Mies määrää kaiken
Olen 35 vuotias nainen, eronnut 8 vuotta sitten ja minulla on 12 vuotias poika. Eroni jälkeen minulle on ollut useampia 1-3 vuotta kestäneitä suhteita,
mutta en ole asunut kenenkään kanssa, vaan ollut poikani kanssa. Pojallani on ADHD ja arjen pyöritys on ollut rankkaa. Hän on kuitenkin hyvin selvinnyt normaaliopetuksessa ja on nyt alakoulun viimeisellä luokalla. Itselleni työ on tärkeää ja liikuntaharrastukset. Ystäviä ja sukulaisia on sopivasti mahtunut mukaan ajankäyttöön.
Olen seurustellut vuoden ajan 42 vuotiaan miehen kanssa, jolla on 14 vuotias poika. Mies on lähellä perfektionistia: tekee pitkiä työpäiviä, on paljon poissa ja elää tarkkaan suunniteltua elämää. Emme asu yhdessä, mutta hän tulee meille silloin kun tavataan eli 1-2 iltana viikossa ja mahdollisesti joka toinen viikonloppu, mikäli ei ole muuta ohjelmaa.
Olen esitellyt hänet vanhemmilleni ja sukulaisilleni. Olen tavannut hänen poikansa kaksi kertaa, mutta muita sukulaisia en lainkaan. Muutaman ystävän olen tavannut.
Viikonloput ja lomat hän haluaa viettää poikansa kanssa kahdestaan. Poikamme eivät ole tavanneet toisiaan. Tämä kaikki tuntuu kummalliselta, sillä olen kuullut hänen juttelevan vanhempiensa kanssa puhelimessa eikä mistään puheesta käy ilmi, että hän seurustelisi kenenkään kanssa. Se loukkaa.
Olen kyllästynyt suhteeseen, joka tuntuu satunnaiselta tapailulta. Teoriassa olen varattu, mutta käytännössä yksin. Kaipaan kovasti tavallista perhe-elämää, jota avioeroni jälkeen en ole kokenut. Toivoisin vielä lisää lapsia. Miesystäväni ei missään nimessä halua enää lapsia. Asiasta on puhuttu ja tuntuu siltä, että hän haluaa sivuuttaa haaveeni ja toiveeni. Ei lapsien hankkiminen minulle pakko ole, mutta nyt koen ensimmäistä kertaa elämässäni "vauvakuumetta" ja tiedän myös, että kello käy enkä halua 10 vuoden päästä haikailla mahdottomia ja olla katkera.
Hän on kontrolloiva, tiukka ja järjestelmällinen. Saan huomautuksia siitä, että koti ei ole riittävän siisti tai että voisin laihduttaa pari kiloa. Masentavaa. Tunnetasolla tunnen olevani todella yksin. Postiivista hänessä on ollut se, että sovitut asiat ovat pitäneet. Tosin hänen aikataulujensa perusteella lähinnä. Hän sanoo rakastavansa, mutta tunnen oloni todella ahdistuneeksi. Ei ole mitään yhteisiä asioita, mistä niitä tulisi, kun ei ole koskaan aikaa.
Olen sanonut että olen onneton ja toivon suhteelta enemmän. Tästä hän loukkaantuu. Vaimot ovat hänen mielestään rasite, naisystävät kivoja. Itse olisin valmis sitoutumaan. Olen ehtinyt kokeilla kaikkea aivan riittävästi. Eikö kukaan enää usko sitoutumiseen?
Pappi Johanna Siltala vastaa
Suhteesi kuulostaa todella epätyydyttävältä. Olet seurustellut miesystäväsi kanssa jo vuoden, mutta tapaatte melko harvoin ja hänen poikansa ja muut ihmissuhteet menevät sinun edellesi. Tämä ei tunnu oikealta eikä reilulta.
Myös odotuksenne suhteesta tuntuvat kovin erilaisilta. Sinä haluaisit sitoutua, elää hänen ja poikien kanssa yhteistä elämää. Sinulle myös yhteinen lapsi olisi tervetullut. Tuntuu, että mies pyörittää teidän suhdettanne ja sinua. Ette ole tasa-arvoisia.
