsistia!! Onko tämä sitä tunnekoukkua? Pakko olla.
Hei teille kaikille!
Olen ollut yhdessä, nykyään ex-mieheni, kanssa yli 20 vuotta. Vasta vajaan vuoden olen tiennyt hänen narsismistaan. Olin suhteessamme täysin sokea- samoin lähipiiri. Hän kun osasi esittää asiat ”oikealla lailla” muille. Tiesin ja tunsin suhteemme olevan aivan pielessä ja rakentuneen aivan väärien asioiden varaan, mutta en vain osannut lähteä suhteesta. Päädyimme naimisiin ja saimme jopa kaksi lasta. Erosin ensimmäisen kerran jo seitsemän vuotta sitten ja hän sai puhuttua itsensä vielä takaisin luvaten yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Minä hullu uskoin. Meni muutama kuukausi ja tilanne oli sama kuin aiemminkin. Erosin lopullisesti. Nyt on enää asioiden puintia oikeusasteissa ja hän hakee lapsia itselleen. Luonnollisesti hän on osannut manipuloida sosiaalityöntekijät ja kaikki he, jotka viranomaisina ovat asian kanssa tekemisissä. Tätä prosessia on jatkunut jo kohta kaksi vuotta, eikä minulla todellakaan ole varmuutta edes siitä saanko pitää lapset. Onneksi kuitenkin lapset ovat toistaiseksi saaneet olla minun luonani, mutta kuka tietää miten oikeus asian näkee. Ex-mieheni on tehnyt minusta lastensuojeluilmoituksia ja sun mitä muuta. Itse olen todella ylpeä itsestäni, kun olen saanut tehtyä päätöksen erota ja pysyä erossa kaikki nämä vuodet ja jaksanut kaikki nämä koettelemukset. Suuri kiitos selviämiseeni ainakin tähän asti kuuluu ystävilleni, joilta olen saanut suunnattoman paljon tukea ja kannustusta. Pitäkää tekin huolta ystävistänne, sillä ilman heitä tuskin selviätte.
Kaikkien lukemieni kommenttien ja faktojen perusteella olen narsistin alainen. Tiedän ettei pitäisi diagnosoida itsekseen, parempi liene puhua luonnehäiriöisen alainen…
Nyt on kuppi täynnä valehtelua, liioittelua, alentamista, haukkumista… yhteistä työuraa takana reilu kaksi vuotta. (Aika hauska että käytän itsestäni nimitystä alainen sillä en ole alainen vaan itsenäinen yrittäjä joka on vuokrannut toiselta yksityisyrittäjältä tilat omaan toimintaan). Työyhteisössä, johon kuuluu minun lisäkseni neljä ihmistä, pitäisi kaikkien yrittäjien olla tasa-arvoisia, samalla viivalla olevia ihmisiä jotka yrittävät tienata elantonsa reilussa hengessä. Jostain syystä tämä yksi onkin muuntautunu ”pomoksi” joka kontrolloi kaikkien muiden tekemistä oli sitten kyse työpisteen siisteydestä tai työajoista tai ihan mistä vain. Syitä kritisointiin löytyy vaikka väkisin. Hänen kritisointi on hänen mielestään oikeutettua sillä hän maksaa laskut tililtään vaikka todellisuudessa me teemme suuren osan siitä rahasta. Suoranaisilta haukuiltakaan en ole säästynyt mm. patalaiska ja dorka ovat tulleet tutuiksi.
Olen huomannut että tämä ongelma on vaikuttanut minuun huomaamattani, olen väsynyt, sairastelen ja minulla on apaattisia kausia joilloin mikään ei kiinnosta eikä mikään saa minua innostumaan.Töihin lähtemisestä on tullut joka aamuinen helvetti, ensimmäinen aatos aamulla on ” voi vi***!”. Koskaan en tiedä millä tuulella ”bossi” on, tuleeko nauravainen ”hyvää huomenta” vai ”kaikki menee päin persettä”. Pahan tuulisuus on kausittaista, hyvä jos viikko menee ilman mielipahaa. Palaverit ja palautteet koskevat aina sitä kuinka huonoja duunareita olemme, emme välitä hänestä, työpanoksemme on mitätöntä, hänen niskaan kaadamme kaiken saastan jne. Kiitosta tai anteeksi pyyntöä en ole koskaan kuullut.
Itselleni heräsi kysymys että miksei hän pistä meitä ”pihalle” jos kerran olemme niin huonoja työkavereita, vastaus oli että hän pitää meitä perheenä. Hmm… missä vika? Mitä en nyt oikein ymmärtänyt? Kuka kohtelee perhettään näin?
Viimeinen pisara on tiputettu kuppiin, olen lähdössä siitä työpaikasta ja tiedän että sieltä lähtee pari muutakin. Henk.koht. tavarat haen ensi viikolla.
Toisaalta on ollut hieno huomata etten ole ”hullu” ja ettei vika ole ollut minussa mutta toisaalta tämä tuntuu pelottavalta, kuinka paljon ihmisiä löytyy joiden kokemukset voisin kuvitella omaksi elämäkseni.
Joka tapauksessa kiitän kaikkia kokemuksistaan kirjoittaneita, olette luoneet minulle varmuutta nostaa leukaa vähän ylemmäksi.
Mukavaa kesän jatkoa!
Olen tuntenut ihmisen neljä kuukautta, joista vain kaksi kuukautta seurustelusuhteessa. Siinä vaiheessa, kun päätimme aloittaa ”yhteisen” taipaleen, kaikki asiat alkoivat menemään huonosti. Mieleeni on tullut, onkohan ”rakkaani” narsisti…..Koen, että kaikki ihmissuhteet, ovat häntä varten, kattaen mm hänen exänsä ja lapsensa. Ihmettelen suuresti, että edelleen hän on se, joka määrää, kuka lapsen tai exän kanssa saa viettää aikaa.!
Itse olen alistunut huonoon kohteluun (ei fyysistä, ei haukkumista), jonka seurauksena oma mieleni on horjunut niin paljon, että olen joutunut ottamaan sairaslomaa (tosin vain yhden päivän).
Pidän itseäni vahvana ihmisenä ja annan mielipiteeni kuulua, mutta toisaalta olen erittäin ymmärtäväinen, hyväsydäminen ja elän toivossa, että kaikissa elää jokin hyvä. Olenko siis ihanteellinen kohde narsistille?
Tällä hetkellä olen edelleen tekemisessä ihmisen kanssa, tosin hyvin vähän. HÄN on se, joka haluaa miettiä meidän asioita! Itselläni on vain tunne, että hän pitkittämällä pitkittää yhteyden ottoa.Hän lupaa tapaamisia ja soittoja, joita ei koskaan tule…Tämähän on tapa, millä hän saa minut repimään pelipaitani ja murtumaan.
Hei Uhriko, olet enemmän kuin oikeassa, että tuo on juuri se tapa millä narsisti saa toisen pidettyä otteessaan ja murtumaan sekä epäilemään omia ajatuksiaankin. Lupaa, lupaa ja lopuksi vielä sanoo ettei ole luvannut yhtään mitään…
Minähän lankesin jälleen eli narsu veti narusta ja minä vikisin. Olo on hyvä kun ollaan yhdessä, mutta helvetin huono ja epävarma samantien kun hän katoaa silmistä. Hän kerjäsi jälleen uutta mahdollisuutta (3.) ja sai minut uskomaan TAAS että vain minä merkitsen hänelle jotain ja miksen MINÄ pyytänyt häntä jäämään kun kärysi pettämisestä (taas), jolloin hän olisi heti palannut luokseni koska tämä nainen oli pelkkä virhe…Joo joo ja just just. Tämän naisen hän vei samoihin paikkoihin, vietti lomansa tiiviisti hänen kanssaan jne. Näinhän yleensä toimitaan erehdysten kanssa???!!! Eli minun vika sekin taas. Kele.
Tilanne on tietysti nyt tämä: Hänen täytyy selvittää oma päänsä ym kun on ihan burnout ja minun pitää olla kärsivällinen, ymmärtäväinen eikä vaatia koko ajan koska eihän hän voi antaa aina ellei itse ole kunnossa. Tilaa hengittää siis = selvittää onko uudesta kierroksesta olevasta naisesta yhtään mihinkään. Mutta kun olen niin rasittava nainen kun epäilen ja syyllistän alati.
Nyt on minun mittari niin pahasti punaisella että kiehuu!! Sanoin hänelle äsken suorat sanat, että miksi ihmeessä hän on tätä samaa paskaa jauhanut jo 3 vuotta enkä aio enää olla hyväksikäytetty. No, hullun tittelin sain tietysti…
Onko muuten tullut vastaavia kokemuksia muille, että kun huomaat hänellä esim uuden puseron, vastaukseksi saat: joo, ostin sen kuitenkin vaikka sanoit kaupassa ettei se ole oikean värinen. Ja tiedät varmasti ettet ole hänen kanssaan koskaan edes vaateostoksilla ollut. Narsu siis uskoo omiin valheisiinsa ja saa myös meidät uhrit epäilemään omaa muistia ym. Aika pelottavaa!
Helppoa ei ole eikä tämäkään tarina varmastikaan ole vielä tiensä päässä, valitettavasti. Sairasta tai ei, mutta haluaisin todellakin näiden epäsikiöiden saada tuta miltä meistä tuntuu. Lukekaa Tiina Lymin kirja Susi sisällä (vai oliko se sisältä). Karmean tuttua juttua proosan muodossa. Voimia kaikille ja raikasta syksyä. Eivät nuo paskat ole meidän arvoisia.
ammi: sun viimeisintä kirjotusta lukiessa”Tilanne on tietysti nyt tämä: Hänen täytyy selvittää oma päänsä ym kun on ihan burnout ja minun pitää olla kärsivällinen, ymmärtäväinen eikä vaatia koko ajan koska eihän hän voi antaa aina ellei itse ole kunnossa. Tilaa hengittää siis = selvittää onko uudesta kierroksesta olevasta naisesta yhtään mihinkään. Mutta kun olen niin rasittava nainen kun epäilen ja syyllistän alati.” on nii tuttua tarinaa! Ja nimenomaa tää, et , miksi olet niin epäileväinen?? Jos mulla nyt sattuu olemaan tietokone, joka kertoo yllättävän paljon, penkomattakaan tietoa, ja että mulla on silmät päässä, ni kai mä pyrin niihin luottamaan. Toki toinen sanoo, että muistat väärin….Se on vaa jännä juttu, että mun pettämätön muisti tökkii juuri sellaisissa tilanteissa ku todellisuudessa minä olen oikeassa ja toinen liian lähellä kärähtämistä!
Mut hei, askel kerrallaan eteenpäin! Takapakkeja tulee, mutta niiden jälkee ykkönen silimään ja menoks! 🙂
Itse en onneksi ole kuullut mitään miehestä, enkä toivottavasti tulekaan kuulemaan. Sen jälkeen kun sain kuulla, että hän on samaan aikaan seurustelut toisenkin tytön kanssa, en voinu ku nauraa! Uskomattomia tyyppejä! Nyt kuitenkin tiedän, että minä en ole ollut mikään vainoharhainen hullu ja että takaraivossa on ollut ihan oikea varoitusääni! Tulevaisuudessa toivon, että luotan siihen mahd. paljon, vaikkakin hyvin todennäköistä on, että tulee aikoja, jolloin varoittavatkaan signaalit eivät toimi! Olo on nyt huomattavasti vahvempi, kuin suhteen aikana. Toivon koko sydämestä, että te kaikki muutkin pääsette näistä sniikeistä eroon!
Apua!
Onko kenelläkään ”neuvoja/kokemuksia” kun äiti on narsisti?
Elämä on yhtä h..vettiä , ja vasta viime vuosina olen sen ymmärtänyt.
Aina pitäisi olla paikalla…siivoamassa…tiskaamassa…haavoja hoitamassa jne. Jos en anna hänelle ”lainaan ” tavaroita joita hän haluaa alkaa kauhea syyllistäminen. Hän soittelee ympäri sukua ja kertoo että en pidä hänestä huolta. Hyvä esimerkki…kaikki ystävät puhuvat kuinka minä voin olla niin kauhea tytär…he ihmettelevät jne. Kuulin elilen että en ole kuulemma käynyt vuosiin hänen luonaan!
Itsemurha yritys 3 vuotta sitten ja niin edelleen. Kaikki tämä vaikuttaa minun omaan perhe-elämään!!!
Mitä pitäisi tehdä? Syylistän itseäni jos en käy äidin luona.
Hei, haluaisin ihan konkreettisesti apua ja miten mun pitäisi oikein toimia narsistisen työkaverin kanssa. Tuntuu, että jaksanko. Hän on niinkuin olen lukenut oikein ylimielinen, ”nuolija” ja itse mielestään virheetön ja täydellinen tyyppi. Ei ota vastaan yhtään kritiikkiä, vaikkei niin kauheatakaan.Sanokaahan mulle, mitä mun pitäisi tehdä???”
Mulla on ihan kiva työpaikka, mutta tämän ollessa töissä ilmapiiri muuttuu ja olo sen myötä. Ei voi muuta kuin todeta, että miten salakavalasti he toimivat.
Lähettäkää mulle omia kokemuksianne ja miten/millä tavalla olette niistä selviytyneet. Kiitos paljon etukäteen.
Narsistien kanssa ei auta muu kuin asettaa rajat ja olla huomioimatta heitä mahdollisimman paljon, parhaiten tepsii kun ei noteeraa lainkaan. Narsulle välinpitämättömyys on kaikista pahinta ja tehokkainta.
Ei ole helppoa, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ole. He kävelevät ylitsesi äitinä, työkaverina, puolisona jne…Rikkoo rajojasi, kuluttaa kaikki energiasi. Vie mielenterveytesi!!
Itse jouduin turvautumaan lääkäriin kun nuppi ei enää kestänyt ja silti minut saatiin manipuloitua takaisin samaan tilanteeseen. Pakkoherätys tuli kun lääkäri sanoi, että jos et irtaudu narsistimiehestä, saatat seuraavaksi löytää itsesi joko mielisairaalasta tai vankilasta (sain mielettömän raivarin pari kertaa ja melkein otin jo puukon käteen, oli tehnyt minusta jo hirviön). Ravisteli kyllä vielä paremmin kun lapseni sanoi itkien: ”sä et saa äiti enää edes puhua sen kans kun sitte se on taas meidän elämässä ja kaikki menee taas pilalle ja sekaisin.”
