Kolumni

Kehuista

Auringonkukka

[Kirjoittanut: Sofie]

Joskus sitä vaan jää tuijottamaan jotain ihmistä jonkun aivan odottamattoman kommentin takia, kun ei voi melkein uskoa, että nuo sanat tulivat tuon ihmisen suusta. Näin kävi minulle eräänä päivänä, kun mieheni ystävä päätti avata sanaisen arkkunsa ulkonäkööni liittyen. Ja kommentti oli erittäin positiivinen. Ihminen, jonka kanssa olen useampaan otteeseen ollut törmäyskurssilla erilaisten näkemysten takia, näkee sentään jotain positiivista minussakin.

Toisten ihmisten ulkonäköön kohdistamia kehuja voi olla vaikea ottaa vastaan. Erityisesti miehen kaverit ovat tällainen ryhmä. Olenpa nähnyt muidenkin naispuolisten henkilöiden kieriskelevän punaisena tällaisessa tilanteessa. Ehkä tuon tahon kommentit ovat niin odottamattomia, että niihin on vaikea suhtautua. Vaikka olisi tuntenut toisen vuosia, niin silti se tuntuu hassulta.

"Mukavat kommentit saavat leijumaan pilvissä"

Toisten mukavat kommentit taas saavat leijumaan pilvissä ja lämmittävät mieltä todella. Muistan ikuisesti mieheni ensimmäiset todella kauniit ulkonäkööni liittyvät sanat sängylläni pari viikkoa tapaamisemme jälkeen vuonna yksi ja kaksi. Vieläkin hymyilyttää.

Toisten kommentteja ei voi ottaa vakavasti. Hyvä esimerkki tällaisesta on oma äiti. Äidiltä ei paljon kannata kysellä, jos haluaa totuudenmukaisen mielipiteen. Totta kai sitä on omalle äidilleen aina siitä kauneimmasta päästä.

Ja mikä ihme siinä on, että kun itse tuntee olevansa kaikkein kauneimmillaan, niin kukaan muu ei varmasti huomaa sitä. Sitten taas kun on vetänyt järkyttävät kotiretkut päälle ja hiukset kaipaavat pikaista pesua, niin saat kuulla olevasi kaunis. Mahtaako tuolloin olla kyseessä se paljon puhuttu sisäinen hehku?

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.