Parisuhde

Miksi nainen tekee enemmän kotitöitä? – 6 syytä!

Miksi naiset tekevät miehiä enemmän kotitöitä?

Tutkimusten mukaan naiset tekevät miehiä enemmän kotitöitä. Erityisesti näin on pikkulapsiperheissä. Tämä on todistettu monin eri tutkimuksin sekä itse kunkin arkisten kokemusten perusteella.

Harva nainen on tähän tilanteeseen kuitenkaan tyytyväinen, eikä tilanne tuo miehillekään ainakaan pelkästään iloa. Miksi siis näin on? Seuraavassa kuusi pariskuntien usein tilanteelle esittämää syytä.

1. Perinteen taakka

Saamme malleja aiemmilta sukupolvilta. Koska perinteisesti vastuu kodista ja lapsista on kuulunut äideille ja olemme äitiemme kasvattamia, meillä ei ole mallia miehen osallisuuteen.

Muutokset sukupuolirooleissa tapahtuvat hitaasti, koska joudumme etsimään, keksimään ja opettelemaan uusia tapoja työnjakoon.

2. Naisten luontainen lahjakkuus (Onko sitä?)

”Silitä sinä kun kerran osaat” tai ”Ei sitä lattiaa noin voi luututa” ovat tuttuja lauseita monessa perheessä. Sekä naiset että miehet pitävät naista usein luontaisesti kyvykkäämpinä kotitöihin, ja tällöin miesten rooliksi jää puolisonsa auttaminen. Nainen pitää ohjat käsissään ja asettaa kriteerit.

Voi toki kysyä, onko tämä naisten lahjakkuus synnynnäistä vai jo lapsuudesta alkaneen ”koulutuksen” tulosta? Tuskinpa silittäminen niin vaikea taito on, etteikö sitä pienellä opettelulla jokainen oppisi.

3. Hyvän äidin ja vaimon roolit

Naiset voivat kokea miehen osallistumisen uhkana omalle naiseudelleen tai – lastenhoidon ollessa kyseessä – äitiydelleen. Kulttuuristen paineiden mukaisesti hyvä äiti huolehtii lapselleen puhtaat vaatteet, ja hyvä vaimo ei anna tiskipöydän täyttyä likaisista astioista.

Nainen joutuu etsimään itsetunnolleen muuta pohjaa, jos mies vie häneltä nämä naiseudelle tärkeät kotitehtävät. Hyvä isyys tai miehisyys ei puolestaan ole perinteisesti perustunut kodin- tai lastenhoidon perustehtäville.

4. Ympäristön suhtautuminen

Leipova mies saa epäilemättä kuulla vitsailua hellan ja nyrkin välissä olemisesta, kun taas moni kaupan pullaa vierailleen tarjoileva nainen pyytelee anteeksi, ettei ole ehtinyt leipomaan.

Naisia rohkaistaan kotitöihin myös esimerkiksi mainostamalla ”äitien tekemää ruokaa” ja puhumalla kodin hengettäristä.

5. Työelämä

Vaikka puolisoiden välinen kotitöiden jako olisikin ollut tasa-arvoinen ennen ensimmäisen lapsen syntymää, tämän elämänmuutoksen jälkeen naisen kotityötaakka kasvaa usein miestä suuremmaksi. Näin on ainakin osittain siksi, että nainen jää usein hoitamaan lasta ja kotia miehen kantaessa vastuun perheen elätyksestä. Tätä roolijakoa perusteellaan usein sillä, että pienempipalkkaisen naisen kotiin jääminen on taloudellisesti kannattavaa.

6. Mieltymyserot

Naisilla on usein tarkemmat kriteerit kodin siisteydelle tai vaikkapa joulupöydän antimille kuin miehillä. Miehelle kelpaisi usein vähempikin. Monessa perheessä tällaisia mieltymyseroja käytetään perusteluna sille, miksi toinen hoitaa kotia enemmän kuin toinen. Kuitenkin tutkimusten mukaan myös niissä perheissä, joissa siisteys on miehelle naista tärkeämpää, naiset siivoavat enemmän. Mielenkiintoinen kysymys on myös se, miksi siisteys on naiselle tärkeämpää? Vastaus kysymykseen löytynee edellä mainituista syistä.

Lähde: Cowan, C. P. & Cowan P. A. (2000). When partners become parents. Mahvaw, New Jersey: Lawrence Erlbaum Associates.

9 Comments

  1. Turmiolan Tommi!
    10.02.2009 at 12:28

    Asenteet!