Silti sydän sykkii narsistille ja on äärimmäisen vaikeaa vastustaa häntä. Taistelu on kova meillä kaikilla. Voimia rutkasti kaikille, kyllä me selvitään! Muistakaa olla oma arvokas itsenne joka kohtaamisessa narsun kanssa! 🙂
Hei Apua,
Katkaise välisi äitiisi ainakin puoleksi vuodeksi, mieluummin hieman pidemmäksikin aikaa. Älä sovittele, älä syyllisty syyttelyistä, kuuntele onko mitään mahdollisuutta, että hän lopettaa alistamisen.
Oman, ja läheistesi takia, vain sinä olet tärkeä. Pidät muihin sukulaisiin yhteyttä kuten parhaaksi näet. Et selittele, et liioittele etkä syyllistä äitiäsi. Kerrot vain, ettet itsesi takia kestä pitää häneen yhteyttä, sattuu liikaa, piste.
Itse kärsin nyt dementoituneesta narsisti-isästä koko lapsuuteni, tietämättäni. Vasta dementia on tuonut raittiuden ja helpotuksen, ja jotain todellisempaa hänestä kuin koskaan ennen tätä, ironista.
Itse olen kasvanut narsistiksi, ympärilläni on ollut liikaa narsisteja, isä, lapsuuden ystävät 1 ja 2, ystävä, pomo, lapseni äiti, isoisä. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, mikä niin itsessä kuin ympäristössä on vaivannut minua, miksi on ollut niin vaikeaa olla ympäristön kanssa reilu ja miksi reiluus on aina kääntynyt itseäni vastaan. Pyristelen irti ja koetan oppia tuntemaan. Jotkut heistä ovat edelleen liian lähellä.
Seurustelen narsistin kanssa kolamatta kuukautta. Elämme kaukosuhteessa, ja uskon, että pystyn lopettamaan suhteen ennen kuin on liian myöhäistä.
Onneksi olen niin fiksu ja onneksi minulla on aiempia kokemuksia narsisteista, että tunnistin oireet melkeinpä välittömästi.
Kun hän tajusi minun olevan kiinnostunut hänestä aluksi, rakastui hän myös minuuun silmittömästi. Puhui tulevaisuudesta ja jopa lapsien kummeista ensimmäisinä iltoina, vaivihkaa, huomaamatta. Tajusin, että kukaan parikymppinen opiskelijamies Helsingissä ei oikeasti vaan voi olla noin sitoutuva. Too good to be true!
Aluksi puhuttiin vain minusta: selvitetettiin koko historia, perhesuhteet, haaveet ja nuoruuden vastoinkäymiset. Minua kehuttiin täydelliseksi, hän sai tuntemaan itseni prinsessaksi! Saatuaan minut ”koukkuun”, tämä kuitenkin loppui, nykyään keskustelemme vain hänestä. Joskus tahalleen puhun pitkiä dialogimaisia puheenvuoroja itsestäni, hän jopa loukkaantuu ja suuttuu. Muttei ikinä näytä tätä vihaa, vaan tuo sen esiin esim. sanomalla kesken tarinani ”minun pitää mennä nyt”. Kosto on siis välinpitämättömyys ja ”heitteillejättö”.
Pahinta on, että tunnen oloni huonoksi hänen seurassaan syysta, jota en osaa selittää. Hän on niin taitava, iskee vaivihkaa asioihin, jotka tietää minua satuttavan, mutta hyvin ovelasti. Älyttömän fiksu ihminen. Tämä pahenee koko ajan, ja pelottaa mihin tämä vielä vie. Kun huomautan piikittelystä, toteaa vain että ”se on mun huumorintaju, ja mä tiedän että se on huono”. Eli ei muutosta näkyvissä.
Valehtelee kaikista asioista, jatkuvasti, tymistäkin. Suhteen alussa pyysin käymään sukupuolitautitesteissa- väitti menneensä ja olevansa puhdas- myöhemmin saatuani hänelta taudin tajusin että tuskin hän oli ikinä missään testeissä käynytkään.
Taloudellinen ylivalta. Yrittää tehdä minut riippuvaiseksi ostamalla ja saamalla minulle aikaan tunteen, että olen velkaa.
Pahinta on myös se, että väittää koko ajan, ettei piittaa rahasta ja materiasta, halveksuu elämässään menestyneitä uratykkejä, ”rahanhimoisia pintaliitäjiä”, kutsuen joitakin jopa narsisteiksi. Todellisuudessa hänen mielessään ei pyöri muu kuin raha, se onkin meidän yleisin keskustelu. Ja isot talot sekä hienot autot.
Tiedän, että oireet eivät ole niin vakavia, mutta tiedän myös, että ne pahenevat koko ajan. Viimeinen naula arkkuun oli vierailu miehen perheen luona. Äiti pahemmanlaatuinen narsisti. Isä suuren suomalaisen yrityksen toimitusjohtaja, tuo rahan kotiin (äiti ei käy töissä), kokkaa ruuan (äiti yleensä makaa vain sohvalla) ja ottaa vastaan jatkuvan mollauksen. Harmi vaan, että tämä normaali isä on ollut koko elämänsä töissä ja äiti päässyt yksin kasvattamaan lapset väkivaltaa käyttäen. Perheen muut pojat tuskin narsisteja, mutta kaikilla pahoja ongelmia niin alkoholin kuin syömishäiriöidenkin suhteen.
Silti miehellä tarve ”olla velkaa” äidilleen ostelemalla lahjoja ja miellyttämällä tätä. Hänen äitinsä mollaa ja alistaa ja vaatii pojaltaan jatkuvaa ihailua. Poika tekee kaikkensa jotta saisi äitinsä- parhaan ystävänsä- huomion ja hyväksynnän. Äiti kasvattanut pojastaan narsistin, voiko kaksi narsistia olla keskenään ystäviä?
Kysymys kuulu, miten jätän tämän tyypin fiksuiten? käyttäydynkö niinkuin hän, jotta hän alkaisi kokea minut ”hyödyttömäksi”, kerronko hänelle hänen ”todellisen narsisti-minänsä” vai keksinkö vain jonkun tekosyyn minkä turvin lopetan suhteen (esim.välimatka hajoittaa minua)?
Elin itse narsistin kanssa melkein 2vuotta. En tiedä miksi retkahdinkaan tähän mieheen. Olin ennen tosi itsenäinen, ystävät ja kaverit oli tosi tärkeitä ja omat vanhempani, miehet ei ollu koko elämäni. Silti joku tässä miehessä sytytti ja rakastuin häneen tosi nopeasti. Hän oli todella herkkä, kokenut kovia, tunsin sympatiaa häntä kohtaa ja halusin auttaa. Heti alussa tuli selväksi että miehellä on paha alkoholi ongelma, käyttänyt huumeitakin.. Silti elin siinä toivossa että kyllä minä pystyn muuttaa hänet. Kaikki miehen sukulaisistaan ja jopa hänen exä varoitti minua että pysy kaukana hänestä, satutat vaan itseäs ja että mies on väkivaltainen. En uskonut, luulin että tuskin se minuun koskee kerta noin paljon minua rakastaa. Olin todella sinisilmäinen ja uskoin miehen löperryksiin. Huomasin miehen oudon käytöksen aina kun oli humalassa, pelkäsin, hän uhkaili minua ja kavereitakaan en saanut enää nähdä. Minuun ei voinut muka luottaa. Ystäväni ja äitini rupesivat sitten olemaan huolissaan minusta ja yrittivät että jättäisin miehen ja niin monta kertaa yritinkin ja taas palasin.. Hän rupesi käyttämään väkivaltaa niin henkistä ja fyysistä minua kohtaan. Se oli yhtä oravanpyörää. Seuraavana päivänä kaikki oli taas hyvin kun juteltiin ja itki ja oli todella katuvainen. Ja sitä jatkui ja jatkui.. Henkisesti mies mollasi minua paljon, kaikki oli aina minun vikani. Olin henkisesti ihan lopussa. Yritin kertoa että mitä pahaa minulle hän on tehnyt mutta ei uskonut tai vaihtoi puheenaihetta. Lopulta mies löysi uuden uhrin ja silti hän riivasi minua ja leuhki miten rakastunut hän on nyt. Se tuntui pahalta ja lopulta mies tuli taas luokseni ja kännipäissään meni taas toisen luokse ja valehteli missä ollut jne. Se sai jo riittää. Uskoin ja luotin häneen mutta pahemmaksi vaan meni.. Nyt olen päässyt jo hänestä irti silti se riivaa minua, kiristää rahaa, välillä itkee perääni. Mutta nyt olen vahva enkä mene enää samaan lankaan. Säälittää sen uuden tytön puolesta. Menetin paljon miehen takia. Rakkaan lemmikkini, raha asiat huonosti, ystävät.. mutta nyt tuntuu että olen saanut jo ystävänikin takaisin, onnex.
Mieheni exä on narsisti, ja hänestä ei pääse eroon. Heillä on yhteinen 5-vuotias tyttö, ja nainen käyttää häntä pelinappulana. Jos mieheni ei hae tyttöä juuri sillon kun hän haluaa (väli matka 200km) Niin alkaa uhkeilut että et saa nähdä tyttöä enää ikinä yms…
Nainen on rahanahne ja alkoholisoitunut, eikä suostu antamaan tytön muutta meille, vaikka tyttö sitä pyytää. Ja minua on alkanut huolettamaan tämän tytön mielenterveys, koska jos hän ei saa tahtoaean läpi alkaa tavarat lentämään ja aivan kaamea huuto, potkiminen ja lyöminen. En tiedä mitä tekisin tyttö on välillä aivan mahdoton, mutta onko se tytön vika jos hänellä on huono olla äitinsä kanssa? Kaikki muuttu vielä pahemaksi kun minä ja mieheni saimme lapsen.
Luin suunnattomalla mielenkiinnolla kaikki kirjoitukset, joista suurin osa näytti olevan naisten elämästä ja vain muutama mies oli uskaltautunut tuomaan julki omia kokemuksiaan. Voi olla, että naisiin todella kohdistuu enemmän alistavaa tms.käytöstäja he myös herkemmin kertovat siitä. Itse aloin miettiä syitä tähän kohteluun. Mietin aikalaisteni kasvatusta ja kyllähän se aika pitkälti perustuu ”kiltti lapsi”-syndroomaan eli rankasti sanottuna ”ole kiltti ja pidä suusi kiinni”. Aika paljon on myös nykyisin niitä ihmisiä, joiden vanhemmat ovat olleet niin tiiviisti töissä (eli poissa), että se normaali lapsi-vanhempi-suhteen hyväksyntä, tukeminen ja kannustaminen on jäänyt joko olemattomaksi tai aika vähiin. Sitten kun löytyy se kumppaniehdokas, joka osaa vetää oikeasta narusta ja täyttää sen lapsuudesta jääneen tunnepuolen puutteen kehumalla ulkonäköä, luonnetta – mitä vaan – ollaan nalkissa. Itsekin olin hyvää vauhtia tunkemassa itseäni ”kultaiseen häkkiin”. Tapasin muutama kuukausi sitten mukavan ihmisen, joka sai minut kertomaan itsestäni lähes kaiken. Hän kehui jatkuvasti ulkonäköäni ja olemustani ja hänen kanssaan oli helppo olla ja tuntui jopa sille, että vihdoin olin löytänyt ”oman ihmisen”. Tilanne on nyt kuitenkin se, että poistin hänen puhelinnumeronsa kännykän muistista ja lopetin yhteydenpidon. Minusta tuli ” kaikkein itsekkäin, omaan napaan tuijottava ihminen mitä on ikinä tavannut”, ehdotti, että minun kannattaisi mennä naimisiin itseni kanssa, että hän oli vain ikäkauteeni liittyvä”villitys”, että minun pitäisi rajoittaa (tai mieluummin lopettaa ) yhteydenpitoa tiettyihin ihmisiin, ym erinäisiä syytöksiä. Kaikki tämä siksi, että elämäntilanteestani johtuen en pystynyt toimimaan hänen tahtonsa mukaan ja toteuttamaan halujaan. Ehkä hänen luonnolleen kävi se, etten taipunutkaan hänen tahtoonsa vaan pidin oman pääni. Nyt olen miettinyt miksi päästin -tai miksi yleensä kukaan niin tekee- tällaisen ihmisen niinkin lähelle. Kasvatuksestahan se juontaa juurensa. Isämme oli aina töissä ja kasvatuksen hoitivat äitimme ja mummomme. Kuusikymmenluvun kasvatukseen kuului aika paljon vertailua mutta muuten kasvatus taisi olla kohtalaisen neutraalia. Ilmeisesti ainakin itse olisin kaivannut enemmän huomiota ja hyväksyntää isältä vielä aikuisenakin. Nyt tämä tapaamani ihminen teki kehuillaan ja ”suitsutuksellaan” hyvän pohjatyön täyttämällä tätä lapsuudesta jäämää aukkoa; kutoi kohteliaisuuksillaa tahmeaa verkkoa kuin lukki joka odottaa saalistaan. Lensin siihen liimaiseen lankaan mutta onneksi jäin kiinni niin herkästi, että sain pyristeltyä itseni irti. On minulla kuitenkin itsetunto-ongelma sillä nyt mietin, olenko tosiaan niin itsekäs ja kamala ihminen kuin mitä hän sanoi..
En tiedä, onko kyse narsistista vai ei, mutta ongelmallisesta ihmisestä kuitenkin. Olimme yhdessä muutamassa sosiaalisessa tapahtumassa, joissa hän osasi olla erittäin sulava, puhelias ja kohtelias – niin kuin minunkin kanssani silloin alussa – ja se pimeä, alistava ja ahdistava puoli jäi hyvin piiloon. Kaikki olisi ollut hyvin niin kauan kuin olisin tanssinut hänen pillinsä mukaan.
