Näin jätät narsistin
Narsistin jättäminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.
”Jos jäät, kaikki muuttuu miljoona kertaa pahemmaksi. Jos jäät, myyt sielusi.”
Rassha
Suhde narsistin kanssa on molemminpuolinen riippuvuussuhde. Siitä vapautuminen edellyttää havahtumista ja sitkeää pyrkimystä. Tässä kahdeksan askelta, joiden avulla voit jättää narsistin.
1. Myönnä ongelma
Tarkastele elämääsi ja suhdettasi. Kuuntele ja kunnioita itseäsi. Kohtaa totuus.
2. Murra väärät uskomukset
Narsistin uhrin on usein vaikea tunnistaa todellisia ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan, koska narsisti on ottanut hänet niin täysin valtaansa. Siksi ero aiheuttaa uhrille ahdistusta, pelkoa, epävarmuutta ja syyllisyyttä.
Tilaa kirja: Sata tapaa tappaa sielu
3. Hae apua
Tukeudu muihin ihmisiin tai hae apua terapiasta. Kun minäsi on vasta rakentumassa, on riski, että ajaudut uuden narsistin kynsiin tai vanha kumppanisi nappaa sinut takaisin otteeseensa.
”Ystävyys ex-narsistipuolison kanssa ei ole realistinen tavoite.”
4. Päästä irti
Ystävyys ex-narsistipuolison kanssa ei ole realistinen tavoite. Pysy päätöksessäsi ja luovu kuvitelmistasi paremmasta tulevaisuudesta ja parisuhteesta narsistin kanssa.
5. Kohtaa tunteesi
Suruprosessiin kuuluu paljon vihaa, masennusta, ahdistusta ja häpeää. Uskalla kohdata tunteesi, sillä siten pääset irti menneestä ja eheydyt.
Muista, että viha on sallittua ja se voi olla vapauttavaa. Älä jää kuitenkaan kiinni vihan tunteeseen. Pidemmän päälle se kuluttaa ja kapeuttaa elämääsi.
6. Salli helpotuksen tunne
Prosessin edetessä saatat huomata itsessäsi helpotuksen tunteita. Itseluottamuksesi kasvaa, kun havaitset selviytyväsi omillasi ja nauttivasi elämästäsi enemmän yksin kuin narsistin kanssa.
7. Anna anteeksi
Anteeksianto kannattaa sinun itsesi takia. Se auttaa päästämään irti menneestä.
Anteeksiantamaton viha syö voimavaroja ja vaarantaa terveytesi. Se tekee sinusta ilottoman ja katkeran.
Anna anteeksi myös itsellesi. Se, että olet antanut itseäsi kohdeltavan huonosti ei tarkoita, ettetkö voisi tehdä nyt uudenlaista valintaa. Anteeksiantamiseen voi löytyä apua Tuulikki Saariston kirjasta Taikasanat (Dialogia).
”Anna anteeksi myös itsellesi.”
8. Rakasta itseäsi
Etsi itsesi. Millainen ihminen olet, mistä pidät ja mistä et? Tee itsenäisiä ratkaisuja ja mielesi mukaisia valintoja.
Salli itsellesi onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet. Kunnioita ja rakasta itseäsi. Siten voit tulevaisuudessa löytää tasapainoisen ja hyvän parisuhteen.
Apukeinoja:
– Hyväksy itsesi
– Puhu
– Kirjoita
– Haaveile ja suunnittele
– Ota omaa aikaa
Lähde: Tuija Vähäpakka & Arja Lehtosaari (2007). Sata tapaa tappaa sielu. Narsismin uhrit kertovat. Ajatuskirjat. Tilaa kirja!
214 Comments
Ex uhri, kiitos tuestasi. Meille kaikille uhreille tuntuu olevan yhteistä se, että vaikka rakastamamme ihminen on toiselta persoonaltaan hirviö niin hänen jättäminen tuntuu olevan vaikeaa vaikka järkikin sanoo että näin täytyisi tehdä. Narsisti osaa käyttää niin kierosti kaikkia keinoja joilla manipuloida kumppaniansa että itsekin joskus toivoisi omaavansa energialtaan yhtä tehokkaita jyräämiskeinoja päästäkseen elämässä eteenpäin. Kaikkien niiden hirveiden kohtauksien jälkeen hänellä on käsittämätön kyky saada se aurinko paistamaan sinne risukasaan. Hän polkee uhrinsa itsetunnon niin pohjamutiin että saa sopivassa kohdassa pienimmätkin huomionosoitukset tuntumaan juhlallisilta. SAIRASTA! Mutta totta!
Eromme on lähellä, tunnen sen. Olen saanut kerättyä voimiani tulevaa koitosta varten mikä on mielestäni tärkeää. Siinä joutuu itsekin olemaan salaperäinen ja valehtelija kun uskottelee toiselle että kaikki on ok ja sitten yhtäkkiä se loppuu. Jos mieheni tietäisi minun suunnittelevan jotakin tällaista niin en voi edes kuvitella reaktiota. Se nyt vaan on tehtävä selän takana, koska mikään asioista puhuminen ja neuvotteleminen ei hänen kanssaan onnistu. Pelkään vaan taistelua lapsestani. Asunto täytyy etsiä ja psyykata itseni siihen mielentilaan etten vaan muuta mieltäni viimehetkellä. Mieheni on nimittäin hyvä uskottelemaan etten mitenkään pärjäisi ilman häntä, minulla ei olisi mitään tarjottavaa lapselleni niin kuin hänellä on, en voisi elää niin hyvää elämää missään muualla kuin hänen luona, eihän rahani riitä kuin pieneen vuokrakämppään. Kaiken huipuksi tuhoan hänen ja lapseni elämän lähtemällä, koska miehenikin kuulemma täytyisi lähteä unelmakodistamme, siillä hän ei voisi jäädä enää siihen muistojen takia, joten kaikki minkä eteen hän on uurastanut ja paiskinut töitä romuttuisi minun takia!!!! Melko hyvä veto, eikö? Melkein meninkin tuohon lankaan.
Aleksis Kojootti, Hae keskusteluapua terapiasta. Sillä on todella suuri merkitys jaksamisen, eteenpäin menemisen ja omien ajatusten selvittämisen kannalta. En usko että olisin enää hengissä ilman terapiaa, olin niin masentunut ja kärsin jo fyysisitäkin oireista tämän takia, eikä tarvinut käydä siellä kymmentäkään kertaa saadakseni uskoa ja voimaa taistella ulos tästä tilanteesta. Mieheni leimasi minut mielenvikaiseksi hulluksi kun pyysin häntä terapiaan mukaan, mutta jatkoin silti yksin kaikesta huolimatta. Kannatti. Itse mietin että asunto täytyy etsiä ensin ja psyykata itsensä siihen mielentilaan että ei vahingossakaan muuta mieltä viime hetkellä. Et sinä niinkuin ei me muutkaan voida elää tällaisissa ihmissuhteita jotka pikkuhiljaa tuhoavat ihmisen lopullisesti. Itse olen käynyt henkisesti nii pohjalla etten tiennyt sen olevan edes mahdollista selviytyä sellaisesta. Ja paljon joudun tekemään vielä töitä ennen kuin tämä kaikki on ohi ja vaikutukset on varmasti kauaskantoiset.
Miia, onnea sinulle. Toivon että pysyt päätöksessäsi nyt kun olet viimeinkin tehnyt sen. Voimia eteenpäin kaikille!!!
Väsynyt!
Älä vain luovuta, kaikki tiedämme sen yhden asian, narsisti ei muutu. Hän tulee kuitenkin romuttamaan sinut kokonaan jos jäisit. Tiedän itsekin miltä tuntuu kun on jo niin pohjalla että on jopa valmis luopumaan omasta elämästään. Pienin askelin eteenpäin, siitä se alkaa. Minulla on nyt pieni vuokra asunto, se on ensinmäinen askeleeni (ikioma pieni askeleeni, ilman häntä). kaikki muu on vielä auki, työ, ihmissuhteet, uskallanko enää koskaan tutustua kehenkään jne.
Yksi ongelma varjostaa kaikkea tätä, meillä on yhteinen koira josta en luovu, joudun väksin olemaan häneen välillä yhteydessä. (onneksi hänellä on uusi naisystävä, sekin ilmestyi kuin tyhjästä) hänellä on tapana hakea netistä naiskumppaneita, monikohan on joutunut hänen uhrikseen. Hirvittää. Tätä hän on harrastanut koko aika vaikka kieltääkin kaiken.
koitetaan jaksaa, tsemppiä kaikille.
Kiitos viestistäsi Toipilas! Eikö ole vaikea ymmärtää miten maailmaan mahtuu näitä sairaita ihmisiä jotka pitävät suorastaan oikeutenaan alistaa meitä hyväuskoisia, romuttaa toisen mielenterveys ja tietoisesti vahingoittaa toista niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tällaisena tavallisena tallaajana voisin kuviteella itseni tuhoutuvan jos tekisin kenellekään mitään vastaavaa. En myöskään voisi kuvitella puhuvani kenellekään sellaisia törkeyksiä joita mieheni puhuu minulle. Puheistaan huolimatta hän väittää lopuksi rakastavansa minua, hänen vaan täytyy saada sanoa asiat niinkuin ne ovat, koska minä en todennäköisesti En yksinkertaisesti ole vihamielistä sorttia mutta mieheni käytös minua kohtaan on saanut minussakin aivan uudenlaisia raivon piirteitä esiin.
Miehelläni on alusta asti ollut kyky saada ystävät katoamaan ympäriltämme. Niin kauan kun joku jaksaa ylistää hänen taitojaan ja saavutuksiaa ja näennäistä hyvyyttään niin mieheni on tyytyväinen. Erimielisyyttä kohdatessaan hän reagoi niin että tuttava toisensa jälkeen vaan häipyy elämästämme. Mutta uusiahan tulee aina sillä kyllähän hän osaa tehdä ihmisiin hyvän ensivaikutelman itsestään ja muistaa minuakin kehua sopivan paikan tullen. Hän ei ole koskaan suuttunut minulle tai haukkunut minua julkisesti.
Toipilas, onnea ja voimia elämääsi. Tämä todellakin tulee varjostamaan pitkään tulevia ihmissuhteita, ja menneitäkin siinämäärin että saa joskus vanhat ystävänsä takaisin. Mieheni on yrittänyt estää minua hakeutumasta työhön jossa saattaisin tavata paljon miehiä, hän ei myöskään ollut innoissaan kun lähdin opiskelemaan itselleni uutta ammattia, onhan sekin hänen silmissään ulkopuolinen uhka ja heikentää hänen otettaan minuun. Onneksi pidin pintani opiskelun suhteen, vaikka saan kokoajan puolustella itseäni kun teen koulutöitäni samalla kun käyn työssä ja yritän hoitaa lasta ja kotia.
Olipa mukava lukea (mukava ja mukava) juttuja ja huomata etten ole yksin ja niin idiootti kuin olen kokoajan kuvitellut olevani! Kohta mies tulossa, otan taas avaimey ja puhelimen yms pois, MINUN kotini, ja toinen vaan loisena elelee…voi jöses että olen ollut sokea ja tyhmä, TAAS!!! Josko sen verran aikaa asiaa kuitenkin funtsinut, että lähinnä kaipaan ihmistä, mutta en ainakaan sellaista kuin hän! Olen siis mielummin yksin!!! (yksinhän hänenkin kanssaan on saanut olla vaikka yhdessä ollaan oltu)
En tiedä mistä aloittaisin… Viime marraskuun jälkeen, elämäni ei ole ollut enää minun elämääni, vaan avomieheni elämää, joka on narsisti. Olen itse ammatiltani lähihoitaja, lisäksi minulla on kaksi muutakin ammattia. Luulin psykologiaa lukeneena ja aiemmin narsistin kanssa eläneenä, tunnistavani narsistin, ja etten enää sellaiseen koskaan sortuisikaan. Toisin kävi. Olen katsonut sivusta, alussa yrittänyt rimpuilla vastaankin, kun elämäni, joka on jo niin monta kertaa särkynyt, rikotaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Minulta on viety ihmisarvoni, minulta on viety kaikki. Viimeisen shokin koin noin muutama viikko sitten kun oven takanani seisoi minulle tuntematon nainen, joka kysyi miestäni ja sitä, kuka minä olen?! Sain tietää heidän olleen ”yhdessä” melkein kuukauden, koska avomieheni muutti noin kuukausi sitten eri asuntoon, koska yritin jättää hänet (siinä onnistumatta) sillä tavoin, että hän muuttaisi ensin asunnostani pois, jonka jälkeen minun olisi helpompi katkaista välini ja erota hänestä lopullisesti. Oli iltoja, jolloin avomieheni ei vastannut puhelimeen,minulle kertoi olleensa töissä tai menneensä nukkumaan ajoissa. Nyt selvisi kuitenkin, että hän on ollut tuon toisen naisen kanssa kaiken sen ajan. Lisäksi hän on seurustellut ennen minua tuon toisen naisen kanssa muutaman vuoden. Hän myös palkkasi ko. naisen minun silloiseen yritykseeni minun tietämättäni. Ihmettelin kun minulla ei juurikaan ollut tietoa tästä työntekijästä, puhumattakaan siitä, että olisin hänet tavannut. Mieheni on pahoinpidellyt minut kahdesti hyvin pahasti kuluneen 6kk sisällä. Sain tietää nyt, että kun olin paossa omasta kodistani pahoinpitelyn vuoksi, oli mieheni jo silloin ollut yhteydessä ko. naiseen. Mieheni mateli kuitenkin takaisin elämääni senkin jälkeen kun sain tiedon toisesta naisesta. Juhannuksena hän uudelleen kihlasi minut ja nyt ei kestä sitä kun haluan keskustella hänen tekemästään pahasta minua kohtaan. En tiedä kuinka jatkan…. Olen liian heikko jättämään hänet. Palasin vanhaan työhöni, koska jäin puille paljaille myytyäni firmani miehelleni. Psykiatrini oli sitä mieltä, etten saa olla töissä ainakaan 3kk koska olen niin kovia kokenut ja joutunut aloittamaan masennuslääkityksen pysyäkseni jotenkin elämänsyrjässä kiinni…..Laskut on kuitenkin pakko maksaa jotenkin. En jaksaisi olla töissä, mutta pakko on. Työpäivän jälkeen, minua odottaa kotona manipuloiva, satuttava ihminen…. Joka päivä tunnen olevani heikompi ja heikompi… En tunne enää itseäni, en ole se joka ennen olin, olen kaikkea muuta. En tiedä kauanko jaksan, mielessä on käynyt jo nyt useasti, etten tahdo enää elää, ettei tällä maailmalla ole minulle mitään annettavaa enää.
