Tunnista narsisti
Häpeilemättömyys, ylimielisyys, vaativuus ja kateus. Hyväksikäyttö, rajattomuus ja maaginen ajattelu. Näistä piirteistä tunnistat narsistin.
Narsisti on hyväksikäyttäjä. Hänelle kaikki ihmissuhteet ovat olemassa vain omien tarpeiden tyydytystä varten. Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle: hän ei ole kyennyt erillistymään äidistään ja näkee siksi toiset ihmiset itsensä jatkumona. Narsisti rikkoo toisten ihmisten rajoja, manipuloi heidät toteuttamaan omia päämääriään ja samalla mitätöi heitä. Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan.
Narsistia ei voi muuttaa rakkaudella
Narsisti ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa. Narsisti sivuuttaa kanssaihmistensä mielipiteet ja tarpeet. Alistumaan taipuvaiset ihmiset valjastetaan oman itsetunnon pönkittäjiksi, ei-alistuvat ihmiset synnyttävät narsistissa puolestaan häpeän tunnetta ja raivoa.
Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan. Mikäli ihminen tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, on tämä merkki siitä, että hän ei ole täysin narsistinen ihminen. Hänellä on mahdollisuus muutokseen, mutta se vaatii pitkällistä ja kärsivällistä pyrkimystä ja halua, sekä terapiaa.
Narsistista voi tulla riippuvaiseksi
Narsisti osaa tekeytyä viekkaudessaan myös haavoittuvaksi. Siten hän houkuttelee hyödynnettäviä luokseen. Älykäs manipulointi johtaa ihmisen helposti riippuvuussuhteeseen narsistin kanssa, erityisesti jos taustalla on aiempia kokemuksia narsistin kanssa elämisestä. Narsisti tekee kanssaihmisistä riippuvaisia itsestään vetoamalla heidän heikkouksiinsa ja häpeäpisteisiinsä. Narsistin erikoislaatuisuus voi tehdä vaikutuksen – maailma hänen silmillään näyttää hienolta ja jännittävältä. Saatamme haluta päästä osallisiksi siitä. Narsistin suureellisuus voi tarjota meille jotain, mitä omasta elämästämme puuttuu. Ylimielinen ja itsevarma käytös voivat tehdä meihin vaikutuksen etenkin, jos oma itsetuntomme on hatara.
Voimakkaan, karismaattisen ja ylimielisen ulkokuoren taa kätkeytyy hauras itsetunto ja arvottomuuden tunne. Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on niin vinoutunut. Narsistia ei voi muuttaa omalla ymmärryksellä, hyvyydellä ja rakkaudella. Sen sijaan narsisti muuttaa läheisensä – tuhoaa kanssaihmisensä minuuden jatkuvalla mitätöinnillä, tyytymättömyydellä ja toiseen projisoidulla vihalla. Paras suojautuminen narsistia vastaan on hakeutua irti tällaisesta ihmissuhteesta. Usein joudumme kuitenkin tekemisiin narsistin kanssa esimerkiksi työelämässä ja tuttavapiirissämme.
Neuvoja narsistin kohtaamiseen:
- Tunne itsesi. Tunnista omat tarpeesi, tunteesi ja ajatuksesi: irrota ne narsistin luomista ajatuksista ja mielikuvista. Mieti, miltä elämä narsistin kanssa todella tuntuu, miksi haluat elää hänen kanssaan sekä mitä ja ketä se palvelee ja mihin suhde johtaa.
- Tunnusta realiteetit. Tunnista narisistin epärealistiset kuvitelmat, äläkä tavoittele niitä. Mieti, mitkä ovat omia unelmiasi ja pyri niihin.
- Aseta rajoja. Tunnista omat rajasi. Narsisti kävelee kyllä ylitsesi, jos et pidä puoliasi. Vain sinä voit suojella itseäsi. ”lä suostu kynnysmatoksi.
- Vaali vastavuoroisia ihmissuhteita. Narsisisti ei vastaa myötätuntoon myötätunnolla. Vältä siksi läheistä kontaktia narsistin kanssa ja pyri rakentamaan ympärillesi terveitä ihmissuhteita.
Lähde: Sandy Hotchkiss (2005). Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä. Basam Books. Tilaa kirja!
139 Comments
Todella hyvä juttu. Nuo neuvot narsistin kohtaamisen ovat etenkin hyviä. Narsistilta täytyy suojata itsensä. Kukaan ei voi tehdä sitä omasta puolesta.
Objektiivisuutta artikkeleihin. Narsisteja löytyy molemmista sukupuolista – myös naisista. Siksi Artikkelin kohta ”eivät pysty irtautumaan äideistään” pätee monesti vain miehiin. Naisten osalta tilanne on joskus päinvastoin. Siis, artikkelista saa sen kuvan että vain miehet ovat narsisteja, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Nimim. Naishelvetistä irti – onneksi.
Voi naisetkin olla äitiriippuvaisia… Tosin tilastothan puhuvat puolestaan narsistien sukupuolesta. Tosin on niin, että se äitiriippuvuus varmaan harvemmin on naisella koska usein se nainen on äiti itsekin. En nyt tarkoita sitä, ettei naisissa ole narsisteja vaan jotenkin toi irtautuminen varmaan tapahtuu viimeistään oman äitiyden myötä, tosin narsisti siirtää sen sitten lapsiin…oletettavasti? Surullista on kun sivusta joutuu katsomaan, sitä kuinka ex:ni, narsisti; hyväksyy vain lapsistaan tyttären, joka palvoo isäänsä ja jolta hän sää huomioo ja hyväksyntää.. Poika saa olla omissa oloissaan , kun hän (narsisti) ei ”saa kontaktia” ja poika on aina ollut äidin poika. Aikuinen ihminen voi noin vaan unohtaa ja siirtää syrjään oman lapsen, joka ei tyydytä hänen omia tarpeitaan tulla ihailluksi ja palvotuksi. SURULLISTA. Tosin ei tämä poikakaan enää moneen vuoteen ole isäänsä halunnut edes nähdä, vain pakon edessä…Narsismihelvetti on ja pysyy. Täytyy vaan itse jotenkin nostaa se pää, mennä peilin eteen ja sanoa sille ihmiselle joka siellä näkyy; OLET IHAN HYVÄ IHMINEN, KAIKESTA HUOLIMATTA! (ja siitä syystä!). AURINKOISTA KEVÄÄN ODOTUSTA TEILLE KAIKILLE KANSSA KOKIOILLE!
Hei! Haluaisin käytännön neuvoja siihen, miten toimia, kun työyhteisössä on ihminen, jolla on ilmiselvä narsistinen persoonallisuushäiriö. Kysymys on alaisesta- mitä voi tehdä esimies, josta kaikki muut alaiset pitävät, mutta tämä yksi myrkyttää ilmapiiriä mitätöimällä ja mollaamalla sekä työtovereitaan että esimiehiään. Hän on ihminen, joka ei koskaan myönnä tekevänsä virheitä, joka voi laukoa mitä tahansa loukkauksia päin naamaa,
joka käyttää muita hyväkseen, ja on saanut yhden työtovereistaan talutusnuoraansa niin, että muut katselevat säälien mutta voimattomina. Miten esimies voi alkaa purkaa tilannetta: eihän kenellekään voi sanoa, että hän on narsisti ja hänen pitäisi hakeutua hoitoon.
olin naimisissa narsistin kanssa 20v. elämä oli yhtä helvettiä. pelkäsin puhua mitään. jos puhuin asia käännettiin päälaelleen. minulla oli jatkuvat
migreenit. miheni sairastui syöpään. ja kuoli pois. keväällä tulee kuluneeksi 10v. hänen poismenostaan. hän oli kuollessaan 44v. nyt vasta
olen saanut tietää mie
svainajan sairauden eli narsismin. olen sielullisesti
rampa hänen alistamisen vuoksi. hän löi ja haukkui minua jatkuvasti, minä en ollut mitään.hän oli hyvä kaikki muut oli paskoja. olen työkyvyttömyys
eläkkeellä ollut noin kuusi vuotta. osasyyllinen asiaan on miesvainaja.
nyt vointini on parempi. hyvää kevättä kaikille.
asta
Minulla on ex-miniä aivan puhdas narsisti. Valitettavasti eron jälkeen lapsi jäi äidilleen ja äiti sanelee ketkä saavat kuulua lapsen lähipiiriin. Eli isovanhemmat ja isän perhe ei kuulu heihin. Hän rikkoo tapaamisoikeuksia, isällä ei ole mitään mahdollisuuksia lapsensa kanssa yhteyden pitoon. Puheluihin, sähköposteihin tai tekstiviesteihin ei vastata. Kaiken huippu on, kun lasta yrittää tavoittaa, saa asianajajan niskaansa ja syytten asiattomasta toiminnasta. Emme ole kohta 2,5 vuoteen nähneet pojanpoikaamme.
Hei Asta!
Toivon sinulle oikeasti voimia tosi paljon! olen itse ollut naimisissa kohta 5 vuotta narsistin kanssa, mutta vasta nyt minulla on tarpeeksi voimaa, että eroan hänestä.
Toivon, että sinä saat takaisin kaiken, mitä olet menettänyt miehesi takia!
Appiukkoni on narsisti. Surettaa hänen vaimonsa jota on alistettu jo 40 vuotta. Olen yrittänyt saada hänestä hieman itsenäisempää, ja siitäkös appiukko on ”tykännyt”( anoppi ei voi edes tulla viikonlopuksi kylään kun ”mies ei pärjää yksin”). Itsellä pieni lapsi ja pelottaa miten isovanhemmat voivat muokata häntä. Millä keinoilla pystyy käymään kylässä ja elämään normaalia elämää kun eroonkaan ei pääse? Eipä sitä miestä valitessa tullut mieleen appivanhemmat ja heidän puutteensa. 🙂
Hei mitä mieltä olette, voiko narsismi olla opittua tai geeneissä? vai mikä selittäisi sisarusten _ihan diagnosoidun_ narsismin?
Minä jouduin menemään vihille sellaisen kanssa joka yhden tanssin kanssani tanssittuaan kuvitteli omistavansa minut ja siitä alkoi minun painajaiseni ja pakoonjuoksuni.Ja niin siinä kävi että hän sai tahtonsa perille ja jouduin menemään vihille hänen kanssaan.Hän tuli kamojensa kanssa asuntooni eikä lähtenyt pois vaikka kuinka käskin ja ajoin.Olin niin nuori ja sinisilmäinen enkä ymmärtänyt että olisi pitänyt ottaa yhteys poliisiin.Sitten äitini pakotti vihille sanomalla että ei ole muuten kotiin tulemista,ja koti oli minulle maalaistytölle tärkein asia maaimassa.Vuosi oli silloin 1963.Jo kolmen kuukauden aikana huomasin että hän oli täysin viallinen joka tavalla.Kun tulimme vihiltä hän sanoi hiljaa ”jouduitpas ottaan mut”ettei siskoni ja hänen miehensä kuulleet jotka olivat todistamassa.Siinä meni yksi nuori elämä hukkaan narsistin kanssa.Sairastuin melkein heti paksunsuolen verenvuotoihin ja hän ilkeili ja ivaili että kohta kuolet ja luulinkin kuolevani koska mikään lääke ei auttanut.Siinä kärsimyksessä meni 20 vuotta.Kun vihdoin sain voimia jostain ja hain avioeron paperiavioliitosta niin aloin tervehtyyn itsestään ilman mitään lääkkeitä.Vasta muutaman vuoden olen ollut tietoinen että olin joutunut narsistin ja psykopaatin uhriksi.Vielä eroni jälkeen hän kiusasi minua joka tavalla,ja teki kaikkensa että tuhoutuisin uudelleen.Mutta olen terve nykyään paitsi henkinen puoli ei meinaa parantua millään,ja toisinaan näen vieläkin painajaisia öisin ja herään huutooni.Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia.
Leilan kertomus on kuin sama elämä missä elän nyt, vihille päästyämme hän muuttui täysin. Olen henkisesti niin rikki ja raskaana 4kk, en kehtaa mitään tehdä etteivät ihmiset puhuisi.
Olin tyhmä, mutta olen voimaton.
en tiedä mitä teen.
Jarna, etsi kiireesti apua. Hae ympärillesi turvallisten ihmisten piiri: ystäviä, sosiaalityöntekijöitä, perheterapeutteja (esim. kirkolla on hyviä), keitä tahansa, jotka ovat tukenasi lähtiessäsi omaan elämään. Puhu tilanteestasi ammattilaisille. Rakasta itseäsi ja tulevaa lastasi ja lähde pois ennen kuin jäätte loukkuun. Älä kuuntele miestäsi, vaan hänen puhuessaan ajattele vain, että hän on sairas ja sinä olet suunnattoman arvokas. Ansaitset onnellisen elämän. Voimia!!!
Eilen sen vasta tajusin, olen 24v ja äitini on narsisti. Hän on yhden ihmisen elämän jo laittanut aivan sekaisin (isäni) ja nyt on uusissa naimisissa ja joudun seuraamaan jälleen sitä hirveää ilkeyttä ja alistamista uutta miestä kohtaan. Olen tähän päivään asti syyttänyt isääni siitä helvetistä mitä meidän perheessä on joskus ollut. Kuinka olen voinut olla näin sokea! minulla on meneillään varsinainen tunteiden vuoristo rata, kun tajusin asian!! Jotain on tehtävä!!! myöskin muut perheessä olevat siitä joutuvat kärsimään vaikka omilla teillä jo ovatkin, mutta lapsuuden traumat kyllä seuraavat!
Kokemuksesta tiedän,että kun itselle selviää lähi-ihmisen narsismi,ajatukset ja tunteet ovat vahvoja,mutta ajan mittaan tulee helpotusta,jopa välinpitämättömyyttä asiaa kohtaa.Sillon on vapautunut.Mutta onnellista aina ,kun herää huomaamaan ongelman oikean nimen,siitä alkaa vapautuminen.
Mies on aina hallinnut maailmaa. Kivikaudella tuotiin ruokaa pöytään ja nainen valmisti siitä aterian. Kesti kuitenki tuhansia vuosia, ennenkuin nainen huomasi siinä jotain ongelmaa? ” Minäkin haluan metsästää, pärjään omillani”.. Varmasti nainen omillaan pärjää, mutta kaipaa miestä, sitä narsistia joka vaihtaa auton renkaat, panee naisensa tiskaamaan. .Minä vaihtaisin! Tosiasia on se, ettei kumpikaan sukupuoli haluaisi tasa-arvoa, koska se on mahdottomuus. Pikkufaktoissa tai saduissa aina prinssi pelastaa morsion. Saas nähä ehtiikö..
Mies hallinnut maailmaa!? On! Omalla tavallaan mutta myös NAINEN on hallinnut, omalla tavallaan! Näin historia meille kertoo…menimmepä miten kauas tahansa. Eikö jo voitaisi se asia myöntää…yksinkertaisuudessaan mies tarvitsee naista ja nainen miestä, ihminen ihmistä, koska olemme VIELÄ ihmisiä! Meidät on luotu siitä samasta tomusta joksi kaikki tulemme. Elämme ehkä suurten muutosten aikaa tämän sukupolven on ehkä vaikea suhtautua muutoksiin, ja niihin asioihin mitä vielä on edessä. Ei tämä aika kuitenkaan ole luonut narsismia se on ollut olemassa myös jo aikojen alusta. Luojamme kuka olikaan? Loi kaunista maan päälle ja avaruuteen sitä saamme ihmetellä vielä tänäkin päivänä. Tuo ihme ja kauneus sen voimme nähdä luonnossa, toki omissa lapsisamme, ystävissämme, kaikialla se tulisi olla onni! Kaupallisuus tuottaa narsisismia josta seuraa yksinäisyys! Välinpitämättömyyttä ? Kysyn missä ja mitä on rakkaus?
Olen tietoinen siitä, että minussa on ollut jokin kohta, miksi olen joutunut narsistin kynsiin. Alussahan hän oli hurmaava ja tunsin olevani ihan prinsessa. Tuntui ihanalta olla maailman tärkein! Kahden vuoden kihlautumisen jälkeen naimisiin ja siitä se helvetti sitten alkoi. Minulla on monta irrottautumisyritystä, mutta sairastuin masennukseen enkä jaksanut pitää päätäni. Hänhän osaa aina pelata pelinsä niin, että kun panen hänet seinää vasten, hän muuttuu muutamaksi viikoksi, kuukaudeksi taas ihannemieheksi. Ja onhan hänessä puolia, joita rakastan, huumorintaju, taloudell.asioissa tip top, älykäs, mutta sitten toisessa hetkessä tunnekylmä, oma-napainen, minun asioistani ja läheisistäni viis. Solvaa ulkonäköäni, sukuani, etten tee kotona mitään, ”kaikki kodin ulkopuolinen on sinulle tärkeämpää kuin meidän elämä”- hän sanoo. Kasvaisit jo aikuiseksi, ottaisit velvollisuudet todesta jne. ja itse hän ”aikuisena ja kypsänä” vetää kossua pullon illassa noin 5 iltana viikossa.
Olen taas tehnyt eropäätöksen ja sanonut sen hänelle tai kertonut kirjeessä, kun hän meni pariksi päiväksi muualle. Hän on niin uhkaava, etten uskaltanut sanoa sitä päin naamaa.
Olen stressaantunut, pelottaa selviänkö hengissä omaan kämppään…yritän ainakin. Luen itselleni lakia, että pysyisin päätöksessäni!
Uskomatonta mitä tuollainen narsismi saa aikaan. Itse olen elänyt jo kohta 15 vuotta narsistin (ainakin luulen niin)kanssa. Enää elämässäni ei ole kuin perhe ja työ. Mies on lukkiutunut kotiin, eikä ole kiinnostunut mistään. Minun pitäisi olla viihdyttämässä ja siivoamassa ja ruokaa laittamassa. Jos en ole mieliksi saan huutoa niskaan. Minuahan ei tieteenkään tarvitse miellyttää.. Jo muutaman vuoden on elennyt erotaanko vai ei leikkiä. Muutama kuukausi menee paremmin, mutta ei ne tunteet muutu. Minusta tuntuu etten rakasta miestäni, hän imee minusta kaiken. Hän vakuuttaa rakastavansa minua, mutta minusta ei tunnu siltä ? Olen sairastanut masennusta jo muutaman vuoden, enkä uskalla lähteä eroprosessiin. Haluaisin taas ilon takaisin elämääni, onneksi minulla on lapset. Heistä en halua luopua mistään hinnasta, mies on kuitenkin uhkailut silläkin.
Kun luen näitä muiden kirjoituksia niin ymmärrän hyvin että siitä elämästä on vaikea päästä pois.Itse olin niin takertunut äitiini että en alkuun edes miettinyt eroa koska pelkäsin että en voi enää mennä kotiini käymään.Vuodet kuluivat siinä onnettomassa elämässä ja minä sairastuin täydellisesti tyttöni ollessa 2 vuotias koska olin kotona hoitamassa häntä.Niinsanottu ”mies”kiusasi minua koko ajan ja haukkui että mene töihin siitä laiska muija ja myös joka tavalla nimitteli ja pilkkasi.En olisi pystynyt mihinkään työhön siinä elämässä,oli se niin hirveää.Kun tuli vieraita niin hän muuttui taas sellaiseksi että istu nyt leila kun olet taas koko päivän tehnyt arvokasta työtä hoitamalla lasta,olet varmaan väsynyt.Hän ei koskaan välittänyt lapsista vaan suorastaan kadehti heitä.Eron jälkeen hän kävi lastensuojelussa kertomassa valheita minusta niin että sieltä tultiin myös kotikäynnille.Mutta sekin asia selvisi kun hänelle osui kerran nuori miesvirkailia joka huomasi hänen kaksinaamaisuutensa ja soitti minulle että tämä niinsanottu isä yrittää vahingoittaa minua lasten kautta.Siihen loppuivat ne käynnit lastensuojelussa ja tapaamispäivinä hän tuli pakon edessä tapaamaan lapsia kun ei voinut myöntää muille kuin minulle että hän ei välitä tippaakaan lapsista.No ne käynnit loppuivat koko lailla pian koska alkuun hän valehteli esimerkiksi että ei pääse kävelemään,vaikka olin nähnyt hänet samaisena päivänä kantavan kauppakasseja ja kävely sujui hyvin.Haluan julkisesti kertoa tämän hirveän kokemukseni johon jouduin ilman omaa syytäni koska olin niin nuori ja avuton pitämään puoliani,eikä ollut ketään joka olisi auttanut minua.Minulta meni paras osa elämästäni hukkaan narsistin ja psykopaatin kanssa jota puidaan vieläkin terapiassa.