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Minulla oli äskettäin kaveri, joka on narsismin perikuva.
Koko meidän lyhyen kaveruuden ajan, hän oli kuin takiainen. Hän seurusteli tahollaan, mutta teki mitä milloinkin lystäsi missä kenenkin kanssa. Häntä vihattiin suunnattomasti, ja mä tyhmä kuvittelin sen olevan vaan kateutta. Sain kaveruutemme jälkeen kuulla tällaisia asioita:
-hän varasteli
-valehteli
-lainaili rahaa kaikilta tutuiltaan (tiedossa ainakin 26 hlö:ä) muttei palauttanut
-kertoi opiskelevansa lakia, muttei löydy k.o. yliopiston listalta, eli tod.näk. opiskelee avoimessa
-kertoi esim. olevansa tietyn maan kansalainen, muttei todistetusti ole (ilm. häpesi sitä, mistä on oikeasti kotoisin)
-petti miestään lukemattomien kanssa, mutta vannotti olevansa uskollinen, vaikka samaan henkeen selitteli kuinka hän oli milloin ja kenenkin julkkiksen kanssa peuhaamassa mitäkin (muttei seksiä tietty)
-hänen jokainen suhde naispuoliseen tuttavuuteen kaatui siihen, että hän yritti kaverinsa miesystävää
-hän osaa 6 kieltä, muttei yhdelläkään suostu keskustelemaan
-on ollut töissä ulkomailla, muttei mitään todistusta siitä
-hänellä ei ole yhtääkään kaveria, joka ei olisi jollain tavalla vaikutusvaltainen tai rikas, tai yms. (vihamiehiä satoja)
-hän valehtelee säälittä, voi kertoa esim. omistavansa asunnon vaikka hakee (tutkitusti) sos.toimistolta kuukausittaisia tukia
-hänellä ei ole koskaan lompsaa múkana, tai esim. baarissa se on aina unohdettu (olen kuullut saman tarinan väh. 7 eri tuttavaltamme)
-risteilyä esim. suunniteltiin, kun tuli maksupäivä, niin hän esim. hukkasi kortinsa.
-leimasi kaikki ex-tuttavat rikollisiksi ja haki lähestymiskiellon varmaan useammalle kymmenelle
-koskaan en ole häntä pahoillaan nähnyt mistään, katuvan mitään, tai edes harmittelevan mitään, esim. morkkista, tai saunailtoja jossa on 6 miestä ja hän ainoa nainen.
– yms. yms.
Onneksi en ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Hassua tässä on se, että minusta olisi voinut tulla tuolle ihmiselle oikeasti ystävä. Aito ystävä, joka olisi välittänyt hänestä . Jossen olisi kuullut, miten hän esim. puhui selkäni takana ja mitä hän teki minulle, ja se on anteeksiantamatonta. Voisin kostaa, mutta en usko että se ketään auttaisi. Olen vaan iloinen, ettemme ole enää missään tekemisissä.
Huh huh.. Luin kaikki kommentit enkä voi kuin ihmetellä.. Ja kirjoitin tähän nyt ensimmäisen julkisen avautumiseni omasta tilanteestani, vähän pitkästi, mutta nyt en voi pidätellä.
Itse olen seurustellut nyt hieman yli 2 vuotta ja eilen illalla havahduin siihen ettei nyt taida enää olla tämä homma kasassa. Ihastuin ja myöhemmin rakastuin juuri sellaiseen mieheen jota kaikki muutkin tuntuvat kuvailevan: hyvä kuuntelemaan, hauska, sivistynyt, menestyvä (opiskeluissaan ei tarvitse edes kokeisiin/tentteihin paljoa lukea, non niin helppoja kuitenkin), karismaattiseen ja tulipa vielä ihan hyvästä perheestäkin..
Suhteen alkamisen aikaan masennuin. Olin muuttanut ensimmäistä kertaa kotikaupungistani (minkä sisällä olin asunut omillani 2 vuotta) uuteen kaupunkiin, eikä kavereita ollut siellä vielä ketään. Opiskeluyhteisöni jätti minut ulkopuolelle, enkä jaksanut olla sielläkään ja tunsin olevani todellakin Yksin. Ainoa oli tämä mies joka piti minut pystyssä, jaksoin katsoa kuukauden kun makasin vain sängyssä ja tukea seuraavat kuukaudet kun hatarasti pääsin jaloilleni.
Suhteen alusta oli vähän päälle 2 kuukautta ja ihmettelin miten ihana mies voi olla ja niin sitoitunut minuun, että jaksaa olla vierellä valittamatta, vaikka minä en muuta teekään kuin makaan sängyssä. Pääsin jaloilleni ja suhde jatkui varsin mielekkäänä, onnellisena. Olin hänelle paljosta velkaa ja siksi kiitollinen.
Olimme olleet yli vuoden yhdessä kun hän muutti kaupungista pois, sattumalta minun entiseen kotikaupunkiini, mihin tietenkin matkustin mielelläni. Tottakai suhteen muuttuminen etäsuhteeksi on aina hankalaa, niin se oli meilläkin. Kuitenkaan en nähnyt sitä riitelemistä ajasta ja yhteisen ajan käytöstä pahana, niistä asioista piti vain päästä sopuun ja selvittää mitä kumpikin tarvitsee. Hänestä riitelyssä ei ollut mitään mieltä ja minun ”skitsoamiseni” asioista oli täysin turhaa ja useimmiten kuulemma huusin vain huutamisen ilosta.
Opettelin hillitsemään itseni ja olenkin päässyt pitkälle siinä etten enää hermostu ihan pienistä, minusta on tullut tasapainoisempi. Kuitenkaan hänen ei siinä samassa ajassa tarvinnut muuttua mitenkään. Itse luin paljon kirjallisuutta ja koetin kehittää itseäni henkisesti niin että osaisin olla hänelle parempi ihminen.
En tiedä missä vaiheessa se manipuloiminen on alkanut tai miten se on edes tapahtunut. Ulkonäköäni hän ei suoraan ole arvostellut, kommentoinut kerrankin vain niin, kun oli sama nainen kahdessa kuvassa, toisessa suorat hiukset, toisessa kiharat, niin kiharrettuna näyttää huomattavasti paremmalta. Minulla tietenkin luonnostaan niin tikkusuora hiuslaatu kuin olla ja voi, ja olin ollut siihen tyytyväinen. Sillä usein ystäväni ja kaverini ovat kehuneet hiuksiani kauniiksi ja silkkisiksi ja ovat hieman kateellisia kun minä en tee suoristusraudalla mitään. Ennen joulua meninkin melkein permanenttaamaan hiukseni kihariksi, en tiedä miksen saanut aikaiseksi, kai tuolla pääkopassa joku tajusi panna vastaan siinä vaiheessa. Kuitenkin suunnitteilla hiusten pidennykset (kiharina tietenkin), kun omat eivät ole vielä tarpeeksi pitkät ja pitkäthän niiden kuulemma piti olla.
Suhteen alkuaikoina hän kielsi suoraan minulta verkkarit ja isot hupparini: luovuin niistä mielelläni. Jossain välissä näytin kuulemma ankealta tennareissa, korkkareissa nainen näyttää aina paremmalta. Aloin käyttäämään niitä täysipäiväisesti, vaikka jokainen nainen tietää että kyllä siinä jalat välistä kipeytyy, kun ei muita kenkiä jalat edes näe. Muutamat kengät hän minulle jopa hankkikin, eivätkä opieklijabudjetille ihan halvimpia edes. Viimeisin vinkumisen aihe oli ruma talvitakkini. Olen ompelemassa uutta ja siistimpää takkia itselleni, ettei olisi valittamisen aihetta. Mitähän lie olisi tullut seuraavaksi?
Tulin loppiaisen aikaan hänen luokseen yllätysvierailulle, ajattelin ilahduttaa häntä ja tulla kylään neljäksi päivää viettämään mukavaa aikaa hänen kanssaan. Olihan hän ollut joulun aikaan luonani peräti viikon, ilman tietokonepelejään ja omia tärkeitä tekemisiään, vieläpä valittamatta. Pitihän minun siitä kiittää ja tulla vastavuoroisesti kylään.
Tilanne alkoi valkenemaan alitajuisesti siinä viimeistään, kun olimme katsoneet koskettavan leffan ja hän kyynelehti. Halasin häntä ja hän vakuutti rakkauttaan minuun, sitä miten halusi olla loppuelämänsä kanssani ja miten huomenna voisimme lähteä kaupungille ja hän tahtoisi hankkia minulle jonkun kauniin korun, mitä ikinä halusin. Hän kyynelehti koska oli niin onnellinen kanssani. Jostain syystä itse menin lähinnä paniikkiin ja aloin itkeä hysteerisesti ja sanoin että minua pelottaa. En itsekään ymmärtänyt mitä se oli tai miksi tunsin niin, olihan siinä hyvä olla.
Seuraavana iltana riitelimme jostain ja se kärjistyi aika pahaksikin. Koskaan hän ei uhannut minua fyysisesti, vaikka silti sitä pelkäsin. Ymmärsin siinä asioita ja selitin hänelle miten minusta tuntuu että joka kerta kun olen toivonut että menisimme kaupungille (hän oli tehnyt hyvin selväksi että ulkona käyminen on inhottavaa puuhaa ja siellä on kuitenkin aina kylmä ja mitä vielä..) minun pitäisi kuin anoa sitä, että hän suo minulle aikaa itsensä kanssa ja vielä sellaisten asioiden parissa joista itse pidin. Ja kuitenkin useasti hän tuntui kieltäytyvät epäsuorasti menoista, joko vahingossa (?) nukuttiin kello kolmeen iltapäivällä, oli tehtävä jotain muuta ettei kerinnytkään mennä tai jotain..
Jossain vaiheessa kun olin saanut ”anottua yhteistä aikaa” häneltä, aloin itse perumaan menemisiä edellisenä iltana. Osittain kokeillakseni hänen oikeaa innostustaan ja halukkuuttaan oikeasti lähteä kanssani mihinkään ja toisaalta että pelkäsin taas tulevani petetyksi, kun häntä sattuikin juuri sinä päivänä nukuttamaan pitkälle iltapäivään. Arvatenkin, koskaan en tainnut saada häntä lähtemään mihinkään jos itse olin epävarma/perumassa menoa.
Eilen illalla taas tuli peruttua kaupungille meno, koska häntä ei enää huvittanut, koska minä olin pilannut hänen toiveensa ja odotuksensa huomisesta. Hän oli kuulemma ajatellut että se kaupunkireissu olisi ollut uuden alku ja ihanin päivä siihen mennessä. Päivä jolloin kaikki olisi taas hyvin. Ja niin minä vain pilasin sen, skitsoamalla.
Sen riidan aikana hän kertoi edellisestä kaupunkireissusta, miten hänellä oli ollut ihanaa aikaa koko päivän ja miten onnellinen hän oli ollut. Sanoin hänelle että se kuulostaa vain siltä että niinä päivinä hän teeskentelisi että pitäisi ulkona olosta, vaikka juuri samassa keskustelussa oli taas tehnyt selväksi että ulkona käyminen oli hänestä typerää ajanvietettä. Hän ymmärsi minut niin että haukuin häntä teeskentelijäksi siltä kantilta, ettei hän olisi muka onnellinen minun kanssani tai ettei hän olisi oikeasti nauttinut edellisestä reissusta.
Kävin hetken rauhoittumassa ja tulin takaisin, aloin selittämään mitenkä en uskonut että tässä suhteessa on edes mitään suhdetta. Mietin ääneen, onko sellainen terve parisuhde, jossa minun ehdottamani tekemiset ovat jollain hyvällä syyllä aina toteuttamiskelvottomia. Sellainen, missä minun täytyy kokoajan kehittää itseäni ihmisenä tietynlaiseksi että elämä olisi helpompaa, mutta hänen ei tarvitse kehittyä ollenkaan tai muuttua mihinkään suuntaan, varsinkaan näyttää tunteitaan. Sellainen suhde, jossa minä tunnen jatkuvasti olevani syypää kaikkeen. Lopulta niin paljon on jo ollut minun syytäni ja hänessä ei ole vikaa, että olen jo alkanut epäilemään omaa mielenterveyttäni. Onko se enää Tervettä?!
Hän ei edes noteerannut tuota tunteenpurkaustani tai sanomisiani, tivasi edelleen sitä että miten minä voin sanoa hänen olevan epärehellinen tunteistaan edellisen kaupunkireissun suhteen. Olin sen väärinkäsityksen jo oikaissut selkeästi selittäen ja huutamatta.
Jäin silmät ymmyrkäisinä kuuntelemaan että mitäs helvettiä tämä nyt meinaa? Eikö sillä ole mitään väliä (että tunnen olevani päästäni vialla) sen rinnalla että hän oli edelleen loukkaantunut _jo oikaisemastani_ väärinkäsityksestä? Siinä vaiheessa minulle valkeni että nyt ei taida olla minun mielenterveydessäni oikeasti mitään vikaa, vaan kyllä se vika on nyt tuossa toisessa, ja pahasti.
Olen aina ollut huono hakemaan apua ja nytkin riidan jälkeen tukeuduin niinkin hölmöön seikkaan kuin rannekoruuni, pidin sitä symbolisesti viimeisenä järjenhivenenäni ja roikuin siinä kongreettisesti. Kuuntelin hänen mesoamistaan enkä sanonut sanaakaan, en kuunnellut. Hän hiljeni ja jonkun hetken päästä hän alkoi itkemään, pahoittelemaan miten hän ei halunnut satuttaa minua eikä tarkoittanut minulle pahaa. Roikuin korussani enkä antanut itseni mennä lohduttamaan ja kertomaan että kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Hän nukahti ja luikahdin salaa vessaan. Meitin kolmesti kehtaisinko pyytää keltään apua, oliko vika Kuitenkin taas minussa? Lopulta silti viestitin veljelleni että tulisi hakemaan minut äitimme luokse, tiesin että hän oli siellä kylässä poikansa kanssa. He olivatkin isämme luona yötä, eikä kehdannut nostaa siellä haloota. Viestitin äidilleni ja hän lähti sitten hakemaan minua, en vain halunnut häntä hakemaan, koska hän on aika välinpitämätön minua kohtaan.
