Kolumni

Seksuaalista häirintää lentokentällä

Lentokone

[Kirjoittanut: Pohdiskelija]

Jouduin vastikään seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Pariisin lentokentällä. Odottelin siellä miestäni, kun ranskalainen mies lähestyi minua. Ensin ajattelin, että hän aikoo kysyä vain neuvoa, mutta yhtäkkiä mies liimautui minuun kiinni ja alkoi hipelöidä takapuolesta. Rimpuilin vaivoin irti otteesta. Mies vain hymyili limaisesti ja yritti kouria lisää. Liukenin paikalta täynnä raivoa!

Minusta tuntui, että yksityisyyttäni ja koskemattomuutani oli loukattu. Ja vielä julkisella paikalla – eikä kukaan ollut huomannut mitään. Hyväntahtoisuuttani oli käytetty törkeästi hyväksi. Ja kun seuraava vastaan tuleva mies hymyili minulle ja kysyi minne olen menossa, käänsin pääni pois. Mietin, miten kiihkeitä ja yrittelijäitä ranskalaiset miehet oikein ovat? Sattuiko kohdalleni vain pari kiihkeämpää urosta vai onko ranskalaisten miesten temperamentissa yleensäkin enemmän testosteronia ja maskuliinista valloittamisen uhoa? Vaikkei heitä katsonut silmiin, ja jalassa oli housut ja päällä peittävä takki, tuntui, että yksin kulkeva nainen oli heille täysin vapaata riistaa. Siinä hetkessä tuli ikävä suomalaista äijänkörilästä, joka ei puhu eikä pussaa, saati että uskaltaisi katsoa silmiin.

Siinä hetkessä tuli ikävä suomalaista äijänkörilästä, joka ei puhu eikä pussaa

Ensimmäistä kertaa silmäni aukenivat myös musliminaisten hunnunkäytölle. Ymmärrän nyt entistä paremmin naisten perustelut siitä, että hunnutettuina he saavat olla rauhassa miesten katseilta. Pariisin lentokentällä minäkin olisin kaivannut kokonaan peittävää burkaa.

Kun palasin Suomeen (alkua lukuun ottamatta mukavalta Pariisin matkalta), osasin kyllä arvostaa yksityisyyttä, mitä täällä ihmiset toisilleen antavat. Tajusin, miten ihanaa on kävellä kaupungilla, kun kukaan mies ei huomaa eikä vihellä perään – paitsi ehkä kerran kesässä, kun poikaporukka on ensin vetänyt päänsä täyteen terassilla. Mutta silloinkin se jää vain huuteluksi, koskemattomuuden saa säilyttää.

Meillä on jälleen kerran asiat aika hyvin täällä Suomessa. Ei siis muuta kuin rauhaisaa eloa tuppisuiden lahnojen kainalossa!

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.