    Voitaisiinko lähteä ajattelutavasta, että syyt miesten osallistumisesta ”kotitöihin”voivat johtua siitä, että poikien omat äidit eivät ole antaneet, sallineet poikien osallistua ”kotitöihin- naisten hommiin.?

    Myös ”naisten luontainen lahjakkuus”, hyvän vaimon äidin suhtautuminen miehensä tapaan siivota, silittää, sekä kriittinen suhtautminen miehen suorittamien kotitöiden laatuun.
    Myös äksyily ”ei sitä noin tehdä- mee pois, et sä osaa painu ulos sotkemasta huushollia.

    Ehkä omalla kodallani ”pelastuksena” oli se, että äitini meni mieheltään salaa töihin, koska hän halusi osallistua myös vasta hankitun asunnon rahoituskustannuksiin

    Minä jouduin/ sain ”kunnian” valmistaa ruokaa isälleni ja kahdelle sisarelleni.- Osittain äitini aluksi valmisti ruoat ja minun tehtäväkseni jäi ruoan lämmittäminen ja tietenkin tiskaaminen ja siivoaminen.

    Myöhemmin perheen jäsenille valmistin ruoat alusta loppuun yksin. Suoritin myös ruokaostokset, jotta äitini ei tarvinnut nähdä niistä vaivaa, eikä ottaa stressiä.

    Omassa perheessäni valmistin ja ”sävelsin” erilaisia ruoki yhdessä kahden pojan ja tyttäreni kanssa.

    Kysyin usein lapsilta ”mitä tänään/huomenna syötäis?”
    Lapset ovat nyt jo ”maailmalla”, mutta myös pojat osaavat valmistaa itse ruokansa ja ”siivota kämppänsä omalla ”miehisellä tavallaan.”

    ”Antakaa kaikkien kukkien kukkia”.
    (Turmiolan Tommi).

  2. Kuntsa
    03.03.2009 at 13:34

    Ajankäyttötutkimusten mukaan avo- tai avioliitossa elävät miehet tekevät ansio- tai kotityötä keskimäärin 8 tuntia viikossa enemmän kuin vaimonsa. Ero on suurin silloin, kun vaimo on kotona, mutta se on merkittävä vaikka molemmat kävisivät täyspäiväisesti töissä.

    Yksinhuoltajaäidit (samoin kuin sinkkunaiset v. sinkkumiehet) sen sijaan tekevät niin paljon enemmän sekä koti- että ansiotöitä, että naiset kaikenkaikkiaan käyttävät niihin aikaa enemmän.

    Av(i)o-ero siis lisää tasa-arvoa kotitöiden jaossa. Liitossa miehet voisivat lisätä sitä vähentämällä omaa osuuttaan kotitöistä.

  3. Aksel Kardaani
    21.06.2009 at 17:49

    Meillä ainakin on yksi iso tekijä se että aina kun olen tekemässä jotain kotitöitä ja nainen on kotona myös niin hän tulee antamaan minulle ohjeita miten pitää tehdä. Joka kerta sama juttu!

    Onko todella niin että aikuinen mies joka on käyttänyt pölynimuria jo kymmeniä vuosia tarvitsee muka naisen siihen vierelle kertomaan miten sitä pölynimuria käytetään?

    Mielestäni on aivan järjetöntä että nainen on jatkuvasti neuvomassa minua tuollaisissa typerän yksinkertaisissa asioissa kuin pölynimurin käyttö.

    Eikä se rajoitu pölynimuriin. Jos laitan pyykkejä kuivumaan niin siihenkin hän tulee väliin ja vaatii että pyykit laitetaan juuri niin kuivumaan kuin hän sanoo. ”Tuo pyyhe menee narulle ja tämä jää tähän telineelle.” Voi prkl!!! Ei tuollaista jaksa vuosikausia kuunnella, en minä ainakaan. Olen alkanut tekemään niin että jos hän tulee noiden täysin turhien juttujensa kanssa siihen viereen nalkuttamaan niin minä sanon sitten ”Tee itse niin saat sen juuri niin kuin itse haluat.” Että tämä on yksi syy miksi meillä nainen tekee enemmän kotitöitä – minulla ei ole ongelmaa tehdä kotitöitä vaan ongelmat aiheuttaa nainen joka tulee siihen viereen joka ainoa kerta selittämään miten se homma pitää tehdä. Ei aikuista ihmistä voi kohdella niinkuin viisivuotiasta joka ensimmäistä kertaa kokeilee pölynimuria, ja joka helkkarin kerta kun siihen imuriin koskee niin sama juttu! Tästä jopa erään oppilaitoksen vanhanpuoleinen lehtori sanoi että hänen vaimonsa kertoo hänelle joka kerta että tuolta ja tuolta pitää imuroida, vaikka homma on ihan selvä että koko asunto imuroidaan. Ja vaimo tekee sen joka kerta – kuulostaa kovin tutulta. Naisten pitäisi miettiä tätä että jos haluavat että mies tekee mielellään kotitöitä niin ei kannata mennä siihen viereen nalkuttamaan että pitää tehdä juuri täsmälleen niin kuin nainen itse tekisi.