Menin pukemaan ja siinä vaiheessa mieheni heräsi ja ihmetteli itkuisen hätääntyneenä mitä teen. Itkin itsekin ja selitin että minua ollaan tulossa hakeemaan nyt ja mun on pakko mennä. Pakkasin kamani ja jäin odottamaan kyytiäni. Hän oli kokoajan sängyssä ja itki hiljaa. Itkin minäkin.
Vähän enne lähtöäni hän hätääntyi ja sanoi ettei tunnu hyvältä kun näyttää siltä että olisin lopullisesti lähdössä, koko suhteesta. Selitin että nyt on taas vaan tilanne että minun pitää selvittää mistä homma nyt kiikastaa ja tarviin aikaa sen selvittämiseen (ainahan ne viat oli mussa ja munhan ne piti selvittää ja sit kertoa hänelle missä oli vika). Ekaa kertaa aneli että hän haluaa auttaa. Roikuin edelleen rannekorussani, viimeisessä järjenäänessäni ja tiesin että nyt on mentävä pois, muuten mä en ehkä osaa lähteä. Olin tunnistanut viereltäni narsistin.
En luvannut palata, mutten lopettanut suhdettakaan. Se on vielä edessä, huomenna tai ylihuomenna. Hän on antanut tilaa, ei ole soittanut tai viestittänyt päivään. Ei se kuitenkaan merkitse että tästä helpolla päästäisiin.
Ehdimme jo hakemaan yhteistä kämppääkin entiseen kotikaupunkiini, missä hänkin nyt asuu ja muutto piti olla kesän alussa. Hakemus pitää perua, sen edemmäksi emme onneksi kerinneet mennä. Itse olisin halunnut muuttaa jo aikaa sitten yhteen ja kihloihinkin olisin ollut valmis ja hääpäivää päättämään, jos hän olisi aloitteen tehnyt. Luojan kiitos tämän ”suurempaa” vahinkoa ei kerinnyt tapahtumaan. Vahinkoa on kyllä tapahtunut, mutta ei onneksi mitään niin peruuttamatonta että joutuisin itse puille paljaille tai muuta.
Nyt tarvitsen tukiverkon ympärilleni ja kun pääsen taas äitini luota kotiin, tapaan kaksi uusinta ystävääni ja kerron myös parhaalle ystävälleni miten on nyt käynyt ja miten kipeästi tarvitsen heidän tukeaan. Kokoan verkkoni kun en ole hänen vaikutuspiirissään, nyt on ainoa hetki. Nyt on pakko.
Toivon myös että jaksaisin taas pitää yhteyttä kavereihini ja muihin ystäviini, joihin en vain ole löytänyt voimia olla yhteydessä. Enkä edes tiedä miksen ole jaksanut. Masennuksen piikkiin se ei enää voinut mennä, tämä oli ihan erilaista. Luulin jo että olin skitsofreeniaan uppoamassa, niin pahasti jo epäilin mieltäni ja mieheni ystävällisesti auttoi löytämään väylän kaupunkini psykologisiin tahoihin, joihin ei toivottavasti tarvitse edes olla yhteyksissä. Ainakaan omassa päässäni olevien vikojen takia.
Vaikein ensimmäinen askel on nyt otettu, tästä alkaa matka takaisin minuksi itsekseni.
Voimia kaikille muillekin samaan jamaan joutuneille, koettakaa parhaanne ponnistella itsenne irti. On vain yksi elämä, enkä usko että kenenkään kannattaa viettää sitä toisen ovimattona. Voimia ja menestystä!
Kyllä taas keittiöpsykologia kukoistaa! Tuossa edellisessä (ilmeisesti melko nuoren henkilön) vuodatuksessa en nähnyt mitään mikä viittaisi erityisemmin narsistiseen persoonallisuuteen. On tietysti helpompaa syyttää kumppania persoonallisuushäiriöiseksi, kun suhde menee pieleen tai ei vastaa toiveita, mutta on aika rajua esittää sellaisia syytöksiä. Ja itse asiassa aika vastuutonta myös. Varsinkaan kun niille ei kirjoituksestasi löydy perusteita, kuulostaa enemmänkin tavallisilta parisuhteen konflikteilta. Toiset ihmiset ovat kyllä muita itsekeskeisempiä, nuoret useinkin, mutta se on vielä valovuosien päässä persoonallisuushäiriöstä. Muutenhan täällä olisi vähän joka toinen narsisti! On melko normaalia, ettei kumppanin menot aina kiinnosta itseä. En minäkään juokse poikaystäväni mukana lätkämatseissa (tai hän minun menoissani). Täytyy tehdä kompromisseja ja yrittää löytää asioita jotka kiinnostavat molempia. Ei toista voi pakottaa omiin menoihin. Tulee, jos tahtoo. Narsistinen persoona ei myöskään ole mikään ihanteellinen tuki masentuneelle vaan päinvastoin. Ja narsisti ei todellakaan ole hyvä kuuntelemaan. Sinä sen sijaan vaikutat melko huomionkipeältä ja herkältä ihmiseltä.
Pahoittelut tietenkin pieleen menneestä suhteesta, mutta älä etsi mörököllejä sieltä missä niitä ei ole. Saat elämäsi paljon tukevammalle pohjalle, kun luovut tuosta dramaattisuudesta ja itsesäälissä porskuttelussa ja otat sen sijaan vastuuta itsestäsi ja omasta käyttäytymisestäsi, etkä vain syyttele muita. Toivottavasti saat elämäsi järjestykseen!
Minun tarinani toistuu noissa edellä olevissa kirjoituksissa. Tässä keino, jolla olen pääsemässä irti narsistisesti käyttäytyvästä miehestä: Melkein kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen huomasin eläväni narsistisesti käyttäytyvän miehen kanssa. Koitin ensin suoraa tietä, eli esitin kiltisti mielipiteeni, että olemme niin erilaisia persoonallisuuksia, että en usko meidän suhteen jatkumiseen. Tämä ajatukseni ei tietenkää mennyt miehen ajatusmaailmaan (kuten ei muutkaan ajatukseni), vaan hän komensi minut opettelemaan pitämään puoleni. Otin sitten selvää narsistisesta persoonallisuudesta ja sain sieltä ajatuksen, että alan käyttäytyä juuri samoin kuin hänkin eli muuntaudun itsekin tietosesti narsistiseksi. Tämä näytteleminen oli todella raskasta ja tässä helvetissä elin elokuusta-tammikuuhun ja aloin olla todella ahdistunut. Koin samanlaista ahdistusta kuin läheisen sairaudessa ja lähestyvän kuoleman odotuksessa ja oman syöpäsairauden toteamisen yhteydessä, joten päätin tehdä kerralla lopun suhteestamme. Onneksi mieskin oli huomannut kuinka ilkeäksi ja tunteettomaksi ja kovaksi olin syksyn aikana muuttunut ja oli jo itsekin alkanut ajatella, ettei tuon noita-akan kanssa voi elää. Nyt hän on vihdoin muuttamassa pois ja ainakin tämän päiväisessä keskutelussa hän tuntui jo ymmärtävän minun motiivini meidän suhteen lopettamisesta. Koskaanhan ei tiedä milloin taas mieli muuttuu.
Toivon, että tässä tuli yksi kokeilemisen arvoinen konsti irtautua narsistista, niin että hän itse luulee olevansa se, joka suhteen lopettaa, eikä sitten enää halua olla missään tekemisissä entisen uhrinsa kanssa.
Voimia kapinointiin.
Narsistisesti käyttäytyvä henkilö on eri asia kuin narsisti. Ja persoonallisuushäiriöitä on monenlaisia.
Näitä persoonallisuushäiriöitä on sekä miehillä ja naisilla, ja heidän uhreinaan ovat sekä miehet että naiset ja valitettavasti myös lapset, usein myöskin häiriöisten vanhemmat.
Mielestäni diagnooseja tärkeämpää on se, että jos huomaa olevansa työ/perhesuhteiden kautta henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisen tai hyväksikäyttävän ihmisen vaikutuksen alaisena, etsii APUA ITSELLEEN (ei sille toiselle tai ihmissuhteelle vaan juuri sinulle ITSELLESI)
…ja lopulta pyrkii LOPULLISESTI EROON tällaisen henkilön läheisyydestä ja vaikutuspiiristä.
Jos mahdollista, on paras katkaista välit kokonaan!!! (Olipa kyseessä sitten kyseessä äiti, isä, veli tai mies/naisystävä)
Erotkaa ennenkuin teette lapsia.
Jos on jo lapsia, ottakaa lapset mukaan ja paetkaa turvakotiin. Olitpa mies tai nainen, ota selvää mahdollisuuksistasi pelastaa lapset!! Ja kyllä mieskin voi hakea apua turvakodista!!!
Erossa ole tiukka: vastapuoli on sitkeä ja sinnikäs kuin itse piru. Hommaa itsellesi oikeusapua ja omaan terveyteesi ja henkiseen jaksamiseesi apua.
Muuta toiselle paikkakunnalle. Hanki salainen osoite ja salainen puhelinnumero.
Seurustelin persoonallisuushäiriöisen henkilön kanssa 3 vuotta. Itsen ja minuuden kasaaminen suhteen jälkeen kesti 9 vuotta.
Vielä 8 vuotta suhteen päättymisestä hän yritti saada vieläkin kontaktia. Olkaa tarkkana ja älkää päästäkö ko. ihmistä kontaktiin kanssanne!!
Kuvittelin nuorena ja nai’iivina voivani ”rakastaa toisen ehjäksi”.
Se ei ole mahdollista. Vain ihminen itse voi itsensä tehdä ehjäksi, ei kukaan muu hänen puolestaan.
Parisuhteessa ei voi alkaa toisen terapeutiksi. Suhde ei ole silloin tasapainossa.
Narsismista ja muista persoonallisuuden häiriöistä löytyy tietoa kirjallisuudesta ja netistä. ETSI FAKTOJA JA TIETOA.
Etsi apua ITSELLESI. Soita auttaviin puhelimiin jos et voi puhua ystäville.
ETSI AUTTAJIEN YHTEYSTIEDOT JA OSOITTEET: luotettavat ystävät, kunnan terveys-ja tukipalvelut, kirkon palvelut, mielenterveystoimistot, poliisi, turvakodit.
TEE ”PAKOSUUNNITELMA”. Suunnittele eroa mielessäsi.
Kun ero tapahtuu, ET OLE selitys- anteeksipyyntö tai auttamisvelvollinen hyväksikäyttäjääsi kohtaan.
VOIT VAIN LÄHTEÄ POIS TURVAPAIKKAASI – kyllä, se ON niin yksinkertaista!!!
USKO ITSEESI. Älä usko henkisesti/fyysisesti väkivaltaisen kumppanin manipulointiin ja lyttäämiseen.
Älä anna ”muutospuheiden ja lupausten” vakuuttaa sinua. Narsisti lupaa sinulle vaikka kuun taivaalta että saisi sinut takaisin vaikutuspiiriinsä!!! Minäkin palasin takaisin… monta kertaa. Lopulta pääsin irti!
Jos hyväksikäyttäjä uhkailee itsemurhalla ja syyttää sinua, ei sekään ole sinun vastuullasi. KUKAAN EI VOI OTTAA 100% VASTUUTA TOISEN ELÄMÄSTÄ TAI KUOLEMASTA.
KAIKKI VIKA EI OLE SINUSSA VAIKKA LUULET NIIN. ANSAITSET HYVÄÄ: JA SINÄ ITSE PELASTAT ITSESI; EI SE TOINEN.
ET OLE SEKAISIN. OLET HYVÄ, ET HUONO IHMINEN! JA KUN PELASTAT ITSESI, PELASTAT LAPSESIKIN!
Anteeksi isot kirjaimet, mutta nuo ovat ne perustat, mitkä sairas kumppani murtaa sinusta rikki pitääkseen sinut hallinnassaan ja vallassaan. Noita asioita en voi olla korostamatta.
Manipuloiva kumppani vie uskon itseesi, et tiedä enää mikä totta mikä valetta, kun jopa tunne-elämäsi on toisen sanelemaa: hän tietää mitä tunnet. Tämä on manipulointia. HERÄÄ ja ETSI TIETOA JA APUA!
Manipuloijan mukaan olet muka niin ”sekaisin, säälittävä ja hullu”, että et voi itse enää tietää mitä olet, kuka olet ja mitä tunnet, etkä voi päättää omista asioistasi.
HÄN ON VÄÄRÄSSÄ:
KATKAISE ORAVANPYÖRÄ ENNENKUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ.
HAE APUA!!!
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/
Ja kun olet päässyt irti, älä etsi uusia rakkaussuhteita!!!!!
Saatat helposti päätyä uuden hyväksikäyttäjän uhriksi koska olet kokenut kovia!!
Tärkein uusi ihmissuhde on suhde omaan itseesi!!!
Hoida itsesi kuntoon: lääkitse ja ravitse henkiset ja fyysiset haavasi. Lue kirjoja, hanki terapiaa, rakenna itseluottamuksesi hyväksi, ja opettele miten voit pitää itsesi turvassa, sekä miten voit pitää itsestäsi ja lapsistasi hyvää huolta.
Usko siihen, että kaikesta huolimatta – elämä jatkuu. Jonakin päivänä olet ehjä: tunnistat ihmiset ketkä ovat sinulle hyviä, sekä tunnistat he ketkä ovat häiriintyneitä; eivätkä hyväksikäyttäjien kehut ja imartelut enää koskaan vakuuta tai harhauta sinua.
Kun tunnet itsesi ja olet vahva ja eheytynyt, voit löytää turvan itsestäsi. Ja kenties jonakin päivänä, uskallat taas rakastaa… ja saat AITOA vastarakkautta takaisin!!
http://www.nyyti.fi/tietoa/itsetunto/
Voimia jokaiselle naiselle ja miehelle joka etsii tietä ulos tuhoisasta suhteesta!!!!!!!
Mistähän sitä aloittaisin..
No aloitetaan näin, että epäilen mieheni olevan jollakin tavalla luonnehäiriöinen.
