Rakkaudeton lapsuus estää ihmistä kasvamasta omaksi itsekseen.

Mikäli lapsi on joutunut lapsuudessaan elämään haastavissa ja rakkaudettomissa olosuhteissa, hänen kaikki energiansa menee arjesta selviytymiseen. Hän kehittää selviytymiskeinoja, joiden varaan hän rakentaa persoonansa. Tästä syntyy lopulta minuus, joka on rakentunut valheelle.

Ihminen, joka ei ole vapautunut menneisyydestään, rakentaa tulevaisuuttaan menneen vankina. Hän reagoi asioihin ja ihmisiin lapsuudessaan oppimilla tavoilla, etsii rakkautta ja hyväksyntää kaikkialta pettymällä jatkuvasti toisiin yhä uudelleen. Kun ei tunne itseään, ei voi löytää todellista yhteyttä toisiin. Jos ei osaa rakastaa itseään, ei osaa rakastaa muitakaan.

Ihminen ei yleensä tunnista kovin helposti valeidentiteettiään, koska se on hänelle elämän normaali olotila. Hän porskuttaa oppimallaan tavalla eteenpäin, kunnes vastaan tulee jokin pysäyttävä tapahtuma tai vastoinkäyminen.

Kun rakkaudettomuutta lapsuudessaan kokenut ihminen saa osakseen rakkautta ja hyväksyntää, se tekee usein hänelle kipeää. Vasta tuo rakkaus avaa menneisyyden haavan – herättää tietoisuuden siitä, mistä on jäänyt paitsi. Siksi monet haavoittuneet ihmiset torjuvat rakastavat ihmiset luotaan. Kipu tuntuu niin suurelta, että toisen hylkääminen tuntuu helpommalta. Mutta jos on valmis katsomaan sisimpäänsä, kohtaamaan menneisyytensä, alkaa matka vapauteen. Sillä rakkaus voi kasvaa vain heikkoudessa, sillä tunnistamme siinä oman inhmillisyytemme ja tarvitsevuutemme.

Lähde: Tommy Hellsten (2001). Elämän paradoksit. Saat sen mistä luovut. Kirjapaja. Tilaa kirja!