Kolumni

Hyvästit

Joskus hyvästit on jätettävä elossa olevalle. Luopuminen tuottaa aina kipua, kirjoittaa Tellervo Uljas kolumnissaan.

Minusta tuntuu kuin olisin menettänyt sinut rakas mummoni. Sinut, joka olit minulle niin läheinen ja rakas, vaikka asuitkin kaukana. Sinulta sain neuvoja elämään: oppeja, kannustusta ja rakkautta. Nyt olet loitontunut jonnekin kauas. Mieleni ei tavoita muistojen maailmaasi.

Kysyit puhelimessa, miten koulussa menee. En viitsinyt korjata, että olen jo valmistunut ja töissä. Kysyit, miten kesä meni ja ehdinkö käydä marjassa. En hennonnut sanoa, että kevät on vasta tulossa ja talvi jäämässä taakse. Laskiessani luurin kaipaus puristi rintaani. Tuntui, että olin jotenkin menettänyt sinut.

Ihmisen mieli on hauras. Kauan se jaksaa pitää yhdessä koottua tietoa ja sanavarastoa. Jossain vaiheessa aika jättää siihen jälkensä. Johdattaa pois nykyhetkestä menneisiin muistoihin. Sekoittaa sen saduiksi ja tarinoiksi, joita toiset eivät ymmärrä.

”En hennonnut sanoa, että kevät on vasta tulossa.”

On vaikea käsittää, ettet ole enää täysin läsnä tässä elämässä. Muistan, miten ukki sanoi, ettei mummo ole enää nuori ja nätti, vaan pelkästään nätti. Muistan, miten sidoitte nauhan sinun kädestäsi ukin käteen, jotta yöllä saatte toisenne hereille, jos tulee hätä, sillä ukin kuulo oli huono. Muistan, miten kerroitte, kuinka hyvä toisen kanssa on olla. Nauroitte, kun naapurit ihmettelivät teidän kulkua käsi kädessä. Kuin nuoret rakastavaiset.

Opetit minulle, ettei toista voi muuttaa. Sanoit, että aikanne tekin jaksoitte purnata, mutta nyt elo on rauhallista ja seesteistä. Pidätte huolta toisistanne. Rakkautta on riittänyt jo yli 60 vuoden ajan.

Olette puhuneet pelosta, kun aika jättää toisen. Miten käy sen, joka jää yksin? Huolehtiiko kukaan? Olette luottaneet Jumalan pitävän teistä huolen.

Et tunnistanut ääntäni puhelimessa. Kun sanoin lempinimeni, muistit minut. Puhelun lopuksi et sanonut enää tuttua sanaparia: rauhaa ja rakkautta, sinulle ja armaallesi.

Ja vaikka aika on nyt jättänyt sinusta rakas mummoni, näen yhä mielessäni tuikkivat silmäsi ja kuulen lämpimän äänesi. Muistan, miten ihanaa oli pötkötellä sängyllä vasten pehmeää, villatakin verhoamaa vartaloasi. Nauttia verkkaisesta iltapäivän hetkestä, tuntea joka solullani olevani tärkeä, erityinen.

Rakastettu.

Tellervo Uljas on Suhdesopan päätoimittaja ja ylläpitäjä, freelancetoimittaja sekä tietokirjailija.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.