En tiedä onko hän häiriöinen tai vain tunnevikainen mutta jotan kuitenkin.
Olen ollut hänen kanssaan yhdessä nyt yli viisi vuotta josta naimissa kaksi ja lapsiakin suhteeseemme on siunautunut kaksi. Talo ostettu ja mies töissä, vuosi vuodelta saanut aina ylennyksen.
Yhdessä olomme alkoi kun rakkaustarinat parhammillaan, rakkaus roihahti ja olimme kuin paita ja peppu. Hän huomioi minua joka käänteessä, kahden vikon yhdessä olon jälkeen antoi minulle korun, olin tietenkin hyvin otettu asiasta koska ei kukaak aikaisemmin minulle koruja ole annellut. Käyttäytyi kuin centleman, aukoi ovet ja auttoi takin päälleeni, kantoi kauppa kassit yms.
Mutta sitten..
Ensimäsen riidan tullen mies haukkui minut ja käski painu pois hänen luoltaan, haukkui vartaloni yms..
Ajattelin että no ei maailma tähän kaadu ja jäin kuitenkin.
Tilanteen alkoivat pikku hiljaa olemaan niin että aina kun tappelimme niin hän sai käännettyä ne asiat niin että hyvä on hän on ollut ihan paska, kyllä hän tietää sen ja niin se käänty sitten siihen että mnä pyytelen anteeksi sanomisiani.
Sitten ensimäinen lapsemme rupes tekemään tuloaan ja onnittelua, iloa ta mitään reaktiota lapsen tulosta ei mieheltäni tullut. sitä vain hissukseen odoteltiin.
Hermostumista tuli kun minä rupesin suunnittelemaan lapsen vaatteita ja sänkyä yms.
Muutto tuli eteen mieheni työnperään kauas lapsuuden kaupungista ja sukulaisita, mieheni oli tyytyväinen, hän ei halua olla sukulaistensa kanssa missään tekemisissä.
Niin sitä sitten kuitenkin sukulaisten avustuksella muutettiin ja elämämme alkoi kaukana vieraassa kaupungissa.
Minä tietenkin olin lapsemme kanssa päivät pitkät kotona, kävin kävelyllä ja neuvoloissa. Siinä elämäni pääpiirteittäin oli, minusta tuli itkuisa, mustasukkainen ja väsynyt, masennusta ilmeiseti ja onko nyt kumma, mitään verkostoa ei ollut mikä olisi hyvin tärkeää.
Siitä mieheni sitten sai aiheen ja alkoi haukkumaan minua hulluksi jonka kanssa ei jaksa enää elää.
Sitten rupesin ehdottelemaan että saisiko hän siirtoa lähemmäksi vanhaa kotikaupunkiamme, viereseen kaupunkiin. Eräänä päivänä hän sitten kertoi että siirto olisi mahdollinen ja rupesmme nnoissaan etsimään uutta asuntoa, huom hänkin oli innoissaan, kävimme asunnon näytöissä ja löysimmekin mieluisan ja muuttoa rupesimme suunnitella.
Koitti sitten suuri muuttopäivä ja isäni ja veljeni tulivat kaukaa auttamaan muutossa, no mitän mieheni tekee, valittaa ja on kärtyää jokaisesta asiasta. Matka uuteen kaupunkiin kesti ankeassa hiljaisuudessa ja syylistävässä ilmapiirissä, yllätys taas kaikki vaikka ei mitään oikeasti ollutkaan niin oli minun vikaa.
Uusi elämämme uudessa kodissamme alkoi niin että minä asustelin yksin pari viikkoa lapsemme kanssa asunnossa, mieheni tehden työt loppuun entissessä kaupungissa.
Hän kun tuli sitten meidän kanssamme asumaan niin jokaisesta asiasta keksi valittamista, kun mitään ei mistään löydy,ja kakki on huonosti ja minua auttamassa olleet sukulaisemmekaan eivät saaneet kiitoksen sanaa että kun olivat apunani saaneet muuttokamat paikoilleen.
Sitten kaiken kukkuraksi huomasin tulleeni raskaaksi, mieheni ei muuta vaihtoehtoa nähnyt kuin että minun täytyisi tehdä abortti, meillä kun ei kuulemma ollut varaa ylläpitää uutta lasta. Vaikka hän oli oikein hyvässä työssä.
Ei siinä sitten muu auttanut kuin pienen lapseni kanssa lähteä sairaalaan varattuani ajan ja ystäväni sen aikaa katsoi lastani kun minä kävin tabletin nielaisemassa, rv 7. Niin sitten itkin ja vuosin kuukaus tolkulla ja mitä mieheni tekee, ei mitään.
No niin sitten muutaman kuukauden päästä huomaisn jälleen olevani raskaana ja tämän lapsen ”sain” pitää. Rupesimme odottamaan toista lastamme. abortoimani lapsi kummitteli mielessäni koko raskauden että miks nyt tämä lapsi saa kehttyä, miksi edellinen ei. Missään vaiheessa en saanut mieheni kanssa keskustella tästä keskeytetystä raskaudesta vaan aina kun yritin niin se kuitattiin turhalla jauhamisella.
No toinen lapsemme sai onnellisesti jatkaa kehttymistään ja sinä aikana menimme naimisiinkin. Olin toivonut ihania häitä, hienoa pukua ja ystäviä.
Sain maistraatt häät jonka päätteeksi jalat kipeänä kotiin ja nukkumaan.
Ei mitään huomionosoituksia ja rakkautta.
No koitti sitten loppuraskauden ongelmat jonka6 vuoksi jouduin sairaalaan, mieheni kävi minua sairaalassa aina katsomassa kuin huolehtvakin mies, mutta ei kysellyt voinnista vaan yritti mnut saada kotiin kun tulee niin kalliiksi siellä olo.
No sitten meidän lapsukainen alko tekemään kunnolla tuloaan, mies kiiruhti mukaan synnytykseen ja oli matkassa mutta en havainnut mitään onnen tunteita, siitä synnytyksesta mieleeni on jäänyt kylmä tunne.. Surullinen jopa.
Synnytyksen jälkeen kun tuli siitä kuukaudesta sairaalassa lasku nn mieheni kun katsoi sitä tuumasz vain että no kallis lomailu sullakin oli.
Lomailu?! Minä siis lomailin kun olin sairaalassa!
synnytyksen jälkeen kuukausi jos toinenkin meni robottmaisesti. Kunnes romahdin, synnytyksen jälkeinen masennus, sain apua ja tukea pävittäiseen perheen pyöritykseen. Siitä mieheni syyllisti minua, kakki oli minun vikaa. vikaa jopa siinä että vieras ihminen meillä pyöri ja hoitaa meidän lapsia. Että tilanne pitäisi normalisoitua. EN jaksanut, itkin vain.
no taas tuli sitten yllättäen muutto eteen, siirto toiselle paikkakunnalle,
Vanhaan kotikaupunkiimme. Olin innoissaan, aivan mahtavaa!
Tappelua syntyi taas, asumismuodoista yms..
No lopulta päädyimme mieheni valitsemaan taloon.
Tässä nyt sitten asutaam, ollaan ja eletään. elämä on mieheni ehdoilla menemista, teen minä mtä vain niin kaikki on huonosti, olen saanut luvan johonkin mieheltä ja tehnyt niin no kohta se onkn huonost, eilen vaikka olisi kaikki hyvin niin tänään onkin kaikki huonosti, joko tapellaan rahasta että stä ei ole ja sitten kun onkn niin tapellaan siitäkin.
Minä tuhlaan ja en käy töissä,no sitten kun olisi töitä niin on huono jos kävisin töissä.
Harrastaisin jotain niin se on hyvä no kohta pitääkin ne lopettaa klun menee bensaan rahaa ja se on perheen ajasta pois. puhun puhelimessa, en saisi kun pitäisi hänen kanssa tehdä jotain, no stten kun teksin hänen kanssa jotain niin tietokone on mielenkiintoisempi kuin minä. Yhdessä perheen kanssa tehdään jotain, no kun on tehty niin parn päivän päästä saankuulla että se oli huono ja sekin minun dea tuhlata rahaa.
Kaikki minun sukulaiseni ovat kummallisia tai yms.
Hän ei osaa pyytää anteeksi, ei osaa näyttää tunteitaan, ei huomoi, ei auta kotitöissä. Kaikki aika menee töissä. Viideltä päivällä on hänen mukaan päivä ohi ja aletaan iltahommiin.
Meillä ei käy vieraita, kaikki ovat huomanneet että mieheni ei pidä siitä.
Minun sukalsen eivät halua olla meillä yötä koska mieheni ei puhu heille mitään ja näyttää kehonkielellään halveksunnansa.
Tuntuu että teen minä mitä vain niin se on aina huonosti.
En tiedä onko hän narsisti tai stten muuten vain luonnevikainen..
Rakasztan miestäni todella todella paljon tai sitten vain olen niin turvautunut häneen että en uskalla elää ilman..
En haluaisi lasteme elämää mitenkään rikkoa avioerolla mutta jonkn tolkku tähän on saatava..
Lapsistamme mies kyllä välttää mutta ei niiden kanssa oikeastaan mitään tee, silloin vain kun hällä itsellä huvittaa. Minulta tietenkin odottaa että teen kaikkeni vaikka väsyttäisikin..
Mm 40 asteen kuumeessa jouduin siivoammaan talon kun anoppi oli tulossa virailulle, mieheni ei halunnut nähdää vavaa sen eteen.
Siitäkin kun jouduin ottamaan lastenhoitajan kun sairastuin todella niin sain kuulla että kakkien elämä pitää pistää sekaisin vain minun sarastelun vuoksi.. kuulin siitä pitkään..
En tiedä, kertokaa mitä mieltä te olette.. tässä nyt vain oli pääpirteittäin mutta paljon paljon asioita tähän mahtuisi..
Nim merk: äiti, vaimo, kotiorja,rakastajatar, remonttireiska, leipuri yms yms..Kotiäiti
Nimimerkki:”Kotiäiti” Oli surullista lukea sinun palstaasi. Voin vain sanoa, ett`samanlaisia kärsimyksiä läpäistään ympäri maailman. Toivon sinun löytävän uuden maailman. voit esimerkiksi alkaa kirjoittaa päiväkirjan tapaista kirjaa. Sen varmaan jaksaisit tehdä. Pidä kuitenkin se salassa häneltä, muuten hän tekee kaikkensa jotta lopettaisit. Sitten sinun tulisi hankkia itsellesi ystäväverkosto, sellainen johon hän ei pääse käsiksi. Auttaminen, toisten auttaminen antaa sinulle kipeästi tarvitsemaasi arvoa ja iloa. Sinähän, rakas Kotoäiti, autatkin jo esim. lapsianne ja se on hyvä. Tarvitset kuitenkin jotain muuta vielä. Auta omanikäisiäsi, t. vanhuksia, t.liikuntavammaisia esimerkiksi sellaisia jotka ovat ikäisiäsi, mutta ovat jostain syystä menettäneet tuon lahjan. Silloin saat uutta näkökulmaa tuohon sinun tuskaasi, kun olet myöskin menettänyt jotain, hyvin tärkeää,sinulle toiveittesi mukaan kuuluvaa. Kokemusta on minullakin siitä mitä koet juuri nyt. Kun vihdoin löysin oman ystäväverkostoni (hänhän oli rikkonut kaikki siihen asti hankkimani ihmissuhteet; äitiäni myöten) niin aloin elää! Haluan olla sinun ystäväpiirissäsi. Rakkaat terveiseni:Siipirikko lentoon pässyt
Nämä aiheet ovat todella koskettavia ja tärkeä on että asia saa nimen ja avoimuus ihmisistä avaa tilanteen.Mielestäni yhteistä tarinoille on se että narsisti on taitava manipuloimaan ja naamioimaan tilanteet itselleen eduksi.Törkimykset esiintyvät elämänsä näyttämölle kävellen henkisesti ylitse ja päteä muiden parrasvalossa,koska ihmisenä he ovat tyhjätaskuja.Heillä ei ole mitään annettavana muille.siis ei heitä pidä nostaa millekkään korokkeelle eikä sääli ole lääke heidän sairauteensa.Monikohan heistä on hoito ja työnohjaajana tai henkilöstövalmentaja.Luonteen ominaisuudet sopivat hyvin näihin edustustehtäviin.Tunnistin yhden kouluttajan ja onneksi se loppui omasta pyynnöstä.Hän toimi hyvinvoinninvalmentaja ja tekee työtä työvoimahallinnon piirissä.Itseironinen ja henkisesti ylikäyvä naisnarsisti leuhki seksijutuillaan ja ehdotti työhakukoulutuksessa hakea miestä että naista.Alentavaa ja asiatonta ja kaikki tämä oli ajan ja voimavarojen tuhlausta.Hänellä oli tarve päteä ja erikoista oli että hän kuulema tekee myös asiakkaan kotona tai autossa itsensä analysointi kartoitusta.Tyhjäntoimitusta,tässäkin maassa voi olla näitä huijareita jotka oman toimeentulonsa hankkii vaikkapa paskan jauhamisella.Henkiset arvot ovat tärkeät ja suhde jumalaan auttaa näkemään kolikon toisen puolen.Jumala antaa turvantunteen ja jos hän on pienen ihmisen puolella niin mitä muut voi.Ei pidä alistua kynnysmatoksi muille,totuus vapauttaa sekä toisten tarpeiden täyttäjänä ei pidä jäädä,jos ei ole kyseessä lapset tai vanhukset.Raamatussa ne ovat jumalan määräämät kohteet joita ei pidä laiminlyödä.Hyväksikäyttö on alentavaa,miksi jotkut leikkivät jotain erityistä koska jumala ei tunne suosikkeja,Synti on epäjumalten palvelus tai suostua roskakoriksi niille,jotka ylistämällä alentavat ja auttajan varjolla alistavat kohteensa.Tämä maa tarvitsee näkeviä silmiä,ettei heidän verkkoonsa päädy.Valheenverkko pitää tunnistaa ja sanoutua irti riittävän ajoissa,Raamatussa puhutaan ”syöjäsirkoista ”,jumala maksaa takaisin ne vuodet,mitkä syöjäsirkat vievät.Toivoa on aina,halusin tuoda lohtua näillä hengellisillä totuuksilla,koska jokainen meistä on arvokas ja jokaisen elämä on ainutlaatista ja arvokasta,Jumala ottaa todesta aina sen mitä heidän omilleen tehdään,siis yhdentekevää se ei ole,Tunnistamalla hengen varkaat ja nähdä heidän ongelmana kuin ottamalla ne itsensä kannettavaksi.”sydän käpyset ovatkin kaktuksia kun totuus paljastuus.