    Uskallan jopa väittää että tässä asiassa on naisten puolella jonkinlaista tyhmyyttä mukana. Uskovatko tosiaan että aikuisia miehiä pitää joka kerta uudelleen opettaa miten imuroidaan tai miten laitetaan pyykit narulle kuivumaan? Minä tein niitä hommia paljon lapsena ja äiti oli kyllä tyytyväinen kun autoin – hän ei sitten ollut minulle nalkuttamassa vieressä kun tein jotain niin oli kiva touhuta ja saada äidin työmäärää helpotettua.

  4. Aksel Kardaani
    21.06.2009 at 18:06

    Jatkoa edelliseen… kun olin lapsi ja tein kotitöitä paljon niin äitini ei ollenkaan puuttunut tekemisiini – paitsi silloin jos tein jonkun virheen kuten laitoin pyykit kuivumaan ryppyisinä.

    Sain siis rauhassa touhuta kotitöiden parissa silloin ja silloin se olikin hauskaa ja tein sitä mielelläni kun tiesin että äidillä oli ihan tarpeeksi muutenkin tekemistä. Minä pesin pyykkiä ihan oma-aloitteisesti jo ala-asteikäisenä, silloinhan lapsella on paljon vapaa-aikaa kun koulupäivät ovat niin lyhyitä. Minä sitten keksin itse kotona tekemistä pyykinpesun ja tiskien hoidon ja imuroinnin muodossa – tietysti kavereiden kanssa leikkimisen lisäksi – kun sitä vapaa-aikaa oli niin paljon silloin. Tuntuu kyllä hassulta kirjoitella tällaista nyt mutta niin se vain oli – silloin oli todella paljon vapaa-aikaa ennen kuin vanhemmat tulivat kotiin niin se oli kyllä järkevää ja ehkä jopa tarpeellista että lapsi osallistui kodin hoitoon, ja oma-aloitteisesti.

    Niin että tällaista tapausta naiseni pitää sellaisena jolle pitää joka kerta erikseen opettaa miten pyykit tulee laittaa kuivumaan ja miten pölynimuria käytetään ja mistä imuroidaan… hoh hoijaa ei voisi vähempää kiinnostaa sellainen typerä kotkotus! Tehkööt itse sitten jos ei minun taitoihini luota ollenkaan kuten näyttää vahvasti olevan asian laita – kärsikööt sitten siitä typeryydestä että ei osaa antaa minun tehdä vaikka osasin jo pikkulapsena nämä hommat.

  5. Aksel K.
    25.06.2009 at 21:15

    Ja taas sain kotitöissä haukut. Pyykinpesussa oli lakanalle tapahtunut jotain ja siihen oli tullut jotain sotkua, siis siellä pesukoneessa! Mutta täysin minun syytänihän se oli.

    Naiset ottakaa asioista selvää ensin! Ei aloiteta sitä huutamista mielellään ollenkaan, mutta ei ainakaan ennen kuin ollaan aivan varmoja että se mies on jotain mokannut pahasti! Mua ottaa tosi paljon päähän tällanen että mua haukutaan asioista joihin en ole mitenkään voinut vaikuttaa! Ja se nainen ne pyykit sinne pesukoneeseen laittoi, sitten kun minä otin pois niin siellä olikin yks lakana sotkeentunut johonkin rasvaan tai johonkin, MITEN HELKKARISSA SELLAINEN ON MINUN SYYTÄNI??? Mutta minulle siitä huudettiin taas naama punaisena. Ottakaa naiset järki käyttöön edes joskus näissä asioissa.

    Minä otan kyllä kritiikkiä vastaan mutta en tuollaista p**kaa. Ei se ole kritiikkiä edes, se on jotain aivan muuta. Parisuhteen tuhoamista ainakin aivan varmasti.