Hei!
Olen asunut poikani kanssa noin kuukauden paossa tällaista narsistista miestä.Olen lukenut kirjoja ja käynyt näillä sivulla lukemassa surukseni omaa tarinaani. Ystäväni sanovat minua vahvaksi, vaikka oloni on heikko.Kaiken tämän tein pelastaakseni rakkaimpani eli poikani.Hän kävi poikaani kiinni ja tilanteen päättyessä hakkasi myös minut. Kaiken loputtua totesi,että syytä poikaasi että sait selkääsi.Käsittämätöntä ja erittäin loukkaavaa käytöstä. Asiamme ovat vielä aivan kesken ja pelkään kuinka monen ”mankelin” läpi joudun vielä menemään.Olen kuulemma julistanut sodan ja siitä ei kukaan ole selvinnyt elävänä.Nämä ovat uhkauksia ja olen sellainen ihminen ,että on edelleen vaikea kuvitella jonkun tahtovan toiselle pahaa.Lähdin ilman riitaa ja toivon sen riittävän.Ystäväni ovat kovin huolissaan minun ja poikani turvallisuudesta ja soittelevat ja kannustavat meitä uuteen päivään. onko teilla kellään antaa neuvoa kuinka tällainen ”loppusiivous” tehtäisiin hyvin ja ilman suurempaa sotkua.Pelko on nyt minulla päällimmäinen huoli ja se lamauttaa minua ja on vaikea keskittyä tekemään päätöksiä.
HEI JUHIS!!!
En tiedä voisiko olla oikeasti tällainen sattuma, mutta minä olen tajunnut, että isäni on nainut naisen joka on narsisti. Tämä nainen kertoo aina kuinka hänen entinen mies tuhosi kaiken jne. Minä vain uskon kaiken mitä tässä nyt on tullut vastaan, johtuvan tästä naisesta ja luulenpa, että tämä entinenkin suhde on oikeasti vain tuhoutunut tämän naisen tekojen takia.
Minä yritän pysyä mahdollisimman kaukana tästä naisesta, sillä hän tuhoaa kyllä kaiken mahdollisen ympäriltään. Sen näkee melkeinpä ihan kaikki muut paitsi isäni. Hän lienee niin sidottu tähän naiseen.. Pelkään vain sitä, että sitten kun on minun aika saada lapsia, niin ei isäni voi tutustua omiin lasten lapsiinsa, koska en todellakaan uskalla viedä lapsiani sen naisen lähelle..
Tuota istun täällä yksin yhteisessä taloudessamme; mieheni katosi elämästäni viikko sitten – on lähetellyt tekstiviestejä miten rakastaa ja niin raskasta, nukkumaan ei pysty.. Ja niin rikki.. Lähti, koska viime viikolla minulle selvisi ja tästä suutuin toden teolla, sillä hääpäivä oli jo päätetty ja kaikki piti olla kunnossa.. Näin nimittäin lainapaperin, johon hän on menossa takaamaan 163 000 euron lainaan, vailla maksukykyä ikinä tätä suorittaa jos siinä huonosti käy.. Laina oli äidilleen..
En voinut uskoa tuota, en tajuta.. Ihminen, jonka kanssa elänyt kaksi vuotta ei tuollaista kerro.. En tiedä onko mieheni äiti narsisti, mutta liian tiiviisti pyrkii meidän elämäämme vaikuttamaan.. Äidin puuttumisten seurauksena olen yrittänyt erota, mutta mieheni vannonut rakkauttaan ja sitä kuinka ainoa oikea ja kauniimpaa ihmistä ei ole tavannut.. Ongelmatilanteissa syy on kuitenkin aina minun. Tässäkin tilanteessa minä olisin kuulunut psyk. osastolle tämän äidin mukaan kun kyselin mieheni perään, joka viikon kotoamme häviksissä – ensimmäinen kerta kahden vuoden aikana..
Olen hakeutunut ihmisten seuraan, soitellut apua kriisityöntekijöiltä yms.. Onneksi jo valmiiksi aikaisempien elämäntapahtumien johdosta käyn terapiassa, joka suoja tässä vaiheessa… Miehen äiti tässä tilanteessa kehoitti minua senkin lopettamaan, koska se tekee minusta vielä hullumman??
Miehen äiti on tehnyt diagnoosin minusta, että olen alkoholisti ja vaikka mitä.. On kerran jopa käynyt käsiksi, yrittänyt omia koirani.. Mieheni ei tätä näe, vaan puolustaa äitiään.. Olen niin peloissani ja kylmiä väreitä tulee.. Ennen tuota laina-asiaa aloin saada pelkotiloja jostain syystä miehestäni, enkä hyväksynyt, että tunteissa saattaaa olla jotain perää…?
Olenko herännyt ja kuka tuossa vaikuttaa narsististilta, kannattaako miehen selityksiä enää edes kuunnella.. Mikäli hän edes palaamassa?
Hei kaikki uhrit. Elän ilmeisesti narsistin kanssa… meillä on kuusivuotias tyttö, minulle tärkeintä maailmassa. Tapasimme, hetken seurustelimme ja tulin raskaaksi, olin 18-vuotta silloin.. Raskausajalla jäin yksin joka viikonloppu kotiin kun mies lähti viihteelle. Siinä ei hänen mielestään ollut mitään väärää. Vieraat naiset myös tulivat kuvioon, olinhan kámalan lihava raskaana. Itsetuntoni lytättiin todella alas. Mieheni eli samalla myös kaksoiselämää: normaali suhde entisen kihlattunsa kanssa. Hänelle sanoi ettei ole ketään muuta kuin se tyttö ja minulle samoin..olin muka hänen ainoansa. Synnytin ja miehen juhliminen jatkui..yksin olin pienen lapsen kanssa. yölliset itkut hiljensin sillä mies ei kestänyt itkua yhtään vaan tuli huutamaan: mikä vittu sillä kakaralla nyt on? ja tytöllämme oli lievää koliikkia, joten itkut oli ymmärrettäviä. Mutta kamala sentään kun miehen yöunet häiriintyi!!! Voiko joku olla noin itsekäs. Sitten alkoi lyöminen kun en enää ollut raskaana. Kaverit hän päätti puolestani, oli tyttöjä joiden kanssa en saanut olla tekemisissä sillä ystäväni oli miehelleni ohi mennen maininnut että hänen käytöksen pitäisi muuttua kun taloon on tullut vauva. Juhliminen vaan jatkui ja jatkui.Vieraita naisia on jatkuvasti ja tiedän milloin hän valehtelee mutta mitään hän ei myönnä. Uskoo ilmeisesti vaan itse omat valheensa, minä en ainakaan.Pari kertaa olen lähtenyt, viimeisellä kerralla kokonaan. Hankin oman asunnon mutta lapsen takia en halunnut riideä joten annoin hänen tulla meillä käymään. Hän ei vielä ole lähtenyt. Ei kysynyt voiko tulla meille asumaan. tuli vaan ja kantoi tavaransa ja oli kuin kotonaan. MITÄ MINÄ TEEN? En jaksaisi enää.Koko ajan saa kuulla kuinka tyhmä on, tänään kädestäni luiskahti lautanen joka meni rikki niin olin todella v****n idiootti… haluan siitä eroon mutta kun en uskalla ottaa asiaa puheeksi sillä hänen mielestään minulla on joku toinen ja saan vielä kaiken lisäksi turpaani. Koskaan en ole pettänyt ja hän tietää sen sillä en uskaltaisi. Paha olo on koko ajan ja itku herkässä joka päivä. Tahdon tästä umpikujasta pois.TAhdon nähdä’ valoa ja iloa elämssäni.AUTTAKAA!!!!
outoo, et vaan naiset kirjottaa tänne…..
tai kai se miehinen ylpeys estää kertomasta muille, millasta voi olla….
miä ainaki ihan paskana, ku koittanu pitää perhettä kasassa, ja saanu vaan vittuiluja ja syytöksiä….
en itekkään ihan pulmunen oo, mut ainakin oon koittanu olla hyvä isä ja puoliso…..
nyt vaan tuntuu, ettei enää jaksa yksin yrittää……
mitä voi tehhä, ku kaikki mitä osaa ja pystyy ja jaksaa, on tehny….?
ja tuntuu vaan siltä, et on joku turvasatama, missä voi huilata…..
et taas jaksaa sit mennä……
Aika herkästi tunnutaan ihmisiä leimattavan narsisteiksi ja psykopaateiksi, varsinkin miehiä, jos nainen ei saa sitä mitä itse haluaa. Naisilla tuntuu olevan esim. pakonomainen halu hakea miestensä äiti-suhteesta jotain epänormaalia, vaikka kyse taitaa olla ennemminkin heidän omasta mustasukkaisuudestaan. Eikö eräs narsistinen luonteenpiirre ole sekin, että haluaa kaiken huomion kohdistuvan itseensä?Toinen narsistinen piirre on marttyyrius, johon naiset ovat itse hyvin usein ihan itse syyllisiä. Aivan eri asia sitten tietysti on, ovatko nämä ihmiset narsisteja vai eivät.
Kovin isolla lusikalla ei kannata ruokkia sellaisia ihmisiä, jotka syyttävät diagnosoimattomia läheisiään narsisteiksi.Syyttäjä saattaa nimittäin olla sitä itse.