Narsistit hakeutuvat usein ammatteihin kuten armeija, poliisi yms. jossa saa kyykyttää toisia ja itse ylenevät.
Hei
Olen kohta 15 vuotta täyttävä tyttö. Äiti sanoo,että isä ei ole narsisti,että hänellä on vain narsistisia piirteitä,mutta kyllä se paskiainen on niin paha ihminen että uskon sen olevan narsisti,niin kuin senkin äiti oli. Aina olin uskonut isän valheisiin joihin se itse uskoo ja se oli kääntänyt minut vihaamiaan ihmisiä ja asioita vastaan, ja surukseni&häpeäkseni aloin ymmärtää hänen pahuuttaan vasta nyt yläaste-iässä. Niin monia vuosia olin vihainen väärille ihmisille…Niin monia mielipiteitä omaksuin… On isällä hyvätkin hetkensä,ei se suurinta osaa ajasta ole yltiöpaha, mutta silti niin hullu ja sairas ihminen… Äitini on onneksi maailman kiltein ja ihanin ihminen,eikä hän ole lannistunut iskän paskamaisesta käytöksestä huolimatta,koska me kaikki tiedämme,että isä on väärässä ja hullu. En sitten tavallaan tajua ja silti kuitenkin ymmärrän,miksi äiti vieläkin jatkaa iskän kanssa… Kait ne sitten rakastaa toisiaan. Ja ehkä äiti on oikeassa siinä,ettei iskä ole täysin narsisti. Mutta kuitenkin, mä alotan ens syksynä 9-luokan ja sen jälkeen pitäs mennä lukioon. Tavallaan mä tahtoisin muuttaa pois kotoa mahdollisimman pian,koska isä kontrolloi(tai ainakin yrittää) jatkuvasti meidän elämiä ja mä en jaksa sitä.Mut sit toisaalta, mä rakastan kotiani ja tätä kylää mis mä oon aina asunut.En mä taho pois täältä! Iskä sais häipyä jonnekin. Se on vieläpä työtön,niin että sil on jatkuvasti aikaa hengata kotona ärsyttämässä. Silloin harvoin kun se on jossain,esim. nyt se on matkalla, niin kotona tuntuu niin normaalilta enkä edes ikävöi tai muista että se on olemassa. Nii et mä haluisin kysyä neuvoo: Mitä mä teen? Kannattaako muuttaa pois lukioon mennessä tai suunnilleen siinä 16-19 v iässä ja jättää äiti,mummi ja pikkuveli ja -sisko kärsimään kotiin? Vai pitäiskö olla muuttamatta ihan heti… Äh,kyl mä tahon muuttaa, mut en tiijä et uskallanko ja pystynkö siihen! Auttakaa!
erehdyin seurustelemaan narsistin kanssa, hän ei muuta tehnyt kun valehteli ja petti. Tyypillisesti yritti kääntää asiat niin että minussa vika koska olen mennyt eteenpäin ja tapasin toisenkin miehen. Mies oli taitava manipuloimaan mutta valheistaan hän jäi aina kiinni, sanoi haluavansa vakavan suhteen ei sellaista että nainen häipyy parissa kuukaudessa, kumminkin salaa ajatteli että saa pettää kunhan kukaan ei tiedä ja vaikka tietäisi aina voi kieltää tai syyttää muita.. Yhä mies juoksee perässä ja vakuuttaa ettei enää ikinä valehtele minulle, viimeksi kun hän sanoi noin hän löysi hetkeksi uuden naisen! nyt en enää usko mitään enkä puhu hänelle. Kaveriporukassa miehen narsismi tuli alussa parhaiten ilmi sillä hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota vaan keskittyi omiin askareihinsa ja puhumaan muille kavereilleen, hämmästyksestä en aluksi tiennyt miten reagoida tarkkailin tilannetta. Mies kehui vain kaveriani, minusta hän keksi keksimällä valitettavaa etten osaisi tiettyjä asioita, annoin mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos olin tottunut sillä eka suhteessanikin oli narsisti joka mm. näki lihavuutta kaikkialla ja pisti vihantunteensa muiden syyksi. Narsistit taitavat oikein hakemalla hakea nöyriä ja kilttejä ihmisiä, joita saa nöyryyttää ja pitää alempiarvoisina että tuntevat oman egonsa pönkittyvän..
Pakko kommentoida minunkin.
Tajusin joku aika sitten, että nuoruuteni ”seurustelu” oli narsistisen ihmisen ”nukkeleikkiä”. Olin 17, hän 23. Hän oli jännittävä, salaperäinen, itsevarma ja humoristinen tyyppi. Ei todellakaan komea, mutta jollain tapaa erittäin puoleensavetävä. Hänellä oli hieman rikollista taustaakin, lähinnä rattijuopumuksia jne. Leikki vaikeasti tavoiteltavaa jolloin kiinnostuin entisestään ja tein kaikki mahdolliset temput jotta sain hänet. Seksillähän se sitten onnistui. Siitä hetkestä lähtien homma kääntyikin päälaelleen.
Kolme vuotta, kolme loistavaa nuoruuteni vuotta, käytin tuohon sontaan. Mies määräsi, kenen kanssa saan olla tekemisissä. Hän kielsi minua käymästä baarissa, kun täytin 18. Selvinpäinkään en olisi saanut baariin mennä, saati sitten ryyppäämään. Hän lähti kesken työpäivän töistä TARKISTAMAAN olenko jossain, kun oli ensin soittanut minulle ja epäili puheitani. En saanut puhua hänen kavereilleen. Kesti 2 vuotta, ennenkun edes sain olla samassa paikassa, missä hänen ystävät, ja silloinkin vihaisella mulkaisulla hän minut aina hiljensi. Sain olla kuskina, eli mennä kotiin nukkumaan ja odottaa että hän soittaa ja pyytää heittämään baarista kotiin. En tosin saanut aina mennä yöksi hänen luokseen. Odottelin kauniit kesäillatkin vain kotona, josko hän suvaitsisi ilmoittaa, saanko tavata häntä.
Hän piti ihmeellistä kulissia yllä, oli ns. pelit ja vehkeet, mutta pöydällä pino ulosottolaskuja. Hän sai minut tuntemaan itseni arvottomaksi, turhaksi, huonoksi. En uskaltanut edes puhua kenellekään miespuolisille, vaikka isoveljeni kanssa meillä oli ollut aina sama kaveriporukka, jossa tottakai myös miehiä.
Hän kyttäsi ja vahti, kerran yritti päästä kotiini (asuin vielä vanhempieni luona) sisälle tarkistamaan, olenko huoneessani, kun niin olin väittänyt. Isäni ei onneksi päästänyt sisälle. Tuon kerran jälkeen vanhempani totesivat, että olisikohan aika jättää tyyppi.
Kolmeen vuoteen en rakkaudentunnustusta kuullut, vaikka itse niin sanoin. Kolmeen vuoteen minua ei esitelty vanhemmille, vaikka vanhemmat minut näkivätkin joskus hänen kanssaan ohimennen.
Kerran hänet jo jätin, 2 vuoden jälkeen, juurikin tuon vanhempieni toteamuksen jälkeen. Hän toi minulle koruja, hyvitteli, jne. Pidin pääni. Lopulta hän soitti ja pyysi minua tuekseen, kun oli joutumassa oikeudenkäyntiin (pahoinpitelystä, joka tietenkään EI ollut hänen vikansa. Kännissä on ihan normaalia piestä joku tuntematon nakkikiskalla)
Tottakai menin, ja sille tielleni jäin, vuosi taas vierähti hänen ”kanssaan”. Jostain syystä tajusin aina, ettei tällä suhteella ole tulevaisuutta. Minulla oli avain hänen kotiinsa, mutta en koskaan vienyt sinne hammasharjaa enempää tavaraa, koska en halunnut ajautua asumaan hänen kanssaan.
Lopulta tein kavereiden painostuksesta listan hänen hyvistä ja huonoista puolistaan. Hyviä oli 3, huonoja 21.
Tajusin, etten pääse eroon, ellen muuta pois. Kerroin tulevasta muutosta 2 viikkoa ennen, en uskaltanut aiemmin. Sen jälkeen alkoikin rakkaudentunnustukset, jne. Puoli vuotta eromme jälkeen hän vielä teki ”mitävain” eteeni, haki toisesta kaupungista viikonlopuksi, jne.
Huvittavaa on, miten hän sanoi aikanaan, että jos muutan kotikaupungistani pois, opiskelen, menen naimisiin ja saan lapsia, hän ei edes moikkaa minulle. Juuri näin on käynyt, ja juu, ei moikannut, kun nähtiin. Tuijotti silmiin pitkään, mutta ei moikannut.
Pahimman mahdollisen koston hänelle taisin aiheuttaa seurustelemalla myöhemmin hänen veljensä kanssa… Veli oli aivan eri maata, mutta suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa–exäni teki veljensä elämästä helvettiä ja edelleen yritti minua liehitellä!!
Exäni on nyt 35-vuotias. Hänellä on edelleen ”pelit ja vehkeet”, mutta ei kumppania. Muutaman henkilön kanssa hän on minun jälkeeni seurustellut, mutta hekin ovat näillä tiedoin muuttaneet pois, tiedä sitten minkä vuoksi.
Sen verran järkeä oli päässä, että tajusin, että jos tulen raskaaksi, teen abortin, sillä niin sairaita geenejä en halunnut lapselleni. Onneksi en siihen tilanteeseen joutunut.
Ja mikä ihmeellisintä: sain vongata seksiä aina! Seksi kyllä maistui hänelle, mutta joka ikinen kerta se olin minä joka teki aloitteen. Ihan aina. Jouduin kehittämään kikkoja joilla homma lähti etenemään.
Täytyy sanoa etten tuon suhteen jälkeen ole paljon jaksanut vongata, jos mies ei itse tee aloitteita tai ei pienestä vihjeestä tajua niin olkoon.
Olen ottanut tuon suhteen oppimiskokemuksena. Tiedän, mitä haluan elämältäni, ja tiedän, että tuo suhde ei sitä ainakaan ollut.
Kaikki, joilla on lapsia, lähtekää nyt samantien! Minullekaan hän ei ollut koskaan väkivaltainen, mutta luulenpa että vuosikymmen lisää ja sekin oltais saatu kuvioihin. Psyykkinen väkivalta oli huimaa, alistaminen, ei ollut pitkä matka fyysiseen väkivaltaan.
Tsemppiä ja todellakin LÄHTEKÄÄ kun voitte, NYT HETI. Ja jos se lasta lyö kerrankin, niin sinä TODELLAKIN OLET HUONO ÄITI jos jatkat suhdetta lasten kustannuksella!!!!!
Ainiin, ja ne toiset naiset.
Niitähän riitti. Ylioppilasjuhliini hän ei tullut, eikä edes sen jälkeen baariin. Soitin sitten baarin jälkeen hänelle, josko sitten oltaisiin voitu nähdä, niin hän olikin katsomassa leffaa erään naisen kanssa, naisen, jonka tiesin olevan häneen rakastunut. Tällaisia tarinoita oli vaikka kuinka, hän ylläpiti imagoa vapaasta miehestä, kun samalla piti minua tiukasti otteessaan.
Kerran sitten uskaltauduin hänen kännykkäänsä tutkimaan, ja löysin sieltä aivan törkeän rivoja viestejä joita oli sekä lähetetty että saatu.
En sanonut mitään, tietenkään, koska olisin joutunut pulaan kännykän tutkimisesta. Joskus kysyin, että onko jotain mitä pitäisi kertoa? Ei tietenkään ollut.
Lopulta, kun jätin hänet, katsoin vielä silmiin ja sanoin: Nyt sulla on vielä mahdollisuus kertoa, jos olet jättänyt jotain oleellista kertomatta. Hän katsoi minua silmiin, ja sanoi aivan pokkana: Ei ole mitään sellaista. Sanoin: ”Mutta kun minä tiedän. Näin ne viestit”.
Hän romahti ihan täysin, alkoi lähes itkemään ja selitteli, miten kaverit olivat kännipäissään (viestien kellonaika oli PÄIVÄLLÄ) lähetelleet hänen puhelimestaan jollekin viestejä, jne. En tietenkään uskonut.
Olisi mielenkiintoista nyt, 10 vuoden jälkeen, kuulla totuuksia asioista.. Tekisi mieli joskus kysäistä niiltä naisilta, joiden tiedän hänen ympärillään pyörineen, että mitä oikeasti tapahtui.
Niin ja vielä yksi kiva lisäys: monet kerrat hän suuttui minulle esim. sellaisesta asiasta, että olin todennut kaverilleni jonkun leffan olevan hyvä. Tällaista en olisi saanut sanoa, koska kaverini saattoi päätellä, että olin katsonut HÄNEN kanssaan sen leffan, ja se ei hänen imagoonsa sopinut. Tällaisella toiminnalla sain monia puhe/kontaktilakkoja hänen taholtaan.
Olen ylpeä itsestäni, että pyristelin hänestä eroon, ja tajusin jo melko pian että jotain pahemmanlaatuista tässä on vialla.
Kaava ei enää myöhemmissä suhteissa toistunut, päinvastoin seurustelin liian kilttien kanssa, joita itse sitten pompotin. Ei ollut hyvä. Lopulta onneksi löysin itseni veroisen, puoliaan pitävän mutta terveen miehen. Se on mahdollista, myös teille!
Karua ja totta.
Kävin jokaisen tämän palstan kommentin läpi. Itse narsistisen suhteen kokeneena, joka kesti ensitapaamisesta lähes 12 vuotta, voin kertoa,että jokainen kommentti sisälsi omasta, koetusta, narsistisesta suhteesta ex-mieheeni jotakin tuttua ja koettua.
