Itsetuntemus

Herää eloon – 13 vinkkiä!

Elätkö energiaa vievässä suhteessa? Kadonneen elivoiman voi löytää uudelleen.

Omaa elinvoimaa rajoittavan suhteen tunnistaa raskaasta, kaiken energian nielevästä ilmapiiristä. Se on kuin läpinäkyvä, painava viitta koko arjen yllä. Tällaisessa suhteessa toinen ei pyri tukemaan, vaan rajoittamaan kumppaninsa toimintatapoja. Pikkuhiljaa toisen läsnäolo tukahduttaa elinvoiman miltei kokonaan. Olennaista tällaisessa suhteessa elävän on kysyä itseltään, miksi annan tämän tapahtua? Onko tällaisessa suhteessa eläminen minulle lapsuudesta siirtynyt tapa?

Elinvoima on energiaa, joka valaisee meidät sisältäpäin ja sitä kautta koko maailman ympärillämme. Kadonneen elinvoimansa voi onneksi löytää uudelleen. Tutustu seuraavaan 13 keinoon.

13 keinoa herätä eloon

1. Lopeta toisten hallitseminen. On turhaa yrittää muuttaa toista ihmistä. Se syö vain sinun omaa energiaasi.
2. Pyydä itsellesi tarvitsemaasi sataprosenttisella tahdolla. Sano itsellesi kyllä kaksi kertaa useammin kuin ei.
3. Valitse sovinto vihamielisyyden tilalle. Älä rankaise tai kosta koskaan mitään, vaan pyri myötätuntoon ja ymmärrykseen.
4. Puolusta itseäsi. Älä suostu petetyksi, hyväksikäytetyksi tai pelotelluksi toistuvasti.
5. Löydä luovuutesi. Tartu asiaan, josta olet aina haaveillut.
6. Ole oma itsesi seksuaalisesti. Kuuntele, mitä sydämesi sanoo.
7. Naura. Kehitä huumorintajuasi arjen pienissä asioissa.
8. Tee päätöksiä. Ilmaise itseäsi ja tee omat ratkaisusi.
9. Liiku luonnossa.
10. Tanssi tai kirjoita. Tee runoja, lauluja tai tekstejä elämästäsi ja tunteistasi.
11. Näe vaihtoehtoja. Ylitsepääsemättömän ongelman edessä älä lakkaa etsimästä.
12. Paljasta salaisuus. Lakkaa piilottelemasta asiaa, jolla olet tarpeettomasti vaikeuttanut omaa elämääsi.
13. Älä sano mutta. Unohda jokainen ”Kyllä, mutta…” alkava lause.

Lähde: David Richo (2012). Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa. Basam Books. Tilaa kirja!

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.