Tutulle kuulostaa.Hyvin samankaltaisia kokemuksia itsellänikin! Itse olin vielä muutama viikko sitten kihloissa narsistin kanssa, mutta sitten hän jäi ”yllättäen” kiinni rinnakkaissuhteesta.Tartuin siihen kuin hukkuva oljenkorteen ja keräsin kaikki voimani päästäkseni viimein eroon hänestä.Eikä hän tälläkertaa pysty vierittämään syytä erostamme minun harteille,tosin yritti jo kovasti, en kuulema ollut pitänyt hänestä riittävää huolta! Melkoinen kommentti mieheltä jonka viikon mittaisten ryyppyputkien aikana minä koitin olla hänen tukenaan ja turvanaan! Nyt hänet saa tämä ”uusi nainen”,jolle mies on valehdellut jo silmät suut täyteen,jättänyt mm.kertomatta olleensa kihloissa heidän suhteensa alussa.Säälin kyllä tätä uutta naista,ja toivon että hän tunnistaisi ajoissa oireet,eikä hän joutuisi yhtä pitkään piinaan kuin minä.
Kiva huudella täältä kun yhteys pätkii ja tuhoaa tekstit. Ihan kuin mun elämässäkin. Yhteys on, mutta huono ja ei toimi..
Olenko muuten ainoa aikuinen ihminen jonka valvomisia ja nukkumisia puoliso valvoo? Nytkin ehdin olla alle 5min alakerrassa ja tuli jo komento ylös nukkumaan, mutta en mennyt ainakaan vielä. Sama tapahtuu jos menen vessaan, suihkuun tai vaikkapa ripustamaan pyykkiä. Aina pitää antaa selvitys kolmena kappaleena.
Mutta siis asiaan.
Tapasin mieheni 10 vuotta sitten internetin keskustelupalstalla. Alkujaan en ollut mitenkään kiinnostunut, mutta jotenkin hän sai suostuteltua minulta puhelinnumeron ja tapaamiseen. Jo silloin alkoi huonon omantunnon käyttö aseena ja osittain siitä syystä myös tapasin hänet.
Suhde oli alusta saakka pelkkää seksiä ja nuorena ja epätoivoisesti rakkautta kaipaavana en tainnut tajuta mihin pääni pistin. Ajattelin kaiken olevan miehen alkuintoa ja tasaantuvan siitä. Ehkä myöhemmin sitten tutustuisimme toisiimme paremmin myös ihmisinä.
Ainakin perusasioiden arvojen ja moraalin koin meillä olevan samanlainen.
Aloin nopeasti odottaa esikoistamme. Raskaudesta kuultuaan mies jäi aika pian kotiin työttömäksi omasta halustaan. Työhaluja ei ole löytynyt vielä tähän päivään mennessä. Mieluummin tekee velkaa, pummaa rahaa tai lypsää vanhemmiltaan. Supliikki toimii ja huono omatunto aseena ainakin jos ei puhumalla selviä. Sama se vaikka perheellä ei olisi ruokaa, mutta isille täytyy leluja ostaa ja hankkia. Ollaankin aika lailla velkaannuttu näiden vuosien aikana.
Ensimmäisen lapsemme synnyttyä alkoi muut naiset astua kuvioihin ja vaikka mies jäi kiinni ensimmäisellä kerran kirjaimellisesti housut kintuissa niin tämä ei pahemmin järkyttänyt. Minä en ainakaan saanut selityksiä. Hyvä sentään, että lohdutti hysteeriseksi tullutta naista jonka kanssa minua petti. Minun nukkuessa vauvan kanssa viereisessä huoneessa hänellä oli pokkaa alkaa moisiin touhuihin.
Voi, että minä sinä hetkenä häpesin sitä millainen isä lapsellani oli ja sillä joka vielä oli vatsassa. Kaikille naisille selitti samat seksiruikutukset kuinka ei saa seksiä kotona ja elää puutteessa. 2 kertaa päivässä ei riittänyt ja olin ikävä pihtari hänen mielestään ja kuulemma olen yhä.
En ole edes laskenut kertoja jolloin hän on raiskannut minut. Hän ei reagoi raiskaamiseen mitenkään. Ihan kuin hän ei huomaisi minun itkua, potkimista, huutoa ja oksentamista aktin jälkeen.
Ystäviäni hän ei voi sietää. Hän ottaa heti selvää miten heistä voi hyötyä. Jos heistä ei ole hänelle hyötyä hän kohtelee heitä jopa vihamielisesti. Hyödyllisten ihmisten elämään hän luikertelee ja lypsää heistä kaiken irti kunnes he tekevät pesäeron.
Muuten vahtii mustasukkaisena ja ei haluaisi päästää töihin tai ainakin maanittelee jäämään kotiin. Haluaa tietää kaiken töissä tapaamisista ihmisistä ja sitten kommentoi heitä vihamielisesti.
Nytkin kävi tarkistamassa mitä teen ja on vihainen…
Lapsia lyö miten sattuu ja nimittelee. Jo aamusta alkaa paskapääksi haukkumiset.
Voi tätä on kertynyt loputtomiin kymmeneltä vuodelta ja voisin jatkaa vaikka kuinka. Mutta osaako kukaan sanoa voisiko mieheni olla narsisti?
Maria:Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä onko miehesi narsisti vai vai?Jos on, niin mitä sitten tapahtuisi? Jos ei ole, niin huokaisitko helpotuksesta , että ’kaikki sittenkin hyvin’?
Oikeastaan vain sillä on väliä mitä sinä itse olet. Mitä sinä olet?
Minä en ole mitään. Ei minusta koskaan tullut mitään. Opin jo lapsena pakenemaan pääni sisään henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Täällä minä istun pääni sisällä ja kuori tekee muuta. Kuinka huolissaan sitten kannattaa olla kuoren elämästä? Yritän ymmärtää miksi joku tekee niin kuin tekee, jotta voin sopeutua.
KAIKILLE JOTKA ELEÄVÄT NARSISTIN KANSSA.
MIKÄLI EROAT LÖYTÄÄ SE UUDEN UHRIN, ET PÄÄSE VÄLTTÄMÄTTÄ IRTI KOSKA ET HALUA SAMAA MUILLE, TAI SAIRAALLA TAVALLA HALUAT ELÄÄ ITSEKIDUTUKSESSA ETKÄ JAKAA MUIDEN KANSSA. NARSISMI ON HENKINEN KUOLEMA JA MUSTAAUKKO, SE IMEE SINUSTA ENERGIAN ITSEEN, HALUAT OLLA HÄNEN KANSSA KOSKA HALUAT KUOLLA, HÄN ON TARTUTTANUT KUOLEMAN.
KYSYKÄÄ ITSELTÄNNE JA PUNTAROIKAA OLETKO ITSEKÄS JA ELÄT, VAI EPÄITSEKÄS JA KUOLET.
Minulla on äitinä narsisti. Olen jo itsekin yli 40, ja ”vapautunut” hänestä aika paljon, kovalla työllä. Mutta silti se aina satuttaa. Äidistään ei voi erota. Ja kun äitinä ollut narsisti, saa tehdä kovan työn, jotta itsetuntonsa kanssa pysyy kasassa, se on kuin heinäkasa äidille, joka sen puhaltaa aina kasaan. Mitään normaalia ei voi äidilleen kertoa, koska olen kaikessa äitini kilpailija. Eikä muutenkaan, koska hän ei kuuntele minun asioita, sillä mikään, mikä ei kosketa häntä, on hänelle kuin ilmaa. Taitavasti hän sivuttaa asiat kun asiat, ja kääntää aina kaiken koskemaan itseään. Jos on tulossa sukulaisten juhlat tms. siitä tuleekin hänen oma shownsa. Ensin vatvotaan sitä tuleeko hän ylipäänsä paikalle. Häntä tätyy maanitella kuin viisivuotiasta. Sen jälkeen käydään haukkumalla kaikki kutsutut läpi, päästään hänen vaateasioihinsa, joiden puimisessa ei ole loppua. Kun itse juhla hetki sitten koittaa, hän esittelee ja kehuu vain rikkaat je merkittävät sukulaiset mm. ne joilla on tarpeeksi hieno auto, titteli tai rahaa. Lopuilla ei ole niin väliä. Hän tekee toisen juhlista oman shownsa, jakaa rahaa nuoremmille sukulaislapsille (=ostaa kiintymystä) ja esittää parhaat puolensa olemalla hurmaava niille joista on hyötyä. Kun juhlat ovat ohi, on vuoro haukkua taas kaikki tyhmät sukulaiset, joiden vaatteet eivät olleet hienoja. Sitten itse juhlan aiheesta tai päähenkilöistä hän heittää jonkin tylyn tai alentavan kommentin.
Ja niin taas päästään seuraavaan tapahtumaan.
Koskaan äitini ei ole minulta kysynyt miten voit? Sen sijaan hän saattaa kysyä useita kertoja viikossa miten hänen minulle ostamansa viherkasvi voi! Kaikkeen hän katsoo olevansa oikeutettu puuttumaan ja kommentoimaan. Siitä miten pukeudun, miltä näytän (miten hiukseni ovat) olenko lihonnut, mihin matkustan, missä asun ja missä teen työtä. Mutta oikeasti hän tietää aika vähän elämästäni, unohtaa senkin vähän mitä saan kerrottua, koska ei kertakaikkiaan käsittele päässään mitään mikä ei kosketa tai kiinnosta häntä itseään. Tälläinen on siis ihminen, jota joudun kutsumaan äidikseni.
Kälyni on narsisti. Jo pian 20 vuotta olen kuunnellut haukkuja, jotka koskevat vanhempiani (hänen appea ja anoppia), minua ja minun perhettäni. Itselläni 5 v poika, jota MINUN vanhempani eivät saisi hoitaa ja paijata. Käly laskee paljonko äitini hoitanut heidän 3 lastaan ja minun yhtä lastani. Montako tuntia kukin viikossa tai kuukaudessa saa olla mummulassa. Montako yötä minun poikani on ollut MINUN VANHEMPIEN LUONA. Jne jne. Kaikki minun perheeni asiat kiinnostavat häntä. Haloo. En mielestäni ole tilivelvollinen hänelle missään suhteessa. Äitini on hoitanut heidän 3:a lastaan kyllä paljon. Lasten iät nyt 12, 9 ja 4. Vanhinta äitini hoiti 9 kk iästä aina koulun alkuun saakka. Kuitenkin käly haukkuu äitini: ”En ole koskaan kuullut mummusta, joka jättää lapset heitteille” Oi, en jaksa kaikkia hirvityksiä kirjoittaa. Tuntuu, että myös veljeni on sairastunut, sillä hän myös haukkuu omat vanhempansa ja on tunteeton. Aina joka asiaan löytyy vastaväite ja heissä ei ole mitään vikaa. Ongelma olemme me kaikki muut. ONNEKSI MINULLA ON RAKKAAT JA LÄMPIMÄT VÄLIT VANHEMPIINI. Tuemme toisiamme ja toivomme selviävämme tästä helvetistä. Ja mikä surullisinta, veljeni ja hänen vaimonsa ovat poikani kummeja. Harmittaa. Täytyy yrittää olla kuin heitä ei olisikaan.
