Olen seurustellut hieman yli vuoden kumppanini kanssa. Ikää molemmilla on vajaat 30 vuotta. Olemme monessa suhteessa hyvin erilaiset, mutta vastaavasti yhdessä viettämämme aika on hauskaa ja tykkäämme tehdä asioita yhdessä. Suurista elämän linjauksista ajattelemme samalla tavalla eikä niistä tule riitaa. Nyt ongelmaksi on kehkeytynyt seuraavanlainen asia.

Olen jostain syystä suhteen alusta asti pelännyt eroa. Syy löytynee aiemmasta suhteesta, joka oli hyvin outo ja äärettömän kuluttava (olin täysin tossun alla ja jatkuvasti mies pohti eroa ja omia tunteitaan tai oikemmin niiden puutetta). Tästä syystä olen aina riidan ja erimielisyyksien tullessa alkanut pelätä (melkeimpä hysteerisesti) ja kysellä: ”Et kai halua erota?”. Noin kolmen kuukauden välein tätä on tapahtunut koko suhteemme ajan. Viime aikoina tilanne on muuttunut niin, että kumppanini on hermostuessaan sanonut, että paras erota, kun ei tämä vaan toimi. Aina on kuitenkin päädytty siihen, että haluamme jatkaa suhdetta, koska rakastamme toisiamme ja 90 % suhteessamme on hyvää ja olemme onnellisia yhdessä.

Kumppanini on hermostuessaan sanonut, että paras erota, kun ei tämä toimi

Periaatteessa riitojemme takana on aina yksi ja sama syy: yhteinen aika ja yhteenmuutto. Mieheni on erakkoluonne, joka kaipaa omaa aikaa ja harrastuksia. Hän ei siis halua vielä muuttaa yhteen. Itse kaipaan enemmän yhteistä aikaa ja haaveilen yhteisestä kodista. Tällä hetkellä on kompromissi, että kumpikin joustaa. Yhteenmuutto on harkinnassa, tosin ollaan puhuttu, että vuosi voidaan vielä katsella. Siihen tyydyn, vaikka välillä tunnen itseni torjutuksi enkä ymmärrä, miksi toinen ei halua samoja asioita.

Kysymykseni kuuluu, mitä tehdä? Ei kai jokaisessa suuremmassa riidassa voi vedota eroon? Olemme itsekin todenneet, että pää tässä hajoaa. Mutta mies aina vakuttaa, ettei tarkoittanut ja pyörtää puheensa. Kunnes tulee taas seuraava kerta ja sama tilanne. Alan huutaa hysteerisenä, että kohta haluat erota ja sitten toinen sanoo aikamme riideltyä, että suhde ei toimi. Eli periaatteessa se olen minä, joka on aluperin ottanut eron puheeksi ja tuo sen aina esille riidan aikana. Olemme myös realistisesti miettineet, että hakataanko tässä päätä seinään, mutta kun ei siihenkään vaihtoehtoon uskota. Nyt tämä on vaan alkanut mennä ihme veuhtaamiseksi. Emme osaa lopettaa, vaikka niin pyhästi lupaamme räjähdyksen jälkeen. Riitojen välissä olemme taas onnellisia.

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Suhteenne kuulostaa pääpiirteissään onnelliselta ja tasapainoiselta ihmissuhteelta, jonka ongelmat tulevat näkyviksi riitatilanteissa. Tahtoa ja pyrkimystä kumpaakin osapuolta tyydyttävään parisuhteeseen teillä kuulostaa olevan.

Näen kirjeesi läpi kulkevana teemana sitoutumiseen liittyvän epävarmuutesi. Kuvaamasi riitatilanteet koskevat mahdollista yhteenmuuttoanne ja näissä riidoissa epävarmuutesi nousee pintaan. Nostamalla riitatilanteissa eroamisen vaihtoehdon esille kyseenalaistat puolisosi sitoutumisen riittävyyttä ja ikään kuin tarjoilet vaihtoehtoa puolisollesi jatkuvasti. Vaikka ero ei olisikaan hänen ajatuksissaan muuten ollut, tuot tällä tavoin eron ajatuksen osaksi suhteenne todellisuutta. Kun edellisessä suhteessasi silloinen kumppanisi toi suhteeseen epäilyksiä tunteista, tässä parisuhteessa sinun rooliksesi on tullut kyseenalaistaa suhdetta.

Olet varmaan itsekin pohtinut epävarmuutesi syitä. Nousevatko eropuheesi kaipauksesta kuulla olevasi tarvittu ja rakastettu? Voisiko olla, että testaat puolisoasi ja hänen sitoutumistaan tuomalla esille eron mahdollisuuden? En usko, että yhteenmuutto tai puolisosi vakuuttelut välittämisestä, saavat sinut pysyvästi vakuuttuneeksi siitä, että olet rakastettu ja välitetty. Aiemmista kokemuksista irtaantuminen vie aikansa ja vaatii ”korvaavia kokemuksia”. Sinun on myös hyvä pyrkiä tunnistamaan suhteestanne tapahtumaketjuja eli sitä kuinka te molemmat toiminnallanne vaikutatte toisiinne. Suhteessanne vaikuttaa kertomasi pohjalta olevan potentiaalia tähän.