[Kirjoittanut: Pohdiskelija]

Tunnen omituista vierautta ja tänne kuulumattomuutta, vaikka olen ollut poissa Suomesta vain reilut pari viikkoa. Vaikka fyysisesti seison kotimme eteisessä, on mieleni jäänyt kauas toiselle puolelle maapalloa. Sydämeni kulkee vielä pitkin Laosin maaseututeitä ja korvat kuulevat kaskaiden sirityksen. Silmissä välkkyy ilta-auringossa kylpevä Mekong.

On yllättävää, miten lyhyessä ajassa ihminen sopeutuu uuteen ympäristöön. Miten pian palmut ja jäseniä hivelevä lämpö alkavat tuntua kotoisilta ja lehdettömät koivut ja jäätävä kevätsade vieraalta. Miten oudolta tuntuu kuulla suomea ensimmäisen kerran lentokentällä ja nähdä iloisten laosilaisten sijaan yrmeitä suomalaiskasvoja. Olen unohtanut, miten saan kännykkääni näppäinlukon ja työpaikalla tunnen itseni irralliseksi porukasta, johon olen kokenut kuuluvani vahvasti. Miten oman kodin voi unohtaa niin nopeasti? Miten oman elämän voi unohtaa niin nopeasti? Miten voi kiintyä täysin vieraaseen paikkaan niin pian niin voimakkaasti?

Kun seisoin mieheni kanssa joen rannalla katsellen hämärtyvässä illassa paikallisten peseytymistä helteisen työpäivän jälkeen, tunsin tulleeni kotiin. Vuoret kohosivat sinisinä horisontissa ja vesi näytti samettisen pehmeältä. Mielen valtasi rauhan ja onnen tunne. Kaikki, mitä toivoin, oli tässä. Ymmärsin myös, että jos olisin ollut yksin, olisin kaivannut toisaalle. Sillä siellä missä on rakkaani, on sydämeni koti.

Siellä missä on rakkaani, on sydämeni koti

Kolmekymppinen serkkuni palasi vastikään lähetystyöstä Bangladeshista vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Neljän vuoden projekti oli jäänyt kesken vaikeiden sairauksien, kuten dengue-kuumeen ja lavantaudin, takia. Samaistuin lyhyen matkani jälkeisen kokemukseni myötä serkkuni kirjeessä kuvailemaan tunteeseen:

"Kulkiessani viimeisiä kertoja Naogaonin kaduilla tunsin outoa vierautta. Olin samanaikaisesti läsnä ja jo kuitenkin poissa. Jaakko Löytty, joka itsekin on ollut lähetystyössä, laulaa tekemässään laulussa osuvasti ’jäi sielu seilaamaan välille Helsinki Dhakar’. Ruumiin aina tietää, missä maassa se on, mutta ajatukset ja sielu seilaavat Bangladeshin ja Suomen välillä. Bangladeshissa meillä oli kotona ulko-ovessa enkelikyltti, jossa luki ’koti on siellä, missä sydän’."