->liian heikko<-
Tuttuja tunteita valitettavasti:( Olen itse aivan lopussa ja pakenen ”elämää”. En enää pysty katsomaan vieraita ihmisiä silmiin liikkuessani ulkona, olen vajoamassa pohjaan… Miten tässäkin on näin käynyt? 😀 En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa ;( Miten joku ihminen voi aiheuttaa toiselle niin pahan olon, että toinen alkaa vihaamaan itseään ja omaa”kuvaansa”? Minulle on tullut outoja ”pelko”tiloja esim. en pysty/halua mennä paikkoihin joissa on paljon ihmisiä. En haluaisi mennä töihin saati sitten edes poistua kotoa. Elän tavallaan kuitenkin ”haave”maassa ja unelmoin siitä että jossain minua se ”tosi”rakkaus odottaa:D Toivottavasti löydän joskus ihmisen joka osaa rakastaa minua ja jota minä voin rakastaa, vaan miten löytää sellaisen rakkauden, ensinhän pitäisi päästä tuosta narsissista eroon….huoh… Toivon sinulle kaikkea hyvää, koitahan jaksaa (ja samaa toivon myös itsellenikin). Kyllä se aurinko meille vielä näyttäytyy. (ainakin voi unelmoida;) )
Niin… Eilen oli pitkästä aikaa päivä,kun ajattelin, että se on ehkä sittenkin muuttumassa…. Tai ehkä halusin hetken elää siinä sadussa, fakta kun on, ettei se muutu… Mietin, koska eroamme, kuinka jaksaisin sen jälkeen, kuinka selviäisin taloudellisesti jne…. Lääkärini soitti minulle eilen, lääkitystäni nostetaan… Toisaalta mietin, aiheuttaako lääkitys minulle sen, etten kykene jättämään häntä. Jos minä olisin SE OIKEA minä, olisin jättänyt hänet lopullisesti silloin kun toinen nainen seisoi ovellani… Mutta ei, en tiedä kuka olen… Nyt pääsen päivisin pakenemaan hänen jatkuvaa läsnäoloaan töihin, mutta kuinka on sitten kun lomani alkaa… Olen loukussa 24h / vrk:ssa… Kuinka minun sitten käy….? onko minua enää lomani jälkeen… En tiedä… Tiedän vain sen, etten kohta jaksa enää….
Kyllä sen vaan tietää millon on narsistin kanssa suhteessa.
Jos ei aluksi tiedä, sen tulee huomaamaan.
Kyllä se sen verran ristiriitaisella ja alistavalla, hyökkäävällä ja kaikella käytöksellään saa aikaan et yllättäen katsot itseäsi peilistä etkä tunne itseäsi. Itseltään niiden kanssa hukkaan menee ja rikki.
Minusta tuntuu ettei narskun jättäminen on todella vaikeaa. Se kai tapahtuu kun narsku huomaa että toisesta ei saa enää mitään tarpeisiinsa.Hänen julma käytöksensä on ollut oikeutettua. Kyllä sen huomaa kun se on täys p sua kohtaa ja kun haluat erot ei se niin vaan onnistukaan. Niillä on addikteja joita ne pitää normaaleina tai ainakin itselleen oikeutettuina, elämänpiirisi kaventuu. Huomaat ettei sinulla ole enää ystäviä. Kaipaat kyllä jotain entistä. Huomaat että pelkäät, pistät puukot piiloon, tai silityslaudan koska pelkäät narkun raivotessa lhyövän sinua sillä.hän tarkkailee jokaista liikettäsi, puheluasi,epäilee kaikkea. Huomaat selittäväsi hänelle yksityisiä puhelujasi vielä kun niitä on.Hän pitää itseään ylivertaisena, miltei jumalana. Keskittymään hän ei pysty muuhun kuin itseensä ja tarpeisiinsa. Hän on oikeutettu mihin vaan. Hän antaa itse itselleen oikeuden tehdä asioita joita hän ei sinulle salli.hän vihjailee tai haukkuu ulkonäköäsi suoraa tai välillisesti.hän kehuu sinua, rakastaa sinua yli kaiken.sinä olet hänen kaikki. ketään muuta naista hän ei halua vaan juuri sinut. silti hän nakertaa itsetuntosi palapalalta vuosien varrella niin että häpeät itseäsi niin että et ehkä kehtaa katsoa ihmisiä kadulla silmiin.
voi, tämä ltarina voisi olla loputon.Joa hän lyö sinua, syy on sinun.jos hän raiskaa sinut,syy on sinun. vosinkirjoittaa kirjan. ei hän oikeasti välitä miltä sinusta tuntuu. hetken häivähdys voi joskus inhimillysyydestä ja myötätunnosta hänessä pilkahtaa,mutta sitäkin käytetään lopulta sinun nöyryyttämiseksi, inhimillisyyttäsi.
Lopulta hän tappaa sinut ainakin vähintään henkisesti. Kun yrität jättää hänet kuten normaalin ihmisen tulet huomaamaan ettei se ole helppoa.
ilmeisesti muuta et voi tehdä kuin yrittää huom. yrittää pysyä mahdollisimman kaukana narskusta. miksi hän haluaa takaisin, sanallisesti lahjakkaana onnistuu,aina ja kohta ollaa taas samassa helvetissä.
en todellakaan ymmärrä miten narsisti jätetään.
Kirjoitukset ovat täysin omasta elämästäni. Me erottiin kyllä jo 4 vuotta sitten miehen alkoholi ”ongelman” vuoksi. Kunpa olisin silloin tiennyt..
Me jatkettiin seurustelua, ajateltiin, että katsottaisiin päivä kerrallaan. Meillä oli yhteinen pieni lapsi. Mies tuli, silloin kun hänelle sopi. Me asuttiin erillään, mutta minä en silti saanut lähteä mihinkään yksin. Hän piti minut puheillaan ja lupauksillaan valtansa alla. Itsetunto oli mennyttä vuosien henkisen väkivallan alla, hän syyllisti minut niistä mitä hän itse koko ajan teki. Jos olin ystävien kanssa, olin aina panemassa muita ja pettämässä häntä. Lopulta oli vanhat ystävät jääneet ja oli vain hän. Olin toiaalta myös helpottunut siitä, ettei enää tarvinnut odotella häntä ryyppyreissuiltaan kotiin koko yötä, eikä tarvinnut miettiä mitä oli tekemässä. Silti jaksoin uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja siihen, että hän haluaisi vielä elää ”normaalia” elämää, että hänen elämässään vain oli menossa jokin nuoruuden kaipuu vaihe..
Sitten tulinkin raskaaksi. Siihen päättyi kaikki. Aloin nähdä hänessä asioita, jotka sai minut pelkäämään ja tajuamaan, ettei kaikki olekaan ihan ok. Aluksi hän piti hyvänä ja lohdutti, kun eihän lapsi ollut toivottu ja vielä ihan väärään aikaan, hän piti itsestäänselvänä, että teen abortin. Kun sitten kerroin, etten tiedä mitä tahdon tai mihin pystyn alkoi helvetti, mikä jatkuu vieläkin. Hän uhkaili itsemurhalla, joka toinen päivä ja joka toinen päivä hän käyttäytyi suht normaalisti. Kun päätin pitää lapsen, hän hiljeni. Ryyppäsi viikon ja hyväksyi tilanteen, omassa päässään ei ongelmaa ollut..
Aika kului ja jaksoin vieläkin toivoa, että kaikki muuttuisi hyväksi. Yhteen emme siis olleet palanneet ja seurustelukin päättyi raskauteen. Päivää ennen poikani syntymää sain tekstiviestin, jossa kerrottiin, että ex-miehelläni oli toinen nainen ollut jo kauan, silloinkin kun vielä asuttiin yhdessä. He olivat asuneet yhdessä meidän erilleen muuttamisesta, eikä niinkuin mies antoi ymmärtää, että hän asuu kämppäkeverina kaverinsa kanssa, hän jopa esitteli meidät toisilleen. Esikoiselle hän uskotteli asuvansa oman äitinsä luona. Että olen ollut tyhmä! Tämä toinen nainen sitten soitti minulle sairaalaan, jossa olin synnyttämässä toista lastamme. Hän oli koko meidän 10 yhteisen vuoden ajan pettänyt minua monien muidenkin naisten kanssa. Hän oli ostellut meille lahjaksi samat hajuvedet, hän oli luonani yötä ollessaan ”ylitöissä” tai ollessaan ”ryyppäämässä”.
Tuo toinen nainen antoi anteeksi.. ja otti hänet takaisin. Paljon on asioita, joita ei jaksa edes kirjoittaa, paljon on asioita joita ei jaksa muistella. Kaikki muistot pyyhittiin valheena mielestäni pois ja tuntui että elämältä vietiin täysin pohja. Tukeuduin kuitenkin lapsiini ja sain pieneltä vastasyntyneeltä hirvittävän paljon voimaa jaksaa.
Tästä on kulunut reilu vuosi. Hän käy edelleen tapaamassa lapsiaan luonani, hän sanoo rakastavansa minua ja muuttavansa yksin asumaan, että voisi tavata lapsiaan enemmän. Hän on antanut koko ajan ymmärtää, ettei ole sen naisen kanssa, eikä naista rakasta. En ole uskonut sanaakaan. Hän haluaa pitää minut ja kaksoiselämänsä. Vuosi sitten kävin hänen naisensa kanssa nämä samat asiat ja taas käydään.. Olin yhtenä viikonloppuna ulkona ystäväni kanssa ja exä soitteli minulle koko illan. Baarissa hän kyttäsi aivan koko ajan mitä teen. Illalla kun lähdettiin pois, minulla olikin seuraa, hän odotti ja kyttäsi minua ja kun näki meidät lähti seuraamaan. Ajoimme taksilla pois ja hän soitti taukoamatta. Vastasin yhteen puheluun ja hän sanoi, ettei voi antaa minun koskaan olla..
Hän on kuitenkin luvannut tehdä asiat lapsensa vuosi oikein ja ottaa lapsensa etusijalle. Esikoinen kohta jo 8 vuotta ei vieläkään tiedä isänsä elämästä tai valheista. Naisella on lapsi edellisestä liitosta. Kuinka voin antaa jonkun satuttaa lastani, kun hän on kärsinyt isänsä aiheuttamista pettymyksistä koko ikänsä.
Eilen sain tietää, että he ovat hankkineet yhteisen isomman asunnon ja heidän piti muuttaa jo viikon päästä. Ihmisen, jonka piti hoitaa asiat niin, että voisi tavata lapsiaan enemmän ja kaikki nämä vuosien valheet olisivat historiaa. Hän ei ymmärrä mitä nämä kaikki valheet tekevät omalle lapselleen, jos hän saa tietää. He ovat tehneet naisen ja naisen lapsen kanssa yhteisiä lomamatkoja ja täällä lapseni on itkenyt, kun iskä ei ota minua koskaan mukaan, ainoastaan tyhjiä lupauksia. Ja nyt tämä. Hän ei edes minulle kertonut. Taas uskoin, että jos hän nyt edes tämän kerran ajattelisi lapsensa parasta ja ottaisi tämän huomioon ihan ensin, mutta ei. Valheet kasvaa ja minä yritän pitää elämää kasassa.
Olen päättänyt, että nyt saa paska loppua. En tiedä palaavatko he enää yhteen, koska olen tuonut totuuden naiselle taas kerran julki. Olen jo aiemmin käynyt lastenvalvojalla, josta en ainakaan apua saanut. Elän jatkuvassa syyllisyyden tunteessa ja kyselen itseltäni teenkö oikein. Voimat alkaa hiipua ja sydän särkyy, kun näen kuinka pahalta lapsestani tuntuu. Onneksi toinen on vielä niin pieni eikä ymmärrä. Mistä voisin saada ihan oikeaa apua ja kuka voisi kertoa, että mitä pitäisi tehdä, mikä olisi oikein ja parasta lapselleni. Pelkään, että tälläiset lapsuuden traumat laukaisevat aikuisena hänestä narsistin tai muita persoonallisuushäiriöitä tai muita vakavia mielenterveys ongelmia, jos hän saa tietää isänsä elämän ja valheet, ajatteleeko hän, että tälläinen ihmisten satuttaminen ja pettäminen on oikeutettua? Auttakaa, joilla on kokemusta!!!!
Lisäisin vielä nuo puhumisen taidot, hän käänsi ihmiset minua vastaan ja valehteli minun tietävän kaikesta, mutta en muka halunnut vain puhua asioista. Minua hän vei sukulaistensa luo edelleen ja heidän sukulaisilleen ja omalle äidilleenkin tilanne selvisi vasta, kun he olivat asuneet vuoden yhdessä. Minulle käskettiin valehdella. Ja kaikki eli valheessa. Hän pyysi minun ystäviltäni aikaa kertoa ja osasi todellakin manipuloida heidät ja sai kaikki uskomaan puheensa. Se että toki epäilin kaikenlaista, mutta puhumalla sai minut uskomaan ja luottamaan. Eihän hän veisi minua mummolleen tai olisi täällä öitä, jos hänellä olisi toinen nainen.. jne. Niin sitä vain uskoo toisen taitavat puheet. Ja itkeäkin hän osaa tuosta noin vaan..
Itse seurustelin noin 3 kk ihanan miehen kanssa. Pitkän yksinolon jälkeen kaikki oli aivan uskomatonta. Minusta huolehdittiin ja vietiin vaikka minne. Sain kokea aivan uusia asioita. Yhdesä oltiin joka päivä ja puhelin täyttyi hienoista viesteistä työpäivän aikana.
Välillä tämä jatkuva yhteydenpito hiukan ahdisti ja oma koti jäi hiukan huonolle hoidolle, mutta ajattelin että kyllä se alkuinnostuksen jälkeen tasaantuu.
Hän tarjosi ulkomaanmatkaa (jonne en onneksi lähtenyt) ja suunnitteli yhteenmuuttoa. Iltatähtikin olisi ollut kiva.
Sitten alkoi kummalliset mielipiteet muista ihmisistä. Aikaa kuitenkin vietettiin juuri niiden halveksittujen ihmisten kanssa. eriäviä mielipiteitä ei hyväksytty. Hän väitti vastaan asioissa joihin olen tudella perehtynyt harrastukseni kautta. Kun puolustin omaa kantaani, haastoin riitaa koska olin väsynyt.
Nätit viestit loppuivat. Mies saattoi ottaa yhteyttä vasta iltahämärissä vain kysyäkseen menenkö hänen luokseen yöksi.
Viikko sitten riidan päätteeksi päätin lähteä.
Perään ei kyselty, kun hain pari päivää myöhemmin tavaroitani vastaanotto oli hyvin viileä.
Tännän näin, että kierroksessa on jo uusi nainen.
Tämä ei ollut elämässäni ensimmäinen kerta. Nyt suurin pelko onkin, että törmään taas vastaavaan. Uskallanko enää edes aloitttaa uutta suhdetta? Onko joku mahdollisuus olla törmäämättä näihin ihmisiin?
Hei järkyttynyt!
Näin minullakin oli. Hän ei halunnut tavata minun ystäviäni ja jos jonkun suostui tapaamaan ni kommentit olivat todella mieltä ylentäviä. Käytöstavat kuin metsänpeikolla, mutta EIHÄN hänessä mitään vikaa ollu. Muut vain olivat liian ylpeitä jne..ym. Eromme jälkeen hän yritti harvoja ystäviäni puhua minua vastaan siinä onnistumatta koska olin heti eromme jälkeen ”juorunnu” kaikki ystävilleni ja he ymmärsivät kummassa vika oli. Luojan kiitos! Edelleen tulee viestejä ja puheluita kuinka paljon hän rakastaa jne ja silti pitää toista naista ”vieraanaan” harva se päivä. Olen koko ajan yrittäny sanoa et ystäviä voidaan olla mutta se ei käy vain suhde tai ei mitään. Olemme olleet erossa jo (vasta) 2 kuukautta ja rauhoittumista ei tunnu näkyvän. Raskasta se on mutta voimia. Paistaa se päivä joskus risukasaankin. VOIMIA KAIKILLE NARSKUN UHREILLE!!
Hei Järkyttynyt, Miia ja kaikki muut!
