Elämisen mallit

Millaisen elämisen mallin olet perinyt vanhemmiltasi? Entä mitä siirrät eteenpäin lapsillesi?

Elämänmallit ja asenteet muuttuvat hitaammin kuin meitä ympäröivä maailma. Nykyisin perheiden suurimmat ongelmat ovat useimmiten perheen sisäisiä ja samalla myös perheenjäsenten henkilökohtaisia vaikeuksia.

Kahden ihmisen tarpeet eivät voi joka tilanteessa olla samansuuntaiset. Kysymys siitä, kenen tarpeet ovat ensisijaisia ja kuka voittaa, on arkipäivää monessa parisuhteessa.

Kolme riitelymallia

Ristiriidat poissulkevassa mallissa on pohjalla usein valtataistelu ja tällaisessa perheessä on usein selvää, kenen tahto ja ääni ratkaisee. Näin ollen ongelmia ja ristiriitoja ei ole lupa nostaa esille.

Ristiriitoja välttävässä mallissa on korostettu aviopuolisoiden tasa-arvoa ja oikeudet ja velvollisuudet on jaettu tasan. Ristiriitoja ei ole haluttu kohdata, mikä johtaa omista tunteista, tarpeista ja toiveista vaikenemiseen, jolloin puolisot alkavat vieraantua toisistaan.

Ristiriitojen kohtaamisen taito on avain toimivaan avioliittoon

Ristiriidat kohtaavassa mallissa erimielisyydet lähentävät puolisoita toisiinsa; ristiriidat tunnistetaan ja omat tunteet ja tarpeet ilmaistaan – silti myös toisen tunteet ja tarpeet saavat oman tilansa. Ristiriitojen käsittelytilanteet lisäävät omaa ja toisen tuntemusta ja auttavat vastedes vastaavissa tilanteissa.

Ristiriitojen kohtaamisen taito onkin avain toimivaan kumppanuusavioliittoon. Sukupuusta löytyy varmastikin monia avioliittomalleja ja sitäkin enemmän erilaisia puolison malleja. Parisuhdetta käsittelevä kirjallisuus on suosittua, samoin avioparikurssit ja -leirit. Joku on joskus sanonut, ettei tuollaisia kursseja ole ennenkään tarvittu. Ennen avioliitolta ei odotettu niin paljon kuin nykyään, tai jos odotettiinkin, niin tyydyttiin ehkä vähempään.

Hukattu vanhemmuus?

Lasten kasvatus näyttää sujuneen edellisiltä sukupolvilta muun elämän ohessa ja nykyisin puhutan siitä, että vanhemmuus on hukassa. Minne vanhemmuus on oikein hukkunut?

1800-luvun loppupuolella julkaistiin opaskirjoja, joissa kerrottiin lastenhoidon ja kasvatuksen keskeisistä tehtävistä; huomio oli erityisesti lasten moraalisessa kasvatuksessa. 1900-luvulla neuvontatyö ammatillistui ja valtion ja kunnan työntekijät alkoivat ottaa vastuuta uudesta sukupolvesta; huomio kiinnittyi erityisesti lasten fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

Todellisuudessa vanhemmalla sukupolvellakaan ei ole ollut aikaa vanhemmuuteen

Vanhempien sukupolvien ajasta kertovissa tarinoissa ei puhuta kiireestä, ajan puutteesta, ahdistuneisuudesta tai väsymyksestä – eikä ennen vanhaan puhuttu lapsille annettavasta ”laatuajasta”. Todellisuudessa vanhemmalla sukupolvellakaan ei ole ollut aikaa vanhemmuuteen. Monikaan vanhemman polven edustaja ei muista istuneensa isänsä sylissä, jotkut eivät muista edes äidin syliä – mutta isovanhempien sylissä kyllä istuttiin. Isovanhemmat eivät ole enää läsnä lastenlastensa arjessa siihen tapaan kuin aikaisemmin.

Nyt puhutaan vanhempien vuorovaikutustaidoista, hellyydestä ja turvallisuudesta ja samalla vanhemmuuden tehtävässä onnistuminen on tullut koko ajan vaikeammaksi. Enää ei anneta kirjaimellisia hoito-ohjeita, vaan asiantuntijat arvostavat vanhempien omaan asiantuntemukseen ja tukevat sitä. Teoria- ja kokemustietoa on yllin kyllin ja kasvatusoppeja ja -malleja on tarjolla liiankin kanssa, minkä vuoksi ne aiheuttavat toisinaan hämmennystä.

Suurin ongelma kiire

Arjen kasvatustehtävä ja vanhemmuuden mallit vanhempien on joka tapauksessa itse määriteltävä. Suurin pulma ollee se, että vanhemmilla on liian vähän aikaa lapsilleen; vähäinen yhteinen aika menee kaupassa käymiseen ja autolla ajoon, kun harrastuksiin on mentävä ja lapsetkin on kuljetettava aktiviteetteihinsa. Televisio on monessa kodissa auki lähes koko sen ajan, kun perhe on koolla. Nykyvanhempien tuntuu olevan vaikea asettaa lapsille turvallisia rajoja ja toisaalta on opittukin, että lapsen pitää saada kokeilla ja toteuttaa itseään.

Uudet mallit puolisoiden yhteisestä vanhemmuudesta ovat tulevaisuuden malleja, joita uudet vanhemmat nyt opettelevat ja antavat ne edelleen omille lapsilleen toteutettavaksi. Toivottavasti menneestä on opittu jotain – etenkin turvan ja huolenpidon arvosta lapsen elämässä.

Lähde: Kirsti Ijäs (2005). Sukupuu: avain oman elämän ja perheen ymmärtämiseen. Kirjapaja. Tilaa kirja!