Kirjoittelin tämän lukemisen ohessa muistivihkooni nimiänne, jotka aioin mainita alussa, mutta teitä on monta, liian monta.
Minä avioiduin erittäin mellyttävän ja miehisen miehen kanssa nuorena ja muutimme yhdessä ulkomaille (Australiaan). Siellä muutaman kuukauden asuttuamme mieheni tilalle oli muuttanut jouku aivan outo tyyppi. Se, joka ennen minua suorastaan jumaloi ja hoiteli hellästi, alkoi haukkumaan, alistamann, pahoinpitelemään, raiskaamaan enkä minä ymmärtänyt, mistä oli kyse. Siihen hässäkkään syntyi lapsikin, toinenkin ja tilanne vain paheni. Halusin erota ja muuttaa takaisin kotisuomeen, mutta eihän siitä mitään tullut, kun sen maan sääntöjen mukaan lapset olivat isänsä passilla ja jos minä olisin lähtenyt turvaan, olisin joutunut tekemään sen ilman lapsiani. Eihän siinä auttanut muu kuin mennä takaisin. Mustasukkaisuus, epäilyt, ja pahoinpitely lisääntyi ja siinä sivussa minut aivopestiin uskomaan, että kaikki vika olikin minussa. Ystäviä ei saanut pitää, sukulaisille ei saanut kirjoittaa eikä soittaa ja miestä oli miellytettävä kaikin tavoin passaamalla. Luulin jossain vaiheessa, että hautaan se mies minut hommaa nuorena, mutta eipä se perhana onnistunut!
Muutimme takaisin kotipuoleen ja kymmenen vuoden avioliiton jälkeen sain eron. Roikuin kuitenkin miehen talutushihnassa vielä monta vuotta, sillä kesti kauan enne kuin löysin taas itseni ja uskalsin ajatella ja toimia kuten itse parhaaksi näin.
Nykyään elän hyvin tyytyväistä ja tasapainoista elämää ja olen jo vuoden verran kirjoittanut netille puhtaaksi päiväkirjojani noilta vuosilta. (www.ritu.se) Tämän kirjoitusharrastuksen kautta olen löytänyt monia muita samassa tilanteissa eläneitä ja keskustelemme asioista ja yhteisistä kokemuksistamme mm. kommenttilaatikon kautta. Käy kurkistamassa ja jätä omat terveisesi.
Jos elät tällä hetkellä narsistin kanssa, eroa! Hakeudu vaikkapa turvakotiin ensivaiheessa, jos pelkäät ettet jaksa tai uskalla erota. Voin taata sinulle, että elämän ihan pienetkin ilonaiheet tuntuvat valtavilta päästyäsi narsistin kourista ja oman elämäsi alkuuun. Voimia sinulle!
kyllä kuulostaa niin tutulta että itku meinas tulla…
sain viime vuoden juhannuksena tietää että miehelläni joka on nykyään exä oli ollu suhde melkein 4vuotta toisen naisen kanssa ja sen jälkeen kun erosimme meni 5viikkoa kun exä vietteli mut uudestaan ja minusta tuli sitten se kuuluisa toinen nainen.
Tämä toinen nainen ei tiennyt minusta ja 2lapsesta mitään,heidän suhteensa perustu täysin valheelle alusta alkaen.no,minä hullu olisin ollut valmis jatkamaan vielä meidän perhe-elämää vaikka en saanut olla vanhempiini,sisaruksiin,sukulaisiin,ystäviini,ym missään tekemisissä.olihan mieheni pettäny mua alusta asti sen tajuan nytten,mutta en uskonu ketään jotka sen mulle kertoi koska exäni kielsi kaiken.
nyt vaikka ollaan oltu vuosi erottu niin exäni vainoo mua edelleen vaikka meni tämän naisen kanssa naimisiin alkuvuodesta.lapset asuvat isällään koska he muka itse sitä tahtovat (ovat 8 ja 6 vuotiaat),nytten exä on ruvennu vaatimaan että mun pitäisi antaa yksinhuoltajuus hänelle.
viime syksy oli kamalaa tappelua,alistamista,keristämistä,ym exältä että lopulta masennuin ja yritin tappaa itseni koska tunsin olevani yksin koska en olisi saanu olla kuin hänen kanssaan tekemisissä.sairaala hoidossa tajusin ja mulle sanottiin että exäni on narsisti joka oli vieny multa kaiken ylpeyteni ja itsetuntoni,joka ei ole viäkään kohillaan.
vaikka erosta on kohta vuosi ja yhteinen talon olen oman osuuteni exälle myyny niin omia tavaroita en ole vieläkään saanu,kaikki mitä on nyt omassa kodissani on ostettua paitsi muutamat vaatteet ja keittiötavarat.
nyt olen harkinnu että muutan toiselle paikkakunnalle koska samassa kylässä emme voi näämmä asua,exä ajelee kerrostalon ohitte missä asun kyttäämässä olenko kotona joka on musta todella ahdistavaa ja mun pitäisi kertoa edelleen kaikki menoni,ym hänelle vaikka ne eivät hänelle enään kuulu pätkän vertaakaan.
nyt kun olen löytäny yli 4kk:tta sitten miehen niin exä yrittää kovasti ystävystyä hänen kanssaan ja kerran änkesi tyköni ryyppäämään ja tarjosi meillekkin ku nykyinen vaimo oli muualla eikä se tiedä tänä päivänäkään missä exäni oli ja mitä hän yritti.exäni vokotteli koko sen illan,yön ja seuraavan aamun mua että pitäisi olla hänen kanssaan petin puolella.ensin niin ehdotellen ettei nykyinen kuulut sitä,mutta sitten kun humaltu ni ei enään välittäny kuuliko mieheni sen vai ei.seuraavana päivänä menin suihkuun ja unohdin laittaa vessan lukkoon niin exäni joka oli yötä tykönäni niin änkes yht´äkkiä suihkuun kanssani.kaiken tämän kyllä olen rakkaalleni kertonu sekä sen 8vuoden liiton mitä olin exän kanssa joka tähän päivään asti väittää että minä häntä kuullemma olen pettäny vaikka se ei ole todellakaan totta.koko suhteemme aikana exä oli kauhian mustis musta ja on sitä edelleenkin vaikka kunpikin eletään omaa elämää.kultani on exälleni vihainen siitä mitä kaikkea paskaa hän mulle on tehny,ne alistamiset,seksiin pakottamiset,ym.
vähän väliä vaan edelleen tuntuu etten jaksa exääni ja olen taas miettiny että olis parempi kun en eläisi ollenkaan,mutta yrittäny jaksaa lasteni ja nykyisen miesystäväni takia he antavat voimaa,mutta riittääkö se loppuun asti koska exäni äitikin on narsisti ja kaksin kun he painostavat mua niin todella tuntuu että olen mitätön ja aivan turha ihminen….
Tunnistan itsestäni samoja piirteitä, jopa pelottavan paljon. En ole ajatellut asiaa siltä kannalta ennen, koska en ole koskaan tuntenut olevan parempi ihminen kuin muu. Ja minulta löytyy myös tunteet: rakkaus, suru, viha… Olen myös empaattinen, sillä tulen yleensä surulliseksi muiden kohtaamista vaikeuksista. Pahin ongelma, minkä olen huomannut, on tullut parisuhteessani: suutun useasti pienestä asiasta, ja riidellessäni seurustelukumppanini kanssa saan hänet tuntemaan yleensä syyllisyydentunnetta. Kumppanini on nyt vuoden seurustelun jälkeen kyllästynyt tähän, jonka hän on tuonut myös esille. Rakkauteni vuoksi häneen, ja myös oman mielenterveyteni kannalta, haluan muuttua… Haluan oppia kuuntelemaan häntä paremmin, ottamaan hänet enemmän huomioon ja osata tuoda tunteeni paremmin esille. Siksi ”Tunnista narsistin” kohta, jonka mukaan narsistit tulisi karttaa, tuntuu karulta. Heillä on ongelma, joka vaatii ammattiapua. Ammattiapuun on helpompi hakeutua ystävien ja rakkaiden tuella. Myös narsistit ovat ihmisiä!
Kuulostaapa pelottavan tutuilta jutuilta…
Olemme seurustelleet 1,5 vuotta josta jo reilu vuosi on asuttu yhdessä ostamassamme asunnossa. Alku eteni siis todella nopeasti.
Hyvin kaikki menikin niin kauan kun uutuden viehätys oli kova ja rakastumisen huuma päällä. Arjen astuessa päiviin alkoivat myös ongelmat. En saisi käydä missään omissa menoissani, alussa jopa ystävien kanssa kahvilla käyminen tai omien asioiden hoitaminen töiden jäleen oli hänelle kovia paljoa. Minun pitäisi vain haluta olla hänen kanssaan ja jättää kaikki sellainen mikä vie aikaa meiltä. Olen kylmä ja tunteeton jos en halua seksiä hänen kanssaan tai kun en hyppää kainaloon päivän kestäneen riitelyn jälkeen.
Silloin kunriidat äityy todella pahoiksi ja otan eron puheeksi hän muuttuu joksikin aikaa ja käyttäytyy hyvin. Oikein unelma miehen tavoin. Mutta yhtäkkiä jokin pienikin asia sää hänet ravon valtaan. Hän on myöntänyt olevansa hyvin äkkipikainen ja voimakas tunteinen ihminen ja totesi minulle että koska hänen on vaikeaa hillitä tunteitaan niin helpoimalla pääsemme kun minä alan vain huomioida häntä enemmän. Se on vähemmän kuulema vaadittu kuin hänen oitse hillintänsä.
