Olemme olleet yhdessä jo melkein 20 vuotta ja minua on koko tämän ajan
vaivannut se, että suhteemme alussa mieheni seurusteli
vähän aikaa "entisen ystäväni" kanssa. Hän palasi sitten luokseni, koska ystäväni ei
halunnut sitoutua häneen. Annoin anteeksi, mutta nykyään minusta on alkanut tuntua,
että minä en kuitenkaan ollut miehelleni ykkösvaihtoehto, koska hän ei ole
halunnut mennä edes naimisiin kanssani. Olen alkanut pikkuhiljaa vihata häntä, enkä antaudu suhteeseen niin kuin pitäisi.

Hän ei halua lasten takia erota, mutta minä tunnen olevani kuin vankilassa
tässä suhteessa. Olen alkanut katkeroitua ja mietin päivästä toiseen, että haluan etsiä
sellaisen ihmisen, jolle minä olen se ainoa oikea. Mieheni ei halua puhua asiasta, koska hänen mielestään on mennyttä, mutta aina kun olemme samoissa tilanteissa tämän entisen kanssa, minusta tuntuu hänen oikein etsivän katseellaan tätä. Olenkohan vain vainoharhainen ja kostonhaluinen, kun haluan erota, että pääsisin tästä piinasta eroon?

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Parisuhteen vaikeissa tilanteissa suhteen osapuolet alkavat helposti rakentaa välilleen suojamuuria, koska läheisyys on liian pelottavaa. Muuri voi estää pahimpien nuolten ja piikittelyjen perille tulon, mutta samalla heikentää myös näkyvyyttä toisen osapuolen suuntaan. Etäisyys, kiire, välinpitämättömyys ja viha ovat hyviä suojamuurin rakennusaineksia. Niiden avulla välimatka toiseen kasvaa. Suojamuurin takaa toisen todellisen olemuksen näkeminen on vaikeaa ja vuorovaikutus perustuu arvailuihin ja oletuksiin.

Vaikeuksissa alkaa helposti rakentaa suojamuuria, koska läheisyys pelottaa

On ilmeistä, että puolisosi suhde entisen ystäväsi kanssa on aikanaan satuttanut sinua kovasti. Nyt, lähes 20 vuoden jälkeen, liität kirjoituksessasi parisuhteenne ongelmat tähän kumppanisi ja entisen ystäväsi suhteeseen. Olet tulkinnut, että et ole miehellesi "ykkösvaihtoehto", koska hän ei ole halunnut avioitua kanssasi. Onko tulkintasi kuitenkin tehty kuvailemani muurin takaa? Kuinka varma voit olla, että syy siihen, ettei miehesi ole halunnut avioitua, on ollut se, että et ole riittävä hänelle?

Asian käsitteleminen on kieltämättä haastavampaa, jos kumppanisi ei suostu keskusteluun. Omalta osaltasi voit yrittää edesauttaa keskusteluyhteyden syntymistä kertomalla puolisollesi avoimesti ja syyttämättä ajatuksistasi ja tunteistasi. Kannustaisin sinua miettimään, kuinka keskeinen henkilö tämä entinen ystäväsi on keskustelunne kannalta. Keskustelulla puolisosi kanssa voisi olla paremmat mahdollisuudet onnistua, mikäli keskittyisitte vain teidän kahden väliseen suhteeseen, tuntemuksiinne ja ajatuksiinne. Jos miehesi ei halua keskustella menneistä asioista, miksi ette ainakin aluksi keskittyisi siihen, kuinka tässä hetkessä voisitte elää elämäänne niin, ettei suhteenne olisi vain ahdistuksen lähde.

Hanskojen tiskiin lyöminen voi joinakin hetkinä tuntua helpoimmalta ratkaisulta. Ongelmien käsittelemättä jättäminen on kuitenkin vaarallinen – ja vain väliaikainen – vaihtoehto, koska ongelmat tuppaavat palaamaan eteesi jossain muodossa viimeistään seuraavassa ihmissuhteessa. Usein perusteluksi yhdessä pysymiselle esitetään lapsia, näinhän kerrot myös miehesi todenneen. Rakentavampi tapa olisi ajatella tätä asiaa niin, että lastenkin takia tehdään töitä suhteen eteen. Pelkkä vanhempien yhdessä eläminen tuskin takaa lapsille "onnellista lapsuutta", mutta toisiinsa ja suhteeseensa panostavat vanhemmat toimivat mallina lapsen muodostaessa kuvaan aikuisten välisestä parisuhteesta.