Yllätyin hieman siitä, kuinka palstan kommenteista jokainen sisälsi jotakin minun itseni kokemaa narsistisessa suhteessa, jossa elin ja josta oli erittäin vaikeata päästä irti. Edes avioero ei auttanut, vaan narsisti palasi takaisin kostamaan avioeroa.
Päällimmäinen tunne jota tunsin, oli sanaton tyhjyys, alakuloisuus,petetyksi ja valehtelun kohteeksi joutuminen. Uskoin monta kertaa hänen valheitaan, johon kuului mm. pettäminen, jota hän ei pystynyt koskaan myöntämään. Kun hän jäi todisteiden kera kiinni, niin riehaantui, uhkasi hengiltä itsensä riistää ja samassa oli kahviseura ja pesä nro. seuraava jossakin piilokolossa valmiina. Kun hän huomasi todella menettäneensä minut, eikä mikään enää auttanut, niin meni kaksi viikkoa ja ilmotti uuden vaimokkeen pylsivän vierellään. Ja uusi vaimoke tiesi meitä, koska makosi tyytyväisenä sängyssäni ja uskoi 1001 yön tarinat, joita suloisin katsein ja silmienräpytyksin exäni sepitti samalla, kun soitin ovikelloa, väänsin avainta kodin lukossa ja yritin sitä sänkyä hakea muuttokuormaan. Kaikki lähestulkoon jäi-jopa kaunein korsettini. Uudelle vaimokkeelle kelpasi kristallilamppuni, nahkasohvani, lapseni vaatteet, tiskikoneeni-kaikki. Näin. Narsistilla riittää vientiä niin kauan kuon me naiset jaksamme uskoa kaiken maailman hömpän pömppään. Minä en uskonut suurta osaa ja tulin erittäin kiukkuiseksi ja eroavaksi yksilöksi.
Asiaan tietty kuului omasta vaimosta ja pahasta ex-vaimosta puhuminen ja suit sait sukkelaan uuden vaimoehdokkaan hurmaaminen -joka hänkin pienten lasten kera eronnut- ja äkäinen naimisiinmeno. Sukkelasti kun seuraava uhri oli hanskassa tämä tapahtui ja kas, vasta äseken narsisti ex-mies käveli alkavan kesän auringon säteissä käsikädessä huokaillen kanssani kaunista metsätietä.
Veipä naisen vuoteeseemmekin ja nautti, kun sai putsata perheensä omaisuudesta ja tuottaa sekoiluillaan mukavaa kaaosta. Ajoi tekonsa vessan viemäristä alas ja siirtyi välinpitämättömänä vanhempana omaa lastaan kohtaan seuraavan, vaimoksi jo pian ottamansa, seuraavan uhrinsa lapsia hotamaan ja uutta perheenlisystä pukkaamaan.
Narsistilta vain jäi yhteiset laskut maksamatta ja kelpuutti ex-vaimonsa maallisen omaisuuden uuden vaimonsa ja kotinsa tarpeisiin (jopa ex-vaimonsa henkilökohtaisenkin omaisuuden) ja jaksaa joka paikassa räpytellä silmiään ja saada syyt kannattavaksi ex-vaimon niskaan. Onneksi muutama mukava naapuri on tietoinen näistä mukavan karmeista seikoista, joten narsistin kohdettakin uskoo sentään joku. Ja narsistin kohteen perheelle ja kavereillehan on rankkaa seurata narsistin tekosia ja narsistihan ei usko.
KArmeita tarinoita tällä palstalla, mutta *****tti, ne ovat totta! Tällaista elämä narsistin kanssa on, voimakasta on-offia ja suhteen alussa menee jo voimat ja tajuaa,että homma kusee hankeen ja pahasti. Ja narsisti ei muuten pyydä anteeksi ja jos katuu tekojaan, niin pää allapäin ja ei mene kauaa, kun tekee saman uudestaan. Ja sinä olet se, joka pyydät anteeksi tai sitten narsisti tekee sen teeskennellen.
Sitä huomaa kerta toisensa jälkeen löytävänsä itsensä narsistin kanssa yhä uudestaan samasta oravanpyörästä ja vähän väliä otetaan vauhtia kunnolla vuoristoradan malliin ylös ja alas. Siis elämä narsistin kanssa on yhtä hel*****n vuoristorataa. Ikinä ei tiedä puhuuko kaveri totta vai ei ja vaikka haluaa uskoa häntä ja narsistihan sanoo mitä hänen kohteensa haluaa kuulevan, mutta narsistin kohde tietää kokemuksesta,että narsisti ei puhu totta ja siitä se tyhjyyden tunne tulee suhteeseen ja sitä tyhjyyttä narsistin kohde kantaa sisällään vuodesta toiseen.
Narsistin kanssa tulee paha olo ja kierosta suhteesta irti taisteleminen on todella haasteellista. Kieroilu ja kiristys sekä selän takana puhuminen ovat narskun valtteja. Narskun kanssa ollessaan alkaa säikähtää jo omia naapureitaan, kun ei tiedä mitä narsku on kertoillut.
Toki ympärillä on ihmisiä, jotka näkevät narsistin toimivan sumuttamalla puolisoaan ja yrittävät irtauttaa narsistin uhria suhteesta. Narsistin kohde irtauttaa itsensä parhaiten päästämällä sisälleen kerääämänsä kiukun irti. Uskokaa, mutta se tepsii. Ja narsistia kannattaa sumuttaa siten, että pelaa yhtä lailla. Kun narsisti uskoo sumuttavansa kohdettaan, niin hiljaa kannattaa omat vetonsa tehdä. Älä kerro narskulle ikinä mitä olet sanut tietoosi hänestä, vaan taostele ja pakene, vaikka kuinka olisi tunteita narskua kohtaan. Laita tunteet häntä kohtaan yksinkertaisesti taskuun ja jätä ne sinne.Narsisti hyödyntää nimittän aina luottamusta. Kun narsistiin jälleen luottaa, niin silloin hän sumuttaa silmille.
Narsisti kyllästyy kohteeseensa, kun huomaa,että jää kiinni tekosistaan ja kohteesta tulee kiukkuinen. Hänj ättää rauhaan ja siirtyy seuraavaan kohteeseen, joka hänellä on ollut jo kauan takataskussa ja plakkarissa valmiiksi katsottuna. Ehkä juuri hänen luokse, jonka kanssa jäi kiinni pettämisestä.Uutta kohdetta on höystellyt kertomalla kamalia tarinoita kamalista naisista, jotka ovat pilanneet hänen elämäänsä.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että tämä ex-narsistini tuli elämääni samantyppisillä kaoottisilla naissuhteilla ja minä jaksoin uskoa tietysti, että voi, voi, mitä kamalia naisia hänen elämässään oli ollut ja niin narsisti jatkoi taas samaan malliin ja jatkoi muuten minustakin tähän uuteen liittoonsa, eronneen, rikkinäisen, pienten lasten äidin kanssa, jolle raha ja taloudellinen turva pisti pistämään hyntteet yhteen narsistin kanssa.
Vaikka minä lapsen kera kolkutin entisen kotini ovea ja tämä eronnut, perheellinen nainen, makasi vuoteessani ja tavaroideni keskellä uskoen kaiken narsistisen valheen, jota exäni kehitteli, kun yritin hakea tavaroitani jatkaakseni elämääni eteenpäin, niin 1001 tarinaa narskulta kuultuaan, tämä uusi vaimoke jaksoi uskoa,että kannattaa ottaa tavarat muistuttamaan minusta heidän vastavihittyyn kotiinsa, jottei tälle ex-narskumiehelleni tule varmasti ikävä minua, ex-vaimoaan, vaan voi pitää miehen ympärillä tutun ja turvallisen muistuttamassa ex-vaimostaan. Näppärää miten naiset jaksavat olla solidaarisesti ajattelevia. Tällä uudella narskun kohteella on myös erosta pieniä lapsia 3 kpl:tta ja ei kun narsun kanssa saman tien punkkaan *(siihen minun) ja uutta alulle ja nopeasti. Näin narsku on saanut taitavasti uuden vaimon ja lisää lapsia tulossa, vaikka juuri narsku katsoi ex-vaimonsa kirkain silmin ja kertoi,että ketään toista ei ole. Ei mennyt kuin 2 vkoa ja uusi vaimo ol ihänelle ilmaantunut.
Ja narskuhan mennä mäni pienelle lapselleen kertomaan tarhaan asti,että isillä on nyt tällainen bööna kierrossa ja lisää lasta ja tuplahäitäkin tulossa. Yritä siinä sitten lapsen hämmennystä keventää…Ja lapsihan menee ja esittelee narsku-isin kavereilleen ja sanoo,että tässä on se mun kateissa ollut iskä. Voi elämä.
Karmeita tarinoita tällä palstalla, mutta itselläni kokemusteni kera ei ole pienintäkään epäilytä epäillä etteikö ne olisi totta. Karua, mutta totta. Kun kaikki karmeudessa narskun kohteelle paljastuu, alkaa pitkä eheytymisen tie. Kiukku auttaa asiassa kummasti. Iseänsä tulee ja pitää myös yrittää rakastaa kaiken jälkeen ja muistaa, etttä nyt voi antaa hieman takaisinkin sanomalla narskulle, että on ja pysyy poissa, kiitos. Siitä ei muuten narsku tykkää. Kun alat selviämään, niin sitä narsku inhoaa eniten. Voit tuntea hänen pistävän, jäisen katseensa, kun hän huomaa,että et enää katsokaan häntä silmiin ja väistelet. Ja ajatella, että olit ekä aikanaan juuri se, joka katsoi häntä aina kyynelsilmin. Ei katseiden vaihtoa enää- ei narskulle tietä sieluun.
Tsemppiä ja muistakaa, että narsistit ovat pelureita ja sumuttajia. Narsisti ei jää ikinä ykksin, vaan hänellä on heti seuraava suhde kvalmiiksi katsottuna. Narsisti ei elä yksin, vaan tarvitsee kumppanin, josta peilata tempauksiaan kuin pieni lapsi.
Joo… Itselläni on kahden vuoden kokemus narsisti poikaystävästä. Kuten monella muulla tällä palstalla, suhde alkoi nopeasti melkein ensitapaamisesta. Kaksi kuukautta oli kuin taivaassa olisi ollut. Aina kun menin hänen luokseen, siellä oli illallinen kynttilänvalossa, vaahtokylpyjä, hierontaa yms hemmottelua.. hän sanoi melko pian rakastavansa minua. Olin silloin aivan innoissani ja myös kummissani, miten olin tällaisen miehen tavannut. Hän myös ilmoitti suhteen alussa olevansa hyvin poikkeuksellinen mies, ei kuten muut ”juntit” miehet. Ei, hän oli sivistynyt herrasmies. HAH! Yhtäkkiä poikaystäväni alkoi päättää kenen seurassa halusin olla ja mikä minulle oli tärkeää elämässä. Ja pian mikään mitä pidin tärkeänä, ei ollut minkään arvoista. Hän päätti että en halunnut mennä vanhempieni luo käymään, enkä halunnut myöskään nähdä ystäviäni. Jos yritin lähteä joskus harvoin jonnekkin illanviettoon, hän pisti pystyyn hirveän riidan, haukkui minut pystyyn ja sai minut tuntemaan itseni niin huonoksi kuin mahdollista. Kaikki läheiseni toitottivat minulle, että poikaystävässäni on jotain vikaa. En pystynyt sitä myöntämään vaan selitin heille vaikka minkälaisia tarinoita puolustukseksi. Miltei jokayö itkin hiljaa itsekseni ja kuuntelin kusipään kuorsausta vieressäni. Toisten naisten katselu mukaan lukien pornon katselu joka yö, olivat itsetunnolleni kova kolaus, vaikka hänhän ei siis tietenkään edes katsellut muita, näin hän väitti kiven kovaa. Ja jos minä syytin häntä, olin itse vainoharhainen hullu ja minun olisi pitänyt hankkiutua hoitoon. Huomasin kuinka hän alkoi hallita minua ja tekemisiäni. Minun täytyi totella häntä.. Esimerkiksi eräs tilanne, kun olin klo 23 illalla jo alkanut nukkumaan. hän herätti minut ja vaati että lähden ostamaan hänelle pikaruokaa. Tietenkin kieltäydyin ja sanoin että aamulla on 7 aikaan herätys jotta kerkeän töihin. Vaan ei tämä herralle passanut, hän uhkaili pitävänsä minut hereillä vaikka nipistelemällä niin kauan kunnes lähtisin hakemaan ruokia. Ja minähän lähdin.. Kerran samaisen pikaruuan takia minun piti soittaa keskellä yötä siskolleni ja pyytää häntä siirtämään tililleni rahaa jotta saisin ostettua tuota ruokaa, itselläni kun ei ollut rahaa. Tienkään en voinut kertoa siskolleni todellista tarvetta rahoille, vaan valehtelin että tarvitsen ne päivystävään eläinlääkäriin.. Nyt kun kirjoitan näitä asioita, tuntuu niin typerältä kuinka on suostunut tuollaisiin asioihin. Minua oksettaa ajatellakkin. Pahimmat asiat tapahtuivat silti sängyn puolella. Joka ilta vaatimus oli; Ota suihin!! ja jos en ottanut, sain haukkuja ja halveksuntaa, minusta ei ollut mihinkään, enkä edes osannut hommaa… tai toinen vaihtoehto oli myös tämä nipistely, jos en ottanut… enkä tarkoita mitään pientä kiusaamis nipistelyä. Se sattui. Jossain vaiheessa hän väitti minun pahoinpitelevän häntä. Hakkasin kuulemma tajuamattani, vaikka en koskaan häneen kajonnut sormellanikaan. Tosiasiassa hän itse kävi päivä päivältä kovakouraisemmaksi, mukaan tuli töniminen seiniä vasten ja läpsiminen… Parasta oli kun hän väitti minua lihavaksi.. painoin silloin 65 kg ja olen 173 cm pitkä. Itse hän painoi yli 120 kiloa…
Ajattelin aina, että minun on edes turha yrittää jättää häntä… en onnistuisi kuitenkaan, en ainakaan yksin.. joten lohdutin itseäni ajatuksella, että joku päivä joku tulee ja vie minut pois tästä paskasta… Ja niin tulikin.. melkein päivälleen kahden vuoden painajaisen jälkeen tapasin unelmieni miehen. Niin kiltin, vaatimattoman, sympaattisen, rakastavaisen, luotettavan… kaikkea!