Mies on myös kärttänyt lapsia suhteen alusta saakka, mutta en todellakaan ole valmis niitä hankkimaan hänen kanssaan. Hän on myöntänyt haluavansa niitä jotta olisi enimäinne ystävistään joka niitä saa ja lisäksi sen takia että ne täyttäisivät tyhjiön hänen elämästään. Hän ajattelee saavansa lapsilta sitten paljon huomiota, tämänkin hän on myöntänyt.
Ystäväni ovat vihjailleet narsistin piirteistä, mutta en tiedä onko narsistiksi leimaaminen liiankin kova tuomio. Eikä sillä kai merkitystä olekaan, olkoon diagnoosi mikä vain, pitäisi lähteä siitä että itse on onnellinen. Toisaalta haluaisi uskoa että miehen pystyy rakkaudellaan ja kärsivällisyydellä muuttamaan, mutta saattaa olla mahdoton tehtävä.
Onneksi en ole antanut hänen tuhota kokonaan ystäväsuhteitani ja saan puhuttua asioista ystävieni kanssa. Kaikilla taitaa vain jo mennä hermot minun kuuntelemiseeni ja ainaiseen valitukseen asioiden huonosta tilasta. Mutta ainakin saan pidettyä edes välillä pääni järjestyksessä puhuessani jonkun kanssa joka ei pyri vaikuttaman ajatuksiini ja kääntämään asioita ylösalaisin. Helppoa irtautuminen ei ole, tuli asuntokin ostettua. Sitä kun rakkauden huumassa ei voi nähdä ihmisestä koko totuutta. Kantapään kautta kai sitten oppii.
Olen seurustellut narsistin kanssa viisi vuotta. Niistä kaksi ensimmäistä asuin hänen kanssaan. Hän vetosi minuun karismaattisuudellaan ja kuuntelutaidollaan. Ihailin häntä ja hänen kykyään ”ymmärtää”. Ja niin kauan kuin ihailin, kaikki meni hyvin.
Kun sitten halusin omaa tilaa, nähdä kavereitani tai perhettäni, se ei tullut kysymykseenkään. Lopulta kaupassakaan ei saanut enää käydä yksin. Masennuin täysin. Minulla ei ollut minkäänlaista tukiverkostoa ja hän eristi minut käytännössä neljän seinän sisään. Tilannetta pahensi se, että olimme/olemme samassa työpaikassa ja hänellä on lapsi. Vaikka kaikki itsekunnioitukseni meni sain jostain voimia muuttaa pois.
Siltikin roikun hänessä vielä. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla; olen ahdistunut kun olen hänen kanssaan mutta ahdistunut myös ilman häntä.
Olen hakenut uutta työpaikkaa, mutta minua pelottaa koska tällä hetkellä olen itseni pahin vihollinen. Haluan päästää irti mutta tunteeni ovat aivan ristiriidassa. Mielialani vaihtelevat jatkuvasti. Etenen kuitenkin askel kerrallaan, vaikka joskus tuntuu, että kun menen yhden eteenpäin tulenkin kohta jo kaksi taaksepäin. Mutta ehkä aurinko paistaa vielä.
Tuntuu rohkaisevalta tulla tänne ja lukea etten ole tämän asian kanssa yksin.
Voimia kaikille saman asian kanssa kamppaileville. Ansaitsemme kaikki parempaa.
kaikki täsmää
– olen kodinhoitaja, lastenhoitaja, hän ei auta edes kun olen 40 kuumeessa käsi kipsissä ja pitäisi vaihtaa vauvalle vaippa. miksei? Koska se on ämmien hommaa.
– noin kahdesti kuussa hän saa raivarin ja haukkuu lyttyyn, myös lapsille tekee tätä, ja syy on aina meissä.
– hänen omissa puheissaan hän on kaikkialla ( minne minulla ei ole asiaa mennä) porukoissa, töissä maailmalla hyvin ihailtu ja pidetty, naiset soittelee yms
– minä en pääse edes kuntosalille, mutta saan kuulla kyllä ulkonäöstäni
– uhkaa erolla ja itsemurhalla jos lähden
– manipuloi ihmiset aina tekemään kuinka itse haluaa, kutsuu tätä koulutukseksi, koska on älykkäämpi kuin he
-minun ystävät ja suku on järjestäen haukuttu ja nykyisin elän lähes erakkona
– osaa olla ihana ja rakastava maanantaina, tiistaina täysi vastakohta
-uhkaa tappaa jos otan eron….no minä
olen laittanut eropaperit postiin, hän joutuu lähtemään, asunnon omistan minä. saan yksinhuoltajuuden hänen menneisyytensä vuoksi. otin härkää sarvista ja kerroin hänen perheelleen asiasta, ja kas, ei se ollutkaan kuten hän oli sanonut, vaan sain sataprosenttisen tuen. Ja kas, olen edelleen elossa. MINÄ SELVIÄN! Te kaikki muutkin pystytte siihen, ihan varmasti! Pahimmassa tapauksessa, jos ei muu auta, vaikka kauppareissulla soitatte poliisit pihalle ovelle odottamaan ja menette turvakotiin, siitä se lähtee. Kaikki mitä kotiin jääkin, vaatteet, omat tavarat, ovat toissijaisia sillä hetkellä. Lapset mukaan jos niitä on. Tehkää juuri se teko, joka tuntuu mahdottomalta tehdä, uhri on vain aivopesty luulemaan että lähtö on mahdoton.
Ette vastaa puheluihin, tekstareihin, mihinkään, tässä maassa eroon liittyvät asiat voi hoitaa sosiaalitädin välitykselläkin, sitä ei vain uskoisi että voi.
Kyllä narsistikin luovuttaa, kun vanhat tutut keinot eiväe enää pure, siinä on vain pysyttävä tosi vahvana päätöksessään, ja haettava tukijoukkoja!
Oikeasti hei, me pystymme siihen!!!!!
Apua..olenkohan minä narsisti?? Ehkä en jos olen täällä näitä juttuja lukemassa. Siltikin kaipaan pahasti apua. Olen ollut miehen kanssa 4v. Ihan alusta lähtien olen törmännyt totuuden vääntelyyn ja aina syy on ollut minun vainoharhaisuudessa. Kuvittelen. Hourin. Olen tullut sairaalloisen mustasukkaiseksi. Syyttänyt ja syyllistänyt. Epäillyt milloin mistäkin. Tilanne pahentui kun menimme naimisiin. En tietoisesti ole moittinut, paitsi mitä nyt valehtelijaksi ja petturiksi nimittänyt. Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että monta kertaa erosta on puhuttu ja tavarat pakattu, mutta sitten lopulliseen päätökseen meistä kummastakaan ei ole ollut. Mies on rakastunut työkaveriinsa ja lähetteli joululomallakin viestejä ja sähköposteja. Olen tavallaan itse saanut sen aikaan, mutta teostaan vastuun saa kyllä kantaa mies. Voitteko kuvitella, että kun kärsin vakavasta masennuksesta ja osin siitä syystä tuo oireilu paheni, mies alkoi ’pettää’ työkaverinsa kanssa? Itsestäni tuntuu etten pysty jatkamaan tätä suhdetta enää, liian iso asia on kestää tuo rakastuminen ja henkinen pettäminen. Minusta meissä kummassakin on narsistisia piirteitä. Ajattelen miehestäni aika pahaa, mietin mm. miten kummassa voisin jatkaa liittoa ihmisen kanssa, joka on mielestäni maailman kieroin ja inhottavin valehtelija. En pysty kunnioittamaan miestäni, sillä niin anteeksiantamaton on mielestäni teko vaikka itse olen häntä siihen toiseen suuntaan ajanut. Se että toinen on sairas, ja lähin ihminen menee toisaalle hakemaan tukea ja lohtua. En vaan voi käsittää. Enkä voi käsittää sitä että oman valehtelunsa peittääkseen antaa toisen kuvitella olevan mielenvikainen. Tässä mielessä uskon, että mieheni on narsisti ja näitä piirteitä kyllä löytyy lisää (mm. omaan kaikkivoipaisuuteen uskominen, äärimmäinen prinssimäisyys suhteen alussa, valehtelu, toisen syyttäminen)
Mä luulen että mun isäpuoli on narsisti. Äiti oli masentunut ja meni naimisiin sen kanssa kun mä olin 10 vuotta. Mä en muista koska se alko käyttäytyy alistavaisesti, mut alkuun se vaikutti musta mukavalta ja mä hyväksyin sen. Jossain vaiheessa se alko suuttuu tyhjästä ja huutaa mulle ja mä en käsittänyt miksi se käyttäytyy niin. Mä yritin puhua äitille että se selvittäis asiat sen kanssa, kun äiti oli niin masentunut kun se oli yksin mun ja kahden mun pikku sisaruksen kanssa, eikä se asettanu meille minkäänlaisia rajoja( mä olin tottunut tulemaan alle 10 vuotiaana kotiin joskus puolenyön aikaan). Äiti sano mulle että mun pitää itse puhua isäpuoleni kanssa. Mä yritin puhua sen kanssa mutta se ei edes kuunnellut mitä mä sanoin ja sano että mä oon väärässä… Pikku hiljaa mä aloin vihaamaan sitä ja mä tappelin sen kanssa jatkuvasti. Mä yritin saada äitiä auttamaan saamaan siihen tilanteeseen jonkinlainen rauha, koska huomasin nopeesti etten itse voinut sitä tehdä. Äiti ei suostunut tekemään mitään ja mä tajusin että se haluaa alistua eikä halua suututtaa sitä. Mä en voinut tehdä muuta kuin vittuilla sille takaisin. Mä vihasin sitä. Toinen mun sisarus pelkäs kanssa isäpuolta eikä halunnut suututtaa sitä ja ahdistus hirveesti kun mä ja isäpuoli huudettiin toisillemme. Se yritti kans kaikkensa murtaaksen mut, se kielsi multa päivällisen useasti kun olin rikkonut jotain kirjoittamatonta sääntöä. Ja otti multa kännykän ja irrotti oven mun huoneesta ymsyms. Ja äiti ei tehnyt mitään. Nyt mä olen 15 ja muuttanut pois äitin luota ja mun asiat on huomattavasti parentuneet. Aluks se oli vaikeeta ja mä oikeesti sekosin, mä en uskaltanut poistua kotootani mut pakkohan se oli.