Täytyypä kirjoittaa taas pitkän tauon jälkeen, kun sattui taas niin hyvin omaan elämääni nuo kirjoitukset ystävistä. Siis jos niitä enää edes on. Oma narsuni on pitänyt huolen siitä etten tapaa ystäviäni enää ainakaan yhteisessä kodissamme, etteivät loputkin katoaisi ympäriltäni. Hänelle kun ei tunnu yksikään ystäväni olevan riittävän hyvä ihminen. Hän saattaa myös sanoa asiat todella ajattelemattomasti ystävilleni saaden heidät suuttumaan ja joudun olemaan aina varuillani mitä puhun ystävieni kanssa jos hän on paikalla. Sitten kun tapaan ystäviäni muualla kun kotona on hän mustasukkainen kun ei voi tietää tarkalleen missä olen ollut ja kenen kanssa ja mitä lie tekemässä. Narsuni ei luota mihinkään eikä keneenkään mikä tekee elämästä tosi hankalaa kun aina saa olla puolustelemassa itseäni ja menojani ja silloinkin kun lähden töihin hän epäilee minun menevän muille teille ja väittää vielä nähneensä minut muualla vaikka olen ollut töissä. On alkanut soittelemaan ihan joutavista asioista työnumerooni vain tarkistaakseen olenko siellä. Saattaa tehdä tikusta asiaa että tulee omalla autollaan perässäni kauppaan, ei kai osaa käyttää kännykkäänsä että pyytäisi minulta mitä milloinkin tarvitsee.
Kerta toisensa jälkeen sitä tuntee lyövänsä päätä seinään kun yrittää ymmärtää toisen järjen juoksua. Ei aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun kun toinen on niin sokea omalle hulluudelleen.
Täytyy sanoa että ihminen jota tällä hetkellä inhoan eniten on minä itse. Miksi ihmeessä jatkan tätä elämää tuon ihmisen kanssa ja kidutan itseäni. Itse olen valintani mieheni suhteen tehnyt ja suostunut tähän paskaan. Voimat on niin lopussa etten jaksa edes enää hengittää. Olo on muutenkin niin sekava, mieheni on ollut niin imelä minua kohtaan, lukuunottamatta muutamaa älytöntä riitaa ja kesäretkeä jotka minä yksin taas onnistuin pilaamaan, en todellakaan tiedä mitä tekisin vaikka toisaalta tiedän että ainoa oikea valinta on ero.
Onnea kaikille teille jotka olette valinneet vapauden, pysykää vahvoina päätöksissänne! Voimia kaikille!
Ahdistaa, kun tuntuu niin tutulta – luen juuri kirjaa Sata tapaa tapaa sielu – ja mietn taas ties kuinka monennen kerran, onko mieheni narsisti vai sittenkin minä. Ja tiedän, että sairauden tunne erottaa narsistin terveestä – ja mieheni ei mielestään ole narsistinen, vaan minä vähintään yhtä paljon ja ylipäätäänkin aina ”saan mitä tilaan”, jos esitän jotain toiveita, mitä hänkin voisi tehdä kotona osaltaan. ja ystävistä olen etääntynyt, osin omasta työstänikin.. ja sukulaiseni hän haukkuu surutta. ja ja ja.
Mutta miten mes jätetään, kun hän kuitenkin osaa olla niin ihana välillä ja sanoo, että meillä on kaikki mahdollisuudet (missä tietenkin kuulen, että jos vain minä siis osaisin olla vaatimatta ja ainakaan moittimatta ym). Ja tosiaan koen, että jossain vaiheessa opin olemaan arvostelematta häntä mistään tai esittämästä mitään vaatimuksia (ja syyllistyn toki siitä, että mitään vaadinkaan..) ja suhde oli jonkun aikaa helpompi. Mutta nyt tuntuu, ettei sekään riitä, vaan normaali olemiseni (ollessani työmatkalla erehdyn olemaan vastaamatta pubista hänen hyvän yön toivotukseensa) saa aikaan hirveitä kriisejä ja syytöksiä, että minä en ymmärrä parisuhteista vittu mitään. ja kaikkia solvauksia. ja eilen just (ihanan loman jälkeen, jolloin taas ajattelin, että ehkä tämä tästä ja onpa meillä ihanaa) taas jonkun mitätttömän riidan jälkeen huusi, että turha lässyttää mistään rakkaudesta taas myöhemmin. Eli tavallaan niinkuin nollaa kaiken siihenastisen.
Mutta miten tästä lähdetään? Hän kyllä uhkaa tilata Niemen muuttoautoa pihaan – –
Voi apua. Olen jo kerran aiemmin eronnut, silloin eri syistä. ja tämän miehen kanssa toinen lapsi, nyt 2 v. Kun vauva oli vielä mahassa, aloitimme parisuhdeterapian – nyt huomaan, että hän käyttää parisuhdeterapiassa opittuja juttuja aseinaan.
Terve narsujen uhrit!
Taas lankesin! Taas miesysäväni sai mut puhuttua ansaan ja taas ollaan yhdessä. Vasta 2 viikkoa ollaan oltu ”yhdessä” ja nyt jo olen ahdistunut. Hermostuttaa ja koko ajan on tunne et joku vahtii mitä teen ja missä olen ja ketä muita siellä on. Koko ajan hoetaan joka välissä -Rakastan sua! Olet upea nainen ym. Kauhulla odotan seuraavaa riitaa, alkaako taas läimä käymään? En uskalla hänen aikanaan nauttia alkoholia vapautuneesti kun koko ajan tarvii seurata merkkejä missä mielen tilassa ollaan Ja sekin on väärin jos kieltäydyn ottamasta! Nyt jo tekis mieli ottaa ja paeta mutta mihin?
Kai täs vaan tarvii yrittää jaksaa jotenkin.
Ilmoittelen taas missä mennään, koska ja kuinka kauan tässä onnellisessa suhteessa ollaan. Voi olla mahdollista et loppuu jo nopeestikkin kunhan ei tällä kertaa tulis yhtä vauhdikasta lähtöä!!!
Ikävä kyllä, monet jutut kuulostavat liiankin tutuilta…:( . Puolitoista vuotta yhdessä, heti piti miehen aloitteesta mennä kihloihin ja minun poikani kanssa muutta toiselle paikkakunnalle miehen luo. Suuret oli lupaukset yhteiselämästä kun epäröin muuttoa, oman asunnon myymistä ja työpaikan jättämistä puhumattakaan kun muutos oli suuri pojallekin. Lupaukset vapaa-ajoista jolloin käytäisiin yhdessä perheenä entisellä kotipaikkakunnallani aina tilaisuuden tullen yms yms… Kun muuttokuorma tuli mieheni pihaan, kaikki muuttui. Valehtelua, syyttelyä iahn kaikesta mitä tapahtuu, pettämistä, henkistä- ja fyysistä väkivaltaa, uhkailua, (mikä luonnollisesti oli ihan minun omaa syytä), alistamista, haukkumista, mollaamista. Naimisiinmenosta hän päätti, minä peruin kaiken pari päivää ennen, mutta puhelahjoilla ja lupauksilla paremmasta taas taivuin. Nyt ollaan oltu puoli vuotta naimisissa ja elämä on suoraan helvetistä. Hain tänään eroa ja nyt odotan kauhunsekaisin tuntein että mikä on lopputulos kun mies tulee kohta töistä. Mutta tavallaan olo on helpottunut, tiedän että mikään ei muutu jos en eroa hakisi ja siitä ihmisestä eroon pääse. Tsemppiä kaikille samassa tilanteesa oleville 🙂
Hei taas
Tuossa taannoin kävi niin että eräs sukulaiseni kuoli. Kun sain tietää koska hautajaiset ovat, kerroin tietysti tälle niin sanotulle seurustelukumppanilleni myös asiasta.
Hän ilmoitti että hän ei pääse sinne hautajaisiin koska työvuoro on samana päivänä. Minä ilmoitin että se on OK.
Hieman myöhemmin hän näki minun itkevän. En sanonut mitään, mutta hän teki arvauksen että kyseessä on ne hautajaiset. Niin olikin – mutta ei kuitenkaan niin miten hän ajatteli. Hän nimittäin ajatteli asian niin että minä itken sitä että hän ei tule sinne hautajaisiin. Todellisuudessa minä itkin väkivaltaisesti kuollutta serkkuani.
Minun mielestäni tässä on jälleen uusi todiste siitä että seurustelukumppanillani on narsistinen persoonallisuushäiriö. Kun hän näki minun itkevän jonkin aikaa hautajaisista puhumisen jälkeen ja siitä puhumisen jälkeen että hän ei tule sinne, hän ajatteli automaattisesti että kyse on hänestä. Ja kun hän alkoi minulle siinä sitten selittämään että minkä takia hän ei tule, niin hänen kasvoillaan oli sellainen itsetyytyväinen *hymy*. Olen nähnyt sen saman ilmeen hänen kasvoillaan monta kertaa samantyyppisissä tilanteissa. Juuri sellaisissa tilanteissa joissa hän luulee että hän on todella tärkeä ja että asia on kiinni juuri hänestä. Hänelle tulee sellainen tietynlainen hymy kasvoille sellaisissa tilanteissa. Ja nyt hän puhui hautajaisiin menosta hymy kasvoillaan – aika erikoista minun mielestäni. Voitteko kuvitella tilanteen jossa minä itken (hiljaisesti) serkkuni väkivaltaista kuolemaa, ja tyttöystäväni tulee siihen viereen selittämään hymy kasvoillaan uudelleen sitä miksi hän ei sinne hautajaisiin pääse. Minä olin jo aiemmassa keskustelussa hyväksynyt sen että hän ei tule sinne hautajaisiin – ei ollut mitään tarvetta ottaa asiaa uudestaan käsittelyyn. Mutta hän vain automaattisesti oletti että kyse on hänestä kun minä itkin – eipä tullut ollenkaan mieleen että minun serkkuni oli kokenut väkivaltaisen kuoleman ja itkin sitä. Että pitäisin sitä asiaa todella murheellisena, enkä sitä että tyttöystäväni ei pääse hautajaisiin.
ei koskaan enään. ei koskaan. ei koskaan.
voi ku muistasin tuon. ei koskaan!!!!!!
eli, olin siis narsistisessa parisuhteessa reilut puoli vuotta. aikaa siitä alkaa olla kohta 2vuotta. siitä ylipääseminen vei kaikki voimat, terapian ja ajan kanssa haavat kumminki parantu ja yksi ystäväpiirini pojista alkoi hengailemaan minun kanssani.ennekuin alettiin hengaamaan olin jo päättänyt muuttaa ulkomaille joksikin aikaa ja kaikki oli organisoitu valmiiksi. lähtöpäivänäni se jätkä ”jätti” minut. emme olleet kovin kauaa hengattu eikä ees seurusteltu (esim vanhemmat eikä ees kaikki kaverit tienny meistä). totta vie sattu mutta toisaalta parempi että pamautti pommin mun lähtöpäivänä eikä vähääkään aiemmin niin asian unohtaminen kävi kivuttomasti kun kaikki vaihtui ympäriltä- kulttuuri, kieli, ihmiset, säät….kaikki oli uutta!
eli täällä kaukana suomesta asustelen vieläki,ollut yli puoli vuotta reilusti jo.
täällä sitte nytten tapasin reilut kuukausi sitte yhden mukavan miehen josta tykkäsin kovasti. me kylläkään ei keretty hengata yhdessä kuin reilu viikko, kun hänen piti lähteä työmatkalle noin kuukaudeksi. sovittiin että odotetaan se aika, koska kumpiki tykättiin toisistamme kovasti. joka ikinen päivä oltiin yhteyksissä hänen kanssaan kun hän oli poissa, ja muutin omia suunnitelmiani aika rankasti että voisimme viettää aikaa yhdessä kun hän tulee takaisin.
kun hän tuli takaisin, hän kävi nopeaa vain kotonaan heittämässä kamat pois ja tuli suorinta tietä sitten tapaamaan minua, oli yötäkin. itse kun olen vieraassa maassa, minulla ei täällä ole kauheasti muuta sosiaalista verkostoa puhumattakaan harrastuksista,kuin hänellä on. ymmärrän että hän haluaa tehdä muutakin kun vain olla minun kanssani ja se on toisaalta hyvä mutta aina ne välipäivät ku ei nähty meinasin kuolla ikävään kun itellä ei ollut oikein muuta mitä tehdä.
hän kumminki useita kertoja viikossa vietti iltoja minun kanssani ja olen käynyt hänen kotonaankin näytillä ja kaikki tuntu menevän sikamaisen hyvin.
meidän seksuaalinen elämä oli sen verran innokasta että vaikka kondomeja oli mukanaki niin ei me niitä kertaakaa käytetty,ku vaan sytty niin se meni aina vaan sitte silleen et ei muistettu eikä ollu aikaa jäähä tonkiin taskuja. tyhmiä ollaan. yks päivä sitte alettiin puhumaan asiasta vakavammin ku päivittäin oli pelko et apua oonkohan raskaana.kävin yhteisestä päätöksestä hakemassa lääkäristä reseptin ja nyt käytän ehkäsynä nuvaringiä. nyt rengas on sisässä vasta kolmatta päivää, ja tää on helvetillistä oikeasti. itken vähän väliä, joko syyn kanssa tai ilman mutta itken vähän väliä, ja oon jotenki ihan depressoitunu, eilen piti lähteä ulos kävelylle ja tupakan ostoon ku raju itkukohtaus voimistu niin kovaksi että tuntu että siitä ei pääse yli millään. ja arvatkaa mikä on fiilis nyt, kun tämä herra päättikin lähteä nyt pe iltana ulos joidenki kavereitten kanssa, eikä kysynyt minua mukaan. ei siinä muuten mitään, ku hän on kumminki lähössä mun kanssa huomenna johonki, mut en tiiä mistä tää alko, alettiin tekstailemaan vakavammin nyt asioista, parhaillaan selvitellään asioita, tiietään et ois parempi puhua kasvokkain mut nyt ei oo mahd ja haluan saada mahd pian selville mitä se heppu oikein ajattelee asioista ja mikä käänsi kelkan näin yhtäkkiä! mietin johtuuko tää siitä ku alotin tuon ehkäsyn ja se heti muutti minut niin mielialoja vaihtelevaksi.
eli siis, se on ottanu selville jo aikaa sitte oonko tosissani hänen kans, että hän ei halua hengata kenen kanssa vaan ja ilman ”syytä”. hän ite anto olettaa et on tosissaan kanssa ja kyllähän jo seki kertoo et ostettiin ehkäisy jo moneksi kuukaudeksi valmiiksi, ja se on auttanu mua ettimään tietä miten voisin olla tässä maassa kauemmin,ja on sanonu monessa asiassa että ”no meillähän on koko elämä aikaa”
olen nyt vain niin sekaisin enkä voi suomeen kellekkään ystävällekkään soittaa ja purkaa paineita, en tiiä miten päin oisin, toisaalta oon vaan niin shokissa ja lamaantunu että en voi ku itkeä ja yrittää alkaa pikkuhiljaa miettimään että miten taas alan elämään itse itseni kanssa ja mitä nyt teen ja minne menen ja missä haluan olla…kaikki muuttuu ja oon niiiiiin murtunu että ei voi kukaan käsittää…oon saanu töitäki täältä nyt ja hänen takia oon tänne jääny…
ja kävi muuten myös nyt ilmi että miksi hän ei aina halua ottaa minua mukaan niin hän kuulema juo ittensä ihan sikaräkä känniin ja käyttää huumeita.
niin nyt hän just lähetti tekstarin että hän haluaa olla vain kaveri, ja koitan nyt onkia selville että mitä hän sillä tarkoittaa!!!
hirveä purkautuminen mut jotenki pakko avautua johonki ennenku pää leviää käsiin……
viime yönä hän tuli mun luo ja sano et haluaa sitteki jatkaa samalla mallilla ku ennenki. kaikki oli hyvin taas kunnes tänään juuri nyt hän lähetti viestin että hän ei haluakkaan. ainut mikä piättelee mua nyt hengissä on se että mun sisällä voi olla pieni elämän alku…
Kysymysmerkille, tarinasi on kovin tuttu. Jos olisit itse narsisti niin tuskin olisit sitä täällä miettimässä. Narsisti ei mieti ja tunnista omaa pahuuttaan eikä harrasta minkäänlaista itsetutkiskelua. Narsu on yhtä kaukana itsestään ja todellisuudestaan kuin yö päivästä. Narsun kierous on saada sinut ihan tarkoituksella epäilemään ensimmäisenä itseäsi, koska sinäkin näet miten kumppanisi hipoo täydellisyyttä, ainakin ulospäin. Kysyit että miten mies jätetään. Siihen en voi antaa hyviä neuvoja kun olen itsekin vielä 2v lapseni isän otteessa, josta kyllä niin kovasti haluaisin pois. Minut on poljettu niin lyttyyn, etten enää itsekään usko selviäväni yksin ilman täydellisyyttä hipovaa pelastajaani. Mitä hirveämpi riita, sitä enemmän narsu hellittelee ja hyvittelee jälkeenpäin etten vaan lähtisi. Mullekin uhkaili et kantaa tavarani ulos ja vaihtaa oveen lukot. Kun totesin että siitä vaan parempi niin on sitä elämää muuallakin eti itelles uusi nöyryytettävä niin menikin ihan kipsiin ja on ollut vähän kiltimmin viime aikoina. Narsunkin olen saanut välillä hiljaseksi kun olen alkanut raivoomaan takaisin ja todennut että hän on todellakin avun tarpeessa. Narsut tosiaan ovat kieroja terapiatilanteissa. Jopa asiantuntijoilla on vaikeuksia käsitellä auttaa ja yleensäkään diagnosoida narsistia. Paras asiantuntija on kai uhri itse. Oma narsuni tosin ei suostunut pari eikä yksilöterapiaan vaan pitää minua hulluna kun kävin siellä.
Voi Miia, narsu sai koukutettua sut takaisin.En voi muuta kun toivottaa sulle hurjasti voimia!!!
Aleksiskojootti, noinhan se just menee. Narsusi kuvittelee et koko maailma ja kaikkien läheisten ihmisten maailmat pyörii vain ja ainoastaan hänen erinomaisuutensa ympärillä. Ei tiedä aina et pitäisikö itkeä vai nauraa, joskus huumorilla pääsee pitemmälle.
Narsu kun ei näe toisten tunteita kun on itse niin tuteistaan etääntynyt.
Miima, Voimia sulle eroprosessin eteenpäin viemiseen, koita jaksaa loppuun asti, lopussa varmasti kiitos seisoo ja vapaus odottaa. Itselläni sama edessä, vatsaa vääntää kun ajatteleekin asiaa.
Hädässä, tarinastasi ei käynyt selvästi ilmi toivotko olevasi raskaana. Jos olet, niin varaudu siihen että joudut melkoisten syytösten keskelle. Jos miestä ei sitoutuminen kiinnosta niin lapsi tod.näk. vaan pahentaisi tilannetta. Mikään ei ole niin rankkaa kuin käydä läpi raskaus synnytys ja lapsen hoitaminen yksin läpi ilman kumppanin todellista tukea, koska asiat ei aina mene parhain päin ja tuki olisi tarpeen nimenomaan isältä. Itse joudun kamppailemaan henkisesti että selviän lapsen kanssa ettei mielenterveys pettäisi.
Woimahaleja kaikille!!!!!
kiitos kovasti kommenteistasi, väsynyt.
vastaampa nyt tuohon auki jääneeseen kysymykseen. eli siis asiasta on keskusteltu kumppanin kanssa että entä jos näin kävis, ja hän on sanonu että koittais kyllä auttaa parhaimmalla tavalla minua. minä joka tapauksessa oon tulossa takaisin suomeen tässä jossain vaiheessa, että en usko että mies pystyis kauheasti ainakaan tekemään pahaa asialle niin monen miljoonan kilsan päästä. tiedän, että ei olis helppoa olla yksin huoltaja ja vielä ottaa vastaan kaikki suvun yms syytökset ja halveksunta ”matkamuistosta” (anteeksi,rumasti sanottu!mutta totta)
mutta toisaalta se on nyt ainoa asia mitä haluaisin,että saisin oman pienen lapsen.alussa itkin päivitäin ja toivoin että en olisi mutta asiaa mietittyä ja kun se mies otti eron niin sen jälkeen aloinkin toivomaan että olisin raskaana.saisin elämääni väriä ja haluaisin antaa pienelleni paremman lapsuuden ku itsellä on ollut. en osaa paremmin selittää mutta olo on vain kaiken järkytyksen puuskien, raivokkaiden itkukohtausten yms jälkeen tyyni kun vain muistaa että minulla voi olla pieni lapsi sisässä. poltan tupakkaa nyt ihan kamalasti, normisti en ollenkaan, ja koen syyllisyyttä mutta en osaa lopetta.jos varmistuis et oisin raskaana niin sitte lopettasin heti kyllä mut nyt sekin on vaan asia joka helpottaa elämää ihan rajusti. tunnen alamahassa jännää tunnetta mutta se voi kyllä johtua ns luulosairaudestaki ja toiveesta että siellä olisi jotain.
aika näyttää. vielä reilu kaksi viikkoa pitää odottaa. vai pystyykö sen saaha aiemminki selville, kuin että oottamalla seuraavia menkkoja?
Narsisti on pakko jättää vain lähtemällä. Olen ollut kohta 9 vuotta narsistin kanssa, 6 vuotta asuttu yhdessä. Pari viimeistä vuotta olen ollut henkisesti jo loppuun imetty. Ei narsistin kanssa neuvotella tai sovita mistään eroon liittyvistä asioista. Ei sen aivoista löydy huonetta missä voisi käsitellä asioita mitkä liittyvät jotenkin siihen että hänet jätetään. Minä vain olen ilmoittanut että minä päivänä lähden. En jaksa enää selitellä mitään. Huutoa ja väkivaltaahan nämä viimeiset päivät ovat hänen taholtaan mutta lasken vain aamuja niin jaksan. Lähtemisessä auttoi paljon sisareni. Hän hommasi minulle asunnon toiselta paikkakunnalta, on auttanut taloudellisesti ja pitänyt minua luonaan vapaapäivinä. Yksin en olisi kyennyt enkä jaksanut. Myös veljeni on tukemassa minua. Tällä hetkellä asun tyttäreni luona kunnes uusi asuntoni vapautuu. Päivittäin on kuitenkin pakko käydä mieheni ja minun yhteisessä kodissa hoitamassa asioita. Pyrin kuitenkin aina lähtemään pois ennenkuin hän tulee kotiin. Muuttopäivää pelkään tietysti. Mieheni käyttää runsaasti alkoholia ja on todella uhkaava ja ilkeä silloin. Pelkään että hän aiheuttaa paljon pahaa rikkomalla tavaroita, loukkaamalla muuttomiehiä tms. Saisikohan poliisilta apua tuollaiseen tilanteeseen? Mutta jokatapauksessa olen päättänyt lähteä kävi miten kävi.
Olipa ihana löytää nämä kirjoitukset! Puoli vuotta sitten kävin googlettamassa sanan narsisti, kun ystäväni alkoi vuodattamani perusteella vakuuttamaan minulle, että mieheni on narsisti. Olipa järkytys huomata, miten paljon narsistin piirteitä löytyi omasta miehestä, jonka kanssa olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä. En tajunnut, että kyseessä on oikeasti jokin luonnehäiriö. Olin hyväksynyt hänen käyttäytymisensä ja minun alistamisen jokseenkin normaalina (mustasukkaisen) miehen käytöksenä.
Olin valmistellut mielessäni eroa vuoden ja kolme kuukautta sitten tein eropäätöksen ja ilmoitin sen hänelle. Saman tien minun oli konkreettisesti helpompi hengittää. Enhän onneton tajunnut, että ero narsistista tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa. Olen saanut kokea, että elämäni käy päivä päivältä raskaammaksi, kun hän tekee kaikkensa, että minun olisi paha olla, elämäni muuttuisi helvetiksi, tuntisin karmeaa syyllisyyttä hänen jättämisestään jne. Hän on omasta mielestään maailman paras mies. Onhan hän sosiaalinen, hauska, erinomainen seuramies, loistotyyppi kavereiden kesken, arvostetussa ammatissa jne. Hän on valitettavasti myös seksiaddikti, itserakas ja mustasukkainen.
Hänen ei tarvitse nyrkkiä käyttää, hän pärjää sanoilla. Hän saa lamaannutettua minut täysin heittämällä keskustelutilanteessa kehään täysin jotain odottamatonta. Päivittäin saan kuulla, kuinka olen pilannut koko perheen elämän. Hän syyttää ja syyttää, vaatii minulta anteeksipyyntöjä ja ”hyvää käyttäytymistä”, jotta suostuu edes vähän keskustelemaan käytännön asioiden järjestämisestä. Hän itse majailee jo uuden naisystävän luona, mutta vaatii minua pesemään edelleen pyykkinsä ja aivan sairaalloinen mustasukkaisuus jatkuu edelleen. Kun kuulin hänen uudesta naisestaan, en tuntenut minkäänlaista negatiivista tunnetta, mustasukkaisuutta. Onneksi. Sekin vakuutti minulle, että olin tehnyt oikean ratkaisun jättäessäni hänet.
Juuri nyt olen aivan loppu. Mahakivun, nukahtamis- ja univaikeuksien, oksettavan olon ja pääkivun lisäksi tuntuu, että pääni on niin ”täynnä” tätä eroa, että en kohta kykene ajattelemaan, puhumaan saatika ajamaan autolla töistä kotiin. Minulla on ylihuomenna elämäni ensimmäinen aika psykologille. Toivottavasti saan sieltä voimia jatkaa puurtamista erossa eteenpäin. Niin pahaa päivää ei vielä ole tullut, että olisin eropäätöstä katunut!
nimimerkille hädässä – Jos olet raskaana, niin toivotaan että kaikki menee hyvin ja pääsette kaikesta yksimielisyyteen mahd. lapsen isän kanssa. Vaikka yleistää ei saa eikä voikaan, niin liian usein kaksikulttuurisissa huoltajuusasioissa tilanteet muuttuvat ikäviksi,riipuen tietysti vähän kultturieroista, mutta eihän näin aina ole.
Taru – onnea sulle että olet tehnyt päätöksen eronne suhteen, kaikki narsujen uhrit tietää se ei ole helppoa. Itsekin suunnuittelen eroa mutta en voi hiiskahtaakaan asiasta mielipuolisen raivonpurkauksen pelossa. Olet nimittäin oikeassa siinä että narsun kanssa ei keskustella eikä neuvotella erosta eikä muustakaan, kokeiltu on!!
nimimerkille syytöksiä satelee – psykologin juttusilla käyminen helpottaa varmasti oloasi. Itselleni terapiassa käynti auttoi, oli joku jolle sai kertoa kaikki jutut joita häpeän kertoa sukulaisille ja ystäville, eivät varmaan uskoisi puoliakaan ja pitäisi minua hulluna. Mieheni kun on ulospäin niin täydellinen eikä ikinä ole edes haukkunut minua julkisesti.
Eniten saan voimaa näiltä keskustelupalstoilta kun tietää ettei ole yksin ongelmineen vaan samaa kokeneita on muitakin. http://www.narsistienuhrientuki.info sivuilta löytyy keskustelufoorumi jossa on paljon kohtalotovereita.
Tsemppiä kaikille!!
Itse yritän juuri päästä eroon suhteesta narsistin kanssa. Olen jäänyt erittäin riippuvaiseksi kyseisestä ihmisestä ja joudun käymään psykologilla ja taistelemaan vapautuakseni tästä helvetistä. Hän on kohdellut minua todella kaltoin, ja löysi uuden kohteen jo viikon päästä erostamme. Hän kehuu uusilla valloituksillaan ja kertoo yksityiskohtaisestikin toisten naisten kanssa vietetystä ajasta (myönnän kysyväni myös niistä). Hän valehteli minulle ja riskeerasi terveyteni saadakseen minulta seksiä. Joudun käydä siis testeissäkin. Oloni on raiskattu, vaikka olin itsekin mukana kaikessa ja nautin. Hän vertailee minua muihin naisiin; sanoo nyt ystävienikin olevan enemmän hänen makuunsa kuin minä itse. Hän yrittää siis selvästi tuhota lähiympäristöni ja itsetuntoni manipuloimalla minua. Ystävistäni pitäisi tulla vihollisiani (sillä hän tietää mustasukkaisuuteni). Hän myös on kertonut erittäin henkilökohtaisia asioita suhteestamme vanhemmilleen ja ystävilleen. Olin ennen todella hyvissä väleissä hänen äitinsä kanssa erostakin huolimatta, mutta enää en uskalla edes soittaa hänelle. Hän puhuu asioista eteenpäin vaikka kaikki riitamme ja niihin liittyvät asiat olivat sovittu jo aikoja sitten. Hän käyttää antamiani salaisuuksia aseinaan, jotta saisi itsensä näyttämään uhrilta. Hän kosketteli seurustellessamme useita naisia, ja mainitsi aina syyksi alkoholin. Kaiken hän pistää alkoholin piikkiin. Hän ei ole suostunut kertomaan, pettikö joskus, mutta se on jo melkeinpä päivänselvää. Silti hän käski minun aina luottaa. Hän valehteli valehdelleensa eräästä naisesta, mutta kertoikin jälkeenpäin oikeasti tehneensä sen kaiken mitä alunperin puhuikin, mutta halusi vain helpottaa oloani. Mitä hän tällä käytöksellä yritti saavuttaa, sitä en tiedä vieläkään. Totuus on ehkä se, että hän käytti minua vain hyväkseen. Kukaan normaali ihminen ei kuitenkaan roikkuisi tällaisessa suhteessa vuosia, joten olimme jollain tavalla molemmat riippuvaisia toisistamme.
Eroprosessin aikana olen ollut todella vihainen, raivona, itkuinen ja myös jollain tavalla helpottunut. Huomaan, kuinka narsistini poistuu minusta pikkuhiljaa ja saan olla jälleen oma itseni. Minun ei tarvitse pelätä menettäväni malttia, suuttuvani tai vaikuttavani jotenkin hullulta. Ainoa ahdistus on vain hänen levittävänsä jutut minusta; maineeni on hullun ämmän kaltainen kaikille joille hän on minusta puhunut. Välillä minulla on suuria vaikeuksia olla soittamatta tai lähettämättä hänelle viestiä vihakohtauksieni aikana. Olo on välillä niin paha ja turhautunut, eikä sitä yhtään helpota tieto hänen uudesta naisestaan, jonka hän tapasi viikon päästä erostamme. Narsisti oli kuitenkin sen verran ihana, että vei sydämeni. Sydämeni on ihan pirstaleina, vaikka itse heitin hänet pihalle. Hän sanoi minulle jättäneensä minut minun kauttani; tekemällä pahoja asioita, kunnes tajuaisin jättää hänet. Mitään en uskalla olettaa hänen tekemisistään, voin vain unohtaa kaiken.
Narsistin tunnistaa mm. siitä, että hänelle ei riitä yksi nainen. Hänen on saatava kaikki.
Hei!
Tuli tosi paha olo, kun luin näitä kirjoituksia. Olen itsekin pahassa jamassa. Harkitsen jättäväni mieheni, mutta en pääse irti. Luulen, etten pärjää yksinäni.
Olemme seurustelleet kymmenisen vuotta, yhdessä ollaan asuttu noin kuusi vuotta. Alussa kaikki vaikutti hyvältä ja hän oli ymmärtäväinen, hauska ja huomioonottavainen. Puhuimme kaikesta ja meillä tuntui olevan paljon yhteistä. Heti suhteen alussa hän jäi kiinni pettämisestä. Annoin anteeksi, koska suhteemme oli vielä niin alussa ja en itsekään tiennyt halusinko olla hänen kanssaan. Nyt tuntuu, että tein kauhean virheen. Olisin varmaan silloin päässyt hänestä eroon hyvin helposti.
Pikku hiljaa, varsinkin sen jälkeen, kun muutimme yhteen, meille tuli isoja riitoja, aivan mitättömistäkin asioista. Silloin vielä jaksoin huutaa takaisin ja pitää puoliani. Mies jaksoi mököttää ja olla puhumatta, eikä häneen saanut välillä minkäänlaista kontaktia. Anteeksipyyntöjä ei ole liiemmin kuulunut. Kaikesta joutui vääntämään kättä ja monesti jouduin myöntymään hänen hulluihinkin päähänpistoihin.
Mies saattaa saada raivokohtauksia aivan mitättömistä asioista. Raivoamista, syyttelyä ja mykkäkoulua. Ja aina hän kääntää syyn minun, tai jonkun muun niskoille. Olen saanut monesti kuulla, kuinka olen mustasukkainen ja epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Varmaan sitten olenkin, kun hän on käytöksellään monesti lietsonut mustasukkaisuuttani.
Mies petti minua seuraavan kerran muutaman vuoden yhdessä asumisen jälkeen, tällä kertaa naispuolisen ystävänsä kanssa. Oli siitä pahoillaan, mutta myöhemmin sain kuulla, että se oli suurelta osin minun vikani. Mitäs en ”antanut” tarpeeksi usein ja olin silloin niin masentunut. Ennen ja jälkeen tämän tapauksen on ollut kaikenlaista muutakin säpinää; työkaverin kanssa suutelemista ja lääppimistä, rakkaudentunnustuksia nettituttavuuksille jne.. Koko ajan pitäisi olla naispuoleisia ystäviä. Kun en ole ajatuksesta pitänyt, olen saanut kuulla, että ei ne ole mitään seksisuhteita, olet vaan niin mustasukkainen.
Pari vuotta sitten sairastuin kroonisesti, enkä silloinkaan saanut juuri empatiaa. Nyt, kun sairaus on hoidossa, saan kuulla, kuinka olin hankala ja inhottava silloin. Mies sanoo, että olisi pitänyt jättää minut, jos olisi tiennyt, mitä tuleman pitää.
Tällä hetkellä olen niin väsynyt ja ahdistunut. Nukun huonosti ja aika näköalattomalta tämä kaikki tuntuu. Itsetunto on ihan nollissa. Mies koittaa koko ajan patistaa milloin mihinkin illanviettoon, mutta en jaksa. Ja sitten hän syyttää minua ihmisvihamieliseksi ja sekopäiseksi. En ole kuulemma normaali, ja on helpotus hänelle päästä toisten naisten seuraan. Hänen mielestään meidän ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi minusta, ja siitä että menin sairastumaan.
Vaikeaa on vain lähteä. Onhan tuossa miehessä hyvätkin puolensa. Mutta tuntuu niin raskaalta, kun parisuhde on koko ajan tuommoista aallokkoa. Koskaan ei tiedä onko hyvä päivä, vai tuleeko koko illan kestävä riita jostain mitättömästä asiasta.
Nimim. Syytöksiä satelee: Kirjoittamasi tuntemukset ovat niin kovin tuttuja. Toivottavasti psykologilla käynti on auttanut Sinua. Ja toivottavasti olet päässyt jo pois tuosta suhteesta. Kerroit että nyrkkiä ei narskusi tarvitse vaan pystyy lamauttamaan sinut pelkillä sanoilla. Niinhän se on, niin kauan kun alistut, ja hyvä niin. Sillä heti kun itsekin aloin kyseenalaistamaan hänen jumaluuttaan elämässäni ja aloin sanomaan vastaan niin jo löytyi nyrkki narskun käsivarren päästä. Muuta vaihtoehtoa meillä uhreilla ei ole kuin paeta. Ihan turha on kertoa omista tuntemuksista tai omia mielipiteitään koska ne ovat kuitenkin vääriä toisen mielestä. Minäkin törmäsin asiaan missä minulle kerrottiin että tunteeni jotakin asiaa kohtaan olivat vääriä. Miten kenenkään henkilökohtaiset tunteet voivat olla vääriä? Tieto voi olla väärää samoin käytös (loukkaavaa) mutta kyllä mielestäni jokaisen tunteet ovat oikeita mitä sisimmässään tuntee. Minun tilanteeni on onneksi tänä päivänä jo parempi. Asun jo erillään ex-miehestäni, toisessa kaupungissa. Mutta kyllä vielä joka päivä miettii niitä tapahtuneita asioita ja yrittää selittää niitä itselleen. Jokaisen päivän aloitan sanomalla itselleni: olet ihan hyvä ihminen! Eihän sitä aina usko itsekään mutta luotan että joku päivä lause saa jatkoa; ja niinhän se muuten onkin:). Toivon kaikille kanssasisarille ja -veljille oikeen mukavaa syksyä, voimia viedä päivät iltaan ja rohkeutta etsiä uusia suuntia jos elämään kuuluu vielä Nakertaja Narsku.
Seurustelin narsistisen miehen kanssa n. 3vuotta. Hänen ex-tyttöystävänsä varoitti minua siitä ihmisestä, mutta en uskonut. Mies puhui minut aivan ympäri kaikessa ja väitti exänsä olevan vain katkera kun jätti tämän. Olin haltioissani ensimmäisen puoli vuotta. Hän leperteli minulle asioita ja kertoi että vihdoin löysi ihmisen jota rakastaa oikeasti. Olin hänen mielestä myös paras KAIKESSA. Mustasukkaisuus kohtaukset alkoivat jo ensimmäisten viikkojen aikana, olin vain otettu niistä.
Olemme täysin erilaisista perheistä. Hän on hyvin rikkinäisestä kodista jossa on paljon sisaruksia ja äiti ei kauheasti välitä. Minä taas täysin päinvastaisesta, vanhempani ovat hyvin menestyneet ja elävät yhdessä ym. Yhtäkkiä miehestä rupesi paljastumaan asioita. Hän oli hyvin kaateellinen minulle kaikesta. Lopuksi hän selitti isästäni asioita (vaikka ei tunne tätä ) että alkaisin vihaamaan isääni, hän halveksui kaikkia kavereitani jotka opiskelevat korkeakouluissa ja kenellä on elämä mallillaan. Kun hän huomasi etten uskonut juttuja alkoi minun henkinen musertaminen. Yhtäkkiä olin aivan kaikessa huono, saamaton, luuseri, lellitelty, HULLU! Toinen vuosi kuluikin sitten siinä että syyttelin itseäni ja masennuin. Hän aloitti riidan jokaisesta pienestä asiasta ja uhkasi aina erolla, kun hän tarvitsi autoani tai rahaa lainaksi olinkin taas maailman ihanin ihminen. Kun hän tarvisti minua olin olemassa, muulloin en. Kavereille hän kyllä ylisti minua ja kaverit pitivät häntä hyvänä tyyppinä.
2kk sitten hän jätti minut taas ja olin itsekin sitä mieltä että erotaan nyt, tämä ei toimi. Kaikki oli ok, parin päivän jälkeen hän rupesi taas soittelemaan ja halusi tavata, suostuin. Heti alkoi riita ja minut haukuttiin maanrakoon. Sitten sovittii taas että nyt se on loppu. Meni pari viikkoa ja tapasin toisen miehen. Exäni kuuli asiasta ja tuli itkien oveni taakse ja pyysi ottamaan takasin ja hän lupasi muuttua kaikin tavoin ja ei voi elää ilman minua..en uskonut vaan pidin pääni. Viikon hän jaksoi piinata minua ja leperrellä asioita. Sitten hänelle valkeni etten ota takaisin ja siitä alkoi helvetti mitä on nyt kestänyt hetken aikaa. Hän lähettää koko ajan viestejä että aikoo tuhota minut ja saan nyt kärsiä kun tein tämän hänelle. Mies soitteli kaikille kavereilleni ja yritti kääntää niitä minua vastaan kertomalla valheita, hän epäonnistui. Hän soitti minulle kaksi päivää sitten ja sanoi että olin hänen elämänsä virhe, ei ole ikinä rakastanut mua ja on nyt päässyt minusta yli (parissa päivässä). Hänen puheensa ei loukannut minua yhtään koska tiedän hänen olevan narsisti. Nyt hän yrittää samaa exäänsä takaisin joka varoitti minua silloin. Otin yhteyttä naiseen ja kerroin tämän kaiken ja hän sanoi että on iloinen kun silmäni aukesivat. Sanoin hänelle ettei lähtisi mukaan miehen yrityksiin ja hän totesi vain että muistaa tasan minkälainen hullu tämä on.
Nyt vain toivon koko sydämestäni että hän ei sorru taas tämän miehen puheisiin vaan pysyy tiukkana, kerta on päässyt jo yli. Sen vuoden aikana kun mies yritti musertaa minut, vanhempani ja kaverini käskivät minun lukea narsismista ja niin tein. Silloin jo rupesin yhdistelemään näitä yhtäläisyyksiä ja monesti sanoin miehelle että olen varma että hän on narsisti. Nyt vaan poden syyllisyyttä miksi en silloin jo jättänyt häntä. Hän oli ja on vaan pirun hyvä puhumaan ihmisille asioita ja siihen ansaan minäkin kertatoisensa jälkeen menin. Siitä iloitsen nyt että olen vahva persoona ja tiedän tasan tarkkaan kuka ja mikä olen. Jos en olisi näin vahva, tämä mies olisi voinut saada jotain peruuttamatonta aikaiseksi. En ole mennyt terapiaan tai muuhun vastaavaan. Minulla on niin hyvä ja suuri tukiverkosto omasta perheestäni ja ystävistäni että olen päässyt asian yli. Ajattelen kauhulla niitä uhreja joita narsistit ovat pystyneet tuhoamaan 🙁
Jos luit tämän ja havaitset samanlaisia piirteitä kumppanistasi, hankkiudu siitä heti eroon, on se kuinka vaikeaa tahansa aluksi. Se ihminen ei muutu siitä mihinkään vaikka voissa paistaisi! Tsemppiä kaikille <3
Terve taas pitkästä aikaa. Edelleen olen saman miehen kanssa joka yrittää syyllistää ja sortaa minua. Joulu tulossa ja olen hyvissä ajoin sanonut olevani silloin sukuni kanssa. Koko ajan on nyt sit kuulunu kun hän joutuu olemaan joulun yksin blaa blaa…´En edes jaksa enää kirjottaa siitä kaikesta narinasta. Kaikkea tarttis tehdä kuten ennenvanhaan jouluna on kodeissa tehty, mutta kun ilmoititn et kaupasta saa kaiken valmiina, vika on minun. Eihän hän nyt tietenkään voi tehdä mitään ruokia kun se on akkojen hommaa…Kinkkua on tohotettu jo 2 kuukautta ja samoin joulukuusesta. Mulla ei oo kyl enää yhtää joulufiilistä kun tämä yks meinaa muuttaa mut joksikin työjuhdaksi joka seisoo koko joulun hellan vieressä. EI KIITOS! Joku raja siinäkin hommas. Olen huomannut miten piilov…tuilu lisääntyy koko ajan. Vielä olen uskaltanu sanoa takaisinkin, mut koska sanon liikaa ja taas aletaan käydä päälle? Alkaa jo stressaamaan nämä monen päivän vapaat! Tavarat on koko ajan valmiustilassa jos tarvii äkkiä päästä ovesta ulos, koko ajan saa tarkkailla millaisessa mielentilassa ollaan.
Kai tämäkin joulu toivottavasti on pian ohi.
Mutta teille toivotan hyvät joulut ja toivottavasti onnellista uutta vuotta 2010!!!!
P.S. Sinun kirjoitusesi ”onnellinen” On melkein kun minun elämää.
Hei ! 30v. tunnettu, 15v. asuttu yhdessä- sillä kokemuksella voin sanoa:ei tämä tauti kuulkaa parane, pahenee vain. Aiemmin oli välillä hyviä kausia, jolloin löytyi jotain siitä miehestä johon aikanaan rakastuin.
Ei enää. Hän voittaisi kirkkaasti kaikki ilkeilykilpailut , ei ole asiaa, jota ei voi pahasti sanoa. Lienenkö mahdollistanut tämän kehityksen. Itselläni on työ, jota rakastan sekä hyviä ystäviä ja elämää kodin ulkopuolella ,harrastuksia jne. Hän istuu television edessä ja loputkin kaverit on kadonneet. Enää tässä iässä en haluaisi hajottaa kotia , onhan täällä vain ’ mies, joka meillä asuu’.Nautin jokaisesta päivästä , vain harvoin hän enää onnistuu saamaan minut itkemään. Toivon voimia meille kaikille . – Mihin ratkaisuun tuletkin, muista että sinä olet elämäsi tärkein ihminen .
Hieman päivitystä… ei ole vielä asia selvinnyt mutta olen paremmalla mielellä kuitenkin. Alkaa tuntumaan selkeämmin siltä että suhde päättyy. Se menee niin että mitä enemmän tyttöystävä puhuu niin sitä enemmän tuntuu että ”juu kyllä, tuota en sitten muuten loppuelämääni kuuntele, on se sen verran kahjoa juttua”.
Tässä välillä on tapahtunut monenlaista, ja aika järkyttävääkin juttua tapahtunut tyttöystävän toimesta. En viitsi tähän kirjoittaa kun tuntuu että jos kerron tässä sen järkyttävimmän käytöksen mitä olen häneltä nähnyt niin se on liian helposti tunnistettavissa (en tarkoita että meitä tuntemattomat tietäisi mistä on kyse, vaan jos perheenjäsenet sattuu tätä lukemaan). No, sanotaan nyt vaan, että aika tavalla paljon selkeämmäksi on käynyt, että tyttö”ystäväni on erittäin herkkä kiristämään läheisiään. Sitten kun häntä siitä yritetään kritisoida, niin hän käyttäytyy kuin se olisi ihan okei se törkeä kiristys.
Aina vain vahvemmalta tuntuu tuo ”diagnoosi” että hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Huomasin joulun pyhien ajaltakin, kun olimme hänen vanhempiensa luona, että ei hänen vanhempansakaan välttämättä ihan uunoja ole tässä jutussa. Heidän tyttärensä kun käyttäytyi taas kerran hyvin itsekkäästi ja äänekkäästi ja oli taas niin kertakaikkisen fiksu olevinaan kun puhui muiden asioista, että mitä oli muut taas tehneet väärin, niin kyllä he yrittivät häntä hillitä ettei menisi pelkäksi hänen showksi se touhu. Pilkahdus valoa siinä mielessä että hänen äitinsä ainakin taitaa näkee mitä tytär tekee… ettei hän ainakaan pidä minua hulluna jos sanon että hänen tyttärensä käytös ei ole aivan korrektia. Hän kun itsekin joutuu elämään ”varpaisillaan” ja huomaan että hän pelkää tytärtään, pelkää asettua häntä vastaan, ja minullahan tässä on kyse siitä että haluanko asettua samaan asemaan loppuelämäkseni – tod. näk. en halua. En halua elää jatkuvassa pelossa että mistä minut seuraavaksi haukutaan, omassa kodissani jonka pitäisi olla minulle se turvallisin paikka koko maailmassa.
Aleksis Kojootti: luin tässä pyhäpäivän ajankuluksi kirjoituksiasi tällä palstalla ja toivoisin niin että jostain löytyisi voimia sinulle irroittautua tilanteesta. Haluan korostaa sinulle että NARSISTI EI PARANE KOSKAAN, pahenee vain. Älä elä uskossa, että kun sitä ja tätä ja jos vaikka…Sellaista aikaa ei vain tule. Minulla, kuten monella muullakin kirjoittajalla on kokemusta asiasta. Olet nyt jo menettänyt turvallisuuden tunteesi, mielesi on masentunut, kärsit tod.näk. myös unettomuudesta. Luuletko että noin isoja asioita korjataan nopeasti tai helposti? Tunnut olevan herkkä ja hyvä ihminen. Älä anna kenenkään viedä sitä sinulta. Kukaan ei voi olla niin arvokas ihminen, että se oikeuttaa kohtelemaan toisia ihmisiä niinkuin sinua on kohdeltu. Sinulla on vielä ihana ja ihmeellinen elämä edessäsi. Älä itse estä sitä toteutumasta olemalla narsistin kanssa. Mieti mitä asioita elämässä hän sinulle antaa mitkä ilahduttavat sinua? Luulen että ainakin aikaa menee, että keksit niitä. Nimenomaan keksit. Jos hän olisi sinulle hyvästä, olisi mieleesi tullut heti luettelo kaikesta siitä hyvästä ja ilosta ja turvallisuudesta joita kumppaniltasi saat. Neuvon myös, että älä käytä mitään rajapyykkiä tekosyynä siihen että et voi lähteä. Opiskelut, jos niitä vielä on jäljellä, sujuvat varmasti paremmin ilman häntä. Asunto järjestyy aina jostain. Ja usko kohtaloon. Kyllä kaikki aina jotenkin järjestyy. Sinulla on jo nyt arvaamattoman arvokas tukijoukko täällä keskustelupalstalla. Saat varmasti kaiken henkisen tuen ja arvokkaita neuvoja sekä apuja käytännön asioiden hoitamisessa. Mikään ei ole niin kekseliäs kuin ihmismieli, niin hyvässä kuin pahassakin. Luota itseesi ja meihin muihin, jo saman läpi käyneisiin. Voin kokemuksesta kertoa että vaikeitakin asioita tulee eteen eron jälkeen, mutta kun vaakakupissa toisella puolella on päivä päivältä kasvava (pienin askelin, niin pienin askelin) itsetunto, turvallisuuden tunne ja avoin maailma mihin sinäkin kuulut ilman pilkkaa, huutoja, haukkumisia, niin suosittelen eropäätöksen tekemistä – NYT. Älä harkitse vaan toimi. Laita ”side silmille” ja unohda toinen osapuoli. Sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Jos sinulla on kaikki hyvin, pystyt jakamaan tuota hyvää ja rakkautta myös muille.
Vaikka eroa on halunnut ja suunnitellut monta vuotta, sen toteuttaminen tuntui ylivoimaiselta. Kun oli todella tiukka paikka, sain vihdoin mentyä kaupungin asuntotoimistoon, virkailija sanoi minulle ettei asuntoa voida minulle myöntää koska olen kotihoidontuella oleva kotiäiti. Tuntui ihan uskomattomalta. No varmaan tuohon vaikutti sekin, että virkailija oli erään lahkon jäsen…Mieheni ei suostunut kodistamme lähtemään pyynnöistäni huolimatta.
Sain kerättyä voimia eron läpiviemiseen hankkimalla pikku hiljaa paljon ystäviä. Sain hyviä neuvoja ja ymmärrystä tilanteeseeni. Miehen oli kai narsisti tms. En ainakaan tuntenut itseäni ja lapsiamme arvostetuksi ja rakastetuksi hänen kanssaan, olin kuin joku kodin yleiskone. Kaverit ja kalja oli hänelle tärkeämpiä.
Nyt olen irrottautunut tuosta liitosta kokonaan. Elämäni on sellaista kuin sen pitääkin olla. Ei tarvitse odotella ketään, nykyinen puolisoni viettää vapaa-aikaansa kanssani. Eikä tarvitse enää sietää humalaisen ja kylän puliremmin örvellystä.
Lähdin lomalle etelään ihanan ihmisen kanssa.Puhuin tansseissa ystävättäreni tanssittajalle kertoen ainoastaan erään arpajaisvoittoni. Illalla tuli haukut,kuinka huono ihminen olen,
dictatuuri.Häiritsin häntä kun kääntyilin sängyssä, menin peittoineni lattialle nukkumaan. Herra pisti valot päälle ja radion yöllä kovalle.
Tuli ja tarttui hiuksiini, kaatoi vieressä olleesta litran pullosta vettä päälleni pariin kertaan ja haukkui.Tervehdin tuttavia, tuli perästä ja sanoi lyövänsä
tätä tuttavapariskunnan miestä,jos tulisi minulle puhumaan.En olisi saanut puhua hänen tyttärelleenkään, kun kävimme syömässä ja tarjosin illan heille.Päätin, kun loma on ohi jotain muutakin on ohi ja pitää.
Sitä persoonan muutosta ei vain kestä. Ilkeä, ilkeä, teinpä mitä vain. Asioita joista en voinut ymmärtää miehen ärsyyntyvän.
Pitää vielä naisrinkiä ympärillään. Päätin vain jättää ja jätin.
Oon seurustellut tyttöystäväni kanssa kohta vuoden ja mulla on tämä kyvyttömyys päästää hänestä irti. Oon kokenut lapsuudessa epätervettä isä-lapsi suhdetta, alistamista, kiristystä, lievää väkivaltaa ja huomiotta jättämistä. En tiedä onko isä narsisti, todella älykäs ihan tieteellisillä mittareilla ja vakuuttava supliikki, osaa aina selitellä asiat omaksi parhaaksi. Oon ollut enemmän tai vähemmän masentunut pari-kolme vuotta vaihtelevasti, lähinnä em. ja vanhempien erosta johtuen. Mun menneisyyteen liittyy muitakin juttuja, mutta ei mitään mullistavaa mikä tähän vaikuttais
Suhde alkoi kun seurustelin toisen naisen kanssa. En todellakaan voi nyt kuvitella että petin edellistäni hänen kanssaan, epänormaalia käytöstä multa, en olisi voinut ikinä uskoa ja se sai mut jotenkin ajattelemaan negatiivisesti itsestä. Hän jotenkin sai sen avulla kerättyä kaiken huomioni ja kiinnostukseni ja ”vietteli” ja jäin koukkuun. Suhteen alkuaikoina kaikki oli täydellistä ja elin kuin unelmaani. Muutamaan kuukauteen ei suurempia erimielisyyksiä ollut tai niitä ei tullut ilmi – kuvittelin parisuhteen olevan täydellistä ja sopivamme toisillemme kuin luodut, hänkin oli samaa mieltä. Myöhemmin sain kuulla kuinka helvetin lapsellinen olin kun olin kertonut lapsuudesta/huonoista ihmissuhteista niin avoimesti, vaikka ei ”tunnetukaan” kunnolla.. Musta tuntuu etten häntä tunne vieläkään. Olin kuulemma takertuva ja rakastin häntä paljon enemmän kuin hän minua. Myönnän, että olin vähän ”lälly” koska mun mielestä hän oli niin ihana ja rakastava, mutta oli kiva kerrankin saada huomiota/arvostusta/kiinnostusta.
Nyt noin puol vuotta on ollut tosi vaihtelevaa. Suhteen ”terveys” riippuu täysin siitä, millä tuulella nainen on. Oon mielestäni hyvä ihmistuntija ja nään, että hänel on todella huono itsetunto ja negatiivinen minäkuva kaiken ”kulissin” takana. Hän on kertonut, että ei ole saanut oikein koskaan(!) rakkautta äidiltään ja hänenkin vanhemmat ovat eronneet, tosin muutama vuosi ennen kuin tapasimme. Hän muutti peruskoulun jälkeen kaupunkiin ja asuu nyt yksin, motiivina kuulemma ensisijaisesti se, ettei tullut äitinsä kanssa toimeen.
Tämä heijastaa hänen kohteluunsa siten, että jotenkin pakonomaisesti alistaa ja tyrmää ajatuksia ja ehdotuksia ja kertoo ”kuinka täytyy ajatella”. On ollut muutaman kerran väkivaltainen, ihan nyrkillä selvinpäinkin antanut iskua. Elän kuulemma itsesäälissä ja tunnekehässä, joten MUA on todella vaikea rakastaa ja mun ajatuksia ymmärtää. Nykyään keskustelut on muuttuneet tosi pinnallisiksi ja on vaikee luoda normaalia ihmiskontaktia, koen itseni epävarmaksi ja pelkään hänen sanovan taas jotain ilkeetä, jos teen itse väärin. Koen syyllisyyttä kaikesta meidän välillä olevasta negatiivisesta ja nykyisin vihaan itseäni ja kuvittelin itse olevani narsisti.
Hän on saanut ujutettua päähäni syyllisyydentuntoja riitelystämme. Ollaan riidelty tosi paljon, vaikka en ole semmoinen persoona joka haluais huutaa ja lytätä kilpaa toista. Tilanteet kärjistyy aina, kun en ”alistu” hänen päiväohjelmalleen,mielentilalleen tai jos tapaaminen/suunnitelmat siirtyy/peruuntuu mun takia, itse toki on oikeutettu tekemään niin kuin huvittaa, eikä ymmärrä ristiriitaisuuttaan. Kokee olevansa oikeutettu sanoihin/tekoihin mistä itse loukkaantuisi verisesti. Kun me riidellään ja tyttö sanoo tosi pahasti ( esim. käskee mennä hoitoon masennuksen takia, koska hän jaksa mua katella jos oon poissaoleva hänen takiaan, tai lyttää ja syyttää mua narsistiksi/psykoottiseksi/tyhmäksi/lapseksi tai mitä ikinä tahansa.
Jos loukkaannun asiasta, on se mun vika koska ”otan aina itteeni, en mä oikeesti tarkota, mieti nyt vähän” ”mulla on vaa huono päivä” <- toi kelpaa perusteluksi kaikelle. jos huomioin ja lohdutan ja yritän selvittää syytä huonolle ololle, niin vastaukset on ympäripyöreitä tai kertovat lähinnä siitä, että joku ei ole "alistunut" ja hän on pettynyt omaan manipulointitaitoonsa.
Jos taas oon ite ollut tökerö/poissaoleva ja hän käyttäytyy samalla tavalla, pitäisi mun "tajuta lukea rivien välistä", vaikka mitään konkreettista ei oo sanonut, tai en tietäisi edes mitä oon tehnyt väärin. Hänellä on myös vittumainen tapa värittää _AINA_ syyttelyään menneillä jutuilla, muistaa ihan outoja asioita ja ottaa mun sanomisia irti asiayhteyksistä ja yhdistelee ja yrittää näin saada mut kuvittelee, että luon "manipulointiketjuja" ja perus ahdistusvitutus, että "oon ollut dominoiva enkä anna hengittää" ja perään selityksiä ja asioiden kääntelyä, kysymyksiin vastataan vastakysymyksillä. Vaikka omasta mielestäni oisin käyttäytynyt ihan päinvastoin, antanut tilaa ja ollut puuttumatta hänen elämäänsä, hän näkee silti asiat AINA niin, että vika on minun. Liioittelee mun sanomisia, suorastaan yrittää valehdella ja hallita mua syyllisyydentunteella. Saattaa suutahtaa kesken mun lauseen, koska ymmärtää sen jotenkin väärin siinä puolessa välissä.
On hänessä hyvätkin puolensa. Rakastan helvetisti sitä ihmistä joka on näiden piirteiden takana. En usko, että hän on tunteeton, osaa olla hellä ja huomioida jos niin haluaa, yleensä se kummallisesti liittyy siihen että hän tarvitsee apua jossain (kokee alemmuudentunnetta siitä, että oon mukamas jotenkin älykkäämpi osapuoli) Hänen empatiansa ei tunnu lähes ikinä aidolta vaan hänen velvollisuudentunteeltaan. Tiedän, että vaatii vähän enemmän seurustella mun kanssa koska oon ajoittain masentunut, mutta nyt vuoden seurustelun jälkeen oon PALJON pahemmassa jamassa kuin vuosi sitten. Kaikkein koukuttavinta on se, että hän lupaa joka kerta uudestaan ja uudestaan kuinka hän ei oikeasti ole semmoinen paha ihminen, eikä hän tiedä mikä häneen aina menee (ahdistuu, suuttuu mun pelkästä olemuksesta) ja annan aina anteeksi. Vähän ajan kuluttua sama ajatusmalli hänen päänsä sisäl tapahtuu aina uudestaan riippumatta aiheesta/tilanteesta.
Luulen tietäväni mitkä mun piirteet ja tavat häntä ärsyttää ja oon parhaani mukaan yrittäny olla provosoitumatta ja itse ärsyttämättä, mutta tilanteet aina jatkuu "huonon päivän" takia niin pitkälle että mulle iskee totaalinen ahdistus, täysin lamaantunut ja apaattinen olo ja se saa hänet raivon partaalle.
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/elatko-narsistin-kanssa/#more-357
Noi kaikki kohdat sopii mun tämänhetkisiin tunteisiin/olotilaan/ajatuksiin/minäkuvaan. Kuvittelenko vain kaiken muistojeni/masennuksen takia? vai onko vika minun vai hänen, mikä mättää? osaisko joku puolueeton kertoa jotain fiksua?
En osaa neuvoa sua, nimimerkki ”nuori”. Mutta toivoisin, että irrottaudut asap.
Olen liki 50. Poikalapsen yh:na, jollain tasolla vahvana (näennäisvahvaksi rikkinäisessä perheessä kasvaneena) narsistiäidin lapsena (minkä tajusin vasta muutama vuosi sitten) pelkäsin aina, että poikani joutuu ”vahvan naisen” pauloihin. Hänen teinivuosiensa jälkeisten ihmissuhteitteinsa kanssa olenkin muutaman kerran kysynyt, ettei nyt vaan ole kyseessä ”tunteilla kiristäminen”. En sille aiemmin parempaakaan termiä keksinyt.
Olen itse kokenut ”vahvan” jalkoihin jäämistä niin parisuhteessa kuin työskuvioissa.
Nuori ihminen, pelasta itsesi!
Palaan asiaan myöhemmin, mutta nyt, rakas nuori ihmininen – pelasta itsesi!
Voiko yhden, tai jopa kahden, narsistisen suhteen elänyt ihminen enää kohdata ehjää ihmissuhdetta? Kertokaa te, jotka kenties olette jo elämässä edistyneet.
Moi
Mä olen elänyt noin 6.vuotta avoliitossa narsisti miehen kanssa. Suhde on ollut tosi vaikea,mustasukkaisuutta,ystävieni valitsemista,hänen päivittäistä alkoholin käyttöä,raha-asioiden hoitamattomuutta,kotona mitään tekemättömyyttä ja kun hän oli sairaana,hän odotti minulta paljon sympatiaa sekä sexistä hänelle riitti,kunhan hän sai nautintonsa.
Onneksi tuli se päivä,erosta on nyt 11kk ja elämäni on nyt mallillaan ja asun poikani kanssa kahden.Äidin sanoin,että on parempi olla yksin,kuin huonon kaverin kanssa.
Minulle usko Jumalaan,on antanut suurta lohtua tässä asiassa!
Narsisti pystyy pitämään ”kulissit yllä” suhteessa jonkin aikaa,yleensä 6-12 kk .Ja sitten hänen oikea luonteensa viimeistään paljastuu joka on :kilpaileva, kateutta lietsova,(kehuu koko ajan tekemisiään tai lastensa ja vähättelee puolisonsa)petollinen,puolisoa alistava,vieraille flirttaileva,arvot vaihtuvat ihan tilanteen mukaan (esim.hän halveksuu syvästi ”saamatonta veljeään” työttömyyden takia) Mutta kun on kyseessä hänen ihailema muusikko-taitejlija tuttava hän liehittelee ja sanoo tälle:” joo se on aivan ymmärrettävää että näin laman aikana on vaikea saada työtä” !!Lähisude narsistiin on silmät aukaiseva elämänkoulu! Jossa on pakko selvittää omat arvot ja perata valheet totuuksista!Kyllä narsistin jälkeen voi löytää terveen ihmissuhteen jos rakastaa terveellä tavalla itseään !Ja ymmärtää että suurin rakkaus on löydettävä sisimmästään ! Kyllä suurin totuus maailmassa on :”Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi”(Narsisti ei pysty siihen)Kaikissa meissä on narsistisia piirteitä, se on selvä, ja VIHA on myös erittäin tarpeellinen tunne kun on päästävä eroon kiusaajasta!Mutta siinä ei kannata roikkua turhan kauan.Asenne ratkaisee! Jos haluat rakastaa lähimmäistä ja itseään(ainoa asenne millä sodat loppuis ja alistaminen),ja antaa anteeksi, vaikka tuntuu ettet pysty siihen, silloin olet ”oikealla valon tiellä” Rukoile rakkautta itseesi silloin kun ”takki on tyhjä” alat pikkuhiljaa täyttymään!Tänne maailmaan tultiin oppimaan jotain !Ei pelkästään nauttimaan!” Ei enään niin sinisilmä”
Vaimoni ihastunut narsistiin. Luin hyvän kirjan narsismista. Raimo Mäkelän ”Naamiona terve mieli”.
