Uutiset

Kysely: Äiti vaikuttaa elämäämme eniten

Kyselytutkimuksen mukaan äidin vaikutus on elämäämme kaikkein suurin. Isän merkitys arvioitiin yllättävän pieneksi. Miksi näin on?

Suhdesoppa.fi-parisuhdesivustolla tehdyn kyselyn mukaan äiti on ihminen, joka vaikuttaa elämäämme kaikkein eniten. Vastaajista lähes 40 prosenttia nimesi äidin elämäänsä merkittävimmin vaikuttaneeksi henkilöksi.

Toisella sijalla tuli puoliso, noin viidesosalla, eli 19 prosentilla äänistä. Kolmanneksi eniten omaan elämään arvioitiin vaikutusta olleen jälkikasvulla. Vastaajista 15 prosenttia nimesi lapsensa elämäänsä eniten vaikuttaneeksi henkilöksi.

Kuka ihminen on vaikuttanut sinuun eniten?

  • Äiti. (39%)
  • Puoliso. (19%)
  • Oma lapsi. (15%)
  • Isä. (12%)
  • Ystävä. (8%)
  • Joku muu. (7%)

Suhdesopan kyselyyn osallistui 1 077 vastaajaa.

Isällä vähän merkitystä

Isän merkitys osoittautui kyselyssä varsin pieneksi äitiin verrattuna. Vain 12 prosenttia vastaajista nimesi isän elämäänsä ratkaisevimmin vaikuttaneeksi henkilöksi. Lähes samaan prosenttilukemaan pääsi äänestyksessä ystävä 8 prosentilla äänistä. Jonkun muun nimesi 7 prosenttia vastaajista.

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen, miksi äidin vaikutus vastaajien elämään on näin huomattava kyselytutkimuksessa?
– Äänestäneet ovat todennäköisesti enimmäkseen naisia. Perheessä samaa sukupuolta oleva vanhempi on tutkimusten mukaan voimakkaasti meihin vaikuttava henkilö, Vaaranen selvittää.
Nyky-yhteiskunnassa puhutaan paljon isien vahvistuneesta ja osallistuvammasta roolista lasten ja perheen elämään. Miksi isän merkitys näyttää kyselyn valossa melko vähäiseltä?
– Isät osallistuvat paljon pikkulapsen hoitoon, mutta mahdollisesti vetäytyvät pojan elämästä tämän itsenäistyessä. Äidit taas pysyvät pyytämättä ja joskus jopa väkisin lähellä aikuistuvaa lasta. Vaativa työelämä etäännyttää vanhempien ja kasvavien lasten välejä. Myös avioerokulttuuri etäännyttää lasta ja etävanhempaa joissakin tapauksissa. Toisaalta esimerkiksi useat urheilijamiehet antavat esikuvakseen isän – miehet osoittavat siis suurta osallistumista ja vähäistä osallistumista. Yleinen väärinkäsitys on, että täysi-ikäinen ”lapsi” ei enää kaipaa tukea ja neuvoja, Vaaranen muistuttaa.
Mitä ajatuksia kyselytutkimus herättää asiantuntijan mielessä? Mitä gallup kertoo meille tästä ajasta?
– Lähellä eläminen vaikuttaa. Aika on kovaa, mutta kodin lämpö, hyvä ruoka ja välittäminen ovat asioita, jotka suojaavat maailmaa vastaan. Näitä antavat enimmäkseen äiti tai isä tai puoliso, täsmälleen gallupin mukaan, Vaaranen tiivistää.

Apua parisuhteeseen: Väestöliitto

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.