Kyllästynyt, hyvä että olet päässyt pois kotoasi. Toivottavasti sisaruksesikaan ei tarvitsisi kestää tuollaisia oloja.
Niille, keillä lapset ovat jääneet narsistille, tehkää kaikkenne, että saisitte heidät pois hänen sairaasta vaikutuspiiristään. Jatkuva arvostelu ja vähättely jättää jälkensä, joista vielä aikuisena joutuu kärsimään.
ja minä taas otin eron kun en jaksaa kuunnella että olen mukamas narsisti 😉 en tiedä olenko jos olen antanut kaiken , tukenut vaimoa
hänelle vaikean jakson (noin 4v ) aikana ja nykyisin olen itse veloissani- hän velaton – ainakin lähtiessä;
olen kuulemma mustasukkainen : en ole kertakaan seuraamassa ollut, tarkistamassa jne häntä enkä juurikaan nyt kun ero on vahvistettu välitä
onko hänellä joku vai ei ; eikä ees suhteen aikana
olisiko kuitenkin niin että itsetuntoni on ihan ok, lopetin suhteen jossa
minusta haluttiin tehdä huonompi kun olen ja nyt kun ei tarvitse olla kenenkään mattona asia on ihan ok ;
olen monasti sitä mieltä että moni nainen halua omistaa miehensä kokonaan ja jos ei siinä edisty niin miestähän on yhteiskunnassa helppo haukkua – varsinkin kun ne ääripään ilmiöt on miesten tekosia : raiskaukset, murhat jne –
taikka mitä sillä on väliä : erotkaa jos ei tunnu enää siltä eikä miltään taikka anoppi tunkeutuu elämäänne kun ei ole muutakaan tekemistä
– ite funtsisin päätöstä melkein vuoden ja nyt erottuamme ei ole kohonnutta painetta, pumppu panee parastaan, fysiikka toimii ja vaikka kaipuu hyviä suhteessa olevia muistoja kohti on jäänyt niin se on jo ihan eri asia kun olla anopin ja vaimon mielestä täysin mitätön – joskin se joka heillä aina oli apuna ..
itelläkin on lapset ja enimmäkseen niistä huolissani olen – ne kun tässä rytäkässä tuppaavat jäämään naiselle – vaikka mies olisi parempi tässä tapauksessa
isäni on narsisti..
En jaksa koko tarinaa. Työnantajani on narsisti. Nyt kun ajattelee.., ihan kunse käärme paratiisissa. Puheillaan toinen puolustus kyvyttömäksi – sitten iskee myrkky hampaansa hyvä uskoiseen lihaan
Luin kaikki jutut. Äitini on narsisti, exäni, opettajani ja nykyinen mieheni narsisteja myös. Joskus olen miettinyt olenko itsekin narsisti, mut uskon et olen vain liian hyväuskoinen. Nyt oon eroomassa toista kertaa ja yritän päästä uuden elämän alkuun, toivottavasti ilman narsisteja. Ehkä se päivä paistaa vielä risukasaankin.
Jarnalle, ja kaikille muillekin,
kirjoitit noin vuosi sitten tänne joten mietin mikä mahtaa olla tilanteesi nyt. Toivon itsesi puolesta että olet lähtenyt pikimmiten. Kun tulin itse raskaaksi niin mieheni muuttui silloin lopullisesti. Oli minulla epäilykseni hänen mielenterveydestään jo aikaisemmin, mutta raskaus muutti kaiken. Kadun todella paljon etten lähtenyt silloin niiden ensimmäisten järkyttävien riitojen jälkeen joihin minä olin aina yksin syypää, koska nyt meillä on 2 vuotias lapsi ja lähteminen tuntuu vaikeammalta. Tunnen itseni niin typeräksi kun edes mietin sitä jos ajattelen minkälaista helvettiä tämä elämä on viimeiset 3 vuotta ollut. Tiedän että lapsikin jo kärsii tilanteesta koska olen ihan hermoraunio ja se ei helpota jaksamista uhmaikäisen kiukkupussin kanssa. Mies osaakin taitavasti vedota tunteisiini lapsen kautta. Lähtemällä tuhoan lapsen elämän, enkä saa viedä lastan lähtiessäni, näin hän sanoi sekä uhkaa tekevänsä elämästäni helvettiä eron jälkeen. Sen kyllä uskon, mutta ei kai se tämän kauheampaa enää voi olla. Sanat ei riitä kuvailemaan kaikkea sitä aliarvostusta, mitätöimistä, haukkumista, huutamista, kaikki mitä teen on vaan huonosti, ystäväni eivät ole minkään arvoisia, ja hänen omatkin ystävät ovat häntä huonompia, osa heistäkin on jo häipynyt meidän elämästä, mutta ne jotka jaksavat vielä ylistää hänen saavutuksiaan ja taitojaan niin ovat vielä mieheni mielestä hyviä tyyppejä.
Hakeutukaa terapiaan kaikki apua tarvitsevat, minua se auttoi paljon juuri ymmärtämään että en ole tulossa hulluksi enkä syyllinen läheskään kaikkeen mikä kotioloissa menee pieleen. Olen saanut valtavasti uskoa itseeni ja voimia kohdata mieheni raivo KUN eroamme. Puhukaa läheisillenne tilanteestanne vaikka kuinka hävettäisi, koska se helpottaa oloa huomattavasti kun on tieto siitä että joku tietää tilanteesi. tehkää varasuunnitelmia tiukan paikan varalle ja etsikää itsellenne piilopaikka kaiken varalle. Mielikuvaharjoittele kuinka otat vastaan seuraavat kohtaukset ja mitä silloin aiot sanoa. Itse olen oikeasti saanut taltutettua mieheni ylivoimaa sillä että olen antanut samalla mitalla takaisin ja toteamalla vaan että kukakohan se tässä hullu on että vilkasehan peiliin jos uskallat. Eniten hän pelkää täydellisen kulissin romahtamista ja kasvojen menetystä, niinpä tieto siitä että muutkin tietää mitä kulissiemme takana tapahtuu on saanut hänet hillitsemään vähän käytöstään. Tosin hän osaa oveluudellaan aina esittää huomaavaista ja kehua minua sopivassa paikassa jotta hänestä ei voisi uskoa kaikkea mitä kerron. Onneksi minulla on läheisiä jotka ymmärtävät tilanteen ja näkevät jo hänen lävitseen.
Olen itse luonteeltani juuri sellainen että etsin aina vikaa itsestäni ennen kuin muista ja tunnen alemmuutta, ennen en uskaltanut olla erimiltä asioista jos siitä näytti seuraavan riitaa, säälin henkisesti sairaita ja yritän ymmärtää miksi he ovat sellaisia koska eihän meistä kukaan pahana synny, alistuin ennen herkästi muiden tahtoon, joten olen täydellinen uhri narsistille. Yritän nyt pikkuhiljaa päästä kaikesta tästä eroon ja onnistunutkin saamaan jo paljon itseluottamusta. Itse en olisi pystynyt siihen yksin enkä usko että moni muukaan vastaavassa tilanteessa oleva pystyy. Lukekaa ihmeessä http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/abuse3.html
Sieltä sain paljon vahvistusta ja voimaa vastustaa väärinkäytetyksi tulemista. Toki jos aikoo käyttää noita sivuston neuvoja hyväkseen ja aikoo iskeä henkisesti takaisin narsistin heikkoihin kohtiin niin on hyvä olla se piilopaikka jo tiedossa ja kassit pakattuna ja auton nokka tielle päin ja varaavaimet talon ulkopuolella piilossa jos meinaat jäädä ulos ja ilman tavaroitasi niin kuin itse meinasin jäädä talvipakkaseen metsän keskelle. Poliisillakin uhkaaminen toimii loistavasti eikä saa myöskään epäröidä soittaa poliisille jos tuntee olonsa uhatuksi väkivallalla, ja kaikki mahdolliset hänen aiheuttamat mustelmat kannattaa näyttää lääkärille jotta on todistusaineistoa vaikkapa mahdollisia oikeustaisteluita varten. Itse kerään kaikessa hiljaisuudessa voimiani ja tietoa ollakseni vahvoilla kun lähtöpäivä koittaa. Voimia kaikille!