  6. Aksel K.
    25.06.2009 at 21:24

    …ja meillä on tälle samalle naiselle käynyt *useita kertoja* niin että pyykinpesussa on jotain vaatteita värjäytynyt ja jopa niin että niitä ei ole voinut sen jälkeen enää käyttää.

    Mutta hän katsoo asiakseen että *mnulle* pitää tästä asiasta saarnata! Ja kertaakaan en ole täällä pyykinpesussa epäonnistunut niin että olisi vaatteet menneet pilalle. Ja niinkuin sanoin niin tälle naiselle näin on sattunut useita kertoja.

    Silloin hän on kyllä aivan hiljaa jos niin käy. Mutta minulle hän vaahtoaa asiasta jo valmiiksi ennen kuin on mitään vahinkoa edes sattunut. Eikö pitäisi ensin huolehtia siitä että itse tajuaa mitä sinne pyykinpesukoneeseen samalla kertaa laitetaan ennenkuin alkaa muita opettamaan sellaisella ”suu vaahdossa” tyylillä?

  7. Aksel K.
    04.01.2010 at 02:30

    Lumen luomisesta olen viime aikoina saanut paljon haukkuja. Yhtenä päivänä olin tosi kipeä. Makasin vessan lattialla pitkän aikaa ja oksentelin. Kyse ei ollut mistään krapulasta vaan oli ihan joku virus.

    No, nainen kun tuli kotiin, niin hän alkoi heti eteisessä huutamaan kun ei ollut lunta lapioitu pois pihalta. Että sellaista…

    SIIS VOISIKO ENSIN VAIKKA SELVITTÄÄ ETTÄ OLIKO JOTAIN ONGELMIA? Esim. jos vaikka on oksennellut koko päivän! Niin niitä lumia ei varmaan käydä silloin lapioimassa! Voi jee ottaa päähän tollanen käytös! Hän olisi voinut olla sen 5 minuuttia rauhallisesti niin olisi nähnyt että minä en todellakaan ollut missään lumenluontikunnossa. Mutta ei – ensin huudetaan. Ja sitten kun minä kritisoin sitä hänen huutamistaan, niin hän ei taaskaan nähnyt siinä mitään väärää. Se on sitten vissiin ihan okei että mies haukutaan oli asia miten tahansa. Pääasia että mies haukutaan joka päivä jostain – eikö niin.

  8. Rouva H
    01.03.2010 at 09:20

    No, voi se asia olla toisinkin päin. Meillä saan minä ja lapset kuulla kunniansa, kun ei niitä lumia ole luotu. Töissä käyn minäkin ja mukulat koulussa, mutta tullaan ennen miestä yleensä kotiin. Pitäisi sitten ehtiä tehdä ruuat ja lapioda lunta yhtä aikaa. Jos mies tekee lumitöitä on ne niin raskaita ja joka paikka on sillä kipeenä. Jos minä teen, se ei ole mitenkään mainitsemisen arvoista. Tasa-arvoako?

    Meidän perheessä tasa-arvo ei toteudu, koska ollaan niin erilaisia persoonia. Minä olen oppinut menemään vaikka läpi harmaan kiven ja hymyssä suin – valita en kirveelläkään. Mies taas on saanut elää elämänsä vain itselleen (ollaan siis uusperhe) ja valittaa liki joka asiasta. Tuntuu, ettei se osaa arvostaa mun työpanosta, kun en tee siitä numeroa. Aion silti jatkossakin nauttia kaikesta tekemästäni. En pysty näkemään, että miehen viljelemässä negatiivisessa ajattelumallissa olisi mitään mieltä. Mulle riittää se, että tiedän itse olevani ihan ok. Turha mun on paineita ottaa siitä, että toinen ei oikein tajua näitä juttuja. Kyllä mä kerkiän tekemään vaikka kaikki työt. Nykyään on kuitenkin niin paljon helpompaa kuin silloin, kun muksut oli pieniä.

  9. no ei meillä
    20.06.2013 at 08:22

    Meillä ainakin naispuolinen henkilö on laiska kuin mikä, minä ja poikamme siivoamme ja pidämme huolen talosta. Että on niitä talouksia toisinkin päin. Nainen istuu tietokoneella ja katselee tv:tä ja lukee lehtiä. Eli voin kyllä kuvitella miltä teistä jotkut naiset tuntuvat jos miestekee samoin. Eikä siinä mitään, minä myös käyn pojan kanssa ulkoilemassa ja hoidan senkin puolen. Mutta nyt on tullut aika pistää asialle piste.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *