Parisuhde

Kuinka onnelliset parit ratkaisevat ongelmansa?

Onnellisilla pareilla ongelmat lähentävät parisuhdetta.

Usein riitely ja konfliktit nähdään parisuhdetta vahingoittavana tekijänä. Todellisuudessa asia ei ole näin suoraviivainen. On toki totta, että monet parit ajautuvat erilleen juuri toimimattomien ristiriitojen ratkaisutaitojen johdosta, mutta toisaalta löytyy myös pareja, joille konfliktitilanteet ovat mahdollisuus lähentyä ja kasvaa parisuhteessa sekä ihmisenä.

Onnelliset parit riitelevät asiasta

Se, mikä erottaa onnelliset ja onnettomat parit toisistaan riitelytavoissa, liittyy pitkälti asenteeseen ja toimintatapoihin. Onnelliset parit näyttäisivät pysyvän riidellessä asiassa eivätkä lähde hyökkäämään toisen persoonallisuutta vastaan. Vaikka he olisivat vihaisia, heillä on kyky ilmaista suuttumustaan, mutta pysyä silti toisen lähellä. Heillä on kyky ratkaista ongelmat yhdessä ja päästä niistä irti. Kun asia on anteeksi annettu, siihen ei enää palata.

Kaikkein tärkeimpänä tekijänä onnellisilla pareilla on kyky kasvaa ja oppia ihmisenä sekä käsitellä omia henkilökohtaisia vaikeuksia. Niin kuin hyvä viini kehittyy vuosien saatossa paremmaksi, onnelliset parit myös kypsyvät ja kehittyvät läpi elämän.

Lähde: www.psychologytoday.com

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.