Vaimon mielestä mies on aivan ihana, mahtava tyyppi.
Osaa vetää oikeista naruista ja vie vaimoa kuin pässiä narussa. Meidän avioliittomme ongelmat johtuvat tietenkin minusta (narsisitin mielipide). ”Vaimoni on täydellinen, hänessä ei ole mitään vikaa” (narsistin suusta). Asutaan vaimon kanssa erillään, hänen valintansa, narsistin ehdottama. Harmittaa vaimon puolesta kun ei tiedä mihin on päänsä laittanut. Narsisitilla takana 2 avioeroa ja n. 10v epävakaa parisuhde, ja nyt suhden vaimoni kanssa. Vaimoni tietää narsistin aiemmat avioliitot ja parisuhteet. Mutta ei usko että mies on narsisti. Ikäeroa heillä n. 20v. Sairasta, niinkuin narsismikin. No, kyllä se aika vielä tulee jolloin vaimon silmät avautuvat, mutta siinä vaiheessa se ei varmaan minua paljon hyödytä.
Hei taas. Päivittelen tänne tilannetta taas. Osa 1/2.
On ollut monenlaista juttua sitten viime kerran kun tänne kirjoitin.
Yritin saada niitä opintojani päätökseen. Sain isältäni hyvää ja asiallista tukea siihen asiaan. Kävimme yhdessä läpi mitä pitäisi tehdä jne. Hänellä on samalta alalta myös koulutusta ja työkokemusta niin hän osasi puhua fiksuja asiasta ja siitä oli paljon apua. Sain siitä asiallisesta ja kohteliaasta kannustuksesta innostuksen ja hyvän mielen päälle ja aloinkin viemään taas asiaa eteenpäin hyvällä mielellä ja optimistisesti. Hyvä mieli ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä narsisti tyttö”ystäväni” päätti, että minua pitää alkaa kurittamaan. Hän tiesi aivan varmasti, että minä olin vienyt opintoja eteenpäin, tiesi että se on juuri silloin minulla työn alla. Mutta hän hyökkäsi minun kimppuuni erittäin rajusti useiden viikkojen ajan keväällä, ja yhdessäasuminen oli aivan sietämätöntä niinä viikkoina. Hän kävi minun kimppuuni heti, jos olimme samassa huoneessa, ajoi minua pois, haukkui, solvasi, toisteli samoja kysymyksiä useaan kertaan, sellaisia, joihin hän varmasti tietää, että vastausta ei ole koska kysymyksen asettelu on mahdoton. Usein vähän ennenkuin hän oli menossa nukkumaan hän teki päivittäisen pilkkaamishyökkäyksensä minua kohtaan (eli hakeutui minun lähelleni tarkoituksenaan vain haukkua minut). Jne… tavoitteena oli selvästi kurittaa minua oikein kunnolla.
Minun täytyy myöntää, että kun hän sen aloitti, niin minun opinnäytetyöni tekeminen (joka on ainoa puuttuva osa opinnoistani) loppui siltä osalta siihen. Nimittäin, kun mieli menee mustaksi, niin mitään opinnäytetyötä en silloin pysty tekemään. Tämä on tällainen juttu, että hän raivoaa minulle siitä, kun se työ ei ole valmis (vaikka tietää, että sitä on saatu vietyä eteenpäin viime aikoina hyvällä mielellä), ja sitten siitä raivoamisesta seuraa se, että minä en pysty sitä työtä tekemään. Sitä koko juttuahan ei olisi, jos se opinnäytetyö olisi tehty ajallaan, silloin vuosia sitten, mutta kun olin silloin jo masentunut, niin en pystynyt tekemään, ja kuten olen täällä kertonut, niin masennus alkoi siitä, kun seurustelusuhde meni erittäin huonoksi hänen minuun kohdistaman erittäin epäreilun kohtelun seurauksena. Että sellaista. Näin se pyörä pyörii.
Tässä on ikäänkuin ”itsensä toteuttava ennustus” tapahtunut. Eli kun hän on alunperin minua haukkunut oikein rumasti silloin heti kun muutimme yhteen kauan sitten, jolloin hänellä ei siihen käytökseen ollut syytä, niin lopulta on käynyt niin, että siitä haukkumisesta seuranneen masentumiseni myötä syytä haukkumiseen on ilmaantunut. Mikäs sen kätevämpää! Nyt hän voi sitten riekkua, että on ollut oikeassa koko ajan! Hah-hah-haa! :E
Minä otan kyllä vastuun omista opinnoistani, mutta haluaisin kuitenkin, että minun annettaisiin rauhassa työskennellä silloin kun alan työskentelemään, nimittäin masentuneen ihmisen on jo muutenkin riittävän vaikeaa saada mitään aikaan. Sellainen tilanne on hyvin herkkä ja siihen ei missään nimessä pidä tulla huutamaan yhtään mitään jos on käynyt niin onnellisesti että minä olen alkanut oikeasti jotain hyödyllistä tekemään. Tänä keväänä kävi juuri niin että kun aloin tekemään sitä työtä, niin hän kävi pian rajusti kimppuuni ja jatkoi sitä rajua hyökkäilyä useiden viikkojen ajan. Kyllä siinä väkisinkin tulee mieleen, että haluaako hän minun ollenkaan valmistuvan sieltä koulusta. Tai jos hän on oikeasti niin sekaisin, ettei tajua tekevänsä minulle omalla toiminnallaan vahinkoa. Minä olen asiaa jo silloin kauan sitten hänelle yrittänyt selvittää, että auttamisen sijaan hän kuvainnollisesti painaa minun päätäni vedenpinnan alle, sen sijaan, että antaisi minun nousta ylös, tai edes pysyä samalla tasolla.
Että tällaista. No, se hyökkäily päättyi sellaiseen, että hän toi vanhempansa avuksi riitelyyn yhtenä päivänä, ja minä sitten siinä paukautin asioita heille ”päin näköä” aika paljon, ja kyllä he olivat selvästi järkyttyneitä kun kuulivat niitä juttuja mitä meillä on ollut yhdessäasumisaikana. Ei heillä tainnut olla kovinkaan paljoa ymmärrystä sen suhteen miten heidän tyttärensä käyttäytyy parisuhteessa minun kanssani. Kyllä hänen äidillään joku käsitys on ollut, mutta hänellä se kaikista järkyttynein ilme oli kun hän kuuli minulta hänen tyttärensä toiminnasta. Hänen isältään (itsekin narsisti, kuten olen täällä aiemmin todennut) tuli typeriä kommentteja – hän oli ilmeisesti saanut tämän narsistijutun jotenkin päähänsä (olisikohan tyttärensä siitä maininnut), ja haukkui jotain työkaveriaan narsistiksi sillä perusteella että se työkaveri ei puhu hänelle paljoa! Voi kissan tassut ja koiran korvat! Ai että sillä perusteellako ihminen onkin narsisti! No ei sentään. No kun se työkaveri nyt vain sattuu olemaan hiljainen ihminen, KUTEN MINÄKIN OLEN, eikä se ole käsittääkseni toisten kohtelua kuten narsistiseen persoonallisuushäiriöön kuuluu, että ollaan hiljaa. Voi lehmän tassut – eiku kaviot! Eiku! 😀 No joo.
Niin, no. Siinä tuli sitten sanottua kaikenlaista, ja joka sana minkä sanoin, sanoin täysin rehellisesti ja juuri niinkuin ajattelen. Ehkä tämä oli hyvä tilaisuus, minulle, tuskin kuitenkaan tyttö”ystävälleni”, koska hänellä ei oikeastaan ollut siinä sitten mitään keinoa todistaa puheitani vääriksi, totta kun puhuin, niin mitäs hän siihen sitten sanoo. Että jos hänen vanhempansa luulivat, että tyttö on ollut minun seurassani hyväkäytöksinen, ja että minä olen yksin syyllinen ongelmiimme (hän on ”ratsastanut” minun opintojeni keskeneräisyydellä ja nykyisellä työttömyydelläni, siinähän on hyviä lyömäaseita, eikös vain…) niin nyt eivät enää luule sellaista, tai jos luulevat, niin sitten on kyllä aika hullusti asiat.
Tämän tilaisuuden jälkeen, muutaman viikon päästä, tyttö”ystäväni” syytti minua vanhemmilleen valehtelusta. Hän syytti minua myös omalle äidilleni valehtelusta (olin äidilleni ”avautunut” näistä asioista jo aiemmin). Minun kantani on se, että kaiken olen totuudenmukaisesti kertonut, ja mitään sanottua minun ei tarvitse perua. Niin puhuin kuin oikeasti tunnen, ja oikeita tunteitani en voi perua, eikä voi kukaan muukaan, ei edes itse narsisti, kuvitelmissan ehkä kaikkivaltias, mutta toisten ajatuksiin hänellä ei ole täydellistä valtaa, vaikka kovasti yrittääkin.
Minä olen toistellut itselleni tällaista viime aikoina, että totuus ei pala tulessa, toisin kuin paperi. Jostain syystä tuon ajatteleminen auttaa minua saamaan lisää uskoa siihen, että tämä tilanne kääntyy hyväksi vielä, ja että totuutta ei voi narsistikaan loputtomiin peitellä kaikilta.
Minä voin jatkaa elämääni tietäen totuuden, ja voin antaa muiden ajatella että minä olin se tosi pahantekijä tässä seurustelusuhteessa. Varmasti niitä ihmisiä tulee olemaan jotka eivät tule koskaan kuulemaan minun puoltani tarinasta, ja he jäävät siihen uskoon, että minä olen aivan läpimätä ja hullu yms. Olen päässyt sellaiseen vaiheeseen, että voin hyväksyä tuon. Olkoot siinä uskossa, että minä on ollut se joka on suhteen ongelmat yksin aiheuttanut. Kuten sanoin, totuus ei pala tulessa, ja se tieto meille riittäköön – jokaiselle ei tarvitse näitä asioita selvittää vaikka olisivat kuinka väärässä luulossa.
Osa 2/2.
Aiheesta eteenpäin. Tämä ns. tyttöystäväni on pitkään toiminut niin, että hän on aivan suoraan ajanut minua pois joko samasta huoneesta, tai asunnosta, jopa. Hän muun muassa tänä keväänä käyttäytyi hyvin vihamielisesti minua kohtaan, kuten jo aiemmin kerroin. No, minä olen tykästynyt paikalliseen kirjastoon kovasti. Siellä minun mieleni on siinä tilassa, että tunnen optimismia, elämisen arvoa, rauhaa. Sinne olenkin viime- ja tämän vuoden aikana moneen kertaan mennyt. Viime aikoina olen sitten alkanut avoimemmin kertomaan kotona, että mihin olen menossa (aiemmin menin sinne usein niin, että hän oli töissä joten hän ei sitä nähnyt että lähdin kotoa jonnekin). No, jostain syystä hänelle se on ollut ongelma, että minä olen sillä lailla vain ihan omatoimisesti päättänyt mennä kirjastoon. No kyllä hän sinne minua kerran seurasi perässä. Minulle tuli siitä ahdistava tunne heti kun näin hänet siellä kirjastossa. Rauha pakeni ja tilalle tuli ahdistus. Ei siinä mitään, saahan sinne tulla. Jotenkin vain tuntui hassulta, että kun hän on minua ajanut kotona samasta huoneesta pois, ja myös koko asunnosta pois, niin sitten jos minä menen ulos, vaikkapa kirjastoon, silloin kun hän on kotona ja näkee että menen jonnekin, niin sitten hänen on saatava tietää mihin olen menossa (hän itse usein kulkee niin että minulla ei ole mitään tietoa missä hän on, tai esim. hänen työvuoroistaan, joka on aika erikoista jo minun mielestäni), tai hän jopa tulee perässäni sinne minne ilmoitin meneväni. Kummallista. Eikö hänen pitäisi olla tyytyväinen, että en ole kotona ”pilaamassa maisemaa”, varsinkin kun hän on siihen tyyliin puhunut jo kauan. Ristiriitaisuutta on selkeästi havaittavissa.
Toinen asia, minkä yhteydessä tämä kontrollointitarve on tullut esiin, on viime aikoina harrastamani kävelylenkit. Asun erään suurehkon kaupungin vieressä, ja nyt kesällä on hienoa mennä kaupungille kävelemään, ihan vain katselemaan elämää, maisemia, yleensäkin piristymään, ja parantamaan fyysistäkin kuntoa siinä samalla. No, tässä juuri kävikin niin, että lähdin sinne pitkälle kävelylle. Hän sitten soitteli perään, ja tivasti tiukasti missä olen. Harvinaisen avoimella päällä kun olin (mieli ilmeisesti piristyi kävelystä!) kerroin tarkalleen mitä teen ja missä. No eihän se hänelle kelvannut. Hän alkoi sitten siinä heti minua haukkumaan – teen väärin kun olen kävelemässä 1) ilman häntä ja 2) liian pitkällä lenkillä. Kaiken kaikkiaan puhelu oli negatiivinen, vaikka vastailin positiivisella mielellä. Katkaisin puhelun kesken, kun hän vain jatkoi sitä valitustaan että se on väärin kun olen pitkällä kävelylenkillä. Hän lähetti sitten vielä tekstiviestin perään jonkin ajan kuluttua jossa haukkui minua lisää. Kotiin pääsin ihan ehjänä ja hyvissä voimissa, ei siinä mitään ongelmaa ollut 🙂 ainoa ongelma oli häiriöpuhelu ja häiriötekstiviesti tältä ns. tyttö”ystävältäni” joissa hän selvitti minulle että olen väärin tekemässä.
Aion kuitenkin jatkaa tuota kävelylenkkien tekemmistä. Tämä kesä vaikuttaa aivan liian hienolta jotta antaisin tuollaisen mahdottoman kontrollifriikin pilata sitä minulta. Fyysinen kunto paranee, ja mieli kirkastuu. Puhelimenkin voi laittaa kiinni – tosin sitä en haluaisi tehdä, kun tulee niitä asiallisiakin puheluita ja viestejä toisilta ihmisiltä.
No, tässähän tätä juttua tulikin. Niin, miten tässä nyt sitten käy? ”Seurustelu”suhteen jatko näyttää epätodennäköisemmältä kuin koskaan. Eikä se ole minulle huono vaihtoehto. Enemmän vain niitä ”vääriä” kävelylenkkejä niin kyllä se asia selviää! 🙂
On se tosiaan kummallista, kun ensin ajetaan kotoa pois ja sitten kun menen, niin ollaankin tiukasti soittelemassa perään, että missä menet ja mitä teet ja väärin olet tekemässä.
Nuo kaksi edellistä viestiäni ovat kyllä aika sotkuisesti kirjoitettu – pahoittelen! 🙂
– pois käskemistä
– kontrollointia jos en sitten olekaan kotona
Ristiriitaista – ja outoa, että aikuista ihmistä pitää sillä tavalla kontrolloida. Kyllähän me osataan mennä kävelylle tms. ilman että joku toinen antaa siihen ohjeita.
