Parisuhde

Mitä kumppanin valinta kertoo sinusta?

Millä perusteella olet valinnut kumppanisi? Mitä tekemäsi puolisovalinta kertoo sinusta?

Tietoisuuden avulla ihminen kykenee tekemään hyviä valintoja, mutta ilman tietoisuutta valinnat pohjautuvat epämääräisiin tuntemuksiin.

Kumppanin valinnan taustalla ovat melko usein tiedostamattomat vaikuttimet. Tästä syystä valintatilanteessa henkilö on voinut tuntua oikealta, mutta ajan myötä ajatukset kumppanista alkavat kuitenkin muuttua.

Elämänvalinnat eivät koske pelkästään kumppanin valintaa, vaan teemme jatkuvasti monenlaisia valintoja: Sanonko olevani suuttunut? Näytänkö rakkauteni? Uskallanko jäädä? Uskallanko lähteä? Itse asiassa vääriä kumppaneita ei ole olemassakaan. Jokaisen valinnan taustalla on aina jokin pintatason merkitys, minkä lisäksi valinnalla on jokin syvempi ja tiedostamattomampi merkitys.

”Kumppanin valinnalla on aina jokin syvempi ja tiedostamattomampi merkitys.”

Kolme tietoisuuden aluetta

Ihmisellä on kolme tietoisuuden aluetta. Ulkoinen alue sisältää kaikkien aistiemme (näkö, kuulo, haju, maku ja tunto) kautta tulevan informaation ilman minkäänlaista tulkintaa.

Keskialue sisältää taas ajatukset, mielikuvat, muistot, pohdinnat, luulot ja tulkinnat, ja se on ainakin länsimaissa ihmisten käytetyin tietoisuuden alue.

Sisäinen alue puolestaan sisältää tietoisuuden omista tunteista, tuntemuksista, kehollisista kokemuksista ja aistimuksista, joita ulkoisen alueen kautta havaitut asiat tai keskialueen ajatukset synnyttävät.

Tietoisuus ohjaa valintoja

Ulkoiseen alueeseen keskittynyt ihminen saattaa unohtaa itsensä ja omat tarpeensa, jolloin hän uppoutuu siihen, mitä toisessa ihmisessä tapahtuu. Hän tarkkailee tilanteita ja ihmisiä, mutta hän ei tunne olevansa osallinen kyseisiin tapahtumiin.

Keskialueeseen keskittynyt ihminen ajattelee ja analysoi. Hän saattaa jumiutua menneisyyteen ja sen muistikuviin, jolloin nykyhetken todellisuus ei pääse hänen tietoisuuteensa. Keskialueeseen keskittynyt ihminen ei tunne elävänsä täysillä eikä hän muista menneitä kokemuksia ja tapahtumia.

Sisäiseen alueeseen keskittyminen luo hyvin itsekeskeisen tietoisuuden vain omista kehollisista tuntemuksista. Hän saattaa myös kehittää luuloja ja uskomuksia sekä pelkoja kehollisista tuntemuksistaan. Monet riidat ja väärinkäsitykset syntyvät, kun ihminen luulee ja tulkitsee asian totutun kaavan mukaan, ilman tietoisuutta, jolloin kyseessä on tulkinta tai oletus, ja kumppanit saattavat katsoa toisiaan menneisyyden silmälaseilla.

Menneisyyden painolasti

Menneisyyden läpikäymättömät pettymykset ja loukkaukset vaikuttavat aina myös nykyiseen parisuhteeseen. Oman tämänhetkisen tietoisuuden avaaminen kumppanille on avain suhteen alkuajan kipinän säilyttämiselle – muutoin se, mikä veti yhteen ja mikä toisessa kolahti, häviää, ellei sitä kasvateta.

”Oman tietoisuuden avaaminen kumppanille on avain suhteen alkuajan kipinän säilyttämiselle.”

Tietoisuuden avulla ihminen kykenee tekemään omannäköisiään valintoja, joihin jokaiseen liittyy myös vastuu valinnasta ja sen seurauksista. Rohkeasti rakastaminen on valinta, samoin kuin suhteeseen jääminen ja suhteen lopettaminen.

Kun ihminen on tullut tietoiseksi omista tunteistaan ja hän ymmärtää menneisyytensä läpikäymättömien asioiden merkityksen nykyhetkeen, hän voi tässä hetkessä tehdä tietoisia valintoja oman elämänsä suunnasta. Valinnan mahdollisuus tuo vapauden.

Lähde: Heidi Valasti (2008). Rakasta rohkeasti: uskalla lähteä, uskalla jäädä. Minerva.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.