Ja ai että olin ylpeä itsestäni kun tuon tapaamisen jälkeen menin ja jätin sen kusipään.
Nyt olen ollut puolitoista vuotta tuon unelmien miehen kanssa, ja elämä hymyilee.
En voi vielä sanoa täysin päässeeni yli tuosta aikaisemmasta suhteesta… Se vaikuttaa edelleen huomattavasti nykyiseen suhteeseeni. Onneksi nykyiseni ymmärtää tilanteeni ja auttaa minua kaikin tavoin.
Mutta koskaan ei pidä luovuttaa. Rohkeutta ihmisille tehdä se oikea ratkaisu.
Huh-huh mitä kokemuksia. Täytyy todeta, että pääsimpä todella helpolla, kun tämä kamalin ikinä kohtaamani ihminen, psykopaatti-narsisti onkin vain samassa firmassa, ja tavataan ehkä 3-4 kertaa /vuosi. Mutta siinäkin on liikaa, koska hän on pahuuksineen ehkä päivittäin ajatuksissani. Alkuun tavattiin useinkin jopa vapaa-ajalla, hauska heppu kun osaa olla. Pikkuhiljaa alkoi tulla outoja juttuja esiin. Väistelin ja olin kommentoimatta, ”kun se on niin hankala välillä”, varoitti joku etukäteen.
Vuosien kaveruus loppui, kun rohkenin olla eri mieltä eräästä teknisestä erimielisyydestä, tuotteesta ja sen ominaisuuksista. Meni kinaamiseksi, tarkistin pariltakin asiantuntijalta, että olin oikeassa. Soitin ja kerroin faktat, luuri tuli korvaan. Nykyisin olen ilmaa, kun tavataan firman asioissa. On inhottava tunne, että levittää minusta tuulesta temmattuja ikäviä valheita. Olin huomannutkin hänen aina puukottavan selkään sellaisia yhteisiä tuttuja, joita ei sietänyt.
Näitä narskuja on hirveän paljon, myös kunnallispolitiikassa tuntuvat viihtyvän, kunnanjohtajinakin. Kun tekstejänne lukee, ei voi kuin ihmetellä, kuin nuo kaikki pahikset ovat kuin samasta muotista, samat mielenviat kaikilla. Sairaalloista mustasukkaisuutta, väkivaltaa, rahanahneutta, patologista ja jatkuvaa valehtelua joka suuntaan, ei yhtään oikeaa miespuolista ystävää, vain ns duunikavereita, naisia ei tarvita oikeastaankuin sängyssä ja palvelijoina, niitä kauniimpia valloituksia esitellään kyllä ylpeänä tutuille. Lisäksi oli välit poikki aina naapureihin (joita kertyi paljon vuosien saatossa), poikki sisaruksiin, isään, vain äiti oli jotain tälle tuskin 5-vuotiaan tasolla olevalle. Tiedän tämänkin herran sadoista naissuhteista, ja karmivasta erosta exästään, osasi ryöstää toiselta koko omaisuuden. Pahaa tekee, aina joku nainen haksahtaa tähän auervaaraan.
Muuten, ihan kuin samainen heppu olisi ollut jokaisessa naisen kertomassa, traagisessa tarinassa aikaisemmassa viestiketjussa.
Olenkin uutta duunia olen hakemassa, ei tätä tilannetta halua enää kestää. Eikä tilannetta mitkään keskustelut auttaisi edes asiantuntijan kanssa kimpassa. Hän kun vain on täydellinen, osaa manipuloida lääkäritkin puolelleen. Sitten kun pääsen lopullisesti eroon, aion kyllä täräyttää suorat sanat tuolle psykopaatille.
Onkos nimim. ”lintu vai kala?” enää kuulolla?
Kirjoitit ”Jumala antaa turvantunteen ja jos hän on pienen ihmisen puolella niin mitä muut voi”
Voitko täsmentää, mikähän niistä tuhansista maailman jumalista on se ”AINUT ja OIKEA”, joka antaa sinulle turvantunteen. Voin vakuuttaa, että maapallon muutamille muille miljardeille laillasi uskoville (siihen ainoaan ja oikeaan omaan satujumalaan, kun hekin uskovat #D ), niin sinä olet vääräuskoinen.
Eivätkä he haluaisi ihan silkkihansikkailla sinua silittää…, ymmärrätkö uskovaisia vaivaavan suuren harhan?
Hei, tässä istuin ja luin kaikki kirjoitukset läpi…taidan olla itsekkin narsistin tms hampaissa. Kaikki sai alkunsa eräällä messu alueella, olin pikku poikani kanssa siellä kun tämä netin kautta tutuksi tullut mies soitti. Kerroin hälle missä vietän päivän poikani kanssa ja hän pelmahti paikalle. Messu alueella tuli sitten tilanne että hän nappasi kädestäni kiinni kun väkeä oli tosin paljon ja kuljimme kolmistaan hetken kädet tiukasti toisissa kiinni. .. sen kummemmin asiaa ajatellut olihan se ettei eksy toista jne …vaan kuinkas sitten kävikään, meni muutama kuukausi ja mies muutti naapuriini toiselta puolelta suomea tuosta nuin vain! Välimatkaa meillä nykyään pari kilsaa mikä ahistaa todella…ja asiaa kummastellessa hän tuumi vain että saampas tutustua häneen kunnolla. Minä en tahdo tutustua ja olen sen hänelle sanunut suoraan. Ja nyt sitten viimeksi laittoi tekstarin jossa sanoi että ei kukaan kulje käsikädessä jossei ole kiinnostunut jne. Apua! Numerot on onkinut ja asuu nyt vielä naapurissa, lähettelee kukkia joita en ota tosin vastaan vaan mikään ei tunnu menevän perille. Oikeasti pelottaa tällänen tilanne 🙁 mitähän tässä pitäisi oikein tehdä?
Nuo kaameat psykopaatit tuntuvat olevan aina samasta muotista. On se kumma, kun heppu muuttaa jostain kaukaa lähellesi, vaikkette tunne juurikaan toisianne. Sekin kertoo jotain. Olet varmasti viehättävä nainen, kun on noin hullaantunut sinuun. Hyvä että olet ilmoittanut, ettet välitä, mutta siltikään ei usko! Tyypillistä taas sellainen, hra täydellisyys ei voi ymmärtää, kuinka sinä et ole kiinnostunut hänestä, ”täydellisestä” miehestä.
Tiedän vastaavanlaisen tapauksen. Pitää olla varovainen, voi tulla kyttäilemään nurkkiinkin. Ehkäpä se latistaisi, jos ilmoitat, että olet rakastunut toiseen mieheen? Kannattaa kysellä poliisiltakin neuvoa, jos jatkaa yhteydenottoja kielloista huolimatta.
Kauniit naiset ovat näille pakkomielle. Esineellistävät teidät vain omiin himokkaisiin tarpeisiinsa, elämän tarkoitus on saada niin monta kaatoa, kuin vain mahdollista. Siinä ei ole tunne-elämälle sijaa, tunneköyhiäkin ovat, oikeastaan kuolleita. Näillä auervaaroilla on usein useita naisia kierroksessaan samanaikaisesti, patologisina ja taitavina valehtelijoina osaavat kusettaa mennentullen kaikki naisensa.
Parisuhteessa olevat ovat sairaalloisen mustasukkaisia, väkivaltaisiakin. He ovat aina oikeassa, et saa olla koskaan eri mieltä. Raha on heille erittäin tärkeää, tuntemani tapaus halusi jopa täyden käyttöoikeuden vaimonsa tuloihin. Erohan siitä tuli tietenkin, mutta kaamean, ja riitaisan prosessin jälkeen. Siinä sattui kymmeniin ihmisiin vielä vuosiksi, eli naiseen, lapsiinsa (edell avioliitosta), sukulaisiinsa ja tuttaviinsa. Eikä varmaan jää koskaan mielestä tuo kokemus kärsijöiltä.
Kiva jos voit kertoa tilanteestasi joskus tällä palstalla, toivottavasti hyviä uutisia.
Eli VARO miestä, älä ota yhteyttä, älä usko lepertylyihinsä, naisen rakkauskaan ei sairasta persoonallisuutta parantaisi. Jotkut ovat joutuneet pakenemaankin näitä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle Pikku Myy
PS onko tämäkin heppu riidoissa sukulaistensa, naapureittensa ym kanssa? Onko oikeita sydänystäviä lapsuudesta, nuoruudesta? Pitkäaikaisiin ja paljon yhdessäoloa sisällään pitäviin ihmissuhteisiin tuntemani ei pystynyt, ajautui aina riitoihin. Osaa kyllä kerätä itseään kehuvan ja ylistävän narrihovin ympärilleen, oikeita ystäviä ne eivät ole
SV, kiitos vastauksesta. Tuotapas kokeilenkin jos vielä jotain kuuluu. Nyt on ollut viimeisen suuttumiseni jälkeen hiljasta (onneksi).
Tosin niin on ollut monta kertaa ennekin, sitten taas alkaa pommitus. Nyt tosin vaihdoin puhelin numeron salaiseksi.
Mutta tässä samoilla nurkilla valitettavasti yhä pyörii. Ja kyllä on käynyt pihallani jokusen kerran ns. ”ohi kulkeissaan” ajatellut minun tarvitsevan apua johonkin hommaan jne. Selitysten mestari ainakin ja itsensä ”tärkeäksi” tekijä, kaiken kaikkiaan rasittava ihminen.
Ja käsittääkseni ainut jonka kanssa tekimisissä on hänen äitinsä.
Sen vaan nyt itsetäni huomannu, että tulee katseltua olkansa yli, olo on koko ajan varautunut…koska eihän näistä koskaan tiedä. Tässä vain ihmetellyt, että kuinka näin pääsi käymään. Toki omaa käytöstä ja sanomisia nyt tutkaillut tarkkaan, mitähän olen sanonut ym.
Omasta mielestä olen puhunut hälle niinkuin normaalisti puhutaan ei mitään henk.kohtasia vaan niitä näitä. Tästä sitten vääntyny koko kuvio.
No minulta ei hän sitä rakkautta eikä muutakaan saa. Olen tehnyt totaalisen pesäeron. Sääli vain että pitää omalla kotiseudulla olla ja liikkua nyt niinkuin varkain.
Pikkusen pienempi Myy
(ja näkyi olenvan joku muukin kirjotellut aikasemmin pikku myy nimimerkillä, joten olen sitten pikkusen pienempi Myy)
Ja tuo kehuminen! niin totta! järkyttävää kuultavaa, täydellinen ihminen omasta mielestään. Eli tässä voin sitten todeta että olen törmännyt narsistiin.
Kyllä olet törmännyt narsistiin oikein isolla N:llä, sinä Pikkusen pienempi Myy, osanottoni siitä.
Tässä lukiessani vastaustasi totesin, että ompas minusta tullut oikea ”narskuasiantuntija” 😀 No, se johtuu vaan siitä kun vertaan kokemusta tuntemastani psykopaatista kaikkeen heistä kirjoitettuun, kaikki pitää paikkansa, hän on kuin kävelevä oppikirja narsistista. Ja niin ovat ne kaikki, kuin samasta taikinasta, ja samaan muottiin puserrettuja.
Niinkuin nyt tämän tuntemasi äitisuhde. Luulin jo hetken, että puhutaanko samasta tyypistä? Jäi mainitsematta, että ainoa suhde sukulaiseen, on juuri äitiinsä hänelläkin. Kaikki muut totaalisen poikki, sisaruksiin ja isäänkin. Ja se suhteen taso äitiinsä on jollain 3 -vuotiaan tasolla tällä yli 4kymppisellä täydellisyydellä.
Hyvä veto tuo salainen numero. Arvaan muuten, että hiljainen aika johtui varmaankin suuttumisestasi. Mutta eipä hän sitä jäänyt kuitenkaan suremaan, ompahan otollista aikaa keskittyä uusiin valloitettaviin uhreihin. Tullee taas joskus tyylinsä mukaan ottamaan yhteyttä, koska odottaa, että ”joskus vielä tulet järkiisi, ja haluat taas tapailla itseään herra täydellisyyttä”
Patologinen valehtelu on näillä jatkuvaa. Ovat myös melkoisia tuuliviirejä. Tänään ovat jostain aiheesta yhtä mieltä, huomenna
täysin päinvastaista. Meneppä siitä huomauttamaan, niin kieltää pokkana kaiken, vaikka todistajia olisi useampia. Semmoisia sankareita ne ovat.
Hurjan ikävää, ymmärrän tilanteesi jos joudut pälyilemään tämän tästä olkasi yli. Täytyyhän hänen ennenpitkää lopettaa, ja ymmärtää käsityksesi hänestä. Mutta siihen voi mennä valitettavasti aikaa……..
meillä on miniänä tällainen tapaus.emme voi käydä katsomassa lastenlapsiamme,koska se pahanolontunne voittaa lasten näkemisestä tulevan nautinnon.menee monta yötä nukkumatta käynnin jälkeen,jos hän on kotona.pojalla jo yksi masennuskausi takana,mutta ilmeisesti on niin lumoissa vieläkin, ettei tajua mihin on joutunut.miniä ei vastaa edes tervehdykseen käydessämme.tuntee tyhmempikin ettei ole tervetullut.hän manipuloi lapsiakin meitä vastaan.psykologi sanoi ,että ,kun ei kuulu hoviin kannattaa pitää hyvät välit eli n.100 kilsaa voi olla riittävä,enemmänkin voisi olla.suuri suru siitäkin ,että tuntuu menettäneen poikansakin.mustasukkainen sisaristakin,aivan käsittämätöntä.ei varmaan kannata ostaa hänelle käytöksen kultaista kirjaa joululahjaksi.menisi sekin raha hukkaan.