Paula! Jos tämä auttaisi sinua yhtään,,mä pääsin eroon superhullusta miehestäni menemällä turvakotiin mistä sain todella paljon apua ja tukea selviämiseen!! Hän oli aluksi sataprosenttisen hurmaava, älykäs, hauska (ja tietenkin hyvännäköinen) ja olimme erittäin rakastuineita, tosin ajoittain hänen pimeä puolensa pukkasi jo pihalle ennen poikamme syntymää (olimme yhdessä vain 10 kk ennen sitä) eli itsari- ja erouhkailut, yht’äkkiset raivokohtaukset ym.. Heti lapsen syntymän jälkeen tilanne paheni, hän oli vain kertakaikkiaan sekaisin päästään (perheen ulkopuolisille tietenkin todella miellyttävä ja hauska) eikä tietenkään osallistunut lapsen- tai kodinhoitoon koskaan, minä en saanut mennä minnekään ilman järjetöntä kostoiskua ja raivoa (edes jumppaan), hän oli todella ilkeä ja syytti milloin mistäkin, suuttui lähes päivittäin ja halusi erota ja pakkasi kamojaan ja raivosi milloin mistäkin syystä. Lopulta hän saattoi minut niin huonoon jamaan, että olin niin stressaantunut että hädin tuskin kykenin hoitamaan lapsia ja huushollia. Piste tuli siinä vaiheessa kun sama viha alkoi kohdistua 4-v tyttäreeni (tyttärelläni on eri isä), vaikka mitä olisin halunnut/jaksanut kestää itse sekopään vaimona niin velvollisuuteni äitinä oli heittää mies ulos. Hän ei kaikesta ”haluan susta eroon miljoona kertaa viikossa”-jutuista huolimatta suostunut lähtemään ja lopulta hän aggressiivisena ”vain” uhkasi minua selkäsaunalla ja päätin että juttu loppuu tähän. Olin jo aiemmin soitellut neuvolaan, kaupungin lapsiperheiden varhaisen tuen yksikköön, parisuhdeterapeutille ym.. ja joku oli jo antanut numeron turvakotiin varmuuden vuoksi. Soitin turvakotiin, menimme sinne ja saimme lopulta miehen ulos asunnosta ja pääsimme sitten takaisin kotiin jonkin ajan kuluttua (turvakodissa saa olla max 2kk ymmärtääkseni). Tietenkään mikään ei mennyt hänen kanssaan yksinkertaisesti eron jälkeenkän vaan tuli uhkailuja ja vakoilua, ei jättänyt avaimia, jouduin tekemään vielä rikosilmoituksen ja hankkimaan oikeusavustajan ym. Siis todella järjettömiä asioita tapahtui vielä pitkään ja nyt vasta toivon mukaan ollaan loppusuoralla,,,,Jos jotain kiinnostaa meilailla tai kysyä lisää mitä voi konkreettisesti tehdä jos haluaa eroon ihmisestä joka pilaa itsesi ja lastesi elämän voin laittaa meiliosoitteen..jos se vaan jotain auttaa! Mä tiedän että oma todellisuudentaju vääristyy tollasessa elämässä eikä enää oikein tiedä mikä on normaalia ja mikä ei, varsinkin jos yrittää rakastaa sairasta ihmistä…mutta älkää hyvät ihmiset jatkako, pliis!! Ihan huuhaa haileeta mikä diagnoosi ja yleensä ei tietenkään mikään (kuin paljon niitä on muka oikeesti diagnosoitu kun eihän ne mee koskaan hoitoon kun ovat niin helvetin terveitä ja fiksuja mielestään..). Munkin mies oli ollut kaksi kertaa suljetulla osastolla, mutta voi seliseli kun ei se kuitenkaan hänen mielestään johtunut siitä että sen nupissa ois ollu vikaa..SIIS EROON IHMISESTÄ JONKA KANSSA SINÄ TAI LAPSESI ET VOI HYVIN!! Mitä enemmän siedät huonoa kohtelua sitä enemmän sitä kerjäät ja sitä myös saat ja se vaan pahenee eikä lopu kun nää ihmiset huomaavat että kaikki menee läpi!! Tämmöisissä tilanteissa ei auta kuin olla aivan sairaan kova ja lopettaa suhde ja kaikki ko. henkilön kanssa vetvominen ja pistää kaikki mahdolliset viranomaiset ja tukiverkostot peliin!! Tsemppiä kaikille jotka voi pahoin..tehkää se totaalinen ero kun elämää on vielä jäljellä ja joku päivä aurinko vielä hymyilee vaikkei nyt siltä tuntuisikaan!!
Elin narsisti meihen kanssa lähes 3 vuotta. Nuo 3 vuotta elämästäni oli yhtä helvettiä. Olin kertakaikkiaan niin jumissa etten edes oikeestaan välittänyt että hänellä oli myös toinen nainen. Minulle riitti että hän oli kaikesta huolimatta myös minun kanssa. Kun tulin raskaaksi, ja olin jo aika viimeisilläni silloin päässäni kävi vain ”klik”.
Päätin että tämä paskahan loppuu tasan tähän. Jätin hänet. Tietenkin hän soitteli perään yms. mutta jostain kumman syystä jaksoin pysyä lujana enkä suostunut enää tapaamaan häntä.
Lapsenikin kannalta sitä ajattelin (tai oikeastaan vain lapseni kannalta) että en todellakaan halua samanlaista tunteetonta, kylmää, julmaa, kiittämätöntä, valehtelevaa juoppoa lapseni elämään.
Exälläni on poika edellisestä (oikeastaan taas vaihteeks nykyisestä suhteesta) tämä nainenkaan ei tod pelaa ihan täydllä pakalla. Varmasti osittain syynä tuo sekopää mies. he ovat kertakaikkiaan romuttaneet pienen poikansa ( 3 v ) elämän.
sääliksi käy poika parkaa, lapsihan kun ei vanhempiaan valitse. Nyt on kulunut 9kk siitä kun viimeksi olemme varsinaisesti olleet tekemisissä, lukuunottamatta lastenvalvojan tapaamista.
En todella muista olleeni päivääkään yhtä onnellinen tuon suhteen aikana kuin mitä olen nyt.
Hirveät arvet hän kuitenkin minuun jätti.
En kykene luottamaan kehenkään, en puhu tunteistani enkä paljon muustakaan itseeni liittyvästä enää kenellekään.
En voisi edes kuvitella aloittavani uutta suhdetta, en uskalla.
Exäni todella romutti elämäni ja siinä samassa minut itsenikin.
Toivottavasti joskus elämän vois jakaa jonkun kanssa, ja oppis taas luottamaan ihmisiin.
Voimia ja jaksamista kaikille narsistien uhreille.
Olen ollut jonkinlaisessa suhteessa narsistin kanssa. Hän oli aluksi niin ihana ja herrasmies, varsinkin kun paikalla oli paljon ihmisiä, Mutta ekan kerran huomasin hänessä jotain outoa, kun hänen tyttöystävä jonka hän oli ottanut takaisin.. jota en jaksa tässä alkaa selittämään, MInulle hän sanoi koko ajan että ajatteli minua vain ystävänä vaikka todellisuudessa tiesin sitä se ei ollut. Kun katsoi kerran vihaisesti minua baarissa kun olin tanssinut yhden jätkän kanssa, vaikka olikin varattu ja minä sinkku. Yksi kerta hänen tyttöystävä soitti minulle ja kysyi mitä minun ja ”Jarkon” välillä oikein tapahtuu hän oli niin pihala kaikesta mitä herra tekee. No, tää tyttöystävä ”Elli” valehteli kyllä aika paljon, mutta ei ole kuitenkaan narsisti. Valehtelija vain. No kerroin sitten tekstiviestillä mitä minun ja Jarkon välillä oli oikeasti tapahtunut, seksiä ei missään vaiheessa, mutta olimme viettäneet saunaa iltaa yhdessä joulun alla. Siitäkö Jarkko suuttui minulle ja alkoi syyttämään minua kaikesta. Olin skitso, hullu ja että minun pitää mennä hoitoon vaikka kerroin vain hänen tyttöystävälleen totuuden meistä, Niin kauhea syyttely ja huutaminen minulle, Eli tässä huomasi, hän ei ole tehnyt mitään. Puolusteli heti itseään. Kaikki oli mun syytä. Oli ihan ihmeissäni koko ajan toisessa päässä. Mutta yhtä asiaa Jarkko ei tiennyt Elli oli soittanu minulle, enkä minä eka häneen pitänyt yhteyttä. Tämäkin tuli sitten esille, kun herra luki sähköpostini ja sitten taas puhuttiin nätisti minulle.
Hän myös kauheasti pomotti omaa kaveriaan. Hänellä ei ollut oikein mitään keskustelu taitoo ollenkaan. Hän vain pomotti toista, omaa työkaveriaan eikä oikein osannut keskustella asiasta ollenkaan.
Aina kun laitoin jotain totuuksia ja sanoin miten asiat on aina tuli haukuttua minua ja syyttii minua joka asiasta, kaikki oli aina minun syytäni. Uskalsin kuitenkin aina sanoa hänelle takaisin.
Naiset ovat pettäneet häntä ja kaikki on aina naisten syytä vaikka herra ihan itse aiheuttaa kaiken. Hän on paha poika, entinen natsi… Joten tämä jotenkin vaikuttaa varmaan siihen että on narsisti Kun hän petti minua ja sain kuulla siitä. Niin hän vain on että en ole tehnyt sulle mitään. On kuin ei olisi mitään pahaa tehnyt minulle. Nykyään en pysty luottamaan nykyään miespuolisiin ihmisiin. Se on mennyt aika alas. Jarkon jälkeen olen alkanut olemaan todella varovainen. Mutta on kaksi mitä ei onneksi ikinä tapahtunut en kuitenkaan rakastunut häneen enkä ikinä suostunut seksiin häneen kanssaan.
Olen haukkunut hänet kunnolla ja sanonut minkälainen ihminen hän on. Ei ollut väkivaltainen missään vaiheessa, mutta ei välittänyt minun tunteista miltä minusta tuntuu kun yhtäkkiä ilman mitään syytä hän laitta yhteydemme poikki ja mieti miltä minusta tuntuu. Vuosi sitten vielä itkin kun hän särki sydämeni ja oli hankkinut toisen naisen. Olin todella ihastunut häneen. Hän puhui avioliitosta minulle koko ajan ja lapsista. Mutta sanoin hänelle että hän on puhunut noista asioista hän kielsi kaiken eikä myöntänyt mitään. En tiedä onko hän nykyään varattu vai sinkku. Yhden asian tiedän miksi hän on niin narsisti. Hänen isänsä on jättänyt hänet pienenä eikä hän nähnyt isäänsä pienenä paljon yhtään. Hänen isänsä oli poliisi, Jarkon ollessa pieni hänen isänsä meni poliisiautolla kodin ohi soitti Jarkolle ”piipaa” ääniä. Hänen isänsä on kuollut ja hän ikävöi isäänsä. Näin kun hän kerran katsoi ylös taivaalle ja huutaa isänsä nimeä… Jarkolla ei ole kaikki kunnossa. Minun kainalossa on melkein itkenyt kun kertoi isästään… Ei ole koskaan haukkunut isäänsä, tuntuu siltä että ehkä hän siksi juuri kaipaa isäänsä koska hän ei ollut sellainen isä mitä Jarkko toivoi isän hänelle olevan…
Minun anoppini on narsistinen.
Hän on kunnon ihminen. muut eivät ole kunnon ihmisiä kuin maatalon ihmiset jotka nousevat joka aamu kuudelta ja plää plää. Hänen miniänsä (minä) olen vain joku toimitusjohtajan tytär. (Hemmoteltu kakara rikkaasta perhessä..). Ei järkky sitä vihjailujen ja pahojen sanojen määrää häpeilemättä. Ihan ihmeellistä. Mut on se perhe huomannut että äidillä on joku pahasti vikana ja ei oo lapsilla ollu heleppoo.
Henkinen puoli ei ole ihan kunnossa.
Juuri näiti oireita on ollu ja niistä oon joillekin yrittänyt selittää.
Nyt sen voin selittää yhdellä sanalla. Narsistinen.