Sinulla on lupa olla rakastettu ja kunnioitettu puoliso, jonka mielipiteet huomioidaan
Olette nyt edenneet suhteessa vaiheeseen, jossa on aika tehdä yhteisiä päätöksiä. Joko suhteenne siirtyy vakavammalle tasolle ja mieskin on sitä mieltä, että tavoitteena on yhteinen elämä tai sitten sinun on valitettavasti myönnettävä, että ansaitset parempaa. Sinulla on lupa olla rakastettu ja kunnioitettu puoliso, jonka mielipiteet huomioidaan. Vaikka lapset ovat teille tärkeitä, hyvässä suhteessa aikuiset päättävät yhdessä perheen asioista. Puolisoiden kahdenkeskinen aika on kaikkien parhaaksi.
Kysyit, eikö kukaan enää usko sitoutumiseen. Kyllä varmasti monet edelleen uskovat, mutta sinun miesystävälläsi on ilmeisesti huonoja kokemuksia ja hän on kyynistynyt tai sitten hän ei ole varma suhteenne tulevaisuudesta. Suostutko aina olemaan hänelle vain naisystävä? Ansaitset miehen, joka haluaa elää kanssasi elämäsi loppuun asti.
Miesystävällesi sitoutuminen tuntuu olevan riski. Hän on järkevä luonne ja haluaa kontrolloida rakkautta ja suhdetta, joita ei voi kuitenkaan etukäteen ennustaa. Jos hän päästää sinut omaan ja poikansa elämään, hän ottaa riskin. Se pelottaa.
Keskustelkaa asioista avoimesti. ”lä syytä häntä, vaan kerro, mitä toivot suhteelta ja miltä sinusta tuntuu. Toivon, että pystytte keskustelemaan asioista avoimesti ja etenette suhteen seuraavalle tasolle tai vaihtoehtoisesti pysytte vain ystävinä.
2 Comments
On vain niin surillista, että jokainen meistä tarpoo ja kokee samanlaisia asioita – jokainen erikseen. Vain omista erheistään oppii. Jos tälle naiselle sanoisi tiukasti ja suoraan, että lopeta suhde heti ja jätä mies, huokaise puolisen vuotta ja parantele haavasi ja yritä sitten uudelleen, uuden ihmisen kanssa, niin uskoisikohan hän? Uuden ihmisen kanssa juttele jo alussa haaveistasi ja toiveistasi kartoittaen menevätkö ne yksiin omiesi kanssa ja rakastu ja sitoudu vasta sitten niin tuskinpa hän vähällä uskoo. Olemme usein idealistisia, uskomme hyvään, mutta ihmiset eivät toimi meidän odotustemme vaan omien odotustensa mukaisesti.
Neuvo oli hyvä: On itse päätettävä mitä haluaa ja toimittava niin, että myös toteuttaa ne omassa toiminnassaan. Kirjoittajan tapauksessa hänen kannatttaa jättää mies (uhkaus ei riitä vaan toimeenpano), sillä mies ei ole lainkaan tosissaan ennen kuin mahdollisesti pakon edessä, jolloin hänen on reagoitava muuttuneeseen tilanteeseen ja tehtävä omat päätöksensä. Miehellekin on annettava mahdollisuus harkita mitä elämältään haluaaa. Hän voi oikeastikin haluta muuta kuin kirjoittaja. Toisen toiveita on kunnioitettava eikä yrittää pakottaa niitä samaan muottiin omiensa kanssa. Tunneriski kannattaa ottaa, koska muutoin on onneton pitkään, eikä ole ”vapaa” uusille mahdollisuuksille. Tuumailee nimimerkki Siperiassa elänyt.
Hyvä vastaus papilta. Konkreettisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Kysyjä sai oikeita vastauksia ja niin saivat muutkin lukijat. Itse olen ollut tilanteessa parisuhteessani, että on ollut pakko laittaa toinen pakon eteen. Silloin viimeistään toinen joutuu tekemään päätöksiä. Tätä tilannetta on edeltänyt vetkutusta, jota ei voi tulkita muuksi kuin ajalla pelaamiseksi. Jotkut ihmiset ovat vain tällaisia. Jokaisella on oikeus elää elämäänsä eikä jumittua paikalleen odottamaan, että toisen puheet muuttuvat teoiksi. Tämä seinää vasten laittaminen on tehokas tapa saada aikaan ratkaisu. Joissakin parisuhteissa asiat etenevät yhteisestä sopimuksesta, kun osapuolilla on yhteinen sävel, eli rakkautta. Rakkaus ei vain ole niin helppo asia suurimmalle osalle ihmisiä. Aina ei pidä luovuttaa, vaan yrittää kaikkensa. Tällöin viimeinen ele on ”pakottaa” toinen tekemään ratkaisun.