Se on sama juttu vähän kuin jos olen joskus imuroinut, niin siihen imurointiin annetaan yksityiskohtaisia ohjeita, vaikka sellaisia en todellakaan tarvitse. Ja sama juttu joka kerta uudestaan – kyllä tuollainen käy hermoille. Tyhmä se on joka ei tajua kerrasta, että kyllä tämä henkilö osaa tämän homman, ja kiusaaja on se, joka jatkaa sitä neuvomista uudestaan ja uudestaan vaikka siitä on sanottu että sitä ei tarvitse tehdä. Näin minä asian näen.
Kai tässä tarinoinnissa pääpointti kuitenkin on se, että paljon paremmalta tuntuu. Eikä sillä itse asiassa nyt ole suuresti väliä mitä tuon naisen kanssa nyt tapahtuu. Keskityn muihin asioihin. Ja itseluottamukseni on kasvanut, joten osaan paremmin jättää hänen öykkäröinnin huomiotta, kunhan se ei ole jatkuvasti tulossa päin kasvoja kuten keväällä tapahtui… kyllä sitä haukkumista ja kontrollointia tulee nytkin, mutta jos ei aivan jatkuvasti tule päälle nini kyllä sen pystyy jotenkin sietämään. Voi kuitenkin hyvin olla, että seurustelusuhteen jatkon kannalta peruuttamatonta vahinkoa on tapahtunut (jo vuosia sitten) eikä paluuta ”normaaliin” ole. Tältä minusta nyt tuntuu, ja mitä enemmän näin tuntuu, niin sen helpommin hengitän, ja sen helpommin jätän huomiotta hänen kiusaamiskäytöksensä.
Moikka!
Itse pääsin juuri vihdoin eroon narsistista yli 1,5 vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Yli vuoden ajan yritin jättää onnistumatta. Vihdoin onnistuin sitten, kun lähdin ystävän kanssa lomamatkalle ja tajusin, että ansaitsen parempaa ja haluan kokea oikeaa rakkautta. Lomamatkan aikana hänkin ilmeisesti tykästyi sinkkuelämään eikä ole häiriköinyt minua puhelimella kuin aivan muutaman kerran eron jälkeen.
Myös minun ex-”poikaystäväni” haukkui ja alisti, kontrolloi, vaati palveluksia, muttei niitä itse antanut, ei halunnut tavata sukulaisiani eikä ystäviäni, ei halunnut minun tapaavan kavereitaan, sai uskomattomia raivokohtauksia, jos koki, että joutuisi jotain antamaan itsestään, varsinkin rahaa (jo senttienkin antaminen oli hänelle suuri raha, vaikka hän tuli erittäin varakkaasta perheestä), flirttaili toisten naisten kanssa minun nähden – kerran peräti esitti toisen tytön poikaystävää, vaikka tiesi aivan varmasti, että se loukkaa minua, keksi kaikkia vikoja minussa, käytti minua hyväkseen ja lupaili kaikkea mukavaa yhdessäoloa, mutta todellisuudessa halusi nähdä minua vain siinä tarkoituksessa, että minä laitan hänelle ruokaa, siivoan ja annan seksiä. Hän oli omasta mielestään ylivertainen minuun ja sukuuni verrattuna. Mitä pidemmälle suhde eteni, sitä rumempi ja lihavempi minä olin hänen mielestään. Hän myös vähätteli kaikkia harrastuksiani ja minun kiinnostukseni kohteita ja keksi minulle kaikkia sääntöjä, joiden mukaan minun pitäisi elää hänen kanssaan. Kun sitten noudatin näitä sääntöjä, sekään ei kelvannut. Hän uskoi olevansa uskomattoman haluttava ja muisti aina mainita, että hän saisi kyllä paremman kumppanin, mutta on minun kanssani ja minun pitäisi olla siitä onnellinen! Hän ei myöskään halunnut muuttaa yhteen ja halusi ulkomaailmalle antaa sen kuvan, erityisesti tytöille, että hän on sinkku. Jos minä vaikka kommentoin jotakin hänen Facebook-statustaan, hän poisti sen, jottei kukaan vaan voisi arvata, että me olemme jollain lailla tekemisissä. Varmaan samasta syystä hän halusi lähinnä nähdä öisin.
Olen harmissani siitä, että annoin suhteen jatkua niin pitkään, vaikka parempaa huomista ei ollut tulossa. Elämä kuitenkin jatkuu huomattavasti onnellisempana nyt, kun olen oikeasti sinkku, saan tavata kavereitani, saan olla oma itseni, harrastaa juuri sitä mitä haluan, käyttää juuri niitä vaatteita kuin haluan, eikä minun tarvitse koko ajan murehtia, että rakastaako tuo tyyppi minua oikeasti, vaikka käyttäytyy törkeästi minua kohtaan. Myös ystäväni ja perheenjäseneni, myös mummoni, toivoivat, että jättäisin hänet jo vuosi sitten. Erityisesti ystäväni sanoivat, että heistä oli raastavaa nähdä, kuinka onneton minä olen. Myös työkaverini sanoivat, että jätä se hullu mies. Minua nolotti aina tunnustaa, että olen jälleen palannut yhteen ja taipunut mukaan…
Jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia, otan mielelläni sähköpostia vastaan!
osoitteeni on bimbo_blondi at hotmail.com
Narsistista pääsee parhaiten eroon sillä tavalla, että aloittaa rajoittamaan hänen valtaansa. Siis hienovaraisesti rajoittaa hänen oikeuksiaan. Sillä tavalla ovelasti, ettei hän voi asiasta suuttua. Mikäli hän tietää salasanoja ja tunnuslukuja ns. ”yksityisyyteesi” niin vaihda ne. Älä anna enää rahaa, valehtele ettei ole. Rajoita asioidesi kertomista, pysy etäämmällä kuin ennen. Älä pyydä läheisyyttä tai huomiota. Ja jos narsistisi on vaativa ja haluaa sinulta huomiota, älä anna sitä. Ei aikaakaan kun narsisti itse kyllästyy ja alkaa etsimään uutta uhria. Kun näin käy, katkaise side kokonaan. Hanki uusi puhelinnumero ja asunto jos vain mahdollista. Älä kerro muutoksista exäsi ”agenteille”. Jos narsistisi löytää sinut vältä kahdenkeskistä kontaktia hinnalla millä hyvänsä! Jos teillä on yhteistä omaisuutta tai lapsia on tilanne todella vaikea. Tarvitsen kaiken avun mitä on saatavilla!
Puh, pah. Huomenta. Tässä sitä taas ollaan.
Olen käynyt polkupyörälenkeillä, kohottamassa kuntoa ja mieltä piristämässä. Tämä ns. tyttö”ystävä” näkee senkin toiminnan kovasti vääränä.
Esim., lähden klo 22 lenkille, ja tulen klo 23 takaisin. Ei minun mielestäni ole mikään outo aika lenkille. Ilma on kivan viileä, ja noin yhden tunnin lenkki on ihan sopivan tuntuinen oman kuntoni suhteen, jaksan kävellä portaat ylös kotona lenkin jälkeen 🙂
No eihän tuollainen lenkkeily sovi! Minua haukuttiin tuossa pari päivää sitten HULLUKSI tuollaiselle lenkille lähdön takia! Että tällaista. Ja takaisin palatessa tämä ns. tyttö”ystävä” oli parvekkeella tuijottamassa kun tulin takaisin, ja mulkoili sieltä sellaisella ”pahaa olet taas tehnyt” ilmeellä.
On minulle täysin selvää, että hän ylittää niin sanotun ”yksityisyyden” rajan erittäin törkeästi. Hän tulee törkeästi minun alueelleni sanomaan miten minun pitää toimia minun omien asioideni suhteen. Tämä on selvää narsismia, jos olen oikein ymmärtänyt. Hän ei vaikuta ymmärtävän, että niinkuin hänellä on oikeus mennä kävelylle/pyöräilemään/uimaan tms. kuten haluaa (kunhan ei riko jo sovittua yhteistä menoa), niin myös minulla on samanlainen oikeus. Tuota oikeutta minulla ei kuitenkaan juuri näytä olevan.
En haluaisi sanoa häntä hulluksi, mutta viime aikoina, kun hän on luonut minuun katseita, niin on tuntunut siltä, että hullu ihminen katsoo minua. Esim. se kun hän tarkkaili minun kotiinpaluutani pyörälenkiltä, siinä oli sellainen tunne, että ei tuo ihminen ole terve ollenkaan. Terve ihminen olisi antanut minun mennä lenkille ja tulla lenkiltä ilman mitään valitusta ja selostusta kuinka olen hullu kun sellaista teen.
Minä olen miettinyt, onko hän tahallaan valinnut tuollaisen ”hullu” taktiikan minun hermojeni romahduttamiseksi, vai onko se ihan aitoa hulluutta. Joka tapauksessa käytös on täysin sopimatonta.
No, lisätään juttua.
Olin isäni kutsusta vanhempieni kesämökillä rakentamassa laituria. Olen ollut pitkiä aikoja tekemättä mitään sen tyyppisiä hommia, joten menin innoissani sinne hommiin, laituria rakentamaan!
Siitä tulikin todella mieltä piristävä päivä. Sain rakentaa isäni ja veljieni kanssa laituria, ja tyttö”ystävä” ei ollut vieressä kertomassa että en osaa. Aurinko paistoi, laineet liplattivat ja minulla oli hauskaa. Juttelin useiden ihmisten kanssa ja tästäkin mieli kovasti piristyi. Ja tein oikein kovasti töitä, eniten koko porukasta, oli se niin mukavaa hommaa!
Minusta tuntui hienolta, että joku luotti minuun niin paljon että antoi minulle paljon vastuuta siinä laiturin rakentamisessa. Ei se mitään kovin erikoista hommaa ole, mutta kuitenkin, tärkeää oli se, että minuun luotettiin, ja että minua ei oltu arvostelemassa siinä. Toisin sanoen, minua kohdeltiin ihmisenä, kunnioittavasti.
Menin kotiin iloisella mielellä, olinhan viettänyt koko päivän oikeasti saaden jotain aikaan, ja myös tavannnut ihmisiä, jotka luottavat minuun, antavat minulle vastuuta, eivätkä ole arvostelemassa minua. Tämä on siis täydellinen vastakohta sille mitä minulla on kotona tyttö”ystävän” kanssa. Hän arvostelee jatkuvasti ja yrittää määrätä mitä saan tehdä.
No, siis, menin kuitenkin huomattavasti piristyneenä kotiin. Eihän sitä pirteyttä sitten kauaa kestänyt, nimittäin tyttö”ystäväni” halveksui minua, ja väitti että minä olen ollut siellä mökillä ”esittämässä” jotain, eli epärehellisesti esiintynyt perheeni edessä, siten että muka teen jotain hommia. Tuosta tuli kyllä paha mieli minulle – mikä kai oli tarkoituskin. Minä menin sinne isäni kutsusta hommiin, tein päivän hommia iloisesti, ja kun tulen kotiin, kuulen, että minä olen ollut huijaamassa perhettäni luulemaan, että minä teen hommia aidosta halusta, vaikka se ei muka ole totta.
Laiturin hän myös haukkui. Hän ei ole laituria koskaan nähnyt, mutta ilmoitti, että rakentamallamme laiturilla ei tee mitään. Se ei ole kuulemma riittävän pitkä – kerroin kysyttäessä, että laiturin päässä yltää jalat pohjaan.No se ei kuulemma ollenkaan käy, joten laituri on täysin kelvoton!
Minä tuohon sitten kommentoin, että haluaako hän, että isältäni kysytään tuohon mielipidettä. Isäni suunnitteli sen laiturin, ja on siis hänen vastuullaan jos laituri on täysin kelvoton. No, tästä tämä ns. tyttö”ystävä” sitten säikähti, nimittäin eihän hän uskalla mennä isälleni sanomaan, että laituri on täysin kelvoton. Varsinkin, kun hän ei ole koko laituria koskaan nähnyt. Hän alkoi siinä sitten vihaisesti tivaamaan minulta, että kerronko kaiken vanhemmilleni. Tässä vaiheessa en enää viitsinyt puhua mitään, annoin hänen vain puhua itseään enemmän pussiin. Hän siinä sitten alkoikin peruuttamaan sitä juttua, ilmiselvästi peläten, että kerron hänen mielipiteensä laiturista eteenpäin (en tee, enkä aio tehdä niin – on turha suututtaa hyvän laiturin suunnitellutta miestä). No, siinä hän yritti sitä asiaa selitellä, mutta lopputulos oli kuitenkin se, että jos jalat yltävät pohjaan laiturin päässä, niin laituri on täysin kelvoton. Seli seli seli, ja kuitenkin hän päätyi samaan kuin mitä ensin sanoi.
Että sellaista. Kyllä minusta todella tuntuu, että on aivan sama miten teen, niin väärin teen tyttö”ystäväni” mielestä. Tuollaisen tunteen tyttö”ystäväni” minulle on aiheuttanut, ja se tuntuu vain pahenevan, tuollainen käytös häneltä. En minä voi kotona mennä huoneesta toiseen ilman että hän kommentoi negatiivisesti jotenkin. Liioitellen, mutta suurin piirtein sellaista on minun elämäni ollut jo pitkään – saa nähdä, kuinka pitkään enää.
No niin, no jatkanpa tästä vielä lisää, kun vauhtiin pääsin.
Huomasin, että tyttö”ystäväni” on yrittänyt vokotella miespuolista työkaveriaan jonkinlaiseen romanttiseen suhteeseen. Hänet oli kuitenkin kaikesta päätellen torjuttu. En voi tietää varmasti, onko torjuminen pitänyt, mutta tällä tietoa näin on, joten oletetaan sen olevan totta.
Oikeastaan minua kävi jopa sääliksi tyttö”ystäväni” kun huomasin, mitä hän oli tehnyt, ja että hänet oli torjuttu. Olisiko sitten ollut parempi, että hän olisi saanut mitä halusi. En tiedä. En kuitenkaan pystyisi olemaan iloinen kenenkään toisen miehen puolesta joka ajautuisi tyttö”ystäväni” kanssa suhteeseen.
En nyt osaa olla vihainen tuollaisesta, vaan päällimmäinen tunne on, että olen pettynyt tyttö”ystäväni” toimintaan. Minusta tuntuu, että eromme on lähellä, ja haluaisin erota hänestä ilman tällaisia juttuja.
Tässä viimeisen vuoden aikana hänen käytöksensä on ollut aika rajusti huonoa ajoittain, ja jos kaikki se huono käytös häneltä olisi jäänyt pois, voisin erota hänestä vielä jotenkin häntä kunnioittaen ja ajatellen hyvää hänestä. Nyt tuntuu, että mitä enemmän näen, niin sitä enenmmän ajattelen hänestä pahaa. Mikä kai on OK jos eroaminen tuntuu jo väistämättömältä, mutta kuitenkin, en haluaisi ajatella hänestä pahaa, vaan haluaisin, että hänestä jäisi kuitenkin minulle positiivinen kuva, ja että voisin kunnioittaa häntä. Tuntuu kuitenkin, että kunnioittaminen alkaa olemaan mahdotonta.
Tähän lisään vielä, että vuosia sitten, kun tunnistin, että homma ei toimi, ja harkitsin eroa ensimmäisen kerran, niin siinä vaiheessa kun olisimme heti eronneet, olisimme molemmat säästyneet paljolta harmilta tässä seurustelusuhteessa. Ja ehkä minä en olisi ollenkaan masentunut, ja olisin saanut sen tutkinnonkin ajallaan suoritettua ja olisin nyt jossain kivassa työssä. Näin se on helppoa jälkiviisastella.